Johdanto
Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että ihmisten ikä ja elämänvaihe ohjaavat selvästi muuttoliikevirtoja. Muuttoalttius on suurimmillaan nuorilla perheettömillä aikuisilla. He asuvat tavallisimmin vuokralla, jolloin asunnon vaihto on helppoa. Tähän elämänvaiheeseen sijoittuu monilla myös muutto opiskelun tai työn perässä suuriin keskuksiin kuten Helsinkiin. Muuttoalttius vähenee iän ja perheellistymisen myötä. Viimeistään ennen lasten kouluikää lapsiperheet tavallisesti pyrkivät löytämään pitempiaikaisen asuinpaikan. Nuoret ja nuoret aikuiset haluavat tyypillisesti asua tiiviissä kaupunkiympäristössä, kun taas vakiintumisvaiheessa yli 24-vuotiailla muuttoliike suuntautuu pikemminkin keskustojen ulkopuolelle. Samoin lasten muuttovoitto kohdistuu ensisijaisesti väljemmin rakennettuun ympäristöön eli lapsiperheet muuttavat tyypillisesti kauemmas kaupunkien keskustoista. Perheen kasvaessa asunnon tilantarvekin kasvaa, ja pyritään taloudellisten mahdollisuuksien puitteissa isompiin asuntoihin. Helsingin kohdalla tämä keskustapakoinen muuttoliike merkitsee osalle muuttajista siirtymistä kaupungin rajojen yli esimerkiksi Espooseen, Vantaalle tai kehyskuntiin. Sen sijaan 45–64-vuotiaiden ikäryhmässä muuttoliikettä on lähes yhtäläisesti kaupunkikeskuksiin kuin niistä poispäin. (ks. esim. Helminen ym. 2021; Laakso 2019.)
Iän ja elämänvaiheen vaikutus on selkeästi nähtävissä Helsingin muuttovirroissa. Tarkasteltaessa kotimaista muuttoliikettä suurin osa Helsingin muuttovoitoista on 2010-luvun ajan tullut nuorista, 15–24-vuotiaista muuttajista. Sen sijaan suurimmat muuttotappiot ovat aiheutuneet 30–39-vuotiaiden poismuutoista. Myös lasten (alle 16 v.) osalta muuttoliikkeen yleispiirteenä on koko 2010-luvun ajan ollut tappiollisuus, eli lapsia on muuttanut enemmän pois kaupungista kuin kaupunkiin. Koronapandemian aikana, vuosina 2020–2022, muuttotappiot näissä ryhmissä kasvoivat. (ks. Järvelä ym. 2023.) Helsingin nettomuutto Suomen sisäisessä muuttoliikkeessä on ollut tappiollista alle 16-vuotiaiden ikäryhmässä keskimäärin 600 henkeä vuodessa vuosien 2010–2022 välillä (Helsingin seudun aluesarjat 2023).
Lapsiperheiden ja erityisesti pienten lasten vanhempien perheet ovat tärkeä ryhmä alueiden väestörakenteen ja eriytymiskehityksen näkökulmasta. Kaupunkisegregaatio on yhteydessä koulujen välisiin osaamiseroihin, jotka ovat kasvaneet myös Suomessa. Perheet muuttavat tyypillisesti vilkkaammin ennen lasten kouluikää, joten heidän tekemänsä valinnat asuinpaikan suhteen vaikuttavat merkittävästi naapurustojen välisiin eroihin ja lapsiperhepalveluiden, kuten koulujen ja päiväkotien toimintaympäristöihin. (Vilkama & Bernelius 2019.)
Lapsiperheitä, joissa on ainakin yksi 0–17-vuotias lapsi, asui Helsingissä noin 64 600 vuonna 2022. Lapsiperheiden määrä on kokonaisuudessaan kasvanut viimeiset kymmenen vuotta, mutta niiden perheiden osuus, joissa on alle 6-vuotiaita lapsia, on pienentynyt. Taustalla on ensisijaisesti syntyvyyden lasku. Vaikka lapsia muutti koronapandemian aikana määrällisesti aiempia vuosia enemmän pois Helsingistä, muuttojen suhteellinen osuus ei ole kasvanut. Alle 16-vuotiaiden muualle Suomeen suuntautuvien lähtömuuttojen osuus Helsingissä asuvasta ikäryhmän väestöstä on vuodesta 2010 lähtien ollut keskimäärin 3,5 prosenttia. Alle 4-vuotiailla vastaava osuus samalla aikavälillä on noin kuusi prosenttia. Sen sijaan hedelmällisyys on laskenut selvästi. Helsingissä keskimäärin saatujen lasten lukumäärä (kokonaishedelmällisyysluku) oli 1,06 lasta vuonna 2022, kun se vielä vuonna 2010 oli 1,39. Hedelmällisyys on laskenut niin kotimaan- kuin vieraskielisillä naisilla. (Tilastokeskus 2023; ks. syntyvyydestä Mäki 2023.)
Tämä artikkeli on jatkoa Helsingin kaupungin keväällä 2023 toteuttaman muuttoliikekyselyn tulosten raportointiin. Kysely toteutettiin, koska poismuutto Helsingistä oli koronavuosina poikkeuksellisen suurta ja kyselyn avulla haluttiin tietoa poismuuttoon johtaneista tekijöistä. Ensimmäisessä artikkelissa "Helsingistä poismuuttaneet etsivät lisää tilaa ja edullisempaa asumista muualta" (Järvelä, Hirvonen & Vilkama 2023) koottiin kyselyn vastauksista yleiskuvaa muuton syistä ja taustatekijöistä sekä pandemian mahdollisista vaikutuksista muuttoliikkeeseen. Nyt keskitytään eri kotitaloustyyppien vastausten eroihin ja erityisesti lapsiperheiden esiin tuomiin muuttosyihin.
Helsingin toteuttama muuttoliikekysely kohdistui Helsingistä 1.1.2021-31.7.2022 välillä Etelä-Suomen alueelle muuttaneisiin 25–64-vuotiaisiin henkilöihin. Tutkimus rajattiin Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Uudenmaan ja Kanta- sekä Päijät-Hämeen maakuntiin muuttaneisiin. Tälle alueelle muutti Helsingistä 24–64-vuotiaita vuonna 2021 noin 21 700 ja seuraavana vuonna noin 20 000 henkeä (Tilastokeskus 2023). Alle 18-vuotiaita lapsia muutti tarkastellulle alueelle näinä vuosina yhteensä noin 7 300 henkeä. Kokonaisuudessaan Helsingistä muualle Suomeen muuttaneita oli vuonna 2021 vajaat 39 000 henkeä ja vuonna 2022 muutama tuhat vähemmän. Heistä alle 19-vuotiaita oli molempina vuosina noin 15 prosenttia muuttaneista. (emt.)
Muuttoliikekyselyn otos oli 4000 henkeä ja vastausprosentti 28 (1110 vastaajaa). Kyselyvastaajat jaetaan tässä artikkelissa pääsääntöisesti neljään eri ryhmään (Kuvio 1): yksinasuviin, nuoriin pariskuntiin (25–40-vuotiaat), keski-ikäisiin pariskuntiin (41–65-vuotiaat), joilla ei ole lapsia sekä lapsiperheisiin. Lapsiperheisiin luetaan kuuluviksi niin yksinhuoltajat kuin kahden huoltajan perheet. Pariskunnat jaettiin kahteen ikäryhmään, sillä kuten edellä kuvattiin, ikä ja elämänvaihe vaikuttavat merkittävästi ihmisten muuttoalttiuteen ja asumisen valintoihin. Nuoremmat vakiintumisvaiheessa olevat pariskunnat ovat mahdollisesti tulevaisuudessa lapsiperheitä, joten heitä erikseen tarkastelemalla saadaan esimerkiksi tietoa siitä, vaikuttavatko lapsiperheille tarjottavat palvelut heidän muuttopäätöksiinsä.
Kaikista kyselyvastaajista ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita oli 42 prosenttia, lapsiperheissä 56 prosenttia. Vastaajista yli puolet (63 %) oli 25–40-vuotiaita. Yksinasuvista vielä suurempi osuus, 72 prosenttia, oli alle 40-vuotiaita ja lapsiperhevastaajista noin puolet 30–39-vuotiaita.
Seuraavassa tarkastellaan erilaisten kotitalouksien asunnonvaihdon syitä ja muuttovirtojen suuntautumista. Tämän jälkeen keskitytään lapsiperheiden näkökulmaan kuvaten poismuuttosyitä, erilaisten kohdealueiden harkintaa sekä niitä tekijöitä, joiden vuoksi perheet eivät jääneet Helsinkiin. Kiinnostuneita ollaan paitsi muuttoa edeltävistä, myös sitä seuranneista olosuhteista sekä arvioista asuinolosuhteiden muutokseen.
Muuttosyyt vaihtelevat kotitaloustyypin mukaan
Ikä ja elämänvaihe vaikuttavat merkittävästi ihmisten muuttosyihin ja asuntoon liittyviin tarpeisiin. Asumisuran alkuvaiheessa on tyypillistä asua yksin tai lapsettomana parina, jolloin suurin osa suosii kerrostalo- ja vuokra-asumista. Yli 30-vuotiailla omistusasuminen nousee suosituimmaksi asunnon hallintamuodoksi ja kerrostaloasumisen määrä puolestaan vähenee. (Laakso 2019.)
Muuttoliikekyselyn tulokset osoittavat selkeästi, että elämänvaihe vaikuttaa siihen, mitä asunnolta ja sen sijainnilta toivotaan. Kyselytuloksissa lapsiperheiden asunnonvaihdon syinä korostuivat tarve erikokoiseen asuntoon sekä halu pientaloon ja omaan pihaan. Monella perheellä lastensaanti on oletettavasti lisännyt kodin tilan tarvetta. Noin puolet lapsiperheistä pitikin tärkeänä syynä asunnonvaihdolle lasten määrän muutosta. Lisäksi korona-aikana yleistynyt etätyö on voinut vaikuttaa osalla muuttajista kodin tilan tarpeeseen.
Myös nuorilla pariskunnilla korostuivat erikokoisen asunnon tarve sekä toive omistusasunnosta, pientalosta ja omasta pihasta. Yhteen muuttaminen puolison kanssa tai puolisosta eroaminen sekä vanhan asunnon soveltumattomuus olivat lisäksi nuorille pariskunnille keskeisiä asunnon vaihdon syitä.
Keski-ikäisillä pariskunnilla keskeisimmät syyt olivat myös toive erikokoisesta kodista ja asuntotyypin muutos. Muihin vastaajiin verrattuna keski-ikäisistä pariskunnista suurempi osa, vajaa kolmannes, piti tärkeänä syynä muutolle asuinalueella tapahtuneita tai sinne suunniteltuja muutoksia.
Yksinasuvilla tärkeimmät syyt olivat erikokoisen asunnon tarve sekä liian korkeat asumiskulut. Yksinasuvat poikkesivat muista vastaajista siinä, että heistä suhteellisen monilla (noin 40 %) uusi asunto, johon muutettiin, oli kuitenkin aiempaa pienempi, ja vain hieman yli puolella (58 %) suurempi. Osa yksinasuvista oli siis halunnut tai vähintäänkin tyytynyt pienempään asuntoon, mahdollisesti asumiskustannuksia pienentääkseen. Yksinasuvissa olikin enemmän niitä, joilla oli jonkinasteisia vaikeuksia taloudellisessa toimeentulossa. Vastausten mukaan hyvin toimeentulevia oli pariskunnista 85 prosenttia ja lapsiperheistä 77 prosenttia mutta yksinasuvista vain 64 prosenttia.
Halu muuttaa pois entiseltä asuinalueelta oli tärkeä syy alle kolmannekselle kaikista vastaajista ja 23 prosentille lapsiperheistä. Verrattaessa Helsingin eri asuinalueilta poismuuttaneita havaittiin, että kaupunkiuudistusalueilla1(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) asuneista selvästi suurempi osuus (42 %) piti poismuuttoa alueelta tärkeänä syynä vaihtaa asuntoa.
Moni harkitsi Helsinkiin jäämistä - muutot suuntautuivat kaupunkimaisiin kuntiin
Helsingin muuttovirroista valtaosa tapahtuu kaupungin sisällä, tyypillisesti asuinalueelta toiselle. Esimerkiksi vuonna 2021 kaupungin sisäisiä muuttoja tehtiin yli 100 000, kun kaupungin rajojen ulkopuolelle muutti noin 40 000 henkeä. Suurin osa Helsingin muutoista on siis lähimuuttoja. (ks. Ansala 2023, Väliniemi & Alsuhail 2016.) Näin ollen ei ole yllättävää, että myös muuttoliikekyselyn vastaajista enemmistö harkitsi muuttavansa Helsingin sisällä.
Lähes puolet kyselyn lapsiperhevastaajista harkitsi muuttokohteena entistä asuinaluettaan Helsingissä. Lapsiperheet olivat selvästi kiinnostuneempia asuinalueelle jäämisestä verrattuna muihin kotitaloustyyppeihin. Yksinasuvista yli puolet harkitsi kuitenkin jotain muuta aluetta Helsingissä, ja myös lapsiperheistä sekä nuorista pariskunnista noin 50 prosenttia. Keski-ikäiset pariskunnat olivat vähiten kiinnostuneita Helsinkiin jäämisestä. Sen sijaan heistä vajaa neljännes harkitsi muuttokohteena Helsingin seudun ulkopuolista Uuttamaata, kun muista vastaajista aluetta harkitsi vain noin 15 prosenttia.
Lapsiperheet harkitsivat vielä Helsinkiä useammin Espooseen tai Kauniaisiin muuttoa. Myös muu Helsingin seutu oli lapsiperheille kiinnostava muuttokohde, kun taas yksinasuvista vain noin joka neljäs ja nuorista pariskunnista noin kolmannes harkitsi muuta Helsingin seutua. Kaiken kaikkiaan vaikuttaisi siltä, että lapsiperheet ovat harkinneet tarkkaan, muuttavatko pois entiseltä asuinalueeltaan, ja muihin vastaajiin verrattuna he ovat harkinneet vähemmän muualle Suomeen muuttoa. Myös yksinasuvat ovat harkinneet etupäässä Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua, mutta vähiten muuta Helsingin seutua.
Harkitut alueet ovat myös niitä alueita, joille vastaajat ovat päätyneet muuttamaan. Kuviossa 3 on kuvattu vastaajien muuttokohdetta jaoteltuna suurimpiin kaupunkeihin sekä kaupunkimaisiin, taajaan asuttuihin ja maaseutumaisiin kuntiin2(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Kaupunkimaisia kuntia ovat keskuskaupunkien lisäksi tyypillisesti niiden lähikunnat, kuten Nurmijärvi ja Kirkkonummi. Taajaan asuttuja kuntia ovat esimerkiksi Sipoo ja Mäntsälä, maaseutumaisia Siuntio ja Kemiönsaari. Keski-ikäisiä pariskuntia lukuun ottamatta vastaajista puolet tai enemmän pysyi pääkaupunkiseudun sisällä. Erityisesti yksinasuvat ja nuoret pariskunnat ovat suosineet suuria kaupunkeja. Keski-ikäiset pariskunnat ovat ainoa ryhmä, joiden muutoista yli 10 prosenttia kohdistui muihin kuin kaupunkimaisiin kuntiin. Kaiken kaikkiaan maaseutumaisten ja taajaan asuttujen kuntien vetovoima näyttää muuttovirtojen perusteella varsin heikolta.
Kyselytulokset ovat linjassa Suomen ympäristökeskus Syken toteuttamien Asukasbarometri-tulosten kanssa. Kuuden vuoden välein toteutettavassa Asukasbarometrissa (Strandell 2023) asumistoiveiden kaupungistuminen on näkynyt jo vuodesta 1998 lähtien kaikissa ikäryhmissä lukuun ottamatta 50–60-vuotiaita. Uusimmassa barometrissa maaseutua piti toiveasuinalueena vain 13 prosenttia. Keskustamaisen asumisen suosio on sen sijaan kasvanut ja keskustassa haluaisi asua nykyistä useampi. Toisaalta kerrostalovaltaisilla alueilla haluaisi asua harvempi kuin siellä nyt asuu, sillä enemmistö toivoo kuitenkin asuvansa pientalossa. (emt.)
Muuttokohteeseen liittyen kiinnostavaa on, että kaikista muuttoliikekyselyn vastaajista 46 prosenttia päätyi muuttamaan asuinalueelle, joka ei ollut heille tuttu ennen muuttoa. Lapsiperheistä jopa puolet vastasi, että kohdealue ei ollut heille tuttu ennen sinne muuttamista. Vain pieni osuus kaikista vastaajista muutti asuinalueelle, jolla oli asunut joskus aiemmin (14 %). Herääkin kysymys, millä perusteella muuttokohde on lopulta valittu ja kuinka paljon mielikuvat vaikuttavat tähän päätökseen.
Miksi Helsingistä muutettiin pois?
Edellä on kuvattu asunnon vaihtamiseen johtaneita syitä sekä muuttojen suuntautumista. Halu muuttaa erikokoiseen asuntoon ja vaihtaa asuntotyyppiä olivat tärkeimpiä asunnonvaihdon syitä. Sen sijaan poismuuttaminen Helsingistä tai entiseltä asuinalueelta ei näytä useimmille olleen ensisijainen syy asunnon vaihdolle, sillä moni oli myös harkinnut muuttavansa Helsingin sisällä. Lisäksi vain noin kolmannes kertoi tärkeäksi muuttosyyksi halun muuttaa pois entiseltä asuinalueeltaan. Mitkä tekijät ovat siis johtaneet siihen, ettei vastaaja ole jäänyt asumaan Helsinkiin?
Asunnon hinta ja haluttujen asuinalueiden kalleus olivat kaikissa kotitaloustyypeissä tärkeimpiä syitä, miksi muutettiin pois Helsingistä. Lapsiperheistä puolet halusi väljemmin rakennetulle alueelle. Omistustontilla sijaitseva asunto oli tärkeä tekijä erityisesti lapsiperheille (46 %) ja pariskunnille (noin 40 %). Yksinasuvilla, jotka muuttivat enimmäkseen kerrostaloihin, omistustontti ei samassa määrin korostunut.
Lapsiperheistä melko suuri osuus, 41 prosenttia, piti tärkeänä muuttosyynä sitä, ettei Helsinki tarjonnut heidän arvionsa mukaan riittävän hyvää kasvuympäristöä lapsille. Avovastauksia tarkastelemalla saadaan hieman tarkempaa tietoa siitä, mitä vastaajat kokevat hyvän kasvuympäristön tarkoittavan. Tyypillistä oli kuvata esimerkiksi asuinalueen rauhallisuutta ja turvallisuutta ja ylipäätään halua pois kaupunkiympäristöstä.
”Ei ollut varaa pihalliseen kotiin Helsingissä. halusimme lapsille kyläyhteisömäistä asumista kaupunkiasumisen sijaan.”
”Meillä on iso perhe ja odotimme uutta perheenjäsentä. Tarvitsimme isomman kodin. Helsingistä ei sellaista löytynyt, johon meillä olisi ollut varaa. Luonto ja ympäristö sekä parempi varhaiskasvatustilanne houkuttelivat Sipooseen.”
Tuloksien valossa näyttää siltä, että lapsiperheet eivät ole löytäneet Helsingistä hinta-laatusuhteelta sopivaa asuntoa. Asumisen kalleus on tunnistettu jo monissa aiemmissa tutkimuksissa Helsingistä poistyöntäväksi tekijäksi (esim. Keskinen & Ahola 2021; Kytö & Väliniemi 2009), mutta on huomioitava, että koronapandemian aikana asuntokauppa oli myös ennätysvilkasta. Helsingissä kauppaa käytiin vuonna 2021 enemmän kuin koskaan aiemmin ja koronapandemian aikana asuntojen hinnat nousivat 11 prosenttia (Marttinen & Bayar 2023). Asuntojen kysyntä oli siis ennätyksellisen korkealla, mikä todennäköisesti vaikeutti entisestään sopivan asunnon löytämistä Helsingistä.
Lisäksi lähes puolet lapsiperheistä halusi muuttaa omalla tontilla sijaitsevaan asuntoon. Helsingissä vuosittain luovutettavasta rakennusoikeudesta noin 60–70 % on kaupungin luovuttamilla tonteilla ja kaupungin maapoliittisten linjausten (29.01.2019) mukaisesti tonttien pääasiallinen luovutustapa on vuokraus. Näin ollen omistustontillista asuntoa etsivän onkin suunnattava lähes aina vanhojen asuntojen kaupoille, koska uudistuotantoa ei pääsääntöisesti rakenneta muille kuin vuokratonteille.
Kyselyn yksinasuvista yli puolet halusi muuttaa halvemmalle alueelle, jotta rahaa jäisi enemmän muuhun käyttöön. Heillä asumisen hinta näyttäytyy vielä muita kotitaloustyyppejä selkeämmin Helsingistä poistyöntävänä tekijänä.
Lapsiperheet siirtyivät pientaloihin
Etenkin kyselyn lapsiperheillä oli havaittavissa selvä siirtymä pois kerrostaloasumisesta pientaloasumisen suuntaan (Kuvio 6). Kun ennen muuttoa vain 18 prosenttia heistä asui pientalossa, muuton jälkeen osuus oli jopa 75 prosenttia. Tämä kertoo myös muuton ja asuinpaikan valinnan syistä. Enemmistö lapsiperheistä nimesi toiveen talotyypin vaihdosta ja oman pihan saamisesta vähintään ”melko tärkeäksi” syyksi asunnonvaihdolle.
Myös pariskunnat olivat siirtyneet yleisesti kerrostaloista pientaloihin. Pientaloissa ei nuorista pariskunnista asunut ennen muuttoa juuri kukaan, mutta muuton jälkeen osuus oli lähes puolet; keski-ikäisistä pariskunnista asui pientaloissa ennen muuttoa 23 prosenttia ja muuton jälkeen 61 prosenttia. Sitä vastoin yksinasuvilla pientalossa asuminen oli melko vähäistä sekä ennen muuttoa (9 %) että muuton jälkeen (18 %).
Kaikilla kotitaloustyypeillä oli tapahtunut huomattava siirtymä vuokrasektorilta omistusasuntoihin muuton seurauksena (Kuvio 7). Kaikkein suurin muutos tapahtui nuorilla pariskunnilla, joista ennen muuttoa asui omistusasunnossa vain 14 prosenttia mutta muuton jälkeen 60 prosenttia.
Omistusasunnossa asui muuton jälkeen keski-ikäisistä pariskunnista 72 prosenttia ja lapsiperheistä 81 prosenttia. Sen sijaan yksinasuvilla vuokra-asuminen oli muutonkin jälkeen yleistä. Heistä yli kolme neljäsosaa asui vuokralla ennen muuttoa ja vuokra-asumisen osuus pysyi noin 60 prosentissa myös muuton jälkeen.
Talotyypin ja asunnon hallintamuodon muutoksen lisäksi suurin osa vastaajista muutti aiempaa suurempaan asuntoon. Erityisen suuri muutos oli lapsiperheillä, joiden asunnon pinta-alan mediaani kasvoi 38 neliömetriä, 67 neliöstä 105 neliöön (56 % kasvua). Sitä vastoin yksinasuvilla asunnon keskikoko kasvoi vain neljä neliötä (10 % kasvua).
Tyytyväisyys lapsiperhepalveluihin koheni uudella alueella
Valtaosa muuttajista oli tyytyväisiä tekemäänsä muuttopäätökseen. Asunnon ja asuinalueen koettiin vastaavan paremmin tarpeita. Lapsiperheistä muutto paransi 41 prosentilla taloudellista tilannetta, pariskunnista ja yksinasuvista yli puolella. Palveluihin liittyvät asiat paranivat eniten lapsiperheillä, mutta kuitenkin vain 36 prosentilla. Yksinasuvista 31 prosenttia haluaisi muuttaa lähitulevaisuudessa takaisin Helsinkiin, lapsiperheistä viidesosa.
Lapsiperheiden osalta verrattiin tyytyväisyyttä asuinalueen ja -paikan piirteisiin yhtäältä nykyisessä asuinpaikassa ja toisaalta entisessä asuinpaikassa Helsingissä. Nykyisellä asuinalueella lapsiperheet olivat erityisen tyytyväisiä sen soveltuvuuteen lapsille, rauhallisuuteen, turvallisuuteen ja yleiseen siisteyteen. Kaikissa näissä tyytyväisten osuus oli vähintään 90 prosenttia. Muutos oli suuri, sillä aiemman asuinalueen soveltuvuuteen lapsille tyytyväisiä oli vain 43 prosenttia, rauhallisuuteen 45 prosenttia sekä turvallisuuteen ja siisteyteen noin puolet.
Yli 80 prosenttia muuttaneista oli tyytyväisiä myös päivähoitopalveluihin, koulun maineeseen ja lähikoulun laatuun uudella paikkakunnalla (vrt. entisellä alueella Helsingissä n. 40 % tyytyväisiä). Vielä selvästi suurempi ero tyytyväisyydessä oli niillä vastaajilla, jotka muuttivat pois Helsingin kaupunkiuudistusalueilta. Heistä vain kymmenen prosenttia oli tyytyväisiä entisen alueen koulun maineeseen, kun muilla Helsingin alueilla asuneista tyytyväisiä oli noin puolet kaikista vastaajista. Samoin kaupunkiuudistusalueilla asuneista asuinalueen maineeseen tyytyväisiä oli 20 prosenttia, kun muilla Helsingin alueilla maine koettiin paljon paremmaksi (70 %). Toisin sanoen, koulun ja asuinalueen maineella on todennäköisesti ollut vaikutusta poismuuttoon ja uuden asuinpaikan valintaan. Sitä vastoin julkiseen liikenteeseen, sijaintiin suhteessa työpaikkaan ja kaupallisiin palveluihin lapsiperheet olivat tyytyväisempiä edellisellä alueella Helsingissä.
Omistusasumista pidetään parhaana asumismuotona
Vastaajilta kartoitettiin myös näkemystä asumiseen ja asuinalueeseen liittyviin yleisiin väittämiin. Kaikki vastaajat pitivät viheralueiden läheisyyttä tärkeänä asiana. Myös peruspalveluiden saatavuus lähellä kotia koettiin tärkeäksi, mutta vastauksissa oli enemmän hajontaa kotitaloustyyppien välillä. Kun keski-ikäisistä pariskunnista 69 prosenttia oli tätä mieltä, lapsiperheillä osuus oli 90 prosenttia ja muilla noin 80 prosenttia.
Lapsiperhevastaajista valtaosa (84 %) piti lasten koulun hyvää mainetta tärkeänä. Nuorista pariskunnista suurin osa (noin 77 %) vastasi väittämään koulun maineesta ”ei koske minua”. Kuitenkin väittämään vastanneista (N=73) kolme neljästä oli siitä samaa mieltä. Koulun hyvää mainetta piti siis tärkeänä myös osa nuorista pariskunnista, vaikka heillä ei toistaiseksi olekaan lapsia.
Omistusasumista itselleen parhaana asumismuotona piti yli puolet kaikista vastaajista, mutta osuus yksinasuvilla oli selvästi muita pienempi. Yksinasuville asuinalueen väljyys oli myös vähemmän merkittävää kuin pariskunnille ja lapsiperheille.
Asuinalueen etnisen ja kulttuurisen moninaisuuden koki myönteiseksi vajaa puolet vastaajista. Osuus oli kuitenkin selvästi vähäisempi keski-ikäisillä pariskunnilla (36 %). Keski-ikäiset pariskunnat olivat myös muihin vastaajiin verrattuna vähemmän samaa mieltä väittämästä ”Minua ei haittaisi, vaikka oman kotini lähelle muuttaisi erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä”.
Lapsiperheet erosivat selvästi muista vastaajista kysyttäessä naapuruussuhteista ja yhteisöllisyydestä. Heistä 42 prosenttia piti hyvänpäivän tuttavuutta riittävänä, kun muista vastaajista tätä mieltä oli noin 60 prosenttia. Lapsiperheille naapuruston yhteisöllisyys näyttäytyy siis tärkeämpänä tekijänä kuin pariskunnille ja yksinasuville.
Johtopäätelmiä lapsiperheiden asumisen valinnoista
Helsingin kaupungin toteuttama muuttoliikekysely valottaa lapsiperheiden ja muiden kotitaloustyyppien muuttopäätösten syitä, valintojen tekemisen vaiheita sekä lopputulemia, joiden myötä on lopulta päädytty muuttamaan pois Helsingistä. Vaikka kyselyn ajankohta on ollut poikkeuksellinen ja kyselyn yhtenä tarkoituksena oli etsiä koronapandemian mahdollista vaikutusta muuttoihin, kertovat kyselyn tulokset ensisijaisesti muuttoliikedynamiikan perustekijöistä ja alueiden veto- ja työntötekijöistä niin lapsiperheillä kuin muillakin kotitalouksilla. Koronapandemian aiheuttama etätöiden yleistyminen laajensi joidenkin kotitalouksien mahdollisuuksia asuinalueen valinnassa ja joka kolmas lapsiperhevastaaja ilmoittikin etätyön mahdollistaneen muuttamisen kauemmas työpaikasta. Muuttojen määrällisestä kasvusta ja poikkeusvuosista huolimatta muuttosyyt eivät kuitenkaan juurikaan eronneet aiempien muuttoliikekyselyjen tuloksista (esim. Kytö & Väliniemi 2009, Keskinen 2021).
Muuttoliiketutkimuksissa muuttovirroista on tunnistettu ikä- ja elämänvaihemuuttajia, joista nuoret aikuiset sekä lapsiperheet muodostavat merkittävän osan. Ylipäätään muuttoalttius laskee niin vanhenemisen kuin lapsiperheillä lasten koulunaloituksen sekä kaverisuhteiden vakiintumisen myötä. Lapsiperheet muuttavat tyypillisesti ennen lasten kouluikää, sillä koulun vaihtamisesta ja kokonaan uudelle alueelle siirtymisestä näyttää syntyvän tietynlainen kynnyskysymys. Helsingistä poismuuttavia lapsiperheitä on vuosittain suurempi määrä kuin niitä, jotka muuttavat Helsinkiin. Siinäkin mielessä tässä Helsingin kaupungin toteuttamassa muuttoliikekyselyssä kotitaloustyypeittäin tehdyt vertailut tuottivat arvokasta tietoa lapsiperheiden muuttojen työntötekijöistä kuin myös kotitalouksien välisistä muuttosyiden eroista.
Lapsiperheiden tärkeimpiä muuton syitä ovat useimmiten perhetilanteen muutokset, joista merkittävin on perhekoon kasvu lasten syntymän myötä. Niin myös tässä kyselyssä. Lisätilan tai useampien huoneiden tarve kasvaa tärkeäksi muuttosyyksi, kun asunto muuttuu ahtaaksi. Lisäksi asunnon pohjaratkaisu huonejärjestelyineen voi muuttua perhetilanteeseen sopimattomaksi. Samassa yhteydessä näyttäisi monia kannustavan myös asumismuodon vaihto kerrostalosta pientaloon ja tietynlaisen vakiintumisen ja paikoilleen asettumisen toteuttaminen. Tietylle alueelle ja asuntoon sijoittumisesta tulee sitovampaa, kun päätökseen liittyy vuokralta omistusasumiseen siirtyminen. Lapsiperheistä puolet asui omistusasunnossa ennen muuttoa ja 80 prosenttia muuton jälkeen.
Muuttajilta kysyttiin, olivatko he harkinneet Helsingistä joko samaa tai jotain muuta asuinaluetta uudelle kodilleen. Noin puolet kaikista vastaajista oli harkinnut jotain muuta asuinaluetta Helsingistä ja lähes puolet lapsiperheistä myös asuinaluetta, josta lopulta päädyttiin muuttamaan. Lapsiperheiden muuttokohteiden harkinnassa näkyivät myös Espoon ja Kauniaisten sekä muun Helsingin seudun alueet. Yksinasuvat harkitsivat Helsingin alueiden lisäksi kaikkia pääkaupunkiseudun kuntia, varsinkin Vantaata. Keski-ikäiset pariskunnat harkitsivat muuttokohteita tasaisemmin eri alueiden väliltä. Lapsiperheillä siis kiinnittyminen alueeseen ja Helsinkiin oli vahvempaa, mutta valinnanvaihtoehtojen puute sekä vetävät ja työntävät syyt kallistivat lopulta muuttojen suunnan pois Helsingistä.
Tiettävästi ensimmäistä kertaa suomalaisten muuttoliikekyselyjen sarjassa tässä kyselyssä muuttajilta kysyttiin muuton kohdealueen tuntemisesta sekä omistustontin vaikutuksesta muuttopäätökseen. Vastauksista värittyy uusia ja aiemmin tunnistamattomia tekijöitä muuttojen takaa. Yllättävääkin oli, että lapsiperheistä jopa puolelle uusi asuinalue oli entuudestaan tuntematon. Myös muiden kotitalouksien muuttajista lähes puolelle muuton kohdealue oli vieras. Vastaukset nostavat esille toisaalta yhä painokkaammin muuttoon vaikuttaneet kannustimet, kuten Helsingin asuinalueiden sekä asuntomarkkinoiden epäkohdat ja toisaalta alueisiin liitettyjen mielikuvien vaikutuksen muuttojen taustalla. Muuttopäätöksissä on siis mukana sekä järkeä että tunnetta.
Lapsiperheille tärkeän oman pihan lisäksi keskeistä näytti olevan myös omistustontti. Merkittävää näissä toiveissa on se, että omistustontteja ei enää pääsääntöisesti ole tarjolla kaupungin omalle maalle toteutettavassa uudisasuntotuotannossa. Helsingin tonttipoliittinen linja on ensisijaisesti vuokrata asuintontit (Helsingin maapoliittiset linjaukset 29.01.2019), minkä myötä uudistuotannossa tarjolle tulee melko vähän tämän lapsiperheryhmän toivomia asumisen vaihtoehtoja. Vuokratonttien maine on saattanut ryvettyä mediassa keskusteltujen tontinvuokrien korotusten myötä, ja toisaalta omistustonttiin samoin kuin omistusasuntoon liittyy myös vahvoja mielikuvia laajemmista vaikutusmahdollisuuksista sekä ajatus edullisemmista asumiskustannuksista. Omistustontit voivat vaikuttaa sellaisilta kohteilta, joiden hinnanmuodostus on helpommin ymmärrettävä.
Käytännössä omistustontilla uuteen tai uudehkoon pientaloon haluavan on siis suunnattava katseensa Helsingin ulkopuolelle tai venytettävä budjettiaan kalliilla tonteilla sijaitsevien pientalojen ostoon. Helsingin kalleus onkin tullut monissa kyselytutkimuksissa (esim. Keskinen 2021; Keskinen, Väliniemi-Laurson & Hirvonen 2020) esille samoin kuin tässä kyselyssä. Asuntojen kallis hinta yhdessä sopivien asumisvaihtoehtojen puuttumisen kanssa olivat perheiden merkittävimpiä Helsingistä poistyöntäviä tekijöitä. Myös yksinasuvilla asumisen kalleus oli tärkein muuton taustalla ollut syy. Tiivistyvä kaupunkirakenne nykyisin vielä vehreiksi koetuilla esikaupunkialueilla ei myöskään houkutellut niitä perheitä jäämään, jotka toivat muuttosyinään esille viheralueiden, väljyyden ja kylämäisen yhteisöllisyyden merkityksen.
Muutot toisille paikkakunnille vaikuttivat lapsiperheiden elämään pääosin positiivisesti. Asuinalueiden soveltuvuus lapsille, turvallisuus, rauhallisuus ja siisteys koettiin huomattavasti parempana Helsingissä olleeseen lähtöalueeseen nähden. Sen sijaan sijainnista kaupallisten palvelujen, työpaikan sekä sukulaisten ja ystävien lähellä oli tingitty.
Lapsiperheiden vastauksista paljastui koulun maineen ja laadun sekä päivähoitopalvelujen saatavuuden ja laadun merkitys muutoissa. Kaupunkiuudistusalueilla koulujen ja alueen maine koettiin vieläpä erittäin heikoksi verraten Helsingin muilta alueilta muuttaneiden vastauksiin. Helsingissä nämä tekijät oli koettu merkittävästi heikommiksi kuin uudella asuinalueella, jota siis puolet lapsiperhemuuttajista ei tuntenut ennalta. Huomionarvoista oli sekin, että osa nuorista pariskunnista, joilla ei ole lapsia, vastasi lapsiperheiden palveluja koskeviin kysymyksiin, minkä vuoksi voidaan olettaa pariskuntien ennakoivan perheellistymistä ja tekevän muuttopäätöksiä siihen liittyen jo varhaisessa vaiheessa.
Yhteenvetona lapsiperheiden asumistoiveisiin vastaamiseksi voidaan kyselyn perusteella sanoa, että Helsingissä on kiinnitettävä huomiota niin tonttipolitiikan, asuntopolitiikan kuin kaupunkiuudistuksen linjauksiin. Tärkeää on huomioida erityisesti lapsiperheiden palveluiden laatua ja mainetta sekä alueiden siisteyttä, muuta ylläpitoa ja yleistä turvallisuuden kokemusta vahvistavat tekijät. Perheille sopivien viihtyisien, yhteisöllisten ja turvallisten asuinratkaisujen ja asuinympäristöjen luomiseen ja ylläpitämiseen voidaan vaikuttaa vain kaikkien Helsingin kaupungin toimialojen yhteispelillä ja panostuksilla.
Sirkku Järvelä ja Jukka Hirvonen toimivat tutkijoina ja Jenni Väliniemi-Laurson projektipäällikkönä Helsingin kaupunginkansliassa.
Lähteet:
Ansala, L. (2023). Helsingin sisäisen muuttoliikkeen valikoituminen. Tutkimuksia 2023:2. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/23_06_02_Tutkimuksia_2.pdf.
Helminen, V., Nyberg, E., Tiitu, M., Rehunen, A., Strandell, A., Nurmio, K., Saastamoinen, U. & Laurila, J. (2021). Kestävän yhdyskuntarakenteen jäljillä – näkökulmia ja ratkaisuja kaupunkien ja maaseutujen suunnittelun haasteisiin. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 15/2021. Saatavilla: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-5411-9 (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun);
Helsingin maapoliittiset linjaukset 29.01.2019. Tontinluovutusta koskevat linjaukset.
Helsingin seudun aluesarjat (2023). Helsingin seudun aluesarjat -tilastokanta ja Tilastokeskus. https://stat.hel.fi/pxweb/fi/Aluesarjat/ (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun);
Järvelä, S., Hirvonen, J. & Vilkama, K. (2023). Helsingistä poismuuttaneet etsivät lisää tilaa ja edullisempaa asumista muualta. Verkkoartikkeli. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/helsingista-poismuuttaneet-etsivat-lisaa-tilaa-ja-edullisempaa-asumista-muualta (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun);
Keskinen, V. & Ahola, N. (2021). Mitä kyselytutkimukset kertovat helsinkiläisten muuttoaikeista ja niiden syistä? Helsingin kaupunki, Kaupunkitiedon verkkolehti Kvartti 24.5.2021.
Keskinen V. (2021). Asumisen ongelmat pääkaupunkiseudun kunnissa osin erilaiset – helsinkiläisiä kiusaa kalleus. Helsingin kaupunki, Kaupunkitiedon verkkolehti Kvartti 13.8.2021.
Keskinen V., Väliniemi-Laurson J. & Hirvonen J. (2020). Helsinki-barometri: Asukkaat kokevat kaupungin hyvin toimivaksi. Helsingin kaupunki, Kaupunkitiedon verkkolehti Kvartti 3.2.2020.
Kytö, H. & Väliniemi, J. (2009). Pääkaupunkiseudun muuttovirrat muutoksessa. Kuluttajatutkimuskeskus, Helsinki. Julkaisuja 3/2009.
Laakso, S. (2019). Muuttajat ja Uudenmaan aluetalous. Uudenmaan liiton julkaisuja E 219.
Marttinen R. & Bayar, J. (2023). Poikkeusajasta toiseen – katsaus asuntomarkkinoihin ja rakentamiseen Helsingissä vuosina 2020–2022. Verkkoartikkeli. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/poikkeusajasta-toiseen-katsaus-asuntomarkkinoihin-ja-rakentamiseen-helsingissa-vuosina-…(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Mäki, N. (2023). Syntyvyys oli Helsingissä ennätysalhaista vuonna 2022 ja iäkkäiden kuolleisuus kasvoi selvästi. Verkkoartikkeli. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. Saatavilla: https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/syntyvyys-oli-helsingissa-ennatysalhaista-vuonna-2022-ja-iakkaiden-kuolleisuus-kasvoi-s…(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun);
Strandell, A. (2023). Asukasbarometri 2022. Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29/2023. Saatavilla: http://hdl.handle.net/10138/566100 (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun);
Tilastokeskus (2023). Väestöaineistot. Helsingin kaupunkitietopalveluiden erillistilaus.
Vilkama, K. & Bernelius, V. (2019). Pikkulapsiperheiden muuttoliike muovaa koulujen oppilaspohjaa Helsingissä. Helsingin kaupunki, Kaupunkitiedon verkkolehti Kvartti 1.10.2019.
Väliniemi-Laurson, J. & Alsuhail, F. (2016). Uuteen kotiin läheltä. Paikallisuus asunnonvaihdoissa Helsingin uusilla asuinalueilla. Tutkimuskatsauksia 2016:10. Helsingin kaupungin tietokeskus. Saatavilla: https://www.hel.fi/hel2/Tietokeskus/julkaisut/pdf/16_11_03_Tutkimuskatsauksia_10_ValiniemiLaurson_Alsuhail.pdf
Alaviitteet:
1 Kaupunkiuudistus on Helsingin uusi tapa kehittää asuinalueita ja ehkäistä asuinalueiden eriytymistä eli segregaatiota. Tavoitteena on luoda uutta elinvoimaa vanhoille asuinalueille panostamalla kunnostamiseen ja uuden rakentamiseen. Kaupunkiuudistusalueita ovat Malminkartano ja Kannelmäki, Malmi, Mellunkylä sekä Meri-Rastila.
2 Tilastollinen kuntaryhmitys. Kaupunkimainen kunta: väestöstä > 90 % asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on > 15 000. Taajaan asuttu kunta: väestöstä 60–90 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on 4 000–15 000. Maaseutumainen kunta: väestöstä < 60 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 15 000 tai väestöstä 60–90 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 4 000.