Johdanto
Helsingin vetovoima on viime vuosikymmeninä ollut koronavuosien lyhytaikaista notkahdusta lukuun ottamatta vahva, ja kaupunki on kasvanut ja kehittynyt nopeasti. Monella mittarilla tarkasteltuna Helsinki lukeutuukin menestyneiden kaupunkialueiden joukkoon. Helsinkiläiset ovat suomalaisiin nähden keskimäärin hyvinvoivempia, sillä esimerkiksi tulo- ja koulutustaso ovat kaupungin väestössä korkealla tasolla. Toisaalta Helsingissä hyvinvointi polarisoituu; siinä missä hyväosaisten osuus on korkea, myös huono-osaisuus – esimerkiksi asunnottomuus, kouluttamattomuus ja pienituloisuus – on yleisempää. Polarisaatio näkyy myös kaupungin sisäisessä aluekehityksessä: Kaupungin sisään mahtuu paitsi todella hyvin pärjääviä niin myös todella heikosti menestyviä asuinalueita ja väestöryhmiä (esim. Vilkama ym. 2023).
Alueellisella eriytymisellä, segregaatiolla, tarkoitetaan kaupungin asuinalueiden väestörakenteen eriytymistä. Kaupunkiseutujen kasvavat alueelliset erot ovat jo vuosien ajan herättäneet huolta ja olleet esillä niin kansainvälisessä kuin suomalaisessakin tutkimuksessa ja keskustelussa. Asuinalueiden voimakasta eriytymistä pidetään yleisesti ottaen kielteisenä ilmiönä, joka koskettaa koko kaupunkia, ei vain heikosti pärjääviä asuinalueita. Myös Helsingissä on pitkään tavoiteltu sitä, että asuinalueet olisivat väestöpohjaltaan mahdollisimman monipuolisia. Käytännössä tämä on näkynyt sosiaaliseen sekoittamiseen tähtäävänä asuntopolitiikkana, jota on harjoitettu jo usean vuosikymmenen ajan, sekä toisaalta erilaisina aluekehittämishankkeina.
Väestön sosioekonomiseen asemaan liittyvän eriytymisen ohella Helsinki on myös etnisesti eriytynyt, eli vieraskielisten asukkaiden korkea osuus asukkaista painottuu selkeästi tietyille alueille, ja alueiden väliset erot ovat tältä osin myös kasvaneet (Vilkama & Hirvonen 2018; Vilkama ym. 2023). Edelleen koska sosioekonominen asema on yhteydessä koettuun hyvinvointiin ja terveyteen, myös väestön hyvinvointi on Helsingissä alueellistunutta (Ahlgren-Leinvuo ym. 2022; Määttä 2022). Alueiden väestörakenteiden eriytyminen peilautuu Helsingissä myös moniin muihin ilmiöihin, kuten varhaiskasvatukseen ja perusopetuksen oppimistuloksiin (Kuusela 2010; Bernelius 2013; Bernelius & Huilla 2021), asuntojen hintoihin (Harjunen ym. 2018) sekä asuinalueiden viihtyisyyden ja turvattomuuden kokemuksiin (Keskinen ym. 2023; Mustonen 2023).
Helsingissä on jo vuosia pyritty torjumaan ja lieventämään eriytymiskehitystä, ja segregaation ehkäisy on myös yksi nykyisen strategian kärkiteemoista (Helsingin kaupunki 2021). Eriytymisen estämiseksi on olennaista ymmärtää, millaisia piirteitä alueiden kehityksessä on viime vuosina ollut ja mihin suuntaan tilanne on mahdollisesti menossa. Tässä artikkelissa luodaan katsaus tilanteeseen väestön koulutusrakenteen näkökulmasta.
Väestön koulutustaso on yksi keskeisimmistä sosioekonomisen aseman ulottuvuuksista, jonka avulla voidaan tarkastella myös alueiden eriytymistä. Koska koulutus on yksi tärkeimmistä henkilön työllisyyttä ja tulotasoa ennustavista tekijöistä, kietoutuvat alueelliset erot väestön koulutustasossa läheisesti tuloeroihin. Tulot puolestaan asettavat taloudelliset reunaehdot asuinpaikan valinnalle ja tulotason muutokset kytkeytyvätkin helsinkiläisten muuttopäätöksiin (Ansala 2023).
Koulutusta on kuitenkin perusteltua tarkastella eriytymiskehityksen kontekstissa myös itsenäisenä eriytymisen ulottuvuutena. Ensinnäkin koulutuksen ja tulotason yhteys ei ole aina suoraviivainen, keskimääräisyydet kätkevät alleen paljon vaihtelua. Tulot ovat eri koulutusasteiden sisällä vahvasti kytköksissä muun muassa opintoalaan (Suhonen & Jokinen 2018). Esimerkiksi korkeasti koulutettujen keskuudessa on suurta vaihtelua tulojen suhteen. Pääkaupunkiseudun niin kutsutun hyväosaisen väestön alueellisessa sijoittumisessa onkin havaittu eroja, jotka palautuvat paitsi työtehtäviin, myös ryhmän sisäisiin eroihin arvoissa ja mieltymyksissä (Kortteinen ym. 2005).
Eroa voi käsitteellistää myös siten, että koulutus ja tulot ovat ikään kuin erikaltaisia resursseja (ks. Bourdieu 1986), jotka hyödyttävät yksilöä yhteiskunnassa eri tavoin ja toisistaan riippumatta. Resurssit myös periytyvät, ja koulutus onkin keskeinen tekijä ylisukupolvisessa hyvä- ja huono-osaisuuden ketjussa: vanhempien koulutuksen tiedetään Suomessakin periytyvän (esim. Heiskala ym. 2020; Härkönen & Sirniö 2020; Erola ym. 2020). Alueellisesti ilmiötä heijastelee esimerkiksi nuorten koulutuspolkujen eriytyminen alueen aikuisväestön koulutustason mukaan (Kauppinen 2004), ja alueiden väliset erot ovat tämän ilmiön osalta Helsingissä olleet verrattain pysyviä (Ahtiainen 2023).
Koulutuksen merkitys yksittäisenä resurssina tulee selkeästi näkyväksi myös poliittisessa osallistumisessa, kuten äänestysaktiivisuudessa, jota nimenomaan koulutus taustatekijänä selittää voimakkaimmin (ks. esim. Lahtinen 2019). Helsingissä äänestysaktiivisuuden alueelliset erot selittyvätkin ensisijaisesti väestön koulutustasolla (Erjansola ym. 2023). Näin ollen esimeriksi koulutuksen suhteen hyväosaisen, mutta tulojen osalta heikommin sijoittuvan alueen voidaan katsoa olevan eriytymisen näkökulmasta asemaltaan erilainen kuin vaikkapa alueen, jossa sekä koulutus- että tulotaso jäävät matalaksi.
Aineisto
Tarkastelussa hyödynnetään Tilastokeskuksen väestön koulutusrakennetilastoa. Helsingin alueilla tapahtunutta kehitystä tarkastellaan työikäisten 25–64-vuotiaiden ohella erityisesti 25–44-vuotiaiden ikäryhmässä, jotta joidenkin alueiden keskimääräistä vanhempi ikärakenne ei vaikuttaisi tarkasteluun. Väestön koulutusrakennetilastossa on huomattavia puutteita ulkomailla suoritettujen tutkintojen osalta (SVT 2023). Tietopohjan vaillinaisuus maahanmuuttajaväestön koulutustason osalta hankaloittaa etenkin Helsingin sisäistä alueellista tarkastelua, sillä ulkomaalaistaustaisen väestön osuus alueen asukkaista on tietyillä alueilla toisia alueita selvästi korkeampi. Siksi alue-erojen tarkastelu rajattiin rekisteröidyltä äidinkieleltään kotimaankieliseen väestöön.
Helsingissä erityisesti kaikkein koulutetuimman väestönosan – ylemmän korkea-asteen tai tutkija-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus – on viime vuosikymmenten aikana kasvanut. Tässä artikkelissa kiinnitetäänkin huomiota erityisesti siihen, miten tämä kehitys on heijastunut Helsingin alueille. Eriytymiskehitystä voidaan tarkastella eri näkökulmista ja erilaisin menetelmin. Tilannetta katsotaan yksittäisten alueiden väestörakenteessa tapahtuneiden muutosten kautta ja tutkinnon suorittaneiden prosenttiosuuden absoluuttisella muutoksella mitattuna (ks. Vilkama & Hirvonen 2018; Vilkama 2014).
Matalimmin ja korkeimmin koulutettujen sijoittuminen eri osiin kaupunkia on voimakasta
Helsingissä alueiden välinen jakolinja piirtyy esiin voimakkaimmin yhtäältä kaikkein koulutetuimpien sekä toisaalta kouluttamattomien alueellisessa sijoittumisessa (Kuvio 1). Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien osuus kotimaankielisestä väestöstä vaihteli Helsingin peruspiireissä Lauttasaaren kolmen prosentin ja Jakomäen 24 prosentin välillä vuoden 2021 lopussa. Vielä suurempaa vaihtelu on ylemmän korkea-asteen tai sitä korkeamman tutkinnon suorittaneiden alueellisessa sijoittumisessa. Lauttasaaressa ja Kulosaaressa vähintään ylemmän korkea-asteen tutkinnon omaavien osuus työikäisistä oli 48 prosenttia, eli jopa kahdeksan kertaa korkeampi kuin Jakomäessä, jossa osuus oli kuusi prosenttia.
Sen sijaan alemman korkea-asteen koulutettujen alueellisessa sijoittumisessa erot ovat maltillisia. Osuus vaihteli Helsingin peruspiireissä Itä-Pakilan 32 prosentin ja Jakomäen 15 prosentin välillä vuonna 2021. Jos matalimman koulutustason Jakomäki jätetään huomiotta, on jakauma alemman korkea-asteen koulutettujen osalta itse asiassa melko tasainen.
Myös enintään toisen asteen tutkinnon omaava väestö sijoittuu asumaan tasaisemmin eri alueille; osuus vaihteli Lauttasaaren 20 prosentin ja Jakomäen 46 prosentin välillä vuonna 2021. Tyypillisesti alueilla, joissa on suuri osuus pelkän perusasteen varassa olevia, myös toisen asteen tutkinto korkeimpana koulutuksena on tavallisempi. Tiettyjen alueiden väestön profiili on siis ylipäätään matalammin koulutettu. Koulutuksellisesti heikosti menestyvät naapurustot paikantuvat Helsingissä erityisesti kahden peruspiirin alueelle; Jakomäkeen ja Mellunkylään.
Tyypillisesti alueiden väliset jakolinjat piirtyvät esiin sitä selkeämpinä, mitä pienemmällä aluetasolla ilmiötä tarkastellaan. Näin on Helsingissä myös väestön koulutustason suhteen: osa-aluetasolla etenkin kouluttamattoman sekä korkeimmin koulutetun väestön sijoittuminen toisistaan erillisille alueille näyttäytyy yhä voimakkaampana.
Kartta havainnollistaa tilannetta vähintään ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneen kotimaankielisen väestön osalta (Kuvio 2). Heidän osuutensa vaihteli Helsingin osa-alueilla 62 prosentista kuuteen prosenttiin vuonna 2021. Helsingin korkeimmin koulutettu väestö keskittyy etenkin kaupungin eteläisiin ja läntisiin osiin sekä pientalovaltaisille alueille, kun taas matalimman osuuden alueet löytyvät kaupungin reunoilta kerrostalovaltaisilta lähiöalueilta. Yleiskuva alueiden välisistä eroista on samankaltainen myös silloin, kun tarkastelu rajataan nuorempaan 25–44-vuotiaiden ikäryhmään.
Ylemmän korkea-asteen tai tutkija-asteen koulutuksen omaavat miehet asuvat naisia eriytyneemmin
Alueiden tilannetta on syytä tarkastella myös sukupuolen näkökulmasta, sillä koulutustaso on vahvasti kytköksissä sukupuoleen. Kuten Suomessa ylipäätään, myös Helsingissä naisilla on miehiin verrattuna enemmän korkea-asteen tutkintoja, ja miehet taas ovat keskimäärin yleisemmin vailla tutkintoa tai suorittaneet enintään toisen asteen tutkinnon. Tämä näkyy Helsingissä myös alueellisesti tarkasteltuna – naiset ovat lähes kaikkialla keskimäärin miehiä koulutetumpia. Sukupuolen ohella myös iällä on merkitystä koulutustasoa tarkasteltaessa, sillä nuoremmat ikäluokat ovat tyypillisesti koulutetumpia, kuin eläkeikää lähestyvä väestö. Näin ollen alueen väestön ikärakenne vaikuttaa olennaisesti alue-erojen tarkasteluun.
Ylemmän korkea-asteen tai tutkija-asteen tutkinnon omaavien kotimaankielisten 25–44-vuotiaiden miesten osuus oli korkeimmillaan Lauttasaaren Vattuniemessä (47 %) ja matalimmillaan Jakomäessä (5 %), eli ääripäiden välinen erotus on noin yhdeksänkertainen. Naisten osalta korkein osuus oli Eirassa (58 %), mikä on noin kuusi kertaa korkeampi kuin Jakomäessä (10 %).
Jos naisten ja miesten koulutustasoa tarkastellaan samalla skaalalla, havaitaan, että korkeasti koulutetut naiset sijoittuvat laajemmalle alueelle ja tasaisemmin eri osiin kaupunkia, kuin miehet (Kuviot 3 ja 4). Vastaavasti korkeimmin koulutettujen osuudella mitattuna heikoimmat alueet paikantuvat naisten osalta hyvin selkeästi vain muutamiin kaupunginosiin: itäisessä Helsingissä Mellunkylän peruspiirin osa-alueille sekä Itäkeskukseen ja Kallahteen, lännessä Malminkartanoon ja koillisessa Ylä-Malmille ja Jakomäkeen. Matalan koulutustason omaavat miehet taas levittyvät laajemmalle alueelle.
Koulutustaso on noussut kaikkialla Helsingissä, mutta muutoksen voimakkuus vaihtelee alueittain
Kotimaankielisen väestön koulutustaso on noussut Helsingissä tasaisesti viime vuosikymmeninä. Tämä muutos on näkynyt Helsingin eri alueilla edellisen reilun vuosikymmenen aikana eri tavoin. Muutosta tarkastellaan ikäryhmittäin, sillä alueiden ikärakenteella on yhteys asukkaiden koulutustasoon, ja siten myös muutos näyttäytyy erilaiselta riippuen siitä, onko alueen ikärakenne keskimääräistä vanhempi.
Koulutustason yleisen nousun myötä vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien osuus on laskenut kaikkialla Helsingissä. Tutkinnon suorittaneiden osuuksia tarkasteltaessa havaitaan, että enintään toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on laskenut ja korkeakoulutettujen osuus kasvanut useimmilla alueilla ikäryhmään katsomatta (Kuvio 3). Tämä johtuu yleisestä koulutustason noususta. Etenkin 25–44-vuotiaiden ikäryhmästä yhä harvemmalla helsinkiläisellä on ylimpänä koulutuksenaan toisen asteen tutkinto, sillä nuoret ikäluokat kouluttautuvat yhä useammin toista astetta pidemmälle. Kuitenkin muutosta myös toiseen suuntaan on tapahtunut muutamalla matalimman koulutustason alueella. Näillä alueilla koulutustason nousu on heijastunut enemmänkin toisen asteen tutkintojen yleistymiseen korkeakoulutuksen sijaan, ja tämä näkyy myös nuoremmassa 25–44-vuotiaiden ikäryhmässä.
Korkeakoulutetun väestön osalta nousu on ollut nopeaa ja jakautunut tasaisimmin eri puolilla kaupunkia 45–64-vuotiaiden ikäryhmässä (Kuvio 3). Korkeakoulutuksen kasvu painottuu 45–64-vuotiaiden ikäryhmään , kun työikäisestä väestöstä poistuu iäkkäämpiä matalasti koulutettujen ikäluokkia ja nykyiset eläkeikää lähestyvät ovat aiempia sukupolvia koulutetumpia. Voidaankin ajatella, että 25–44-vuotiaiden ikäryhmässä tapahtunut kehitys havainnollistaa paremmin muutosta, joka alueiden väestön profiilissa on mahdollisesti tapahtunut.
Kun alueilla tapahtunutta kehitystä tarkastellaan tarkemmalla osa-aluetasolla 25–44-vuotiaiden ikäryhmässä ja vähintään ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuuden muutoksen kautta, havaitaan että nopein nousu on paikantunut kehämäisesti keskustan ulkopuolelle (Kuvio 4). Kaupungin keskimääräisestä kehityksestä ovat jääneet jälkeen useat kaupungin laitamien matalan koulutustason lähiöalueet. Nousu on ollut Helsingin kehitystä hitaampaa myös muutamilla korkean koulutustason alueilla keskustassa. Näillä alueilla koulutustaso on jo valmiiksi hyvin korkea, eikä voimakas kasvu ole sen vuoksi mahdollinen.
Suhteellisesti suurin kasvu korkeimmin koulutettujen osuuksissa on painottunut erityisesti Pasilan ja Vallilan peruspiirien alueille. Pasilan vahvaa kasvua selittää voimakas aluerakentaminen. Myös Vallilassa tarkastelujaksolle ajoittuu Konepajan alueen sekä myös osin Hermannin alueen rakentaminen. Toki lisäksi alueet ovat Kallion ja Alppiharjun tavoin olleet jo pidempään jatkuneen keskiluokkaistumiskehityksen vauhdissa. Kasvu on ollut suhteessa voimakasta myös hieman etäämmällä Vanhankaupungin peruspiirissä, etenkin Koskelassa ja Toukolassa. (Kuvio 4, taulukko 1.)
Lisäksi nousu on ollut verrattain nopeaa myös joillain kantakaupungin ulkopuolisilla lähiöalueilla. Kaakkoisessa Helsingissä vauhdikkain kasvu on 25–44-vuotiaan väestön osalta keskittynyt Roihuvuoreen ja Länsi-Herttoniemeen, mutta toisaalta myös korkean koulutustason Kulosaareen. Laajasalossa taas muutos on ollut verrattain pientä, vaikka alueelle on rakennettu runsaasti uusia asuntoja.
Itäisessä Helsingissä muutokset korkeimmin koulutettujen 25–44-vuotiaiden osuuksissa ovat olleet pääasiassa vähäisiä, mutta voimakkaan kasvun alueena erottuu kuitenkin Puotinharju. Lisäksi koko kaupungin keskiarvoa hiukan nopeammin osuus on noussut myös sen naapurialueilla Myllypurossa ja Puotilassa. Länsi-Helsingissä kasvu on keskittynyt etenkin Ruskeasuolle sekä Talinrantaan. Pohjois-Helsingissä taas nousu on paikantunut etenkin Veräjämäkeen ja Veräjälaaksoon sekä Maunulaan. Eteläisessä Helsingissä nopeaa nousua on tapahtunut Lauttasaaressa erityisesti Vattuniemessä. (Kuvio 6, taulukko 1.)
Alueiden välisissä eroissa havaittavissa pientä kaventumista
Mitä sitten voidaan todeta eriytymiskehityksen suunnasta Helsingissä? Yleiskuvaa voidaan hahmottaa tarkastelemalla, miten erityyppiset alueet ovat keskimäärin kehittyneet ajassa. Tarkastelua varten Helsingin peruspiirit niputettiin neljään aluetyyppiin jakamalla ne koulutustason mukaisiin neljänneksiin vuoden 2008 tilanteen perusteella. Muutos on vuoteen 2021 mennessä ollut nopeinta alueilla, jotka lukeutuivat korkeimmin koulutettujen osuudella mitattuna toiseksi alimpaan aluetyyppiin vuonna 2008 (Kuvio 7). Koulutustaso on tämän aluetyypin peruspiireissä noussut noin yhdeksän prosenttiyksikköä, kun muiden aluetyyppien osalta kasvu on tässä ajassa ollut kuusi prosenttiyksikköä. Nousu on siis suuntautunut jossain määrin voimakkaammin sellaisille alueille, joiden koulutustaso oli keskimääräistä heikompi ja joissa nousuvaraakin on siis ollut. Tähän tyyppiin lukeutuvat alueet ovatkin näin ollen kasvattaneet eroa koulutuksellisesti kaikkein heikoimmin sijoittuviin alueisiin, joissa kasvuvauhti on ollut tätä hitaampaa. Ero on vielä selvästi suurempi, jos heikoimpaan aluetyyppiin lukeutuvien joukosta poistaa Pasilan, jossa koulutustaso on noussut huomattavasti verrokkialueita voimakkaammin.
Yleistä alue-erojen kehityksen suuntaa voi valottaa myös suhteuttamalla yksittäisen peruspiirin tilanteen koko kaupungin keskiarvon kehitykseen (Kuvio 8). Jos indeksi on yli 100, alueen koulutustaso on keskimääräistä korkeampi. Näin tarkasteltuna näyttää siltä, että alueita kuvaavat viivat ovat lähentyneet hieman kaupungin keskiarvoa, eli yleisesti ottaen on havaittavissa pientä alue-erojen kaventumista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että koulutustaso olisi jakauman yläpäähän sijoittuvissa peruspiireissä laskenut – kuten edellä jo havaittiin, koulutustaso on noussut kaikkialla. Sen sijaan taustalla on se, että Helsingin keskiarvo on tarkastelujaksolla kohonnut, jolloin korkean koulutustason alueiden etäisyys Helsingin keskitasosta on pienentynyt. Kuvio tekee näkyväksi myös sen, että Helsingissä on kaksi muista alueista selvästi poikkeavaa peruspiiriä, Jakomäki ja Mellunkylä, jotka helposti värittävät alue-erojen kehityksen kokonaiskuvaa.
Muutokset koulutustasossa heijastuvat myös alueiden keskinäiseen hierarkiaan
Alueilla tapahtuneet muutokset korkeimmin koulutettujen osuuksissa peilautuvat jossain määrin myös alueiden asemaan suhteessa toisiinsa. Peruspiirien kymmenen kärki on pysynyt melko pitkälti samana (Kuvio 6). Vähintään ylemmän korkea-asteen koulutettujen osuudella kärkeen sijoittuvien alueiden keskinäinen järjestys on muuttunut yli kolmella pykälällä ylöspäin vain Kulosaaressa. Taka-Töölön sijoitus taas on laskenut. Samoin heikoimman kymmenen peruspiirin osalta järjestys on ollut melko pysyvä lukuun ottamatta Puistolaa, jossa sijoitus on laskenut neljällä pykälällä. Kuten jo edellä tehdyt havainnot antavat olettaa, suurimmat muutokset ovat tapahtuneet Pasilan ja Vallilan peruspiireissä, jotka sijoittuivat aiemmin verrattain matalalle alueiden keskinäisessä hierarkiassa. Sen sijaan nopeimmin sijoitus on laskenut Östersundomissa ja Laajasalossa.
Jos alueiden keskinäistä asemaa ja sijoituksessa tapahtuneita muutoksia tarkastellaan tulojen näkökulmasta hyväosaisten alueiden osalta, on kuva osin erilainen (Kuvio 7). Asuntokuntien tulojen osalta ylimpään viidenneksen lukeutuvien alueiden joukko ja keskinäinen järjestys on pysynyt vieläkin vakiintuneempana, kuin korkeimmin koulutetun väestön osalta. Vo idaan lisäksi todeta, että Helsingissä on peruspiirejä, kuten Östersundom ja Itä-Pakila, joissa ylimpään tuloluokkaan kuuluvien asuntokuntien osuus on korkea, mutta jotka eivät kuitenkaan sijoitu erityisen korkealle väestön koulutustason osalta.
Myös alueiden keskinäisen sijoituksen suhteen on kuitenkin havaittavissa korkeimmin koulutettujen osuuteen nähden eriäviä kehityskulkuja; esimerkiksi Laajasalossa sijoitus ylimpään tuloluokkaan kuuluvien asuntokuntien osalta on tarkastelujaksolla pysynyt samana, vaikka korkeimmin koulutettujen osuuden osalta suhteellinen asema on heikentynyt. Kalliossa taas sijoitus on kohonnut etenkin ylimmän tuloluokan suhteen, kun taas korkeimmin koulutettujen osalta asema ei ole merkittävästi muuttunut. Siltä osin kuva on kuitenkin koulutustason kehityksen kanssa samansuuntainen, että sijoitus on noussut eniten juuri Pasilassa ja Vallilassa, jotka olivat myös koulutustasolla mitattuna nopeimman kasvun alueita.
Johtopäätökset
Helsingin väestön koulutustaso on noussut edellisen vuosikymmenen aikana ja kaupunkiin on keskittynyt paljon etenkin pitkälle kouluttautunutta väestöä. Tässä artikkelissa tehty tarkastelu osoittaa, että kehitys ei kuitenkaan ole jakautunut tasaisesti Helsingin sisällä. Alueiden väliset jakolinjat ovat syviä. Jos eriytymisen mittarina käytetään ylemmän korkea-asteen tai tutkija-asteen koulutuksen suorittanutta väestöä alueella, näyttäisi voimakkain eriytyminen koskettavan etenkin miehiä. Korkeasti koulutettujen naisten tasaisempaa sijoittumista eri puolille kaupunkia selittää osin se, että heitä on ylipäätään enemmän kuin pitkälle kouluttautuneita miehiä.
Helsingissä koulutuksellinen huono-osaisuus paikantuu pääasiassa muutamaan peruspiiriin – erityisesti Jakomäkeen ja Mellunkylään. Näillä alueilla tilanne on myös ollut varsin muuttumaton. Vaikka ilman tutkintoa olevien osuus on ajan mittaan laskenut, on alueiden väestöpohja säilynyt matalasti koulutettuna, sillä muutos on heijastunut pääasiassa toisen asteen tutkintojen yleistymiseen . Korkeakoulutettuja nuoria aikuisia nämä alueet ovat houkutelleet vain vähän. Vaikka asiaa ei tässä artikkelissa tarkemmin käsitellä, Helsingin ulkomaalaistaustaisen väestön raportoima koulutustieto tuoreessa MoniSuomi-tutkimuksen aineistossa antaa viitteitä siitä, että matalasti koulutettu ulkomaalaistaustainen väestö painottuu esimerkiksi juuri itäisen suurpiirin alueelle, eli sinne, minne matalasti koulutetut suomalaistaustaisetkin (MoniSuomi-työryhmä 2023). Kuitenkin j oidenkin heikomman kehityksen peruspiirienkin sisään mahtuu osa-alueita, joissa kehitys on ollut myönteistä. Esimerkiksi Ala-Malmilla sekä Vuosaaren Meri-Rastilassa korkeimmin koulutettujen nuorten aikuisten osuuden kasvuvauhti on jäänyt vain hieman alle Helsingin keskimääräisen kehityksen.
Toisaalta tulokset osoittavat, että alueiden profiilissa voi myös tapahtua muutoksia. Tällaisten kehityskulkujen taustalla on erilaisia syitä. Esimerkiksi voimakkaan aluerakentamisen kohteena olleessa Pasilassa uusi asuntotarjonta näyttäisi lisänneen nimenomaan korkeimmin koulutetun väestönosan muuttoa alueelle. Toinen samankaltainen esimerkki on Vallila, jonne on tarkastelujakson aikana rakentunut uusi Konepajan alue. Itäinen kantakaupunki toki on ylipäätään ollut jo pidempään edenneen keskiluokkaistumiskehityksen kyydissä, muun muassa keskustaa lähellä olevan sijaintinsa, mutta myös muuta kantakaupunkia matalampien neliöhintojen vuoksi (ks. Marttinen 2021).
Lähiöalueiden osalta esimerkkinä asuntorakentamisen ja alueiden kehittämisen vaikutuksista väestöpohjaan toimii Myllypuro, jossa korkeasti koulutettujen osuus on noussut selvästi enemmän kuin monilla muilla matalan koulutustason verrokkialueilla Itä-Helsingissä (ks. myös Tavi 2019). Toisaalta taas muun muassa Laajasaloa on rakennettu vauhdilla, mutta siellä korkeimmin koulutettujen osuus ei ole toistaiseksi merkittävästi kasvanut. Asuntokanta ja asuntojen hallintaperusteet vaikuttavatkin olennaisesti kehitykseen. Esimerkiksi Laajasaloon on rakentunut kerrostalovaltainen Kruunuvuorenrannan asuinalue, jossa myös eri hallintamuodot sekoittuvat – alueen kerrostaloista 40 prosenttia oli Ara-vuokra-asuntoja ja viidennes asumisoikeusasuntoja vuonna 2021. Alueen rakentaminen jatkuu edelleen, ja lähivuosina valmistuva Kruunuvuorensilta voi myös osaltaan muovata väestökehitystä.
Huomionarvoista kuitenkin on, että koulutustason nousu on nuorten aikuisten osalta ollut kaupungin keskimääräistä kehitystä nopeampaa myös useilla matalahkon koulutustason lähiöalueilla, joiden rakennuskannassa ei ole tarkastellulla aikavälillä tapahtunut ainakaan kovin merkittävää muutosta. Esimerkkinä tällaisesta toimivat muun muassa Roihuvuori, Puotinharju, Maunula ja Talinranta. Luultavasti taustalla on asuntojen hintataso, joka vaikuttaa asuinalueiden kysyntään erityisesti perheillä tai perheellistymistä suunnittelevilla. Kun tilavamman asunnon hankkiminen halutulta alueelta on liian kallista, valitaan asuinpaikka etäämmältä sopivan hintatason alueelta. Samalla asuinalueen valintaan kietoutuu myös muita tekijöitä, kuten maine, sijainti, palvelut ja lähiluonto. Kaupunginosiin liittyy usein myös omaleimaisia kulttuurisia ja sosiaalisia piirteitä, jotka voivat osaltaan kasvattaa niiden kiinnostavuutta asuinpaikkana.
Suuressa kuvassa eriytymiskehityksen voidaan todeta korkeimmin koulutettujen osuudella mitattuna hiukan hidastuneen, sillä alueiden poikkeavuus koko Helsinkiin nähden on keskimäärin aiempaa vähäisempää. Myönteistä muutosta on tapahtunut etenkin peruspiireissä, jotka vuonna 2008 lukeutuivat toiseksi heikoimpaan neljännekseen vähintään ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden nuorten aikuisten osuuden suhteen. Kehitys on heijastunut jossain määrin myös alueiden suhteelliseen asemaan. Muutokset peilautuvat alueiden keskinäiseen järjestykseen myös silloin, kun mittarina käytetään ylimpään tuloviidennekseen kuuluvien osuutta, joskin kehityskulut ovat osin eriäviä. Hyväosaisen väestönosan alueellisen eriytymisen rakenteesta piirtyykin osaltaan erilainen kuva riippuen tarkasteltavasta sosioekonomisesta mittarista.
Yhtä kaikki voidaan todeta, että vaikka alueiden väliset erot väestön koulutuspohjassa ovat Helsingissä suuria, on kehityksessä ollut monen matalankin koulutustason alueen osalta havaittavissa myönteisiä kehityskulkuja. Huolestuttavaa kuitenkin on kaikkein heikoimman koulutustason naapurustojen pitkälti muuttumaton tilanne. Jotta huono-osaisuus ei keskittyisi entistä voimakkaammin, tulee juuri näiden alueiden kehittämiseen kiinnittää jatkossa huomiota. Moni kyseisistä alueista onkin nimettyjä kaupunkiuudistusalueita, joiden kehittämiseen erityisesti panostetaan kuluvalla strategiakaudella (Helsingin kaupunki 2021).
Artikkelin tulokset osoittavat, että alueita kehittämällä voidaan jossain määrin vaikuttaa niiden houkuttelevuuteen. Alue-erojen kaventamisen näkökulmasta tämä on rohkaiseva tulos. H uono-osaisuuden kasautumisen ja asuinalueiden erilaistumisen ehkäisyn tavoitteiden ei kuitenkaan tule tyhjetä vain siihen, että alueet houkuttelevat myös hyväosaisempaa väestöä. Yhtä lailla olennaista on pyrkiä köyhyyden ja muun huono-osaisuuden vähentämiseen ja ylisukupolvisten kierteiden ehkäisemiseen yhteiskunnassa, jotta eriarvoisuus ei syvene entisestään.
Hanna Ahtiainen toimii tutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Lähteet:
Ahlgren-Leinvuo, H., Erjansola, J. Joensuu, M., Mäki, N., Mänty, M. & Sihvonen, A. (2022). Pääkaupunkiseudun asukkaiden hyvinvointi ja terveys. Pääkaupunkiseudun hyvinvointikyselyn 2021 tuloksia. Tutkimuksia 2022:1. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
Ahtiainen, H. (2023). Nuorten koulutus Helsingissä - polku peruskoulusta eteenpäin. Tilastoja 2023:2. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
Ansala, L. (2023). Helsingin sisäisen muuttoliikkeen valikoituminen. Tutkimuksia 2023:2. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
Bernelius, V. & Huilla, H. (2021). Koulutuksellinen tasa-arvo, alueellinen ja sosiaalinen eriytyminen ja myönteisen erityiskohtelun mahdollisuudet. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:7. Helsinki: Valtioneuvosto.
Bourdieu, P. (1986.) The Forms of Capital. Teoksessa Richardson, J. (toim.), Handbook of Theory and Research for the Sociology of Education, (s. 241–58). Westport, CT: Greenwood.
Erjansola, J., Bernelius, V., Keskinen, V. & Saukkonen, P. (2023). Vuoden 2023 eduskuntavaalit Helsingissä. Tilastoja 2023:4. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
Erola, J., Kilpi-Jakonen, E. & Ruggera, L. (2020). Koulutuksen yhteys sosiaaliseen liikkuvuuteen vahvistuu. Talous ja yhteiskunta 2020:4, s. 26–33.
Harjunen, O., Kortelainen, M., Saarimaa, T. (2018). Best education money can buy? Capitalization of school quality in Finland. CESifo Economic Studies Working papers.
Heiskala, L., Erola, J. & Kilpi-Jakonen, E. (2020). Compensatory and Multiplicative Advantages: Social Origin, School Performance, and Stratified Higher Education Enrolment in Finland. European Sociological Review, 37(2), s. 171–185.
Helsingin kaupunki (2021). Kasvun paikka. Helsingin kaupunkistrategia 2021–2023. Helsinki: Helsingin kaupunki.
Härkönen, j. & Sirniö, O. (2020). Educational Transitions and Educational Inequality: A Multiple Pathways Sequential Logit Model Analysis of Finnish Birth Cohorts 1960–1985. European Sociological Review, 36(5), s. 700–719.
Kauppinen, T. (2004). Asuinalueen ja perhetaustan vaikutukset helsinkiläisnuorten keskiasteen tutkintojen suorittamiseen. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta.
Keskinen, V., Hirvonen, J., Erjansola, J. Kainulainen-D'Ambrosio K. & Paasonen, K. (2023). “Korona-aikaan en juuri ole liikkunut kaupungilla”. Helsingin turvallisuustutkimus 2021. Tutkimuksia 2023:1. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
Kortteinen, M., Vaattovaara, M. & Alasuutari, P. (2005). Eliitin eriytymisestä pääkaupunkiseudulla. Yhteiskuntapolitiikka 70(5). S. 475–487.
Kuusela, J. (2010). MetrOP-alueen kouluista toisen asteen yhteishakuaineiston perusteella. Teoksessa Rimpelä, M. & Bernelius, V. (toim.) Peruskoulujen oppimistulokset ja oppilaiden hyvinvointi eriytyvällä Helsingin seudulla. Geotieteiden ja maantieteen laitoksen julkaisuja B. Helsinki: Helsingin yliopisto, geotieteiden ja maantieteen laitos & Tampereen yliopisto, terveystieteen laitos.
Lahtinen, H. (2019). Socioeconomic differences in electoral participation Insights from the Finnish administrative registers. Väitöskirja. Helsinki: Valtiotieteellinen tiedekunta, sosiaalitieteiden laitos.
Marttinen, R. (2021). Asuntojen hintojen ja vuokrien vuosijulkaisu 2020. Tilastoja 2022:1. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
MoniSuomi -työryhmä (2023). MoniSuomi -tutkimuksen 2022–2023 perustulokset. [Verkkosivu]. Saatavana: thl.fi/monisuomi/tulokset. Viitattu 8.12.2023.
Mustonen, P. (2023). Helsinkiläisten turvallisuuden ja viihtyisyyden kokemukset heikentyneet – tuloksia kevään 2023 Helsinki-barometrista. Kvartti-verkkoartikkeli 23.5.2023. Saantitapa: https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/helsinkilaisten-turvallisuuden-ja-viihtyisyyden-kokemukset-heikentyneet-tuloksia-kevaan…
Määttä, S. (2022). Helsinkiläisnuorten hyvinvoinnin ulottuvuudet Perhetaustan ja kasvuympäristön yhteydet koettuun hyvinvointiin. Tutkimuksia 2022:2. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
Suhonen, T. & Jokinen, J. (2018). Mikä on tutkintotodistuksesi tuotto? Talous ja yhteiskunta 2018:2. S. 30–37.
Suomen virallinen tilasto (SVT). (2023). Väestön koulutusrakenne: tilaston dokumentaatio. Viitattu 30.11.2023. Saantitapa: https://www.stat.fi/tilasto/dokumentaatio/vkour
Tavi, T. (2019). Myllypuron koulutus- ja tulotaso 2000-luvulla – myönteistä mutta epätasaista kehitystä. Kvartti 3/2019. Saantitapa: https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/myllypuron-koulutus-ja-tulotaso-2000-luvulla-myonteista-mutta-epatasaista-kehitysta
Vilkama, K., Högnabba, S. Bernelius, V. & Henriksson R. (toim.) (2023). Segregaation ennalta ehkäiseminen ja lieventäminen Helsingin kaupungissa. Muistioita 2023:1. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
Vilkama, K. & Hirvonen, J. (2018). Helsingin alueellinen eriytyminen: kaksi lähestymistapaa segregaation seurantaan. Kvartti 1/2018. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
Vilkama, Katja, Lönnqvist, Henrik, Väliniemi-Laurson, Jenni & Tuominen, Martti (2014). Erilaistuva pääkaupunkiseutu. Sosioekonomiset erot alueittain 2002–2012. Tutkimuksia 2014:1. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.
Vilkama, K. (2014). Kuinka mitata asuinalueiden välisiä eroja ja niiden muutosta? Blogikirjoitus 30.9.2014. Saantitapa: https://www.kvartti.fi/fi/blogit/kuinka-mitata-asuinalueiden-valisia-eroja-ja-niiden-muutosta