Segregaation seurannan painoarvo on kasvanut
Alueellisella eriytymisellä tai segregaatiolla tarkoitetaan hyvä- ja huono-osaisuuden kasautumista toisistaan erillisille asuinalueille (ks. Vilkama ym. 2023). Osa eriytymisestä liittyy kaupunginosien omaleimaisuuteen. Helsingin kaltaisissa suurissa kaupungeissa elää monenlaisia väestöryhmiä, jotka asuvat osittain eri alueilla ja käyttävät kaupunkitilaa eri tavoin (esim. Sinkko 2025). Tämä ei itsessään ole ongelma, vaan osa tavanomaista kaupunkielämää.
Eriytymiseen liittyy kuitenkin myös eriarvoisuuksia. Eri väestöryhmille avautuu erilaisia mahdollisuuksia esimerkiksi asuinalueen olosuhteista, sen tarjoamista puitteista ja yhteiskunnallisista hierarkioista johtuen. Tämä eriyttää väestöryhmien hyvinvointia, tulevaisuudennäkymiä ja kokemuksia elämästä Helsingissä (ks. Renvik ym. 2025). Eriytyminen näkyy myös sosiaalisissa suhteissa. Sosioekonomiset ja etnis-kulttuuriset erot ja eriarvoisuudet heijastuvat siihen, missä määrin väestöryhmät kohtaavat, ja miten ne tulevat toimeen toistensa kanssa (Jetten ym. 2021; Paajanen ym. 2022).
Tästä syystä eriytymiskehitystä pyritään paitsi hillitsemään, myös ohjaamaan paremmille urille. Ilmiön seuraamiseksi ja sen negatiivisten lieveilmiöiden torjumiseksi tarvitaan monipuolista tietopohjaa. Helsingissä eriytymiskehityksen seurannasta ja hillitsemisestä onkin tullut yhä keskeisempi osa kaupungin strategista toimintaa.
Uudessa Helsinki josta voimme olla ylpeitä -kaupunkistrategiassa (2025–2029) alueellisen eriytymisen ja asukkaiden välisen eriarvoisuuden torjuminen on noussut kaupungin tärkeimpien strategisten painopisteiden joukkoon (Helsingin kaupunki 2025a). Strategiassa painotetaan eri taustoista tulevien osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuksia kiinnittyä helsinkiläisyyteen. Tämä onkin tärkeää, sillä Helsingin väestö paitsi kasvaa, myös muodostaa yhä moninaisemman joukon (ks. esim. Sinkko 2025).
Sosiaalinen kestävyys – ja hyvät väestösuhteet sen osana – jää segregaation seurannassa usein perinteisten huono-osaisuuden mittarien varjoon (Vaattovaara ym. 2024). Sosiaalisen kestävyyden näkökulma on kuitenkin tärkeä sekä asukkaiden hyvinvoinnin että varautumisen kannalta. Kuten Mäenpää ja kumppanit (2023, s. 31) tutkimuksessaan korona-ajan yhteisöllisyydestä kiteyttävät, "(k)riisinkestävyyden kannalta paikallinen sosiaalinen pääoma onkin ratkaiseva, sillä siitä riippuu, pystyykö asuinalueen asukasväestö järjestäytymään tarpeen vaatiessa yhteen hiileen tehokkaasti puhaltavaksi yhteisöksi.”
Seuraavassa osoitamme, että väestösuhteita on tarpeen seurata alueellisen eriytymiskehityksen yhtenä ulottuvuutena. Väestöpohjaltaan erilaisilla asuinalueilla myös väestöryhmien välinen vuorovaikutus muotoutuu eri tavoin.
Tässä artikkelissa:
- Havainnollistamme, miten väestösuhteiden näkökulma voi täydentää ymmärrystämme Helsingin alueellisesta eriytymisestä.
- Kysymme, mitä ryhmiä helsinkiläiset pääasiassa ajattelevat arvioidessaan väestösuhteita.
- Vertailemme asukkaiden kokemuksia väestösuhteista sosioekonomisesti parempi- ja huonompiosaisilla alueilla.
Väestösuhteet ovat keskeinen osa eriytymistä ja sen torjumista
Väestösuhteita voidaan arvioida monesta eri näkökulmasta käsin. Oikeusministeriön (2025) mukaan ”(h)yvillä väestösuhteilla tarkoitetaan sitä, että eri väestöryhmien välillä on positiivista vuorovaikutusta ja ryhmät suhtautuvat toisiinsa kunnioittavasti ja luottaen.”
Väestöryhmiä ovat esimerkiksi kielelliset, etniset, uskonnolliset ja vammaryhmät (ks. Oikeusministeriö 2025). Lisäksi ikä, sukupuoli ja sosioekonominen tausta ovat keskeisiä sosiaalisia jakolinjoja. Jäsenyytemme erilaisissa väestöryhmissä vaikuttavat siihen, miten yhteiskunnassa toimimme ja miten muut meitä kohtelevat. Vaikka jokainen ihminen kuuluu useaan eri väestöryhmään, yhteiskunnallisessa keskustelussa väestösuhteilla viitataan usein etnis-kulttuurisiin ryhmäsuhteisiin.
Helsingin väestön kasvaessa myös sen sisäinen moninaisuus on lisääntynyt (Saukkonen 2024; Sinkko 2025; Sinkko & Mäki 2025). Samalla sosioekonominen ja etninen eriytyminen ovat jossain määrin vahvistuneet varsinkin lapsiperheiden keskuudessa (Vilkama ym. 2023; Hirvonen & Mäki 2025). Tämä tarkoittaa, että erilaisista taustoista tulevat helsinkiläiset asuvat usein melko erillään toisistaan. Esimerkiksi alueet, joilla asukkaiden sosioekonominen asema on keskimääräistä heikompi, ovat usein samoja alueita, joissa myös ulkomaalaistaustaisten osuudet ovat suurimpia (Ansala, tulossa).
Yhteisöjen moninaisuuden yhteyttä väestöryhmien välisiin suhteisiin on tutkittu kansainvälisesti paljon etenkin etnis-kulttuurisesta näkökulmasta. Tutkimusten mukaan olennaisinta on, miten ihmiset suhtautuvat moninaisuuteen ja millaisia väestöryhmien väliset kontaktit ovat. (ks. Celikkol ym. 2017).
Väestön moninaisuus voi heikentää yhteisöjen sosiaalista liimaa, varsinkin jos väestöryhmien väliset myönteiset kohtaamiset jäävät uupumaan (Hewstone 2015; Putnam 2007). Mikäli yhteenkuuluvuuden tunne pääsee rapautumaan, rapautuu kaupunkilaisten kyky sopeutua muutoksiin ja selvitä niistä yhdessä (ks. Mäenpää ym. 2023).
Väestön moninaisuus ei kuitenkaan väistämättä vahvista segregaatiota tai rapauta yhteenkuuluvuutta (ks. de Haas 2023). Moninaisuus voi myös vahvistaa turvallisuuden tunnetta – varsinkin haavoittuvammassa asemassa olevien vähemmistöryhmien keskuudessa (esim. Ellonen ym. 2020; Shankley & Lawrence 2021).
Koska väestösuhteet muodostuvat aina paikallisessa kontekstissaan, maailmalta karttunut tutkimustieto ei ole suoraan sovellettavissa Helsinkiin. On siis syytä kysyä, miten asukkaat arvioivat väestöryhmien välisiä suhteita, kiinnittyvät asuinalueeseensa ja kokevat kohtaamiset toistensa kanssa eri puolilla kaupunkia.
Väestösuhteiden tämänhetkinen tilannekuva Helsingissä
Suomessa väestösuhteita seurataan osana oikeusministeriön koordinoimaa syrjinnän ja yhdenvertaisuuden arviointia (ks. Mannila 2024). Tässä työssä väestösuhteiden osa-alueiksi katsotaan asenteet (esim. ennakkoluulot, luottamus, monimuotoisuuden arvostaminen), turvallisuus (esim. koettu turvallisuus, syrjintäkokemukset), vuorovaikutus (esim. tuen saatavuus, kokemukset vuorovaikutuksesta) ja osallistuminen (esim. vaikutusmahdollisuudet, osallisuuden muodot).
Helsingissä väestösuhteiden seuraaminen on keskittynyt pitkälti turvallisuuden ja osallistumisen osa-alueisiin. Näitä on tutkittu paljon myös alueellisten erojen näkökulmasta (esim. Keskinen ym. 2023; Mustonen 2024; Mäki 2025; Renvik ym. 2025). Tietoa hyödynnetään asukaskokemusten ja asukkaiden hyvinvoinnin seurannassa.
Taulukkoon 1 on koottu säännöllisiin tiedonkeruisiin perustuvia tietolähteitä, joihin Helsingin kaupungin tilannekuva väestösuhteista on viime vuosina perustunut. Joitain indikaattoreita voidaan tarkastella myös alue-erojen näkökulmasta. Tällaisia indikaattoreita sisältävät tietolähteet ovat erityisen tärkeitä kaupungin sisäisen koheesion tarkastelussa.
Vaikka tietoa on melko paljon saatavilla, se on usein hajanaista tai muutoin puutteellista. Esimerkiksi kansallisten kyselyiden hyödyntämismahdollisuudet ovat rajallisia, eikä tarkkuustaso useinkaan riitä esimerkiksi alueellisiin tarkasteluihin. Kaikkein eniten tietoa saadaan turvallisuudesta, johon tämänhetkinen väestösuhteiden tietopohja pääosin painottuukin.
Koetun turvallisuuden osalta kattavin tietolähde on Helsingin turvallisuustutkimus, jossa tilannetta seurataan kolmen vuoden välein useista näkökulmista. Uusimman, vuonna 2024 kerätyn aineiston mukaan 90 prosenttia helsinkiläisistä kokee olonsa sekä Helsingissä että omalla asuinalueellaan keskimäärin turvalliseksi, eivätkä kokemukset omasta turvallisuudesta ole muuttuneet vuodesta 2021(Erjansola & Hirvonen 2025a). Tiheimmin päivittyvää tietoa helsinkiläisten turvallisuuden kokemuksista saadaan puolivuosittain toteutettavasta Helsinki-barometrista.
Sekä Helsinki-barometri että turvallisuustutkimus osoittavat, että erot sosioekonomisesti parempi- ja heikompiosaisten alueiden välillä ovat merkittäviä, kun tarkastellaan, kuinka turvalliseksi ihmiset kokevat liikkumisen yksin myöhään viikonloppuiltana omalla asuinalueellaan. Turvattomuuskokemukset ovat muita yleisempiä joillakin pohjoisen ja itäisen Helsingin alueilla sekä itäisessä kantakaupungissa. (Erjansola & Hirvonen 2025b; Keskinen ym. 2023; Mustonen 2025.)
Esimerkiksi syrjintä voi lisätä turvattomuuskokemuksia. Tutkimusten mukaan syrjintää koetaan Helsingissä yleisesti, ja ulkomaalaistaustaiset lapset, nuoret ja aikuiset kokevat syrjintää selvästi suomalaistaustaisia enemmän (Renvik & Lepola 2025; Renvik & Saukkonen 2024). Syrjintäkokemusten yleisyydestä eri asuinalueilla ei kuitenkaan ole tietoa.
Oikeusministeriön käyttämässä väestösuhteiden arviointikehikossa turvallisuuden osa-alueeseen kuuluvat myös identiteetteihin eli samaistumiseen liittyvät kysymykset. Harvoin päivittyvää, mutta tärkeää tietoa identiteeteistä on tarjolla ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten osalta. Pääkaupunkiseudulla asuvien ulkomaalaistaustaisten kansallinen samastuminen vaihtelee huomattavasti eri maahanmuuttajaryhmien välillä (Yijälä 2023). Suomeen muuttaneiden samastuminen oman asuinalueen asukkaaksi on yhteydessä suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymiseen niin pääkaupunkiseudulla (Yijälä 2023) kuin valtakunnallisestikin (Eid ym. 2024).
Tuoreimmat tiedot asukkaiden vuorovaikutuksesta perustuvat Helsinki-barometrin ja Helsingin turvallisuustutkimuksen tuloksiin. Edellisessä Helsingin turvallisuustutkimuksessa havaittiin, että naapuriapu on Helsingissä yleistä ja että myönteiset naapurisuhteet vahvistavat kaupunkilaisten turvallisuudentunnetta (Hirvonen 2023). Asukkaiden välisen yhteenkuuluvuuden tunteen merkitys havaittiin myös korona-aikana. Yhteisöllinen toiminta oli tuolloin vahvempaa parempiosaisten alueilla, joiden asukkailla oli enemmän resursseja toimia yhteisönsä hyväksi. (Mäenpää ym. 2023.)
Osallistuminen ja osallisuus kytkeytyvät kiinteästi edellä mainittuun vuorovaikutukseen. Osallisuuden kokemuksessa on kyse siitä, että ihminen kokee kuuluvansa johonkin itselleen tärkeään yhteisöön, tulevansa kuulluksi ja pystyvänsä vaikuttamaan omaan elämäänsä ja yhteisiin asioihin (THL 2023). Helsinkiläisistä noin joka kymmenes kokee osallisuutensa heikoksi, kuten myös koko maassa (THL 2022b). Osallisuuden kokemusta ei seurata aluetasolla, ja alueittaiset tiedot yhteiskunnallisesta osallistumisesta nojaavat lähinnä äänestysaktiivisuuteen.
Puutteellisinta tieto on asenteiden osa-alueelta. Aihetta on kuitenkin tarkasteltu yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa käsitelleessä kyselyssä (Helsingin kaupunki 2025b). Sen mukaan lähes yhdeksän kymmenestä helsinkiläisestä kokee voivansa elää Helsingissä omana itsenään ja pitää hyvänä, että Helsingissä asuu ja asioi taustoiltaan ja ominaisuuksiltaan moninaisia ihmisiä. Nämä osuudet eivät ole muuttuneet vuoden 2021 kyselyyn verrattuna. Helsinkiläisten asenteista eri väestöryhmiä tai moninaisuutta kohtaan ei ole saatavilla aluetason tietoa.
Artikkelissa tarkasteltavat väestösuhteiden osatekijät
Väestösuhteet kuvaavat vuorovaikutusta hyvin monenlaisten ryhmien välillä. Kun ihmisiä pyydetään arvioimaan väestösuhteita, emme voi tietää tarkalleen, miten nämä ryhmät on ymmärretty. Kevään 2025 Helsinki-barometrissa haluttiin tietää, mitä ryhmiä vastaajat pääosin ajattelevat, kun he arvioivat väestösuhteita eli eri ryhmiin kuuluvien ihmisten vuorovaikutusta. Vaihtoehtoja esitettiin viisi ennen tarkempiin kysymyksiin vastaamista:
- Etniseltä tai kulttuuriselta taustaltaan erilaisia ihmisiä
- Erilaisessa taloudellisessa tilanteessa olevia ihmisiä
- Seksuaaliselta suuntautumiseltaan erilaisia ihmisiä
- Terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään erilaisia ihmisiä
- Poliittisesti erilaisia kantoja edustavia ihmisiä.
Tulokset osoittivat, että ihmiset arvioivat väestösuhteita hyvin moninaisista näkökulmista käsin, eikä väestösuhteita tulisi mieltää esimerkiksi pelkiksi etnisiksi ryhmäsuhteiksi. Helsinki-barometrin mukaan vastaajat liittivät väestösuhteisiin useimmiten erilaisessa taloudellisessa tilanteessa olevat ihmiset (75 prosenttia vastaajista), etniseltä tai kulttuuriselta taustaltaan erilaiset ihmiset (68 prosenttia) tai terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään erilaiset ihmiset (67 prosenttia). Melko usein ajateltiin myös poliittisesti erilaisia kantoja edustavia ihmisiä (42 prosenttia) tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan erilaisia ihmisiä (42 prosenttia).
Vastaajille tarjottu lista erilaisia taustoja edustavista väestöryhmistä ei ollut kaikenkattava. Lisäksi ihmiset voivat ajatella eri väestöryhmiä eri tilanteissa ja joskus useitakin väestöryhmiä samanaikaisesti. Vaikka emme edelleenkään voi tietää tarkalleen, mitä vastaajat ovat ajatelleet väestöryhmiä arvioidessaan, saamme kuitenkin yleiskuvan väestösuhteiden tilasta.
Tässä artikkelissa keskitymme viiteen väestösuhteita heijastavaan muuttujaan. Tarkasteluun valitut muuttujat kuvaavat väestösuhteiden osatekijöitä, jotka liittyvät vuorovaikutukseen ja turvallisuuteen. Näistä ilmiöistä oli saatavilla tuoreita aluetason tietoja. Asenteita ja osallistumista kuvaavat väestösuhteiden osatekijät jäävät siis tarkastelun ulkopuolelle.
Tulokset nojaavat pääosin Helsinki-barometriin, aikuisten helsinkiläisten keskuudessa puolivuosittain tehtävään kyselyyn (aineiston kuvaus: ks. Helsinki-barometri).(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Kysymys eri kieli- ja kulttuuriryhmien välisiin ristiriitoihin liittyvistä huolista perustuu Helsingin turvallisuustutkimuksen vuoden 2024 aineistoon (aineiston kuvaus: ks. Helsingin turvallisuustutkimus).(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) Lisäksi turvallisuuden kokemusta omalla asuinalueella yksin myöhään viikonloppuiltaisin tarkastellaan näillä molemmilla aineistoilla.
Vastaajia pyydettiin arvioimaan seuraavia väittämiä ja kysymyksiä:
1. “Väestöryhmien väliset suhteet ovat asuinalueellani hyvät.” (Helsinki-barometri)
Väittämä kuvaa yleistä näkemystä väestöryhmien tilasta alueella, ja kuuluu Helsingissä jo pitkään käytettyihin asukaskokemusten seurantakohteisiin (esim. Mustonen 2024).
2. “Mitkä asiat huolestuttavat sinua asuinalueellasi? - Eri kieli- ja kulttuuriryhmien väliset ristiriidat.” (Helsingin turvallisuustutkimus)
Kysymys täydentää edellisen väittämän tarjoamaa kuvaa väestösuhteiden yleisestä tilasta. Asukkaiden huolenaiheita kartoitetaan säännöllisesti osana sekä Helsinki-barometria (esim. Järvelä 2024) että Helsingin turvallisuustutkimusta (esim. Keskinen & Pyyhtiä 2019).
3. “Koen oloni turvalliseksi kävellessäni yksin myöhään viikonloppuiltana asuinalueellani.” (Helsinki-barometri ja Helsingin turvallisuustutkimus)
Väittämä antaa yhden, rajatun näkökulman asukkaiden kokemaan turvallisuuteen. Koettua turvallisuutta tarkastellaan usein osana sekä väestösuhteiden seurantaa että segregaation seurantaa (esim. Kuntaliitto 2021).
4. “Kohtaamiseni eri väestöryhmiin kuuluvien kanssa ovat myönteisiä.” (Helsinki-barometri)
Myönteiset kohtaamiset eri väestöryhmien välillä ovat yksi keskeisimmistä väestösuhteiden indikaattoreista, koska ne ovat erityisen tärkeitä ryhmien välisille asenteille ja yhteenkuuluvuuden tunteelle (ks. Mäkinen & Nortio 2020).
5. “Koen asuinalueeni omakseni.” (Helsinki-barometri)
Omistajuuden kokemus kertoo kiinnittymisestä omaan asuinalueeseen ja motivoi pitämään siitä huolta (Peck ym. 2021; Pierce ym. 2003). Omistajuus on myös yhteydessä paikkaidentiteettiin eli kokemukseen kuulumisesta tiettyyn paikkaan (ks. Brylka ym. 2015).
Helsinki-barometrin aineistossa postinumeroalueet on jaettu neljään luokkaan sosioekonomisen indeksin mukaan. Indeksi on muodostettu vertaamalla työttömien määrän, vain peruskoulun käyneiden määrän ja alimpaan tuloviidennekseen kuuluvien kotitalouksien määrän alueellisia osuuksia Helsingin keskiarvoon. Turvallisuustutkimuksessa jako on tehty vastaavalla tavalla, mutta postinumeroalueiden sijaan on käytetty peruspiirejä. Aluejaot eivät siis ole täysin identtisiä, mutta tuottavat samansuuntaisia tuloksia alueellisista eroista. Seuraavissa tulkinnoissa keskitytään sosioekonomisten alueryhmien ääripäihin.
Väestösuhteiden alueellinen tilannekuva riippuu tarkastelukulmasta
Kun tarkastellaan väestösuhteiden yleiskuvaa Helsinki-barometrin avulla, havaitaan, että väestöryhmien välisiä suhteita omalla asuinalueella arvioidaan hyvin eri tavoin sosioekonomisesta alueryhmästä riippuen. Kuviossa 1 asuinalueet on ryhmitelty neljään luokkaan sosioekonomisesti vahvimmista heikoimpiin.
Sosioekonomisesti vahvimmilla alueilla 76 prosenttia vastaajista arvioi keväällä 2025 väestöryhmien väliset suhteet omalla alueellaan hyviksi, ja osuus on pysynyt kolmen viime vuoden ajan 80 prosentin tuntumassa. Sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla väestöryhmien välisiä suhteita piti asuinalueellaan hyvinä vain alle puolet (45 prosenttia vastaajista). Sosioekonomisten alueryhmien ääripäiden välinen ero on pysynyt noin 30 prosenttiyksikössä koko tarkastelujakson 2022–2025 ajan. Sen sijaan ääripäiden väliin jäävissä alueryhmissä osuudet vaihtelevat ajassa enemmän.
Vuoden 2024 turvallisuustutkimuksen kysymys eri kieli- ja kulttuuriryhmien välisiin ristiriitoihin liittyvistä huolista vahvistaa edellä muodostunutta kuvaa väestösuhteiden eroista asuinalueilla. Huolestuneisuus lisääntyy johdonmukaisesti siirryttäessä hyväosaisimmasta alueluokasta heikompaan suuntaan (ks. kuvio 2). Eriasteinen huolestuneisuus on selvästi yleisempää sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla.
Noin puolet sosioekonomisesti vahvimmilla alueilla asuvista vastaajista ei ole lainkaan huolissaan eri kieli- ja kulttuuriryhmien välisistä ristiriidoista. Sen sijaan sosioekonomisesti heikoimpien alueiden asukkaista vain noin neljännes ei ole näistä ristiriidoista huolissaan. Näillä alueilla etnis-kulttuurista moninaisuutta ja siten myös vuorovaikutusta eri ryhmiä edustavien välillä on kaupungin keskiarvoa enemmän.
Myös kokemus omalla asuinalueella yksin myöhään viikonloppuiltaisin kävelemisen turvallisuudesta vaihtelee huomattavasti alueittain (ks. kuvio 3). Sosioekonomisesti vahvimmilla alueilla kokemus viikonloppuiltaisin yksin liikkumisen turvallisuudesta on pysynyt Helsinki-barometrin aineistoissa 90 prosentin tuntumassa. Sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla tämä kokemus on vaihdellut, mutta kuluneen vuoden aikana vain hieman yli puolet vastaajista on kokenut olonsa turvalliseksi kyseisessä tilanteessa. Kahden viime vuoden ajan ero parhaan ja heikoimman sosioekonomisen alueryhmän välillä on pysynyt suurena ja vaihdellut 32 ja 46 prosenttiyksikön välillä.
Vastaava eriytyminen on nähtävissä myös Helsingin turvallisuustutkimuksen aineistoissa vuosilta 2021 (Keskinen ym. 2023) ja 2024 (Kuvio 4): alueelliset erot ovat suuria, kun tarkastellaan kokemusta omalla alueella yksin myöhään viikonloppuiltaisin liikkumisen turvallisuudesta. Uusimman turvallisuustutkimuksen aineiston mukaan 88 prosenttia sosioekonomisesti vahvimmilla alueilla asuvista kokee olonsa vähintään melko turvalliseksi, kun heikoimmassa alueryhmässä näin kokee 69 prosenttia vastaajista. Vaikka alue-erot ovat huomattavia, selvä enemmistö myös sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla asuvista kokee olonsa turvalliseksi.
Kun tarkastellaan omia kokemuksia kohtaamisista toisten väestöryhmien kanssa, väestösuhteet näyttäytyvät myönteisemmässä valossa (ks. kuvio 5). Asiaa on kysytty Helsinki-barometrin kolmessa viimeisimmässä kyselyssä. Kyselyvastaukset osoittavat, että enemmistö vastaajista on kokenut kohtaamiset myönteisiksi. Näin kertoo sosioekonomisesti vahvimmassa alueryhmässä noin 80 prosenttia ja heikoimmassakin alueryhmässä yli 60 prosenttia vastaajista. Myös erot vahvimman ja heikoimman alueryhmän välillä ovat kaikkina vastausajankohtina olleet selvästi pienempiä kuin edellä käsitellyissä kysymyksissä.
Asuinalueen omaksi kokeminen kertoo väestösuhteiden kannalta vieläkin myönteisempää tarinaa (Kuvio 6). Sosioekonomisesti vahvimmilla alueilla lähes 90 prosenttia vastaajista kokee asuinalueensa omaksi. Kuitenkin myös sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla näin ajattelee lähes 80 prosenttia vastaajista. Omalle asuinalueelle kiinnittyminen on siis vahvaa koko Helsingissä.
Kokonaisuutena tulokset osoittavat, että kuva väestösuhteiden alueellisesta eriytymisestä riippuu paljon tarkastelukulmasta.
Yhteenveto ja tulevia tietotarpeita
Hyvä- ja huono-osaisuudella on taipumusta kasautua sekä alueellisesti että väestöryhmittäin, ja sosioekonominen hyvinvointi yhdistyy usein muuhun hyvinvointiin (esim. Zwirner & Raihani 2020). Myös Helsingin alueellinen eriytyminen näyttäytyy eri mittareilla tarkasteltuna usein hyvin samansuuntaisena. Sosioekonomisesti parempiosaisille alueille kasautuu parempaa terveyttä (Mäki 2025) sekä parempaa fyysistä toimintakykyä ja terveellisempiä elintapoja (Määttä & Sulander 2025). Tässä artikkelissa osoitimme, että erot sosioekonomisesti vahvimpien ja heikoimpien alueryhmien välillä ovat selviä myös väestösuhteita tarkasteltaessa.
Alueellisia eroja ei pidä kuitenkaan tulkita liian suoraviivaisesti. Erot korostuvat sosioekonomisten alueryhmien ääripäiden välillä, mutta suurin osa Helsingin asuinalueista sijoittuu niiden väliin. Lisäksi on huomattava, että erojen suuruus sosioekonomisesti vahvimpien ja heikoimpien asuinalueiden välillä vaihtelee huomattavasti sen mukaan, mitä väestösuhteisiin liittyviä kysymyksiä tarkastellaan.
Väestöryhmien välisiä suhteita arvioidaan kriittisemmin heikompi- kuin parempiosaisilla alueilla. Myös myöhään viikonloppuiltaisin liikkumisen turvallisuus arvioidaan sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla selvästi heikommaksi kuin vahvimmilla alueilla. Kuitenkin myös sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla enemmistö vastaajista pitää viikonloppuiltaisin yksin kävelemistä turvallisena niin Helsinki-barometrin kuin Helsingin turvallisuustutkimuksenkin perusteella.
Turvallisuutta koskeva kysymys on suhteutettava laajempaan turvallisuuden tilannekuvaan. Kokemus yksin myöhään viikonloppuiltaisin liikkumisesta tarjoaa vain tarkasti rajatun näkökulman koettuun turvallisuuteen. Suomessa esimerkiksi poliisitehtävien määrä korostuu viikonloppuiltaisin (Kalliomäki 2023), joten on ymmärrettävää, että alueelliset erot yksin liikkumisen turvallisuudesta nousevat esiin juuri silloin. Helsingin yleisestä turvallisuustilanteesta kertoo enemmän se, että yhdeksän kymmenestä helsinkiläisestä pitää kotikaupunkiaan turvallisena (Erjansola & Hirvonen 2025a). Myös omia asuinalueita pidetään yleisesti turvallisina: kaikissa Helsingin peruspiireissä yli 80 prosenttia vastaajista pitää aluettaan turvallisena (Erjansola & Hirvonen 2025b).
Kuva eriytymisen asteesta näyttää valoisammalta, kun tarkastellaan kohtaamisia muiden väestöryhmien kanssa ja kokemusta omaan asuinalueeseen kiinnittymisestä. Sosioekonomisesti heikoimmillakin asuinalueilla noin kaksi kolmesta vastaajasta pitää omia kohtaamisiaan muiden väestöryhmien kanssa myönteisinä, ja noin neljä viidestä vastaajasta kokee asuinalueen omakseen. Tulosten voi tulkita kertovan siitä, että myös sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla on paljon sosiaalista pääomaa, joka jää usein kielteisen maineen varjoon (esim. Rönnberg 2025).
On muistettava, että sosioekonomisesti heikompiosaisilla alueilla asuu usein myös muita alueita moninaisempaa väestöä – ainakin, kun tarkastellaan etnis-kulttuurista moninaisuutta. Monilla näistä alueista myös ulkomaalaistaustaisen ja vieraskielisen väestön määrän kasvu on ollut suurinta (Sinkko 2025).
Turvallisuustutkimuksen tulosten mukaan eri kieli- ja kulttuuriryhmien välisistä ristiriidoista ollaan huolissaan useammin juuri sosioekonomisesti huonompiosaisilla ja tyypillisesti etnis-kulttuurisesti moninaisilla alueilla. Kuitenkin toistuvat havainnot Helsinki-barometrista osoittavat, että myös näillä alueilla kohtaamiset eri taustoista tulevien ihmisten välillä koetaan enimmäkseen myönteisiksi, ja kokemus oman asuinalueen omistajuudesta on vahvaa. Kun etnis-kulttuurista moninaisuutta on enemmän, on niin myönteisiä kuin kielteisiäkin kohtaamisia ymmärrettävästi enemmän.
Tuloksemme osoittivat, että ihmiset ajattelevat väestösuhteita arvioidessaan hyvin monenlaisia sosiaalisia ryhmiä. Emme kuitenkaan tiedä, mitä kaikkia ryhmiä ihmiset ovat tarkalleen ottaen ajatelleet. Saatavilla olevien aineistojen pohjalta ei myöskään ole mahdollista täsmentää, miten eri ryhmiin suhtaudutaan kunkin väestöryhmän keskuudessa. Voi myös olla, että joissain tilanteissa ajatellaan eri ryhmiä kuin toisissa.
Analyysi ei myöskään tarjoa riittävän kattavaa kuvaa helsinkiläisten näkemyksistä väestösuhteisiin. Vaikka joka viides helsinkiläinen on vieraskielinen, Helsinki-barometrin satunnaisotokseen päätyy enimmillään noin viisi prosenttia muita kuin kotimaankielisiä vastaajia, ja Helsingin turvallisuustutkimuksessakin osuus on vain 13 prosenttia.
Edellä esitetyt tulokset kertovat siis pääosin kotimaankielisten helsinkiläisten näkemyksistä, jotka voivat monilta osin erota vieraskielisten kokemuksista (esim. Renvik & Lepola 2025; Tolonen 2017). Esimerkiksi uusimman turvallisuustutkimuksen mukaan vieraskielinen väestö kokee Helsingin ja kaupungin keskustan keskimäärin kotimaankielisiä turvallisemmaksi, mutta oman asuinalueensa turvattomammaksi (Erjansola & Hirvonen 2025a). Tutkimustulokset Helsingin Kontulasta ja Vantaan Koivukylästä puolestaan osoittavat, että asukkaiden luottamus toisiin asuinalueella asuviin vaihtelee syntyperän ja taustamaan mukaan (Rönnberg ym. 2025).
Jatkossa Helsingin kaupungin tiedonkeruussa tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, kuinka otoksiin saadaan tyypillisesti katveeseen jääviä väestöryhmiä, kuten esimerkiksi etnis-kulttuuristen vähemmistöjen jäseniä ja sosioekonomisesti haastavissa tilanteissa eläviä. Yksi askel tähän suuntaan on uusi syksyn 2025 ja talven 2026 aikana toteutettava kyselytutkimus kaupunkiuudistusalueilla.
Lopuksi
Tämän tarkastelun tulokset osoittavat, että eriytymiskehitystä on tärkeää seurata myös väestösuhteiden näkökulmasta. Sosioekonomiset ja hyvinvointierot eivät kerro kaikkea siitä, miten kaupunkilaisten yhteiselämä sujuu. Tätä tietoa kuitenkin tarvitaan, jotta asukkaiden yhteenkuuluvuudesta ja yhteiskuntarauhasta voidaan huolehtia kasvavassa ja muuttuvassa kaupungissa.
Tulokset havainnollistavat myös, että väestösuhteita kannattaa tarkastella monipuolisista näkökulmista käsin. Asukkaiden yleiset käsitykset väestösuhteiden tilasta voivat olla kielteisempiä kuin omat kokemukset (ks. myös Erjansola & Hirvonen 2025a).
Väestösuhteita, kuten muitakin yhteiskunnallisia ilmiöitä, kannattaa tarkastella niin kielteisiä kuin myönteisiäkin mittareita hyödyntäen. Jos tiedämme vain ongelmista, mutta emme niiden “lääkkeistä”, on mahdotonta arvioida eriytymistä torjuvien toimien tehokkuutta. Esimerkiksi ryhmien välisten kohtaamisten, yhteisesti jaettujen identiteettien ja yhteisöllisyyden tukeminen on ensiarvoisen tärkeää osana hyvien väestösuhteiden edistämistä (ks. Mäkinen & Nortio 2020). Kattava tietopohja voi tukea strategista tavoitetta Helsingistä, jossa jokainen kuuluu joukkoon, jossa erilaiset elämäntavat ja mielipiteet voivat olla sopusoinnussa, ja jossa kaikilla on hyvä elää (Helsingin kaupunki 2025a).
Tuuli Anna Renvik toimii johtavana asiantuntijana ja Pekka Mustonen erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Kiitämme Jukka Hirvosta ja Jenni Erjansolaa Helsingin turvallisuustutkimuksen aineistoesimerkkien tuottamisesta ja arvokkaista kommenteista käsikirjoitukseen.
Lähteet:
Ansala L (tulossa): Ulkomaalaistaustaisten osuuden ja tulotason kehitys Helsingin pienalueilla 2000-luvulla. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Brylka A, Mähönen TA & Jasinskaja-Lahti I (2015): National identification and intergroup attitudes among members of the national majority and immigrants: Preliminary evidence for the mediational role of psychological ownership of a country. Journal of Social and Political Psychology 3(1): 24–45.
Celikkol G, Mähönen TA & Jasinskaja-Lahti I (2017): The interplay between objective and subjective ethno-cultural diversity in predicting intergroup relations. Journal of Ethnic and Migration Studies 43(9): 1399–1416.
De Haas H (2023): How migration really works. Penguin Books.
Eid M, García-Velázquez R, Renvik TA, Castaneda A & Kuusio H (2024): Syrjintäkokemukset selittävät Suomeen muuttaneiden heikompaa elämänlaatua ja yhteiskuntaan kiinnittymistä. Teoksessa TA Renvik & M Säävälä (toim.), Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2023: Näkökulmana väestösuhteet. TEM oppaat ja muut julkaisut 2024:1. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.
Ellonen N, Danielsson P, Tanskanen M, Kaakinen M, Suonpää K & Oksanen A (2020). Individual and community-level predictors of hate-crime victimization among Finnish adolescents. Journal of Youth Studies 24(9): 1251–1272.
Erjansola J (2024): Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestys 2024. Tilastoja 2024:5. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Erjansola J & Hirvonen J (2025a): Turvallisuuskokemukset Helsingin kaupunkitilassa: turvallisuuden tunne ennallaan, silti tilanteen nähdään heikentyneen. Kvartti 17.6.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Erjansola J & Hirvonen J (2025b): Turvattomuuskokemukset Helsingin asuinalueilla : viikonloppuiltaisin turvattomuus on joissakin kaupunginosissa melko yleistä. Kvartti 28.8.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Helsingin kaupunki (2025a). Helsinki josta voimme olla ylpeitä - kaupunkistrategia 2025-2029.
Helsingin kaupunki (2025b): Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutuminen Helsingin kaupungin palveluissa. Kaupunkilaisten kokemuksia ja näkemyksiä 2024. Helsingin kaupunginkanslia, osallisuusyksikkö.
Hewstone, M (2015): Consequences of diversity for social cohesion and prejudice: The missing dimension of intergroup contact. Journal of Social Issues 71(2): 417–438.
Hirvonen J (2023): Naapurien kanssa juttelu ja naapuriapu – Helsingin turvallisuustutkimuksen tuloksia. Kvartti 12.1.2023. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Hirvonen J & Mäki N (2025): Lapsiperheet asuvat muita kotitalouksia eriytyneemmin. Teoksessa TA Renvik ym. (toim.), Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin eriytyminen Helsingissä (s. 100–109). Tutkimuksia 2025:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Kalliomäki K (2023): Hätäkeskustpäivystäjän työpäivä. Teoksessa J Salonen ym. (toim.), Hätäkeskustoiminta Suomessa. Hätäkeskuslaitos.
Jetten J, Peters K, Álvarez B, Casara B, Dare M ym. (2021): Consequences of economic inequality for the social and political vitality of society: A social identity analysis. Political Psychology: 42, 241–266.
Järvelä S (2024) Huoli Helsingin tulevaisuudesta on lisääntynyt – eniten kaupunkilaisia huolettaa lasten ja nuorten hyvinvointi. Kvartti 27.8.2024. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Keskinen V & Pyyhtiä E (2019): Turvattomiksi koetuilla alueilla enemmän huolta lähiympäristöstä. Kvartti 9.9.2019. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Keskinen V, Hirvonen J, Erjansola J, Kainulainen-D’Ambrosio K & Paasonen K (2023): ”Korona-aikaan en juuri ole liikkunut kaupungilla”. Helsingin turvallisuustutkimus 2021. Tutkimuksia 2023:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Kuntaliitto (2021): Näkökulmia kaupunkien sosiaaliseen kestävyyteen. Suomen Kuntaliitto.
Mannila S (2024): Syrjintä Suomessa 2020-2023: Tietoraportti. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2024:11.
Mustonen P (2024): Helsinkiläiset yhä tyytyväisiä elämäänsä ja asuinalueeseensa – kokemukset kuitenkin erkaantumassa väestöryhmien välillä. Kvartti 27.8.2024. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Mustonen P (2025) Helsinki koetaan edelleen turvalliseksi, mutta tilanne on heikentynyt. Blogi 27.2.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Mäenpää P, Grönlund H & Kemppainen T (2023): Yhdessä koronan aikaan. Tutkimus yhteisöllisestä resilienssistä Helsingissä. Tutkimuksia 2023:5.
Mäki N (2025): Sairastavuudessa huomattavat alue- erot Helsingissä – kansantaudit hieman vähentyneet koronaa edeltävästä ajasta. Kvartti 13.5.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Mäkinen V & Nortio E (2020): Tutkimuskatsaus myönteisten ryhmäsuhteiden edistämiskeinoista. Syrjintä Suomessa 2020: Policy Brief 4. Oikeusministeriö.
Määttä (2023): Kouluterveyskysely 2023 – Helsinkiläislasten ja -nuorten koettu hyvinvointi, terveys ja turvallisuus. Tilastoja 2023:6. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Määttä S & Sulander T (2025): PUHTI- Raportti – Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen palvelujärjestelmän ulkopuolisen tiedon keinoin. Tilastoja 2025:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Oikeusministeriö (2025): Hyvät väestösuhteet. Haettu 10.9.2025 osoitteesta https://oikeusministerio.fi/hyvat-vaestosuhteet(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) .
Paajanen P, Seppälä T, Stevenson C, Riikonen R & Finell E (2022): Keeping apart on the playground: Construction of informal segregation on public playgrounds in multiethnic neighborhoods. Social Psychology Quarterly, 86(1), 53–73.
Peck J, Kirk CP, Luangrath AW & Shu SB (2021): Caring for the commons: Using psychological ownership to enhance stewardship behavior for public goods. Journal of Marketing 85(2): 33–49.
Pierce JL, Kostova T & Dirks KT (2003): The state of psychological ownership: Integrating and extending a century of research. Review of General Psychology 7(1): 84–107.
Putnam RD (2007): E pluribus unum: Diversity and community in the twenty‐first century the 2006 Johan Skytte Prize Lecture. Scandinavian Political Studies 30(2): 137–174.
Renvik TA & Lepola O (2025): Nuorten kokemukset syrjinnästä ovat eriytyneet. Teoksessa TA Renvik ym. (toim.), Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin eriytyminen Helsingissä (s. 90–98). Tutkimuksia 2025:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Renvik TA, Saukkonen P, Sulander T, Taskinen H & Vilkama K (toim.) (2025): Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin eriytyminen Helsingissä. Tutkimuksia 2025:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Renvik TA & Saukkonen P (2024): Etnisen syrjinnän seuranta edellyttää monipuolista tietoa. Blogi 10.9.2024. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Rönnberg O (2025): Asukkailla on korkea luottamus lähikouluihin huono-osaisemmilla ja etnisesti moninaisemmilla asuinalueilla. Teoksessa TA Renvik ym. (toim.), Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin eriytyminen Helsingissä (s. 137–145). Tutkimuksia 2025:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Rönnberg O, Pelkonen N & Vaattovaara M (2025): Haavoittuvaiset asuinalueet: Huonosti kuultujen asukkaiden luottamus, viihtyminen ja koetut ongelmat. Yhteiskuntapolitiikka 90(2): 109–122.
Saukkonen P (2024): Alati moninaistuva Helsingin väestö – havaintoja ulkomaalaistaustaisen väestön kasvusta ja rakenteesta. Blogi 15.8.2024. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Saukkonen P & Tanska T (2024): Suomeen muuttaneet pääkaupunkiseudulla MoniSuomi-tutkimuksen tulosten valossa. Tutkimuksia 2024:2. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Shankley W & Laurence J (2021): Spaces of harassment: a multilevel analysis of the role of community ethnic composition, segregation and social disorganisation among ethnic minorities in Britain. Journal of Ethnic and Migration Studies, 49(9): 2264–2289.
Sinkko H (2025): Väestönmuutosten vaikutus Helsingin asuinalueiden kielirakenteeseen vuosina 2013–2023. Blogi 7.7.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Sinkko H & Mäki N (2025): Helsingin väestönkasvu pysyi suurena toista vuotta peräkkäin – kotimaan muuttoliike vilkastui ja elinajanodote piteni. Blogi 1.7.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
THL (2022a): Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus. TerveSuomi-tutkimuksen tulospalvelu.
THL (2022b): Erittäin heikko osallisuuden kokemus. TerveSuomi-tutkimuksen tulospalvelu.
THL (2023): Osallisuuden edistäjän opas. Ohjaus 10/2023. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Tolonen T (2017): Young people and Local power geometries in Helsinki. The intertwining of social class, gender and ethnicity in public spaces. Teoksessa Pink W & Noblit G (toim.), Second international handbook of urban education (s. 755–774). Cham: Springer International Publishing.
Vaattovaara M, Jännes J & Posti M (toim.) (2024): Kohti kestävämpiä asuinalueita. Kaupunkitutkimusinstituutti Urbaria, Helsingin yliopisto.
Vilkama K, Högnabba S, Bernelius V & Henriksson R (toim.) (2023): Segregaation ennalta ehkäiseminen ja lieventäminen Helsingin kaupungissa. Muistioita 2023:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Yijälä A (2023): Kansallinen samastuminen ja luottamus maahanmuuttokontekstissa. Tutkimus suomalaisuuteen samastumisesta ja sen merkityksestä luottamuksen muodostumisessa pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksia 2023:4. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Zwirner E & Raihani N (2020): Neighbourhood wealth, not urbanicity, predicts prosociality towards strangers. Proceedings of the Royal Society B 287(1936): 20201359.