Hyppää pääsisältöön

Yritystoiminta

Helsinki on Suomen suurin yritystoiminnan keskus. 

Helsinki on Suomen suurin yritystoiminnan keskus. Yritysten määrä, henkilöstömäärä ja liikevaihto ovat olleet alueella pitkään kasvussa. Koronapandemia aiheutti notkahduksen yritysten liikevaihtoon, mutta vuoden 2021 aineistot osoittavat notkahduksen jääneen lyhyeksi. Henkilöstömäärät sen sijaan ovat laskeneet jo kahden tilastointivuoden ajan. Kulttuurituotanto ja hotelli- ja ravintolatoiminta olivat koronapandemian ajan suurimpia häviäjiä, mutta suurimmat toimialat kuten informaatio ja viestintä sekä kauppa selvisivät väliaikaisista sulkutoimenpiteistä hyvin. Yritysten kasvukehityksen oletetaan jatkuvan uuden vuosikymmenen tuomista epävarmuustekijöistä huolimatta. 

Uusimmat artikkelit

15.6.2023
Vuosittain julkaistava Tilastotietoja Helsingistä -vihko sisältää tiiviissä paketissa keskeisiä tilastotietoja Helsingistä ja helsinkiläisistä. Taskuun mahtuvaan julkaisuun on koottu tunnusluvut muun muassa ympäristöstä, väestöstä, asumisesta ja rakentamisesta, koulutuksesta, taloudesta,...
31.5.2023
Helsingin kaupunkistrategian tavoitteiden ja kaupungin elinkeinopolitiikan painopisteiden edistäminen edellyttää Helsingissä toimivien yritysten tarpeiden, näkemysten ja odotusten ymmärtämistä. Laaja, lähes tuhannen yrityksen haastatteluaineisto antaa arvokasta tietoa kaupunkikehittämiseen....
2.5.2023
Muualta Suomeen muuttaneet ja heidän jälkeläisensä muodostavat jo merkittävän osan Helsingin ja pääkaupunkiseudun työllisistä. Työllisten maahanmuuttajien määrä ja heidän osuutensa kaikista työllisistä ovat nousseet viime vuosina koronapandemian aiheuttamaa notkahdusta lukuun ottamatta. Moni...
''''
13.4.2023
Helsingissä kuten muuallakin Suomessa sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatuksen ja koulutuksen alalla kärsitään tällä hetkellä vakavasta työvoimapulasta, jonka voidaan ennakoida jatkuvan myös tulevina vuosina. Artikkelissa kartoitetaan tilastojen valossa toisaalta sitä, miltä aloilta...
27.3.2023
Ulkomaalaisomisteisten yritysten merkitys on kasvussa niin Helsingissä kuin Helsingin seudulla. Tässä julkaisussa käsitellään näiden yritysten alueellista sijoittumista ja merkitystä paikallistaloudelle. Ulkomaalaisomisteinen yritys määritellään Tilastokeskuksen mukaan sellaiseksi yritykseksi,...
13.1.2023
Entistä useampi Helsingissä työskentelevä asuu muualla kuin Helsingissä. Tämän suuntainen muutos on ollut nähtävissä kaikissa ammattiryhmissä, myös sellaisissa, joissa lähityön osuus suhteessa etätyöhön on merkittävä. Kaiken kaikkiaan Helsingissä työskentelevistä hieman alle 60 prosenttia asuu...