Kaupungin verotulot

  • Kaupungin verotulojen kehitys on ollut hyvä talouden kriiseistä huolimatta.  
  • Helsingin saamat verotulot koostuvat etenkin kunnallisverosta, mutta myös yhteisö- ja kiinteistöveroilla on suuri merkitys. 

Kunta-Helsingin talous toteutui jonkin verran talousarviossa oletettua paremmin vuonna 2024. Tilikauden tulos oli 336 miljoonaa euroa, joka on 138 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Tulos oli aiempiin vuosiin verrattuna vastaavalla tasolla.

Helsingin verotulot muodostuivat vuonna 2024 kunnallisveron, yhteisöveron ja kiinteistöveron tuotoista. Suurimman osan Helsingin verotuloista muodosti vuonna kunnallisvero, jonka määrä oli yli miljardi euroa. Yhteisövero tuotti noin 450 miljoonaa euroa ja kiinteistövero noin 350 miljoonaa euroa.

Uusimmat artikkelit

Suuret kaupungit ovat ryhtyneet toteuttamaan ohjelmallista kiertotalouspolitiikkaa. Helsinki on hyväksynyt kiertotalouden toimenpideohjelman, Oulu on laatinut kiertotalouden tiekartan, ja Tampereella on kiertotaloussuunnitelma. Kaupunkien tavoitteena on hillitä neitseellisten luonnonvarojen...
Helsingin alueiden välillä on suuria eroja työttömyysasteessa, ja erot ovat jopa kasvaneet viimeisten kolmen vuoden aikana, eli koronaviruspandemiaa edeltävästä ajasta. Keskimäärin työttömyysasteet kohosivat enemmän niissä peruspiireissä, joissa työttömyyttä oli jo ennen pandemiaa enemmän. Tänä...
Yhä useampi Helsingissä työskentelevä asuu muualla kuin pääkaupungissa, ja etenkin Helsingin seudun ulkopuolelta Helsingissä työssäkäyvien määrä on kasvanut. Ammateista varsinkin erityisasiantuntijoiden ja asiantuntijoiden parissa on entistä yleisempää käydä Helsingissä töissä pitkän matkan päästä...
Pääkaupunkiseutu muodostaa Suomen tasolla ainutlaatuisen startup- ja kasvuyritysten verkoston. Suurin osa pääomasijoituksia keräävistä yrityksistä on Helsingissä tai Espoossa. Sijoitukset aloittaviin ja kasvua hakeviin yrityksiin ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. Erityisesti suuren...
Pääkaupunkiseutu muodostaa Suomen suurimman talousalueen. Siellä toimii yli 20 prosenttia maan yrityksistä ja yli 30 prosenttia yksityisen sektorin henkilöstöstä. Miltei 40 prosenttia Suomessa toimivien yritysten liikevaihdosta kirjataan pääkaupunkiseudulle. Tässä julkaisussa käsitellään...
Helsingin seutu vastaa noin puolesta koko maan kasvuyritysten luomasta uudesta liikevaihdosta ja työllisyydestä. Kasvuyritysten alueellinen keskittyminen korostuu Helsingin kaupungissa, jossa kasvuyritysten taloudellinen painoarvo on nousussa. Julkaisussa tarkastellaan Helsingin kasvuyritysten...