Työ muuttuu ja on aina muuttunut
Ammattien katoamisen luomat uhkakuvat eivät ole uusi ilmiö. Oppikirjat kertovat Isossa-Britanniassa niin kutsuttujen luddiittien kapinoinnista kangasteollisuuden koneellistumista ja ennen kaikkea siihen liittyvää ammattityövoiman asemaa heikentänyttä kehitystä vastaan. Huoli kohdistui eritoten toimeentuloon, ei niinkään itse koneellistumiseen. Koneellistumisen luomaa tuottavuuden kasvua on toisaalta pidetty myös toivottavana asiana.
Taloustieteen merkittäviin kehittäjiin kuulunut John Maynard Keynes arvioi vuonna 1930 ilmestyneessä kirjoituksessaan ”Economic possibilites for our grandchildren”, että ennen pitkää työn tuottavuuden kasvu mahdollistaisi työajan merkittävään lyhenemisen. Työn tuottavuuden kasvun vapauttamat resurssit voidaan käyttää työajan lyhentämisen sijaan myös uusien hyödykkeiden ja palveluiden tuottamiseen. Todellisuudessa työaika on selkeästi lyhentynyt samalla kun tuotannon tehostuminen on mahdollistanut täysin uusien tuotteiden ja palveluiden tuottamisen ja kuluttamisen. Teknologian kehitystä onkin pitkälti kiittäminen elintason kasvusta.
Nykykeskustelussa keskeisiä työelämän muutokseen vaikuttavia tekijöitä ovat digitalisaatioon liittyvät uudet teknologiat, erityisesti tekoälyyn ja robotiikkaan perustuvat ratkaisut. Robotiikkaratkaisujen suorituskyky mekaanisissa rutiinitehtävissä ylittää ihmisen kapasiteetin moninkertaisesti. Tekoälypohjaiset ratkaisut vähentävät kustannuksia. Parhaimmillaan tämä vapauttaa ihmistyövoimaa sellaisiin tehtäviin, joissa automatisoinnin ja robotiikan mahdollisuudet ovat vähäisemmät.
Teknologisen kehityksen työmarkkinavaikutusten yhteydessä puhutaan usein osaamisvinoumasta. Sillä viitataan teknologian kehityksen taipumukseen suosia korkean osaamisen työtehtäviä. Korkeaa osaamista vaativien tehtävien osuus onkin kasvanut viimeisen vuosikymmenten aikana huomattavasti.
Teknologian kehitys on toistaiseksi mahdollistanut lähinnä rutiiniluontoisten tehtävien automatisoimisen, ja nämä tehtävät ovat erityisesti keskipalkkaisille ammateille tyypillisiä. Tätä ilmiötä kutsutaan teknologisen kehityksen rutiinivinoumaksi, mikä on nähty selityksenä keskipalkkaisten ammattien kaventumiselle (esim. Oesch & Rodriguez Menes, 2010). Ajan myötä, tekoälyn autonomisuuden ja oppimiskyvyn kasvaessa, yhä monimutkaisempia työtehtäviä voidaan automatisoida.
Työn muutosta ajavat teknologisen kehityksen ohella myös muut yhteiskunnalliset muutosvoimat. Työ vaihtaa sijaintia. Kaupungistumisen myötä merkittävin osa uusista työpaikoista syntyy kasvukeskuksiin. Uudet työpaikat ovat myös ammattirakenteeltaan erilaisia katoaviin työpaikkoihin nähden.
Palvelualojen rooli työllistäjänä on kasvanut ja niiden osuus työpaikoista on korkeimmillaan suurissa kaupungeissa. Teknologian kehitys, niin kuljetusteknologian kuin viestintäteknologiankin, on mahdollistanut kansantalouksien syvemmän taloudellisen integraation. Kansainvälinen työnjako on syventynyt ensin hyödykkeiden ja palvelujen kansainvälisen kaupan myötä ja sittemmin tuotantoprosessien pilkkoutumisen ja kansainvälistymisen myötä (Baldwin, 2006). Länsimaista on siirtynyt huomattava määrä esimerkiksi teollisuuden työpaikkoja alemman kustannustason maihin, usein Aasiaan.
Kommunikaatioteknologioiden kehityksen myötä tuotantoprosessia voidaan pilkkoa yhä tehokkaammin osiinsa ja teettää työ siellä, missä se on edullisinta. Valmistavan teollisuuden ohella nämä mahdollisuudet liittyvät kasvavissa määrin myös moniin muihin ammatteihin, jopa sellaisiin asiantuntijatehtäviin, joiden aiemmin ajateltiin olevan vähemmän alttiita työn globalisaatiokehitykselle.
Ammattien katoaminen – Freyn ja Osbornen lähestymistapa
Teknologian kehityksen vaikutuksista työpaikkojen ja ammattien tulevaan kehitykseen on esitetty erilaisia arvioita. Oxfordin yliopiston tutkijat Carl Benedikt Frey ja Michael A. Osborne (2013) kehittivät ammattipohjaiset kertoimet eri ammattien katoamisriskille vuoteen 2030 mennessä. He sovelsivat kertoimia Yhdysvaltojen työmarkkinoille ja päätyivät tulokseen, jonka mukaan jopa 47 prosenttia työpaikoista olisi korkean korvautumisriskin alaisia teknologian, erityisesti digitalisaation, kehityksen seurauksena.
Frey ja Osborne tarkastelivat ammatteja tunnistamiensa kolmen eri ulottuvuuden kautta. Sosiaalinen älykkyys ilmenee ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa mm. neuvottelu- ja suostuttelutaitoina sekä hoivana ja huolenpitona. Sitä tarvitaan monialaisesti sosiaali- ja terveysalalla sekä koulutus- ja kasvatustehtävissä. Luovuus näyttäytyy uusina keksintöinä ja arvokkaina ideoina sekä kyvykkyytenä monipuoliseen käsitteiden käyttöön. Kolmas tekijä liittyy fyysiseen toimintaan ja edellyttää havaintokykyä yllättävissä tilanteissa. Tätä tarvitaan esimerkiksi tavaroiden käsittelyssä ja siirtämisessä muuttuvassa ympäristössä. Näissä kvalifikaatioissa ihmisen arvioidaan olevan toistaiseksi konetta kyvykkäämpi. Mitä enemmän ammatti sisälsi edellä kuvattuja ominaisuuksia, sen varmemmin se Freyn ja Osbornen mukaan säästyy digitalisaation vaikutukselta lähitulevaisuudessa. Ja päinvastoin, mitä vähemmän työssä edellytettiin sosiaalista älykkyyttä, luovuutta ja havaintokykyä, sitä herkemmin ammatti on automatisoitavissa. Kullekin ammatille laskettiin korvautumisriskiä kuvaava kerroin. Mikäli ammatin riskiluku oli yli 70 prosenttia, määriteltiin ammatin olevan korkeassa korvautumisriskissä. Frey ja Osborne arvioivat, että automatisaation myötä korkean katoamisriskin alaisia työpaikkoja on erityisen paljon palvelualoilla, myyntialalla sekä hallinto- ja tukipalvelutehtävissä.
Etlan tutkijat Mika Pajarinen ja Petri Rouvinen (2014) muunsivat koneellisesti laskentamallin ammattinimikkeet vastaamaan Suomessa käytettyä ammattiluokitusta. Työpaikkamäärän lähtötasona he käyttivät Tilastokeskuksen rekisteritietoon pohjautuvaa työssäkäyntitilaston ammattitietoa vuodelta 2011. Laskentamallin perusteella 36 prosenttia Suomen työpaikoista oli tuolloin korkeassa korvautumisriskissä vuoteen 2030 mennessä. Vastaava tarkastelu tehtiin myös Vantaa työpaikkakehityksen osalta (Fröberg & Lönnqvist 2018).
Seuraavaksi tarkastellaan, miten digitalisaation eteneminen vaikuttaa pääkaupunkiseudun työpaikkamääriin Etlan tutkijoiden määrittelemiä kertoimia hyödyntäen.
Työpaikkamäärään muutokset ammateittain pääkaupunkiseudulla vuoteen 2030
Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan pääkaupunkiseudulla oli vuoden 2017 lopussa 634 700 työpaikkaa. Näistä korkeassa korvautumisriskissä olisi Freyn ja Osbornen metodia soveltaen vuoteen 2030 mennessä 23 prosenttia. Korkeaan korvautumisriskiin luokiteltiin työpaikat, jotka laskentamallin mukaan olivat korvattavissa automatisaation keinoin yli 70-prosenttisesti. Laskennallisesti tämä tarkoittaa noin 140 000 työpaikkaa. Osuus on hieman pienempi kuin koko maan tasolla. Suomen tasolla korkeassa korvautumisriskissä oli vuoden 2017 tietojen perusteella 26 prosenttia työpaikoista.
Pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa korkeassa korvautumisriskissä olevien työpaikkojen osuus vaihtelee jonkin verran; Helsingissä se oli 22 prosenttia, Espoossa 20 prosenttia ja Vantaalla 26 prosenttia. Erot selittyvät kaupunkien elinkeinorakenteiden painotuksilla. Vaikka markkinapalvelujen yhteinen osuus on lähellä toisiaan pääkaupunkiseudun kunnissa, niin toimialoittaiset erot olivat huomattavat. Espoo ja Vantaa profiloituvat selvästi Helsinkiä voimakkaammin kauppakaupungeiksi. Vantaalla logistiikkaan liittyvät toimialat nousevat korostetusti esiin. Informaatio- ja viestintäalan työpaikat ovat keskittyneet Helsinkiin ja Espooseen. Helsinki on rahoitusalan keskittymä. Ammatillisten, tieteellisten ja teknisten alojen osuus työpaikoista on Helsingissä ja Espoossa huomattavasti korkeampi kuin Vantaalla.
Lisäksi automatisaatio näyttää jo vieneen osan helposti korvautuvista tehtävistä; esimerkiksi Helsingissä työpaikkoja on hävinnyt korkean korvautumisriskin ammateissa vuodesta 2014 vuoteen 2017 neljä prosenttiyksikköä. Samalla työpaikkamäärä on kokonaisuudessaan kuitenkin kasvanut viidellä prosentilla.
Suurimmassa korvautumisriskissä olevat ammatit
Ammateittain tarkasteltuna myyjien työ näyttäytyy lähitulevaisuudessa vähenevän merkittävästi. Myyjiä on tällä hetkellä paljon, ja se onkin pääkaupunkiseudun yleisin ammatti. Kaupan alalla digitalisaation vaikutus näkyy verkkokauppaostosten ja kassojen itsepalveluautomaattien yleistymisenä.
Yleissihteerit, laskentatoimen erityisasiantuntijat, tilintarkastajat, kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat sekä tilasto-, rahoitus- ja vakuutustoimistotyöntekijät ja pankkitoimihenkilöt ovat suuressa korvautumisriskissä. Tietotekniset ohjelmat ovat korvanneet useita näihin ammatteihin kuuluvia numeerisia tehtäviä. Tekoäly pystyy jo tekemään osan päättelyä vaatimista asiakaspalvelutehtävistä. Ennalta arvattavaa asiakasneuvontaa hoitaa yhä useammin chattirobotti.
Postinkantajien ja -lajittelijoiden työpaikkoja häviää paljon. Osin tehtävät ovat automatisoituneet ja usein muutos liittyy kuluttajien käyttäytymisen muuttumiseen; perinteisen postitervehdyksen ovat korvanneet tekstiviestit ja viestittely sosiaalisessa mediassa.
Freyn ja Osbornen mallin mukaan automatisaatio iskee voimalla myös ravintola-alaan ja suurtalouskeittiöihin. Itsepalvelun rooli kasvaa ja pikaruokapaikkoihin on ilmestynyt ateriantilausautomaatteja. Samalla moni valmistusprosessin vaihe voidaan korvata koneella. Yhä useampi kuluttaja myös tilaa aterian etukäteen verkosta ja mahdollisesti kotiin kuljetettuna. Tarjoilijoiden sekä kahvila- ja baarimyyjien tarve pienenee.
Muita lukumääräisesti suuria korvautumisriskissä olevia ammatteja ovat puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjät, televiestinnän tekniset asiantuntijat, käytön operaattorit sekä lipunmyyjät.
Espoon korkeassa korvautumisriskissä olevat ammatit ovat samoja kuin Helsingissä. Poikkeuksena ovat kemianteollisuuden prosessityöntekijöiden työpaikat, joita Espoossa on paljon. Espoossa ja Helsingissä on Vantaata enemmän korkean osaamistason erityisasiantuntijatehtävien ammatteja, joita ei vielä voida korvata digitalisaatiolla.
Vantaalla on suhteellisesti eniten kaupan, varastoinnin ja logistiikan alan työpaikkoja, joihin automatisaatio vaikuttaa nopeimmin. Vantaa poikkeaa naapureistaan siten, että kuljetuksen toimistotyöntekijät ja elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät nousevat suurimpien korvautumassa olevien ammattien joukkoon. Vartijoiden tarve tulee vähenemään kaikissa kaupungeissa etävalvonnan myötä.
Työpaikkojen määrä muutos ammateittain pääkaupunkiseudulla vuosina 2010–2017
Freyn ja Osbornen alkuperäisessä analyysissä arvioitiin työpaikkamäärien muutosta vuodesta 2010 vuoteen 2030. Täten nyt on mahdollista tehdä ”väliarviointi” siitä, miten työpaikkamäärät ovat kehittyneet ammattitasolla tarkastelujakson puolivälissä.
Työpaikkamäärissä tapahtunutta todellista muutosta on mahdollista tutkia tarkastelemalla Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston tietoja vuosilta 2010–2017. Tällä ajanjaksolla pääkaupunkiseudun työpaikkamäärä kasvoi kaikkiaan viidellä prosentilla. Ammattikohtaisesti havaitaan suuria muutoksia eri suuntiin.
Pelkästään digitalisaation vaikutusta työpaikkamääriin on hankalaa tällä tavalla arvioiden erottaa useista muista samaan aikaan vaikuttavista tekijöistä. Työpaikkamäärien muutoksiin vaikuttavat ennen kaikkia talouden suhdanteet. Yrityksiä lakkautetaan erityisesti talouden taantumassa. Paikallisesti yritysten alueellinen sijoittuminen ja muutto voi aikaansaada huomattaviakin muutoksia kaupungin työpaikkamäärissä. Pidemmällä aikavälillä työpaikkamääriin vaikuttaa kuluttajien käyttäytyminen ja kulttuuriset tekijät. Kuluttamista ohjaavat arvot muuttuvat verraten hitaasti ja niitä on vaikeampi selkeästi havainnoida. Ostosten tekemistä verkkokaupassa ja kahvilakulttuurin yleistymistä voi pitää tällaisina kuluttamiseen liittyvinä muutoksina.
Kuvioon 4 on poimittu ammatteja, joissa olisi Freyn ja Osbornen mallin mukaan korkea korvautuvuusriski digitalisaation myötävaikutuksesta. Hallinto- ja tukipalvelutehtävien työpaikkojen määrät ovat vähentyneet voimakkaasti useissa ammateissa. Toimistotyöntekijöiden (yleissihteerien, toimistoavustajien, tekstinkäsittelijöiden ja tallentajien) työpaikkoja on hävinnyt pääkaupunkiseudulla vuosina 2010–2017 yli 10 000, mikä tarkoittaa 40 prosentin pudotusta.
Prosentuaalisesti suurimpia vähennyksiä on tapahtunut myös tilasto-, rahoitus- ja vakuutusalan toimistotyöntekijöiden ja kassanhoitajien sekä lipunmyyjien työpaikoissa.
Pankkitoimihenkilöiden työpaikoista hävisi kuudessa vuodessa 2 400, ja vuoden 2017 jälkeen lähes kaikki suuret pankit ovat uutisoineet laajoista yt-neuvotteluista ja henkilöstön vähennystarpeista. Toisaalta samaan aikaan pankit ovat ilmoittaneet suuresta määrästä uusia työtehtäviä juuri digitalisaation aiheuttamista työnkuvien muutoksista johtuen. Digitalisaatio siis luo myös uusia työpaikkoja ja työnkuvia.
Postinkantajien ja -lajittelijoiden määrä pieneni 1 500 työpaikan verran, eikä tässä vielä näy alan suurta kohua herättänyt henkilöstön vähennystarve vuonna 2019. Ohjelmistojen käytettävyyden helpottuminen lienee suurin syy siihen, että informaatioteknologian teknikoiden ja käytön tukihenkilöiden työpaikat vähenivät pääkaupunkiseudulla 2 000:lla vuosina 2010–2017.
Edellä kuvattujen hallintotyöpaikkojen osalta malli näyttää toimivan ja työpaikkojen määrä on jo reilussa laskussa. Toinen suuri digitalisaation myötä pienenevä ammattiryhmä ovat palvelutyöntekijät. Näiden ammattien kohdalla pääkaupunkiseudun toteutunut työpaikkamäärien muutos on ristiriidassa mallin kanssa.
Freyn ja Osbornen laskentamallin mukaan myyjien työpaikoista olisi häviämässä iso osa. Kuitenkin vuonna 2017 pääkaupunkiseudulla oli myyjiä saman verran kuin vuonna 2010. Pääkaupunkiseudulla on paljon suuria kauppakeskuksia, joissa tarvitaan myyjiä. Väestö kasvaa alueella voimakkaasti, mikä lisää yksityistä kysyntää. Kaupan ala on kuitenkin ollut vaikeuksissa verkkokaupan yleistymisen myötä. Myyjien määrän pysymistä ennallaan selittää osin se, että henkilöstön tarvetta on kyetty säätelemään työsuhteiden joustoilla. Yhä useampi myyjä työskentelee osa-aikaisesti. Lisäksi kaupat käyttävät paljon vuokratyöyritysten henkilöstövuokrausta ja tuntityöläisiä ruuhka-aikojen työvoimatarpeeseen.
Laskentamallissa käytetyillä käsitteillä saattaa myös olla merkitystä tulkintoihin yksittäisten ammattinimikkeiden kohdalla. Esimerkiksi englanninkielinen sana cashier viittaa erityisesti kassapäätteellä työskentelyyn, kun taas Suomen ammattiluokituksessa myyjä voi tehdä hyvin monenlaista työtä: rahastuksen lisäksi löytyy erikoisliikkeiden myyjiä, joiden tehtäviin kuuluu erityisesti asiakkaiden henkilökohtaista palvelua ja vuorovaikutusta sekä erityistä tuoteisiin liittyvää asiantuntemusta. Suomessa käytetyssä ammattiluokituksesta löytyy pieni kassanhoitajat ja lipunmyyjät –ammattiryhmä, ja nämä työpaikat todella ovat kadonneet vauhdilla: vuodesta 2010 vuoteen 2017 vähennys oli 38 prosenttia.
Ravintoloissa, suurtalouskeittiössä ja kahviloissa työpaikkojen määrä on puolestaan kasvanut pääkaupunkiseudulla. Avustavien keittiötyöntekijöiden määrä on kasvanut 1000:lla ja ravintola- ja suurtaloustyöntekijöiden määrä yli 1 400:lla. Yksityinen kulutus on kasvattanut kysyntää, sillä sekä kaupunkilaiset että turistit viihtyvät kahviloissa yhä useammin. Samalla näillä aloilla on paljon avoimia työpaikkoja ja niitä on vaikea täyttää. Työvoimapula saattaa osaltaan johtua työsuhteiden epätyypillisestä luonteesta ja matalasta palkkatasosta. Rekrytointivaikeudet voivat tulevaisuudessa edesauttaa yritysten kiinnostusta automatisoida työtehtäviä.
Kritiikkiä ja vaihtoehtoisia lähestymistapoja
Freyn ja Osbornen (2013) metodi on kohdannut myös kritiikkiä. Vaikka teknologinen kehitys muovaa työtehtäviä suuresti, osa muutoksen alle joutuvista työtehtävistä säilyy tulevaisuudessakin sisällöltään muuttuneena (Arntz, Gregory & Zierhan, 2016). Teknologisen muutoksen nopeus työpaikkojen katoamisen taustalla on myös asetettu kyseenalaiseksi. Kaikkia uusien teknologioiden luomia mahdollisuuksia ei välttämättä koskaan hyödynnetä, jos niiden mukanaan tuomia muutoksia ei pidetä yhteiskunnallisesti hyväksyttävinä (Arntz, Gregory & Zierhan, 2016). Työpaikkojen säilyminen on ilmeisesti osin riippuvaista myös muista ratkaisuista, muun muassa palkanmuodostukseen liittyvistä ratkaisuista (Dauth, Findelsen ja Woessner 2017).
Ei ole lainkaan itsestään selvää, että alkuperäisen tutkimuksen (Frey & Osborne, 2013) tuottamat ammattien katoamiskertoimet, jotka siis perustuvat Yhdysvalloista koottuun aineistoon, olisivat globaalisti sovellettavissa. Ammattinimikkeiden sisälläkin tehtäväkuvat ja niiden automatisointiherkkyys vaihtelevat huomattavasti sekä työpaikkojen välillä jo yhden maankin sisällä että myös maiden välillä. Arntzin ym. (2016) tutkimuksessa hyödynnetään niin sanottua PIAAC-aineistoa (Programme for the International Assessment of Adult Competencies) eli ammattien tehtäväsisältöjä kuvaavaa aineistoa.
Tutkimuksen tuottamien tulosten mukaan suurella todennäköisyydellä automatisoitavien työtehtävien osuus vaihtelee teollisuusmaissa kuudesta prosentista runsaaseen 12 prosenttiin. Korkeimmat osuudet ammattien katoamiselle tutkimus osoittaa Saksalle ja Itävallalle. Molemmissa maissa runsaat 12 prosenttia työpaikoista olisi automatisoitavissa. Suomen osalta luku on seitsemän prosenttia. Merkittäviä muutoksia työn sisällöissä ja osaamisvaatimuksissa voi sen sijaan olla edessä monissa työtehtävissä.
Nedelkoska ja Quintini (2018) laajentavat Arntzin ym. (2016) tarkastelua siten, että mukana on kaikkiaan 32 maata. He myös laventavat tarkastelussa mukana olevien ammattien joukkoa. Heidän tulostensa mukaan 14 prosenttia työpaikoista OECD-maissa on automatisoitavissa ja lisäksi 32 prosenttia työpaikoista on sellaisia, joihin kohdistuu merkittäviä muutospaineita työtehtävien automatisoinnin myötä. Maakohtaiset erot ovat kuitenkin varsin suuria.
Automatisaation vaikutukset ovat Nedelkoskan ja Quintinin (2018) mukaan pienimmät anglosaksisissa maissa, Pohjoismaissa ja Hollannissa, ja suurimmat Itä-Euroopan maissa, Saksassa ja Japanissa. Suomessa riski työpaikkojen menetyksestä on Norjan ja Ruotsin ohella koko tutkitun maajoukon pienin.
Kuten jo aiemmin todettiin, teknologisen kehityksen rinnalla ja osin sen mahdollistamana työpaikkakehitykseen monissa länsimaissa on vaikuttanut merkittävästi myös talouden globalisaatio. Esimerkiksi Blinder (2009) on Yhdysvalloista kerätyn tutkimusaineiston perusteella arvioinut, että 22–29 prosenttia Yhdysvaltojen työpaikoista on sellaisia, joiden siirtymistä muualle voidaan pitää todennäköisenä. Tuhkuri (2016) soveltaa samaa menetelmää Suomea koskevaan aineistoon ja päätyy tulokseen, jonka mukaan noin neljännes työpaikoista voi olla globalisaation takia vaarassa seuraavan kymmenen vuoden aikavälillä. Globalisaation rooli toteutuneen työpaikkakehityksen osalta voi olla jopa teknologian kehitystä merkittävämpi. Yhdysvalloista kerätyn tutkimusaineiston perusteella Acemoglu ja Restrepo (2017) arvoivat, että talouden globalisaatio ja teollisuustuotannon siirtyminen Aasiaan – erityisesti Kiinaan – selittää huomattavasti suuremman osan Yhdysvalloissa vuosina 1990–2007 tapahtuneesta teollisuustyöpaikkojen vähenemisestä kuin robotisaation vaikutukset.
Lopuksi
Yhteenvetona työpaikkamäärien toteutuneesta muutoksesta voi todeta, että monissa ammateissa teknologian kehitys, digitalisaatio keskeisessä roolissa, näyttää jo vähentäneen työvoiman tarvetta juuri niissä ammateissa, joissa korvautumisriski on myös tulevaisuudessa korkein. Toisaalta mm. kaupungistumiseen liittyvä palveluiden käyttö, kuten kahvilakulttuuri, lisää ainakin hetkellisesti työpaikkoja. Tosin näissäkin on pari viime vuoden aikana tapahtunut huomattavaa muutosta: monissa pikaruokapaikoissa aterian voi esimerkiksi tilata automaatista. Digitalisaation laajentuminen etenee vaiheittain ja näkyy eri ammateissa eri vauhdilla.
Vaikka uudet teknologiat ja etenkin digitalisaatio aiheuttavat merkittäviä muutoksia työmarkkinoille, ajoittain esille nouseva olettamus työn loppumisesta on epärealistinen. Työn ja työpaikkojen määrä yhteiskunnassa ei ole vakio. On kuitenkin ilmeistä, että uudet teknologiat vaikuttavat monin tavoin työtehtävien sisältöön ja tarjolla oleviin työpaikkoihin. Uusien teknologioiden myötä työn tuottavuus nousee. Teknologian kehitys myös luo uusia työpaikkoja, sekä suoraan että välillisesti (OECD, 2016). Parhaimmillaan teknologia johtaa rutiinitehtävien automatisointiin vaativampien tehtävien jäädessä ihmiselle. Mutta miten ja kenelle siirtymät uusiin tehtäviin uusine osaamisvaatimuksineen onnistuvat, ovatko mahdollisuudet kouluttaa ja kouluttautua riittävät?
Osaamisvaatimusten muuttuessa eri työntekijäryhmien asema voi työmarkkinoilla muuttua huomattavasti. Koronapandemia on myös osaltaan nopeasti muuttanut yhteiskuntaamme etätyön ja verkkokaupan nopean kasvun muodossa. Miten pysyviä nämä muutokset ovat – ja mitkä ovat pandemian vaikutukset pidemmällä aikavälillä – jää vielä nähtäväksi.
Henrik Lönnqvist on Vantaan kaupungin strategia- ja tutkimuspäällikkö. Minna Salorinne toimii yliaktuaarina Helsingin kaupunginkansliassa.
Kirjallisuus:
Acemoglu, D. & Restrepo, P. (2017): Robots and Jobs: Evidence from US Labor Markets. NBER Working Paper 23285.
Arntz, M., Gregory T. & Zierahn, U. (2016). The Risk of Automation for Jobs in OECD Countries: A Comparative Analysis. OECD Social, Employment and Migration Working Papers, No. 189.
Baldwin, R. (2006). Globalization: the great unbundling(s). Prime minister’s office/Economic council of Finland.
Blinder, A.S. (2009). How Many US Jobs Might Be Offshorable? World Economics, 10(2), 41-78.
Dauth, W., Findelsen, S. & Woessner, N. (2017). The rise of robots in the German labour market. https://voxeu.org/article/riserobots-german-labour-market(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Frey, C.B. & Osborne, M.A. (2013). The Future of Employment: How Susceptible Are Jobs to Computerization? Oxford University.
Fröberg, W. & Lönnqvist, H. (2018): Teknologian kehitys, työn muutos ja uudet koulutustarpeet. Tietopalvelu C4:2018. Vantaan kaupunki.
Keynes, J.M. (1930). Economic Possibilities of our Grandchildren. Teoksessa Keynes, J.M. (2010). Essays in Persuation. Palgrave Macmillan.
Nedelkoska, L. & Quintini, G. (2018). Automation, skills use and training. OECD Social, Employment and Migration Working Papers (202) Pariisi: OECD Publishing.
OECD (2016). Automation and Independent Work in the Digital Economy. Policy Brief on the Future of Work.
Oesch, D. & Rodriguez Menes, J. (2010). Upgrading or polarization? Occupational change in Britain, Germany, Spain and Switzerland, 1990–2008. Sosio-economic review, 9 (3), 1-29.
Pajarinen, M. & Rouvinen, P. (2014). Computerization Threatens One Third of Finnish Employment. Etla Muistio (22).
Tuhkuri, J. (2016). Globalization Threatens One Quarter of Finnish Employment. Etla muistio (46).