Väestö

Väestöennusteet muodostavat perustan kaupungin talouden ja toiminnan suunnittelulle, palveluiden mitoitukselle ja kaupunkisuunnittelulle. Monipuolista väestötietoa tarvitaan myös esimerkiksi hyvinvointi-ilmiöiden ja asumisolojen tutkimuksessa.

Helsingin väkiluku vuoden alussa
Lasten määrä (0–17-vuotiaat)
Nuorten määrä (15–29-vuotiaat)
Ikääntyneiden määrä (65+ vuotiaat)

Väestön kehitys

Helsingin väestö on kasvanut viime vuosina ennätyksellisen nopeasti, ja ennakkotietojen ja kaupungin arvion mukaan 700 000 asukkaan raja on ylittynyt kuluvan vuoden elokuussa. Lue lisää

Kuvituskuvassa lapsia puistoruokailussa Helsingissä.
Kuva: Vesa Laitinen.

Uusimmat artikkelit

Väestöennusteen käyttäjien on hyödyllistä ymmärtää väestöennustemenetelmien perusteet, jotta käyttäjät hahmottavat missä määrin väestön ennustaminen on mahdollista ja mitkä ovat ennusteiden rajoitteet. Helsingin kaupunki kehittää parhaillaan uutta väestöennustemallia, jossa epävarmuus huomioidaan...
Kuinka tarkkoja Helsingin väestöennusteet ovat olleet viime vuosina? Tässä katsauksessa arvioidaan vuosina 2017–2024 laadittujen väestöennusteiden osumatarkkuutta koko kaupungin ja osa-alueiden tasolla. Tulokset osoittavat, että Helsingin väestöennusteet ovat keskimäärin onnistuneet hyvin: koko...
Maahanmuutto on muuttanut lyhyessä ajassa suuresti pääkaupunkiseudun ja sen kaupunkien väestörakenteita. Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet, mutta tämä väestöryhmä on samalla entistä moninaisempi. Kotimaisen ja kansainvälisen liikkuvuuden kasvun seurauksena väestö on...
Uudenmaan maakunnan vieraskielisen väestön ennuste vuosille 2025–2045 kokoaa yhteen pääkaupunkiseudun kaupunkien ja Uudenmaan liiton väestöasiantuntijoiden laatiman ennusteen vieraskielisen väestön tulevasta kehityksestä maakunnassa seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Julkaisussa esitetään...
Erot elinajanodotteessa Helsingin suurpiirien välillä ovat merkittäviä. Erojen suuruutta selittää erityisesti Pitkänsillan pohjoispuolella sijaitsevan Keskisen suurpiirin korkea kuolleisuus, joka näyttäytyy korkeampana kuin alueen sosioekonomisista ja demografisista piirteistä yksin voisi päätellä....
Vuosittain julkaistava Tilastotietoja Helsingistä -vihko sisältää tiiviissä paketissa keskeisiä tilastotietoja Helsingistä ja helsinkiläisistä. Taskuun mahtuvaan julkaisuun on koottu tunnusluvut muun muassa ympäristöstä, väestöstä, asumisesta ja rakentamisesta, koulutuksesta, taloudesta,...