Hyppää pääsisältöön

Osallisuuden kokemus

  • Helsinkiläisten osallisuuden kokemus on melko hyvällä tasolla, eli kaupunkilaiset kokevat merkityksellisyyttä ja yhteisöllisyyttä sekä tuntevat voivansa vaikuttaa elinympäristönsä ja kaupungin kehittämiseen.  
  • Ikääntyneiden osallisuuden kokemus on keskimäärin muita ikäryhmiä matalampaa. 
  • Kymmenesosa helsinkiläisistä kokee osattomuutta. Vähäistä osallisuutta kokevista hyvin harva kokee elämänlaatunsa hyväksi tai osallistuu aktiivisesti jonkin yhteisön toimintaan. 

Kaupunkilaisten osallisuutta voi lähestyä esimerkiksi osallisuuden kokemuksen kautta, eli tutkia, millaisiksi he itse kokevat sosiaaliset suhteensa ja mahdollisuutensa olla vaikuttamassa asuinympäristönsä ja kotikuntansa kehitykseen. Tuntevatko asukkaat olevansa osa jotain ryhmää tai yhteisöä, kokevatko he oman toimintansa arjessa merkitykselliseksi, tai luotetaanko heihin? Tällaisia asioita yhdistelevällä osallisuusindikaattorilla on mitattu helsinkiläisten osallisuuden kokemusta pääkaupunkiseudun hyvinvointikyselyssä vuonna 2021. Indikaattorin on suunnitellut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.  

Helsinkiläisten osallisuuden kokemus sai tutkimuksessa keskimäärin arvon 74,8 asteikolla 0–100, eli helsinkiläisten osallisuuden kokemus on suurin piirtein yhtä voimakasta kuin suomalaisten keskimäärin. Osallisuuden kokemus oli vanhimpia ikäryhmiä lukuun ottamatta eri ikäisillä helsinkiläisvastaajilla keskimäärin yhtä vahvaa. Kaikkein vanhimmat ikäluokat erosivat muista: 75 vuotta täyttäneillä osallisuuden kokemuksen keskiarvo oli 70 pistettä eli noin 5 pistettä matalampi kuin tätä nuoremmilla ikäluokilla. Ero nuorempiin ikäluokkiin voimistui entisestään, kun katsottiin 80 vuotta täyttäneitä vastaajia. Kaiken kaikkiaan helsinkiläisten naisten osallisuuden kokemus (keskimäärin 76 pistettä) oli hieman parempi kuin miesten (keskimäärin 74 pistettä). 

Osallisuuden kokemus oli erittäin heikko noin kymmenesosalla helsinkiläisistä, sillä osallisuusindikaattorin arvo oli heillä alle 50 pistettä. Näistä vähäistä osallisuutta tai jopa osattomuutta kokeneista vastaajista hyvin harva koki elämänlaatunsa hyväksi tai osallistui aktiivisesti jonkin yhteisön toimintaan. Yli puolet heistä koki itsensä yksinäiseksi ja noin puolet piti kotitalouden menojen kattamista tuloilla vähintään melko hankalana. Lähes viidesosa kertoi olevansa työtön. Muihin vastaajiin verrattuna osattomuutta kokeneissa korostui myös jonkin verran muita matalampi koulutustausta, korkeampi ikä sekä miessukupuolisuus. 

Uusimmat artikkelit

11.2.2019
Osaavan työvoiman houkuttelusta on tullut yksi kaupunkien kilpailukykyä määrittelevistä kysymyksistä. Myös Helsinki korostaa tätä kaupunkistrategiassaan ja haluaa olla jatkossakin paikka, jossa ”ihmiset haluavat asua, elää, yrittää, työskennellä, oppia, leikkiä ja kasvattaa perheitään”. Kaupunkien...
29.11.2018
Tämä blogiteksti on osa useamman lyhyen artikkelin sarjaa, joissa tarkastellaan Helsingin työpaikkamäärän ja -rakenteen muutosta uusimman, vuotta 2016 koskevan tilastoaineiston kautta. Tässä artikkelissa käsitellään Helsingin ja pääkaupunkiseudun työpaikkamäärien kehitystä sekä muiden Suomen...
12.7.2018
Helsinki ja Tukholma muistuttavat toisiaan siinä, että niiden keskustat ovat hyvin vetovoimaisia ja hallitsevia. Keskusta-alueiden maan hintojen noustessa kaupunkirakenne myös levittäytyy yhä laajemmin ympäröiville alueille, kun esimerkiksi väestönkasvu, liikennejärjestelmien kehitys ja yritysten...
11.5.2018
Kaupungeilla on historian saatossa ollut merkittävä rooli maallisen vallan ja sen sotilastukikohtien, uskonnon harjoittamisen sekä kaupankäynnin ja muun taloudellisen toiminnan sijaintipaikkoina. Samalla ne ovat toimineet parhaimmillaan tiedon luonnin, omaksumisen ja hyväksikäytön sekä levittämisen...
21.9.2017
Tässä kirjoitussarjassa erikoistutkija Pekka Mustonen analysoi kuukausittain Helsinkiin kohdistuvaa matkailua. Vuorossa ovat tällä kertaa heinäkuun 2017 matkailutiedot. Lyhyet raportit pureutuvat ilmiöihin ja muutoksiin tilastolukujen takana, ja niissä pohditaan kunkin ajanjakson erityispiirteitä...
24.5.2017
Kaupungistuminen on kaikkialla maailmassa vaikuttava ilmiö. Väestön ja talouskehityksen keskittyminen kaupunkialueille on saanut uusia dynaamisia muotoja kaikissa maanosissa (Ache, Neuvonen 2014: 1). Uudenlaisten ennakoivien työkalujen tarve on tänä päivänä kaupunkisuunnittelussa valtava (Neumann,...