Helsingissä on rakennettu enemmän asuntoja kuin vuosikymmeniin, jopa noin 7 000 asuntoa vuodessa. Vuodesta 2023 alkaen vuotuinen asuntotuotantotavoite nousee 8 000 asunnon tasolle AM-ohjelman (Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelma) mukaisesti. Toimitilarakentaminen myötäilee talouden suhdanteita, ja viime vuosina valmistuneen toimitilarakentamisenkin kerrosalamäärä on ollut suuri. Toimitilarakentamisen saralla eniten rakennetaan toimisto- ja liiketiloja sekä julkisia palvelurakennuksia. Asumisen ja toimitilarakentamisen uudistuotanto painottuu Pasilan, Jätkäsaaren, Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan kaltaisille projektialueille. Noin puolet vuosittaisesta asuntotuotannosta on esikaupunkialueilla tapahtuvaa täydennysrakentamista.
Uusimmat artikkelit
Rakentaminen keskittyy Suomessa yhä enemmän Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Tampereelle. Näihin kaupunkeihin sijoittui noin 43 prosenttia vuosina 2015–2021 koko maassa rakennetusta asuntopinta-alasta. Asuntotuotannon vuosittainen määrä oli ajanjaksolla lähes kaksinkertainen verrattuna vuosiin...
Katsaus on pääkaupunkiseudun toimitilamarkkinoita monipuolisesti kuvaava vuosittain julkaistava ajankohtaisraportti. Kiinteistösijoitusmarkkinat ovat viime vuosina houkutelleet runsaasti pääomia ennätysmatalien korkojen ja rahoitusmarkkinoiden korkean likviditeetin siivittämänä. Vuonna 2022...
Helsingin tilastollinen vuosikirja kokoaa yhteen laajan joukon eri ilmiöalueita kuvaavia tilastotietoja. Näin se antaa monipuolisen ja luotettaviin tilastotietoihin perustuvan kuvauksen Helsingistä ja helsinkiläisistä. Helsinkiä kuvaavien tietojen ohella vuosikirjassa esitetään vertailutietoja...
Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet pääkaupunkiseudulla
nopeasti. Siksi Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit seuraavat
maahanmuuttajien kotoutumista ja heidän lastensa menestymistä elämässä.
Tämä raportti päivittää kotoutumisen tilannekuvaa...
nopeasti. Siksi Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit seuraavat
maahanmuuttajien kotoutumista ja heidän lastensa menestymistä elämässä.
Tämä raportti päivittää kotoutumisen tilannekuvaa...
Helsingissä asuinrakentamisen tahti oli jälleen korkealla tasolla vuonna 2021 jatkuneesta koronapandemiasta huolimatta. Vuoden aikana valmistui yhteensä 7 105 asuntoa, joista 96 prosenttia eli 6 815 asuntoa valmistui uustuotantona ja laajennuksina sekä loput 290 asuntoa käyttötarkoituksen...
Helsingin asuntotuotanto on kaupungin uudenkin väestöennusteen mukaan lähivuosina selvästi vilkkaampaa kuin 2010-luvulla keskimäärin. Silti väestö ei ennusteen mukaan kaupungissa kasva aivan samaa tahtia kuin uusia asuntoja rakennetaan.