Your search returned the following results
Filter by topic
Filter by publication series
Filter by author
7 sivua

Vuonna 2020 alkanut koronapandemia on vaikuttanut merkittävillä tavoilla yhteiskuntien toimintaan jo usean vuoden ajan. Helsingissä koronaviruspandemian vaikutukset ovat olleet erityisen mittavat, sillä Suomen tartuntatapaukset ovat painottuneet pääkaupunkiseudulle. Vuonna 2021 Suomen koronavirustartunnoista todettiin helsinkiläisillä noin 25 prosenttia, joka on noin kaksinkertainen määrä verrattuna Helsingin väestöosuuteen.

Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet pääkaupunkiseudulla nopeasti.

Katsaus on pääkaupunkiseudun toimitilamarkkinoita monipuolisesti kuvaava vuosittain julkaistava ajankohtaisraportti.

Rakentaminen keskittyy Suomessa yhä enemmän Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Tampereelle.


Uudenmaan maakunnan vieraskielisen väestön ennuste vuosille 2022–2040-raportti kokoaa yhteen pääkaupunkiseudun kaupunkien väestöasiantuntijoiden laatiman ennusteen vieraskielisen väestön tulevasta kehityksestä maakunnassa seuraavien kahdeksantoista vuoden aikana.