Ulkomaalaistaustainen väestö

Suomen ulkomaalaistaustaista väestöä voidaan tarkastella tilastoissa syntyperän, synnyinmaan, äidinkielen ja kansalaisuuden perusteella. Syntyperältään ulkomaalaistaustaisten ja äidinkieleltään vieraskielisten helsinkiläisten määrät ja osuudet kaupungin koko väestöstä ovat kasvaneet voimakkaasti 35 viime vuoden aikana. Heistä monet ovat nykyään Suomessa syntyneitä, ja Suomeen muuttaneista monilla on Suomen kansalaisuus. Helsingissä asuu ihmisiä miltei kaikista maailman maista. Rekisteröityjä äidinkieliä on Helsingissä noin 140.

Tämän sivuston lisäksi perustietoja Helsingin ja koko Suomen maahanmuuttajaväestöstä saa rekisteripohjaisesta Kototietokannasta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Kyseessä on KEHA-keskuksen hallinnoima ja Tilastokeskuksen ylläpitämä, kaikille avoin tilastotietokanta.