Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
30 sivua
Helsingin väestö kasvaa, mutta tämä kehitys nojaa vahvasti Suomeen muuttaneeseen väestöön ja sen kasvuun. Maahanmuutto on kasvattanut ulkomaalaistaustaista väestöä ja sen osuutta koko väestöstä. Maahan- ja maastamuuton ja Suomeen muuttaneiden kotimaisen liikkuvuuden seurauksena Helsingin väestö on yhä dynaamisempaa, suuri osa siitä ”kelluu”. Ulkomaalaistaustainen väestö on myös entistä monimuotoisempaa, ja moni heistä on syntynyt Suomessa. Tämä kehitys jatkunee tulevaisuudessa, ja siten liikkuvuus ja moninaisuus määrittävät Helsinkiä kaupunkina entistä enemmän.
Uudenmaan maakunnan vieraskielisen väestön ennuste vuosille 2025–2045 kokoaa yhteen pääkaupunkiseudun kaupunkien ja Uudenmaan liiton väestöasiantuntijoiden laatiman ennusteen vieraskielisen väestön tulevasta kehityksestä maakunnassa seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Julkaisussa esitetään Uudenmaan vieraskielisen väestön ennuste kuudelle alueelle sekä kahdeksan kieliryhmän osalta. Lisäksi raportissa kuvataan käytetty ennustemenetelmä ja keskeiset oletukset, joihin ennuste perustuu.
Julkaisussa tarkastellaan vuoden 2021 kuntavaalien tuloksia Helsingissä. Äänestysaktiivisuutta ja puolueiden kannatusta analysoidaan aiempiin kuntavaaleihin verrattuna ja alueittain.
Helsinkiläiset ovat tuoreen barometrikyselyn perusteella lähes yksimielisiä siitä, että sotaa pakenevien ukrainalaisten tulee saada Suomessa kansainvälistä suojelua.
Helsingissä asuu noin 28 prosenttia kaikista maahanmuuton toiseen sukupolveen kuuluvista suomalaisista.
Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama pakolaiskriisi tuo Ukrainasta paenneita henkilöitä myös Suomeen.
Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet pääkaupunkiseudulla nopeasti.
Työperusteinen maahanmuutto Suomeen on toistaiseksi nojannut vahvasti virolaisiin maahanmuuttajiin.