Mielen hyvinvointiin liittyvät haasteet, kuten yksinäisyys, ahdistuneisuus, masennusoireilu ja koulu-uupumus, ovat helsinkiläisnuorilla aiempaa yleisempiä. Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamasta Kouluterveyskyselystä. Lisäksi monet mielen hyvinvoinnin haasteet ovat yleisempiä helsinkiläisnuorilla kuin koko maassa keskimäärin. (Määttä, 2019)
Aiempien tutkimusten perusteella säännöllinen fyysinen aktiivisuus eli liikkuminen edistää mielen hyvinvointia ja vähentää ahdistuneisuuden, masennuksen tai yksinäisyyden kokemusten riskiä (Biddle ym. 2019; Pels & Kleinert, 2016). Toisaalta aiempien tutkimusten perusteella vanhempien koulutus ja/tai tulotaso ovat yhteydessä nuorten liikkumiseen sekä mielen hyvinvointiin. Toisin sanoen nuorilla, joiden vanhempien koulutus- tai tulotaso on matala, on muita suurempi mielenterveyden ongelmien riski, ja he myös todennäköisesti liikkuvat vähemmän (O’Donoughue ym. 2018; Reis ym. 2013). Harvemmin on kuitenkin tutkittu näitä kaikkia – tulotasoa, liikkumista ja mielen hyvinvointiin liittyviä tekijöitä – samanaikaisesti (Maenhout ym. 2020). Helsinkiläisen aikuisväestön osalta kokemus omasta tulotasosta on yhteydessä aikuisväestön koettuun terveyteen, liikkumattomuuteen ja muihin elintapoihin (Mäki & Ahlgren-Leinvuo, 2020), mutta nuorten kokeman perheen taloudellisen tilanteen yhteyksistä hyvinvointiin tietoa ei ole.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nuorten liikkumisen, mielen hyvinvoinnin ja koetun perheen taloudellisen tilanteen välisiä yhteyksiä. Aineistona tarkasteluissa on THL:n toteuttamaan Kouluterveyskyselyyn Helsingin kouluissa vuonna 2019 vastanneet 8.–9.-luokkalaiset (myöhemmin kirjoituksessa yläkoululaiset) ja toisen asteen ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijat, jotka ovat alle 21-vuotiaita.
Tutkimuksessa käytetyt muuttujat
- Liikkuminen perustuu kysymykseen, jossa lapset ja nuoret ilmoittivat, kuinka monena päivänä viikossa he liikkuvat vähintään tunnin ajan päivässä. Vastausvaihtoehdot vaihtelivat välillä ”ei yhtenäkään päivänä” ja ”seitsemänä päivänä”.
- Yksinäisyys pohjautuu oppilaiden arvioon siitä, kuinka usein he kokevat olevansa yksinäisiä. Tässä tutkimuksessa peilattiin melko usein tai jatkuvasti yksinäisyyttä kokevia muihin (yläkoululaiset 11,9 % ja toisen asteen opiskelijat 13,4 %).
- Kohtalainen tai vaikea ahdistuneisuus esiintyy silloin, jos saa vähintään 10 pistettä seitsemän kysymyksen perusteella GAD7-mittarista (yläkoululaiset 15,7 % ja toisen asteen opiskelijat 16,8 %).
- Vähintään kaksi viikkoa kestänyttä masennusoireilua esiintyy silloin, jos saa vähintään yhden pisteen PHQ-2-mittarin kysymyksistä (yläkoululaisista 19 % ja toisen asteen opiskelijoista 21,1 %). Kyseinen mittari soveltuu masennustilan seulontaan, masennusoireiden vaikeusasteen arviointiin sekä hoitovasteen tai muutoksen seurantaan, mutta se ei sovellu käytettäväksi masennusdiagnoosin tekemiseen.
- Koulu-uupumus on kolmesta kysymyksestä koostuva indikaattori, jossa mitataan koulutyöhön hukkumista, opintojen merkityksen katoamista ja riittämättömyyden tunteita opinnoissa (Yläkoululaisista 18,2 % ja toisen asteen opiskelijoista 17,8 %).
- Tarkemmin jokaisesta muuttujasta voi lukea THL:n kouluterveyskyselyn sivuilta (https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn-tulokset).
Perheen taloudelliseen tilanteeseen tyytyväiset nuoret liikkuvat säännöllisemmin ja potevat harvemmin mielen hyvinvoinnin haasteita
Ensimmäisessä analyysivaiheessa tarkasteltiin nuorten kokeman perheen taloudellisen tilanteen yhteyttä liikkumiseen sekä mielen hyvinvoinnin indikaattoreihin (eli yksinäisyyteen, ahdistuneisuuteen, masennusoireiluun ja koulu-uupumukseen). Vastausjakauman takia koettu taloudellinen tilanne luokiteltiin analyyseja varten kolmeen ryhmään alkuperäisten viiden vastauksen pohjalta. Taulukossa 1 on esitelty osuudet eri luokissa. Tässä ensimmäisessä analyysivaiheessa liikkuminen oli kaksiluokkainen; vähintään tunnin päivässä liikkuvia verrattiin muihin. Menetelmänä käytettiin logistista regressioanalyysia, jossa ennustetaan todennäköisyyttä jonkun asian tapahtumiselle. Esimerkiksi tutkitaan, millä todennäköisyydellä erittäin hyväksi perheen toimeentulon kokeneet nuoret liikkuvat vähintään tunnin päivässä, jos heitä verrataan verrattuna perheen toimeentulon korkeintaan kohtalaiseksi kokeneisiin nuoriin. Ensimmäisen vaiheen analyysit vakioitiin nuoren sukupuolella ja nuoren raportoimalla vanhempien koulutustasolla (eli kyseisten tekijöiden vaikutus poistettiin, jotta voitiin tarkastella perheen taloudellisen tilanteen ja liikkumisen itsenäisiä yhteyksiä).
Yläkoulun ja toisen asteen nuoret, jotka kokivat perheen toimeentulon erittäin hyväksi, liikkuivat vähintään tunnin ajan päivässä todennäköisemmin kuin nuoret, jotka kokivat perheen toimeentulon korkeintaan kohtalaiseksi tai melko hyväksi. Tällaista eroa ei havaittu kummallakaan oppiasteella, kun verrattiin melko hyväksi ja korkeintaan kohtalaiseksi perheen taloudellisen tilanteen kokevia nuoria. Kuvio 1 havannollistaa vielä nuorten kokeman perheen toimeentulon mukaisia eroja nuorten liikkumisessa.
Taulukossa 1 on myös esitetty koetun taloudellisen tilanteen yhteydet mielen hyvinvoinnin indikaattoreihin. Tiivistetysti voidaan todeta, että nuoret, jotka kokivat perheen taloudellisen tilanteen korkeintaan kohtalaiseksi, kokevat todennäköisemmin yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta, masennusoireilua tai koulu-uupumusta kuin muut.
Säännöllinen liikkuminen vähentää mielen hyvinvoinnin haasteiden kokemisen todennäköisyyttä
Seuraavaksi tarkasteltiin nuorten liikkumisen yhteyksiä yksinäisyyteen, ahdistuneisuuteen, masennusoireiluun tai koulu-uupumukseen (malli 1) sekä liikkumisen ja koetun taloudellisen tilanteen yhteyksiä vastaaviin mielen hyvinvoinnin indikaattoreihin (malli 2). Tulokset esitetään taulukossa 2. Analyysit vakioitiin sukupuolella ja nuoren raportoimalla vanhempien koulutustasolla. Mallien 1 ja 2 ero on siinä, että mallissa 2 on koettu perheen taloudellinen tilanne mukana ja mallissa 1 ei.
Mallin 1 perusteella sekä yläkoulussa että toisella asteella säännöllisempi liikkuminen vähensi todennäköisyyttä kokea yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta, masennusoireilua tai koulu-uupumusta. Kun koettu perheen taloudellinen tilanne lisättiin tarkasteluun (malli 2), säilyi säännöllisen liikkumisen yhteys vähäisempään todennäköisyyteen kokea yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta, masennusoireilua tai koulu-uupumusta. Myös molempien oppiasteiden nuoret, jotka kokivat perheen taloudellisen tilanteen paremmaksi, kokivat todennäköisemmin vähemmän yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta, masennusoireilua tai koulu-uupumusta (kun liikkuminen oli vakioitu, malli 2). Näin ollen liikkumisella ja koetulla taloudellisella tilanteella on itsenäiset yhteydet mielen hyvinvoinnin indikaattoreihin.
Lopuksi testattiin vielä perheen koetun taloudellisen tilanteen ja liikkumisen yhteisvaikutus mielen hyvinvoinnin indikaattoreihin. Tulokset osoittivat, että säännöllinen liikkuminen on tärkeää mielen hyvinvoinnissa sekä nuorille, jotka kokevat taloudellisen tilanteen erittäin hyväksi, että nuorille, jotka kokevat taloudellisen tilanteen melko hyväksi tai korkeintaan kohtalaiseksi.
Säännöllinen liikkuminen tärkeää mielen hyvinvoinnin vaalimisessa
Tämä tutkimus vahvistaa aiempien tutkimuksien tuloksia liikkumisen merkityksestä mielen hyvinvoinnin vaalimisessa (Biddle ym. 2019). Ainutlaatuista tässä tutkimuksessa on kuitenkin se, että mielen hyvinvointia tarkasteltiin useammalla eri indikaattorilla. Lisäksi tämä tutkimus tuo uutta tietoa nuoren kokeman perheen taloudellisen tilanteen yhteyksistä liikkumiseen ja mielen hyvinvointiin. Tutkimustulokset alleviivaavat, että säännöllinen liikkuminen vähentää ahdistuneisuuden, masennusoireilun, yksinäisyyden ja koulu-uupumuksen todennäköisyyttä. Toisaalta havaittiin myös, että nuoren kokema erittäin hyvä perheen taloudellinen tilanne vähentää näiden mielen hyvinvoinnin haasteiden todennäköisyyttä, kun verrataan niihin nuoriin, jotka kokevat perheen taloudellisen tilanteen joko korkeintaan kohtalaisena tai melko hyvänä. Silti koettu taloudellinen tilanne ei muovannut liikkumisen ja mielen hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä, joten säännöllinen liikkuminen mielen hyvinvoinnin vaalimisessa on tärkeää kaikille riippumatta koetusta perheen taloudellisesta tilanteesta. Voi kuitenkin olla, että nuoret, jotka arvioivat perheen toimeentulon korkeintaan kohtalaiseksi, tarvitsevat enemmän tai erilaista tukea säännölliseen liikkumiseen ja mielen hyvinvoinnin vaalimiseen, koska he kuitenkin liikkuvat vähemmän ja potevat enemmän mielen hyvinvoinnin haasteita kuin nuoret, jotka arvioivat taloudellisen tilanteen paremmaksi.
Poikkileikkausasetelman takia yhteyksien suuntaa ei voida määrittää tarkasti eli yhteydet voivat olla toiseenkin suuntaan (esim. yksinäiset liikkuvat vähemmän). Tässä aineistossa kaikki mielen hyvinvoinnin indikaattorit korreloivat keskenään eli esimerkiksi yksinäisyys korreloi masennusoireilun, ahdistuneisuuden ja koulu-uupumuksen kanssa. Asetelman takia ei siis pystytä sanomaan, aiheuttaako jokin mielen hyvinvoinnin indikaattoreista muut oireilut. Esimerkiksi lapsuuden ja nuoruuden yksinäisyys ennustaa masennusoireilua myöhemmin elämänkaaressa, mutta myös nuoruuden masennusoireilu lisää yksinäisyyttä myöhemmin (Qualter, 2009; Hawkley, 2010).
Mielen hyvinvoinnin haasteet ovat usein kokonaisvaltaisia kokemuksia, jotka valtaavat ajankäytön ja vievät energiaa arjen toiminnoilta, kuten liikkumiselta. Keskeisenä seikkana onkin huomioitava liikkumiskysymyksen muoto: sillä selvitetään erityisesti liikkumisen säännöllisyyttä ja toistuvuutta. Säännöllisempi liikkuminen kääntää huomiota pois ikävistä ajatuksista sekä kuluttaa enemmän aikaa, jolloin aikaa jää vähemmän esimerkiksi masennusajatuksille (esim. Kandola ym. 2020; Harvey ym. 2018; Waller, 2016). Liikkuminen tunnetusti vapauttaa onnellisuushormoneiksi kutsuttuja endorfiineja elimistössä ja vähentää stressihormoniksi kutsutun kortisolin pitoisuuksia, ja nämä vaikuttavat puolestaan mielialaan ja mielen hyvinvointiin myönteisesti (Basso & Suzuki, 2017). Usein liikkuminen tarjoaa myös sosiaalista tukea, jos liikkuminen tapahtuu ryhmässä tai kaverin kanssa. Silti aiempien tutkimuksien perusteella säännöllinen liikkuminen on keskeisempää mielen hyvinvoinnin edistämisessä kuin tietyt liikkumistavat (esim. ryhmässä tai yksin) tai liikkumisen intensiteetti (esim. kevyt vai reipas) (esim. Kandola ym. 2020; Waller ym., 2016). Tämänkin artikkelin keskeisenä suosituksena on edistää helsinkiläisnuorten säännöllistä liikkumista.
Tämä tutkimus tuo myös uutta tietoa nuoren kokeman perheen taloudellisen tilanteen merkityksestä liikkumiseen ja mielen hyvinvointiin. Vaikka aiempien tutkimuksien perusteella matalamman vanhempien koulutus- tai tulotaustan omaavat nuoret liikkuvat vähemmän ja potevat enemmän mielen hyvinvoinnin haasteita (O’Donoughue ym. 2018; Reis ym. 2013), harvemmin on tutkittu nuorten käsityksiä perheen taloudellisen tilan merkityksestä. Perheiden euromääräiset käytettävissä olevat tulot kuukaudessa eivät välttämättä kerro kaikkea taloudellisesta tilanteesta; sama käytettävissä oleva tulo voidaan käyttää eri tavoin eri perheissä, ja tämä heijastuu puolestaan yksilöiden kokemuksiin. Subjektiivinen näkemys heijastaa yksilön käsitystä hänen sosiaalisesta asemasta suhteessa muihin tietyssä ryhmässä, eli esimerkiksi nuoret suhteuttavat oman perheen taloudellisen tilanteen suhteessa muihin nuoriin lähipiirissä. Kyseessä on siis suhteellinen vertailu, jolla voi olla suurempikin merkitys yksilön minäkuvalle kuin oikealla objektiivisesti mitatulla asemalla yhteiskunnassa. Suurin osa nuorista arvioikin perheen taloudellisen tilanteen vähintään kohtalaiseksi. Yläkoululaisista vain 0,9 prosenttia arvioi perheen taloudellisen tilanteen erittäin huonoksi ja 3,5 prosenttia melko huonoksi. Toisella asteella puolestaan prosentti arvioi perheen taloudellisen tilanteen erittäin huonoksi ja 5,4 prosenttia melko huonoksi. Mielenkiintoista olisikin saada rinnalle objektiivisten mittareiden tuottamaa tulo- tai liikkumistietoa ja vertailla, kuinka yksilön käsityksiin pohjautuva tieto suhtautuu objektiivisten mittareiden tietoon.
Mielen hyvinvointi on monimuotoinen ilmiö, johon vaikuttavat monet fyysiset, psykososiaaliset ja sosiaaliset tekijät. Tässä tutkimuksessa keskityttiin liikkumiseen, mutta yhtä tärkeitä mielen hyvinvoinnin edistäjiä voivat olla myös muut harrastukset tai muut terveelliset elintavat (esimerkiksi säännöllinen unirytmi). Valitettavasti alakoululaisten osalta ei voitu tehdä vastaavia tarkasteluita kuin muilla oppiasteilla, koska heiltä ei kysytty kokemusta perheen taloudellisesta tilanteesta. Kuitenkin alakoululaisten säännöllisempi liikkuminen vähensi todennäköisyyttä kokea yksinäisyyttä, kouluväsymystä ja mieli-alaoireilua (tuloksia ei raportoida tarkemmin). Joka tapauksessa päivittäinen liikkuminen on hyvä keino vaalia myönteistä mielen hyvinvointia sekä lapsuudessa että nuoruudessa.
Suvi Määttä toimii tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietoyksikössä.
Kirjallisuutta:
Basso, J. C., & Suzuki, W. A. (2017). The Effects of Acute Exercise on Mood, Cognition, Neurophysiology, and Neurochemical Pathways: A Review. Brain plasticity (Amsterdam, Netherlands), 2(2), 127–152. https://doi.org/10.3233/BPL-160040
Biddle, S.J.H, Ciaccioni, S., Thomas,G. & Vergeer,I. 2019. Physical activity and mental health in children and adolescents: an updated review of reviews and an analysis of causality. Psychology of Sport & Exericse, 42, 146-155.
Harvey SB, Øverland S, Hatch SL, Wessely S, Mykletun A, Hotopf M. Exercise and the Prevention of Depression: Results of the HUNT Cohort Study. Am J Psychiatry. 2018 Jan 1;175(1):28-36. doi: 10.1176/appi.ajp.2017.16111223.
Hawkley, L. C., & Cacioppo, J. T. (2010). Loneliness matters: a theoretical and empirical review of consequences and mechanisms. Annals of behavioral medicine : a publication of the Society of Behavioral Medicine, 40(2), 218–227. https://doi.org/10.1007/s12160-010-9210-8
Kandola, A., Lewis, G., Osborn, D.P.J, Stubbs, B. & Hayes, J.F. 2020. Depressive symptoms and objectively measured physical activity and sedentary behavior throughout adolescence: a prospective cohort study. Lancet Psychiatry, 7, 262-271.
Maenhout, L., Peuters, C., Cardon, G. et al. The association of healthy lifestyle behaviors with mental health indicators among adolescents of different family affluence in Belgium. BMC Public Health 20, 958 (2020). https://doi.org/10.1186/s12889-020-09102-9
Mäki, N. & Ahlgren-Leinvuo, H. 2020. Helsinkiläisten terveys, sairastavuus ja elintavat. Tilastoja 2020:5. Helsingin kaupunki. Kaupunkitutkimus ja -tilastot.
Määttä, S. 2019. Kouluterveyskysely 2019 – katsaus Helsingin tuloksiin. Tilastoja 20219:13. Helsingin kaupunki. Kaupunkitutkimus ja -tilastot.
O’Donoughue, G., Kennedy,A.,Puggina,A., Aleksovska,K., Buck,C., Burns, C. ym. (2018). Socioeconomic determinants of physical activity across the life course: A determinants of diet and physical activity (DEDIPAC) umbella literature review. PloS one, 13,1, e0190737. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0190737
Pels, F. & Kleinert, J. 2016. Loneliness and physical activity: A systematic review. International review of sport and exercise psychology, 9:1, 231-260, DOI: 10.1080/1750984X.2016.1177849
Qualter, Pamela & Brown, Stephen & Munn, Penny & Rotenberg, Ken. (2009). Childhood loneliness as a predictor of adolescent depressive symptoms: An 8-year longitudinal study. European child & adolescent psychiatry. 19. 493-501. 10.1007/s00787-009-0059-y.
Reiss, F. 2013. Socioeconomic inequalities and mental health problems in children and adolescents: a systematic review. Social Science & Medicine, 90, 24-31.
Waller, K., Kaprio,J., Korhonen,T., Tuulio-Henriksson,A., Kujala, U.M. (2016). Persistent leisure-time physical activity in adulthood and use of antidepressants: A follow-up study among twins. Journal of Affective disorders, 200, 172-177.