Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
833 sivua
Helsingin Uutiset halusi vertailla syntyperältään savolaisten ja pohjalaisten sijoittumista pääkaupunkiseudulla ja selvittää, hakeutuvatko heimoveljet toistensa läheisyyteen.
Miten on mahdollista, että 1,8 miljoonan asukkaan Wienissä vuokra-asuntojen keskimääräinen vuokrataso on vain vajaa 7 euroa neliöltä, ja että elämisen laatua mittaavissa kansainvälisissä kaupunkivertailuissa Wien sijoittuu vuodesta toiseen kärkikolmikkoon?
Pääkaupunkiseudun bussiliikennemarkkinoita ryhdyttiin liberalisoimaan ja avaamaan kilpailulle 1990-luvun alussa.
Majoituksen välittäminen kuluttajalta toiselle, erityisesti Airbnb-palvelun kautta, on noussut merkittävään rooliin myös Helsingin matkailumarkkinoilla.
Alankomaiden kotouttamispolitiikan tuore arviointi nosti esille monia kritiikin kohteita.
Vastaamishalukkuus kyselytutkimuksiin on laskenut kymmenessä vuodessa radikaalisti.
Helsingissä on tällä hetkellä arviolta 30 000 koiraa. Koirien määrä Helsingissä on noussut suhteellisesti jopa kaupungin väkiluvun kasvua nopeammin.