Talotyyppi ja asuntojen koko

  • Helsingissä oli 398 500 asuntoa vuoden 2024 lopulla, ja asuntokannan vuosittainen kasvuvauhti on ollut 1,5 prosenttia 2020-luvulla.
  • Asuntokanta on kerrostalovaltaista ja yli puolet asunnoista on yksiöitä tai kaksioita.
  • Vuoden 2024 lopulla ilman vakinaista asukasta asunnoista Helsingissä oli lähes 10 prosenttia.

Helsinki on kerrostalovaltainen ja vuonna 2024 niiden osuus asuntokannasta oli 87 prosenttia. Muunlaisia asuntoja Helsingissä on huomattavasti vähemmän. Omakotitaloja vuonna 2024 Helsingin asuntokannasta oli seitsemän prosenttia ja rivitaloasuntoja vieläkin vähemmän, viisi prosenttia.

Vuoden 2024 lopussa pienten asuntojen, yksiöiden ja kaksioiden, osuus kaikista asunnoista oli 59 prosenttia. Kerrostalovaltaisuuden lisäksi Helsinkiä voidaankin pitää myös pienasuntovaltaisena. Pitkällä aikavälillä asuntokannan painopiste on kuitenkin siirtynyt kohti isompia asuntoja. Kun vielä vuonna 1960 pienasuntojen osuus oli Helsingissä 76 prosenttia, mutta laski jo vuoteen 2000 mennessä 60 prosenttiin. 

Uusimmat artikkelit

Helsingin asuntomarkkinat eivät vielä ole toipuneet viime vuosien notkahduksesta. Ensimmäisiä merkkejä paremmasta on kuitenkin näkyvissä, vaikka paluu korkeisiin kauppamääriin vie edelleen aikaa.
Vuosittain julkaistava Tilastotietoja Helsingistä -vihko sisältää tiiviissä paketissa keskeisiä tilastotietoja Helsingistä ja helsinkiläisistä. Taskuun mahtuvaan julkaisuun on koottu tunnusluvut muun muassa ympäristöstä, väestöstä, asumisesta ja rakentamisesta, koulutuksesta, taloudesta,...
Helsingin tilastollinen vuosikirja kokoaa yhteen laajan joukon eri ilmiöalueita kuvaavia tilastotietoja. Näin se antaa monipuolisen ja luotettaviin tilastotietoihin perustuvan kuvauksen Helsingistä ja helsinkiläisistä. Helsinkiä kuvaavien tietojen ohella vuosikirjassa esitetään vertailutietoja...
Toimitilamarkkinat Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla -julkaisu kuvaa kiinteistösijoitus- ja vuokramarkkinoiden ajankohtaista tilannetta sekä toimitilamarkkinoilla viime vuosien aikana tapahtuneita muutoksia. Katsauksen teema-artikkeli käsittelee kiinteistömarkkinoiden tilannetta Helsingin...
Vuonna 2024 asuntomarkkinoiden ja rakentamisen toimintaympäristö säilyi haastavana. Asuntorakentamisen määrä oli selvästi alhaisemmalla tasolla, vaikka aiempina vuosina valmistuneita asuntoja oli markkinoilla runsaasti. Talouden yleinen epävarmuus ja kuluttajien vähäinen luottamus haastoivat...
Helsingin keskustan kehitys puhuttaa ja jakaa mielipiteitä. Julkisessa keskustelussa huolissaan ollaan keskustan kävijämääristä, elinvoimasta ja tyhjistä liiketiloista. Kyselyiden mukaan helsinkiläiset kannattavat kävelykeskustan kehittämistä, mutta tästä suhteellisen yhtenäisestä kannasta...