Hyppää pääsisältöön

Terveys ja sairastavuus

  • Helsinkiläisistä pienempi osuus (30 %) kokee terveydentilansa heikoksi kuin kaikista suomalaista keskimäärin (37 %). 
  • Myös rekisteritietojen perusteella sairastavuus (87 pistettä) ja kansantaudit (80 pistettä) ovat pääkaupungissa harvinaisempia (koko maa = 100 pistettä).
  • Pitkäaikaissairaudet ja toimintarajoitteet ovat helsinkiläisillä naisilla miehiä yleisempiä, ja kaikilla helsinkiläisillä keskimäärin muita suomalaisia harvinaisempia.

Helsinkiläisten terveydentila on monen mittarin mukaan koko maan keskiarvoa parempi. Helsinkiläisistä 30 prosenttia kokee terveydentilansa keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi. Osuus on pienempi kuin koko maassa keskimäärin. Myös useita keskeisiä sairauksien riskitekijöitä esiintyy helsinkiläisillä koko maan väestöä vähemmän: niin verenpainetaudin, kohonneen veren kolesterolipitoisuuden kuin sepelvaltimotaudin esiintyvyys on Helsingissä huomattavasti pienempää. Kokemus terveydentilasta vaihtelee myös pääkaupunkiseudun sisällä, sillä Vantaalla heikoksi terveytensä tuntevia on selvästi enemmän kuin Helsingissä ja Espoossa (senkin jälkeen, kun ikärakenteiden erot on otettu huomioon). 

Terveydentilan kokemus vaihtelee iän mukaan. Kun 20–55-vuotiaista helsinkiläisistä terveydentilansa kokee heikoksi 24 prosenttia, osuus on 55–74-vuotiailla 37 prosenttia ja 75 vuotta täyttäneillä 56 prosenttia. Pitkällä aikavälillä helsinkiläisten terveydentila on kohentunut, ja kun elinajanodote on kasvanut, myös terve ja toimintakykyinen elinaika on kasvanut pääsääntöisesti samaa vauhtia.

Myös rekisteriaineistoilla mitaten sairastavuus on Helsingissä vähäisempää ja kansantaudit psykoosia lukuun ottamatta harvinaisempia kuin koko maassa keskimäärin. Erot sairastavuudessa ovat kuitenkin Helsingin sisällä todella suuret. 

Uusimmat artikkelit

Nuori mies ja nainen istualtaan ja selin graffitin edessä Pihlajamäen nuorisopuistossa.
26.10.2023
Tässä julkaisussa tarkastellaan helsinkiläislasten ja -nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden tilaa vuonna 2023. Kyseisten ilmiöiden tilaa peilataan aiempiin vuosiin, koko maahan tai muihin pääkaupunkiseudun kuntiin. Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta tarkastellaan oppiasteittain...
''''
7.9.2023
Suomalaisten huumekokeilut, huumeiden käyttö sekä ongelmakäyttö ovat yleistyneet. Samalla myös huumausainekuolleisuus on kasvanut. Näin on tapahtunut sekä Helsingissä että koko maassa, vaikkakin pääkaupungissa kuolleisuuden kasvu alkoi hieman myöhemmin. Kuolleiden lukumäärä oli kuitenkin vuonna...
''''
6.9.2023
Helsinkiläiset perusopetuksen oppilaat ovat elintapojensa terveellisyyden suhteen kahtia jakautunut ryhmä. Noin joka kymmenennellä kaikki elintavat ovat terveydelle suotuisia, kun taas melkein viidenneksellä 8.- ja 9.-luokkalaisista ne ovat epäsuotuisia. Sukupuoli, asumismuoto ja perheen koettu...
Mies, nainen ja koira laiturin päässä. Miehellä ja naisella pyörät.
8.6.2023
Helsingin hyvinvointisuunnitelma (2022–2025) sisältää kuusi painopistettä. Ne ovat mielen hyvinvointi, harrastaminen ja vapaa-aika, liikkuminen, terveelliset elintavat, hyvät väestösuhteet ja turvallinen ja kaunis kaupunki. Nämä kuusi painopistettä kattavat yhteensä 50 tavoitetta ja 106...
4.4.2023
Sairastavuudessa on huomattavat alue-erot Helsingissä riippumatta sairastavuuden indikaattorina käytettävästä mittarista. Niillä alueilla, joilla sairastavuutta on vähän, kun sitä mitataan kuolleisuuden, työkyvyttömyyden ja lääkekorvausoikeuksien perusteella, on myös vähäinen määrä kansantauteja,...
''''
30.3.2023
Ei-tarttuvia tauteja ja vammoja on mahdollista ehkäistä tehokkaalla poliittisella ohjauksella ja virkatyöllä sekä asukkaiden ja muiden toimijoiden osallistamisella. Kaupungeilla on paljon opittavaa toistensa parhaista käytännöistä.