Väestörakenteeltaan moninaistunut ja entistä dynaamisempi pääkaupunkiseutu

Maahanmuutto on muuttanut lyhyessä ajassa suuresti pääkaupunkiseudun ja sen kaupunkien väestörakenteita. Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet, mutta tämä väestöryhmä on samalla entistä moninaisempi. Kotimaisen ja kansainvälisen liikkuvuuden kasvun seurauksena väestö on myös entistä ”kelluvampaa”: ihmisiä tulee ja menee. Moninaisuuden ja liikkuvuuden kasvulla on suuri merkitys kaupunkien ja koko seudun kehityksen kannalta.

Johdanto

Suurten kaupunkien ja kaupunkiseutujen kehitykseen on perinteisesti kuulunut väestönkasvu, joka on pitkälti seurausta muuttoliikkeestä. Modernin yhteiskunnan rakentumiseen kuuluu olennaisesti kaupungistuminen: siirryttäessä maatalousvaltaisesta teolliseen yhteiskuntaan ihmisiä on muuttanut maalta kaupunkeihin, ja myöhemmässä jälkiteollisessa vaiheessa myös usein pienemmistä kaupungeista suurempiin.

Suurempiin kaupunkeihin ovat yleensä sijoittuneet myös tärkeimmät yliopistot ja korkeakoulut, jotka ovat houkutelleet nuoria aikuisia ympäri maata. Niihin on sijoittunut myös suuria työnantajia niin julkisen kuin yksityisen sektorin osalta, ja niissä on ollut vilkas kansalaisyhteiskunta. Suuret kaupungit ovat olleet usein myös tärkeitä matkailukohteita, joihin ihmisiä on tullut vierailemaan lyhyemmäksi tai vähän pidemmäksikin aikaa.

Liikkuvuus ja kaupunki ovat siis kulkeneet perinteisestikin käsi kädessä. Niiden väestörakenteet ovat myös aina olleet monella tavalla eriytyneitä, ja väestö jatkuvassa muutoksessa. Kansainvälinen muuttoliike on tuonut tähän kaupunkikehitykseen ja kaupunkien ominaislaatuun uusia ulottuvuuksia. On puhuttu erityisistä ”muuttoliikekaupungeista” (cities of migration), joissa kansallinen ja kansainvälinen liikkuvuus on entistä tärkeämpi osa kaupungin kehitystä (Pisarevskaya & Scholten 2025).

Tämän seurauksena näiden kaupunkien väestö on myös etnisesti ja kulttuurisesti entistä moninaisempaa. Niissä puhutaan mahdollisesti useita satoja kieliä, niissä harjoitetaan lukuisia eri uskontoja eri puolilta maailmaa ja noudatetaan monenlaisia traditioita. Etnisten identiteettien kirjo voi olla hyvin laaja, ja se voi kytkeytyä näihin kulttuurisen erilaisuuden muotoihin eri tavoin. Moninaisuus on siten entistä kompleksisempaa tai, kuten jotkut ovat esittäneet, intersektionaalista tai ”super-moninaista” (superdiverse) (Martikainen & Pöyhönen 2023; Vertovec 2023).

Monien kaupunkien yhteydessä on myös alettu puhua niiden väestön tai sen osan tietystä ”kelluvuudesta” (floating). 1 Monet eivät tule kaupunkiin jäädäkseen vaan suunnitellusti tai suunnittelemattomasti vain joksikin aikaa. Turistien lisäksi kyse on esimerkiksi ylirajaisesta työssäkäynnistä, kansainvälisestä opiskelusta, kausityöstä, digitaalisesta nomadiudesta sekä ylipäätään lyhytaikaisesta tai määräaikaisesta ulkomailla työskentelystä. (Jennissen ym. 2023, 33–35; ks. myös Martikainen (toim.) 2006). Euroopan suurissa kaupungeissa on myös usein paljon ihmisiä ilman laillista oleskelulupaa. 2

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on antaa kuva tämän päivän pääkaupunkiseudusta näistä liikkuvuuden ja moninaisuuden näkökulmista. Missä määrin pääkaupunkiseutua ja sen suuria kaupunkeja voidaan jo luonnehtia termillä cities of migration? Minkälaista on näiden kaupunkien ja tämän seudun etninen ja kulttuurinen moninaisuus, kuvaako niitä myös kansainvälisen keskustelun termi diverse city? Kuinka ”kelluvaa” on Espoon, Helsingin ja Vantaan väestö?

Moninaisuuden kasvun vauhti on ollut nopea

Väestön etnistä ja kulttuurista moninaisuutta voidaan Suomessa arvioida määrällisesti useilla tavoilla. Näistä kansalaisuuden perusteella tehtävä jaottelu ei useinkaan ole hyödyllinen, koska monet Suomeen muuttaneet saavat ajan mittaan Suomen kansalaisuuden. Syntymämaan perusteella voidaan tehdä mielekästä jaottelua, mutta jos väestö jaetaan vain Suomessa ja ulkomailla syntyneisiin, kuvan ulkopuolelle jäävät Suomeen muuttaneiden maassamme syntyneet lapset, maahanmuuton toinen sukupolvi. (Saukkonen 2016.)

Suomen väestötilastoinnissa tukeudutaan paljon tietoon rekisteröidystä äidinkielestä, mutta tämän tiedon perusteella laadittu kielitieto on monella tavalla harhaanjohtava. Koska Suomessa voi rekisteröidä vain yhden äidinkielen, se ei niin sanottujen vieraskielisten osalta esimerkiksi kerro mitään heidän suomen tai ruotsin kielen taidostaan. Tämä vieraskielinen väestö eli ne, joilla rekisteröity äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, sisältää puolestaan myös sekä itse Suomeen muuttaneita että Suomessa syntyneitä. Kielitilasto ei myöskään sisällä kaikkia täällä tosiasiallisesti puhuttuja kieliä. (Saukkonen 2019.) 3

Hyödyllisintä ja luotettavinta on käyttää hyväksi Tilastokeskustelun määrittelyn mukaista tietoa Suomessa asuvien syntyperästä. Tässä luokittelussa ulkomaalaistaustaisia ovat ne, joilla molemmat vanhemmista, tai ainoa tiedossa oleva, ovat syntyneet ulkomailla. Ulkomaalaistaustaiset voivat edelleen olla joko itse ulkomailla syntyneitä (maahanmuuttajat) tai Suomessa syntyneitä (maahanmuuton toinen sukupolvi).

Syntyperätarkastelussa pääkaupunkiseudun väestöstä ulkomaalaistaustaisia oli vuoden 2025 lopussa Tilastokeskuksen tietojen perusteella jo lähes joka neljäs seudun asukas (24 %, N=313 109). Osuus oli korkein Vantaalla, jossa ylittyi viime vuodenvaihteessa niukasti kolmenkymmenen prosentin raja (N=77 115). Espoossa osuus oli reilu neljännes, 26 prosenttia (N=84 777) ja Helsingissä 22 prosenttia (N= 150 074).

Kasvu on ollut erittäin vahvaa etenkin Espoossa ja Vantaalla. Näissä kaupungeissa ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on ohittanut Helsingin vain reilut toistakymmentä vuotta sitten, ja yhteenlaskettuna ulkomaalaistaustaisia on naapurikaupungeissa enemmän kuin Helsingissä. Muutosta korostaa myös sen nopeus. 1990-luvun alussa Suomeen muuttaneita oli pääkaupunkiseudullakin hyvin vähän. Vuonna 1990 ulkomaalaistaustaisia oli Helsingissäkin vain kymmenisen tuhatta, kaksi prosenttia koko väestöstä, Espoossa ja Vantaalla vielä vähemmän.

Nimenomaan suhteellisen osuuden kasvu on ollut erittäin vahvaa ja nopeaa (kuvio 1). On vaikea löytää toista metropoliseutua Euroopasta, missä näin lyhyessä ajassa olisi tapahtunut näin suuri suhteellinen muutos .4 Havainto on sikäli yllättävä, että maahanmuutto Suomeen ei kylmän sodan päättymisen jälkeenkään ole kansainvälisessä vertailussa ollut erityisen laajaa. Kehitystä selittää ensinnäkin se, että Suomessa ulkomaalaistaustainen väestö on erittäin vahvasti keskittynyt nimenomaan vain yhdelle kaupunkiseudulle. Pääkaupunkiseudun osuus Suomen kaikista ulkomaalaistaustaisista on lähes puolet.

Kuvio 1. Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä (%) Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla sekä muussa Suomessa ja koko Suomessa vuosina 2000–2025. Aineistolähde: Tilastokeskus

Toinen selitys löytyy suomalaistaustaisen niin sanotun kantaväestön väestökehityksestä. Vuodesta 2020 lähtien suomalaistaustainen väestö on pääkaupunkiseudulla useana vuonna pienentynyt. Ikääntyneiden osuus väestöstä on kasvanut, ja koska ikääntyneet ovat yhä ylivoimaiselta enemmistöltään suomalaistaustaisia, kuolleet ovat olleet miltei yksinomaan suomalaistaustaisia. Kantaväestön keskuudessa syntyvyys on myös ollut etenkin viime vuosina matalalla. Monet Suomeen muuttaneet ovat puolestaan siinä iässä, jossa perheitä perustetaan. Syntyvyys on ulkomaalaistaustaisilla ollut suomalaistaustaisia korkeammalla tasolla (Mäki 2024).

Moninaisuus on myös entistä eriytyneempää

Kuluneiden 35 vuoden aikana pääkaupunkiseudun kansainvälisen muuttoliikkeen muodostama etninen ja kulttuurinen diversiteetti on myös sisäisesti moninaistunut ja eriytynyt (kuvio 2). Suomeen suuntautuneesta muutosta suuri osa oli aluksi kytköksissä Neuvostoliiton uudistamiseen ja romahtamiseen. Sen seurauksena Suomeen tulivat suurempina ryhminä virolaiset ja venäläiset sekä paluumuuttajiksi määritellyt inkerinsuomalaiset perheineen. Neuvostoliitosta tai sen kautta saapuivat myös ensimmäiset somalialaiset turvapaikanhakijat.

Kuvio 2. Ulkomaalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla (pl. Kauniainen) taustamaan mukaan vuosina 1990–2025

Virosta Suomeen muuttaneiden määrät kasvoivat selvästi maan liityttyä Euroopan unioniin vuonna 2004, mutta kiinnostus Suomea kohtaan alkoi hiipua jo noin kymmentä vuotta myöhemmin (Vuori 2016). Pääkaupunkiseudun virolaistaustaisten määrä on viime vuosina ollut jopa laskussa. Irakilaisten määrä on puolestaan kasvanut voimakkaasti vuoden 2015 jälkeen, kun Suomeen saapui tavallisesta selvästi enemmän turvapaikanhakijoita. Monet heistä ovat ensin asuneet muualla Suomessa.

Niiden määrä, joiden taustamaa on Venäjä tai entinen Neuvostoliitto, on kasvanut tasaisesti. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 lisäsi hetkeksi voimakkaasti muuttoa Venäjältä pääkaupunkiseudulle, mutta sittemmin muutto on ollut vähäistä. Suomesta on saanut tilapäistä suojelua lähes satatuhatta Ukrainasta lähtemään joutunutta, mutta heistä harvat ovat toistaiseksi asettuneet pääkaupunkiseudulle. 5 Ukrainan kansalaisia oli pääkaupunkiseudulla kuitenkin vuoden 2025 lopussa lähes yhdeksän tuhatta, kun vuonna 2020 heitä oli vain noin 1 600 henkilöä. (Ks. ukrainalaisuuden määrittelystä Saukkonen & Sinkko 2022.)

Viime vuosina maahanmuuton ja sitä kautta myös ulkomaalaistaustaisen väestön rakenne on painottunut entistä selvemmin Aasiaan, ja sen sisällä lukuisiin maihin. Intialais- ja kiinalaistaustaisia seudulla on ollut paljon jo pidempään, mutta ulkomaisen työvoiman rekrytoinnin seurauksena esimerkiksi seudun filippiiniläistaustaisten määrä on kasvanut nopeasti. Kansainvälisten opiskelijoiden Suomeen saapumisen seurauksena puolestaan Etelä-Aasian muista maista eli Pakistanista, Bangladeshista, Nepalista ja Sri Lankasta tulleiden määrät ovat kasvaneet voimakkaasti.

Pääkaupunkiseudulla asuu ihmisiä miltei kaikista maailman maista, ja heidän mukanaan on tullut suuria määriä kieliä ja uskontoja sekä tapoja ja traditioita. Kieliä on tosiasiallisesti paljon enemmän kuin virallisen kielitilaston noin 150 kieltä, koska käytössä oleva kielitilastoinnin standardi ei tunnista kaikkia kieliä (ks. Karlsson 2017). Ulkomaalaistaustainen väestö on muuttunut myös siten, että vuoden 2025 lopussa jo lähes viidennes (N=57 513, pl. Kauniainen) heistä oli syntynyt Suomessa. Suomessa syntyneiden osuus on suurin kaikista nuorimmissa ikäluokissa, mutta kaksikymmentä vuotta täyttäneitä Suomessa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia oli myös jo noin yksitoistatuhatta.

Seudun Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista selvästi suurin taustamaaryhmä ovat somalialaistaustaiset, joita oli tästä väestöryhmästä vuoden 2025 lopussa 17 prosenttia. Myös maahanmuuton toiseen sukupolveen kuuluvia venäläis- tai neuvostoliittolaistaustaisia oli paljon, viisitoista prosenttia. Suurimpiin ryhmiin kuuluivat myös virolaistaustaiset, ja näihin kahteen ryhmään kuuluvia olisi paljon enemmän, jos ulkomaalaistaustaisten väestöryhmään laskettaisiin esimerkiksi Saksan ja Alankomaiden tavoin ne, joilla vähintään toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla.

Kaupunkien välillä on moninaisuudessa eroja

Pääkaupunkiseudun kolmen suuren kaupungin välillä on joitain eroja ulkomaalaistaustaisen väestön rakenteessa. Niin Espoossa, Helsingissä kuin Vantaalla venäläis- ja neuvostoliittolaistaustaiset olivat vuoden 2025 lopussa suurin ulkomaalaistaustaisten ryhmä, ja heidän osuutensa kaikista ulkomaalaistaustaisista on samaa luokkaa, 15–16 prosenttia. Vantaalla virolaistaustaiset olivat yhä toiseksi suurin ryhmä selvällä erolla sekä muihin taustamaaryhmiin että Espooseen ja Helsinkiin. Virolais- ja venäläis- tai neuvostoliittolaistaustaisten yhteenlaskettu osuus ulkomaalaistaustaisista on Vantaalla kuitenkin 2000-luvulla laskenut selvästi (vuonna 2015 osuus oli vielä 44 %). (Kuvio 3.)

Kuvio 3. Pääkaupunkiseudun suurimpiin taustamaaryhmiin kuuluvien osuus kaikista ulkomaalaistaustaisista Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla vuonna 2025

Helsingissä somalialaistaustaisten osuus ulkomaalaistaustaisista oli vuoden 2025 lopussa selvästi muita kaupunkeja suurempi, yksitoista prosenttia. Pääkaupunkiseudun somalialaistaustaisista jopa 71 prosenttia asuikin Helsingissä. Somalialaistaustaisista myös suuri osa on Suomessa syntyneitä, Helsingissä 42 prosenttia (Espoossa ja Vantaalla vähän useampi, 45 % ja 44 %). Reilut neljä viidesosaa Suomen somalialaistaustaisista asui vuoden 2025 lopussa pääkaupunkiseudulla, joten tämä väestöryhmä on sekä kansallisesti että kaupunkitasolla hyvin keskittynyt.

Osin tästä syystä myös afrikkalaistaustaisten osuus ulkomaalaistaustaisista on Helsingissä suurin, vuoden 2025 lopussa viidesosa, siinä missä osuus oli Espoossa 12 ja Vantaalla 14 prosenttia. Espoo korostuu puolestaan aasialaistaustaisten suuremmalla osuudella. Pidempään Suomessa olleista ulkomaalaistaustaisten väestöryhmistä intialais- ja kiinalaistaustaisten osuus on Espoossa selvästi suurempi kuin Helsingissä ja Vantaalla. Myös viime aikoina vahvasti kasvanut seudun filippiiniläisväestö on suhteellisesti ottaen vahvemmin edustettuna Espoossa kuin seudun muissa suurissa kaupungeissa.

Kaupungit eroavat jonkin verran toisistaan myös sen mukaan, mistä syystä Suomeen muuttaneet ovat tulleet maahamme tai millä perusteella he ovat saaneet ensimmäisen oleskeluluvan. MoniSuomi-tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun ulkomailla syntyneistä ulkomaalaistaustaisista neljäsosa kertoi tärkeimmäksi Suomeen muuton syyksi työn tai työnhaun ja kaksitoista prosenttia oli saapunut maahamme opiskeluperusteisesti. Reilu viidesosa oli tullut pakolaisena, turvapaikanhakijana tai kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneen puolisona. Työ- ja opiskeluperusteisten osuus oli pääkaupunkiseudulla suurin Espoossa, varsinkin kun puolison mukana muuttaneet lasketaan mukaan. (Saukkonen & Tanska 2024.) 6

Valtion ja kuuden suurimman kaupungin eli Espoon, Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan strategisen allianssikumppanuuden osana toteutettava tutkimushanke (jäljempänä Allianssi-hanke) tarjoaa tuoreempaa ja rekisteripohjaisuutensa ansiosta täsmällisempää tietoa Suomeen muuton perusteista. 7 Vuosina 2015–2025 ensimmäisen oleskeluluvan saaneista perheperusteinen oleskelulupa on selvästi yleisin, muodostaen reilun kolmanneksen kaikista maahanmuuttajista. Työperusteisten muuttajien osuus oli tässäkin tarkastelussa suurin Espoossa, 19 prosenttia (Helsingissä 16 %, Vantaalla 15 %), kun taas EU-kansalaisten (usein virolaisten) osuus oli Espoossa naapurikaupunkeja pienempi. Vantaalla kansainvälistä suojelua Suomesta saaneiden osuus oli suurin (21 %), ja opiskeluperusteisesti muuttaneiden osuus puolestaan pienin (10 %).

Eroja löytyy myös kaupunkien sisältä

1990-luvun lopusta lähtien ulkomaalaistaustainen väestö on sijoittunut pääkaupunkiseudulla alueellisesti epätasaisesti. Pääsääntöisesti sellaiset alueet, joilla ulkomaalaistaustaisten osuus oli jo 2000-luvun alussa kaupungin keskiarvoa suurempi, ovat erkaantuneet kyseisestä keskiarvosta ja myös useimmista muista alueista entistä enemmän (Vilkama 2011; ks. myös Sinkko 2025). Maahanmuuton väestörakennevaikutukset näkyvät seudun kaikilla alueilla, mutta joillain alueilla ulkomaalaistaustaisten osuus on noussut jo suureksi.

Vuoden 2025 lopussa pääkaupunkiseudulla oli yhdeksän asuinaluetta, joilla ulkomaalaistaustaiset olivat enemmistönä (pois lukien väestöltään hyvin pienet alueet). 8 Tällaisia alueita, joilla niin sanottu kantaväestö on määrällisessä vähemmistössä, kutsutaan kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa käsitteellä majority–minority-alueet. Ulkomaalaistaustaisten osuus oli korkein Vantaan Havukoskella (59 %) sekä Länsimäessä (57 %) sekä Espoon Suvelassa (56 %). Yhteensä pääkaupunkiseudulla oli neljäkymmentä yli kolmentuhannen hengen asuinaluetta, joilla ulkomaalaistaustaisia oli väestöstä vähintään kolmannes.

Pääkaupunkiseudun sisällä suuri osa näistä alueista sijoittuu Helsingin ja Vantaan itäosiin, Vuosaaresta Havukoskeen ulottuvalla kaistaleella (kuvio 4). Toinen ulkomaalaistaustaisten korkeampien väestönosuuksien alue sijoittuu kolmen kaupungin risteysalueelle siten, että siihen kytkeytyvät Vantaalta Myyrmäki ja Martinlaakso, Helsingistä Kannelmäki ja Malminkartano ja Espoosta Leppävaaran alue. Jossain määrin muista erillään ovat Espoon Suvela ja Otaniemi. Otaniemi on myös siinä mielessä suurimpien vieraskielisten prosenttiosuuksien alueista poikkeava alue, että siellä asuu paljon ulkomailta Suomeen muuttaneita Aalto-yliopiston ja korkean teknologian yritysten ulkomaisia työntekijöitä sekä kansainvälisiä opiskelijoita. Kartasta erottuvat selvästi myös monet juna- ja metroratojen varret ulkomaalaistaustaisten suurempien väestöosuuksien alueina.

Kuvio 4. KARTTA Väestö syntyperän mukaan Helsingin osa-alueilla, Espoon pienalueilla ja Vantaan kaupunginosissa vuoden 2025 lopussa

Väestöryhmien välistä eriytymistä voidaan puolestaan mitata esimerkiksi erilaisuusindeksillä (dissimilarity index) 9. Kaupunkien välillä ei ole erilaisuusindeksin toteutumissa suuria eroja, kun verrataan vieraskielistä väestöä kotimaankieliseen väestöön (kuvio 5). Eriytyminen on kuitenkin Helsingin tapauksessa voimistunut melko tasaisesti. Sen sijaan Espoossa ja Vantaalla kehitys on ollut melko tasaista siitä huolimatta, että vieraskielisen väestön määrä ja osuus väestöstä ovat näissä kaupungeissa etenkin viimeksi kuluneiden 10–15 vuoden aikana kasvaneet merkittävästi.

Kuvio 5. Erilaisuusindeksi vieraskielisen ja kotimaankielisen väestön välillä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla vuosina 1999–2025, %

Kieliryhmittäin eriteltynä eriytyneimpiä olivat vuoden 2025 tiedoilla nepalin-, albanian-, somalin-, bengalin-, tagalogin- ja urdunkieliset (46 %–52 %). Etelä-Aasian kieliryhmiin kuuluvista monet ovat tulleet Suomeen vasta viime vuosina, ja monet heistä ovat kansainvälisiä opiskelijoita tai näiden perheenjäseniä. 10 Perinteisesti suurimmista ryhmistä somalinkielisillä oli korkea erilaisuusindeksin arvo (50 %). Sen sijaan vironkielisillä ja venäjänkielisillä kyseinen indeksiluku oli matalahko, venäjänkielisillä 27 ja vironkielisillä 32 prosenttia. Niin ikään suuriin kieliryhmiin kuuluvilla arabiankielisillä indeksin luku oli 40 prosenttia vuonna 2025.

Eriytyminen voi mennä vieläkin pidemmälle. Silloin jokin tai jotkin maahanmuuttoon liittyvät väestöryhmät ovat vahvasti keskittyneitä joillekin alueille, ja ne muodostavat myös suhteellisesti ottaen suuren osuuden alueen ulkomaalaistaustaisesta tai vieraskielisestä väestöstä tai jopa koko väestöstä. 11 Ainakaan toistaiseksi pääkaupunkiseutu ei ole tässä mielessä vahvasti eriytynyt. Suurimmista kieliryhmistä viron- ja venäjänkieliset jakautuvat melko tasaisesti kaupungin alueille, mitä erilaisuusindeksin matalat arvotkin indikoivat. Venäjänkielisen väestön koon seurauksena tämän kieliryhmän osuus asuinalueen vieraskielisestä väestöstä on tosin monella alueella suuri.

Pääkaupunkiseudun arabiankieliset ja somalinkieliset ovat näihin kahteen ryhmään nähden alueellisesti keskittyneempiä. Myyrmäessä asui vuoden 2025 lopussa useampi kuin joka viides Vantaan somalinkielisistä, ja kun heitä asui melko paljon myös Länsimäessä ja Hakunilassa, näillä kolmella alueella asui lähes puolet (47 %) kaupungin somalinkielisestä väestöstä. Espoon somalinkielisistä samoin kuin arabiankielisistä 12 prosenttia asui Suvelassa. Helsingissä jakautuminen on osa-aluetasolla tasaisempaa, mutta somalinkielisistä reilu neljännes asui Mellunkylän tai Vuosaaren peruspiirissä, arabiankielisistä jopa 30 prosenttia. 12

Pääkaupunkiseudun lisääntyvä liikkuvuus

Ihmisten ja siten myös kotitalouksien liikkuvuus on pääkaupunkiseudulla ylipäätään lisääntynyt 2000-luvulla. Seuraavaksi kiinnitetään huomiota kuntarajan ylittävään kotimaiseen tulo- ja lähtömuuttoon sekä valtiorajan ylittävään kansainväliseen muuttoon Suomeen ja Suomesta. 13 Tällaisia muuttoja toteutui pääkaupunkiseudulla 175 500 kappaletta vuonna 2025. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tällaisten muuttojen määrä vaihteli vielä 120 000–130 000 muuton välillä vuodessa, ja vuonna 2000 näitä muuttoja oli vain noin 115 000. Muuttoliike on kokonaisuudessaan kasvattanut kaupunkeja, koska tulomuutto on miltei poikkeuksetta ollut sinänsä määrällisesti kasvanutta lähtömuuttoa suurempaa.

Kotimaankielisessä väestössä muuttoliikkeen määrälliset muutokset ovat 2000-luvulla olleet pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa pieniä. Vieraskielisen väestön muutot ovat sen sijaan lisääntyneet voimakkaasti. Siinä missä vieraskielisten koti- ja ulkomaisia tulomuuttojakin esimerkiksi Helsinkiin oli vuosituhannen alussa yhteen laskettuna pitkään alle viisituhatta, 2020-luvulla määrä nousi jopa noin kahteenkymmeneentuhanteen.

Vieraskielisten tulomuutossa kaikkien kolmen suuren kaupungin kehityskulut ovat pitkälti samanlaisia (kuvio 6.) Vuoteen 2021 asti kehitys oli vieraskielisten ulkomaisessa tulomuutossa varsin tasaisesti kasvava. Sitä seurasivat erittäin voimakkaan kasvun vuodet 2022–2023, ja tämän jälkeen viime vuodet on ollut maltillisempaa mutta pidemmässä historiassa kuitenkin suurten muuttomäärien mukaista kehitystä. Vieraskielisten tulomuuttoa on seurannut myös pienellä viiveellä lähtömuuttomäärien kasvu. Lähtömuutto on kuitenkin koko ajan ollut varsin selvästi tulomuuttoa pienempää, ja vuosittainen vaihtelu on siinä ollut vähäistä.

Kuvio 6. Vieraskielisten koti- ja ulkomainen tulo- ja lähtömuutto Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla vuosina 2000–2026. Aineistolähde: Tilastokeskus

Kotimaankielisten kotimainen muutto Helsinkiin ja Helsingistä pois muodostaa suuren osan pääkaupunkiseudun koko kunta- ja valtiorajan ylittävästä liikkuvuudesta. Sen nettovaikutus seudun väestönkasvuun on kuitenkin paljon pienempi, koska tulo- ja lähtömuutto ovat olleet pääsääntöisesti niin lähellä toisiaan. Vieraskielisten muuttoliikkeessä ulkomainen muutto Helsinkiin oli pitkään kotimaista muuttoa suurempaa. Vuodesta 2015 lähtien kotimainen tulomuutto on kuitenkin pääsääntöisesti ollut kansainvälistä tulomuuttoa suurempaa, ja sen vuotuinen vaihtelu on ollut paljon pienempää. Vieraskielisistä saatua kotimaista nettomuuttovoittoa on kuitenkin rajoittanut tasaisesti ja varsin voimakkaasti kasvanut kotimainen lähtömuutto.

Myös Vantaalla ja Espoossa vieraskielistä ja itse asiassa koko väestöä on lisännyt voimakkaasti kasvanut vieraskielisten kotimainen tulomuutto. Vaikka molemmissa kaupungeissa myös vieraskielisten kotimainen lähtömuutto on kasvanut, se on kuitenkin ollut selvästi pienempää kuin tulomuutto. Molemmat kaupungit ovat saaneet vieraskielisistä myös kansainvälistä muuttovoittoa, mutta etenkin Vantaan tapauksessa muutto ulkomailta on ollut selvästi pienempää kuin vieraskielisten kotimainen tulomuutto.

Kansainvälinen liikkuvuus sisältää myös Suomeen muuttaneiden muuttoa pois Suomesta, joko takaisin koti- tai lähtömaahan tai jonnekin muualle. Myös pääkaupunkiseudun vieraskielisen väestön muutto ulkomaille on kasvanut voimakkaasti viime aikoina. Helsingin tapauksessa muutossa on ollut suurta vaihtelua, jonka piikit vaikuttavat yleensä osuvan talouden laskusuhdanteisiin. Espoon ja Vantaan tapauksessa vieraskielisten ulkomaille lähtömuuton kasvu on ollut tasaisempaa, Espoossa lähtijöiden määrä on systemaattisesti ollut Vantaata korkeammalla tasolla.

Suomeen eri perustein muuttaneiden liikkuvuus

Muuttoliikkeen suuntia ja muotoja voidaan edelleen täsmentää tarkastelemalla maahanmuuttajien muuttoja kuntien välillä sen mukaan, millä oleskelulupaperusteella he ovat Suomeen tulleet. Allianssi-hankkeen rajattuun seurantaotokseen kuuluvia maahanmuuttajia on muuttanut kaikissa kaupungeissa kotimaisessa muuttoliikkeessä kaupunkiin enemmän kuin heitä on muuttanut kaupungista muualle Suomeen .14 Liikkuvuus ei kuitenkaan ole kaikissa oleskeluluparyhmissä samanlaista, ja myös kaupunkien välillä on eroja.

Kotimainen nettomuuttovoitto on vuosina 2020–2025 ollut kaikissa kaupungeissa suurinta niiden maahanmuuttajien osalta, joilla oleskelu Suomessa perustuu kansainväliseen suojeluun (turvapaikanhakijat, tilapäistä suojelua saavat ja kiintiöpakolaiset) (kuvio 7). Koska nettomuutto on Helsingin tapauksessa ollut työperusteisten ja pitkälti virolaisista koostuvien EU-kansalaisten osalta negatiivista 15, suojeluperusteisten osuus muuttoliikkeen Helsinkiin jäävästä loppusaldosta on ollut suuri. 16

Kuvio 7. Kuntien välinen nettomuutto Espooseen, Helsinkiin ja Vantaalle maahanmuuttoperusteen mukaan vuosina 2020–2025

Helsinki on siis menettänyt maahanmuuttajien kotimaisessa muuttoliikkeessä tällä ajanjaksolla enemmän kuin saanut työperusteisia muuttajia. Aluekohtainen tarkastelu paljastaa kuitenkin, että työ- ja opiskeluperusteisia muuttajia sekä EU-kansalaisia Helsinki on saanut Helsingin seudun ulkopuolisesta Suomessa enemmän kuin mitä se on tälle alueelle menettänyt (kuvio 8). Sen sijaan etenkin muualle pääkaupunkiseudulle se on muuttajia näistä ryhmistä enemmän menettänyt kuin vastaanottanut.

Espoo ja Vantaa ovat menettäneet EU-kansalaisia Helsingin seudun kehysalueelle 17 enemmän kuin mitä ovat tältä alueelta saaneet. Ne ovat kuitenkin saaneet EU-kansalaisten nettomuuttovoittoa Helsingin seudun ulkopuolisesta Suomesta ja pääkaupunkiseudun sisältä, pitkälti siis Helsingistä. Opiskeluperusteisten muuttajien osalta Espoon nettomuuttovoitto Helsingin seudun ulkopuolisesta Suomesta on ollut selvästi Vantaata suurempi. Myös pääkaupunki houkuttelee Helsingin seudun ulkopuolisesta Suomesta runsaasti opiskelijoita. Kansainvälisten opiskelijoiden muutto pääkaupunkiseudulta Helsingin seudun ulkopuolelle on ollut vähäistä.

Kansainvälisen suojelun piiriin kuuluvia kaikki pääkaupunkiseudun suuret kunnat ovat saaneet etenkin Helsingin seudun ulkopuolisesta Suomesta. Suojeluperusteisten muutto pääkaupunkiseudulta Helsingin seudun ulkopuoliseen Suomeen on kansainvälisten opiskelijoiden tavoin ollut kaikkiaan pientä. Pääkaupunkiseudun sisällä tapahtuu melko paljon pakolaisstatuksen saaneiden tai tilapäistä suojelua nauttivien muuttoa kaupungista toiseen, mutta sen nettovaikutus kuntien muuttoliikkeeseen on vähäinen.

Kuvio 8. Maahanmuuttajien kuntien välinen nettomuutto oleskelulupaperusteen mukaan Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla vuosina 2020–2025

Tällä kehityksellä on vaikutuksensa sekä kansainvälisen liikkuvuuden tuottamaan väestön moninaisuuteen että todennäköisiin odotettavissa olevan liikkuvuuden muotoihin. Todennäköisimpiä Suomeen jääviä henkilöitä ovat kansainvälisen suojelun piirissä olevat, kun taas etenkin opiskeluperusteisista ja jossain määrin myös työperusteisesti Suomeen muuttaneista monet poistunevat Suomesta jonkin ajan päästä (ks. Pesola, Sarvimäki & Virkola 2024). Vaikka kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrät Suomessa ovat viime vuosina olleet pieniä, näiden henkilöiden muutto muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle kasvattanee pakolaistaustaisten määriä seudulla, oletettavasti etenkin Helsingissä.

Helsinki menettää siis Helsingin seudun sisäisessä muutossa Suomeen muuttaneita työperusteisia muuttajia ja Suomen väestöön rekisteröityjä EU-kansalaisia. Kaupungin muuttoliike- ja väestörakennekehityksessä tämä voi tarkoittaa sitä, että kansainvälisen muuttoliikkeen nettovaikutus painottuu työmarkkinoille sijoittumisen kannalta haavoittuvampiin ja odotettavissa olevalta tulotasoltaan alempituloisiin ryhmiin (ks. myös Saukkonen & Tanska 2024; Saukkonen 2026). Tämän aineiston valossa Helsingin pitovoima ei vaikuta työperusteisten muuttajien ja EU-kansalaisten osalta kovin hyvältä.

Espoon tapauksessa on puolestaan odotettavissa, että pääkaupunkiseudun suurista kaupungeista etenkin täällä kansainvälinen liikkuvuus tuottaa eniten väestöön sisältyvää ”kellumista” eli sitä, että moni Espooseen muuttanut maahanmuuttaja asuu kaupungissa vain tilapäisesti. Työ- ja opiskeluperusteisista muuttajista ja heidän perheenjäsenistään moni tulee todennäköisesti lähtemään Suomesta ja palaa kotimaahansa tai jatkaa jonnekin muualle. Espoo on vastaanottanut muualta Suomesta todennäköisemmin maahamme jääviä kansainvälisen suojelun piirissä olevia vähemmän kuin Helsinki ja Vantaa, ja moni Espooseen tullut suojeluperusteinen on muuttanut kaupungista muualle pääkaupunkiseudulle.

Vantaa on saanut Espooseen ja Helsinkiin verrattuna Suomeen muuttaneiden muuttoa enemmän kotimaasta kuin suoraan ulkomailta. Ulkomaalaistaustaisten tai vieraskielisten muutto Vantaalta ulkomaille on yhä vähäistä, ja vaikka kotimainen poismuutto on ollut kasvussa, näistä kolmesta kaupungista Vantaalle muuttaneet maahanmuuttajat myös taustojensa perusteella todennäköisimmin jäävät kaupunkiin. Maahanmuuton merkitys väestönkasvulle on ollut pääkaupunkiseudun suurinta, osin viime vuosien kotimaankielisten kotimaisen nettomuuttotappion seurauksena. Toisaalta kansainvälisen muuttoliikkeen vaikutus liikkuvuuden yleiseen lisääntymiseen sekä väestön ”kellumiseen” voi olla Vantaalla seudun kaupungeista vähäisintä.

Helsingin seudun kehysalueen niin sanotuissa KUUMA-kunnissa ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä on myös noussut merkittävästi 2000-luvulla. Vuosien 2014 ja 2025 välisenä aikana ulkomaalaistaustaisten määrä on yli kolminkertaistunut lähes 35 000 henkilöön. Noin puolet alueen ulkomaalaistaustaisista on sellaisia, joilla taustamaa on joko Viro, Venäjä tai entinen Neuvostoliitto. Muuttoliike on suuntautunut ennen muuta Keravalle ja Kirkkonummelle, joista Keravalla ulkomaalaistaustaisten osuus oli vuoden 2025 lopussa jo 18 prosenttia ja Kirkkonummellakin 14 prosenttia. Konsulttitoimisto MDI:n tuoreessa väestöennusteessa arvioidaan, että kyvyttömyys riittävään ja kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon voi suurilla kaupunkiseuduilla hajauttaa pitkälti maahanmuuton varassa olevaa ennakoitua väestönkasvua laajemmalle alueelle (MDI 2026).

Dynaamisuus ja monikulttuurisuus eilen ja tänään

Tässä artikkelissa on kuvattu pääkaupunkiseudun nykyistä tilannetta liikkuvuuden, moninaisuuden ja eriytymisen perspektiiveistä käsin. Tarkoituksena oli vastata kysymyksiin, missä määrin pääkaupunkiseutua ja sen suuria kaupunkeja voidaan jo luonnehtia termillä muuttoliikekaupunki tai -seutu (cities of migration), minkälaista on näiden kaupunkien ja tämän seudun etninen ja kulttuurinen moninaisuus eli voidaanko niitä luonnehtia myös termillä moninainen kaupunki tai -seutu (diverse cities) ja kuinka suuressa määrin ”kelluvaa” (floating) on Espoon, Helsingin ja Vantaan väestö?

Muuttoliikkeellä on ollut pääkaupunkiseudulle suuri merkitys jo kauan. Helsinki on ollut kasvava kaupunki siitä lähtien, kun siitä tehtiin Suomen pääkaupunki. 1800- ja 1900-luvun vaihteessa Helsinki oli myös jopa varsin kansainvälinen kaupunki. Viaporissa (sittemmin Suomenlinna) piti majaansa kansallisuuksiltaan moninainen venäläinen varuskunta, ja kaupunki ja sen mahdollisuudet houkuttelivat ihmisiä paitsi keisarikunnan muista osista myös muualta Suomesta ja ulkomailta. (Ks. Saukkonen 2024.)

Itsenäisessä Suomessa maahanmuutto oli ensimmäiset seitsemän vuosikymmentä vähäistä. Sen sijaan Suomen sisäinen muuttoliike eli kaupungistuminen jatkui ja 1960-luvulla jälleen voimistuikin. Espoosta ja Vantaasta tuli nopeasti kasvavia uusia kaupunkeja vuonna 1972, ja näin alkoi muodostua kokonaisuudessaan kasvava pääkaupunkiseutu. Uusia asukkaita varten rakennettiin lähiöitä eri puolille seutua.

1990-luvun alusta lähtien maahanmuutto on leimannut entistä enemmän pääkaupunkiseudun kehitystä. Kansainvälinen muutto kohdistui aluksi vahvasti Helsinkiin. Myöhemmin maahanmuuttajia saapui enemmän myös naapurikuntiin, jotka ovat saaneet ajan mittaan Suomeen muuttaneita myös Helsingistä samoin kuin koko seutu muualta Suomesta. Viime aikoina kasvussa ovat olleet niin Suomeen muuttaneiden lähtömuutto Suomesta kuin muutto pääkaupunkiseudulta kehysalueen kuntiin.

Tänä päivänä kansainvälisen muuttoliikkeen merkitys kaupungin kasvulle ja muulle kehitykselle on niin suuri, että seudun ja sen kaupunkien kutsuminen city/cities of migration -nimikkeellä ei ole liioiteltua. Tässä mielessä pääkaupunkiseutu myös poikkeaa selvästi muusta Suomesta, vaikka maahanmuutolla seurauksineen on myös esimerkiksi Turulle ja Tampereelle entistä suurempi merkitys. Kaupungit ovat myös etnisiltä, kielellisiltä, uskonnollisilta ja muilta kulttuurisilta rakenteiltaan hyvin moninaisia, ja niiden väestöön kuuluvista monet ovat kaupungissa vain tilapäisesti: väestössä on paljon ”kelluvuutta”.

Tulevaisuus: liikkuvuutta, moninaisuutta ja eriytymistä

Pääkaupunkiseudun ja sen suurten kaupunkien nykyisen tilanteen ja tulevaisuuden näkymien pohjalle voidaan rakentaa seuraavia olettamia lähitulevaisuuden kehityksestä, muutoksen seurauksista kaupunkikehitykselle ja näiden seurausten tuottamista kaupunkipoliittisista toimintatarpeista.

  1. Kansainvälinen liikkuvuus pääkaupunkiseudulla jatkuu ja mahdollisesti kasvaa. Liikkuvuus tarkoittaa sekä muuttoa ulkomailta ja ulkomaille että Suomeen muuttaneiden maansisäistä muuttoa pääkaupunkiseudulle ja sieltä muualle sekä myös seudun sisällä, kaupunkien välillä. Suurella osalla seudun asukkaista on juuret muualla ja tulevaisuus toisaalla. Väestö on jatkuvassa muutoksessa, ja tämä on syytä ymmärtää esimerkiksi palvelujen suunnittelussa.
  2. Suuri osa kaupunkien uusista asukkaista asunee Espoossa, Helsingissä tai Vantaalla ainoastaan jonkin aikaa, muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Monet lyhyeksi aikaa tulleet jäävät pysyvästi, ja monet, jotka ajattelivat jäävänsä lopuksi ikää, lähtevät pois. Asettautuminen ja kotoutuminen pitää ymmärtää tämän kehityksen valossa. Suomalaiseen yhteiskuntaan sisälle pääsyä edistävät toimet täytyy yhtäältä sovittaa tulijoiden intentioiden mukaan. Toisaalta järjestelmien pitää olla sillä tavalla joustavia, että tukea voidaan antaa myös niille, jotka alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen päättävät jäädä Suomeen.
  3. Suuri osa pääkaupunkiseudun väestöstä elää myös tavalla tai toisella ylirajaista elämää. Heidän perheensä voi olla jakautunut useampaan maahan, he voivat liikkua säännöllisesti kahden tai useamman maan välillä ja he voivat pitää säännöllisesti yhteyttä eri maihin. Tälläkin tavalla koko maailma on läsnä pääkaupunkiseudulla, mutta toisaalta myös pääkaupunkiseutu on kaikkialla maailmassa. Kaupunkien kansainväliset verkostot tarjoavat paljon mahdollisuuksia, mutta ne voivat myös lisätä väestöryhmien välisiä jännitteitä. (Ks. esim. Sassen 2005.)
  4. Maahanmuutto sekä Suomeen muuttaneiden lapset ja lapsenlapset tuottavat ulkomaalaistaustaisen väestön kasvua. Kantaväestön rakenne (ikääntyneiden suuri osuus, matala syntyvyys) vahvistanee vielä lähivuosikymmeninäkin nimenomaan ulkomaalaistaustaisten väestönosuuden kasvua, vaikka maahanmuutto sinänsä ei merkittävästi kasvaisikaan. Toisaalta myös ikääntyneiden joukossa on entistä enemmän maahanmuuttajia, ja tämäkin tuottaa uusia palvelutarpeita.
  5. Maahanmuuton tuottama etninen ja kulttuurinen diversiteetti moninaistuu ja eriytyy edelleen. Seudulle syntyy useita pitkäikäiseksi osoittautuvia vähintään melko suuria etnisiä, kielellisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä. Seudun ja sen kaupunkien (ja Suomen) on syytä pohtia, keskustella ja tarvittaessa päättää, miten tähän erilaisuuteen ja sen eri muotoihin suhtaudutaan: mitä sallitaan, mitä kielletään ja mitä siedetään (ks. Saukkonen 2023b).
  6. Moninaisuus on myös entistä kompleksisempaa. Useimpiin ryhmiin sisältyy hyvin erilaisista taustoista tulevia ja erilaisiin asemiin yhteiskunnassa sijoittuvia ihmisiä. Jokaisen kohteleminen ensisijaisesti yksilönä on entistä tärkeämpää. Suomalaisuuden ohella on syytä määritellä uudelleen myös espoolaisuutta, helsinkiläisyyttä ja vantaalaisuutta tavalla, joka sekä ylläpitää jatkuvuutta että on avoin erilaisuudelle ja moninaisuudelle.
  7. Kansainvälinen liikkuvuus ja sen tuottama moninaisuus koskettavat kaupunkeja kokonaisuudessaan. Seudulle muodostuu kuitenkin myös alueita, joissa ulkomaalaistaustaisen väestön osuus poikkeaa selvästi kaupunkien ja seudun keskiarvoista. Joillain asuinalueilla ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on jo lähitulevaisuudessa hyvin suuri. Monet liikkuvuuden, moninaisuuden ja eriytymisen haasteet ja mahdollisuudet korostuvat näillä asuinalueilla, joille syntyy helposti myös vahvoja alueellisia identiteettejä tai ulkopuolelta annettuja stigmoja.
  8. Kaupungin yleisen sosioekonomisen segregaatiokehityksen lisäksi on syytä tarkastella myös eriarvoisuuden sekä etnisen ja kulttuurisen erilaisuuden keskinäistä kytkeytymistä. Pääkaupunkiseudulla löytyy tulevaisuudessa todennäköisesti Suomeen muuttaneita ja heidän lapsiaan entistä enemmän myös keskiluokkaisista ja johtavista asemista. Tiettyä yhteyttä huono-osaisuuden ja ulkomaalaistaustaisuuden välillä voi kuitenkin olla vaikea välttää (ks. esim. Ansala 2025; Renvik ym. 2025). Heidän keskuudessaan voi syntyä ylisukupolvista syrjäytymistä, ja siitä seuraavaa näköalattomuutta.
  9. Moninkertaisella syrjäytymisellä on vakavia seurauksia, etenkin jos ne kohdentuvat joihinkin alueisiin, joita hyväosaisemmissa väestöryhmissä aletaan tietoisesti välttää. Rakenteellisiksi muodostuneiden ja kasautuneiden kielteisten ilmiöiden korjaaminen on vaikeaa. Tästä syystä mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen kaikille pääkaupunkiseudun asukkaille on ensiarvoisen tärkeää. Pääkaupunkiseudun väestökehitys on vielä siinä vaiheessa, jossa asioiden etenemiseen ja ilmiöiden toisiinsa kytkeytymiseen voidaan vaikuttaa.

Pasi Saukkonen toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä. Hän on dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa.

Lähteet

Ansala, Laura (2024). Minne jäädään, missä vain käydään? Asukkaiden vaihtuvuus ja asumisajat Helsingin asuinalueilla. Kvartti-artikkeli. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/minne-jaadaan-missa-vain-kaydaan-asukkaiden-vaihtuvuus-ja-asumisajat-helsingin-asuinalueilla

Ansala, Laura (2025). Ulkomaalaistaustaisten väestöosuuden ja tulotason kehitys Helsingin pienalueilla 2000-​luvulla. Kvartti-artikkeli. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/ulkomaalaistaustaisten-vaestoosuuden-ja-tulotason-kehitys-helsingin-pienalueilla-2000-luvulla

Hirvonen, Jukka & Vilkama, Katja (2018). Helsingin alueellinen eriytyminen: kaksi lähestymistapaa segregaation seurantaan. Kvartti-artikkeli. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/helsingin-alueellinen-eriytyminen-kaksi-lahestymistapaa-segregaation-seurantaan

Hussein, Sara (2026). Helsingissä on talo, jossa asuu noin 20 ruokalähettiä. Helsingin Sanomat 17.9.2026.

Järvelä, Sirkku, Jukka Hirvonen & Jenni Väliniemi-Laurson (2023). Asumisidylliä etsimässä – pientaloasuminen omistustontilla houkuttelee lapsiperheitä pois Helsingistä. Kvartti-artikkeli. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/asumisidyllia-etsimassa-pientaloasuminen-omistustontilla-houkuttelee-lapsiperheita-pois-helsingista

Karlsson, Fred (2017). Suomen kielet 1917–2017. Lingsoft Oy, Turku.

Martikainen, Tuomas (toim.) (2006). Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla. Tietolipas 212. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Martikainen, Tuomas & Pöyhönen, Sari (2023). Superdiversiteetti. Näkökulmia maahanmuuton monimuotoisuuteen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

MDI (2026). Väestöennuste. MDI:n vuoden 2026 väestöennuste. Helsinki: MDI.

Mäki, Netta (2024). Hedelmällisyys pieneni Helsingissä entisestään vuonna 2023 – kotimaankielisten kokonaishedelmällisyysluku laski alle yhden lapsen. Blogikirjoitus. Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietopalvelut, Helsinki. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/hedelmallisyys-pieneni-helsingissa-entisestaan-vuonna-2023-kotimaankielisten

Pesola, Hanna, Matti Sarvimäki & Tuomo Virkola (2024). Eri syistä maahan muuttaneiden työllistyminen Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 9. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki.

Pisarevskaya, Asya & Peter Scholten (2025). Cities of Migration. Understanding the diversity of urban diversities in Europe. IMISCOE Research Series. Springer, Cham.

Renvik, Tuuli Anna, Pasi Saukkonen, Tommi Sulander, Heidi Taskinen & Katja Vilkama (2025). Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin eriytyminen Helsingissä. Tutkimuksia 1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitieto, Helsinki.

Sa, Haoxuan, Jani Vuolteenaho, Oskar Rönnberg, Nabila Nur, Aaron Plaisted & Mari Vaattovaara (2025). Etnisten vähemmistöjen asumisvalintojen eriytyminen. Työikäisten kiinan-, vietnamin- ja somalinkielisten asuntomarkkinatoimijuus pääkaupunkiseudulla. Yhdyskuntasuunnittelu 63: 1, 42–76.

Sassen, Saskia (2005). Global Cities and Diasporic Networks. Teoksessa Ember, Melvin, Carol R. Ember & Ian Skoggard (toim.) Encyclopedia of Diasporas. Springer, Boston, MA, 500–506.

Saukkonen, Pasi (2016). Monikulttuurisuuden tilastointi kaipaa uudistamista. Tieto&trendit. https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2016/monikulttuurisuuden-tilastointi-kaipaa-uudistamista(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Saukkonen, Pasi (2019). Vieraskielinen väestö: kieliperusteisen tilastoinnin ongelmia ja ratkaisuvaihtoehtoja. Blogi. https://pasisaukkonen.wordpress.com/2019/05/02/vieraskielinen-vaesto-kieliperusteisen-tilastoinnin-ongelmia-ja-ratkaisuvaihtoehtoja/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Saukkonen, Pasi (2023a). Maahanmuutto muuttaa väestörakenteita koko Helsingin seudulla. Ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut vahvasti myös KUUMA-kunnissa. Valokiilassa. Helsingin seudun suunnat. https://www.helsinginseudunsuunnat.fi/fi/artikkelit/maahanmuutto-muuttaa-vaestorakenteita-koko-helsingin-seudulla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Saukkonen, Pasi (2026). Helsingin väestönkasvu on maahanmuuton varassa – liikkuvuus lisääntyy, moninaisuus kasvaa. Katsauksia. Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietopalvelut, Helsinki. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/helsingin-vaestonkasvu-on-maahanmuuton-varassa-liikkuvuus-lisaantyy-moninaisuus-kasvaa

Saukkonen, Pasi (2023b). Sallitaan, kielletään, siedetään. Yhteiset pelisäännöt moninaiseen yhteiskuntaan. Magma, Helsinki. https://magma.fi/wp-content/uploads/2023/01/Saukkonen_fi_-1.pdf(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Saukkonen, Pasi (2024). Etnisesti ja kulttuurisesti moninainen Helsinki. Historia Helsinki. https://historia.hel.fi/fi/ilmiot/helsingin-asukkaat/etnisesti-ja-kulttuurisesti-moninainen-helsinki(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Saukkonen, Pasi ja Harri Sinkko (2022). Ukrainalaiset Helsingissä – mitä väestötilastot kertovat monimuotoisesta ryhmästä? Blogikirjoitus. Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietopalvelut, Helsinki. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/ukrainalaiset-helsingissa-mita-vaestotilastot-kertovat-monimuotoisesta-ryhmasta

Saukkonen, Pasi & Topias Tanska (2024). Suomeen muuttaneet pääkaupunkiseudulla MoniSuomi-tutkimuksen tulosten valossa. Tutkimuksia 2. Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietopalvelut, Helsinki. https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/24_06_11_Tutkimuksia_2.pdf(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sinkko, Harri (2025). Väestönmuutosten vaikutus Helsingin asuinalueiden kielirakenteeseen vuosina 2013–2023. Kvartti-blogi. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/vaestonmuutosten-vaikutus-helsingin-asuinalueiden-kielirakenteeseen-vuosina-2013-2023

Vandekeybus, Bente (2023). Tussen 5.000 en 12.000 mensen zonder papieren in Antwerpen: "Ze leven soms in erbarmelijke omstandigheden". Vrt Nieuws. https://www.vrt.be/vrtnws/nl/2023/10/24/mensen-zonder-verblijfsvergunning-in-antwerpen/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Vertovec, Steven (2023). Superdiversity. Migration and Social Complexity.: Routledge, Oxfordshire.

Vilkama, Katja (2011). Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat? Kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten asukkaiden alueellinen eriytyminen ja muuttoliike pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksia 2. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.

Vuori, Pekka (2016). Virolaisten muuttoliike Helsingin seudulle hiipuu. Kvartti-artikkeli. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/virolaisten-muuttoliike-helsingin-seudulle-hiipuu

 

Alaviitteet:

  1. Termi floating population on alun perin liitetty Kiinan hukou-järjestelmään, joka on tuottanut moniin kaupunkeihin ihmisiä, jotka lupaa vailla eivät kuitenkaan ole osa virallista väestöä. Laajemmassa merkityksessä kelluvalla väestöllä viitataan ylipäätään siihen osaan väestöä, josta osa on rekisteröidyn väestön ulkopuolella, mutta osa puolestaan ylipäätään tilapäistä.
  2. Belgiassa tehdyn tieteellisen arvion mukaan hieman Helsinkiä pienemmässä Antwerpenissä vailla oleskelulupaa asuvia olisi 5 000–12 000 henkilöä. Pääkaupunki Brysselissä (1,2 milj. asukasta) tällaisia henkilöitä olisi jopa noin 62 000 (Vandekeybus 2023). Suomessa on koko Suomen osalta esitetty arvioita väliltä 3 000–6 000 henkilöä.
  3. Väestön uskonnollisesta jakautumisesta meillä ei ole luotettavia tilastoja, koska läheskään kaikki eri uskontoihin kuuluvat eivät kuulu rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin.
  4. Parhaita vertailukohteita pääkaupunkiseudun kanssa lienevät Dublin, Lissabon ja Reykjavik lähialueineen.
  5. Monet Suomesta tilapäistä suojelua saaneet ovat myös joko palanneet Ukrainaan tai jatkaneet jonnekin muualle.
  6. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL toteutti vuodenvaihteessa 2022–2023 MoniSuomi-tiedonkeruun. Tutkimuksen rahoitukseen osallistuivat myös Espoon, Helsingin, Turun ja Vantaan kaupungit sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Puolison työn tai opiskelun perusteella oli tullut Suomeen kahdeksan prosenttia vastaajista ja kahdeksan prosenttia inkerinsuomalaisena paluumuuttajana tai sellaisen perheenjäsenenä. Muut perhesyyt olivat lähes joka neljännen Suomeen muuttaneen ulkomaalaistaustaisen muuton taustalla.
  7. Kyseessä ovat sellaiset ulkomailla syntyneet ulkomaalaistaustaiset, jotka ovat saaneet ensimmäisen oleskeluluvan vuosina 2015–2025 tai hänen oleskelunsa EU-kansalaisena on rekisteröity näinä vuosina (ja he ovat kuuluneet Suomessa vakituisesti asuvaan asuntokuntaväestöön vähintään yhtenä vuonna kyseisellä ajanjaksolla). Muiden Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse Suomeen asettuakseen oleskelulupaa (Norja, Islanti) tai EU-kansalaisen rekisteröintiä (Ruotsi, Tanska). Tiedot maahanmuuttajien muuttoperusteista muodostuvat siten tässä Euroopan unionin ja Pohjoismaiden ulkopuolisten ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten ensimmäisistä oleskelulupatiedoista, turvapaikkaa ja tilapäistä suojelua koskevista luvista sekä EU-kansalaisten rekisteröinneistä ja näiden perusteista.
  8. Tarkastelussa ovat tässä Helsingistä osa-alueet, Espoosta pienalueet ja Vantaalta kaupunginosat.
  9. Erilaisuusindeksi lasketaan alueittaisista väestötiedoista kahden väestöryhmän välille, ja se voi teoriassa vaihdella nollan ja yhden välillä. Indeksin arvo kertoo, kuinka suuren osan (eli 0–100 %) ryhmästä A tulisi sijoittua toisin, jotta alueellinen jakauma olisi sama kuin ryhmällä B. (Hirvonen & Vilkama 2018.)
  10. Sen lisäksi, että kansainvälisiä opiskelijoita ilmeisesti asuu melko paljon tietyissä opiskelija-asuntotaloissa, myös mahdollisesti hyvin ahdasta kimppakämppäasumista esiintyy (ks. esim. Hussein 2026).
  11. Termin ”getto” historiallinen alkuperä on juutalaisten pakotetussa asumisesta omissa kortteleissaan esimerkiksi Italian, Saksan ja Marokon kaupungeissa.
  12. Pääkaupunkiseudun somalinkielisten alueellisen sijoittumisen arviointia vaikeuttaa se, että tähän kieliryhmään kuuluvista melko suuri osa (7–10 %) sijoittuu alueluokituksessa luokkaan ”muut”, joilla tarkka osoitetieto on tuntematon. Ks. eri ulkomaalaistaustaisiin ryhmiin kuuluvien asumisen preferensseistä esim. Sa ym. 2025.
  13. Myös kuntien sisällä tapahtuu tietenkin vuosittain suuria määriä muuttoja. Vuonna 2025 kunnan sisäisiä muuttoja oli Helsingissä liki 110 000, Espoossa lähes 40 000 ja Vantaalla noin 32 000. Asukkaiden vaihtuvuus myös vaihtelee kaupunkien sisällä sen eri asuinalueilla (ks. Ansala 2024).
  14. Vuosina 2020–2025 Helsingissä tapahtui noin kaksikymmentätuhatta tähän ryhmään kuuluvan ulkomailla syntyneen ulkomaalaistaustaisen tulomuuttoa, ja lähtömuuttoja oli puolestaan hieman yli 16 000. Espoon tapauksessa vastaavat luvut olivat 14 390 (tulo) ja 10 538 (lähtö) ja Vantaalla 15 562 (tulo) ja 11 030 (lähtö).
  15. Vrt. Saukkonen 2026.
  16. Vantaa on saanut näistä maahanmuuttajista nettomuuttovoittoa miltei kaikista oleskeluluparyhmistä lähes jokaisena vuotena. EU-kansalaisten osalta myös Espoo on saanut tulomuuttoa niukasti vähemmän kuin mitä se on lähtömuutossa menettänyt vuosina 2021, 2024 ja 2025. Helsingin tapauksessa EU-kansalaisten nettomuuttotappio on toteutunut kotimaisessa muuttoliikkeessä vuotta 2025 lukuun ottamatta jokaisena tarkasteluvuonna.
  17. Kehysalue koostuu seuraavista kunnista: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Vihti, Mäntsälä ja Pornainen.