Sairastavuudessa huomattavat alue-erot Helsingissä – kansantaudit hieman vähentyneet koronaa edeltävästä ajasta

Sairastavuus on Helsingissä palautunut koronapandemiaa edeltävälle tasolle

Sairastavuutta kuvataan tässä analyysissä kahdella eri mittarilla. Nämä ovat sairastavuusindeksi ja kansantauti-indeksi. Alla olevasta tekstilaatikosta näkyy, mistä osatekijöistä indeksit koostuvat.

Sairastavuus oli Helsingissä 2023 samalla tasolla kuin ennen koronapandemiaa vuonna 2019, kun sitä arvioidaan sairastavuusindeksin avulla (Kuvio 1.) Vuosien 2019 ja 2021 välillä sairastavuusindeksi oli pienentynyt hieman – eli sairastavuus väheni – mutta vuosien 2021 ja 2023 välillä se suureni. Nyt sairastavuus kokonaisuudessaan mitattuna on siis palautunut vuoden 2019 tasolle.

Sairastavuusindeksin osatekijöistä kuolleisuus ja lääkekorvausoikeudet olivat vuonna 2023 hieman yleisempiä kuin vuonna 2019, mutta työkyvyttömyys selvästi vähäisempää. Kuolleisuus suureni Helsingissä vuoden 2019 jälkeen ja oli suurimmillaan vuonna 2022. Kuolleisuuden kasvu liittyy etenkin koronapandemiaan ja sen aiheuttamien kuolemantapausten vaihteluihin vuosittain. Vuonna 2023 kuolleisuus oli laskenut vuoden 2021 tasolla ja Tilastokeskuksen (2025) ennakkotietojen mukaan kuolleisuuden pieneneminen jatkui vuonna 2024. 

Kansantauti-indeksi puolestaan on pienentynyt neljä prosenttia verrattuna vuoteen 2019 (Kuvio 1.). Tämä pieneneminen tapahtui jo vuosien 2019 ja 2021 välillä eikä vuoden 2021 jälkeen ole tapahtunut muutosta. Kansantauti-indeksin pienenemisen taustalla on verenpainetaudin ja sepelvaltimotaudin väheneminen. Myös aikaisempi tutkimus on osoittanut, että iäkkäiden helsinkiläisten jäljellä olevan elinajanodotteen kasvu liittyy etenkin sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden pienenemiseen (Mäki 2018).
 

Sairastavuudessa on huomattavat alue–erot

Sairastavuus vaihtelee Helsingissä huomattavasti alueittain. Erot säilyvät senkin jälkeen, kun alueiden erilaisten ikärakenteiden vaikutukset on otettu huomioon. Kolmen suurpiirin alueella – Eteläisessä, Pohjoisessa ja Kaakkoisessa suurpiirissä – sairastavuus on kaupungin keskiarvoa vähäisempää (Taulukko 1. Taulukko avautuu linkin takaa.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) ). Muualla eli Läntisessä, Keskisessä, Koillisessa ja Itäisessä suurpiirissä sairastavuus on yleisempää. 

Suurpiirien sisällä on kuitenkin havaittavissa selkeää vaihtelua, kun sairastavuutta tarkastellaan tarkemmalla aluejaolla eli peruspiireittäin. (Kuvio 2). Etenkin kantakaupungissa ja pohjoisessa Helsingissä sairastavuus on selvästi Helsingin keskiarvoa vähäisempää. Kaikkein vähäisintä sairastavuus on Vironniemen, Ullanlinnan, Kulosaaren ja Lauttasaaren peruspiireissä. Kymmenen peruspiirin alueella sairastavuus puolestaan on huomattavasti kaupungin keskiarvoa yleisempää, ja kaikkein yleisintä sairastavuus on Jakomäessä, Alppiharjussa, Mellunkylässä ja Myllypurossa. 

Kansantauti-indeksi antaa pitkälti samanlaisen tuloksen kuin sairastavuusindeksi: alueilla, joilla sairastavuutta on vähän, kun sitä mitataan sairastavuusindeksillä, on myös vähäinen määrä kansantauteja, ja päinvastoin ( Taulukko 1(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) ja Kuvio 3). Muutama peruspiiri poikkeaa hieman tästä yleisestä kuvasta. Alppiharjussa, Myllypurossa ja Mellunkylässä sairastavuusindeksi on jonkin verran kansantauti-indeksiä suurempi ja tämä johtuu korkeasta työkyvyttömyysindeksistä. Vironniemen, Itä-Pakilan ja Suutarilan peruspiireissä puolestaan sairastavuusindeksi on kansantauti-indeksiä pienempi ja tämän vastaavasti johtuu siitä, että työkyvyttömyysindeksi on näillä alueilla suhteellisen matala.

Sairastavuuden alue-erot ovat hieman syventyneet – taustalla koronakuolleisuuden vaikutus

Laskemalla Helsingin peruspiireille sairastavuuden keskipoikkeaman kaupungin keskitasosta voitiin arvioida, ovatko kaupungin sisäiset alue-erot sairastavuudessa mahdollisesti suurentuneet tai pienentyneet (Kuvio 4.). Vuodesta 2019 vuoteen 2021 keskipoikkeama pieneni hieman eli vajaa kolme prosenttia, mutta on sen jälkeen kasvanut. Vuonna 2023 keskipoikkeama oli noin 12 pistettä eli yhdeksän prosenttia suurempi kuin neljä vuotta aiemmin ja 11 prosenttia suurempi kuin kaksi vuotta aiemmin. Sairastavuuden alue-erot ovat siis vähän kasvaneet eli alueellinen eriytyminen sairastavuudessa on hieman lisääntynyt.

Tarkempi analyysi osoitti, että sairastavuusindeksin osatekijöistä etenkin kuolleisuuden eriytyminen selitti muutosta. Kuolemansyittäinen tarkastelu puolestaan kertoi, että taustalla on etenkin kuolleisuus koronaan. Se on selvästi useita muita kuolemansyitä voimakkaammin alueellisesti eriytynyt.  

Helsinkiläisten terveydentila on parempi kuin suomalaisten keskimäärin

Helsinkiläisten sairastavuus on jo pitkään ollut selvästi koko maata vähäisempää. Kun sairastavuusindeksillä mitattuna koko maan sairastavuutta merkitään luvulla 100, oli ikävakioitu indeksi vuonna 2023 Helsingissä 86 pistettä ( Taulukko 2(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) ). Indeksi on siis neljätoista pistettä alhaisempi kuin koko Suomen arvo. Helsingin sairastavuusindeksi on pysynyt noin kymmenen pistettä koko maan vakioitua indeksiä alhaisempana jo pitkään. Vuosina 2019 ja 2021 luku oli 87 pistettä.

Vain kolmen peruspiirin alueella eli Jakomäessä, Alppiharjussa ja Mellunkylässä sairastavuus on koko Suomen keskiarvoa suurempaa. Näin ollen 91 prosenttia Helsingin väestöstä asui sellaisten peruspiirien alueella, jossa sairastavuus jäi alle koko maan indeksiarvon. 

Sairastavuusindeksin kolme osaindeksiä eivät kuitenkaan käyttäydy keskenään samalla tavalla, ja siksi niitä on syytä tarkastella erillisinä indikaattoreina. Helsingissä ikävakioitu kuolleisuus on samalla tasolla kuin koko maassa. Kuolleisuus oli pitkään Helsingissä selvästi muuta maata suurempaa, mutta ero on tasoittunut viime vuosien aikana. Tarkempia tietoja muun muassa kuolemansyyn mukaisista kuolleisuuseroista Helsingin ja muun maan välillä on julkaistu aiemmin (Mäki & Martikainen 2016). 

Sen sijaan etenkin työkyvyttömyyseläkkeellä olo, mutta myös lääkekorvausten saanti, on helsinkiläisten keskuudessa selvästi harvinaisempaa kuin suomalaisten keskuudessa keskimäärin ikärakenteen erojen vakioimisen jälkeenkin. Siksi kaupungin sairastavuusindeksi kokonaisuudessaan on koko maan keskiarvoa selvästi alhaisempi. 

Myös kyselytutkimuksista saatu arvio omasta terveydentilasta antaa samankaltaisia tuloksia. Helsinkiläisistä pienempi osuus kokee terveydentilansa heikoksi kuin kaikista suomalaista keskimäärin. Samaten helsinkiläiset raportoivat harvemmin pitkäaikaissairauksia ja heikosta terveydentilasta johtuvia toimintarajoitteita (THL 2025).

Psykooseja lukuun ottamatta myös kansantaudit ovat helsinkiläisillä harvinaisempia

Kansantauti-indeksi kuvaa seitsemän yleisimmin lääkekorvauksiin oikeuttavan taudin keskimääräistä esiintyvyyttä. Helsingissä kansantauteja esiintyy vähemmän kuin Suomessa keskimäärin, ja ikävakioitu kansantauti-indeksi oli 82 pistettä vuonna 2023, kun koko Suomen tilannetta kuvaa luku 100 pistettä (Taulukko 2).

Yksittäisistä kansantaudeista ainoastaan psykoosit olivat helsinkiläisten keskuudessa koko Suomen väestöä yleisempiä. Muut kuusi kansantautia sen sijaan olivat selvästi koko maata harvinaisempia. Tarkastelluista kansantaudeista kaikkein vähiten Helsingissä esiintyi sydän- ja verisuonitauteja (sepelvaltimotautia, verenpainetautia sekä sydämen vajaatoimintaa). Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedämme, että helsinkiläisten kuolleisuus muun muassa sepelvaltimotaudin aiheuttamaan iskeemiseen sydänsairauteen on sekä miehillä että erityisesti naisilla pienempää kuin muualla maassa asuvilla (Mäki & Martikainen 2016).

Verenkiertoelinten sairauksien taustalla on useita riskitekijöitä, joista osa liittyy elintapoihin. Tutkimusten mukaan helsinkiläiset elävät usean tällaisen tekijän osalta terveemmin: helsinkiläisissä on esimerkiksi huomattavasti koko maata vähemmän lihavia eli niitä, joiden painoindeksi on yli 30, ja lisäksi huomattavasti useampi harrastaa liikuntaa suositusten mukaisesti. Myös ravitsemussuosituksia noudatetaan Helsingissä pääsääntöisesti paremmin kuin koko Suomessa keskimäärin (Mäki & Ahlgren-Leinvuo 2020).

Sairastavuuden mittaaminen ei ole yksiselitteistä

Yleisesti ottaen helsinkiläisten terveydentila on siis kaikkiin suomalaisiin verrattuna hyvä, ja yleisiä kansantauteja sairastetaan pääkaupungissa koko maata vähemmän. Sairastavuuden mittaaminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Vaikka sairastavuus- ja kansantauti-indeksit ovat monipuolisia ja luotettavia mittareita, niissä on mukana sellaisia vasteita ja sairauksia, jotka ovat koko maan kannalta keskeisiä, mutta jotka osin eivät ole Helsingin kannalta kaikkein relevanteimpia. Toisaalta jotkin sairaudet, joista osa helsinkiläisistä kärsii, eivät välttämättä näy sairastavuuden mittareissa, vaikka saattavatkin näkyä kohonneena kuolleisuutena (Mäki 2017a). Tällaisia ovat esimerkiksi päihteiden käyttöön liittyvät sairaudet, joihin kuolleisuus on Helsingissä huomattavasti koko maata suurempaa (Mäki & Martikainen 2016).

Lisäksi keskiarvot peittävät Helsingin muuta maata suuremman polarisaation, ja osa kaupunkilaisista on usean indikaattorin – myös terveyden – suhteen haavoittuvassa asemassa. Helsinkiläisten väliset sosioekonomiset (esimerkiksi koulutus- ja tulotasoa kuvaavat) erot sairastavuudessa ja kuolleisuudessa ovatkin muuta maata suuremmat (emt.). On kuitenkin mahdollista, että todelliset sosioekonomiset ja alue-erot sairastavuudessa ovat vieläkin suuremmat. Terveyspalveluiden ja hoidon saatavuudessa on nimittäin havaittu ylempiä sosiaaliryhmiä suosivia eroja, ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt uhkaavat jäädä ilman tarvitsemiaan palveluja (Jokela ym. 2021). Tällöin osa etenkin heikompiosaisten sairastavuudesta saattaa jäädä kokonaan diagnosoimatta. Kaiken kaikkiaan sekä kuolleisuuden ikärakenne että kuolemansyyrakenne – eli missä iässä kuollaan ja mihin syihin – ovat Helsingissä melko erilaiset kuin muualla maassa keskimäärin. Erityisesti keski-ikäisten sekä alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevien kuolleisuus on suurta. (Mäki 2017a.)

Helsingin väestön polarisoituminen näkyy myös suurina alueellisina eroina sairastavuudessa kaupungin sisällä, mikä heijastuu alueellisesti erilaisiin palvelutarpeisiin. Mutta vaikka alueelliset erot sairastavuudessa ja kuolleisuudessa ovat huomattavat, ne johtuvat pääsääntöisesti siitä, että eri alueilla asuu terveyteen ja sairastavuuteen yhteydessä olevien tekijöiden suhteen erilaisia asukkaita. Kuten edellä mainittiin, esimerkiksi tulot ovat yhteydessä sairastavuuteen ja kuolleisuuteen niin, että hyvätuloiset ovat keskimäärin pienituloisempia terveempiä ja elävät pitempään. Suurin osa terveydessä esiintyvistä alue-eroista johtuukin tällaisista rakenteellisista tekijöistä eli siitä, että hyvä- ja pienituloiset asuvat usein keskenään eri alueilla.

Yhteys alueen sosioekonomisten tekijöiden ja sairastavuuden välillä ei siis välttämättä tarkoita kausaalisuhdetta eli sitä, että asuinympäristö itsessään lisäisi asukkaiden sairastavuutta. Aluetekijöiden yhteyttä kuolleisuuteen on Suomessa tutkittu yleisimmin, ja eri tutkimukset osoittavat, että pääkaupunkiseudulla 55–80 prosenttia aluevaihtelusta selittyy alueella asuvien yksilöiden ominaisuuksilla (Mäki 2017b).

Vaikka aluetekijöiden vaikutusta sairastavuuteen on tutkittu vähän, voidaan varmuudella sanoa, että aluevaikutukset ovat Suomessa ja Helsingissä vielä melko vähäisiä. Alue-eroja voidaankin parhaiten kaventaa paitsi kohdentamalla palveluita sinne, missä tarve on suurin, myös vaikuttamalla ylipäätään väestöryhmien välisiin sairastavuuseroihin. Tavoitteena tulee olla eriarvoisuuden vähentäminen ja heikommassa asemassa olevien kaupunkilaisten terveyden vahvistaminen, ja tässä työssä on syytä huomioida niin yksilö- kuin aluenäkökulmat.

VTT, dosentti Netta Mäki toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.

Kirjallisuus: 

Eurostat (2013): Revision of the European Standard Population. Report of Eurostat's task force. European Union.

Jokela S, Kilpeläinen K, Parikka S, Sares-Jäske L, Koskela T, Lumme S, Martelin T, Koponen P, Koskinen S & Rotko T (toim.)(2021): Terveyden eriarvoisuus Suomessa. Ehdotus seurantajärjestelmän kehittämiseen. THL Raportti 5/2021.

Mäki, N (2018): Sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden väheneminen pidentänyt iäkkäiden helsinkiläisten elinajanodotetta. Kvartti-blogi 18.12.2018.

Mäki, N (2017a): Helsinkiläisten kuolleisuus muuta maata korkeammalla tasolla – miksi sairastavuus silti vaikuttaa vähäisemmältä? Kvartti, 2017(2):18–31. 

Mäki, N (2017b): Segregaation ja alueiden ominaisuuksien vaikutukset yksilöiden terveyteen. Kvartti, 2017(4): 22–35.

Mäki, N & Ahlgren-Leinvuo, H (2020): Helsinkiläisten terveys, sairastavuus ja elintavat. Helsingin kaupunginkanslia, Tilastoja 2020:5.

Mäki, N & Martikainen, P (2016): Kuolleisuus Helsingissä ja muualla Suomessa. Tutkimuksia 5/2016. Helsingin kaupungin tietokeskus. 

THL (2025): TerveSuomi-kyselytutkimus 2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://repo.thl.fi/sites/tervesuomi/kyselyosuus_2022/index.html(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) [Haettu 5.2.2025]

Tilastokeskus (2025): Kuntien ennakkotiedot. https://stat.fi/tup/vaesto_kuntien-ennakkotiedot/index.html(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) [Haettu 5.2.2025].