”Ongelmat sosiaalityössä ovat jatkuvasti kompleksisempia kokonaisuuksia, joissa yhdistyy erilainen heikko-osaisuus; köyhyys, puutteelliset yhteisöt ja luontaiset tukiverkot, vanhempien heikko-osaisuus omassa lapsuudessaan, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät ongelmat, lapsen koulunkäyntivaikeudet jne. Tarvitaan ylihallinnollisia toimenpiteitä varhaisissa vaiheissa.” (sosiaalityöntekijä, Helsinki)
Sote-uudistus, missä on so?
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta puhuttaessa puhutaan usein enimmäkseen terveydenhuollosta. Tämän arvellaan johtuvan muun muassa siitä, että terveydenhuolto on lähellä jokaisen ihmisen arkipäivää, kaikilla on siitä kokemuksia ja käsityksiä. Sosiaalihuolto taas useimmiten koskettaa ihmisiä, joilla on syystä tai toisesta vaikeuksia selvitä arjessa. Ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet koskettavat ns. suurta yleisöä, ja ikääntyneiden palvelut ovatkin sosiaalihuollon valtavirtaa. Työikäisistä ja lapsista puhuttaessa sosiaalipalvelut koskettavat pienempää osaa, ja osa palveluista on suunnattu marginaalille. Sosiaalihuollon asiakkaat eivät usein pidä itsestään kovaa ääntä tai vaadi parempia palveluja. Tästä syystä sosiaalihuoltoon liittyvät ilmiöt, palvelut ja niiden sisältö jäävät ihmisille etäisiksi, eikä niistä osata keskustella. Myös kuntapäättäjillä on sosiaalityöstä ja sen sisällöstä vain vähän tietoa. (Saikkonen et al. 2015).
Mitä ovat rakenteellinen sosiaalityö ja sosiaalinen raportointi?
Keväällä 2015 tuli voimaan uusi sosiaalihuoltolaki. Lain tarkoituksena on varmistaa se, että kuntalaiset saavat tarvitsemansa palvelut oikeaan aikaan ja mahdollisimman helposti. Lain tarkoituksena on myös edistää kuntalaisten hyvinvointia, ja sen keinoina ovat muun muassa ohjaus ja neuvonta sekä rakenteellinen sosiaalityö. Rakenteellisella sosiaalityöllä pyritään vaikuttamaan elinympäristöön, yhteiskunnan ja palvelujen rakenteisiin ja muuttamaan ja kehittämään niitä. Rakenteellisen sosiaalityön yksi keskeinen väline on sosiaalinen raportointi. Sosiaalisen raportoinnin avulla välitetään sellaista tietoa, joka liittyy sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Tätä tietoa välitetään päätöksentekijöille ja kuntalaisille, virkamiehille ja poliitikoille ja tietoa hyödynnetään palvelujen kehittämisessä.
Sosiaalisen raportoinnin tiedon lähteenä ovat asiakastyöntekijät, ne ammattilaiset, jotka työskentelevät asiakkaiden kanssa päivittäin ja tuntevat heidän elinpiirinsä ja heidän kohtaamansa haasteet. Sosiaalisen raportoinnin tehtävänä on tuoda esiin tietoa asiakkaista, heidän tarpeistaan ja esimerkiksi palvelujen toimivuudesta, toimia heidän äänenään. Tiedon esiin tuominen ja ilmiöiden näkyväksi tekeminen mahdollistaa keskustelun ja asioiden muuttamisen. Sosiaalista raportointia voi toteuttaa vaikkapa median kautta, kirjoittamalla mielipide- tai asiantuntijapuheenvuoroja lehtiin tai pitämällä blogia. Asiakkaiden ääntä voi tuoda kuuluviin myös esimerkiksi yhteiskehittäjyyden tai asiakasraatien kautta. Näitä kaikkia menetelmiä on Helsingissä hyödynnettykin. Uuden sosiaalihuoltolain myötä sosiaali- ja terveysvirastossa halutaan, että sosiaalisesta raportoinnista tulee osa kaikkien asiakastyöntekijöiden perustyötä, ja että tiedon kerääminen ja tuottaminen on systemaattista. Halutaan myös, että tiedon hyödyntäminen kytketään alusta asti johtamisen rakenteisiin, ja että sitä hyödynnetään myös kaupunkitasolla oman viraston lisäksi.
Asiakkaiden tilanteita koskevaa tietoa on toki saatavilla myös ilman sosiaalista raportointiakin. Asiakastietojärjestelmiin kertyy lisää tietoa joka päivä. Suurimpana ongelmana tämän kaltaisessa tiedossa on se, että tieto on vielä toistaiseksi melko hankalasti hyödynnettävissä.
Miten tietoa kerätään, ja millaista tietoa raportointi tuottaa?
Sosiaali- ja terveysvirastossa on syksyn aikana kokeiltu systemaattista tiedonkeruuta aikuissosiaalityössä ja lastensuojelun avohuollossa. Tietoa kerättiin syyskuussa aktiivisessa asiakkuudessa olleiden asiakkaiden tilanteiden pohjalta. Työntekijät kävivät läpi asiakkaiden tilanteet ja miettivät tiimeissään ja toimipisteissään millaisiin sosiaalisiin ja rakenteellisiin ilmiöihin avuntarve liittyi. Nämä koosteet muodostavat tässä kokeilussa sosiaalisen raportoinnin aineiston.
Alustavasti näyttää siltä, että useimmat teemoista ovat yhteisiä niin aikuissosiaalityölle kuin lastensuojelullekin. Keskeisinä teemoina esiin nousevat asumiseen liittyvät haasteet, taloudelliset ongelmat, palvelujärjestelmään liittyvät ongelmat, ongelmien ylisukupolvisuus, sekä osattomuus ja yksinäisyys. Usein teemat ovat yhteen kietoutuneita siten, että yksi johtaa toiseen tai edesauttaa sen syntymistä (asunnottomuus <-> päihdeongelma <-> taloudelliset vaikeudet).
Asumisen ongelmat näkyvät asiakkaiden elämässä asunnottomuutena ja kohtuuhintaisten asuntojen puutteena. Kohtuuttoman suuret asumismenot johtavat velkaantumiseen ja pahimmillaan häätöihin. Viimesijaiset etuudet, kuten toimeentulotuki, ovat riittämättömiä, kun niiden varassa joutuu elämään pitkän aikaa. Ne eivät riitä kattamaan välttämättömiäkään menoja. Velkaantuminen on erittäin monen asiakkaan ongelma, joka tuottaa pitkäaikaisia ja kumuloituvia taloudellisia vaikeuksia, jotka eivät välttämättä korjaannu edes silloin, kun ihminen työllistyy.
Maahanmuuttajat kohtaavat työmarkkinoilla rasismia, eivätkä siksi työllisty. Asiakkaina on myös paljon sellaisia henkilöitä, joilla olisi kykyä tehdä töitä osa-aikaisesti. Työmarkkinoita tälle suurelle asiakasryhmälle ei kuitenkaan ole riittävästi. Osa-aikaista työllistymistä osaltaan vaikeuttaa myös sen negatiiviset vaikutukset toimeentuloon. Työn puuttumisen myötä puuttuu mielekäs tekeminen, mikä osaltaan saattaa johtaa vakavampaan syrjäytymiseen. Kun yhteiskunnassa työnteko on keskeinen osa identiteettiä ja ihmisarvoa, työttömyys on merkittävä yhteiskunnasta ulossulkeva tekijä.
Yksinäisyys ja verkostojen puute tulee ilmi niin maahanmuuttajien, lapsiperheiden ja aikuisasiakkaiden kohdalla. Tukiverkostojen puute vaikeuttaa arjesta selviytymistä. Lapsiperheiden kohdalla se voi tarkoittaa vaikkapa kotipalvelun tarvetta, aikuisen kohdalla toimintakyvyn huonontumista ja eristäytymistä. Syrjäytyminen näyttäytyy eriarvoisuutena, ulkopuolelle jäämisenä, osattomuutena. Syrjäytyneille yhteistä on se, että he eivät ole osa valtavirran yhteiskuntaa.
Aineiston perusteella yhteiskunnassamme ja palvelujärjestelmässämme on monia sellaisia elementtejä, jotka aktiivisesti syrjäyttävät asiakkaita: palveluiden näkökulmasta asiakas ei ole oikeanlainen, hänen ongelmansa ovat esimerkiksi liian moninaisia ja laaja-alaisia, hän on väärän ikäinen, häneltä puuttuu sopiva diagnoosi tai puhuu väärää kieltä. Nämä asiakkaat ja kuntalaiset ovat palvelujärjestelmän väliinputoajia.
Mitä tiedolla tehdään?
Sosiaalisen raportoinnin avulla kerättyä tietoa työstettäessä tehdään yhteistyötä tietokeskuksen kanssa. Tietoa täydennetään tilasto- ja tutkimustiedolla, ja muokataan sellaiseen muotoon, että se on mahdollisimman helposti hyödynnettävissä päätöksenteossa. Tietoa käsitellään sosiaali- ja terveysviraston sisällä eri päätöksentekotasoilla sekä kaupunkitasolla. Myös kaupunginvaltuusto päätti viime toukokuussa selvittää miten tieto saadaan säännöllisesti päättäjien kuuluviin. Sosiaalisen raportoinnin tuottama tieto viedään kaupungin internetsivuille, joten siihen pääsee sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten ja päättäjien lisäksi tutustumaan myös laaja yleisö. Tiedon pohjalta voidaan kehittää palveluita ja tarttua epäkohtiin. Parhaimmillaan asiakkaat saavat palveluita sosiaalihuoltolain mukaisesti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa jo peruspalveluissa siten, että kynnys avun saamiseen madaltuu ja korjaavien palvelujen tarve vähenee.
Sosiaalityötä tehdään yhteiskunnan huono-osaisimpien kanssa. Vastauksista nousevat ilmiöt, teemat ja ongelmat ovat sellaisia, joiden kanssa sosiaalihuolto on aina työskennellyt. Yhteiskunnan kehittymisen myötä ongelmat ovat lieventyneet ja muuttaneet muotoaan, ja ihmisten tasavertaisuus on historiallisesti tarkasteltuna lisääntynyt. Niin kutsuttuja ilkeitä ongelmia ei kuitenkaan ole pystytty poistamaan, vaan niille yhteistä on se, että olemassa olevat palvelut pystyvät vastaamaan näihin ongelmiin vain osittain jos ollenkaan.
Aineistosta nousee esiin työntekijöiden huoli siitä, että yhteiskunnan arvot ovat koventuneet ja eriarvoisuus lisääntynyt. Toisaalta myös ns. tavalliset ihmiset joutuvat enenevissä määrin sosiaalihuollon asiakkaiksi. Asunnottomuus voi esimerkiksi koskettaa myös työssä käyviä jos elämäntilanne kriisiytyy esimerkiksi avioeron myötä. Aineistosta ei toisaalta tule ilmi paljoakaan sellaista, mikä ei jo olisi ammattilaisten tiedossa. Vastaukset antavat kuitenkin monipuolisen kuvan siitä kuinka monimutkaisista ja inhimillisesti merkittävistä ongelmista on kyse. Tämän tiedon ja näiden ilmiöiden yhteen kokoaminen tekevät niitä näkyvämmiksi. Tätä näkyväksi tekemistä on tarkoitus sosiaalisen raportoinnin avulla jatkaa.
Auri Lyly toimii kehittämissuunnittelijana Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastossa.
Lähteet:
Saikkonen, Paula & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Minna Kivipelto (2015): Poistaako sosiaalityö huono-osaisuutta?. Kaks–Kunnallisalan kehittämissäätiö. http://www.kaks.fi/sites/default/files/TutkJulk_89_net_0.pdf