Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
833 sivua
Amsterdamissa seurataan monikulttuurisuuden jatkuvaa monimuotoistumista ja mietitään, mitä aiheeseen liittyen oikeastaan pitäisi tutkia ja millä välineillä.
Kaupunkien merkitys kansallisen hyvinvoinnin ja kehityksen tekijöinä kasvaa jatkuvasti.
Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman tavoitteeksi asetettiin vuonna 2020 luoda asumisen kohtuuhintaisuuden analysointiin ja seurantaan mittaristo, jolla voidaan verrata asumisen kustannuksia erilaisille asuntokunnille kaupungin eri alueilla ja eri asumismuodoissa.
Yhdysvaltalainen kaupunkikehittäjä Richard Florida herätteli viisitoista vuotta sitten kaupungit ympäri maailman havaitsemaan ”luovan luokan” tuomat mahdollisuudet taloudellisen menestyksen kannalta.
Helsinkiin suuntautuvassa matkailussa näyttää olevan käynnissä jonkinlainen murros: tilastoissa ollaan nousemassa uudelle tasolle. Helsinki haluaakin olla strategiansa mukaisesti entistä vetovoimaisempi kaupunki myös matkailijoille.
Tänä vuonna Itä-Helsingissä vietetään juhlavuotta, sillä kaupungin sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan suurin kaupunginosa Vuosaari täyttää 50 vuotta osana Helsinkiä.