Maahanmuutto ja kotoutuminen

Helsingin kasvu perustuu pitkälti maahanmuuttoon, ja samalla helsinkiläisten kielten ja kulttuurien kirjo kasvaa. Useimmat ulkomaalaistaustaiset helsinkiläiset voivat hyvin ja kokevat kuuluvansa Helsinkiin. Kotoutumisen haasteita kuitenkin ilmenee, ja esimerkiksi syrjintä vaikeuttaa myös monien Suomessa syntyneiden elämää.

Kuvituskuva, jossa ihmisiä kierreportaissa.
Kuva: (c) Helsinki Partners, Marek Sabogal.

Uusimmat artikkelit

Etninen syrjintä on laittomuudestaan huolimatta yleistä niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin Suomessa. Samalla kuva syrjinnästä riippuu siitä, keiden kokemuksia tarkastellaan ja millä tavoin. Monipuolinen seurantatieto on tärkeää kokonaiskuvan luomiseksi ja syrjinnän vastaisen työn tukemiseksi....
Vaikka pääkaupunkiseudulla asuvien ulkomaalaistaustaisten määrä on kasvanut nopeasti, heidän hyvinvoinnistaan tiedetään melko vähän. Tässä artikkelissa tarkastellaan ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten terveyttä ja psyykkistä kuormittuneisuutta. Pitkäaikaissairauksia ja terveysongelmiin...
Nyt on helppo muistaa: vuoden 2023 lopussa Helsingin väestöstä viidesosa oli ulkomaalaistaustaisia. Kyse on siis henkilöistä, joilla molemmat vanhemmat, tai ainoa tiedossa oleva, ovat syntyneet ulkomailla. Helsingissä oli ennätyksellistä väestönkasvua vuonna 2023, ja siitä suuri osa muodostui...
Helsingin väestön määrä kasvoi ennätyksellisen paljon vuonna 2023. Kasvu perustui erityisesti vieraskielisen väestön määrän lisääntymiseen, sillä kotimaisia kieliä puhuvien määrä pysyi miltei edellisen vuoden tasolla. Kasvu näkyi lähes kaikissa suurpiireissä, mutta voimakkainta se oli Keskisessä...
Tässä raportissa tarkastellaan MoniSuomi 2022 -tutkimuksen uusiin tuloksiin nojaten Suomeen muuttaneita pääkaupunkiseudulla. Raportissa keskitytään työllisyyden ja muun pääasiallisen toiminnan kysymyksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja verkostoihin, osallisuuteen ja osallistumiseen sekä syrjinnän ja...
Helsingin väestönkasvu oli viime vuonna ennakkotietojen mukaan 1960-luvun huippuvuosien tasolla. Koko Suomen väestönkasvusta Helsingin osuus oli noin neljännes, ja kasvua selitti pitkälti ulkomainen muuttoliike ja sen taustalla todennäköisesti etenkin työperusteinen maahanmuutto. Alueellisesti...