Muuttoliike

  • Helsinki on saanut viime vuosina pääasiassa muuttovoittoa, eli kaupunkiin on muuttanut enemmän ihmisiä kuin sieltä pois.
  • Muuttovoitosta suurin osa on tullut 17–24-vuotiaista Helsinkiin muuttajista.  
  • Helsingin saama muuttovoitto on ollut ennätyksellisen suurta vuosina 2023–2024 erityisesti kasvaneen ulkomaan muuttoliikkeen myötä.

Vuodet 2023–2024 olivat Helsingissä ennätyksellisen suuria muuttovoittovuosia. Vuosittaiset vaihtelut ovat tyypillisesti olleet 2000-luvulla suuria, 1  500 hengen muuttotappiosta yli 10 000 hengen muuttovoittoon (2023). Muuttoliikkeessä on ollut huomattavia eroja myös muuton lähde- ja kohdealueiden suhteen. Muuttovoittoa on tullut Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta ja ulkomailta, mutta muuttotappio on kohdistunut erityisesti Helsingin seudun kuntiin, joihin Helsingistä on muutettu runsaasti.    

Helsingin saama muuttovoitto on tullut suurimmilta osin 17–24-vuotiaista. Myös 25–34-vuotiaista on tullut viime vuosina muuttovoittoa, mutta selkeästi nuorempaa ikäluokkaa vähemmän. Muuttotappio on kohdistunut erityisesti 35–64-vuotiaisiin, mutta myös vähäisissä määrin 65 vuotta täyttäneiden ikäryhmään. Alle 17-vuotiaiden ikäryhmästä Helsinki on saanut pientä muuttovoittoa.    

Ulkomainen muuttoliike on kasvanut viime vuosina huomattavan paljon, ja tuotti Helsinkiin lisää asukkaita ennätyksellisen paljon, 8 200 henkeä, vuonna 2023. Vuonna 2024 määrä, 5 438 henkeä, pieneni hieman edellisvuodesta, mutta oli edelleen 2010-lukuun verrattuna suuri.  

Muuttoliike kaupungin rajojen yli on ollut kuitenkin selvästi sisäistä muuttoliikettä pienempää. Kaupungin sisällä tehtyjen muuttojen määrä on vaihdellut 2000-luvulla 73 000 hengestä lähes 107 000 henkeen, samalla kun Helsinkiin muuttaneiden määrät ovat vaihdelleet 31 000–48 300 hengen välillä ja kaupungista pois muuttaneiden määrät 31 000–42 700 hengen välillä.     

Uusimmat artikkelit

Helsingin kaupungin ja Helsingin seudun muuttoliike oli koronapandemian aikana vuosina 2020–2022 poikkeuksellista. Helsinkiin muualta Suomesta suuntautuva muuttoliike jäi tappiolliseksi kaikkina kolmena vuonna, ja vuonna 2021 myös ulkomainen muuttoliike huomioon otettaessa. Artikkelissa kuvataan...
Suomea verrataan usein Ruotsiin, myös maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvissä kysymyksissä. Pohjoismaat ovat monella tapaa samanlaisia yhteiskuntia, ja niiden keskinäinen vertailu on sinänsä hyödyllistä. Kansainvälisen muuttoliikkeen tapauksessa Norja ja Tanska ovat kuitenkin Suomelle parempia...
Poismuutto kaupungeista lisääntyi eri maissa koronapandemian aikana. Myös Helsinkiä koskevassa muuttoliikkeessä nähtiin vuosina 2020–2021 muutoksia, joiden on osin tulkittu johtuneen pandemian aiheuttamasta kaupungin houkuttelevuuden heikkenemisestä. Tarkempaa tietoa Helsinkiin ja Helsingistä pois...
Asuinalueiden välinen muuttoliike Helsingissä on volyymiltaan merkittävää, ja vuosittain Helsingin osa-alueiden välillä ja sisällä muutetaan useammin kuin Helsingin rajojen yli. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin sisäisen muuttoliikkeen valikoitumista vuosina 2010-2020. Tutkimuksessa...
Viime vuosien maailmanlaajuiset mullistukset ovat heijastuneet kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin, myös asumiseen ja rakentamiseen. Koronaviruspandemian aikana etätyö yleistyi entisestään ja liikkumisen tavat muuttuivat, ja esimerkiksi monipaikkaisen työskentelyn on arvioitu säilyvän yleisenä...
Entistä useampi Helsingissä työskentelevä asuu muualla kuin Helsingissä. Tämän suuntainen muutos on ollut nähtävissä kaikissa ammattiryhmissä, myös sellaisissa, joissa lähityön osuus suhteessa etätyöhön on merkittävä. Kaiken kaikkiaan Helsingissä työskentelevistä hieman alle 60 prosenttia asuu...