Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan toisella asteella opiskelevista suomalaisnuorista 13,4 prosenttia poltti savukkeita. Lukio-opiskelijat tupakoivat kuitenkin huomattavasti harvemmin kuin ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat. Lukiolaisista päivittäin tupakoi vain 3,4 prosenttia, kun ammattioppilaitosten opiskelijoista päivittäistupakoijia oli 23,2 prosenttia.
Helsingissä nuorten tupakointi oli hieman koko maata harvinaisempaa, sillä noin 11 prosenttia toisen asteen opiskelijoista tupakoi. Lukiolaisten tupakointi oli yhtä harvinaista kuin koko maassa, ja lukiota käyvistä helsinkiläispojista 2,9 ja -tytöistä 4,3 prosenttia tupakoi päivittäin. Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla sen sijaan tupakointi oli Helsingissä koko maan keskiarvoa vähäisempää, sillä pojista tupakoi 17,3 ja tytöistä 19,2 prosenttia. Siitä huolimatta, että ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat nuoret tupakoivat päivittäin Helsingissä vähemmän kuin koko maassa keskimäärin, tupakointiero lukiolaisten ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien välillä on Helsingissäkin todella suuri (Kuvio 1).
Oppilaitostyypin ja päivittäistupakoinnin yhteyttä on aiemmin katsottu kaikkien suomalaisnuorten osalta vuosien 2010–2011 Kouluterveyskysely-aineistolla (Ruokolainen ja Mäki 2015). Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelleiden nuorten päivittäistupakoinnin todennäköisyys oli tuolloin yli viisinkertainen lukiossa opiskeleviin verrattuna. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien yleisempi tupakointi oli hyvin vakaa ja robusti ilmiö, ja tarkastellut muuttujat selittivät sitä huonosti. Perheeseen liittyvät tekijät sekä nuoren muuta päihteiden käyttöä kuvaavat muuttujat selittivät vain noin 18 prosenttia tupakoinnin yleisyyden erosta lukiolaisten ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoiden välillä. Myös muu päihteiden käyttö oli voimakkaasti yhteydessä päivittäistupakointiin, ja terveydelle epäedulliset käyttäytymismuodot näyttivätkin kasaantuvat samalle joukolle nuoria.
Nuuskaaminen pojilla yleistä
Viime vuosina savukkeiden oheen on tullut muitakin tupakoinnin muotoja. Nuuskaaminen on yleistynyt selvästi etenkin poikien keskuudessa, ja helsinkiläispojista reilu 14 prosenttia nuuskaa päivittäin. Helsinkiläistytöillä vastaava osuus on vain yksi prosentti. Lukiolaispojilla päivittäinen nuuskan käyttö onkin huomattavasti tupakointia yleisempää, kun taas ammatillisen oppilaitoksen pojista yhtä suuri osa joko tupakoi tai nuuskaa (Kuvio 2). Kuviossa 2. tarkastellaan niitä, jotka tupakoivat tai nuuskaavat päivittäin. Satunnaisen tupakoinnin ja nuuskaamisen kohdalla tupakkatuotteiden yhteiskäyttö on huomattavasti tavallisempaa: niistä helsinkiläisnuorista, jotka tupakoivat tai nuuskaavat vähintään silloin tällöin, 6,5 prosenttia käyttää molempia tupakkatuotteita.
Myös sähkötupakkaa ja vesipiippua on kokeiltu, mutta niiden päivittäiskäyttö on edelleen pääosin marginaalista. Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista helsinkiläispojista 3,7 prosenttia ilmoitti käyttävänsä sähkötupakkaa ja yksi prosentti vesipiippua päivittäin, mutta muiden ryhmien osalta osuudet jäivät huomattavasti pienemmiksi.
Kiinnostuksen kohteena on tupakkatuotteiden päivittäiskäyttö
Tupakoinnissa on siis edelleen suuret erot ammatillisessa oppilaitoksessa ja lukiossa opiskelevien välillä. Siitä huolimatta, että savukkeiden käyttö on vähentynyt huomattavasti, suhteellinen ero ammatillisen oppilaitoksen ja lukion oppilaiden välillä on täysin sama kuin 2010-luvuna alussa: ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoiden päivittäistupakoinnin ikävakioitu todennäköisyys oli myös vuonna 2017 yli viisinkertainen.
Koska savukkeiden tilalle on osin tullut muita tupakoinnin muotoja, tarkastellaan tässä artikkelissa seuraavaksi lukiolaisten ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien eroja savukkeiden polttamisen sijaan minkä tahansa tupakkatuotteen päivittäisessä käytössä. Vasteena on siis todennäköisyys paitsi polttaa savukkeita, niin myös nuuskata tai käyttää vesipiippua tai sähkösavuketta päivittäin . Selittäväksi ajatelluista tekijöistä kiinnostuksen kohteena on erityisesti perheeseen liittyviä tekijöitä.
Kouluterveyskysely 2017 -aineistoa on kuvattu tarkemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn Helsinki-aineistossa oli mukana toiselta asteelta yhteensä sellaista 5 885 vastaajaa, joilta saatiin tietoja tässä katsauksessa tarkastelluista asioista. Vastaajista lähes 64 prosenttia oli lukiolaisia, loput ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevia. Lukiolaisten keski-ikä oli 17,6 vuotta ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien 20,8 vuotta. Tämän eron takia ikä vakioitiin analyyseissä. Tulokset oppilaitostyypin ja tupakoinnin yhteyden osalta olivat hyvin samanlaiset tytöillä ja pojilla, joten analyysejä ei tehty erikseen, vaan sukupuoli vakoitiin malleissa. Menetelmänä tässä katsauksessa käytettiin logistista regressioanalyysiä. Regressiomallinnuksen tulokset esitetään ristitulosuhteina (odds ratio eli OR), ja vertailuluokkana käytetään lukio-opiskelijoita.
Oppilaitostyypin mukainen suhteellinen ero tupakoinnissa edelleen hyvin suuri
Vaikka helsinkiläisnuorten tupakointi on vähentynyt nopeasti, oppilaitostyypin mukaiset suhteelliset erot tupakkatuotteiden päivittäiskäytössä ovat edelleen hyvin suuret. Ikä- ja sukupuolivakioitu tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyys ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla nuorilla oli 3,7-kertainen lukiolaisiin verrattuna (Taulukko 1, Malli 1).
Taulukon 1 ensimmäisessä sarakkeessa näytetään myös muiden tarkasteltujen muuttujien osalta niiden ikä- ja sukupuolivakioitu yhteys nuorten tupakkatuotteiden päivittäiskäyttöön riippumatta oppilaitostyypistä. Vanhempien matala koulutus nosti nuoren tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyyttä hieman. Vanhempien tupakointi puolestaan nosti todennäköisyyttä hyvin selvästi: esimerkiksi jos äiti tupakoi, oli
nuoren tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyys 4,9-kertainen verrattuna niihin nuoriin, joiden äiti ei tupakoi. Isän tupakointi lisäsi nuoren tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyyttä niin ikään huomattavasti (3,7-kertaiseksi). Asuminen vain toisen tai ei kummankaan vanhemman kanssa lisäsi tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyyttä huomattavasti verrattuna niihin nuoriin, jotka asuivat molempien vanhempiensa kanssa – joko jatkuvasti tai vuorotellen. Myös nuoren kokemus perheen taloudellisesta tilanteesta oli yhteydessä tupakkatuotteiden päivittäiskäyttöön niin, että taloudellisen tilanteen kokeminen erittäin huonoksi lisäsi tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyyttä huomattavasti.
Taulukon 1 seuraavien sarakkeiden (Mallit 2–5) ensimmäiset rivit näyttävät, miten oppilaitostyypin ja tupakkatuotteiden päivittäiskäytön välinen yhteys muuttui, kun selittäviksi ajateltujen muuttujien vaikutus vakioitiin pois. Muutos oli kaiken kaikkiaan melko vähäinen. Vanhempien koulutustaso ei selittänyt yhteyttä oppilaitostyypin ja tupakkatuotteiden päivittäiskäytön välillä juurikaan ja vanhempien tupakointikin melko vähän (16 prosenttia). Asumisjärjestelyt ja kokemus perheen taloudellisesta tilanteesta eivät nekään olleet oppilaitostyypin ja tupakkatuotteiden päivittäiskäytön yhteyden kannalta merkittäviä. Taulukossa tarkasteltujen muuttujien lisäksi katsottiin myös läheisen ystävän puuttumisen, yksinäiseksi itsensä tuntemisen ja vanhempien työttömyyden vaikutusta, mutta vaikka ystävän puuttuminen olikin yhteydessä tupakkatuotteiden päivittäiskäyttöön, mikään näistä muuttujista ei selittänyt oppilaitostyypin ja tupakoinnin välistä yhteyttä enempää.
Tarkastellut muuttujat korreloivat jossain määrin keskenään, ja niiden yhteys tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyyteen pienenikin, kun ne vakioitiin toistensa vaikutuksella (Taulukko 1, Malli 5). Vaikka tekijät selittivät alkuperäistä oppilaitostyypin ja tupakkatuotteiden päivittäiskäytön välistä yhteyttä huonosti, niin vakiointien jälkeenkin osa niistä oli nuoren tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyyteen voimakkaasti yhteydessä. Esimerkiksi, jos vanhemmista ainakin toinen tupakoi, oli nuoren todennäköisyys käyttää tupakkatuotteita päivittäin 2–3-kertainen, vaikka moni muu tekijä otettiin samalla huomioon.
Lisäksi perheen taloudellisen tilanteen merkitys tuli muiden tekijöiden vakioinnin jälkeen esiin uudella tavalla. Niiden nuorten, jotka kokivat perheen taloudellisen tilanteen hyvänä tai kohtalaisena, tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyys oli pienempi kuin niiden, jotka kokivat tilanteen erittäin hyvänä. Tuloksen taustalla oli asumisjärjestelyn ja taloudellisen tilanteen osittainen yhdysvaikutus päivittäistupakointiin. Vaikka esimerkiksi vuoroasuminen yksinään ei ollut yhteydessä tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyyteen, niin niillä, jotka asuivat vanhempiensa kanssa vuorotellen ja joiden mielestä perheen taloudellinen tilanne oli erittäin huono, oli huomattavasti suurempi tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyys kuin niillä, jotka asuivat molempien vanhempien kanssa ja joiden kokemuksen mukaan taloudellinen tilanne oli erinomainen. Toisaalta vuorotellen vanhempiensa kanssa asuvat nuoret, jotka kokivat taloudellisen tilanteen vain kohtalaiseksi, käyttivät tupakkatuotteita em. vertailuryhmään vähemmän. Yhdysvaikutuksen tulokset eivät siis olleet johdonmukaiset ja ristiin tarkastellut ryhmät olivat osin hyvin pieniä, joten näihin tuloksiin ei kannata kiinnittää liikaa huomiota.
Tupakan ostaminen itse yhteydessä päivittäistupakointiin
Kouluterveyskyselyssä selvitettiin myös, miten nuoret hankkivat tupakkatuotteensa. Asiaa kysyttiin niin, että nuoria pyydettiin merkitsemään kaikki ne tavat, joilla he olivat hankkineet eri tupakkatuotteita edeltävän 30 päivän aikana. Näiden eri tapojen yhdistelmistä muodostettiin tähän katsaukseen kolmeluokkainen muuttuja, jonka avulla tarkasteltiin tupakkatuotteiden ostamista. Muuttujassa eroteltiin ne nuoret, jotka hankkivat tupakkatuotteita vain ostamalla niitä itse niistä nuorista, jotka ostivat osan tuotteista itse, mutta saivat osan muilla keinoin. Kolmannen ryhmän muodostivat nuoret, jotka eivät oman ilmoituksensa mukaan ostaneet tupakkatuotteita itse lainkaan.
Tupakan ostaminen itse oli erittäin voimakkaasti yhteydessä tupakkatuotteiden päivittäiskäyttöön. Niillä, jotka ostivat tupakkatuotteensa vain itse, oli yli 8-kertainen todennäköisyys tupakkatuotteiden päivittäiskäyttöön verrattuna niihin, jotka saivat tupakkatuotteet käyttöönsä vain muilla keinoin eli eivät ostaneet tupakkatuotteita lainkaan itse.
Kuviossa 3 tämän muuttujan jakauma on kuvattu oppilaitostyypeittäin sekä sen mukaan, onko vastaaja ala- vai täysi-ikäinen. Mukana kuviossa ovat vain ne, jotka ilmoittivat tupakoivansa päivittäin. Alaikäisten ja täysi-ikäisten tupakkatuotteiden hankinta eroaa voimakkaasti. Täysi-ikäisistä 70 prosenttia osti ainakin osan tupakkatuotteista itse. Alaikäisillä osuus oli huomattavasti pienempi.
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuosi sitten työryhmän, jonka tavoitteena oli pohtia esityksiä lakimuutoksiksi ja muiksi toimenpiteiksi, jotka tukevat ja edistävät tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumista vuoteen 2030 mennessä. Yhtenä ehdotuksena nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisykeinoksi esitettiin tupakkalain muuttamista niin, että nikotiinituotteiden ostoikäraja nostettaisiin 20 vuoteen. Ikäraja olisi näin yhdenmukainen väkevien alkoholijuomien ikärajan kanssa. Ikärajan noston arvioidaan vähentävän erityisesti 15–17-vuotiaiden tupakoinnin aloittamista. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018.) Tässä tutkimuksessa saadut tulokset tukevat tätä arviota. Se, että pystyy hankkimaan tupakkatuotteita itse ostamalla, oli voimakkaasti yhteydessä päivittäistupakoinnin todennäköisyyteen ja tupakkatuotteiden hankintatavoissa oli lisäksi iso ero alaikäisten ja täysi-ikäisten välillä.
Johtopäätökset
Tupakointi on edelleen yksi suurimmista kansanterveysongelmistamme, ja se on yksi keskeisimmistä väestöryhmien välisten terveyserojen selittäjistä. Nuorten tupakointi savukkeiden muodossa on vähentynyt huomattavasti 2010-luvulla: Helsingissä vähennys on jopa 60 prosenttia. Savukkeiden käyttö on vähentynyt ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla huomattavasti, mutta suhteellisesti ei sen nopeammin kuin lukiossa opiskelevilla. Ero onkin täysin sama kuin 2010-luvun alussa: ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoiden todennäköisyys tupakoida päivittäin on yli 5-kertainen lukiolaisiin verrattuna.
Savukkeiden tilalle on osin tullut nuuskaaminen, ja yleisimmin nuoret joko tupakoivat tai nuuskaavat, vain harva käyttää molempia tuotteita päivittäin. Nuuskaaminen on huomattavasti yleisempää pojilla kuin tytöillä. Kun tupakoinnissa on edelleen todella suuret erot ammatillisen oppilaitoksen ja lukion välillä, nuuskaamisen osalta erot ovat huomattavasti pienemmät. Helsinkiläisistä lukiolaispojista päivittäin nuuskaa 10 prosenttia ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista pojista 13 prosenttia. Koska suhteellinen ero nuuskaamisessa on pienempi, kaikkien tupakkatuotteiden päivittäiskäytön todennäköisyys on ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla 3,7-kertainen.
Niin vuoden 2010–2011 Kouluterveyskysely-aineistolla tehdyn tutkimuksen (Ruokolainen & Mäki 2015) kuin tämän tuoreen katsauksen tulosten mukaan ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien yleisempi tupakkatuotteiden käyttö on hyvin vakaa ja robusti ilmiö ja se selittyi huonosti tarkastelluilla muuttujilla. Perheeseen liittyvät erilaiset tekijät selittivät vain noin viidenneksen tupakkatuotteiden päivittäiskäytön yleisyyden erosta lukiolaisten ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoiden välillä. Lisäksi aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että myös muu päihteiden käyttö on voimakkaasti yhteydessä päivittäistupakointiin, minkä lisäksi terveydelle epäedulliset käyttäytymismuodot näyttävät kasaantuvat samalle joukolle nuoria.
Oppilaitostyyppi näyttää edelleen ennustavan selkeästi tupakkatuotteiden käyttöä, mikä luo opiskeluterveydenhuollolle, ehkäisevälle työlle ja terveyspolitiikalle haasteita väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamisen näkökulmasta. Ammatillisissa oppilaitoksissa on osin tartuttu asiaan erilaisten hankkeiden muodossa. Vuosina 2013–2015 pyöri Suomen Syöpäyhdistys ry:n Tupakatta paras amiksessa -hanke, jonka tavoitteena oli löytää uusia keinoja vähentää tupakointia ja nuuskaamista ammattioppilaitoksissa. Hanke toteutettiin Espoon Omnian ja Vantaan Varian ammattiopistoissa. Niin ikään Espoon ammattiopistossa sitä seuranneen Nikotiiniton amis -hankkeen tavoitteena oli, että oppilaitos tukisi yhä vahvemmin nikotiinittomuutta ja siitä vieroitusta. Tuoreimpana esimerkkinä voidaan mainita käynnissä oleva Savuton amis 2030? - Kohti oppilaitoksen nikotiinitonta toimintakulttuuria -hanke. Helsingin kaupungilla oli vuosien 2007–2015 aikana käynnissä Savuton Helsinki -ohjelma, jonka osana toteutettiin Savuttomuus ammatillisissa oppilaitoksissa -projekti. Ohjelma jatkuu Savuton Helsinki -verkostona.
Näiden toimien vaikuttavuuden arviointi on kuitenkin haastavaa. Ollilan ja muiden (2013) mukaan opiskelijat olivat olleet ammatillisissa oppilaitoksissa lukioita useammin mukana ylipäätään päihteettömyyttä edistävässä toiminnassa. Ammatillisten oppilaitosten osalta tulisikin tarkastella, miten tällainen toiminta on tähän saakka toiminut ja mitä konkreettisia asioita sen kautta on saavutettu.
Osin kyse saattaa olla laajemmasta jaetusta tavasta hahmottaa terveyskäyttäytymistä toisaalta lukiossa ja toisaalta ammatillisessa oppilaitoksessa sekä toimintakulttuurien eroista ja muutoksista näissä tavoissa. Suhtautuminen tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöön eroaa edelleen lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien välillä, ja opiskelijoiden lisäksi esimerkiksi ammatillisten oppilaitosten henkilöstö tupakoi oppilaitoksen alueella yleisemmin kuin lukioissa (Ollila ym. 2013). Koko koulukulttuurin kaikkine toimijoineen olisikin tuettava tupakoimattomuutta, jotta opiskelijoiden tupakointi voisi vähentyä.
Viime vuosien kehitys savukkeiden käytön osalta on ollut pääosin myönteistä. Tätä kehitystä tukevia toimia on kuitenkin jatkettava ja laajennettava. Tämän tutkimusten tulosten mukaan se, että nuori ostaa itse tupakkatuotteensa on voimakkaasti yhteydessä päivittäistupakointiin. Yksi merkittävä keino tupakoinnin aloittamisen siirtämiseksi voisikin olla ehdotettu tupakkalain muuttaminen niin, että nikotiinituotteiden ostoikärajaa nostettaisiin. Erityisesti nuorten kohdalla myös tupakkatuotteiden hintasääntely veroa korottamalla on tehokas keino vähentää tupakointia. Mikäli terveydelle myönteistä käyttäytymistä ei pystytä tukemaan vielä nykyistä paremmin, sosioekonomiset terveyserot säilynevät.
VTT, dosentti Netta Mäki toimii yliaktuaarina Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.
Kirjallisuutta
Ollila H, Warpenius K, Ruokolainen O, Markkula J, Kotovirta E, Peltonen H & Saaristo V (2013): Ehkäisevän päihdetyön käytännöt toisen asteen oppilaitoksissa 2012. Tutkimuksesta tiiviisti 5, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Ruokolainen O & Mäki N (2015): Sosiaalinen asema ja terveyskäyttäytyminen: lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien erot. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 52(1);47–59.
Sosiaali- ja terveysministeriö (2018): Työryhmän toimenpide-ehdotukset. Tupakka- ja nikotiinipolitiikan. kehittäminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 21/2018.