Nuoret työmarkkinoilla

Työhön siirtyminen ja omasta toimeentulosta huolehtiminen ovat tärkeitä askelia aikuistuvan nuoren elämässä. Työttömyydellä taas, etenkin sen pitkittyessä, voi olla kerrannaisvaikutuksia nuoren hyvinvoinnille, kuten toimeentulo-ongelmia ja osallisuuden heikkenemistä.  Helsinkiläisnuoret työskentelevät tyypillisimmin palvelualalla, mutta myös asiantuntijatyö on yli 20-vuotiaana yleistä. Pienituloisuus on nuorilla muuta väestöä yleisempää. Nuorten työttömyys kasvoi voimakkaasti koronapandemian seurauksena. Vaikka nuorten työttömyys on sittemmin vähentynyt, on se edelleen korkeammalla kuin ennen pandemiaa. 

Uusimmat artikkelit

Lähes kaikki helsinkiläiset 16- ja 17-vuotiaat osallistuivat syksyllä 2023 johonkin oppivelvollisuuden suorittamiseen kelpaavaan koulutukseen, mutta sukupuolten ja syntyperäryhmien välillä on eroja siirtymävaiheen tilanteessa ja toiselle asteelle jatkamisessa. Koronapandemian aikana vailla...
Ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret ovat Helsingin kaupunkikehityksen kannalta tärkeä väestöryhmä. Ruotsissa on kerätty seurantatietoa ulkomaalaistaustaisten nuorten integroitumista ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Tämän tiedon avulla kohderyhmän tilannetta voidaan arvioida entistä tarkemmin ja...
Tässä julkaisussa tarkastellaan helsinkiläislasten ja -nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden tilaa vuonna 2023. Kyseisten ilmiöiden tilaa peilataan aiempiin vuosiin, koko maahan tai muihin pääkaupunkiseudun kuntiin. Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta tarkastellaan oppiasteittain...
Helsinkiläiset perusopetuksen oppilaat ovat elintapojensa terveellisyyden suhteen kahtia jakautunut ryhmä. Noin joka kymmenennellä kaikki elintavat ovat terveydelle suotuisia, kun taas melkein viidenneksellä 8.- ja 9.-luokkalaisista ne ovat epäsuotuisia. Sukupuoli, asumismuoto ja perheen koettu...
Helsingin hyvinvointisuunnitelma (2022–2025) sisältää kuusi painopistettä. Ne ovat mielen hyvinvointi, harrastaminen ja vapaa-aika, liikkuminen, terveelliset elintavat, hyvät väestösuhteet ja turvallinen ja kaunis kaupunki. Nämä kuusi painopistettä kattavat yhteensä 50 tavoitetta ja 106...
Peruskoulun päättäminen on merkittävä nivelvaihe nuoren elämässä. Tässä iässä tehdyt valinnat suuntaavat pitkälti nuorten myöhempiä koulutusvalintoja ja sijoittumista työmarkkinoille. Julkaisussa tarkastellaan helsinkiläisnuorten tilannetta peruskoulun ja toisen asteen välisessä nivelvaiheessa –...