Johdanto
Helsingin uusille asuinalueille suuntautuva muuttoliike on ollut ja on edelleen vilkasta. 2010-luvulla rakentaminen on aloitettu ja jatkuu yhä esimerkiksi Kruunuvuorenrannassa, Kuninkaantammessa, Honkasuolla ja Keski- ja Pohjois-Pasilassa. Vuosina 2020–2022 tulomuuttoa näille neljälle alueelle oli yhteensä vajaat 10 400 henkeä. Vaikka alueet ovat uusia, monet ovat jo muuttaneet niiltä muuallekin, kaikkiaan vajaat 3 900 henkeä vuosina 2020–2022. (Helsingin seudun aluesarjat 2024).
Yksi osa uusien alueiden suunnittelua on riittävien kunnallisten palvelujen varmistaminen alueelle odotettujen asukkaiden tarpeisiin. Monet näistä palveluista, kuten päiväkodit, peruskoulut ja neuvolapalvelut, kohdistuvat yksinomaan lapsiperheille. Jotta nämä palvelut olisivat mahdollisimman oikein mitoitettuja niiden tulevaan tarpeeseen nähden, juuri lapsiperheiden muuttoliikkeen dynamiikan ymmärtäminen uusien alueiden näkökulmasta on tärkeää.
Täysin uusien alueiden rakentaminen ja niiden väestörakenteen muutokset kestävät useita vuosia. Alueiden väestökehityksen ja muuttoliikkeen hahmottaminen kokonaisuudessaan edellyttää siten varsin pitkän ajanjakson tarkastelua. Tässä artikkelissa tarkastellaan pikkulasten eli 0–6-vuotiaiden lasten määrän kehitystä ja muuttoliikettä Helsinkiin 1990- ja 2000-luvun alussa rakennetuilla uudisalueilla. Tarkasteluissa hyödynnetään Tilastokeskuksen pitkittäisaineistoja, joiden avulla samojen lasten asuinpaikan valintoja voidaan seurata vuosittain yli ajan. Tarkastelut rajautuvat vain pikkulapsiin, sillä aiemmista tutkimuksista tiedetään, että lapsiperheiden muuttoalttius on suurin nimenomaan lasten ollessa pieniä, ja vakiintuu verrattain matalalle tasolle lasten tultua kouluikään (ks. esim. Vilkama ja Bernelius 2019). Tarkasteltaviksi uudisalueiksi on valittu Helsingin osa-alueet, joilla laajamittainen asuinrakentaminen aloitettiin 1990- ja 2000-luvun alussa, ja joilla rakentaminen kyseisten vuosikymmenten aikana lisäsi alueen asuntokantaa vähintään tuhannella asunnolla suhteessa edeltävään vuosikymmeneen.
Nämä kriteerit täyttäviä osa-alueita oli kaikkiaan kymmenen. 1990-luvun uudisalueita olivat Pikku Huopalahti, Meri-Rastila, Kallahti, Ruoholahti, Kivikko, Herttoniemenranta ja Jätkäsaari, ja 2000-luvun alun uudisalueita olivat Latokartano, Aurinkolahti ja Arabianranta1. Näiden osa-alueiden rakentamisen aloitusvuosiksi määriteltiin vuosi, jolloin asukkaiden määrä alueella oli vähintään 500 ja josta se vähintään 2,5-kertaistui seuraavana vuonna.
Pikkulasten määrä uudisalueilla kasvaa ensin voimakkaasti, mutta kääntyy myöhemmin laskuun
Ensimmäisessä tarkastelussa 0–6-vuotiaiden lasten määrän kehitystä Helsingin 1990- ja 2000-luvun alun uudisalueilla vertaillaan vastaavaan kehitykseen valituilla vertailualueilla. Kunkin uudisalueen vertailualueeksi on pyritty valitsemaan osa-alue, joka sijaitsee maantieteellisesti lähellä uudisaluetta ja jonka asuntokannan talotyyppi- ja hallintaperustejakaumat ovat melko samankaltaiset kuin uudisalueella2. Pikkulasten määrän kehitystä uudis- ja vertailualueilla tarkasteltaessa hyödynnetään pääosin Helsingin seudullisena yhteistyönä toteutetun Aluesarjat-tilastotietokannan tietoja, jotka perustuvat Tilastokeskuksen tuottamiin tilastoihin3.
Uudisalueet ovat jaettavissa kahteen joukkoon sen perusteella, miltä pikkulasten määrällinen kehitys alueilla näytti niiden aloitusvuotta seuranneiden 10–15 vuoden aikana. Ensimmäisen joukon muodostavat 1990-luvulla aloitetut alueet ja toisen joukon 2000-luvun alussa aloitetut alueet. 1990-luvun uudisalueille oli tyypillistä, että pikkulasten määrä kasvoi heti alueiden ensimmäisinä vuosina suurimmilleen (Kuvio 1). Kuudessa vuodessa pikkulasten määrä näillä alueilla keskimäärin kolminkertaistui ensimmäisen vuoden tasosta. Heidän määränsä pysytteli kutakuinkin tällä tasolla muutaman vuoden, mutta lähti sen jälkeen voimakkaaseen laskuun. Noin viidennentoista vuoden vaiheilla pikkulasten määrä näillä alueilla oli keskimäärin enää 70 prosenttia siitä, mitä se oli suurimmillaan. Heidän määränsä myös vakiintui tälle uudelle matalammalle tasolle. Kehitys poikkesi selvästi 1990-luvun vertailualueista, joilla pikkulasten määrä pysyi melko lailla samana koko tarkastelujakson ajan.
Kaikkiaan väestö 1990-luvun uudisalueilla kasvoi noin kymmenen ensimmäisen vuoden ajan, minkä jälkeen väestömäärä vakiintui tälle uudelle tasolle seuraaviksi tarkastelluiksi vuosiksi. Tätä selittää luonnollisesti se, että rakentaminen näillä alueilla painottui voimakkaasti 1990-lukuun ja oli suhteellisesti huomattavasti vähäisempää 2000-luvulla. Pikkulasten väestöosuuden kehityksen kannalta tämä tarkoitti sitä, että osuus oli suurimmillaan aivan alkuvuosina, keskimäärin vajaan viidenneksen, mutta pieneni vuosien mittaan ollen lopulta alle kymmenen prosenttia viidennentoista vuoden paikkeilla.
Kun tarkastellaan sen sijaan 2000-luvun alussa rakennettuja uudisalueita, pikkulasten määrän kehitys näyttäytyi niillä joiltain osin erilaisena (Kuvio 2). Lasten määrän suhteellinen kasvu alueiden ensimmäisinä vuosina oli likimain yhtä voimakasta mutta sitä jatkui selvästi pitempään kuin 1990-luvun uudisalueilla, keskimäärin neljänteentoista vuoteen asti. Tuolloin pikkulasten määrä oli lähes viisinkertaistunut ensimmäisen vuoden tasosta. Kuitenkin myös 2000-luvun alun uudisalueilla, kuten 1990-luvun uudisalueillakin, pikkulasten määrä kääntyi tämän jälkeen laskuun. Määrän suhteellinen lasku 2000-luvun alueiden seurantajakson muutaman viimeisen vuoden aikana oli lähes yhtä voimakasta kuin määrän lasku oli ensin tarkastellussa alueryhmässä ollut 1990-luvulla. 2000-luvun alun vertailualueilla pikkulasten määrä pysytteli vakaana koko tarkastelujakson ajan.
Kaiken kaikkiaan väestönkasvu 2000-luvun alun uudisalueilla oli ensimmäisen kuuden seitsemän vuoden aikana melko samankaltaista kuin 1990-luvun uudisalueilla, mutta 2000-luvun alun alueilla väestö myös jatkoi kasvuaan koko tarkastelujakson ajan. 2000-luvun alun alueilla rakentaminenkin kesti pitempään kuin 1990-luvulla, selittäen pitempikestoista väestönkasvua. Tämä tarkoitti, että näillä alueilla pikkulasten osuus väestöstä putosi hitaasti alkuvuosien noin neljästätoista prosentista tarkastelujakson lopun yhdeksään prosenttiin.
Sekä 1990-luvun että 2000-luvun uudisalueilla pikkulasten määrän vähenemistä huippuvuoden jälkeen selittää ennen kaikkea heidän voimakas muuttoliikkeensä pois uudisalueilta. Esimerkiksi 1990-luvun uudisalueilla 1–6-vuotiaiden lähtömuutto alueilta kasvoi alueille suuntautuvaa tulomuuttoa suuremmaksi jo ennen kuin 0–6-vuotiaiden kokonaismäärä alkoi alueilla laskea. Muutama vuosi tämän jälkeen myös seuraavaan ikäluokkaan siirtyvien 6-vuotiaiden määrä kasvoi 0-vuotiaiden määrää suuremmaksi, mutta tämä pienensi ikäluokkaa näillä alueilla selvästi vähemmän kuin negatiivinen nettomuutto.
Seuraavissa osioissa pikkulasten muuttoliikettä 1990- ja 2000-luvulla rakennetuille uudisalueille ja -alueilta tarkastellaan lähemmin Tilastokeskuksen yksilötason pitkittäisaineistoilla, joissa samoja henkilöitä voidaan seurata vuosittain yli ajan. Tarkastelujen kannalta olennaisimpia ovat aineistojen sisältämät tiedot henkilöiden asuinpaikoista vuoden lopussa sekä heidän perheidensä ja asuntojensa ominaisuuksista. Helsingissä asuvien asuinpaikkoja tarkastellaan osa-aluetasolla ja muutoin kuntatasolla.
Tarkasteltu otos sisältää lapset, jotka muuttivat 0–6-vuotiaina tai syntyivät jollekin tarkastelluista uudisalueista alueen ensimmäisen kymmenen vuoden aikana, määritellystä aloitusvuodesta alkaen (ks. edellinen osio). Näiden lasten muuttoja tarkastellaan sen vuoden loppuun asti, kun he täyttävät 7 vuotta4. Vanhimpia otokseen kuuluvia lapsia seurataan vuodesta 1990 alkaen ja nuorimpia vuodesta 2013 alkaen. Kaikkiaan otokseen kuuluu noin 18 800 lasta. Eniten otokseen kuuluvia lapsia havaitaan Kallahdessa (2 654), Herttoniemenrannassa (2 582) ja Meri-Rastilassa (2 452). Vähiten heitä havaitaan Jätkäsaaressa (799). Uudisalueita ei enää seuraavissa osioissa vertailla ominaisuuksiltaan samankaltaisiin, aiemmin rakennettuihin osa-alueisiin. Edellä esitellyistä kuvioista nähdään, että uudisalueiden väestökehitys etenkin rakentamisvuosien aikana on jo määrällisestikin täysin erilaista kuin rakentamiseltaan jo vakiintuneilla alueilla. On siten varsin selvää, että myös sen taustalla olevan muuttoliikkeen dynamiikka on varsin erilaista.
Pikkulapset saapuivat uudisalueille usein aivan varhaislapsuudessa
Pikkulasten muuttojen ajoittumisessa ensimmäisen kymmenen rakentamisvuoden ajalle oli uudisalueiden välillä merkittävää hajontaa (Kuvio 3). Esimerkiksi siinä missä pikkulapsista yli kaksi viidestä saapui Jätkäsaareen ensimmäisen kahden vuoden aikana rakentamisen alkamisen jälkeen, vastaava osuus Aurinkolahdessa oli 14 prosenttia. Ensimmäisinä vuosina rakentamisen alkamisen jälkeen pikkulapsia saapui Jätkäsaaren lisäksi suhteellisesti eniten Meri-Rastilaan ja Ruoholahteen, kun taas viimeisinä tarkasteltuina vuosina heitä saapui suhteellisen paljon Arabianrantaan, Latokartanoon ja Kivikkoon.
Lasten saapumisvuosien jakaumaan vaikutti luonnollisesti se, millaista asuntokantaa alueille rakennettiin missäkin vaiheessa tarkastelujaksoa. Esimerkiksi Helsingistä poismuuttaneille suunnatun kyselyn mukaan lapsiperheiden muuttojen taustalla on usein lisätilan tarve ja halu muuttaa pientaloon, joten etenkin suurempien asuntojen sekä pientalojen rakentamisen ajoittumisella voi olla erityisen paljon merkitystä (Järvelä ym. 2023).
Siinä missä pikkulasten saapumisen ajoittumisessa alueiden rakentamisen näkökulmasta havaitaan selviä eroja eri uudisalueiden välillä, pikkulapset saapuivat – syntyivät tai muuttivat – eri alueille melko samanikäisinä (Kuvio 4). Uudisalueilla vähintään 45 prosenttia ja keskimäärin 49 prosenttia pikkulapsista saapui alueelleen 0-vuotiaina. Tästä syntymävuonnaan saapuneiden joukosta keskimäärin vajaat kaksi kolmesta syntyi uudisalueilla jo asuneille vanhemmille, ja reilu kolmasosa syntyi alueille samana vuonna muuttaneille vanhemmille. Kullekin uudisalueelle saapuneita oli sitä vähemmän, mitä vanhemmista pikkulapsista oli kyse. Esimerkiksi 2-vuotiaina saapuneet muodostivat keskimäärin 10 prosenttia alueille saapuneista pikkulapsista, kun 6-vuotiaina saapuneita oli enää kuusi prosenttia saapuneista.
Pikkulapsista monet muuttivat pois uudisalueilta ennen kouluikää
Pikkulapsista keskimäärin lähes puolet muutti uudisalueelta muualle viimeistään 7-vuotiaana (Kuvio 5). Osuus vaihteli alueiden välillä melko paljon, Kivikon vajaasta 60 prosentista Pikku Huopalahden ja Arabianrannan reiluun 40 prosenttiin. Keskimäärin vajaa viidennes uudisalueilta muuttaneista pikkulapsista muutti muualle 1-vuotiaana, ja hieman vajaa puolet uudisalueilta muuttaneista muutti muualle viimeistään 3-vuotiaana.
Luonnollisesti uudisalueilta muuttaneiden osuus pikkulapsista riippui siitä, minkä ikäisinä lapset olivat alueille saapuneet (Kuvio 6). Siinä missä 0-vuotiaina saapuneiden lähtömuuttoja ”ehditään” havaita otoksessa seitsemän vuoden ajalta, 6-vuotiaina saapuneiden lähtömuuttoja voidaan havaita vain yhden vuoden ajalta. Syntymävuonnaan saapuneista pikkulapsista keskimäärin 60 prosenttia muutti alueeltaan viimeistään 7-vuotiaana, kun vastaava osuus 6-vuotiaina saapuneista lapsista oli noin 11 prosenttia. Pikkulasten lähtömuutto oli kuitenkin sitä yleisempää, mitä vähemmän aikaa tulomuutosta oli kulunut, riippumatta heidän saapumisiästään. Toisin sanoen, mikäli pikkulapset muuttivat uudisalueelta muualle, he muuttivat todennäköisemmin lyhyemmän kuin pitemmän asumisajan jälkeen.
Pikkulapset muuttivat uudisalueille usein läheltä – uudisalueilta muuttaneista moni suuntasi pientaloalueille ja Helsingin ulkopuolelle
Uudisalueille muuttaneiden pikkulasten lähtöalueet heijastivat pitkälti uudisalueiden sijaintia (Kuvio 7a). Keskimäärin vajaa viidennes pikkulapsista asui ennen uudisalueelle muuttoaan kyseisen alueen lähialueilla. Lähialueilla tarkoitetaan näissä tarkasteluissa osa-alueita, joilla on yhteistä rajaa kunkin uudisalueen kanssa. Lähialueilta uudisalueille muuttaneiden osuus vaihteli paljon uudisalueiden välillä, mikä johtuu osin siitä, että eri uudisalueiden lähialueet ovat hyvin erilaisia asukasmääriltään.
Kantakaupungista muuttaneiden osuus oli erityisen suuri Arabianrannassa, Ruoholahdessa ja Jätkäsaaressa, joista kaksi viimeksi mainittua ovat myös osa kantakaupunkia. Osuus oli suuri siitä huolimatta, että osa näiden uudisalueiden lähialueistakin lukeutuu kantakaupunkiin. Kantakaupungista muuttaneiden osuus oli pienin Kallahdessa ja Aurinkolahdessa. Tätä mahdollisesti selittää se, että ne sijaitsevat maantieteellisesti varsin kaukana kantakaupungista.
Samaan tapaan läntisen Helsingin kerrostalovaltaisilta alueilta muuttaneiden osuus oli erityisen suuri Pikku Huopalahdessa, joka sijaitsi näitä alueita lähellä. Itäisen Helsingin kerrostalovaltaisilta alueilta muuttaneita oli puolestaan suhteellisesti eniten Meri-Rastilassa, Kallahdessa, Aurinkolahdessa ja Latokartanossa. Helsingin pientalovaltaisilta alueilta muuttaneita oli kaikilla uudisalueilla verrattain vähän. Suurin heidän osuutensa oli Herttoniemenrannassa ja Latokartanossa.
Espoosta ja Vantaalta muuttaneiden pikkulasten osuudet olivat karkeasti ottaen suurempia niillä uudisalueilla, jotka sijaitsivat niitä lähimpänä. Espoosta muuttaneiden osuus oli suurin läntisen Helsingin uudisalueilla Ruoholahdessa, Pikku Huopalahdessa ja Jätkäsaaressa, kun taas Vantaalta muuttaneita oli suhteellisesti eniten itäisen Helsingin uudisalueilla Meri-Rastilassa, Kallahdessa ja Kivikossa.
Muualta Helsingin seudulta muuttaneiden osuus oli ylipäätään pieni, mutta suurin se oli Aurinkolahdessa ja Kallahdessa. Helsingin seudun ulkopuolelta muuttaneita sen sijaan oli kaikilla uudisalueilla enemmän, suhteellisesti eniten heitä oli Kivikossa ja Meri-Rastilassa. Ulkomailta muuttaneiden osuus puolestaan oli suurin Aurinkolahdessa.
Myös pikkulasten lähtömuutot uudisalueilta suuntautuivat usein lähelle uudisaluetta (Kuvio 7b). Kaikilta uudisalueilta muutettiin verrattain usein kyseisen alueen lähialueille. Läntisessä Helsingissä sijaitsevilta uudisalueilta muutot suuntautuivat useimmiten muualle läntiseen Helsinkiin ja Espooseen, kun taas itäisen Helsingin uudisalueilta muutettiin suhteellisen paljon muualle itäiseen Helsinkiin. Helsingin seudun pienempiin kuntiin muuttaneiden osuus oli suurin Herttoniemenrannassa ja Latokartanossa. Niin ikään Latokartanossa myös seudun ulkopuolelle muuttaneiden osuus oli erityisen suuri.
Vertailemalla pikkulasten tulo- ja lähtömuuttojen alueellisia jakaumia suoraan keskenään voidaan nähdä selvemmin mahdolliset erot tulo- ja lähtömuuttojen alueellisen painottumisen välillä (Kuvio 8). Yleisesti ottaen havaitaan, että pikkulasten lähtömuutot uudisalueilta kantakaupunkiin sekä itäisen ja läntisen Helsingin kerrostalovaltaisille alueille olivat selvästi harvinaisempia kuin tulomuutot näiltä alueilta uudisalueille. Selvimmin tämä näkyi kantakaupungin alueiden ja uudisalueiden välisessä muuttoliikkeessä: uudisalueilta kantakaupunkiin muuttaneiden osuus lähtömuuttajista oli keskimäärin 14 prosenttiyksikköä pienempi kuin kantakaupungista uudisalueille muuttaneiden osuus tulomuuttajista. Erityisen suuri tämä ero oli Ruoholahden, Jätkäsaaren ja Arabianrannan kohdalla eli uudisalueilla, joille tulomuutto kantakaupungista oli erityisen voimakasta verrattuna muihin uudisalueisiin.
Lähtömuutot uudisalueilta lähialueille olivat hivenen yleisempiä kuin tulomuutot lähialueilta uudisalueille, mutta tämä johtui lähinnä voimakkaasta muuttoliikkeestä Kallahden ja Meri-Rastilan välillä, jotka kuuluvat toistensa lähialueisiin. Näitä kahta aluetta rakennettiin yhtä aikaa ja rakentamisen alkuvuosina muuttajia saapui näille alueille ennen kaikkea muilta itäisen Helsingin alueilta. Muuttoliike Kallahden ja Meri-Rastilan välillä kasvoi kuitenkin merkittävästi niiden asuntokannan kasvaessa. Toisin sanoen, lähtömuutot näiltä alueilta lähialueille yleistyivät huomattavasti alueiden rakentamisen edetessä.
Pikkulasten lähtömuutot uudisalueilta Helsingin kuntarajojen ulkopuolelle sen sijaan olivat selvästi yleisempiä kuin tulomuutot Helsingin ulkopuolelta uudisalueille. Ero oli selvin pienempien Helsingin seudun kuntien ja uudisalueiden välisen sekä Helsingin seudun ulkopuolisten kuntien ja uudisalueiden välisen muuttoliikkeen kohdalla. Esimerkiksi lähtömuutot Latokartanosta ja Herttoniemenrannasta Helsingin seudun pienempiin kuntiin sekä seudun ulkopuolisiin kuntiin olivat selvästi yleisempiä kuin tulomuutot näistä kunnista kyseisille uudisalueille.
Pikkulasten muuttojen yhteydessä tapahtui usein muutoksia myös lasten perheessä ja asumismuodossa
Seuraavaksi pikkulasten tulo- ja lähtömuuttoja tarkastellaan sen mukaan, millaisia perheeseen ja asuntojen ominaisuuksiin liittyviä muutoksia muuttojen yhteydessä tapahtuu. Muutokset perhetilanteessa, kuten vanhempien avioero tai nuoremman sisaruksen syntymä voivat olla syitä, joiden vuoksi jotkin lapsiperheet päätyvät vaihtamaan asuinpaikkaansa. Tällaiset muutokset voivat aiheuttaa myös muutoksia lapsiperheiden tilantarpeessa ja muissa asumispreferensseissä, jotka puolestaan voivat näkyä muutoksina lapsiperheiden valitsemien asuntojen talotyypissä, hallintamuodossa ja huoneluvussa.
Mitä tulee pikkulasten perhetyyppiin, kaikista uudisalueilla asuneista pikkulapsista – alueille syntyneistä ja muuttaneista – 56 prosenttia asui alueille saapuessaan aviossa olevien vanhempien kanssa. Reilu viidennes pikkulapsista asui avoliitossa olevien vanhempien kanssa, noin viidennes asui äitinsä kanssa ja reilut kaksi prosenttia joko isänsä kanssa tai sellaisten avoliitossa olevien vanhempien kanssa, joilla oli vain ei-yhteisiä lapsia. Avoliitossa olevien vanhempiensa kanssa uudisalueilla asuneista pikkulapsista keskimääräistä useampi, yli puolet, muutti alueilta viimeistään 7-vuotiaina. Muualle muuttaminen kouluikään mennessä oli harvinaisinta niiden pikkulasten keskuudessa, jotka asuivat uudisalueilla äitiensä kanssa. Heistäkin kuitenkin 43 prosenttia muutti muualle viimeistään 7-vuotiaina.
Mahdollisia muutoksia pikkulasten perhetyypissä tarkasteltiin vuotta ennen ja jälkeen tulo- ja lähtömuuton, sekä tulo- ja lähtömuuton vuonna. Muutoksia tapahtui kaikkina näinä vuosina, mutta tyypillisimmin ne tapahtuivat samana vuonna kuin muuttokin. Tämän vuoksi seuraavassa kuvataan ainoastaan muuttovuoden aikana mahdollisesti tapahtuneita perhetyypin muutoksia. Aivan valtaosa uudisalueille muuttaneiden pikkulasten ennen muuttoa aviossa olleista vanhemmista pysyi aviossa uudisalueille muuttaessaan (Kuvio 9a). Perhetyyppi pysyi uudisalueille muutettaessa samana myös monilla pikkulapsilla, jotka asuivat vain äitiensä kanssa tai jotka olivat avoparien yhteisiä lapsia. Sen sijaan pikkulapsilla, jotka eivät olleet avoparien yhteisiä lapsia tai jotka asuivat vain isiensä kanssa, perhetyyppi muuttui verrattain usein uudisalueille muuton yhteydessä.
Otoksen määrittelytavan vuoksi kaikille ennen muuttoa lapsettomille avio- ja avopareille tuli perheeseen lapsi uudisalueille muutettaessa. Ennen muuttoa lapsettomista aviossa olleista lähes kaikki pysyivät aviossa, ja ennen muuttoa lapsettomista avopareista osa avioitui samassa yhteydessä. Uudisalueilta muutettaessa muutokset pikkulasten perhetyypeissä olivat likimain yhtä yleisiä kuin uudisalueille muutettaessa, ja niitä tapahtui suhteellisesti eniten samoissa joukoissa kuin uudisalueille muutettaessakin (Kuvio 9b).
Kaikista uudisalueilla asuneista pikkulapsista 39 prosenttia kuului alueille saapuessaan perheisiin, joissa oli yksi alle 18-vuotias lapsi (otoslapsi itse), 39 prosenttia perheisiin, joissa oli kaksi alle 18-vuotiasta lasta, noin 15 prosenttia perheisiin, joissa oli kolme alle 18-vuotiasta lasta, ja seitsemän prosenttia perheisiin, joissa alle 18-vuotiaita lapsia oli neljä tai enemmän. Lähtömuutto uudisalueilta oli yleisintä pikkulapsilla, jotka olivat alueelle saapuessaan perheidensä ainoita alle 18-vuotiaita lapsia. Heistä lähes kolme viidestä muutti alueilta viimeistään 7-vuotiaina. Tämä osuus oli sitä pienempi, mitä useampi alle 18-vuotias lapsi perheissä oli alueille saapuessa.
Kuten perhetyypinkin kohdalla, mahdollisia muutoksia pikkulasten perheiden alaikäisten lasten määrässä tarkasteltiin vuotta ennen ja jälkeen tulo- ja lähtömuuton, sekä tulo- ja lähtömuuton vuonna. Uudisalueille saapumisen kohdalla muutokset olivat tyypillisimpiä juuri muuttovuonna, mutta lähtömuuton kohdalla muutokset olivat likimain yhtä yleisiä niin muuttovuonna kuin vuotta sitä ennen ja vuotta sen jälkeenkin. Seuraavat tarkastelut kuvaavat tulo- ja lähtömuuton osalta muuttovuoden aikana mahdollisesti tapahtuneita alaikäisten lasten määrän muutoksia. Uudisalueille muutettaessa lapsiluku kasvoi osassa pikkulasten perheitä (Kuvio 10a). Pikkulapsista, joiden perheissä oli aiemmin yksi alle 18-vuotias lapsi (otoslapsi itse), kolmasosalle tuli perheeseen toinen alle 18-vuotias lapsi5. 15 prosentille pikkulapsista, joiden perheissä oli ennen muuttoa kaksi alle 18-vuotiasta lasta tuli kolmas lapsi perheeseen.
Uudisalueilta muutettaessa alle 18-vuotiaiden lasten määrä pikkulasten perheissä kasvoi harvemmin kuin uudisalueille muutettaessa (Kuvio 10b). Pikkulapsille, jotka olivat uudisalueilla ainoita lapsia perheessään, vajaalle viidennekselle tuli perheeseen toinen alle 18-vuotias lapsi. Pikkulapsille, joiden perheeseen kuului uudisalueilla kaksi alle 18-vuotiasta lasta, kahdeksalle prosentille tuli perheeseen kolmas lapsi.
Mitä tulee pikkulasten asuntojen talotyyppiin, kaikkiaan varsin harvat (vajaat kuusi prosenttia) uudisalueilla asuneista pikkulapsista asui saapumisvuonnaan pientaloissa, sillä kaikki tarkastelluista uudisalueista olivat asuntokannaltaan vahvasti kerrostalovaltaisia. Uudisalueilla pientaloissa asuneista pikkulapsista reilu kolmannes muutti uudisalueilta viimeistään 7-vuotiaina. Vastaava osuus kerrostaloissa asuneista oli selvästi suurempi, vajaa puolet.
Pientaloissa aiemmin asuneista pikkulapsista hieman useammat muuttivat uudisalueille muuttaessaan pientaloihin kuin aiemmin kerrostaloissa asuneista (Kuvio 11a)6. Uudisalueilta muuttaessaan pikkulapset muuttivat pientaloihin huomattavasti useammin kuin uudisalueille muuttaneet pikkulapset (Kuvio 11b). Uudisalueilla pientaloissa asuneista lapsista kolme viidestä, ja kerrostaloissa asuneistakin kaksi viidestä muutti tuloalueillaan pientaloihin. Tämä pientaloasumisen suosio heijastanee pikkulapsiperheiden valitsemien asuinalueiden asuntokannan talotyyppijakaumaa laajemminkin. Kuten jo edellä todettiin, verrattain monet uudisalueilta muuttaneet pikkulapset muuttivat perheineen kokonaan Helsingin ulkopuolisiin kuntiin. Näyttää siltä, että heistä melko monet ovat näissä kunnissa valikoituneet alueille, joilla pientalokantaa on suhteellisesti enemmän.
Kaikista uudisalueilla asuneista pikkulapsista noin 17 prosenttia asui saapumisvuonnaan omistusasunnoissa, 71 prosenttia vuokra-asunnoissa ja loput muiden hallintamuotojen asunnoissa, eli lähinnä asumisoikeusasunnoissa. Omistusasunnoissa asuneista pikkulapsista vajaat kaksi viidestä muutti uudisalueilta viimeistään 7-vuotiaina. Vuokra-asunnoissa asuneista muualle muutti noin puolet, ja muiden hallintamuotojen asunnoissa asuneista 43 prosenttia.
Uudisalueille muutettaessa tietyn hallintamuodon asuntoihin muuttaminen oli yleisintä niiden pikkulasten keskuudessa, jotka olivat myös ennen muuttoaan asuneet saman hallintamuodon asunnoissa (Kuvio 12a). Esimerkiksi noin kolmannes omistusasunnoissa aiemmin asuneista pikkulapsista muutti uudisalueille saapuessaan omistusasuntoihin, kun aiemmin vuokralla asuneiden keskuudessa omistusasuntoihin muuttajia oli alle kymmenen prosenttia (Kuvio 12a). Toisaalta, riippumatta uudisalueille muuttoa edeltävästä hallintamuodosta, monet pikkulapset muuttivat uudisalueilla vuokra-asuntoihin. Tätä luonnollisesti selittää uudisalueiden asuntokannan vuokra-asuntopainotteinen hallintamuotojakauma.
Omistusasuntoihin muuttaminen oli selvästi yleisempää uudisalueilta muuttaneiden kuin uudisalueille muuttaneiden pikkulasten keskuudessa (Kuvio 12b). Uudisalueilla vuokralla asuneista kolmannes ja muiden hallintamuotojen asunnoissa asuneista pikkulapsista jopa puolet muutti omistusasuntoihin muuttaessaan uudisalueilta. Uudisalueilla omistusasunnoissa asuneista pikkulapsista aivan valtaosa, yli kolme neljästä, muutti omistusasuntoihin muuttaessaan uudisalueilta. Omistusasumisen suosio kytkeytynee ainakin osin pientaloasumisen suosioon: pientaloissa vuokralla asuminen on selvästi harvinaisempaa kuin kerrostaloissa.
Kaikkiaan 44 prosenttia uudisalueilla asuneista pikkulapsista asui saapumisvuonnaan kolmen huoneen, 27 prosenttia neljän huoneen, 22 prosenttia kahden huoneen ja loput viiden tai sitä useamman huoneen asunnoissa. Uudisalueilta muuttaminen oli sitä yleisempää, mitä pienemmän huoneluvun asunnoissa pikkulapset ovat asuneet. Siinä missä lähes kaksi kolmesta kahden huoneen asunnoissa asuneista pikkulapsista muutti muualle viimeistään 7-vuotiaina, vastaava osuus neljän huoneen asunnoissa asuneista oli reilu kolmannes.
Aiemmin kahden tai kolmen huoneen asunnoissa asuneille pikkulapsille oli tyypillisintä muuttaa yhtä huonetta suurempiin asuntoihin uudisalueille muuttaessaan (Kuvio 13a)7. Sen sijaan neljän tai sitä useampien huoneiden asunnoissa asuneet pikkulapset muuttivat tyypillisimmin neljän huoneen asuntoihin.
Kuten uudisalueille muutettaessa, myös uudisalueilta muutettaessa oli varsin tyypillistä muuttaa kahden ja kolmen huoneen asunnoista yhtä huonetta suurempiin asuntoihin (Kuvio 13b). Sen sijaan muutot neljän tai sitä useamman huoneen asunnoista vähintään viiden tai sitä useamman huoneen asuntoihin olivat uudisalueilta muutettaessa selvästi yleisempiä kuin uudisalueille muutettaessa. Tämä voi jälleen osin heijastaa uudisalueiden ja muiden alueiden mahdollisesti erilaisia huonelukujakaumia, sekä sitä että uudisalueilta muuttaminen suuntautui uudisalueille muuttoa voimakkaammin pientaloihin, joissa huoneluku on tyypillisesti melko suuri.
Ymmärrys pikkulasten muuttoliikkeestä on tärkeää alueiden suunnittelun kannalta
Helsingissä rakennetaan paljon ja uusille alueille suuntautuva muuttoliike on vilkasta. Keskeinen osa alueiden suunnittelua on varmistaa, että alueelle odotettujen asukkaiden tarpeisiin järjestetään riittävästi kunnallisia palveluita. Monet näistä palveluista, kuten päiväkodit, neuvolapalvelut ja peruskoulut, kohdistuvat lapsiperheille, minkä vuoksi lapsiperheiden muuttoliikkeen dynamiikan ymmärtäminen uusilla alueilla on tärkeää. Tuntemalla mennyttä kehitystä voidaan yrittää varautua tietynlaisiin kehityskulkuihin järkevällä, mahdollisesti ajassa joustavalla resurssoinnilla sekä laadullisella suunnittelulla ja erilaisilla helposti muunneltavilla tilaratkaisuilla.
Artikkelissa tarkasteltiin pikkulasten eli 0–6-vuotiaiden lasten määrän kehitystä ja muuttoliikettä sekä niiden mahdollisia taustatekijöitä Helsingissä 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä rakennetuilla uudisalueilla. Tarkastellut alueet olivat Pikku Huopalahti, Meri-Rastila, Kallahti, Jätkäsaari, Ruoholahti, Kivikko, Herttoniemenranta, Latokartano, Aurinkolahti ja Arabianranta, Sekä 1990-luvun että 2000-luvun alun uudisalueilla pikkulasten määrä kasvoi rakentamisen ensimmäisinä vuosina merkittävästi myös muun alueen väestön kasvaessa. 1990-luvun alueilla pikkulasten määrä kääntyi kuitenkin selvään laskuun jo 6–7 vuoden rakentamisen jälkeen, ja vakiintui selvästi alemmalle tasolle kuin mitä se oli huippuvuosinaan. 2000-luvun alueilla pikkulasten määrän kasvu kesti pitempään, mutta myös näillä alueilla määrä kääntyi laskuun.
Pikkulasten muuttoja ja asumista uudisalueilla tarkasteltiin syvällisemmin Tilastokeskuksen yksilötasoisten pitkittäisaineistojen avulla. Pikkulapsia seurattiin peruskoulun aloittamiseen asti alueiden kymmenen ensimmäisen rakennusvuoden aikana. Vaikka pikkulasten saapuminen uudisalueille ajoittui eri alueilla eri tavoin kymmenen vuoden seurantajakson aikana, iältään eri alueille saapuneet lapset olivat melko samanlaisia. Suuri osa lapsista joko syntyi tai muutti uudisalueille syntymävuonnaan, ja muutot uudisalueille aivan varhaislapsuudessa olivat yleisempiä kuin muutot lähempänä kouluikää. Toisaalta myös mahdolliset lähtömuutot uudisalueilta olivat sitä tyypillisempiä, mitä nuorempia lapset olivat. Mikäli pikkulapset eivät siis uudisalueille saavuttuaan jääneet aloittamaan koulua uudisalueille, he asuivat alueilla usein vain varsin lyhyen aikaa.
Uudisalueille ja uudisalueilta muuttaneiden pikkulasten lähtö- ja tuloalueet heijastivat pitkälti uudisalueiden sijaintia. Uudisalueita maantieteellisesti lähellä olevat Helsingin asuinalueet korostuivat sekä uudisalueille että uudisalueilta muuttaneiden alueellisessa jakaumassa. Sama havaittiin myös uudisalueiden ja pääkaupunkiseudun suurten kuntien välisessä pikkulasten muuttoliikkeessä: Espoo ja Vantaa olivat tyypillisempiä muuttojen lähtö- ja tuloalueita sellaisilla uudisalueilla, jotka sijaitsivat niitä verrattain lähellä. Tulomuutot uudisalueille ja lähtömuutot uudisalueilta poikkesivat toisistaan kuitenkin selvästi sen suhteen, kuinka suuri osa muutoista oli Helsingin sisäisiä ja kuinka suuri osa Helsingin kuntarajat ylittäviä muuttoja. Siinä missä uudisalueille muuttaneista pikkulapsista huomattava osa muutti muualta Helsingistä, lähtömuutot uudisalueilta suuntautuivat selvästi useammin Helsingin kuntarajojen ulkopuolelle kuin tulomuutot Helsingin ulkopuolelta uudisalueille.
Vaikka muuttoliike uudisalueille ja -alueilta näyttää olleen tyypillisesti melko paikallista, asuinalueiden sijainti on vain yksi tekijä, joka lapsiperheiden muuttopäätöksiin todennäköisesti vaikuttaa. Lapsiperheet ovat erilaisia esimerkiksi tulotasoltaan ja asumispreferensseiltään, minkä vuoksi erilaiset perheet päätyvät tekemään erilaisia valintoja asuinpaikan suhteen. Monien muuttosyiden voidaan olettaa liittyvän erityisesti alueiden asuntotarjontaan ja perheissä tapahtuviin muutoksiin. Tämän vuoksi artikkelissa tarkasteltiin myös, millaisia ja kuinka tyypillisesti lasten perheisiin ja asumismuotoihin liittyviä muutoksia muuttojen yhteydessä tapahtui.
Uudisalueille ja -alueilta muutettaessa pikkulasten perhetyyppi ja perheen lapsiluku pysyi tyypillisimmin samana. Toisaalta eivät tietyt muutoksetkaan, kuten vanhempien avioituminen tai lasten määrän kasvu yhdestä kahteen, muuttojen yhteydessä erityisen harvinaisia olleet. Erilaiset muutokset perheessä mahdollisesti kytkeytyivät myös muuttojen yhteydessä havaittuihin muutoksiin pikkulasten asumismuodossa. Toisaalta asunnon talotyypissä, hallintamuodossa ja huoneluvussa tapahtuvat muutokset heijastivat luonnollisesti myös uudisalueiden sekä lähtö- ja tuloalueiden asuntokannan ominaisuuksia laajemminkin. Tarkastellut uudisalueet olivat asuntokannaltaan vahvasti kerrostalovaltaisia, mutta uudisalueilta muuttaneista pikkulapsista huomattava osa muutti pientaloihin. Samalla tavalla omistusasuntoon ja huoneluvultaan melko suuriin asuntoihin muuttaminen oli uudisalueilta muutettaessa varsin yleistä, mikä kytkeytynee ainakin osin juuri pientaloasumisen suosioon.
Tämän artikkelin tarkasteluissa hyödynnettyjen rekisteriaineistojen avulla saadaan vain joitakin viitteitä siitä, miksi pikkulapset perheineen muuttavat uudisalueille, ja miksi osa heistä myös muuttaa varsin nopeasti niiltä muualle. Muuttojen taustalla voi olla tässä artikkelissa tarkasteltujen perheeseen ja asumiseen liittyvien muutosten lisäksi olla monia muita, erityisesti alueiden ominaisuuksiin liittyviä tekijöitä, joista tietoa ei ollut tätä artikkelia kirjoittaessa käytettävissä. Esimerkiksi asuinalueilla tarjolla olevat päiväkodit ja koulut, alueiden asuntojen hinta- ja vuokrataso, alueille muodostuva yhteisöllisyys ja maine sekä koettu turvallisuus alueilla ovat tekijöitä, joita Helsingissä ja muissa kaupungeissa asuvat ja asuneet lapsiperheet ovat nostaneet erilaisissa kyselyissä esille syinä muutoilleen tai muuttoaikeilleen (esim. Järvelä ym. 2023, Vaattovaara ym. 2023). Muuttoja ja muuttoaikeita kartoittavien kyselyiden toteuttaminen myös uudisalueilla asuville tai asuneille valottaisivat tärkeällä tavalla lapsiperheiden näkemyksiä alueiden kehityksestä ja siten täydentäisivät kuvaa lapsiperheiden muuttoliikkeen ajureista etenkin vaikeasti mitattavissa olevien alueiden veto- ja pitovoimatekijöiden merkityksen osalta.
Mikäli lasten määrän vakiintuminen huippuvuosia alemmalle tasolle toistuu havaitulla tavalla myös parhaillaan rakenteilla olevilla tai tulevilla uudisalueilla, kuten Kruunuvuorenrannassa ja Keski- ja Pohjois-Pasilassa, asettaa se haasteita Helsingin kaupungin lapsiperheille suunnatulle palvelutuotannon suunnittelulle ja toteuttamiselle. Yhtäältä kaupungin tulee tuottaa riittävästi palveluita, kuten päivähoitopaikkoja, mutta toisaalta myös varmistaa, että resursseja käytetään tehokkaasti palvelutarpeen potentiaalista vähenemistä silmällä pitäen. Esimerkiksi tilasuunnittelun osalta tämä voisi tarkoittaa joustavasti eri kokoisille ryhmille ja eri käyttötarkoituksiin muuntuvien tilojen toteuttamista.
Tämän artikkelin tarkastelut pikkulasten muuttoliikkeen dynamiikasta Helsingin uudisalueille ja -alueilta tarjoavat aiempaa tarkemman näkymän ilmiöön hyödyntämällä pitkittäisaineistoja, jotka mahdollistavat lasten ja heidän perheidensä asuinpaikan valintojen seuraamisen yli ajan. Erityisesti tulokset tarjoavat uutta tietoa lapsiperheille suunnattujen palvelujen, mutta myös alueiden asuntokannan, suunnittelun tueksi Helsingissä parhaillaankin rakenteilla olevilla sekä vasta kaavoitusvaiheessa olevilla uusilla alueilla. Tarkastelut lapsiperheiden muuttojen ajoittumisesta, suuntautumisesta ja mahdollisista taustatekijöistä yhtäältä valottavat joitakin niistä kysymyksistä, joihin alueiden suunnittelussa on hyödyllistä kiinnittää huomiota. Toisaalta ne myös näyttävät jokaisen uuden alueen omaavan aivan omanlaisensa dynamiikan, johon varautuminen ennalta voi olla ilmiön moniulotteisuuden vuoksi haastavaa.
Laura Ansala ja Pekka Mustonen toimivat erikoistutkijoina Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Lähteet:
Helsingin seudun aluesarjat (2024). Helsingin seudun aluesarjat -tilastokanta ja Tilastokeskus. https://stat.hel.fi/pxweb/fi/Aluesarjat/
Järvelä S, Hirvonen J, Väliniemi-Laurson J. 2023. Asumisidylliä etsimässä – pientaloasuminen omistustontilla houkuttelee lapsiperheitä pois Helsingistä. Helsingin kaupunki, Kaupunkitiedon verkkolehti Kvartti 9.11.2023. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/asumisidyllia-etsimassa-pientaloasuminen-omistustontilla-houkuttelee-lapsiperheita-pois…
Vaattovaara M, Joutsiniemi A, Bernelius V, Page M, Rönnberg O, Stjernberg M, Iltanen S, Ramos Lobato I, Jama T. 2023. Re:Urbia : Lähiöiden segregaatiohaaste ja tulevaisuus. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Vilkama K, Bernelius V. 2019. Pikkulapsiperheiden muuttoliike muovaa koulujen oppilaspohjaa Helsingissä. Helsingin kaupunki, Kaupunkitiedon verkkolehti Kvartti 1.10.2019. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/pikkulapsiperheiden-muuttoliike-muovaa-koulujen-oppilaspohjaa-helsingissa
Alaviitteet:
1. 1990-luvulla rakennetuista alueista tarkastelun ulkopuolelle jäävät esimerkiksi Pitäjänmäen yritysalue ja Talinranta ja 2000-luvulla Viikinmäki. Näillä alueilla rakentamisen määrä kyseisillä vuosikymmenillä jäi alle tuhanteen asuntoon.
2. Uudisalueet, niiden vertailualueet ja uudisalueiden aloitusvuodet: Pikku Huopalahti ja Etelä-Haaga (1990), Meri-Rastila ja Keski-Vuosaari (1991), Kallahti ja Keski-Vuosaari (1992), Kivikko ja Kontula (1993), Ruoholahti ja Kamppi (1993), Herttoniemenranta ja Roihuvuori (1995), Jätkäsaari ja Kamppi (1995), Latokartano ja Pihlajamäki (2000), Aurinkolahti ja Keski-Vuosaari (2002), Arabianranta ja Vallila (2003).
3. Niiltä osin, kun uudis- tai vertailualueita on tarkastelujaksolla koskenut jokin osa-aluerajojen muutos eikä tietoja näiltä alueilta ole yhdenmukaisesti joka vuodelta saatavilla, tarkasteluissa hyödynnetään Tilastokeskuksen yksilötason aineistoja osa-alueiden asukasmääristä. Tällaisia osa-alueita ovat uudisalueista Pikku Huopalahti ja Arabianranta, ja vertailualueista Etelä-Haaga, Kontula ja Keski-Vuosaari. Yksilötason aineistoissa osa-aluejako on viimeisimmän tilastovuoden mukainen kaikkina tarkasteluvuosina.
4. Otoksen ulkopuolelle on rajattu lapset, jotka eivät kuulu perheeseen tai jotka asuvat laitoksessa tai joille ei havaita asuinkuntaa vähintään yhtenä heidän havaintovuosistaan, lapset jotka eivät olleet perheessään lapsen asemassa vähintään yhtenä ikävuotenaan 0:n ja 15:a välillä, sekä lapset jotka kuolevat ennen 15. ikävuottaan.
5. Perheeseen tulleet uudet alle 18-vuotiaat lapsilla tarkoitetaan niin otoksen pikkulapselle syntyneitä nuorempia sisaruksia kuin esimerkiksi pikkulapsen vanhemman uuden puolison lapsia, mikäli he kuuluvat samaan perheeseen (asuvat samassa osoitteessa) pikkulapsen kanssa.
6. Pientaloilla tarkoitetaan omakotitaloja, paritaloja ja rivitaloja.
7. Huoneluku ei sisällä keittiötä.