Johdanto
Pohjoismaissa määritellään ulkomaalaistaustainen väestö varsin yhdenmukaisesti, ja väestörakenteita voidaan näin ollen vertailla luotettavasti. Suomessa käytössä olevan Tilastokeskuksen määritelmän mukaan ulkomaalaistaustainen on henkilö, jonka molemmat vanhemmat (tai ainoa tiedossa oleva vanhempi) ovat syntyneet ulkomailla. Ulkomaalaistaustaiset voivat itse olla ulkomailla syntyneitä (maahanmuuton 1. sukupolvi) tai asuinmaassaan syntyneitä (2. sukupolvi).
Vuoden 2019 alun vertailukelpoisissa tilastotiedoissa Nordic Statistics -tietokannassa ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä oli neljästä suurimmasta Pohjoismaasta selvästi korkein Ruotsissa, 24 prosenttia. Norjassa vastaava prosenttiosuus oli 18 prosenttia, Tanskassa 14 prosenttia ja Suomessa seitsemän prosenttia (Kuvio 1)1(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Määrällisesti tarkasteltuna väestömäärältään selvästi suurimmassa Ruotsissa oli tuolloin ulkomaalaistaustaisia noin 2,4 miljoonaa, kun taas kutakuinkin samankokoisista Suomessa, Tanskasta ja Norjasta heitä oli eniten Norjassa, noin 944 000. Tanskassa oli noin 789 000 ja Suomessa noin 403 000 ulkomaalaistaustaista.
Kansainvälinen muuttoliike on kohdentunut laajamittaisena Ruotsiin ja Tanskaan aikaisemmin kuin Norjaan ja etenkin Suomeen. Tämä näkyy maahanmuuton toiseen sukupolveen kuuluvien osuuksissa. Ruotsissa heidän osuutensa ulkomaalaistaustaisista oli vuoden 2019 alussa jopa noin neljännes ja Tanskassakin 23 prosenttia. Norjassa ja Suomessa osuudet olivat pienempiä, 19 ja 17 prosenttia. Ruotsissa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia oli tuolloin Ruotsissa noin 590 000, kutakuinkin saman verran kuin itse maahan muuttaneita Tanskassa (607 000).
Maahanmuuton historia näkyy myös muuttajien ikärakenteessa. Noin kolmannes Ruotsiin muuttaneista on yli 50-vuotiaita ja 53 prosenttia 20–49-vuotiaita. Kolmessa muussa Pohjoismaassa 20–49-vuotiaiden osuus oli suurempi, lähes kaksi kolmasosaa, ja yli 50-vuotiaiden osuus vastaavasti selvästi pienempi. Ruotsissa ja Tanskassa toiseen sukupolveen kuuluvista aikuisikään yltäneiden osuus on selvästi suurin, noin kolmannes. Suomessa yli 20-vuotiaita oli vuonna 2019 Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista vain joka seitsemäs.
Norjan, Ruotsin ja Tanskan osalta voidaan tarkastella myös EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta muuttaneen väestön maahanmuuton syytä tai oleskeluluvan perustetta. Vaikka näidenkään maiden osalta luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, pakolaistaustaisten osuus Euroopan talousalueen ulkopuolelta muuttaneista oli vuoden 2019 alussa korkein Ruotsissa (41 %) ja matalin Tanskassa. Työ- ja opiskeluperusteisesti muuttaneiden osuudet olivat puolestaan selvästi korkeimmat Tanskassa, noin 15 % ja noin 17 %. (Østby & Berger Gulbrandsen 2022, 24.)
Muuttoliike Suomeen, Norjaan ja Tanskaan
Suomessa, Norjassa ja Tanskassa on ollut 1990-luvun alusta lähtien enemmän maahanmuuttoa kuin maastamuuttoa. Vuodesta 1990 vuoteen 2004 kehitys oli suhteellisen tasaista, suurimpana poikkeuksena Tanska, jonne tuli vuonna 1995 selvästi enemmän pääsääntöisesti pakolaistaustaisia muuttajia kuin sitä edeltävinä ja sen jälkeisinä lähivuosina. Useimpina vuosina aikavälillä 1990–2004 nettomuutto Suomeen on ollut matalampi kuin Norjaan ja Tanskaan. (Kuvio 2.)
Euroopan unionin itälaajentumisen yhteydessä sekä Tanskan että etenkin Norjan nettomaahanmuutto kasvoivat voimakkaasti. Norjassa kasvu kesti miltei yhtäjaksoisesti voimakkaana aina vuoteen 2011 asti. Tanskassa nettomuutto väheni joksikin aikaa vuodesta 2008 vuoteen 2011, minkä jälkeen se jatkui jälleen voimakkaana aina vuoteen 2016 asti. Suomessa kasvu on ollut kaikkineen melko tasaista, ja aivan viime vuosina nettomuutto näihin kolmeen maahan on ollut samaa kokoluokkaa.
Viime aikoina on Suomessa esitetty useita arvioita siitä, kuinka paljon Suomeen pitäisi muuttaa työikäisiä ulkomailta, jotta kotimaista työvoiman tarvetta voitaisiin helpottaa ja väestörakenteen kehityksestä johtuvaa huoltosuhteen heikkenemistä lieventää. Tässä keskustelussa on esitetty joitain varsin korkeita lukuja. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton maaliskuussa 2023 julkaisemien maahanmuuttolinjausten mukaan työperusteisen maahanmuuton määrä pitäisi tulevan vaalikauden loppuun mennessä nostaa vuositasolla 40 000 maahanmuuttajaan eli noin kaksinkertaiseksi nykyisestä.
Tätä taustaa vasten on ehkä hyvä todeta, että EK:n esittämä luku on jopa Pohjoismaihin toteutunutta maahanmuuttoa katsoen hyvin korkea. Kaikki ikäluokat huomioiden nettomaahanmuutto on kaikkineen Norjassa ylittänyt 40 000 henkilöä vain viitenä, kokonaisuutena katsoen varsin poikkeuksellisena vuotena. Tanskan tapauksessa sama 40 000 henkilön raja on ylittynyt ainoastaan kerran, vuonna 2016, jolloin Tanskassa myönnettiin vuosina 2015 ja 2016 maahan tulleille turvapaikanhakijoille poikkeuksellisen paljon oleskelulupia. Vuosina 2000–2020 Norjan nettomaahanmuuton volyymi oli keskimäärin 27 000 per vuosi.
Maahanmuutolla on taipumus lisätä myös maastamuuttoa, koska osa muuttajista tulee vain joksikin aikaa muuttaakseen takaisin kotimaahansa tai edelleen johonkin kolmanteen maahan. Kuviosta 3 ilmeneekin, että ulkomaan kansalaisten poismuutto Norjasta ja Tanskasta on alkanut kasvaa samoihin aikoihin, kun maahanmuutto on merkittävästi lisääntynyt. Onkin hyödyllistä tarkastella maahanmuuton kehitystä nettomaahanmuuton (eli maahanmuuton ja maastamuuton erotuksen) kautta, kuten yllä tehtiin, sen sijaan, että katsottaisiin pelkkää bruttomaahanmuuttoa.
Maastamuuton kasvu on ollut Tanskasta suurempaa kuin Norjasta, eivätkä erot maahanmuutossa olekaan näiden kahden maiden välillä vuosina 2008–2013 niin suuria kuin mitä nettomaahanmuuton kehitys antaisi ymmärtää. Ulkomaan kansalaisten maastamuutto Suomesta on ollut aina viime vuosiin asti melko vähäistä, minkä vuoksi melko vähäinenkin ulkomaan kansalaisten maahanmuutto näyttäytyy suhteellisen isona nettomuuttovoittona.
Ulkomailla syntyneet Suomessa, Norjassa ja Tanskassa
2000-luvun alussa Norjassa ja Tanskassa oli suurin piirtein saman verran ulkomailla syntyneitä henkilöitä. Tällöin pidemmän laajamittaisen maahanmuuton historian läpikäyneessä Tanskassa kiristettiin maahanmuuttopolitiikkaa lainsäädännöllisesti ja muutenkin. Kuten edellä todettiin, maahanmuutto Norjaan alkoi taas varsinkin Euroopan unionin vuoden 2004 itälaajentumisen aikoihin kasvaa merkittävästi. Siinä missä ulkomailla syntyneiden määrät olivat Norjassa ja Tanskassa hyvin lähellä toisiaan vuonna 2005, vuoden 2021 näiden kahden maan välillä on suuri ero, noin 260 000 henkilöä.
Tanskankin tapauksessa ulkomailla syntyneiden määrä on kuitenkin jatkanut kasvuaan, eikä ero Suomen ja Tanskan välillä ole tällä aikavälillä juuri muuttunut. Käsitys Tanskasta erityisen maahanmuuttokielteisenä maana vaatiikin tarkennusta, samoin kuin toisinaan julkisuudessa esiintyvä käsitys Suomeen kohdistuvasta laajamittaisesta maahanmuutosta. Vuoden 2021 tiedoilla ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä on Suomessa yhä Euroopan matalimpia, ja selvästi pienempi kuin vastaavissa Länsi-Euroopan maissa. Ulkomailla syntyneiden määrät olivat Norjassa ja Tanskassa jo vuonna 2005 sen suuruiset, että vastaavat luvut ylittyivät Suomessa vasta vuosina 2017–2018.
Eripituiset, erilaajuiset ja erimuotoiset maahanmuuton historiat ovat myös tuottaneet toisistaan poikkeavia ulkomaalaistaustaisen väestön rakenteita. Suomen tapauksessa niiden ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten, joilla taustamaa on entinen Neuvostoliitto, osuus oli vuonna 2021 jopa lähes viidennes. Yhdessä virolaistaustaisten kanssa nämä kaksi taustamaaryhmää muodostavat yhä 29 prosenttia Suomeen muuttaneesta ulkomaalaistaustaisesta väestöstä. (Taulukko 1.)
Puolalaistaustaiset ovat nousseet sekä Norjassa että Tanskassa kaikista suurimmaksi ryhmäksi. Norjassa niin ikään EU:n itälaajentumisen jälkeen voimakkaasti kasvanut liettualaistaustaisten ryhmä on toiseksi suurin. Suomessa 12 suurimman taustamaaryhmän joukkoon ei mahdu Viron lisäksi yhtään toista EU:n tai Euroopan talousalueen maata. Norjassa tällaisia maita ovat edellä mainittujen lisäksi Ruotsi, Saksa ja Tanska. Tanskan tapauksessa suurimpien taustamaiden joukkoon kuuluvat myös Saksa, Romania, Ruotsi ja Norja sekä EU:n ja ETA:n ulkopuolinen Britannia.
Muutto EU:n uusista jäsenmaista
Paremman kuvan kehityksestä saa, kun katsotaan eräitä taustamaaryhmiä erikseen. Tässä yhteydessä tarkastellaan 1) Euroopan unionin jäsenmaiksi vuoden 2004 itälaajentumisen yhteydessä tulleita Viroa, Puolaa ja Liettuaa, 2) maita, joista on viime vuosina tullut paljon turvapaikanhakijoita eli Irakia, Syyriaa ja Somaliaa sekä 3) EU:n ulkopuolisista maista Aasian valtioita, joista on tullut paljon opiskelijoita ja työntekijöitä eli Kiinaa, Intiaa ja Filippiinejä.
Kuviosta 5 käy ilmi, että puolalaisten muutto Norjaan on ollut omaa luokkaansa. Huippuvuosia olivat 2006–2014, jolloin nettomuutto oli yli 8 000 henkilöä vuodessa (enimmillään 13 432). Liettuasta Norjaan muuttaneiden suurimmat määrät sijoittuvat hieman myöhemmälle ajanjaksolle 2010–2013. Puolalaisten muutto Tanskaan muodostaa terävämmän piikin vuosina 2007–2008, minkä jälkeen vuotuinen nettomuutto on jäänyt korkeammalle tasolle kuin ennen EU:n itälaajentumista.
Muutto Puolasta ja Liettuasta Suomeen on ollut hyvin vähäistä. Näistä kolmesta maasta Suomeen on muutettu enemmän ainoastaan Virosta, josta ei puolestaan ole juuri menty Tanskaan tai Norjaan. Tämäkin muutto käynnistyi hitaammin kuin edellä mainitut muuttoliikkeet Norjaan ja Tanskaan, ja Suomenkin tapauksessa muutto kääntyi selvään laskuun, tässä tapauksessa vuoden 2013 paikkeilla. Kuvion ulkopuolelta voi vielä todeta, että Norjaan ja etenkin Tanskaan on 2000-luvulla muuttanut suuri määrä romanialaisia.
Pakolaisia ja turvapaikanhakijoita
Kylmän sodan päättymisen jälkeen maailmalla syttyi paljon erilaisia konflikteja, jotka yhdessä nälänhädän, yhteiskunnallisen epävakauden ja esimerkiksi etnisen tai uskonnollisen vainon kanssa ovat synnyttäneet suuria pakolaismääriä. Suomeen tuli 1990-luvun alussa jonkin verran somalialaisia, suuri osa heistä Neuvostoliitosta. Somalialaisten määrä on kuitenkin noussut Norjassa selvästi suuremmaksi kuin Suomessa, ja Tanskassakin miltei yhtä suureksi. (Kuvio 6.)
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä nettomuutto Irakista, Syyriasta ja Somaliasta oli kaikkiin kolmeen maahan varsin matalalla tasolla. Irakilaisten ja syyrialaisten määrät olivat Norjassa suurempia kuin Suomessa ja maahanmuuttopolitiikkaansa kiristäneessä Tanskassa. Vuosien 2001 ja 2008 välisenä aikana somalialaisia muutti vuosittain enemmän Tanskasta pois kuin mitä heitä muutti Tanskaan.
Vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyminen näkyy kaikissa maissa selvästi, mutta eri tavoin. Syyrialaisia tuli suuria määriä suoraan Norjaan ja etenkin Tanskaan, Suomeen puolestaan käytännössä enemmän vasta EU:n sisäisinä siirtoina. Suomen tapauksessa tämä ns. pakolaiskriisi näyttäytyy ennen muuta irakilaisten nettomuuton lyhytaikaisena kasvuna. Somalialaisten nettomuutto on sittemmin ollut kaikkiin kolmeen maahan hyvin vähäistä. Tanskan osalta somalialaisten nettomuutto on useina vuosina ollut muutaman vuoden tauon jälkeen jopa negatiivista.
Aasian maista muuttaneita
Filippiineiltä muuttaneet ovat tulleet Pohjoismaihin suurelta osin työ- tai opiskeluperusteisesti, ja joiltain osin perheperusteisesti. Filippiiniläisten muutto Norjaan nousi voimakkaasti 2000-luvun alusta aina vuoteen 2013 asti. (Kuvio 7). Vastaavaa kehitystä on havaittavissa myös Tanskan tapauksessa, joskin jonkin verran pienemmässä mittakaavassa. Nettomuutto Filippiineiltä on niin Norjaan kuin Tanskaan sittemmin pienentynyt niin, että vuonna 2021 se oli samaa kokoluokkaa kuin Suomessa. Filippiiniläisten nettomuutto Suomeen on ollut melko tasaisesti kasvavaa.
Myös intialaisten muutto Norjaan ja Tanskaan on ollut selvästi suurempaa kuin Suomeen. Vuosien 2000 ja 2021 välisenä aikana Norjaan on muuttanut noin 16 700 intialaista enemmän kuin heitä on muuttanut pois, ja Tanskaan noin 15 400. Samaan aikaan Suomeen on muuttanut 8 825 intialaista (netto). Tässäkin tapauksessa voidaan todeta, että tuoreimmat nettomuuttoluvut ovat varsin lähellä toisiaan. Suomen nettomuuttovoitto oli vuonna 2021 1 003 intialaista, Norjan tapauksessa vastaava luku oli 924 ja Tanskan 1 113.
Kiinalaisten tapauksessa Suomen ero kahteen muuhun maahan on 2000-luvun kuluessa pienempi. Viime vuosina kiinalaisten nettomuutto Norjaan on jopa pienentynyt voimakkaasti siinä, missä luvut ovat Suomen osalta olleet pääsääntöisesti kasvussa. Nettomuutto Kiinasta Norjaan oli vuonna 2021 vain 313 henkilöä, kun taas Suomen osalta vastaava luku oli yli kolminkertainen, 1 005. Kiinalaisten muutto Tanskaan on vaihdellut vuosittain hyvin paljon (nettomuutto 659 henkilöä vuonna 2021).
Pääkaupungit samanlaisia ja erilaisia
Kaikissa kolmessa maassa suuri osa ulkomaalaistaustaisesta väestöstä sijoittuu pääkaupunkiseudulle. Kööpenhaminan osuus Tanskan ulkomaalaistaustaisista oli vuonna 2022 noin viidennes, Oslon 23 prosenttia ja Helsingin jopa 24 prosenttia. Jos mukaan lasketaan laajempi pääkaupunkiseutu, prosenttiosuus oli korkein Norjassa, 51 prosenttia, Suomessa 50 prosenttia ja Tanskassa 46 prosenttia. On tosin huomioitava, että Tanskassa ja Norjassa suurempi osuus maan koko väestöstä asuu pääkaupunkiseudulla kuin Suomessa.
Kaikissa maissa ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on myös selvästi korkeampi pääkaupunkiseudulla kuin koko maassa keskimäärin. Oslossa ulkomaalaistaustaisia on melko tarkalleen kolmannes kaupungin väestöstä, Kööpenhaminassa 27 prosenttia ja Helsingissä 19 prosenttia. Suomi poikkeaa kahdesta muusta maasta siinä, että osuus on pääkaupungissa matalampi kuin laajemmalla pääkaupunkiseudulla (21 %), joka toki rakentuu Suomessa eri tavalla kolmesta suuresta kaupungista. Vantaalla ulkomaalaistaustaisten osuus oli vuonna 2022 neljännes väestöstä.
Yhteenveto
Suomi, Norja ja Tanska ovat varsin samankokoisia Pohjoismaita, ja yhteiskuntina monella tapaa samanlaisia. Maahanmuuton näkökulmasta katsottuna niillä on kuitenkin erilainen historia, ja myös nykyiset väestörakenteet ovat erilaisia. Suomi oli pitkään maastamuuttomaa, kun taas varsinkin Tanskaan laajamittaista muuttoa alkoi suuntautua jo aikaisin. Norjassa maahanmuuton voimakas kasvu on tuoreempi ilmiö siinä, missä Tanskassa on pyritty rajoittamaan etenkin humanitaarista muuttoa. Suomen tapauksessa kehitys on kolmen viime vuosikymmenen aikana ollut tasaisempaa ja pääsääntöisesti määrällisesti pienempää.
Vertailu Tanskaan ja Norjaan osoittaa, kuinka kunnianhimoisia suomalaisessa julkisessa keskustelussa esitetyt ajatukset useiden kymmenientuhansien henkilön tavoitellusta nettomuutosta vuosittain ovat – varsinkin, jos näillä henkilöillä tarkoitetaan työmarkkinoille suoraan tai vähintään nopeasti tiensä löytäviä muuttajia. Suomen on syytä perehtyä tarkasti Norjan ja Tanskan maahanmuuttopolitiikkaan ja tuon politiikan vaikuttavuuteen. Hyvistä käytänteistä kannattaa ottaa mallia, epäonnistuneista ratkaisuista on syytä ottaa oppia. Ruotsiin verrattuna nämä maat ovat Suomelle parempia suunnannäyttäjiä.
Erityisen tärkeätä olisi tutustua niihin tekijöihin, jotka ovat tehneet Norjasta ja Tanskasta Suomea paljon houkuttelevamman maahanmuuton kohteen muiden Pohjoismaiden ja muiden EU-maiden kansalaisille. Maantieteellinen välimatka selittää varmasti osan erosta: muutto välittömästä naapurimaasta on aina helpompaa kuin kauempaa maapallolta. Viron lisäksi Suomeen on muutettu paljon Venäjältä. Tänä päivänä fyysisellä etäisyydellä on kuitenkin aikaisempaa paljon pienempi merkitys, eikä esimerkiksi Liettuasta katsottuna Suomi ole sen kauempana kuin Norja.
Suomeen on viime vuosina muuttanut selvästi aikaisempaa enemmän filippiiniläisiä. Koska sosiaali- ja terveyssektorilla on odotettavissa ankaraa työvoiman tarvetta, kansainvälistä rekrytointia suunnattaneen jatkossakin erityisesti Filippiineille ja joihinkin muihin maihin. Työvoiman maahanmuuton edistämisen saralla Suomi on näitä kahta muuta Pohjoismaata parikymmentä vuotta jäljessä. Filippiiniläisten nettomuutto Norjaan ja Tanskaan on kuitenkin myös kääntynyt jo selvään laskuun. Myös näistä ilmiöistä ja kehityksistä soisi Suomessa käytävän kunnollista keskustelua.
Kaikissa kolmessa Pohjoismaassa on yksi muita selvästi suurempi kaupunkiseutu. Norjassa ja Tanskassa pääkaupunkiseudulla asuu vielä suurempi osa maan väestöstä kuin Suomessa. Kaikissa maissa pääkaupunkiseudulla asuvat ulkomaalaistaustaiset muodostavat noin puolet maan kaikista ulkomaalaistaustaisista. Pääkaupunkien Helsingin, Oslon ja Kööpenhaminan ja osuus vaihtelee viidenneksen ja neljänneksen välillä. On siten oletettavaa, että Suomessakin pääkaupunkiseudun rooli on tällä alueella jatkossakin vahva. Maahanmuuton ja kotoutumisen yhteiskunnalliset vaikutukset näkyvät vastaavasti ennen muuta Helsingissä ja sen naapurikaupungeissa.
Pasi Saukkonen toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa. Hän on dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa.
Lähteet:
Elinkeinoelämän keskusliitto. 2023. Työperusteinen maahanmuutto vaalikaudella 2023–2027. Elinkeinoelämän keskusliitto, Helsinki.
Østby, Lars & Gulbrandsen, Fredrik Berger. 2022. Innvandring og innvandrere i Norden, 2016–2020 Oppdatering og en komparativ analyse. Rapporter 11. Statistisk sentralbyrå, Oslo.
Alaviitteet:
[1] Islannin selvästi pienemmästä väestöstä 16 prosenttia oli ensimmäisen tai toisen sukupolven ulkomaalaistaustaisia (N=55 535) vuonna 2019.