Maahanmuutto ja kotoutuminen

Helsingin kasvu perustuu pitkälti maahanmuuttoon, ja samalla helsinkiläisten kielten ja kulttuurien kirjo kasvaa. Useimmat ulkomaalaistaustaiset helsinkiläiset voivat hyvin ja kokevat kuuluvansa Helsinkiin. Kotoutumisen haasteita kuitenkin ilmenee, ja esimerkiksi syrjintä vaikeuttaa myös monien Suomessa syntyneiden elämää.

Kuvituskuva, jossa ihmisiä kierreportaissa.
Kuva: (c) Helsinki Partners, Marek Sabogal.

Uusimmat artikkelit

Maahanmuutto on muuttanut lyhyessä ajassa suuresti pääkaupunkiseudun ja sen kaupunkien väestörakenteita. Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet, mutta tämä väestöryhmä on samalla entistä moninaisempi. Kotimaisen ja kansainvälisen liikkuvuuden kasvun seurauksena väestö on...
Helsingin ammatillisten oppilaitosten opiskelijajoukko on moninaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti iän ja kielitaustan mukaan. Ammatillista perustutkintoa suorittavat yhä useammin aikuiset opiskelijat, joilla on erilaisia koulutuspolkuja. Samalla vieraskielisten opiskelijoiden...
Helsingin väestö kasvaa, mutta tämä kehitys nojaa vahvasti Suomeen muuttaneeseen väestöön ja sen kasvuun. Maahanmuutto on kasvattanut ulkomaalaistaustaista väestöä ja sen osuutta koko väestöstä. Maahan- ja maastamuuton ja Suomeen muuttaneiden kotimaisen liikkuvuuden seurauksena Helsingin väestö on...
Vuoden 2023 lopussa Helsingin kaupungin palveluksessa oli lähes kuusituhatta ulkomaalaistaustaista henkilöä, ja heidän osuutensa koko henkilöstöstä oli viisitoista prosenttia. Osuus on lähestynyt työikäisten ulkomaalaistaustaisten osuutta kaupungin koko samanikäisestä väestöstä....
Haastattelututkimuksessa tarkastellaan ulkomaalaistaustaisten nuorten aikuisten yhteiskunnallista vaikuttamista ja kokemuksia elämästä ensimmäisen sukupolven helsinkiläisinä. Tietoa Suomessa syntyneiden ja tänne lapsina muuttaneiden yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta on ollut tarjolla vain vähän,...
Ulkomailta Helsingin kaupungille rekrytoidut osaajat ovat laajalti tyytyväisiä Helsinkiin työnantajana ja kotikaupunkina. Osa heistä on kuitenkin kohdannut eriarvoista kohtelua, ja monet kaipaavat enemmän tukea kielen oppimiseen. Pidempään Suomessa asuneet harkitsevat harvemmin työpaikan...