Hyppää pääsisältöön

Työmarkkinat

Helsinki muodostaa Suomen suurimman työpaikka-alueen. 

Helsinki muodostaa maan suurimman työpaikka-alueen. Ylivoimainen enemmistö työpaikoista on palvelualoilla, erityisesti kaupan ja muiden markkinapalvelujen aloilla. Helsingin työvoima on koko maan tasoa nuorempaa ja monikulttuurisempaa. Työllisyysaste on koko maan tasoa korkeampi. Helsingin työllisten ammattirakenteessa korostuvat erityisasiantuntijoiden sekä palvelualan työntekijöiden korkeat osuudet.  Helsingin työvoiman koulutustaustassa on koko maata enemmän korkea-asteen koulutettuja sekä vain perusasteen tutkinnon suorittaneita. Työttömien määrä on verraten korkealla tasolla, vaikka samaan aikaan kärsitään työvoimapulaa useilla toimialoilla.  

Uusimmat artikkelit

''''
13.4.2023
Helsingissä kuten muuallakin Suomessa sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatuksen ja koulutuksen alalla kärsitään tällä hetkellä vakavasta työvoimapulasta, jonka voidaan ennakoida jatkuvan myös tulevina vuosina. Artikkelissa kartoitetaan tilastojen valossa toisaalta sitä, miltä aloilta...
13.1.2023
Entistä useampi Helsingissä työskentelevä asuu muualla kuin Helsingissä. Tämän suuntainen muutos on ollut nähtävissä kaikissa ammattiryhmissä, myös sellaisissa, joissa lähityön osuus suhteessa etätyöhön on merkittävä. Kaiken kaikkiaan Helsingissä työskentelevistä hieman alle 60 prosenttia asuu...
12.1.2023
Koronapandemia lisäsi vastavalmistuneiden työttömyyttä kaikilla koulutusasteilla vuonna 2020. Erityisesti sen vaikutukset iskivät ammattikoulutuksesta valmistuneisiin. Yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuneilla työttömyys ei lisääntynyt aivan yhtä voimakkaasti. Tässä artikkelissa...
8.6.2022
2020-luku on käynnistynyt taloudellisten ja yhteiskunnallisten kriisien varjostamana. Tässä raportissa kuvataan, miten Helsingin elinkeinoelämä ja työmarkkinat ovat selvinneet ensin koronapandemian ja sen jälkeen Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan aiheuttamista taloudellisista häiriöistä....
26.1.2022
Etätyötä tekevien osuus on kasvanut Suomessa pitkään, ja koronapandemian vaikutukset ovat vauhdittaneet kasvua entisestään. Kaikkiin ammatteihin etätyö ei sovellu, ja voidaan olettaa entistä laajemman etätyön jäävän normiksi lähinnä tietyn tyyppisissä tehtävissä kuten korkean osaamistason...
14.12.2021
Helsingin elinkeinoelämä on erittäin palveluvaltainen, ja palveluyritysten lukumäärä ja henkilöstömäärä on myös viime vuosina noussut. Sen sijaan yritysten liikevaihdon kehitys on palvelusektorilla ollut heikkoa, ja myös koronapandemian vaikutukset rapauttavat liikevaihtoa. Artikkelissa...