Johdanto
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut toisen maailmansodan jälkeen suurimman pakolaisten maastamuuton Euroopassa. Nyt jo miljoonia ihmisiä on lähtenyt Ukrainasta etupäässä Puolaan mutta myös moniin muihin maihin, eikä poismuutto valitettavasti ole vielä päättynyt.
Euroopan unioni on ottanut käyttöön vuonna 2001 päätetyn tilapäisen suojelun direktiivin. Oleskelulupaan ovat oikeutettuja Ukrainan kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä, Ukrainassa kansainvälistä suojelua saaneet henkilöt ja heidän perheenjäsenensä sekä muut Ukrainassa pysyvästi asuneet, jotka eivät voi palata kotimaahansa. Suomen valtio on vielä laajentanut ryhmää hieman.
Osa Ukrainasta paenneista hakeutuu Suomeen itsenäisesti tai sijoittuu tänne esimerkiksi EU:n sisäisten siirtojen seurauksena Suomeen. Osa heistä jäänee Suomeen pitkäksi aikaa, osa puolestaan lyhytaikaisesti. Konflikti ja sen synnyttämä pakolaiskriisi tulevat siten näkymään Suomessakin myös tältä osin. Tilanne herätti Suomessa aikaisempaa suuremman kiinnostuksen sitä kohtaan, minkä verran Suomessa oikeastaan on ukrainalaisia ja kuinka paljon heitä mahdollisesti on nyt odotettavissa.
Jälkimmäiseen kysymykseen on tietenkin vaikea – ellei mahdoton – vastata, mutta ensimmäinenkin on hankalampi kuin ensi alkuun luulisi. Ukrainalaisuus voidaan tilastollisessa mielessä määritellä monella eri tavalla, jotka tuottavat jossain määrin toisistaan poikkeavia väestöryhmiä. Asiaa avataan tässä kirjoituksessa hieman tarkemmin.
Tätä kirjoitettaessa on vaikea saada tarkkaa kuvaa siitä, millä tavalla konflikti on jo vaikuttanut ukrainalaisten pakolaisten Suomeen tuloon. Maaliskuun 22. päivänä Maahanmuuttovirasto raportoi, että Venäjän hyökkäyksen jälkeen kansainvälistä suojelua oli Suomesta hakenut 10 282 henkilöä. Edellisenä päivänä hakijoiden määrä oli ollut vähän yli tuhat henkilöä. Näissä luvuissa eivät kuitenkaan välttämättä näy kaikki Suomeen tulleet. Tilapäisen suojelun piiriin kuuluvat eivät myöskään ainakaan välittömästi näy väestötilastoissa.
Suomeen muuttaneita luokitellaan tilastoissa usealla tavalla
Suomessa on käytössä neljä tapaa tarkastella tilastollisesti kansainvälisen muuttoliikkeen tuottamia väestöryhmiä. Yksi näistä on kansalaisuus, jonka avulla ulkomaan kansalaiset erotetaan Suomen kansalaisista. Suomen lainsäädäntö sallii kaksoiskansalaisuuden eli ihmisten ei tarvitse välttämättä luopua aikaisemmasta kansalaisuudestaan saadessaan Suomen kansalaisuuden. Ne kaksoiskansalaiset, joilla toinen kansalaisuus on Suomen, tilastoidaan täällä Suomen kansalaisiksi.
Toinen tarkastelutapa on rekisteröity äidinkieli. Jokaisella Suomessa asuvalla on tieto yhdestä äidinkielestä, joka perustuu henkilön tai hänen vanhempansa omaan ilmoitukseen. Monet ovat kaksi- tai jopa useampikielisiä, mutta järjestelmä tekee heistä kaikista tilastollisessa mielessä yksikielisiä. Suuri osa Suomessa pitkään asuneista ja etenkin maahamme muuttaneille Suomessa syntyneistä lapsista onkin suomen ja/tai ruotsinkielisiä kotoa saadun äidinkielen tai äidinkielten lisäksi.
Kolmannen näkökulman tarjoaa tieto henkilön syntymävaltiosta, joka tässä tapauksessa tuottaa ulkomailla syntyneiden ja Suomessa syntyneiden väestöryhmät. Tämä liittyy myös neljänteen luokittelukriteeriin eli syntyperään, joka voi olla ulkomaalaistaustainen tai suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustainen on sellainen henkilö, jonka molemmat vanhemmat (tai ainoa tiedossa oleva vanhempi) ovat syntyneet ulkomailla. He voivat olla itse ulkomailla syntyneitä tai Suomessa syntyneitä. Ulkomaalaistaustaisen taustamaa on lähtökohtaisesti hänen biologisen äitinsä syntymävaltio. Ellei tietoa vanhempien syntymämaasta ole, taustamaa on henkilön oma syntymävaltio.
Näin ollen Suomessa asuu Ukrainan kansalaisia, Ukrainassa syntyneitä henkilöitä, ukrainankielisiä henkilöitä sekä niitä ulkomaalaistaustaisia, joilla taustamaa on Ukraina. Väestöryhmien luokittelussa käytetyt kriteerit tuottavat aina toisistaan jonkin verran poikkeavia lopputuloksia, mutta ukrainalaisuuden tapauksessa näiden tilastointiperusteiden tuottamat erot tulevat varsin selvästi esille.
Ukrainalaisuus eri näkökulmista: kansalaisuus, kieli ja syntymämaa
Vuoden 2020 lopussa Suomessa asui Tilastokeskuksen tietojen mukaan 5 837 Ukrainan kansalaista, ja Helsingissä heitä oli 730. Kansalaisuus on monella tapaa selkeä kriteeri, mutta monien kansalaisuus vaihtuu heidän elämänsä aikana. Tarkempaa tietoa kaksois- tai monikansalaisista on kuitenkin saatavilla. Vuoden 2020 lopussa 2 270 Suomen kansalaisella oli myös Ukrainan kansalaisuus. Vuoden 2015 alusta lähtien 1 456 Ukrainan kansalaista on saanut Suomen kansalaisuuden. (Kuvio 1.)
Ukrainassa syntyneitä oli puolestaan samaan aikaan Suomessa 3 498 ja Helsingissä 445. Ukrainalaisten tapauksessa syntymävaltion – ja myös taustamaan – käyttö on kuitenkin siitä ongelmallista, että ennen vuonna 1991 tapahtunutta itsenäistymistä syntymävaltio on entinen Neuvostoliitto, ellei tätä tietoa ole erityisesti muutettu Ukrainaksi. Suomalaisissa tilastoissa kolme Baltian maata on erotettu tilastollisesti entisestä Neuvostoliitosta, mutta Neuvostoliiton muiden osien osalta näin ei ole tehty. On siten perusteltua olettaa, että osa Suomen neuvostoliittolaistaustaisista on ukrainalaistaustaisia.
Ukrainankielisiä oli puolestaan Suomessa 5 961 ja Helsingissä 656. Suuri osa ukrainankielisistä on myös taustaltaan ja kansalaisuudeltaan ukrainalaisia. Ukrainassa syntyneistä ja Ukrainan kansalaisista monet ovat kuitenkin rekisteröidyn äidinkielen puolesta muunkielisiä, suurin osa heistä venäjänkielisiä. On oletettavaa, että maan historian vuoksi monet ukrainalaisista ovat sekä venäjänkielisiä että ukrainankielisiä ja siten vähintään kaksikielisiä. Suomen tilastoissa heillä on siis kuitenkin vain yksi kieli sen mukaan, kumman he itse valitsevat ensisijaiseksi kielekseen.
Helsingin osalta tilannetta voidaan katsoa vielä hieman tarkemmin. Vuonna 2020 pääkaupungissa asui siis 656 rekisteröidyn äidinkielen osalta ukrainankielistä henkilöä. Heistä 447 oli Ukrainan kansalaisia, ja näistä 171 syntynyt Ukrainassa, 247 puolestaan entisessä Neuvostoliitossa. Helsingissä oli tuolloin 179 ukrainankielistä Suomen kansalaista, joista 100 oli syntynyt entisessä Neuvostoliitossa ja 53 Ukrainassa. Ukrainan kansalaisia oli kaikkiaan 730, ja heistä 270:lla oli äidinkielenä venäjä. Näistä 157 oli syntynyt entisessä Neuvostoliitossa ja 72 Ukrainassa. Ukrainassa syntyneitä oli 445. Heistä 229:lla oli äidinkielenä ukraina ja 176:lla venäjä. Jos tarkastellaan niitä, jotka ovat joko ukrainankielisiä, Ukrainan kansalaisia tai Ukrainassa syntyneitä, päästään hieman yli tuhanteen henkilöön.
Ukrainalainen väestö eri puolella Suomea ja muualla Euroopassa
Suomen ulkomaalaistaustaisesta väestöstä noin puolet asuu pääkaupunkiseudulla ja noin joka neljäs Helsingissä. Suomen ukrainalaiset ovat kaikista edellä tarkastelluista näkökulmista käsin tarkasteltuna sijoittuneet tasaisemmin ympäri Suomea kuin kaikista taustamaista yhteenlaskettuna tulleet maahanmuuttajat. Vaikka suuri osa heistä asuu Uudellamaalla, maakunnassa asuvien osuus Suomen kaikista Ukrainan kansalaisista oli vuoden 2020 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan noin kolmannes (34 %). Pääkaupunkiseudun osuus oli 27 prosenttia ja Helsingin osuus 13 prosenttia. Muista maakunnista esiin nousee ennen muuta Pohjanmaa, jossa heitä asui 552 henkilöä vuonna 2020.
Ukrainan kansalaisten määrä on kuitenkin viime vuosina noussut Uudellamaalla nopeasti. Kymmenen vuotta sitten kansalaisuudeltaan ukrainalaisia oli vähän yli tuhat, vuonna 2020 jo kaksinkertainen määrä, vaikka tällä ajanjaksolla moni Ukrainan kansalainen on siis saanut myös Suomen kansalaisuuden. Viime vuosina kehitys on ollut erityisen jyrkkää Espoossa, jossa Ukrainan kansalaisten määrä on vuosien 2010 ja 2020 välissä liki nelinkertaistunut. Helsingissä voimakkain kasvu ajoittuu 1990-luvulle, minkä jälkeen se on ollut tasaisempaa. (Kuvio 2.)
Suomeen muuttaneiden sukupuolijako vaihtelee eri väestöryhmissä varsin paljon: joissain ryhmissä on selvästi enemmän miehiä ja toisissa taas naisia. Ukrainalaisten tapauksessa miesten ja naisten osuudet menevät melko tasan, vaikka tilanne vähän vaihteleekin tarkasteluperusteen mukaan. Vuonna 2020 Suomessa asuvista Ukrainan kansalaisista 53 prosenttia oli miehiä, aivan viime vuosina heidän osuutensa on jonkin verran kasvanut. Muiden maahanmuuttotaustaisten väestöryhmien tavoin ukrainalaiset koostuvat suureksi osaksi työikäisestä väestöstä. Noin kaksi kolmasosaa heistä on 25–49-vuotiaita. Suomessa syntyneitä ukrainalaistaustaisia oli vuonna 2020 Suomessa 450 ja Helsingissä vain 45.
Ukrainassa syntyneiden määrät vaihtelevat Euroopassa hyvin paljon. Erityisen paljon heitä on Puolassa, eri arvioiden mukaan yhdestä kahteen miljoonaan, siis ennen Venäjän hyökkäystä. Sekä kansalaisuuden että syntymävaltion kautta tarkasteltuna Ukrainan kansalaisia on ollut suuria määriä jo ennen sotaa myös Tšekissä, Saksassa, Espanjassa ja Italiassa. Ukrainalaisten osuus kaikista ulkomailla syntyneistä on ollut korkea myös Liettuassa, noin kolmannes. Ukrainalaisten määrä ja etenkin osuus väestöstä oli vuoden 2020 alussa Tanskassa selvästi korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa, Belgiassa ja Alankomaissa (Kuvio 3).
Ukrainalaiset ovat muuttaneet Suomeen viime vuosina etenkin työperusteisesti
Meillä ei ole käytössä rekisteripohjaista tietoa siitä, miksi ihmiset ovat Suomeen muuttaneet tai miksi heille on myönnetty maassamme oleskelulupa. Maahanmuuttoviraston tilastoista saamme kuitenkin käsitystä siitä, millä perusteilla oleskelulupaa on viime vuosina haettu. Euroopan unionin ulkopuolista maista Suomeen tulleiden kaksi selvästi suurinta kansalaisuutta ovat vuoden 2020 alusta maaliskuun 2022 alkuun olleet nimenomaan ukrainalaiset ja venäläiset (Kuvio 4). Molemmista maista on tällä ajanjaksolla jätetty noin 8 700 oleskelulupahakemusta. EU-valtion, Liechtensteinin tai Sveitsin kansalainen ei tarvitse oleskelulupaa Suomeen, mutta jos oleskelu kestää yli kolme kuukautta, oleskeluoikeus pitää rekisteröidä. Ukrainasta Suomeen saapuneilla yli kolmen kuukauden oleskelu on edellyttänyt oleskeluluvan saamista. Kesäkuusta 2017 matkustajat, joilla on ollut biometrinen passi, eivät ole tarvinneet viisumia. Työnteko ilman viisumia ei kuitenkaan ole ollut sallittua.
Työn perusteella ensimmäistä oleskelulupaa hakeneista ukrainalaiset ovat olleet viime vuosina itse asiassa selvästi suurin ryhmä. Venäjän kansalaista moni on puolestaan hakenut oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Molemmissa tapauksissa oleskelulupa on myös miltei poikkeuksetta myönnetty. Ukrainan kansalaisista useampi kuin joka kolmas on hakenut Suomesta tilapäistä oleskelulupaa kausityön perusteella. Tässä kategoriassa ukrainalaiset ovat olleet ylivoimaisesti suurin ryhmä.
Kausityöllä tarkoitetaan tiettyinä vuodenaikoina maa- ja puutarhatalouden ja matkailun alalla tehtävää työtä. Vuoden 2018 alusta lähtien Suomeen tulevien on hankittava sitä varten joko kausityölupa (3–6 kuukautta oleskeleville) tai lyhyemmälle ajalle kausityötodistus. Myös kausityötodistuksen hakijoissa ja saajissa ukrainalaiset ovat olleet ylivoimaisesti suurin ryhmä. Kausityön tekijät ovat siis Suomessa vain osan vuodesta, eikä heitä rekisteröidä osaksi väestötietojärjestelmää. Näin ollen varsinkin tiettyinä vuodenaikoina ukrainalaisia on ollut Suomessa paljon enemmän kuin mitä viralliset tilastot kertovat.
Tilapäistä suojelua saavat voivat Suomeen saapuessaan hakea myös turvapaikkaa, mutta turvapaikkahakemuksen käsittelyä lykätään tilapäisen suojelun ajaksi. Ukrainasta paenneet voivat hakea myös muuta oleskelulupaa riippumatta siitä, ovatko he hakeneet myös tilapäistä suojelua. Heillä on välittömästi tilapäisen suojelun oleskeluluvan myöntämisen jälkeen rajoittamaton työnteko-oikeus. Tilapäistä suojelua saavilla ei kuitenkaan ole oikeutta kaikkiin Suomessa asuville tarkoitettuihin palveluihin. Lähtökohtaisesti heille ei myöskään määrätä kotikuntaa, elleivät tietyt edellytykset täyty.
Lopuksi
Kuten artikkelin aineistossa mainittiin, tulevaisuus näyttää, minkälaiseksi tilanne lopulta muodostuu. Tässä artikkelissa on esitelty asiaa ennen kriisin puhkeamista. On parempi valmistautua ennemmin suurempaan kuin pienempään määrään ukrainalaisia pakolaisia Suomessa ja Helsingissä. Voi olla, että heidän näkymiseensä kaikissa olennaisissa tilastoissa menee aikaa, mutta se ei tietenkään tarkoita, etteivätkö he silti ole Suomessa olemassa. Heidän elinoloistaan ja tarpeistaan täytyy yrittää saada tietoa useita tietolähteitä hyödyntämällä.
Lähtökohtaisesti hyvä tapa ajatella on aina se, että ihminen on sen ryhmän jäsen, johon hän sanoo kuuluvansa. Itseidentifikaatiosta meillä ei kuitenkaan ole tilastollista tietoa. Asiaa kysytään toisinaan erilaisissa tutkimuksissa, mutta suhteellisen luotettavia tietoja voidaan saada ainoastaan suurimmista väestöryhmistä, ja silloinkin kysymys on monille hankala vastattavaksi. Itseään ukrainalaisina pitäviä on kuitenkin syytä pitää ukrainalaisina, sanoivat sitten eri rekisterien taustatiedot mitä tahansa. Samoin voi Topeliusta siteeraten ja soveltaen ajatella, että jos he Suomessa ollessaan pitävät tästä maasta ja haluavat laajentaa sosiaalisia verkostojaan Suomessa sekä tehdä työtä sen eteen, heitä on syytä pitää myös suomalaisina.
Pasi Saukkonen toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa. Hän on dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa. Harri Sinkko toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa.