Suomi on kohdannut viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana kaksi syvää taloudellisesta lamaa. Näistä ensimmäistä, 1990-luvun alun lamaa, pidettiin aikanaan poikkeuksellisen voimakkaana. Tilanteen takana nähtiin olevan sekä ”huonoa politiikkaa että huonoa tuuria” (Honkapohja & Koskela 1999). 1980 -luvun lopun nousukauden ja täystyöllisyyden jälkeen kansantalous ajautui vaikeuksiin 1990-luvun alussa. Vakaan markan politiikka yhdistyneenä Neuvostoliiton kaupan romahtamiseen ja yleisempään taloudelliseen taantumaan muissakin maissa olivat päätekijät laman takana. Lama iski nopeasti ja johti massatyöttömyyteen. Koko maan työttömyysaste nousi pitkälti yli 20 prosentin tasolle.
Jos lama iski nopeasti, myös käänne parempaan suuntaan tapahtui nopeasti. Vuodesta 1994 alkaen taloudellinen aktiviteetti ja työllisyys toipuivat. Nousukautta leimasivat keskeisellä tavalla matkapuhelinteollisuuden, Nokian ja sen alihankkijoiden, nousu kansantalouden kolmanneksi tukijalaksi metalli- ja konepajateollisuuden sekä metsä- ja paperiteollisuuden rinnalle. Vuosituhannen alun minitaantumaa lukuun ottamatta suotuisa taloudellinen kehitys jatkui aina vuoteen 2008 asti. Työttömyysaste ei kuitenkaan enää laskenut 1980-luvun lopun nousukauden tasolle.
Nykyinen, vuonna 2008 alkanut taantuma, on sekä taustatekijöiltään ja kestoltaan toisenlainen. Yhdysvaltojen subprime-kriisi ja eurokriisi tarjoavat laajemman viitekehyksen, johon yhdistyvät Suomen kansantalouden rakenteesta kumpuavat omat selitykset nykytilalle. Nokia-klusterin ongelmat ja romahdus, paperiteollisuuden vaikeudet ja viimeisenä Venäjän kaupan väheneminen ovat kaikki olleet johtamassa nykyiseen taantumaan. Työttömyysasteen osalta emme ole vielä vuoden 1993 tasolla, mutta muutoin tilanne on varsin huolestuttava.
Tässä artikkelissa tarkastellaan työttömyyden pitkän aikavälin (1987–2015) kehitystä Helsingissä. Analysoimme työttömyyden rakennetta ikäryhmittäin ja työttömyyden keston mukaisesti. Helsingin ja pääkaupunkiseudun tilannetta verrataan paikoin koko Suomen tilanteeseen. Nostamme esille myös joitakin nykytilanteeseen liittyviä erityisiä huolenaiheita. Kaikki artikkelin luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön rekisteripohjaisen työnvälitystilaston tietoihin, myös työttömyysaste on laskettu TEM:n työnvälitystilaston (työttömät) ja Tilastokeskuksen rekisteripohjaisen työssäkäyntitilaston tietojen pohjalta (työvoima). Virallinen työttömyysaste lasketaan Suomessa Tilastokeskuksen otospohjaisen työvoimatutkimuksen tietoista, tämä aineisto ei kuitenkaan mahdollista työttömyyden rakenteen kuntatasoista tarkastelua.
Talouden suhdanteet ja työttömyyden kehitys Helsingissä vuosina 1987–2015
1980-luvun loppupuolta leimasi talouden kasvu. Helsingin työttömyysaste oli vuosina 1987–88 parin prosentin luokkaa (Kuvio 1). Nousukauden huippuvuonna 1989 työttömien osuus työvoimasta oli Helsingissä vain 1,4 prosenttia ja koko maankin tasolla työttömyysaste oli vain 4,4 prosenttia. Lukumääräisesti Helsingissä oli tuolloin 3 800 työtöntä työnhakijaa. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti. Vuoden 1991 aikana työttömien määrä kasvoi yli 3,5-kertaiseksi verrattuna vuotta aiempaan ja Helsingin työttömyysaste nousi 9,1 prosenttiin. Työttömänä Helsingissä oli tuolloin lähes 24 800 henkeä. Seuraavana vuonna työttömien määrä nousi jo 39 300:aan ja työttömyysaste oli vuoden 1992 lopussa 14,6 prosenttia. Laman ollessa syvimmillään vuonna 1993 Helsingin työttömyysaste oli 18,7 prosenttia ja työttömiä työnhakijoita oli 49 400.
Työttömien määrä kääntyi reippaaseen laskuun vuosina 1994–2000. Vuoden 2000 lopussa työttömyysaste oli 8,3 prosenttia. Vuonna 2001 kansantalous ajautui niin sanottumaan ”minitaantumaan”, joka usein liitettään niin sanotun it-kuplan puhkeamiseen. Työttömyyden kasvu jäi kuitenkin melko vähäiseksi. Minitaantuman jälkeen kansantalouden kasvu jatkui vahvana ja työttömyysaste Helsingissä laski 2000–luvun matalimmalle tasolle, 6,1 prosenttiin, vuonna 2008. Työttömien määrä Helsingissä putosi tuolloin, globaalin taantuman aattona, 19 200 henkilöön.
Yhdysvalloissa subprime-asuntoluotoista vuonna 2007 käynnistynyt kriisi johti laajempaan finanssikriisiin, jonka symbolina voidaan pitää investointipankki Lehman Brothersin hakeutumista yrityssaneeraukseen syksyllä 2008. Finanssikriisi vaikutti myös kansainväliseen talouteen. Alkoi taantuma, joka välittyi myös Suomeen. Vuonna 2009 työttömien määrä Helsingissä kasvoi edellisestä vuodesta 37 prosentilla. Talouden taantumaan Suomessa reagoitiin elvyttävällä finanssipolitiikalla (Kuismanen & Spolander 2011).
Taantuma vaikuttikin jäävän lyhytaikaiseksi, ja työttömyys laski jälleen vuosina 2010–2011. Eurokriisi ja Suomen kansantalouden rakenteelliset ongelmat kuitenkin johtivat uuteen taantumaan. Vuodesta 2012 työttömyys on ollut kasvusuunnassa. Vuonna 2013 työttömyysaste Helsingissä nousi 10 prosenttiin. Lukumääräisesti työttömiä oli vuoden 2013 lopussa 32 800 ja vuoden 2014 lopussa 36 800, mikä lähentelee jo vuoden 1992 lukuja.
Työttömyyden pitkittyminen
Viime aikoina työttömyyden pitkittyminen on herättänyt yhä enemmän huolta. Pitkäaikaistyöttömiksi lasketaan vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleet. Suhdannetilanteen heikentyessä pitkäaikaistyöttömyys kääntyy nousuun vasta vuotta myöhemmin kuin työttömyys alkaa kasvaa. Näin kävi sekä vuonna 1992 että vuonna 2010. Vuoden 1992 loppuun mennessä pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi edellisen vuoden reilusta 400:sta yli 6 200 henkeen. Vuonna 2010 pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi vuoden takaisesta 36 prosentilla. Tilanne on heikentynyt edelleen viime vuosina: vuonna 2014 yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 48 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Pitkäaikaistyöttömäksi jäämisen riski on korkeampi ikääntyneillä työttömillä. Heidän työllistymisenä on usein kovin hankalaa varsinkin taantuman pitkittyessä. Moni 1990-luvulla työttömäksi jäänyt ei onnistunut uuden työpaikan löytämisessä lainkaan, ja heidän työttömyytensä päättyi vasta eläkkeelle siirtymisen myötä. Joukossa oli määrällisesti paljon suuriin ikäluokkiin kuuluvia, vuosina 1945–1950 syntyneitä henkilöitä, ja tämä näkyy pitkäaikaistyöttömyyden korkeana osuutensa kokonaistyöttömyydestä myös taloudellisesti hyvinä vuosina 2000-luvulla. Syksyllä 2015 kaikista työttömistä yli 50-vuotiaita oli noin kolmannes ja pitkäaikaistyöttömistä lähes puolet.
Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut voimakkaasti. Syyskuussa 2015 heidän määränsä Helsingissä oli 16 300 ja osuus kaikista työttömistä lähes 40 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähentelee jo 1990-luvun huippuvuosia: vuonna 1994 pitkäaikaistyöttömiä oli 17 800.
Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä kasvaa nopeammin kuin pitkäaikaistyöttömien kokonaismäärä. Helsinkiläisistä työttömistä lähes viidesosalla työttömyys on jatkunut yli kaksi vuotta. Vuoden 2015 syyskuussa työttömyyden keskimääräinen kesto oli helsinkiläisillä 61 viikkoa. Vastaava aika oli vuoden 2009 syyskuussa 31 viikkoa.
Vaikeasti työllistyvät
Työ- ja elinkeinoministeriö käyttää rakennetyöttömyyden käsitettä kuvaamaan vaikeasti työllistyviä työttömiä, joihin lasketaan pitkäaikaistyöttömien lisäksi rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät, työ- ja elinkeinohallinnon palveluilta suoraan työttömäksi siirtyneet sekä palveluilta vastaavilla palveluille siirtyneet. Pitkäaikaistyöttömäksi lasketaan siis yli vuoden yhtä jatkoisesti työttömänä olleet. Rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät ovat puolestaan olleet 16 kuukauden aikana työttömänä vähintään vuoden, eli työttömyys on keskeytynyt työllistymisen, opiskelun tai muun syyn takia väliaikaisesti, mutta jatkunut pian uudelleen.
Rakennetyöttömyyden määritelmä
Rakennetyöttömät yhteensä = yhteismäärä kuukauden lopussa pitkäaikaistyöttömien, rinnasteisten pitkäaikaistyöttömien, työvoimapalveluilta työttömäksi jääneiden ja työvoimapalvelulta vastaavalle palveluille siirtyneiden määristä.
- Pitkäaikaistyöttömät sisältää vähintään vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleet.
- Rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät sisältää viimeisen 16 kuukauden aikana yhteensä vähintään 12 kuukautta työttömänä työnhakijana olleet. Ei kuitenkaan edelliseen ryhmään kuuluvia yhdenjaksoisia pitkäaikaistyöttömiä.
- Palveluilta työttömäksi jääneisiin lasketaan viimeisen 12 kuukauden aikana työllistämisessä, työharjoittelussa/työelämävalmennuksessa, kokeiluissa, työvoimakoulutuksessa, valmennuksissa, vuorotteluvapaasijaisena, omaehtoisessa opiskelussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa olleet, joiden sijoitus on päättynyt 3 kuukautta ennen laskentapäivää ja jotka ovat kuukauden laskentapäivänä työttöminä työnhakijoina. Henkilöt eivät sisälly pitkäaikaistyöttömien tai rinnasteisten pitkäaikaistyöttömien muuttujiin.
- Palveluilta palveluille sijoittuneisiin lasketaan työllistämisessä, työharjoittelussa/työelämävalmennuksessa, kokeiluissa, työvoimakoulutuksessa, valmennuksissa, vuorotteluvapaasijaisena, omaehtoisessa opiskelussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa laskentapäivänä olevat, jotka ovat olleet viimeisen 16 kuukauden aikana em. palveluissa, joka on kuitenkin päättynyt 3 kuukautta ennen laskentapäivänä voimassa olevan palvelun alkua. Lisäksi henkilön on täytynyt olla viimeisen 16 kuukauden aikana yhteensä vähintään 12 kuukautta työttömänä työnhakijana tai em. aktiivipalveluissa.
Tämä tarkastelu syventää kuvaa työttömyyden pitkittymisestä. Vertailukelpoista tilastotietoa vaikeasti työllistyvistä on käytettävissä vuodesta 2006 alkaen (Kuvio 3). Vuoden 2015 syyskuussa Helsingissä oli kaikkiaan 25 300 vaikeasti työllistyvää. Heidän työttömyyttään voidaan kuvata rakennetyöttömyytenä. Vuoden 2006 syksyllä vastaava luku oli 10 000 henkilöä pienempi. Kaikista Helsingin työttömistä vaikeasti työllistyvien osuus on vuonna 2015 peräti yli 60 prosenttia.
Yli 50-vuotiaiden osuus pitkäaikaistyöttömissä on 48 prosenttia, mutta rakennetyöttömien kohdalla 39 prosenttia. Eroa selittää se, että ikääntyneille työttömille on tarjolla vähemmän työ- ja elinkeinohallinnon palveluita tai epätyypillisiä työpaikkoja kuin nuoremmille. Kun tarkastellaan rakennetyöttömyyden osa-alueita ikäryhmittäin, havaitaan, että pitkäaikaistyöttömistä 80 prosenttia on yli 50-vuotiaita (Kuvio 4). Alle 25-vuotiaat ovat mahdollisten määräaikaisten työsuhteiden vuoksi ajoittain työllisinä ja he osallistuvat muita ikäryhmiä useammin työ- ja elinkeinohallinnon palveluihin; tämä näkyy nuorten korkeana osuutena rinnasteisten pitkäaikaistyöttömien sekä palveluilta työttömäksi joutuneiden ryhmissä.
Toimeentuloasiakkaiden ja asumistukea saavien määrä Helsingissä ovat kasvaneet useana vuotena peräkkäin (Helsingin kaupungin tietokeskus 2015). Odotettavissa on, että pitkittyvä työttömyys näkyy ajan myötä köyhyyden kokemisen yleistymisenä. Työttömyyden pitkittymiseen liittyy myös vaara polkuriippuvuudesta, jossa pitkittynyt työttömyys johtaa ammattitaidon vanhenemiseen. Tämä tekee työllistymisestä edelleen yhä vaikeampaa ja vie kannustimia työnhaulta. Koska osa pitkittyvästä työttömyydestä indikoi ilmeisesti myös ammattirakenteen pysyviä muutoksia ja muuttuvia osaamistarpeita, olisi työvoimapolitiikan kyettävä reagoimaan näihin muutoksiin. Aiemmalle osaamiselle ei välttämättä löydy kysyntää edes suhdanteiden parantuessa.
Nuorisotyöttömyyden kasvulla voi olla koko työuran mittaisia seurausvaikutuksia. Tässä mielessä nuorisotyöttömyys on seurauksiltaan jopa ikääntyvien työttömyyttä vakavampi ongelma. Myös kasvavan turvapaikanhakijoiden joukon työllisyys on merkittävä haaste. Jo ennen syksyn 2015 tapahtumia, työttömien ulkomaan kansalaisten määrä oli kasvanut vertailluista ryhmistä suhteellisesti kaikkein nopeimmin (Kuvio 5).
Edellä on kuvattu työttömyyden rakennepiirteitä Helsingissä. Merkille pantavaa on erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvu. Jo 1990-luvun lama opetti, ettei nousukausikaan välttämättä ratkaise kaikkia työttömyyteen liittyviä ongelmia. Työttömien kokeman elämänlaadun laskun ohella rakenteellisen työttömyyden kasvu on merkittävä ongelma julkisen sektorin toiminnan rahoitukselle. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää korkeaa työllisyysastetta (Kiander & Lönnqvist 2002). Lisäksi on otettava huomioon se, että talouden kasvun vaikutus työllisyyden kasvuun ja työttömyyden laskuun voi olla aiempaa vähäisempää esimerkiksi ammattirakenteiden muutosten ja teknologian kehittymisen vuoksi (Suomen Pankki 2012).
Henrik Lönnqvist toimii Helsingin kaupungin tietokeskuksessa vs. tutkimuspäällikkönä ja Minna Salorinne tutkijana.
Lähteet:
Helsingin kaupungin tietokeskus. Yleinen asumistuki Helsingissä 2014. Tilastoja 2015:31
Honkapohja, Seppo & Koskela, Erkki (1999): The Economic Crisis of the 1990s in Finland.Economic Policy, Vol. 14, s. 401–436.
Kiander, Jaakko & Lönnqvist, Henrik (2002): Hyvinvointivaltio ja talouskasvu, WSOY, Helsinki.
Kuismanen, Mika & Spolander, Mikko (2012): Finanssikriisi ja finanssipolitiikka Suomessa. Kansantaloudellinen aikakauskirja, Vol. 108, s. 69–80.
Suomen Pankki (2012): Talouden näkymät. Euro & Talous, 5/2012
Tilastotietojen lähteet:
Työttömyystiedot pohjautuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Tietoja on poimittu Tilastokeskuksen StatFin-tietokannasta ja TEM:n Toimiala Online -tietopalvelusta sekä Helsingin kaupungin tietokeskuksen erillistilauksesta