Osa heistä on syntynyt Suomessa, ja he ovat maahanmuuton toista sukupolvea, ensimmäisen polven suomalaisia. Vuoden 2017 lopussa ulkomaalaistaustaisia oli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhteenlaskettuna 185 131 henkeä. Heistä 150 765 oli syntynyt ulkomailla ja 34 366 oli syntynyt Suomessa [1].
Ovatko ulkomaalaistaustaiset jakautuneet tasaisesti koko pääkaupunkiseudulle vai onko heitä jossain päin enemmän ja toisaalla vähemmän? Onko seudun ulkomaalaistaustainen väestö samanlaista kaikkialla vai löytyykö kaupunkien väliltä maahanmuuttajien ja heidän lastensa taustojen ja ominaisuuksien osalta eroja? Onko ulkomaalaistaustaisten kotoutuminen samanlaista koko seudulla vai poikkeavatko maahanmuuttajien oman paikkansa löytämisen prosessit Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla toisistaan? Ajatellaanko kotoutumisesta näissä kolmessa kaupungissa samalla tavalla?
Tässä artikkelissa vastataan näihin kysymyksiin. Pääasiallisia aineistoja ovat Tilastokeskuksen rekisteripohjaiset tilastotiedot maahanmuuttajista sekä laajemmin ulkomaalaistaustaisesta väestöstä sekä Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimuksen (UTH) tulokset [2]. Kuntien kotouttamispolitiikan osalta analyysi perustuu Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkistrategioihin ja kotouttamisohjelmiin.
Suhteellinen osuus väestöstä on samankokoinen
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla nykyään lähes saman kokoinen. Vuoden 2017 lopussa heitä oli Helsingissä ja Espoossa noin 16 prosenttia ja Vantaalla 18 prosenttia kaupungin koko väestöstä. Määrällisesti tarkasteltuna Helsingissä (99 996) oli kuitenkin enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin Espoossa (44 935) ja Vantaalla (40 200) yhteensä.
Kaupunkeja yhdistää myös ulkomaalaistaustaisten määrän ja suhteellisen osuuden voimakas kasvu viime vuosikymmeninä. Ulkomaalaistaustaisten prosentuaalinen osuus oli Helsingissä pitkään korkeampi kuin sen naapurikaupungeissa, mutta viime vuosina ensin Vantaa ja sittemmin myös Espoo ovat menneet Helsingistä ohi. Pääkaupunkiseutu on maahanmuuton seurauksena monimuotoistunut etnisesti ja kulttuurisesti selvästi enemmän kuin koko maa keskimäärin. (Kuvio 1.)
Ulkomaalaistaustaisen väestön kasvu johtuu kansainvälisestä muuttoliikkeestä, kotimaisesta muuttoliikkeestä ja luonnollisesta väestönkasvusta. Näitä kolmea kaupunkia yhdistää se, että niihin muutetaan suoraan ulkomailta, mutta runsaasti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisesta Suomesta. Ulkomaalaistaustaisten muuttoliikettä tapahtuu lisäksi seudun sisällä, ja viime vuosina Helsinki on tässä muuttoliikkeessä menettänyt enemmän asukkaita kuin mitä se on toisista kaupungeista saanut. Ulkomaalaistaustaisia on muuttanut Helsingistä etenkin Vantaalle [3].
Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajat poikkeavat toisistaan sen mukaan, kuinka pitkään he ovat Suomessa asuneet. Vuoden 2016 lopussa Helsingissä asuvista ulkomailla syntyneistä ulkomaalaistaustaisista 37 prosenttia oli asunut Suomessa korkeintaan viisi vuotta ja 28 prosenttia vähintään 15 vuotta. Espoossa vastaavat prosenttiosuudet olivat 42 % ja 22 % sekä Vantaalla 38 % ja 27 %. Etenkin Espoon maahanmuuttajista suurehko osa on siis asunut Suomessa vasta melko vähän aikaa.
Ulkomaalaistaustaisen väestön rakenteessa on eroja ja yhtäläisyyksiä
Kaikissa kolmessa kaupungissa ulkomaalaistaustainen väestö koostuu enemmistöltään maahanmuuttajista eli ulkomailla syntyneistä ulkomaalaistaustaisista. Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten osuus kaikista ulkomaalaistaustaisista oli vuoden 2017 lopussa Helsingissä 18 prosenttia (18 023), kun taas Espoossa tähän toiseen sukupolveen kuuluvien osuus oli 18 prosenttia (8 239) ja Vantaalla 20 prosenttia (8 104). Kaikissa kaupungeissa Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten eli ensimmäisen polven suomalaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kuitenkin viime vuosina kasvaneet nopeasti.
Suomeen muuton syystä tai oleskeluluvan perusteesta ei ole saatavilla rekisteripohjaisia tietoja, mutta UTH-tutkimuksen tietojen perusteella perhesyistä muuttaneet muodostavat selvästi suurimman osuuden kaikkien kolmen kaupungin maahanmuuttajista. Suomeen on muutettu myös työn, opiskelun ja pakolaisuuden vuoksi, mutta selvästi perhesyitä harvemmin. Kaupunkien väliset erot ovat suurimmaksi osaksi pieniä, joskin opiskelijana Suomeen muuttaneiden osuus oli vuonna 2014 Helsingissä ja etenkin Espoossa korkeampi kuin Vantaalla. Espoossa puolestaan perheperusteisesti muuttaneita oli pienempi osuus maahanmuuttajista kuin Helsingissä ja Vantaalla. (Saukkonen & Peltonen 2018, 12–14.)
Pääkaupunkiseudun suuret kaupungit muistuttavat myös maahanmuuttajien taustamaarakenteen [4] osalta melko paljon toisiaan (Kuvio 2). Kaikissa kaupungeissa ne, joilla on taustamaana Venäjä/entinen Neuvostoliitto tai Viro muodostivat vuoden 2016 lopussa kaksi suurinta ryhmää. Vantaalla näihin kahteen taustamaaryhmään kuuluvien osuudet kaupungin maahanmuuttajaväestöstä olivat kuitenkin huomattavan suuria, yhteenlaskettuna yli 46 prosenttia. Espoossa on suhteellisesti ottaen enemmän kiinalais- ja intialaistaustaisia sekä muita aasialaistaustaisia maahanmuuttajia. Vantaalla asui vähemmän Länsi-Eurooppa-taustaisia maahanmuuttajia, mutta Euroopan unionin ulkopuolelta tulleita itäeurooppalaisia enemmän kuin Espoossa ja Helsingissä.
Pääkaupunkiseudun ulkomaalaistaustaisista lähes 40 prosenttia oli UTH-tutkimuksen tuottamien tietojen perusteella suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Erityisen korkea koulutustaso oli vuonna 2014 Espoossa, jossa ulkomaalaistaustaisistakin noin 47 prosenttia oli suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Enintään perusasteen ja enintään toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuudet olivat puolestaan korkeampia Vantaalla kuin Helsingissä ja Espoossa. (Saukkonen & Peltonen 2018, 19–21.)
UTH-tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudulla noin 17 prosentilla maahanmuuttajista oli äidinkielen tasoinen suomen tai ruotsin kielen taito ja noin neljänneksellä kielitaito oli edistyneen osaajan tasolla. Kielitaito oli keskitasoa hieman yli 30 prosentilla maahanmuuttajista ja aloittelijana itseään piti 28 prosenttia. Seudun sisällä etenkin Espoossa oli paljon sellaisia maahanmuuttajia, joilla suomen tai ruotsin kielen taito oli vain aloittelijan tasolla (34 %). Vantaalla puolestaan lähes puolet maahanmuuttajista oli sellaisia, joilla suomen tai ruotsin kielen taito oli vähintään edistyneellä tasolla. (Saukkonen & Peltonen 2018, 21–24.)
Ulkomaalaistaustaiset ovat sijoittuneet seudulle epätasaisesti
Viime vuosikymmenten kehityksen johdosta ulkomaalaistaustaisia on kaikkialla pääkaupunkiseudulla, ja kansainvälinen muuttoliike seurauksineen koskettaa siis ainakin jonkin verran Helsingin, Espoon ja Vantaan jokaisen alueen elämää. Alusta lähtien maahanmuuttajat ovat kuitenkin sijoittuneet kaupunkeihin epätasaisesti, ja kehitys on suurimmaksi osaksi ennemmin vahvistanut kuin tasoittanut eroja asuma-alueiden välillä. Katja Vilkaman (2011, 105) mukaan etnisen eriytymisen pääasiallinen rakenne muotoutui 2000-luvun puolella, vaikka merkkejä sen rakentumisesta oli nähtävissä jo 1990-luvun puolivälissä, etenkin Helsingissä.
Helsingin suurpiirijaolla ja Espoon ja Vantaan suuraluejaolla tarkasteltuna ulkomaalaistaustaisten osuus oli vuoden 2017 lopussa pääkaupunkiseudun korkein Helsingin Itäisessä suurpiirissä, 28 prosenttia. Hakunilan suuralueella Vantaalla vastaava prosenttiosuus oli 26 ja Vanha-Espoon suuralueella 21 prosenttia.
Edellä mainitut alueet ovat kuitenkin laajoja ja sisäisesti usein hyvin monimuotoisia kokonaisuuksia. Alemman aluetason (Helsingin osa-alueet ja niitä vastaavat Espoon ja Vantaan tilastoalueet) tarkastelu paljastaa uusia eroja ja yhtäläisyyksiä. Pääkaupunkiseudulla oli vuoden 2017 lopussa 27 tämän aluetason aluetta, joilla ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä oli vähintään 25 prosenttia, ja kymmenen sellaista aluetta, joilla heidän osuutensa oli yli kolmannes. Osuudet olivat korkeimpia Vantaan Länsimäessä (41 %) ja Havukoskella (38 %), Helsingin Kallahdessa (39 %) ja Meri-Rastilassa (38 %) sekä Espoon Suvelassa (38 %).
Kuvio 3 osoittaa, että alueet, joilla ulkomaalaistaustaisia on selvästi enemmän kuin seudun keskiarvo (15,6 % vuoden 2017 lopussa), sijoittuvat eri puolille pääkaupunkiseutua. Toisaalta kartta paljastaa myös sen, että ennen muuta alueen itäosaan muodostuu Vantaan ja Helsingin kuntarajan ylittävä etnisesti ja kulttuurisesti varsin monimuotoisen väestön kaistale. Toinen laajempi kokonaisuus voi olla rakentumassa Helsingin luoteisosaa ja Espoon Suur-Leppävaaraa yhdistävälle alueelle. Muilta osin Espoo kuitenkin poikkeaa Helsingistä ja Vantaasta siinä, että korkeampien ulkomaalaistaustaisten väestön osuuksien alueet ovat melko kaukana toisistaan.
Työllisyydessä yhtäläisyyksiä, eroja sosioekonomisessa rakenteessa
Kaikissa pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa maahanmuuttajien työllisyystilanne on heikompi kuin kantaväestöön kuuluvien. UTH-tutkimus osoitti, että ulkomaalaistaustaisten työllisyysaste on korkeampi kuin mitä rekisteritietojen perusteella on päätelty, mutta ero suomalaistaustaisiin on silti selvä. 15–64-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten työllisyysaste oli vuonna 2014 noin kymmenen prosenttia alempi kuin suomalaistaustaisilla niin Helsingissä kuin Espoossa ja Vantaalla (Saukkonen & Peltonen 2018, 28–29). UTH-tutkimus ei pystynyt osoittamaan tilastollisesti merkitseviä eroja kaupunkien välillä myöskään työttömyysasteen osalta. Sen sijaan Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston tiedot vuodelta 2016 osoittavat, että 20–64 vuotiailla maahanmuuttajilla työttömyysaste oli alempi Espoossa (22 %) kuin Vantaalla (23 %) ja Helsingissä (25 %).
Näitä kolmea kaupunkia yhdistää myös se, että suuri osa työllisistä ulkomaalaistaustaisista työskentelee sosioekonomisen asemansa puolesta työntekijäammatissa. Erojakin kuitenkin löytyy. Vantaalla työntekijänä työskenteli vuonna 2014 UTH-tutkimuksen tuottamien tietojen mukaan yli puolet ulkomaalaistaustaisista (54 %), kun taas Helsingissä ja Espoossa prosenttiosuus oli selvästi alempi, 38 ja 33 prosenttia. Espoossa oli selvästi korkein ylempänä toimihenkilönä työskentelevien ulkomaalaistaustaisten osuus, 33 prosenttia (Helsingissä 23 %, Vantaalla 12 %). (Saukkonen & Peltonen 2018, 35–36.)
Kuva tarkentuu edelleen tarkastelemalla maahanmuuttajien sijoittumista eri ammattiluokkiin Tilastokeskuksen ammattitilaston perusteella. Espoossa reilu kolmannes (36 %) ulkomailla syntyneistä työllisistä ulkomaalaistaustaisista oli vuonna 2015 joko johtaja, asiantuntija tai erityisasiantuntija, siinä missä vastaavat prosenttiosuudet olivat Helsingissä 30 % ja Vantaalla 19 %. Vantaalla palvelu- ja myyntityöntekijöiden, rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden, prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden sekä luokkaan ”muut työntekijät” [5] kuuluvien suhteellinen osuus oli noin 70 prosenttia, seudun kahdessa muussa suuressa kaupungissa hieman yli puolet (Helsingissä 56 %, Espoossa 51 %).
Pääkaupunkiseudulla yli neljännes ulkomaalaistaustaisista työllisistä katsoi UTH-tutkimuksen tuottamien tietojen perusteella olevansa tehtäväänsä ylikoulutettu. Tätä selvitettiin kysymällä, katsoisiko haastateltava kykenevänsä selviytymään koulutuksellaan ja taidoillaan nykyistä vaativammista työtehtävistä. Tämä käsitys oli heillä selvästi yleisempää kuin alueen suomalaistaustaisilla työllisillä. Suurten kaupunkien välillä ei tässäkään tapauksessa ollut suuria eroja, mutta Vantaalla asuvista korkeasti koulutetuista ulkomaalaistaustaisista työllisistä jopa yli neljännes toimi vuonna 2014 työntekijätason ammatissa (Kuvio 4). (Saukkonen & Peltonen 2018, 45–46, ks. myös Larja & Luukko 2018.)
Espoossa asuvilla ulkomaalaistaustaisilla on keskimäärin paremmat tulot kuin vastaavilla henkilöillä Helsingissä ja Vantaalla. Vuonna 2016 valtionveronalaisten tulojen keskiarvo oli Tilastokeskuksen tulotilaston perusteella Espoon maahanmuuttajilla 26 680 euroa, Helsingissä 23 562 euroa ja Vantaalla 23 196 euroa. Kaikissa kaupungeissa miesten keskimääräiset tulot olivat varsin selvästi naisten keskimääräisiä tuloja korkeammat. Koko maan valtionveronalaisten tulojen perusteella rakennettuihin tulokvartiileihin kaupunkien maahanmuuttajat sijoittuvat myös osin toisistaan poikkeavilla tavoilla. Helsingissä oli eniten alimpaan kvartiiliin kuuluvia henkilöitä (43 %), kun taas Espoossa oli eniten ylimpään kvartiiliin kuuluvia (22 %). [6] (Saukkonen 2018a.)
Asema työmarkkinoilla ja tulotaso heijastuvat joiltain osin asumiseen, mihin toki vaikuttavat myös paikallinen asuntorakenne, asuntojen hinnat ja ihmisten yksilölliset intressit. Tilastokeskuksen asuntoväestöä koskevan tilaston perusteella omistusasuminen on pääkaupunkiseudulla selvästi harvinaisempaa maahanmuuttajien kuin kantaväestön keskuudessa, ja melko suuri osa maahanmuuttajista asuu arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa (ARA-asunnot). Vuoden 2016 tietojen perusteella omistusasunnossa asuvien maahanmuuttajien osuus kaikista ulkomailla syntyneistä ulkomaalaistaustaisista oli kuitenkin Espoossa ja Vantaalla selvästi korkeampi kuin Helsingissä, missä puolestaan ARA-asunnossa asuvien osuus oli korkeampi (Saukkonen 2018a).
Kotouttamisohjelmat näyttävät erilaisemmilta kuin mitä ne ovat
Monilla muillakin väestörakenteen, kotoutumisen ja elinolojen alueilla voitaisiin verrata keskenään Helsinkiä, Espoota ja Vantaata. Lopputulos on useimmissa asiayhteyksissä sama: pääkaupunkiseutu on suurimmaksi osaksi melko yhdenmukainen, katsottiin sitä mistä suunnasta tahansa. Toisaalta se ei ole kuitenkaan kaikkialla täysin samanlainen, vaan kaupunkien välillä on eroja. Suurimmat erot ovat usein Espoon ja Vantaan välillä, ja Helsinki asettuu ikään kuin näiden kahden kaupungin väliin. Kooltaan muita suurempi Helsinki näyttäytyy myös kaikista monimuotoisimpana. (Saukkonen & Peltonen 2018, 70.)
Näkyvätkö kuntien väliset erot paikallisissa kotouttamisohjelmissa? Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) velvoittaa kunnat laatimaan kotouttamisohjelman, joka pitäisi hyväksyä kunnanvaltuustossa ja tarkistaa vähintään kerran neljässä vuodessa. Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat vastikään saaneet paitsi kuntavaalien jälkeiset uudet strategiat (tai vastaavat) sekä vuonna 2018 uudet kotouttamisohjelmat. Näitä strategioita ja ohjelmia voidaan nyt lyhyesti vertailla etenkin suhteessa edellä esille nostettuihin eroihin ja yhtäläisyyksiin kaupunkien välillä.
Kaupunkien strategioiden tasolla ei sinänsä ole näissä asioissa suuria eroja Helsingin, Espoon ja Vantaan välillä. Kaikissa uskotaan ulkomaalaistaustaisen väestön kasvavan sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Työperusteisen maahanmuuton lisääminen nousee esille etenkin Helsingissä. Kotoutumisen edistäminen koetaan haasteeksi, johon halutaan myös panostaa. Kasvatuksen (ml. varhaiskasvatus) ja koulutuksen kysymykset ovat vahvasti esillä, samoin syrjäytymisen sekä alueellisen ja sosiaalisen eriytymisen (segregaation) ongelmat ja niiden ratkaiseminen. (Espoon kaupunki 2017; Helsingin kaupunki 2017; Vantaan kaupunki 2017.)
Kotouttamisohjelmat näyttävät ensi silmäyksellä hyvin erilaisilta. Helsingin ohjelma on laadittu kaupunkistrategian kotoutumisen tavoitteiden toteuttamiseksi. Siinä on nostettu esiin neljä teemaa [7], joista kullekin on kirjattu tavoitteita, toimenpiteitä ja mittareita sekä toteuttamisesta vastaavat tahot. Ohjelmaan on koottu strategiakauden aikana kehitettävät uudet toimenpidekokonaisuudet sekä kotoutumista tukevat hankkeet kaikilta toimialoilta. Toimenpiteitä on kaikkiaan 66 kappaletta. Miltei puolet niistä on lähtöisin maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2018–2021. (Helsingin kaupunki 2018.)
Espoon tuore kotouttamisohjelma nostaa puolestaan esiin vain valtuustokauden keskeisimmät asiaan liittyvät tavoitteet. Ohjelmassa esitetään yhdeksän tavoitetta ja niille seurantamittarit. Sen sijaan keinojen osalta on katsottu, että niistä on mielekkäämpi sopia vuosittain erikseen toimialojen ja tulosyksiköiden tuloskorttien sekä kaupungin talousarvion valmistelun yhteydessä. (Espoon kaupunki 2018.) Vantaan kotouttamisohjelma koostuu puolestaan osana Vantaan hyvinvointiohjelmaa vuosille 2018–2022 kaupunginvaltuustossa hyväksytystä monikulttuurisuussuunnitelmasta ja muista suunnitelmista. Monikulttuurisuussuunnitelman ulkopuolelle on jätetty työllisyyteen, yrittäjyyteen ja henkilöstöpolitiikkaan liittyvät tavoitteet, jotka on kirjattu kaupungin strategian elinvoimatavoitteisiin. (Vantaan kaupunki 2018.)
Näiden erojen yli katsottuna kaupunkien kotouttamisohjelmat ovat kuitenkin suurissa kysymyksissä melko yhdenmukaisilla linjoilla. Niistä ei paljastu sellaisia eroja, jotka olisi helposti yhdistettävissä väestörakenteen eroihin tai eroihin maahanmuuttajien tai laajemmin ulkomaalaistaustaisten kotoutumisessa. Myös tässä tapauksessa Helsinki käsittelee asioita laveimmalla otteella sekä maahanmuuttajien erilaisten taustojen että eri toimialojen osalta. Vantaan ohjelmassa korostuvat turvapaikanhakijat ja pakolaiset, vaikka pakolaistaustaisten osuus ei kaupungissa olekaan sen korkeampi kuin muualla. Vantaan ohjelma painottaa myös enemmän hyviä väestösuhteita ja järjestöjen roolia ja kumppanuuksia, Espoon ohjelmassa esille nousevat vahvasti lapsiin ja nuoriin liittyvät kysymykset sekä maahanmuuttajien työllisyys.
Tulevaisuus: samankaltaistumista vai eriytymistä?
Viime aikoina on voimakkaasti vahvistunut käsitys, jonka mukaan maahanmuuttajien kotoutuminen on ensisijaisesti paikallistasolla tapahtuvien prosessien muodostama kokonaisuus (OECD 2018; Saukkonen 2018b). Jokainen paikkakunta on erilainen esimerkiksi väestörakenteidensa, koulutusmahdollisuuksiensa, työmarkkinoidensa sekä arvomaailmansa ja ilmapiirinsä suhteen. Näiden erojen ja niiden tuottamien mahdollisuuksien ja haasteiden johdosta myös kotouttamispolitiikan ja kotouttamispalvelujen tulee olla suunniteltu paikallisia oloja silmällä pitäen.
Suomen pääkaupunkiseutu muodostaa kansainvälisestikin kiinnostavan kokonaisuuden. Helsinki on kaupungeista selvästi suurin, ja sen asema pääkaupunkina tuottaa sille muutenkin erityisaseman. Melko samankokoisista kaupungeista muodostuva metropolialue, jonka kunnilla on paljon itsenäistä päätösvaltaa, on kuitenkin Euroopassa harvinainen. Maahanmuutto on muuttanut pääkaupunkiseutua merkittävästi kolmen viime vuosikymmenen aikana, ja seudusta kokonaisuudessaan on tullut etnisesti ja kulttuurisesti monimuotoinen. Tämä lisää pääkaupunkiseudun kansainvälistä kiinnostavuutta.
Tällä hetkellä Helsinki, Espoo ja Vantaa muistuttavat maahanmuuton ja sen väestöllisten seurausten osalta toisiaan varsin paljon. Maahanmuuttajien kotoutumisen ja ulkomaalaistaustaisten elinolojen osalta kaikissa kaupungeissa näyttäisi olevan samantyyppisiä haasteita ja kysymyksiä. Kotouttamispolitiikan osalta Helsinki, Espoo ja Vantaa vaikuttavat myös olevan samoilla linjoilla mitä tulee maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseen, hyvien etnisten suhteiden varmistamiseen ja monikulttuurisen paikallisyhteisön periaatteiden luomiseen.
Joitain eroja kaupunkien väliltä kuitenkin löytyy, ja ne ovat pääsääntöisesti kytkettävissä eroihin muuttoliikkeen tuottamissa erilaisissa demografisissa painotuksissa ja profiileissa. Nyt on hyvä aika pohtia, ovatko erot kasvamassa vai pienenemässä. On mahdollista, että asiat tasoittuvat, mutta ehkä todennäköisempänä voi kuitenkin pitää, että nyt havaittavissa olevat trendit jatkuvat. Tällöin esimerkiksi Espoossa ja Vantaalla ulkomaalaistaustaisten suhteellinen osuus väestöstä olisi jatkossa vielä korkeampi Helsinkiin verrattuna. Lisäksi voi hyvin olla, että jatkossa(kin) Espoo houkuttelee enemmän koulutettuja maahanmuuttajia, joista monet ovat lähtöisin Kiinasta tai Intiasta, ja Vantaa puolestaan lähelle työpaikkoja ja omistusasuntoihin kaipaavia esimerkiksi virolais- ja venäläis- tai neuvostoliittolaistaustaisia maahanmuuttajia. On myös oletettavissa, että ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä kaikissa kaupungeissa kasvaa etenkin siellä, missä heidän väestönosuutensa on jo nyt keskimääräistä suurempi.
Siltä osin kun olosuhteet ja haasteet ovat yhtäläisiä, pääkaupunkiseudulla on mielekästä harjoittaa yhdenmukaista kotouttamispolitiikkaa ja hyvien etnisten suhteiden rakentumiseen tähtäävää sekä seudun monietnisyyden ja monikulttuurisuuden muuten huomioivaa politiikkaa. Pääkaupunkiseutu muodostaa elinympäristönä kokonaisuuden, jossa kuntarajoilla on vain joiltain osin merkitystä. Lisäksi monet ihmiset muuttavat elämänsä aikana kunnasta toiseen. Siksi tärkeimmistä periaatteista olisi hyvä olla seudullinen yksimielisyys. Maakunta- ja sote-uudistuksen yhteydessä suunniteltu kasvupalvelujen (ja niiden mukana kotoutumista edistävien palvelujen) siirtyminen pääkaupunkiseudun kuntayhtymälle voisi tarjota tähän hyvän mahdollisuuden.
Jos kaupunkien väliset erot jatkossa kasvavat, ja niihin muodostuu erilaisia toimintaympäristöjä ja erilaisia haasteita ja mahdollisuuksia, palvelujen suunnittelussa ja etenkin kotouttamispolitiikan toteutuksessa on syytä tiedostaa kaupunkien erot. Huomiota ja resursseja on kohdistettava erilaisiin olosuhteisiin parhaiten sopivalla tavalla. Kunnille on hyvä jäädä tarpeeksi paikallista liikkumavaraa tekemään oikeita ratkaisuja riittävillä resursseilla. Vantaan ja Espoon kotouttamisen ja muun maahanmuuttoa huomioivan politiikan pitäisi ehkä kymmenen vuoden päästä olla melko erilaista.
Joltain osin pääkaupunkiseudulle näyttäisi myös syntyvän alueita, joissa olosuhteet ovat melko samanlaisia kuntarajan molemmin puolin, mutta erilaisia kuin kunnassa keskimäärin. Tällä hetkellä kuntarajan ylittävä väestörakenteeltaan melko yhtenäinen mutta samalla monikulttuurinen alue näyttäisi olevan kehittymässä etenkin seudun itäiseen reunaan, Hakunilasta Kallahteen ja Meri-Rastilaan ulottuvalle kaistaleelle. Myös tällaisessa tapauksessa on perusteltua, että yhteistyö ja tiedonvaihto pelaavat kuntarajan ylitse. Yhteistä linjaa kannattaa hakea aina kuin se on mahdollista, ja eroja ylläpitää vain silloin kun se on välttämätöntä.
Pasi Saukkonen toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä. Hän on dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa.
[1] Tässä artikkelissa tarkastellaan pääkaupunkiseudusta puhuttaessa seudun kolmea suurinta kaupunkia, Helsinkiä, Espoota ja Vantaata. Asiasta mainitaan erikseen, kun pääkaupunkiseutu sisältää myös Kauniaisten kaupungin.
[2] UTH-tutkimuksen toteuttivat Tilastokeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Työterveyslaitos, ja sen tarkoituksena oli kuvata vuonna 2014 Suomessa vakituisesti asuvaa 15–64-vuotiasta ulkomaalaistaustaista väestöä etenkin työn, koulutuksen, terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmista (ks. tarkemmin Nieminen, Sutela & Hannula 2015).
[3] Ks. tarkemmin Ulkomaalaistaustaiset Helsingissä -verkkosivustolta, kohdasta Muuttoliike.
[4] Taustamaalla tarkoitetaan Tilastokeskuksen luokituksessa sitä maata, jossa Suomeen muuttaneen henkilön vanhemmat ovat syntyneet. Ks. tarkemmin https://www.stat.fi/meta/kas/syntypera_ja_ta.html(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
[5] ”Muihin työntekijöihin” sisältyy monia tukitoimintoja kuten siivous.
[6] Tuloluokkiin jakautumisen tarkastelussa on huomioitu vain ne, joilla oli valtionveronalaisia tuloja vuonna 2016.
[7] Helsinki on: osaavan työvoiman kaupunki; maailman vaikuttavin paikka oppia; avoin ja osallistava; ehkäisee eriarvoistumista.
Lähteet:
Espoon kaupunki (2017). Espoo-tarina. Espoo: Espoon kaupunki.
Espoon kaupunki (2018). Kotouttamisohjelma 2018–2021. Espoo: Espoon kaupunki.
Helsingin kaupunki (2017). Maailman toimivin kaupunki – Helsingin kaupunkistrategia 2017–2021. Helsinki: Helsingin kaupunki.
Helsingin kaupunki (2018). Kaikkien Stadi. Helsingin kotouttamisohjelma 2017–2021. Helsinki: Helsingin kaupunki.
Larja, Liisa & J. Luukko (2018). Koulutuksen ja työn vastaavuus. Teoksessa Toivanen, M. Väänänen, A., Kurki, A–L, Bergbom, B. & Airila, A. (toim.): Moni osaa! Työpaikkaosaaminen monikulttuurisilla työpaikoilla. Helsinki: Työterveyslaitos.
Nieminen, Tarja, H. Sutela & U. Hannula (2015). Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014. Helsinki: Työterveyslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos & Tilastokeskus.
OECD (2018). Working Together for Local Integration of Migrants and Refugees. Paris: OECD.
Saukkonen, Pasi (2018a). Maahanmuuttajien kotoutuminen Helsingissä 2016: työllisyys, tulot ja asuminen. Tutkimuskatsauksia 3/2018. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot.
Saukkonen, Pasi (2018b). Kotoutuminen tapahtuu kaupungeissa. OECD:n raportti tarjoaa hyviä neuvoja kotouttamiseen paikallistasolla. Työpapereita 5/2018. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot.
Saukkonen, Pasi & J. Peltonen (2018). Eroja ja yhtäläisyyksiä. Ulkomaalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimuksen valossa. Tutkimuskatsauksia 2/2018. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot.
Vantaan kaupunki (2017). Valtuustokauden strategia 2018–2021. Vantaa: Vantaan kaupunki.
Vantaan kaupunki (2018). Vantaan hyvinvointiohjelma 2018–2022. Vantaa: Vantaan kaupunki.
Vilkama, Katja (2011). Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat? Kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten asukkaiden alueellinen eriytyminen ja muuttoliike pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksia 2/2011. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.