Placemaking on paikkalähtöistä kaupunkikehittämistä
Placemaking on jo jonkin aikaa ollut ajankohtainen teema kaupunkisuunnittelussa. Se näkyy esimerkiksi Amsterdamissa, Berliinissä ja Kööpenhaminassa, joissa on panostettu paikkalähtöiseen kaupunkikehittämiseen (Wolfram 2021). Myös Helsingin kaupunki aloitti vuonna 2021 oman placemaking-mallinsa kehittämisen ja liittyi vuonna 2022 Placemaking Europe -verkostoon. Tämän prosessin aikana Helsingin kaupunkiympäristön toimiala tilasi maisterintutkielman placemakingista (Sarla 2021) erityisellä painotuksella kaupunkilaisten näkökulmiin.
Tutkimuksen näkökulma rajattiin placemakingin mahdollisuuksien arviointiin tutkimalla julkisten tilojen kokemusta. Tutkimus keskittyi kolmeen tutkimuskysymykseen. Se pyrki ymmärtämään tutkittujen placemaking-hankkeiden vaikutusta kyseisten julkisten tilojen tilalliseen ja esteettiseen kokemukseen. Toiseksi tutkimus käsitteli etnografisen prosessin myötä esille nousseita paikallisten ihmisten asenteita julkiseen tilaan, placemaking-kokeiluihin, kaupunkirakenteen tiivistämiseen ja kaupunkisuunnitteluun tutkituissa kaupunginosissa. Kolmanneksi tutkimus arvioi placemakingin potentiaalia erityisesti kaupunkiuudistusalueiden julkisten tilojen kokemuksen parantamisessa.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdisti ihmismaantiedettä, kaupunkiestetiikan filosofiaa ja kaupunkisuunnitteluvetoista kaupunkitilojen tutkimusta. Ihmismaantieteen perusnäkökulmiin kuuluvat tilan (space) ja paikan (place) käsitteet (Relph 1986; Tuan 2018) muodostivat pohjan teoreettiselle tarkastelulle. Tilallisen ja esteettisen kokemuksen käsitteet (Lehtinen 2015) asettivat kokijan paikka-analyysin keskiöön ja auttoivat korostamaan kaupunkilaisen näkökulmaa. Placemakingin teoreettinen konteksti puolestaan rakentui havainnointimenetelmiä hyödyntävän kaupunkiympäristöjen ja -suunnittelun tutkimuksen traditioon (Gehl 2010, 2011; Whyte 1980) sekä aiheen parissa työskentelevien järjestöjen, erityisesti Project for Public Spacesin, tekemän työn perustalle.
Etnografinen kenttätyö syventyi kahteen aukioon Malmilla ja Malminkartanossa
Tutkielman tapaustutkimuksiksi valikoituivat kaksi keskeistä aukiota helsinkiläisissä lähiöissä, Ylä-Malmin tori Malmilla ja Malminkartanonaukio Malminkartanossa. Molemmissa kaupunginosissa toteutetaan parhaillaan kaupunkiuudistusta, jonka tavoitteena on muun muassa tiivistää kaupunkirakennetta, kohentaa rakennetun ympäristön laatua ja ehkäistä alueellista eriytymistä.
Forum Virium Helsingin vetämä Fiksu kaupunki -hanke rahoitti kesällä 2021 placemaking-kokeilut aukioilla. Kokeiluihin valituista toimijoista kaupunkimuotoiluyritys Parkly Oy toteutti Ylä-Malmin torin kokeilun, joka toi torille uusia istumapaikkoja, pölyttäjäystävällisiä kasveja ja syötäviä yrttejä. Kokeilun aikana torin toimintaan osallistettiin päiväkodin lapsia, järjestöjä, alueen yrittäjiä, kirppismyyjiä ja nuoria. Malminkartanonaukion Viherpysäkki-nimisen kokeilun toteutti puolestaan InnoGreen, ja istumapaikkojen ja pölyttäjäystävällisten kasvien lisäksi tämä kokeilu sisälsi myös shakkipöydän ja liitutaulun. Alueen toimijoita osallistettiin Malminkartanossa erityisesti yhteisöllisten tapahtumien avulla.
Koronapandemia aiheutti epävarmuutta placemaking-hankkeiden ja tutkimuksen alkuvaiheessa, mutta haasteet helpottivat kesän 2021 aikana, kun koronatilanne rauhoittui ja rajoituksia purettiin. Tutkimuksen kenttätyö ajoittui heinäkuun ja syyskuun välille ja sisälsi osallistuvaa havainnointia, autoetnografiaa sekä vapaamuotoisia haastatteluja ja keskusteluja paikallisten kanssa.
Autoetnografiassa tutkija havainnoi kriittisesti ja seikkaperäisesti omaa kokemustaan. Autoetnografisen menetelmän hyödyntäminen auttoi aineiston keräämisessä korona-aikana, jolloin ihmiset olivat syystäkin varovaisia vuorovaikutuksessa julkisissa tiloissa. Autoetnografinen lähestymistapa osoittautui myös hyödylliseksi erityisesti aistikokemusten, kuten äänien, sääilmiöiden ja arkkitehtuurin materiaalien, estetiikan ja mittakaavojen havainnoinnissa. Kerätty aineisto koostui kenttämuistiinpanoista, valokuvista ja ääninauhoista.
Osallistuva havainnointi eri vuorokaudenaikoina mahdollisti perusteellisen analyysin tekemisen kaupunkitilojen kokemuksesta. Parhaita hetkiä etnografiselle työlle olivat kesätapahtumat, jolloin keskusteluja syntyi helposti ja tilan aktiivisempaa käyttöä pystyi peilaamaan arkisempiin ajankohtiin.
Paikkalähtöiset puhetavat avasivat näkökulmia kaupunkitilojen kokemuksiin ja kaupunkisuunnittelua koskeviin asenteisiin
Ylä-Malmin tori ja Malminkartanonaukio ovat käyttötavoiltaan toisiinsa verrannollisia kaupunkitiloja. Molemmat ovat kävelypainotteisia aukioita, joiden reunustat ovat melko aktiivisessa käytössä. Tärkeimpiä toimintoja aukioilla ovat läpikulku ja istuminen, ajanvietto pubeissa ja terasseilla sekä asiointi päivittäistavarakaupoissa. Sekä Ylä-Malmin tori että Malminkartanonaukio ovat kaupunginosiensa keskeisimpiä julkisia tiloja aivan juna-asemien vieressä.
Havainnointi tiloissa ja keskustelut paikallisten kanssa nostivat nopeasti esiin kaupunkivihreän keskeisen roolin viihtyisyyden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Myös paikallisten pubien usein negatiiviseksi koettu rooli aukioiden kokemuksen määrittäjänä piirtyi selkeänä huomiona sekä keskustelujen että havainnoinnin perusteella.
Haastattelut ja keskustelut paikallisten kanssa loivat ymmärrystä alueen ihmisten käsityksistä ja näkökulmista. Molempien kaupunginosien oletettu huono maine ilmeni haastateltujen yleisessä tavassa korostaa heti kohtaamisten alussa, että heidän kotikaupunginosansa on ”mainettaan parempi paikka”. Yksi kiinnostavimpia löydöksiä kaupunkilaisten kanssa käydyissä keskusteluissa sekä Malmilla että Malminkartanossa oli vandalismin odotusarvo. Kaupunkilaiset nostivat toistuvasti esiin laajasti jaetut toiveet aktiivisemmista kaupunkitiloista, joissa olisi tapahtumia, toreja, kirppiksiä, musiikkia, lisää vihreää ja enemmän syitä tulla viettämään aikaa. Toiveiden rinnalla kulki kuitenkin pelko, ettei mikään tilaa aktivoiva kokeilu voisi onnistua, sillä mitä tahansa aukiolle tuotaisiinkaan, rikottaisiin heti. Eräs malminkartanolainen haastateltu esimerkiksi pohti ääneen, kuinka yllättävää oli, ettei Viherpysäkkiä ollut kesän aikana rikottu, mutta totesi myös, että kaupungin vuosittain aukiolle tuomat kukkaistutuksetkin ovat saaneet olla rauhassa jo vuosien ajan. Pelko vandalismista ei siis välttämättä perustunut empiirisiin kokemuksiin, vaan oli eräänlainen yleistävä puhetapa, jolla kaupunkilaiset määrittelivät omaa suhdettaan kaupunkitilaan ja muihin kaupunkilaisiin.
Kaupunkitilojen havainnointi nosti esiin myös yhdenvertaisuuden kysymyksiä: pelko, turva ja turvattomuus ja eri ihmisryhmien poissulkeminen kaupunkitiloissa ovat keskeisiä kaupunkitutkimuksen aiheita (esim. Koskela 2009). Molemmat tapaustutkimukset osoittivat, että aukioiden peruskäyttäjäkuntaa ovat osittain stigmatisoidut ryhmät, kuten alkoholin ja huumeiden käyttäjät. Toisaalta havainnointi eri vuorokaudenaikoina nosti esiin tilojen sukupuolittuneisuuden. Päivisin käyttäjäkunta koostui monipuolisemmasta jakaumasta eri-ikäisiä ja -sukupuolisia ihmisiä, kun taas iltaisin pubien korostuneen maskuliininen äänimaisema valtasi alaa muuten hiljentyneiltä aukioilta.Pelko asuinalueihin kohdistuvasta vandalismista ja sosiaalisen turvattomuuden kokemukset eivät rajoitu tutkittuihin paikkoihin vaan korostuvat myös Helsingin kaupungin viimeaikaisissa turvallisuustutkimuksissa (ks. lisää Hirvonen (2022) ja Erjansola (2023)).
Kaupunkisuunnitteluun ja -politiikkaan liittyvät voimakkaan polarisoituneet näkökulmat nousivat esiin Helsingin nykyisyyteen ja tulevaisuuteen liittyvissä keskusteluissa. Monet haastatellut kokivat lähiympäristön muutoksen kasvavassa kaupungissa uhkana. Lähipalveluiden karkaaminen naapurustojen julkisista tiloista suurempiin yksiköihin nähtiin usein merkkinä huonosta kehityksestä. Helsingin kaupungin harjoittama kaupunkirakenteen tiivistäminen herätti pelkoa asuinympäristöjen muutoksesta huonommiksi, mutta myös Helsingin kaupunkisuunnittelun tavoitteita ymmärtäviä näkökulmia esiintyi.
Aineiston perusteella tutkitut placemaking-kokeilut vaikuttivat tutkittujen julkisten tilojen kokemukseen maltillisesti, mutta kuitenkin positiivisesti. Hankkeet myös herättivät arvokkaita keskusteluja paikallisista näkökulmista ja tuottivat tärkeää paikkalähtöistä tietoa kaupunkisuunnittelijoille. Vaikka etnografinen prosessi nosti esiin paikallisissa yhteisöissä Helsingin kaupunkisuunnittelua ja kaupunkirakenteen tiivistämistä vastustavia ajattelutapoja, ne eivät kuitenkaan vaikuttaneet yhdistyvän haastateltujen ajattelussa tutkittuihin kokeiluihin tai placemakingiin. Toimet julkisten tilojen kehittämiseksi vihreämpään, elävämpään ja aktiivisempaan suuntaan päinvastoin hyväksyttiin ja toivotettiin tervetulleiksi lähes yksimielisesti.
Tutkimuksen tulokset kannustavat kaupunkia jatkamaan placemaking-kokeiluja
Tutkimuksen tuloksissa eritellään placemakingin potentiaalisia hyötyjä Helsingin kaupungin kannalta. Placemaking voi täydentää raskaita ja asiantuntijavetoisia kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen prosesseja, joiden toivotut vaikutukset näkyvät kaupunkilaisten arjessa hitaasti. Placemaking-prosessi voikin luontevasti alkaa silloin, kun virallinen kaavaprosessi on tullut päätökseensä, ja suunnittelukohde, esimerkiksi aukio tai pääkatu, on suunnittelukoneiston näkökulmasta ”valmis”. Sillä voidaan myös tasapainottaa rakennusvaiheen tai kaupunkiuudistuksen aikaisia negatiivisia muutoksia kaupunkitilan kokemuksessa. Placemaking-näkökulma julkisiin tiloihin toimii niin vanhoilla kuin uusillakin asuinalueilla.
Yksi tutkimuksen keskeisiä teemoja on kaupunkitilan kokemuksellisten arvojen nostaminen kaupunkisuunnittelun keskiöön. Julkisten tilojen kaupallistumiskehitys ja kaupunkirakentamisen käytäntöjen standardisoituminen ovat johtaneet kaupunkitilojen samankaltaistumiseen tai jopa niin sanottuun ”paikattomuuteen” (engl. ”placelessness”, esim. Relph 1986; Flanagan 2019). Placemaking on tämän kehityksen vastavoima, sillä se hyödyntää paikallisia ilmiöitä ja auttaa yhteisöjä kehittämään julkisista tiloista erityisempiä ja paikallisempia. Kaupunkien viime vuosien paljon huomiota saanut taloudellinen kehitys, jossa kaupat ja ketjut katoavat keskustoista, tarjoaa lisää mahdollisuuksia hyödyntää placemakingia: kun kulutuskeskeisyydestä siirrytään kokemuskeskeisyyteen, voidaan keskustojen julkisia tiloja kehittää kestävämmästä ja monipuolisemmasta näkökulmasta.
Placemakingin avulla voidaan tuottaa paikkalähtöistä ymmärrystä eri kaupunginosien asukkaiden toiveista, mistä on hyötyä pidemmän tähtäimen kaupunkisuunnittelussa. Julkisen tilan kokeilut voivat toimia alustana, jonka avulla kaupunki voi oppia paikallisista olosuhteista ja hiljaisesta tiedosta. Kokeilut voivat auttaa suunnittelijoita vastaamaan kysymykseen siitä, minkälaiset ratkaisut toimivat missäkin paikassa. Placemakingia voidaan myös käyttää osallistavana menetelmänä, joka antaa kaupunkilaisille erilaisia toiminnan mahdollisuuksia ja nopeampia vaikutuksia kuin tavanomaiset osallisuusprosessit. Se täydentää digitaalisen vuorovaikutuksen välineitä, perinteisiä työpajoja ja viime vuosina lanseerattua osallistuvaa budjetointia. Ideaalitilanteessa placemaking tarjoaa paikallisille matalan kynnyksen osallistua kaupunginosansa julkisen tilan kehittämiseen ja voimakkaan kokemuksen osallisuudesta arkiympäristön positiivisessa muutoksessa.
Placemaking kytkeytyy myös yhdenvertaisuuden kysymyksiin. Julkisten tilojen tekeminen turvallisemmiksi eri ihmisryhmille, kuten naisille, lapsille, vanhuksille, vammaisille, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille sekä etnisille vähemmistöille on hyvän kaupunkisuunnittelun keskeisiä ominaisuuksia. Placemaking voi tehdä julkisesta tilasta turvallisempaa ja moniarvoisempaa laajentamalla sen käyttäjäkuntaa ja helpottamalla heikommassa asemassa olevien ryhmien läsnäoloa. Monipuolistunut käyttäjäkunta ja toiminnot sekä lisääntynyt sosiaalinen kontrolli voivat auttaa hillitsemään haitalliseksi koettua toimintaa. Koska placemaking mahdollistaa julkisen tilan haltuunoton yhteisöllisiin tarkoituksiin, sen avulla kaupunki voi myös luovuttaa kansalaisille enemmän valtaa määritellä julkisen tilan käyttöä. Positiivisia esimerkkejä tilan haltuunotosta viime vuosilta ovat esimerkiksi Ravintolapäivä, Sompasauna ja pop up -kirpputorit kaupunkitiloissa. Vaikuttaminen julkisen tilan käyttöön epämuodollisessa ruohonjuuritoiminnassa lisää kaupunkitilan kollektiivisen omistajuuden kokemusta ja edistää tilallista demokratiaa ja tasa-arvoa kaupungissa.
Placemaking voi myös auttaa sovittelemaan kaupunkisuunnitteluun ja tiivistämiseen liittyviä konflikteja. Sen avulla voidaan parantaa ja suojella julkisiin tiloihin liittyviä arvoja kaupunkiuudistusten ja kaupunkirakenteen tiivistämisen vastapainona. Placemaking voi olla myös uusi asukasrajapinta, joka auttaa viestimään suunnittelun tavoitteita muita kanavia onnistuneemmin. Yksi placemakingin tavoitteista Helsingin kaupungin näkökulmasta voikin olla positiivisemman mielikuvan vahvistaminen kaupungista toimijana, joka pyrkii aidosti parantamaan kaupunkilaisten arkiympäristöjä. Kehittämällä julkisten tilojen kokemusta ja vaalimalla niiden paikallisista ominaispiirteistä ja arkitodellisuudesta kumpuavia arvoja kaupunki voi tasapainottaa teknis-taloudellisten reunaehtojen ohjaamaa kaupunkikehitystä.
Helsingin kaupunkistrategia sisältää paljon tavoitteita, joita voidaan edistää placemakingin keinoin. Segregaation ehkäisy, asemien seutujen kehittäminen, koronasta toipuminen ja resilienssi, kaupunkiuudistukset, kävely-ympäristön kehittäminen, digitalisaatio ja julkinen tila
sekä hyvän elämänlaadun edistäminen ovat kaupunkistrategian teemoja, joihin placemaking kytkeytyy.
Hyvät paikat kuuluvat hyvään kaupunkiin
Kaupunkitilojen muodonmuutos pelkästä tilasta (space) merkitykselliseksi paikaksi (place) on placemakingin keskeisin tavoite. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella placemaking voi kaupunkikehittämisen menetelmänä ja filosofiana luoda lisäarvoa kaupunkisuunnitteluun Helsingissä.
Kenties oleellisinta kokeilujen onnistumiselle on paikallisen yhteisön voimakas osallisuus muutoksessa. Kaupungin näkökulmasta ideoiden ja konseptien kokeileminen ja näistä nopeista kokeiluista oppiminen ovat positiivisten vaikutusten kannalta avainasemassa. Lopulta placemaking-kokeilujen onnistuminen määrittyy monen tekijän summana: sitä edistää yhtäältä kokeilun sijoittuminen hyvin kaupunkitilassa suhteessa muihin toimintoihin ja toisaalta projektin riittävä kesto ja juurtuminen kaupunkilaisten arkiseen kokemusmaailmaan. Placemakingin mahdollisuudet ovat kaupungin kannalta merkittäviä, mutta se ei voi korvata perustoimintoja, kuten infrastruktuurin ylläpitämistä. Lisäksi tilallisten intervention tekeminen ei riitä: tarvitaan tilan jatkuvaa ohjelmointia, kuratointia, tutkimusta, seurantaa ja ennen kaikkea avointa vuorovaikutusta kaupunkilaisten kanssa. Kaupungin on tärkeää fasilitoida kokeilujen aikana paikkavetoista osallisuutta tapahtumien, viestinnän ja muiden resurssien avulla.
Edistämällä ja rahoittamalla yhteisöllisiä placemaking-kokeiluja Helsingin kaupunki voi parantaa julkisia tilojaan monin tavoin, kehittää nykyisiä osallisuustoimia ja toteuttaa strategista tavoitettaan edistää kaupunkilaisten hyvää elämänlaatua. Nämä kaupunkielämän arkeen liittyvät vetovoimatekijät aiheuttavat positiivisia kerrannaisvaikutuksia myös muilla yhteiskunnan sektoreilla. Tärkeintä on kuitenkin tunnistaa omaksi koettujen, rakastettujen ja yhteisöllisyyttä edistävien paikkojen merkitys kaupunkilaisten arjessa.
Jalmari Sarla on kaupunkimuotoilija, -tutkija, -aktivisti ja yrittäjä. Artikkeli perustuu kirjoittajan maisterintutkielmaan ”Placemaking and suburban regeneration in Helsinki: ethnographic exploration into spatial and aesthetic experiences of public spaces in Malmi and Malminkartano (2021)”.
Lähteet:
Bayar, J., 2023 (ilmestyy). Elinvoimaa esikaupunkialueille – kaupunkiuudistuksen tavoitteet ja eteneminen Helsingissä. Kvartti 2023:1. Helsingin kaupunginkanslia, Helsinki.
Flanagan, K., 2019. The Discourse of the City, in: Jacobs, K., Malpas, J. (Eds.), Philosophy and the City: Interdisciplinary and Transcultural Perspectives. Rowman & Littlefield Publishers, London.
Erjansola, J., 2023. Viihtyisyyttä mutta myös epäjärjestyksen pelkoa – helsinkiläiset kommentoivat kaupunkiturvallisuutta. Kvartti. https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/viihtyisyytta-mutta-myos-epajarjestyksen-pelkoa-helsinkilaiset-kommentoivat
Gehl, J., 2010. Cities for people. Island Press, Washington, DC.
Gehl, J., 2011. Life between buildings: using public space. Island Press, Washington, DC.
Hirvonen, J., 2022. Huolenaiheet ja sosiaalinen epäjärjestys omalla asuinalueella – Helsingin turvallisuustutkimuksen tuloksia. Kvartti. https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/huolenaiheet-ja-sosiaalinen-epajarjestys-omalla-asuinalueella-helsingin
Koskela, H., 2009. Pelkokierre: pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta. Gaudeamus Helsinki University Press, Helsinki.
Lehtinen, S., 2015. Excursions into Everyday Spaces : Mapping Aesthetic Potentiality of Urban Environments through Preaesthetic Sensitivities.
Relph, E., 1986. Place and placelessness, Third printing. ed, Research in planning and design. Pion Limited, London.
Sarla, J. 2021. Placemaking and suburban regeneration in Helsinki: ethnographic exploration into spatial and aesthetic experiences of public spaces in Malmi and Malminkartano (2021). Maisterintutkielma. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202112144207
Tuan, Y.-F., 2018. Space and Place. University of Minnesota Press, Minnesota.
Whyte, W.H., 1980. The Social Life of Small Urban Spaces. Conservation Foundation, Washington, D.C.
Wolfram, F., 2021. The ABC’s of Placemaking Governance: Learning from Amsterdam, Berlin and Copenhagen. KTH, School of Architecture and the Built Environment (ABE), Urban Planning and Environment, Urban and Regional Studies, Stockholm.