Nuoret työmarkkinoilla

Työhön siirtyminen ja omasta toimeentulosta huolehtiminen ovat tärkeitä askelia aikuistuvan nuoren elämässä. Työttömyydellä taas, etenkin sen pitkittyessä, voi olla kerrannaisvaikutuksia nuoren hyvinvoinnille, kuten toimeentulo-ongelmia ja osallisuuden heikkenemistä.  Helsinkiläisnuoret työskentelevät tyypillisimmin palvelualalla, mutta myös asiantuntijatyö on yli 20-vuotiaana yleistä. Pienituloisuus on nuorilla muuta väestöä yleisempää. Nuorten työttömyys kasvoi voimakkaasti koronapandemian seurauksena. Vaikka nuorten työttömyys on sittemmin vähentynyt, on se edelleen korkeammalla kuin ennen pandemiaa. 

Uusimmat artikkelit

Koronapandemia lisäsi vastavalmistuneiden työttömyyttä kaikilla koulutusasteilla vuonna 2020. Erityisesti sen vaikutukset iskivät ammattikoulutuksesta valmistuneisiin. Yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuneilla työttömyys ei lisääntynyt aivan yhtä voimakkaasti. Tässä artikkelissa...
Helsinkiläisnuorten tyytyväisyys elämään ja koettu terveys ovat heikentyneet. Aiempaa useampi nuori kokee ahdistuneisuutta, yksinäisyyttä, koulu-uupumusta tai häiritsevää seksuaalista ehdottelua ja ahdistelua. Tässä tutkimusjulkaisussa tarkastellaankin kyseisiä hyvinvoinnin ulottuvuuksia...
Helsingin työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli vuoden 2021 lopussa 11,0 prosenttia työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tietojen mukaan. Työttömien työnhakijoiden määrä oli pienentynyt vuoden takaisesta yli 11 000 henkilöllä. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi...
Koulun maineella on vaikutusta perheiden kouluvalintoihin ja oppilaiden itsetuntoon. Tutkimuksemme osoittaa, että maine ei kuitenkaan riipu yksin koulun laadusta tai toiminnasta, vaan asuinalueiden maine tihkuu osaksi koulua koskevaa julkista keskustelua ja osaksi alueen ulkopuolisten oletuksia...
Peruskoulun päättäminen aloittaa merkittävän nivelvaiheen nuoren opinpolulla. Julkaisussa tarkastellaan peruskoulun 9. luokan päättävien nuorten hakeutumista perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin sekä sijoittumista jatkokoulutukseen. Lisäksi kuvataan toisen asteen koulutukseen osallistumista sekä...
Helsinkiläiset nuoret jakautuvat viiteen liikunnan harrastajaprofiiliin. Suuri osa nuorista on aktiivisia tai omatoimisia liikunnan harrastajia, mutta runsas kymmenes on passiiviliikkuja. Sukupuoli ja perhetaustaan liittyvät tekijät määrittävät, mihin profiiliin nuori kuuluu. Liikunnan...