Sisämaan metsät ja rannikkometsät eroavat
Metsiin varastoituu paljon hiiltä, niin metsämaihin kuin kasvillisuuteenkin – muun muassa puihin. Suurin osa suomalaisista metsistä on moreenimaalla kasvavia kankaita. Kangasmetsien metsämaihin, humukseen ja karikkeeseen, sitoutuu miltei yhtä paljon hiiltä kuin puustoon. Tällaisia ovat esimerkiksi Lahden kaupungin metsät.
Rannikkovyöhykkeen metsät ovat kuitenkin erilaisia. Ne ovat entistä merenpohjaa, kalliomäkiä ja savikkotasanteita. Maankohoamisrannikon metsät kasvavat sisämaata ohuemmilla mailla, jotka ovat sitä ohuempia ja nuorempia, mitä lähempänä rantaa ollaan. Puuston kasvu on rannikolla heikompaa, koska kasvua rajoittaa muun muassa kuivuus. Tällaisia ovat Vantaan, Espoon, Helsingin ja Turun metsät. Niiden metsämaan hiilivarastosta ei ole kerätty tietoa.
Kaupunkien metsämaat ohentuneita ja typettyneitä
Ihmistoiminta kuluttaa kaupunkimetsiä, niin että maaperä kuluu ja tiivistyy. Kun maaperä ohentuu ja vähenee, maaperän hajotustoiminta heikkenee. Myös metsäkasvit voivat huonommin kaupungeissa, mikä vähentää lopulta kaupunkien metsämaiden hiilivarastoa. Kaupunkimetsien saama typpilannoitus lisää kasvien kasvua, mutta altistaa niitä vaurioille ja myrkyttää maaperän hajottajia. Kaupunkimetsien hakkuissa ei voida jättää hakkuutähteitä virkistystoimintaa haittamaan. Ei tiedetä, kuinka paljon tämä vähentää metsämaan hiilivarastoa.
Kaupunkimetsä - pirstoutunut lehtimetsä
Puusto vaikuttaa myös hiilivarastoon. Moreeni-Suomen metsätalousmaiden kasvillisuus tunnetaan hyvin. Kaupunkien metsänhoitotiedoista selviävät kuitenkin ainoastaan pääpuulajit, vaikka hiilitaselaskennassa tarvittaisiin kattavampaa tietoa metsiköiden koostumuksesta. Rannikon kaupunkien virkistysalueet ovat puulajikoostumukseltaan havumetsistä eroavia sekoituksia: vaahteraa, pihlajaa, koivua ja jalavaa, nuoria lehtivesaikkoja.
Kaupunkimetsät ovat lisäksi pieninä pirstaleina. Pirstaleiden todellista puulajikoostumusta ei ole tutkittu. Mallintamista vaikeuttaa myös se, että metsäkuviot ovat keskenään hyvin erilaisia.
SIMO-mallin paikkatiedoissakin ongelmia
Kaupunkien olosuhteet ja viheraluetiedot ovat paikallisia ja erilaisia. SIMO-mallia varten niitä kuvaamaan on valittu yhteiseksi paikkatiedon aineistoksi CORINE-maanpeiteaineisto vuodelta 2006. CORINEn erotuskyky ei riitä Suomessa erottamaan kaupunkien pieniä viheralueiden kuvioita rakennetuista, eikä se osaa erottaa niiden sisäistä metsätyyppikuvioiden rakennetta. Lisäksi CORINE-aineiston kaupunkien rakentamattoman ja rakennetun maan luokitus on virheellinen.
SIMO-mallin metsien hiilitaseen lähtökohdat eivät siis ole hyvät, koska neljä kaupunkia viidestä ei tunne omia olosuhteitaan. Avoin tietokaan ei auta, koska mitattuja lähtökohtatietoja puuttuu liikaa. Mallin tilaajat olettivat, että eteläsuomalaisten kaupunkien laskentaan riittäisivät Valtakunnan metsien inventointien (VMI) vakioiset koealat. Nämä ovat Luonnonvarakeskuksen tietoja, entisen Metsäntutkimuslaitoksen. VMI-pisteitä ei kuitenkaan ole olemassa rannikkokaupungeista, vaan vasta sisämaasta, ja niistä lähimmät ovat kymmenien kilometrien päässä rannikkokaupungeista.
Ilman puuttuvia tietoja ei SIMO-mallilla voida tehdä luotettavasti viiden kaupungin hiilitasemallitusta. SIMOlla ei voi laskea hiilitasetta sen paremmin Helsingissä, Espoossa, Turussa kuin Vantaallakaan. Malli arvioi hiilivaraston todellisuutta suuremmaksi, eikä ennusta tulevaakaan kehitystä oikein.
Uusi laserkeilaustutkimus tarpeen
Rannikkokaupunkien metsien hiilivarastosta tarvitaan mitattua tutkimustietoa. Itä-Suomen yliopiston dosentti Heikki Simola ehdottaa, että uutta laserkeilaustietoa voitaisiin hankkia puuston ja muun kasvillisuuden biomassasta. Sen jälkeen on mahdollista tutkia virkistystoiminnan ja hoidon vaikutuksia. Kaupunkien viheralueiden rakenteesta, kuvioista ja kehityksestä tulisi tehdä monilähdetutkimus, jossa pilottina toimisi pääkaupunkiseutu. Tämän avulla voidaan luoda myös CORINE-maanpeitetietokantaan uusi luokitus, joka pätee Suomen kaupunkiympäristöihinkin.
Inkeri Vähä-Piikkiö toimii tutkijana Helsingin kaupungin tietokeskuksessa.
Lähteet:
Ilmastonkestävän kaupungin suunnitteluopas. Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) – työkaluja suunnitteluun -hanke. http://ilmastotyokalut.fi/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Rasinmäki, Jussi ja Känkänen, Riina, 2014: Kuntien hiilitasekartoitus, osa 1, Helsingin, Lahden, Turun, Vantaan ja Espoon maankäyttösektorin kasvihuonekaasupäästöt, hiilinielut ja hiilivarastot. 58 s. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 9/2014.
SIMO-malli. http://www.simosol.fi/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Simola, Heikki, yliopistonlehtori, dosentti, Itä-Suomen yliopisto, biologian laitos. Sähköpostikirjeenvaihto 22.5. ja 14.7.2015.
Simola, Heikki ja muut: ”Avohakkuun ja muokkauksen vaikutus metsänpohjan hiilivarastoon”. Tulossa.
Tuomainen, Tarja, 2013: Kasvihuonekaasujen laskenta ja raportointi – Metlan viranomaistehtävä. Verkkoesite 3/2013. www.metla.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)