Johdanto
Laajamittaisen maahanmuuton historia on Suomessa lyhyt, noin kolmekymmentä vuotta. Siksi on ymmärrettävää, että ulkomaalaistaustainen väestö on pitkään koostunut miltei yksinomaan Suomeen itse muuttaneista henkilöistä. Tilanne on kuitenkin nopeasti muuttumassa, koska muuttajien lasten määrä on ollut kovassa kasvussa ja heidän osuutensa omasta ikäluokasta vastaavasti voimakkaassa nousussa. Joillain kaupungin alueilla Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset muodostavat jo huomattavan osan alueen lapsista ja nuorista.
Monissa kansainvälisissä yhteyksissä on huomautettu, että maahanmuuttajien lasten menestyminen elämässä, heidän kokemuksensa yhteiskuntaan kuulumisesta sekä yhdenvertaisuuden toteutuminen ovat kotoutumisen edistämiseen tähtäävän politiikan (kotouttamispolitiikan) varsinainen testi. Tähän sisältyy paradoksi, koska näitä asuinmaassaan syntyneitä tai siihen hyvin nuorina muuttaneita ei ole millään muotoa perusteltua kutsua maahanmuuttajiksi. Heidän elämänuriensa kautta voidaan kuitenkin epäsuorasti lukea, miten yhteiskunta on onnistunut heidän vanhempiensa vastaanottamisessa.
Toinen paradoksi lähtee siitä, että parempi tilanne kuin omilla vanhemmilla ei välttämättä johda myönteisempään suhtautumiseen yhteiskuntaa kohtaan. Tutkimuksista tiedetään, että maahanmuuton toinen sukupolvi menestyy usein elämässään, esimerkiksi koulutuksessa ja työmarkkinoilla, paremmin kuin heidän vanhempansa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita tyytyväisyyttä omaan elämäntilanteeseen tai vahvaa samastumista asuinympäristöön, koska monilla osa-alueilla on kuitenkin havaittavissa eroja myös suhteessa niihin ikätovereihin, joilla ei ole maahanmuuttotaustaa. Monille suomalaistaustaisista nuorista elämä tuntuu olevan paljon helpompaa, ja se tuntuu epäreilulta.
Ulkomaalaistaustaiset nuoret ovat uutisissa pääsääntöisesti kielteisessä valossa. Suomessa heistä on puhuttu paljon esimerkiksi niin sanottujen katujengien organisoitumisen ja toiminnan yhteydessä. Tilanteesta Ruotsissa raportoidaan Pohjanlahden tällä puolen usein huolestuneeseen sävyyn. Onkin tärkeätä olla tietoinen kielteisten kehityskulkujen mahdollisuudesta. Samanaikaisesti on hyvä muistaa, että näihin kahta tai jopa useampaa kulttuuria yhdistäviin lapsiin ja nuoriin sisältyy valtavasti potentiaalia. Monilla on vahva halu päästä elämässä eteenpäin, ja myönteisiä esimerkkejä löytyy Euroopasta runsain mitoin esimerkiksi tieteestä, taiteesta, urheilusta ja politiikasta.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tehdä rekisteripohjaisiin tilastoihin perustuva tuore yleiskatsaus siihen, miltä tilanne näyttää Helsingissä ja joiltain osin laajemmin pääkaupunkiseudulla maahanmuuton toisen sukupolven näkökulmasta. Aluksi on hyvä tarkastella lähemmin, mitä tällä toisella sukupolvella oikein tarkoitetaan. Sen jälkeen selvittelen ensiksi toisen sukupolven kasvuun liittyvää yleistä väestökehitystä ja toiseksi tämän helsinkiläisen väestönosan alueellista sijoittumista. Lopuksi esitän joitain näkemyksiä siitä, minkälaisiin asioihin erityisesti tällä hetkellä on tärkeätä kiinnittää huomiota. (Ks. aihepiirin tutkimuksesta esim. Leinonen 2013; Martikainen & Haikkola 2010; Haikkola 2012; Peltola 2014.)
Mikä on toinen sukupolvi?
Maahanmuuton toisella sukupolvella voidaan yleisesti ottaen tarkoittaa tiettyyn maahan muuttaneiden henkilöiden lapsia. Heti alkuun on kuitenkin todettava kaksi asiaa. Ensinnäkin monet tähän toiseen sukupolveen kuuluvat eivät usein eroa ikätovereistaan millään merkittävällä tavalla, ja on syytä välttää tarpeetonta erontekoa heidän ja muuttotaustaa vailla olevien välillä. Toiseksi, kuten maahanmuuttajien keskuudessa yleensäkin, ryhmän sisäiset erot saattavat olla todella suuria. Keskimääräisen elämäntilanteen tai esimerkiksi koulussa menestymisen perusteella ei useinkaan kannata tehdä päätelmiä kaikista ryhmään kuuluvista henkilöistä.
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on käytössä tilastollinen tarkastelutapa, joka jakaa väestön suomalaistaustaisiin ja ulkomaalaistaustaisiin. Ulkomaalaistaustaisia ovat ne henkilöt, joilla molemmat vanhemmat, tai ainoa tiedossa oleva, on syntynyt ulkomailla. Ulkomaalaistaustaiset jakautuvat Suomessa syntyneisiin ja ulkomailla syntyneisiin. Suomessa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia voidaan pitää maahanmuuton toiseen sukupolveen kuuluvina henkilöinä. Joissain tapauksissa tilastotietoja on saatavilla vain rekisteröidyn äidinkielen perusteella. Silloin huomio voidaan kiinnittää Suomessa syntyneisiin ns. vieraskielisiin.
Monissa maissa on käytössä laveampi ulkomaalaistaustaisuuden määritelmä. Euroopassa esimerkiksi Saksassa ja Alankomaissa ulkomaalaistaustaisina pidetään niitä henkilöitä, joilla vähintään toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla. Jos näin tehtäisiin myös Suomessa, maahanmuuton toiseen sukupolveen kuuluvien määrä kasvaisi huomattavasti. Kansainvälisten tutkimusten perusteella on kuitenkin usein havaittavissa relevantteja eroja niiden välillä, joilla toinen vanhemmista on syntynyt asuinmaassa, ja niiden, joilla kumpikaan ei ole. Ensiksi mainitut muistuttavat enemmän niitä, joiden molemmat vanhemmat ovat ns. kantaväestöön kuuluvia (ks. esim. Kilpi 2010).
Vanhempien muuttoperusteet ja muut taustalla olevat rakenteelliset piirteet ja ominaisuudet vaikuttavat usein myös heidän lastensa elämäntilanteeseen ja menestymisen mahdollisuuksiin. Etenkin pakolaistaustaisten vanhempien lapsilla on usein muuttoon ja uuteen maahan asettumiseen liittyviä rasitteita, jotka koskevat esimerkiksi paon ja sitä edeltävän vaiheen traumatisoivia kokemuksia, huolta kotimaahan jääneistä ja toiveita pikaisesta paluusta (Chimienti ym. 2019). Monet heistä tulevat myös kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti uudesta asuinmaasta selvästi poikkeavista olosuhteista, ja uudenlaiseen ympäristöön tottuminen vie aikaa ja voimia.
Toista sukupolvea on toisinaan jaoteltu myös tarkemmin. Itse ulkomailla syntyneetkin voidaan ottaa mukaan sukupolvitarkasteluun esimerkiksi siten, että erotellaan hyvin pieninä (0–5-vuotiaana) muuttaneet (sukupolvi 1,75), varhaisessa kouluiässä (6–12-vuotiaana) muuttaneet (sukupolvi 1,5) sekä nuoret (13–17-vuotiaat) muuttajat (sukupolvi 1,25). Muuttoiällä on todettu olevan merkitystä esimerkiksi asuinmaan kielen oppimisen ja muun muassa koulussa menestymisen kannalta. Vanhempana muuttaneet ovat ehtineet pitkälti sosiaalistua toisenlaisiin olosuhteisiin kuin mihin he muuttavat. Niitä, joilla vain toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla, voidaan puolestaan pitää sukupolveen 2,5 kuuluvina. (Rumbaut 2004; ks. myös Martikainen & Haikkola 2010, 22–30.)
Toisen sukupolven määrän ja väestöosuuden kasvu
Helsingissä asui vuoden 2020 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan 21 163 sellaista Suomessa syntynyttä henkilöä, joilla molemmat vanhemmat (tai ainoa tiedossa oleva vanhempi) ovat syntyneet ulkomailla. Vuonna 2000 heidän määränsä oli vain noin 4 500. Osuus ulkomaalaistaustaisista yhteensä samoin kuin tietenkin myös koko väestöstä ovat kasvaneet nopeasti. Vuonna 2020 osuus kaikista ulkomaalaistaustaisista oli jo liki viidennes, ja osuus koko väestöstä kolmisen prosenttia.
Maahanmuuton historiastamme johtuen on ymmärrettävää, että Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset ovat suurimmaksi osaksi vielä lapsia ja nuoria. Vuoden 2020 lopussa miltei kaikki olivat alle 30-vuotiaita, ja alle 15-vuotiaiden osuuskin oli 70 prosenttia. Maahanmuuton toiseen sukupolveen kuuluvien osuus kaikista ulkomaalaistaustaisista oli puolestaan miltei neljännes ikäluokassa 15–29 ja 0–14-vuotiaista jopa 72 prosenttia. Viimeksi mainitussa ikäluokassa ulkomaalaistaustaiset muodostivat Helsingin koko saman ikäisestä väestöstä yli viidenneksen (22 %).
Sellaisia Suomessa tai ulkomailla syntyneitä, joilla toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla ja toinen Suomessa, oli Helsingissä vajaa 32 000. Heistä ylivoimainen enemmistö oli syntynyt Suomessa. Toiseen sukupolveen verrattuna tähän niin sanottuun 2,5-sukupolveen kuuluvien määrä on kasvanut maltillisesti. Monilla heistä toinen vanhemmista on syntynyt toisessa länsimaassa tai entisessä Neuvostoliitossa tai Venäjällä. Tässä yhteydessä ei ollut mahdollista selvittää tarkemmin hyvin nuorina Suomeen muuttaneiden määriä (1,75-sukupolvi). He ovat siis usein toiseen sukupolveen rinnastettavia henkilöitä.
Jos tarkastellaan itse ulkomailla syntyneitä ulkomaalaistaustaisia, yleisimmät taustamaat ovat jo pitkään olleet entinen Neuvostoliitto tai Venäjä tai Viro. Sen sijaan Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista monilla on Somaliassa syntyneet vanhemmat. Vuonna 2020 heitä oli noin 5 200, mikä tarkoittaa noin 44 prosenttia Helsingin kaikista somalialaistaustaisista. Miltei joka toinen kaupungin somalialaistaustaisista on siis syntynyt Suomessa. 0–19-vuotiaiden ikäluokassa somalialaistaustaiset muodostavat miltei neljänneksen koko samanikäisestä toisesta sukupolvesta. (Kuvio 1.)
Tätä ilmiötä ja tapahtunutta muutosta selittävät esimerkiksi somalialaistaustaisen väestön ikärakenne, jo kohtalaisen pitkä historia Suomessa sekä useiden perheiden keskimääräistä suurempi lapsiluku. Siihen vaikuttavat toiselta puolelta myös esimerkiksi selvästi matalampi syntyvyys venäläis- ja virolaistaustaisissa perheissä. Lisäksi on huomioitava se, että suuri osa Helsingin ja laajemmin pääkaupunkiseudunkin perheellisistä venäläis- ja virolaistaustaisista on parisuhteessa Suomessa syntyneen henkilön kanssa, ja heidän lapsensa ovat siten tilastoissa suomalaistaustaisia.
Kansainvälisesti katsoen Suomen ulkomaalaistaustainen väestö on alueellisesti keskittynyttä, jopa varsin voimakkaasti. Vuoden 2020 lopussa noin puolet koko maan ulkomaalaistaustaisesta väestöstä asui Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla. Helsingin osuus on yksin noin neljännes. Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista 55 prosenttia asui tuolloin pääkaupunkiseudulla, ja Helsingissä asuvien osuus koko Suomen toisesta sukupolvesta oli jopa 28 prosenttia. Espoon ja Vantaan osuudet olivat noin 14 prosenttia, ja niin ikään kasvussa.
Toinen sukupolvi kaupungin eri alueilla
Ajan mittaan Suomeen muuttaneita henkilöitä on tullut Helsinkiin niin paljon ja siinä määrin eri puolille kaupunkia, että kansainvälinen muuttoliike seurauksineen on jollain tapaa läsnä kaikkialla kaupungissa. Kuitenkin jo 1990-luvun lopusta lähtien joillain kaupungin alueilla ulkomaalaistaustaisten osuus koko väestöstä on ollut suurempi kuin toisilla alueilla. Tuolloin havaitut erot eivät ole ajan mittaan vähentyneet, vaan päinvastoin. Erot ulkomaalaistaustaisten suurimpien ja pienimpien väestöosuuksien välillä ovat kasvaneet edelleen.
On siten ymmärrettävää, että myös maahanmuuton toiseen sukupolveen kuuluvia on yhtäältä joka puolella kaupunkia, mutta toisaalta joillain alueilla selvästi enemmän kuin toisaalla, absoluuttisesti ja suhteellisesti. Suurpiiritasolla tarkasteltuna jopa 56 prosenttia Helsingin toiseen sukupolveen kuuluvista henkilöistä asui vuoden 2020 lopussa Koillisessa tai Itäisessä suurpiirissä. Itäisessä suurpiirissä heidän osuutensa alueen koko väestöstä oli seitsemän prosenttia (ulkomaalaistaustaisten osuus yhteensä 29 %) ja Koillisessa suurpiirissä viisi prosenttia (20 %).
Jos siirrytään peruspiiritasolle, niin kuvasta erottuvat Mellunkylän ja Vuosaaren peruspiirit. Mellunkylässä asui vuoden 2020 lopussa lähes 3 000 toiseen sukupolveen kuuluvaa henkilöä ja Vuosaaressa noin kaksi ja puoli tuhatta. Yhteenlaskettuna näillä kahdella alueella asuvat Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset muodostivat 26 prosenttia Helsingin koko toisesta sukupolvesta. Seuraavaksi eniten heitä asui Kaarelan peruspiirissä sekä Latokartanossa, Malmilla, Herttoniemessä ja Vartiokylässä, mutta sekä määrät että suhteelliset osuudet olivat näillä alueilla jo selvästi pienempiä.
Jos katse kiinnitetään Mellunkylän peruspiiriin, alueen viidestä osa-alueesta ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on korkein Kontulassa (39 %) ja matalin Mellunmäessä (25 %). Toiseen sukupolveen kuuluvien osuus alueen ulkomaalaistaustaisista vaihteli vuoden 2020 lopussa 20 ja 26 prosentin välillä. Koska ulkomaalaistaustainen väestö on Helsingissä keskimääräistä nuorempaa, nämä prosenttiosuudet ovat korkeampia, jos tarkastellaan nuorempia ikäluokkia. 0–6-vuotiaista kontulalaisista 61 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, heistä neljä viidesosaa Suomessa syntyneitä. Peruspiirin muilla osa-alueilla ulkomaalaistaustaisten pienten lasten osuus vaihteli 43 ja 49 prosentin välillä.
Siinä, missä toisesta sukupolvesta suuri osa sijoittuu itäiseen Helsinkiin, 2,5-sukupolvesta eli eräällä tapaa kahden kulttuurin perheissä kasvaneista huomattava osa asuu puolestaan kaupungin eteläisissä, läntisissä ja keskisissä osissa. Vuonna 2020 joka viides heistä asui Eteläisessä suurpiirissä, jossa kaikista toiseen sukupolveen kuuluvista asui vain kuusi prosenttia. 2,5-sukupolven kohdalla korostuvat niin ikään Itäinen ja Koillinen suurpiiri sekä suuralueiden eräät pienemmät osat kuten Mellunkylän ja Vuosaaren peruspiirit. Näissä 2,5-sukupolveen kuuluvien määrät ovat tosin pienempiä kuin toiseen sukupolveen kuuluvien määrät, mutta heidän sisällyttämisensä väestöön korostaa kaupungin näiden alueiden väestön vähintään osittaista ulkomaalaistaustaisuutta.
Jos katsotaan pääkaupunkiseutua kokonaisuutena, voimme havaita joitain alueita, joilla ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on kohtalaisen korkea. Tällaisia ovat esimerkiksi väestömäärältään melko samankokoiset Espoon Suvela, Vantaan Hakunila ja Helsingin Kontula. Kaikissa näistä alueista ulkomaalaistaustaisten osuus on myös kasvanut merkittävästi viime vuosina, mikä johtuu osittain nimenomaan toiseen sukupolveen kuuluvien määrän kasvusta. 0–15-vuotiaiden vieraskielisten osuus on noussut kaikilla kolmella alueella vuoden 2012 noin kolmanneksesta vuoden 2020 lopun 53–58 prosenttiin.
On huomionarvoista, että kyseisillä alueilla varsin suuri osa väestöstä kuuluu vanhempiin ikäluokkiin. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä oli vuonna 2020 Kontulassa 22 prosenttia, Hakunilassa 16 ja Suvelassa 14. Yhdeksän kymmenestä näistä henkilöistä on rekisteröidyn äidinkielen puolesta suomen- tai ruotsinkielisiä eli käytännössä ylivoimaiselta osuudelta myös suomalaistaustaisia. Näiden ja joidenkin muiden alueiden tulevaisuuden väestökehityksen kannalta varsin ratkaisevaa on se, keitä muuttaa iäkkäämmältä väestöltä vapautuviin asuntoihin. Mikäli toisesta sukupolvesta suuri osa asettuu samalle alueelle kuin missä on itse kasvanut, ulkomaalaistaustaisen väestön osuus saattaa kasvaa tällaisilla alueilla varsin nopeasti.
Mihin Helsingin kannattaa valmistautua?
Suomalaisella yhteiskunnalla ei ole juuri kokemusta Suomeen muuttaneiden lasten kasvamisesta, aikuisuuteen siirtymisestä sekä oman paikkansa löytämisestä tässä mittakaavassa kuin mitä nyt tapahtuu. Moniin muihin Länsi-Euroopan maihin verrattuna meillä on kuitenkin kaksi etua puolellamme. Ensinnäkin, useissa maissa tämän toisen sukupolven annettiin kasvaa vailla juuri mitään heitä tukevaa toimintaa, koska muuttoliikettä ja sen seurauksia ei paikoin jopa vuosikymmeniin haluttu tunnustaa. Toiseksi, Helsingillä, muulla pääkaupunkiseudulla ja Suomella laajemminkin on käytettävissään suuri määrä tietoa ja kokemusta esimerkiksi muista Pohjoismaista. Me tiedämme, miten kehitys on muualla suurin piirtein kulkenut.
Väestörakenteiden muutos vaikuttaa pääkaupunkiseudulla lukujen valossa melko dramaattiselta, vaikka kokonaisuutena ottaen Suomeen muuttaneiden määrä on ollut jokseenkin vaatimaton. Maahanmuutto on meillä keskittynyt epätavallisen voimakkaasti yhdelle kaupunkiseudulle. Ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten väestöosuuden nopeaa nousua selittää kantaväestön matala syntyvyys samaan aikaan. Suomalaistaustaiset lapsiperheet painottuvat myös osin eri alueille kuin ulkomaalaistaustaiset perheet. Vaikka kaavoituksen välineillä on pyritty estämään alueellista eriytymistä, se ei kuitenkaan ole estänyt joidenkin alueiden selvästi muita korkeampia ulkomaalaistaustaisten väestöosuuksia.
Useat Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset onnistuvat elämässään hyvin. He pärjäävät koulussa, suorittavat tutkintoja, työllistyvät, löytävät ystäviä ja rakastettuja, kokevat olonsa turvalliseksi ja itsensä osaksi yhteiskuntaa. Monet heistä menestyvät vielä paremmin, jos he saavat tukea sekä lähipiiristään, muualta ympäristöstään ja suomalaisilta sosiaalisilta instituutioilta kuten kouluilta, vapaa-ajan palveluilta ja kansalaisyhteiskuntatoimijoilta. Varsinkin koulut ovat avainasemassa avustamassa niitä, jotka tukea tarvitsevat, ja kannustamassa lapsia ja nuoria unelmoimaan ja tekemään työtä tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Kaikki eivät kuitenkaan selviä vaikeuksitta. Ongelmat esimerkiksi koulussa ja opiskelussa sekä töihin pääsyssä eivät ole ainoastaan yksilötason hankaluuksia. Kansainvälisen kokemuksen perusteella niiden takana voidaan nähdä myös rakenteellisia syitä ja muita taustoja. Hankalassa asemassa ovat usein ne, joilla ei ole koulun alkaessa täysiä valmiuksia oppia siinä missä muutkin, jotka eivät saa kotoaan tukea koulunkäyntiinsä ja jotka eivät löydä tietä yhteiskuntaan osallistumiseen esimerkiksi yhdistysten ja vapaa-ajan aktiviteettien kautta. Monet onnistuvat kuitenkin vaikeistakin oloista ponnistamaan pitkälle elämässään ja tarjoamaan muille hyvää esimerkkiä.
Pasi Saukkonen toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa. Hän on dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa.
Lähteet:
Chimienti, Milena, Bloch, Alice, Ossipow, Laurence & Wihtol de Wenden, Catherine (2019). Second generation from refugee backgrounds in Europe. Comparative Migration Studies 7: 40.
Haikkola, Lotta (2012). Monipaikkainen nuoruus: toinen sukupolvi, transnationaalisuus ja identiteetit. Helsingin yliopisto, Helsinki.
Kilpi, Elina (2010). Toinen sukupolvi peruskoulun päättyessä ja toisen asteen koulutuksessa. Teoksessa Martikainen, Tuomas & Haikkola, Lotta (toim.), Maahanmuutto ja sukupolvet, 110–132. Tietolipas 233. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Leinonen, Elina (2013). Toinen sukupolvi tulee! Kvartti 2013:2, 32–41. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.
Martikainen, Tuomas & Haikkola, Lotta (2010). Maahanmuutto ja sukupolvet. Tietolipas 233. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Peltola, Marja (2014). Kunnollisia perheitä. Maahanmuutto, sukupolvet ja yhteiskunnallinen asema. Nuorisotutkimusseura, Helsinki.
Portes, Alejandro & Rumbaut, Rubén G. (2006). The Second Generation in Early Adulthood: New Findings from the Children of Immigrants Longitudinal Study. Migration Information Source, October 1, 2006.
Rumbaut, Rubén G. (2004). Ages, Life Stages, and Generational Cohorts: Decomposing the Immigrant First and Second Generations in the United States. International Migration Review 38: 3, 1160–1205.