Sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys on suuri
Sosiaalisen hyvinvoinnin käsitteellä viitataan mielekkäiksi koettuihin sosiaalisiin suhteisiin. Se kattaa muun muassa kokemuksen kuulumisesta laajempaan yhteisöön, luottamuksen toisiin ihmisiin sekä tunteen tarpeellisuudesta ja merkityksellisyydestä (ks. Fadjukoff ym. 2022; Martínez-Martínez ym. 2023; Teghe & Rendell 2005). Sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys eriarvoisuuden ja eriytymisen torjumisen kannalta on tunnistettu niin kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa (esim. Christens ym. 2025; Haslam ym. 2023; Stevenson ym. 2019) kuin Helsingin tuoreessa kaupunkistrategiassa ja hyvinvointisuunnitelmassakin(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) . Esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tunteen tukeminen kuuluu Suomessa suurten kaupunkien segregaation vastaiseen työkalupakkiin (Ruonavaara ym. 2025; Vilkama ym. 2023), ja osallisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia seurataan säännöllisesti osana hyvinvoinnin tilannekuvaa (Högnabba & Määttä 2025). Asukkaiden sosiaalisen hyvinvoinnin arviointi on silti jäänyt jossain määrin vähemmälle huomiolle kuin sosioekonomisten ja terveyserojen seuranta.
Terveyserojen seurannassa on käynyt selväksi, että sairastavuudessa ja kuolleisuudessa on huomattavia alue-eroja sosioekonomisesti parempiosaisten alueiden eduksi (Mäki 2025a; Mäki 2015). Helsinkiläisten terveyserot ovat kuitenkin selittyneet toistaiseksi yksilöiden sosioekonomisella taustalla varsinaisten aluevaikutusten sijaan (Mäki 2017a; Mäki 2017b). Kotimaisia tutkimuksia aluevaikutuksista on muiden hyvinvointi-ilmiöiden kuin terveyden ja kuolleisuuden osalta tehty toistaiseksi vain vähän. Tarjolla olevat valtakunnalliset analyysit ovat kuitenkin viitanneet siihen, että vaikka asuinalueellakin on merkitystä, yksilötason tekijät ja perhetausta ovat sitä tärkeämpiä hyvinvoinnin selittäjiä (esim. Sipilä & Martikainen 2005; Tarkiainen ym. 2023; Vaalavuo ym. 2021). Esimerkiksi perhetausta selittää nuorten mielenterveysoireilua asuinaluetta paremmin (Vaalavuo ym. 2021).
Hyvinvointieroja on tärkeää seurata myös sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Vaikka ihmiset usein aliarvioivat sosiaalisen hyvinvoinnin tärkeyttä (Haslam ym. 2018), sosiaaliset suhteet ovat elinajanodotteen kannalta yhtä tärkeitä kuin esimerkiksi tupakointi, runsas alkoholinkäyttö, liikkumattomuus tai ylipaino (Holt-Lunstad ym. 2010). Vastaavasti ympäristön sosiaaliset tekijät voivat olla nuorten mielenterveyden kannalta jopa sosioekonomisia tekijöitä tärkeämpiä selittäjiä (Visser ym. 2021).
Sosiaalinen hyvinvointi on tärkeää paitsi yksilöiden, myös yhteisöjen kannalta. Koivulan ja kumppaneiden (2025) pitkittäistutkimus suomalaisten subjektiivisesti koetusta hyvinvoinnista osoitti, että sosiaalinen hyvinvointi on olennainen osa koko yhteiskunnan kriisinkestävyyttä (ks. myös Mäenpää ym. 2023). Ihmiset, joiden sosiaaliset suhteet olivat vahvat ja taloudellinen tilanne vakaa, selvisivät koronavuosista paremmin. Hyvinvointi puolestaan heikkeni eniten niillä, jotka kokivat itsensä usein yksinäisiksi ja olivat tyytymättömiä taloudelliseen tilanteeseensa. Sosiaalisen hyvinvoinnin merkitys on siis suuri.
Tilannekuva sosiaalisen hyvinvoinnin alue-eroista
Hyvinvoinnin sosiaaliset ja sosioekonomiset osatekijät kytkeytyvät toisiinsa. Sosioekonomisella asemalla viitataan yleensä aineelliseen hyvinvointiin sekä sen hankkimisen edellytyksiin, kuten koulutukseen ja tulotasoon (ks. esim. Mäki 2025b). Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että mitä parempi kotitalouden ja asuinalueen sosioekonominen asema on, sitä vahvempi on yleensä myös asukkaiden yhteisöllisyyden kokemus ja psyykkinen hyvinvointi (Christens ym. 2025).
Myös helsinkiläisten sosiaalisista suhteista ja niiden yhteyksistä hyvinvointiin on tehty jonkin verran tutkimusta. Sipilä ja Martikainen (2005) osoittivat, että lievä mielenterveysoireilu vaihteli Helsingin kaupungin työntekijöillä asuinalueittain huomattavasti fyysistä toimintakykyä vähemmän. Tästä huolimatta myös henkinen hyvinvointi oli säännönmukaisesti yhteydessä asuinympäristöjen ominaisuuksiin: mitä vahvempi alue oli sosioekonomisesti, sitä vähemmän siellä esiintyi heikentynyttä henkistä hyvinvointia. Havaitut alue-erot näyttävät kuitenkin selittyvän yksilöiden välisillä sosioekonomisilla eroilla, eivät niinkään aluevaikutuksilla.
Mäenpää ja kumppanit (2023) puolestaan havaitsivat, että helsinkiläisten yhteisöllinen toiminta, kuten avunanto, vaihteli korona-aikana tulotasoltaan parempi- ja heikompiosaisten alueiden välillä. Vaikka yhteisöllinen toiminta oli usein vahvempaa taloudellisesti paremmin pärjäävillä alueilla, erot eivät olleet täysin systemaattisia. Ihmisten väliset sosiaaliset siteet voivat olla löyhiä myös sosioekonomisesti parempiosaisilla alueilla, mutta toisaalta vahvoja sosioekonomisesti heikompiosaisilla alueilla.
Myös Hirvonen (2023) tarkasteli helsinkiläisten välisiä sosiaalisia suhteita korona-aikaan. Tällöin yli puolet helsinkiläisvastaajista oli jutellut naapurien kanssa vähintään viikoittain, ja vajaa kolmannes oli saanut tai antanut naapuriapua vähintään kuukausittain. Helsingin Turvallisuustutkimukseen perustuvassa analyysissa ei tarkasteltu sosioekonomisia alue-eroja, mutta naapureiden kanssa jutteleminen ja naapuriavun antaminen oli yleisempää omistusasujilla kuin muissa hallintamuodoissa.
Uusimman Turvallisuustutkimuksen perusteella naapurien kanssa juttelu ja naapuriapu ovat pysyneet yhtä yleisinä kuin edellisessä tutkimuksessa vuodelta 2021 (Hirvonen 2025; Hirvonen 2023). Naapurien kanssa ollaan tekemisissä muita alueita harvemmin muutamissa lähiöissä, joissa asutaan usein vuokralla, ja joissa asukkaiden vaihtuvuus on siten omistusasumista suurempaa. Toisaalta naapurien kanssa ollaan tekemissä suhteellisen harvoin myös keskusta-alueella, jolla on paljon vuokra-asuntoja, mutta jolla asukkaiden sosioekonominen asema on usein kohtalaisen vahva. Naapurisuhteiden ja alueen sosioekonomisen profiilin väliset yhteydet eivät siis ole täysin systemaattisia. Naapurisuhteita selittävät sosioekonomisten taustatekijöiden lisäksi esimerkiksi asukkaiden ikä ja elämäntilanne. Naapurien kanssa juttelu ja naapuriapu lisääntyvät iän myötä ja ovat yleisiä etenkin kahden vanhemman lapsiperheissä (mt.).
Sosiaalisia suhteita voidaan tarkastella myös väestöryhmien välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Renvik ja Mustonen (2025) havaitsivat, että väestösuhteiden tilaa arvioidaan myönteisemmin sosioekonomisesti parempi- kuin huonompiosaisilla alueilla. Niillä ollaan myös harvemmin huolissaan eri kieli- ja kulttuuriryhmien välisistä ristiriidoista. Asukkaiden omat kokemukset kohtaamisista toisten väestöryhmien kanssa ovat kuitenkin pääosin myönteisiä myös sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla.
Kootusti näyttää siis siltä, että Helsingin sosioekonomisesti vahvempien ja heikompien asuinalueiden välillä on selviä hyvinvointieroja, jotka nousevat esiin useilla eri indikaattoreilla. On kuitenkin muistettava, että varsinkin sosiaalisessa hyvinvoinnissa on aina kyse yksilön ja häntä ympäröivän yhteisön välisestä vuorovaikutuksesta. Tarvitaan siis lisätietoa siitä, miten toisaalta asukkaiden oma sosioekonominen asema ja toisaalta heidän asuinalueidensa sosioekonomiset profiilit ovat yhteydessä heidän sosiaaliseen hyvinvointiinsa.
Tutkimuksen kolme tavoitetta
Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena on tarkentaa tilannekuvaa helsinkiläisten aikuisten sosiaalisesta hyvinvoinnista ja kuvata sitä viiden indikaattorin valossa. Artikkelin lopussa tarkemmin kuvatut indikaattorit ovat 1) koettu yksinäisyys, 2) heikko kuuluvuuden tunne, 3) kokemus tarpeettomuudesta muille ihmisille, 4) vaikeus avun saamisessa, kun sitä todella tarvitsee, sekä 5) vaikeus avun saamisessa toimintakyvyn rajoitteiden takia. Yhdessä nämä indikaattorit kattavat keskeisiä sosiaalisen hyvinvoinnin ulottuvuuksia, kuten kokemus kuulumisesta laajempaan yhteisöön, luottamus toisiin ihmisiin sekä kokemus tarpeellisuudesta ja merkityksellisyydestä osana yhteisöä (ks. Fadjukoff ym. 2022; Martínez-Martínez ym. 2023; Teghe & Rendell 2005). Sosiaalisten suhteiden vahvuus kiteytyy usein tilanteisiin, joissa tarvitaan toisten ihmisten apua. Avun saamista tarkastellaankin kahden erillisen indikaattorin avulla: toinen kartoittaa yleisesti avun saamista sitä tarvittaessa, kun taas toinen kartoittaa avun saamista toimintakyvyn rajoitteisiin liittyen.
Toisena tavoitteena on tarkastella helsinkiläisten sosiaalisen hyvinvoinnin eriytymistä sekä yksilöiden että alueiden välisten sosioekonomisten erojen näkökulmista. Yksilötasolla tarkastellaan koulutustason ja koetun toimeentulon merkitystä, ja aluetasolla käytetään neliluokkaista jaottelua sosioekonomisesti parempi- ja huonompiosaisiin alueisiin (ks. tarkemmin Aineisto ja menetelmät).
Kolmantena tavoitteena on tuottaa tietoa sosiaalisen hyvinvoinnin riskiryhmistä. Tutkimuksessa selvitetään, miten yksilö- ja aluetason sosioekonominen hyvä- tai huono-osaisuus yhdessä heijastuvat asukkaiden sosiaaliseen hyvinvointiin. Näin hahmotetaan sosiaalisen hyvinvoinnin riskiryhmiä sekä sitä, millaisissa ympäristöissä sosioekonomisesti heikompiosaiset helsinkiläiset jäävät tukea vaille.
Aiempien tutkimusten valossa on nimittäin mahdollista, että alueen sosioekonominen profiili ei heijastu kaikkien asukkaiden hyvinvointiin samalla tavalla (esim. Stafford & Marmot 2003; Chen 2015; Don ym. 2025; Mäki 2017a). Tämän vuoksi tutkimuksessa hyödynnetään kahta vaihtoehtoista selitysmallia, jotka kuvaavat alueen ja yksilötason sosioekonomisen taustan mahdollisia yhteisvaikutuksia asukkaiden hyvinvointiin (ks. myös Mäki 2017a).
Paikallisen sosiaalisen epätasa-arvoisuuden mallin mukaan hyväosaisella alueella asuminen voi haastaa erityisesti heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien yksilöiden hyvinvointia (ks. Meij ym. 2021; Smets & Sneep 2017). Tämä johtuu siitä, että yksilön oma heikompi asema estää täysipainoisen osallistumisen alueen sosiaaliseen elämään. Kokemus suhteellisesta huono-osaisuudesta – siitä, ettei tule toimeen yhtä hyvin kuin muut ympärillä – on yhteydessä heikompaan psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin (esim. Chen 2015; Don ym. 2025). Huono-osaisuuden kokemukseen on paitsi subjektiivisia, myös objektiivisia perusteita. Parempiosaisella alueella hyödykkeiden ja palveluiden hintataso voi olla joissain osin korkeampi, jolloin omat – mahdollisesti niukat – resurssit riittävät vähempään.
Lisäksi asukkaiden elämäntyylit ja tarjolla olevat ajanviettomahdollisuudet voivat osin erota sosioekonomiselta profiililtaan erilaisilla alueilla. Esimerkiksi helsinkiläislasten maksullinen seuraharrastaminen on huomattavasti yleisempää sosioekonomisesti hyvä- kuin huono-osaisilla alueilla (Määttä & Sulander 2025). Vastaavasti helsinkiläisten kulttuurin kuluttamisessa havaitaan alue-eroja, joista osa palautuu asukkaiden sosioekonomisiin piirteisiin, osa runsaampaan kulttuuritarjontaan alueella (Mäki 2024). Osa hyväosaisilla alueilla asuvista sosioekonomisesti heikompiosaisista kaupunkilaisista voi siis kokea jäävänsä paitsi sosiaalisista verkostoista ja niiden tarjoamasta tuesta, jos ei voi tai halua elää samalla tavoin kuin alueella on yleisesti tapana.
Vaihtoehtoisen näkökulman hyvinvointieroihin tarjoaa kasautuvan sosiaalisen epätasa-arvoisuuden malli. Sen mukaan yksilöiden hyvinvoinnille haitallisinta on yksilö- ja aluetason huono-osaisuuden kasautuminen (ks. Ribeiro ym. 2022; Zhu ym. 2021). Jos samoille alueille kasautuu monenlaisia haasteita, asukkaiden voimavarat voivat olla vähissä toistensa tukemiseen (ks. Mäenpää ym. 2023). Tällöin heikossa sosioekonomisessa asemassa olevat asukkaat kokevat hyvinvoinnin puutteita huono-osaisella alueella selvästi yleisemmin kuin samalla alueella asuvat, paremmassa sosioekonomisessa asemassa olevat asukkaat.
Aineisto ja menetelmät
Tutkimusaineisto muodostuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuosina 2022–2023 keräämän Terve Suomi -väestökyselyaineiston helsinkiläisvastauksista. Kysely oli suunnattu 20 vuotta täyttäneille. Helsinkiläisvastauksia oli yhteensä 3 575 (vastausprosentti 46,4). Tutkimukseen vastanneista 20–49-vuotiaita oli 40 prosenttia, 50–64-vuotiaita 21 prosenttia ja 65 vuotta täyttäneitä 39 prosenttia. Vastanneista naisia oli 58 ja miehiä 42 prosenttia. Kyselyyn oli mahdollista vastata paperilomakkeella tai internetissä neljällä kielellä – suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai venäjäksi. Vastaajista äidinkieleltään suomea puhuvia oli 88 prosenttia, ruotsinkielisiä oli 5 prosenttia ja äidinkieleltään muunkielisiä 7 prosenttia. Kyselyaineistoon on yhdistetty useita rekisteritietoja, joista tässä tutkimuksessa käytettiin ikää, sukupuolta, koulutustasoa ja äidinkieltä. Vastauskatoa korjattiin analyyseissä painokertoimilla.
Alueellisia eroja tarkastellaan neliluokkaisella jaottelulla parempi- ja heikompiosaisiin alueisiin, ja tulkinnassa keskitytään näiden ääripäihin. Helsingin postinumeroalueet on jaettu sosioekonomisen summaindeksin perusteella neljään luokkaan niin, että jokaisessa luokassa on yhtä monta aluetta. Sosioekonominen summaindeksi on Helsingin kaupungilla segregaation seurannassa käytettävä mittari, joka muodostuu matalan koulutustason, työttömyyden ja pienituloisuuden alueellisesta keskiarvosta suhteutettuna koko kaupungin keskiarvoon (ks. esim. Mäki 2025b). Tutkimuksessa tarkastellut muuttujat on kuvattu tekstin lopussa.
Tuloksista esitetään ensin yleisiä jakaumia ja ristiintaulukointeja. Nämä tulokset näytetään ilman ikävakiointia, koska näiden analyysien tavoitteena ei niinkään ole selittää eroja, vaan kuvata tilannetta muun muassa sosioekonomisesti erilaisilla alueilla.
Yksilö- ja aluetason sosioekonomisen aseman yhdysvaikutusta sosiaaliseen hyvinvointiin tarkasteltiin logistisella regressiomallilla, jonka tulokset esitetään ristitulosuhteina eli niin sanottuina odds ratioina. Näissä malleissa sukupuoli ja ikä on vakioitu. Malleissa merkitään aina luvulla 1,00 korkeasti koulutettujen tai niiden, jotka eivät koe toimeentulovaikeuksia, sosiaalisen hyvinvoinnin todennäköisyys sosioekonomisesti erilaisilla alueilla. Korkeintaan perusasteen koulutuksen saaneiden ja niiden, joilla on toimeentulovaikeuksia, todennäköisyys sosiaaliseen hyvinvointiin lasketaan suhteessa siihen. Tuloksille esitetään myös 95 prosentin luottamusvälit. Kaikki analyysit on tehty SAS EG 8.1-ohjelman koodipohjalla.
Tulokset
Valtaosa helsinkiläisistä kokee sosiaalisen hyvinvointinsa vahvaksi
Kaiken kaikkiaan sosiaalisen hyvinvoinnin erilaisia vajeita kokee 7–13 prosenttia helsinkiläisistä, tarkastellusta indikaattorista riippuen. Itsensä yksinäiseksi vähintään melko usein kokee kaikista helsinkiläisistä aikuisista joka kahdeksas. Yhtä suuri osuus kokee, ettei kuulu mihinkään itselleen tärkeään ryhmään tai yhteisöön, ja hieman harvempi kuin joka kymmenes kokee, ettei ole tarpeellinen muille ihmisille. Niin ikään noin joka kymmenes helsinkiläinen kokee, ettei saa apua keneltäkään tilanteessa, jossa sitä todella tarvitsee. Seitsemän prosenttia asukkaista ei koe saavansa tarvitsemaansa apua heikentyneen toimintakyvyn vuoksi.
Sukupuolten välillä ei ole eroa sosiaalisessa hyvinvoinnissa. Ikäryhmien välillä on indikaattorista riippuen joitain hyvinvointieroja, mutta luottamusvälit huomioon ottaen ne eivät ole suuria. Lisäksi nämä erot eivät ole systemaattisia. Esimerkiksi 55–74-vuotiaat ovat sitä nuorempia ikäryhmiä ja yli 75-vuotiaita harvemmin yksinäisiä, mutta he eivät eroa nuoremmista esimerkiksi itsensä tarpeelliseksi kokemisen tai ryhmään tai yhteisöön kuulumisen mukaan. Nuoremmat puolestaan kokevat kaikkein vanhinta ikäryhmää useammin itsensä tarpeelliseksi muille ihmisille, mutta kokevat silti kaikkein useimmiten, että eivät saa apua silloin kun sitä todella tarvitsevat.
Yksilötason sosioekonominen asema on vahvasti yhteydessä sosiaaliseen hyvinvointiin
Sosiaalisen hyvinvoinnin vajeiden kokemisessa on suuria eroja sosioekonomisen aseman mukaan (Kuvio 1). Näitä hyvinvoinnin puutteita kokevat huomattavasti yleisemmin sosioekonomisesti huono-osaiset helsinkiläiset eli ne, jotka joko ovat suorittaneet korkeintaan perusasteen koulutuksen tai jotka kokevat toimeentulovaikeuksia.
Joka viides perusasteen koulutuksen saanut kokee sekä yksinäisyyttä että kuulumattomuutta mihinkään itselleen tärkeään ryhmään tai yhteisöön. Niin ikään selvästi yli 10 prosenttia perusasteen koulutuksen suorittaneista kokee itsensä tarpeettomaksi ja jäävänsä vaille apua. Toimeentulovaikeuksia kokeneiden kohdalla hyvinvoinnin puutteet ovat vieläkin yleisempiä. Näistä helsinkiläisistä joka neljäs kokee itsensä yksinäiseksi ja jäävänsä avun ulkopuolelle tilanteissa, joissa apua todella tarvitsee. Joka viides kokee yhteisöön kuulumattomuutta. Myös arkipäivän askareissa apua vaille jäävien ja itsensä tarpeettomaksi tuntevien osuudet ovat huomattavat niillä, jotka kokevat toimeentulovaikeuksia.
Jokaisen hyvinvointi-indikaattorin kohdalla nähdään systemaattisesti ero koulutusryhmien ja toimeentulovaikeuksia kokeneiden välillä (ks. Kuvio 1). Koulutusryhmien väliset erot tulevat esiin perusasteen koulutuksen saaneiden ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden välillä: osuuksien ero on suuri ja tilastollisesti merkitsevä jokaisessa hyvinvointivajeessa. Perusasteen ja keskiasteen tutkinnon suorittaneiden välinen ero ei sen sijaan ole tilastollisesti merkitsevä minkään indikaattorin kohdalla.
Suhteelliset erot ovat vielä huomattavammat toimeentulovaikeuksien kokemisen suhteen. Tarkastellusta hyvinvointi-indikaattorista riippumatta hyvinvoinnin vajeet ovat huomattavasti harvinaisempia niiden vastaajien keskuudessa, jotka eivät koe toimeentulovaikeuksia, verrattuna toimeentulovaikeuksia kokeviin.
Asuinalueen sosioekonomiset piirteet ovat osin yhteydessä hyvinvointivajeisiin
Myös asuinalueen sosioekonomiset piirteet ovat osin yhteydessä sosiaaliseen hyvinvointiin: mitä hyväosaisempi alue on sosioekonomisesti, sitä harvemmin sen asukkaat tyypillisesti kokevat sosiaalisen hyvinvoinnin puutteita (Kuvio 2). Alueet eivät kuitenkaan eroa toisistaan kaikilta osin tilastollisesti merkitsevästi, ja kun tilastollisesti merkitseviä eroja nähdään, ne koskevat vain alueiden ääripäitä. Itsensä tarpeettomaksi tuntevien osuus ja arkipäivän askareissa heikentyneen toimintakyvyn vuoksi apua vaille jäävien osuus on pienempi sosioekonomisesti vahvimmilla alueilla verrattuna heikoimpiin alueisiin.
Vähän koulutetut kokevat jäävänsä yksin, yhteisön ulkopuolelle ja apua vaille etenkin hyväosaisilla alueilla
Edellä havaittu alueiden sosioekonomisen profiilin yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ei välttämättä koske kaikkia alueen asukkaita samalla tavalla. Seuraavassa tarkastellaankin yksilö- ja aluetason sosioekonomisen hyvä- tai huono-osaisuuden mahdollista yhteisvaikutusta hyvinvoinnin vajeisiin.
Kuviossa 3 esitetään perusasteen koulutuksen saaneiden ja korkeakoulututkinnon suorittaneiden sosiaalisen hyvinvoinnin suhteellisia eroja sosioekonomiselta profiililtaan erilaisilla asuinalueilla. Kunkin indikaattorin kohdalla korkeasti koulutettujen todennäköisyys kokea sosiaalista hyvinvointia on merkitty luvulla 1,00 ja perusasteen koulutuksen saaneiden todennäköisyys esitetään suhteessa siihen. Luottamusvälit ovat malleissa suuret, ja vaikka koulutusryhmien välillä on nähtävissä tilastollisesti merkitseviä eroja, on alueinteraktioita tulkittava varoen.
Tulokset kuitenkin viittaavat siihen, että mitä hyväosaisempi alue on, sitä todennäköisemmin vähän koulutetut kokevat yksinäisyyttä (indikaattori a) ja yhteisöön kuulumattomuutta (indikaattori b) korkeasti koulutettuihin verrattuna. Perusasteen koulutuksen varassa olevat kokevat myös jäävänsä vaille apua tosipaikan tullen (indikaattori d) korkeasti koulutettuja todennäköisemmin hyväosaisilla asuinalueilla, mutta eivät muilla alueilla.
Sen sijaan koulutusryhmien väliset suhteelliset erot tarpeettomuuden kokemisessa (indikaattori c) ja apua vailla jäämisessä heikentyneen toimintakyvyn vuoksi (indikaattori e) vaihtelevat melko vähän alueen mukaan.
Kuviossa 4 esitetään vastaavat tulokset toimeentulovaikeuksien osalta. Toimeentulovaikeudet ovat yhteydessä yksinäisyyden kokemiseen (indikaattori a) sosioekonomisesti erilaisilla alueilla samaan tapaan kuin koulutustasoerot: mitä hyväosaisempi alue on, sitä todennäköisemmin toimeentulovaikeuksia kokeneet myös ovat yksinäisiä verrattuna asukkaisiin, jotka eivät ole kokeneet vaikeuksia toimeentulossa. Sosioekonomisesti heikoimmat alueet poikkeavat tästä kaavasta: hyvin toimeentuleviin verrattuna toimeentulovaikeuksia kokeneet asukkaat ovat melko usein yksinäisiä myös niillä.
Myös toimeentulovaikeuksien kokemisen suhteelliset erot apua vaille jäämisessä tosipaikan tullen (indikaattori d) ovat samansuuntaisesti yhteydessä eri alueilla. Toisin sanoen sosioekonomisesti vahvimmilla alueilla asuvat, toimeentulovaikeuksia kokeneet asukkaat kertovat jäävänsä usein apua vaille tosipaikan tullen verrattuna asukkaisiin, joilla ei ole toimeentulovaikeuksia.
Nämä tulokset antavat tukea yllä kuvatulle paikallisen sosiaalisen epätasa-arvoisuuden selitysmallille: parempiosaisilla alueilla edellä mainittuja sosiaalisen hyvinvoinnin vajeita kokevat usein ihmiset, joiden oma sosioekonominen asema ei ole yhtä hyvä kuin muilla alueen asukkailla keskimäärin. Perusasteen varassa olevat kokevat kaikkein hyväosaisimmilla alueilla usein siis yksinäisyyttä, kuulumattomuutta yhteisöön ja apua vaille jäämistä. Myös toimeentulovaikeuksia kohdanneet kokevat näillä alueilla usein yksinäisyyttä ja jäävät vaille apua tosipaikan tullen. Tulokset eivät kuitenkaan ole systemaattisia kaikkien tarkasteltujen muuttujien osalta, ja erot tulevat esiin sosioekonomisesti kaikkein vahvimpien ja heikoimpien asuinalueiden välillä.
Viitteitä on myös yksilö- ja aluetason huono-osaisuuden kasautumisen haitallisuudesta
Edellä esitettiin yksinäisyyden, kuulumattomuuden ja apua vaille jäämisen kokemuksia koskevat tulokset, jotka tukivat paikallisen sosiaalisen epätasa-arvoisuuden mallia. Joidenkin sosiaalisen hyvinvoinnin indikaattoreiden kohdalla tulokset ja niiden tulkinta ovat kuitenkin päinvastaiset. Toimeentulovaikeuksia kokeneet kokevat taloudellisesti paremmin pärjääviä asukkaita useammin kuulumattomuutta yhteisöön, tarpeettomuutta sekä apua vaille jäämistä heikentyneen toimintakyvyn vuoksi etenkin silloin, kun he asuvat sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla (ks. kuvio 4, indikaattorit b, c ja e).
Nämä tulokset tarjoavat siis tukea kasautuvan sosiaalisen epätasa-arvoisuuden selitysmallille: sosiaalisen hyvinvoinnin vajeita kokevat usein ne sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla asuvat, joiden omakin taloudellinen tilanne on heikko. On syytä huomioida, että merkit sosioekonomisesti heikoimmille alueille kasautuvasta huono-osaisuudesta nousivat esiin vain vastaajien kokemia toimeentulovaikeuksia tarkasteltaessa. Yksinäisyyden kokemusta lukuun ottamatta vastaavia havaintoja ei tehty, kun sosiaalista hyvinvointia tarkasteltiin alueittain yksilön koulutustaustan mukaan.
Johtopäätökset ja käytännön suositukset
Tämä tutkimus kuvasi monipuolisesti sellaisia sosiaalisen hyvinvoinnin indikaattoreita, jotka jäävät usein katveeseen tärkeydestään huolimatta. Uutuusarvona oli ennen kaikkea se, että sosiaalisen hyvinvoinnin riskiryhmiä tunnistettiin hyödyntämällä samanaikaisesti yksilö- ja aluetason sosioekonomisia taustamuuttujia.
Tutkimustulokset voidaan tiivistää seuraaviin päähavaintoihin:
- Valtaosa helsinkiläisistä aikuisista kokee sosiaalisen hyvinvointinsa vahvaksi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltuja hyvinvoinnin vajeita kokee 7–13 prosenttia TerveSuomi-tutkimukseen vastanneista yli 20-vuotiaista helsinkiläisistä.
- Sosiaalisen hyvinvoinnin vajeet ovat yleisempiä perusasteen koulutuksen kuin korkeakoulutuksen suorittaneilla helsinkiläisillä. Erot sosiaalisessa hyvinvoinnissa ovat vielä huomattavampia, kun verrataan toimeentulovaikeuksia kokeneita asukkaisiin, jotka eivät ole kokeneet toimeentulovaikeuksia.
- Sosiaalisessa hyvinvoinnissa on eroja myös sosioekonomisesti vahvimpien ja heikoimpien asuinalueiden välillä. Hyväosaisimmilla alueilla asuvien sosiaaliset suhteet näyttäytyvät vahvimpina.
- Sosiaalisen hyvinvoinnin riskiryhmiä ovat:
- sosioekonomisesti vahvimmilla alueilla asuvat matalasti koulutetut. Heillä on korostunut riski kokea yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta yhteisöstä sekä jäädä apua vaille tosipaikan tullen.
- sosioekonomisesti vahvimmilla alueilla asuvat toimeentulovaikeuksia kokeneet. Heillä on korostunut riski kokea yksinäisyyttä ja jäädä apua vaille tosipaikan tullen.
- sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla asuvat toimeentulovaikeuksia kokeneet. Heillä on korostunut riski kokea itsensä tarpeettomaksi ja yhteisön ulkopuoliseksi sekä jäädä apua vaille etenkin heikentyneen toimintakyvyn vuoksi.
Tulokset toistavat helsinkiläisten fyysisiä ja psyykkisiä terveyseroja kartoittaneiden tutkimusten viestiä: matala koulutustaso, koetut toimeentulovaikeudet sekä alueen heikko sosioekonominen profiili ovat yhteydessä heikompaan hyvinvointiin (esim. Mäki 2025a; Mäki 2017b; Määttä & Sulander 2025; Renvik ym. 2025). Koetut toimeentulovaikeudet näyttäytyvät hyvinvointierojen ajurina paitsi edellä esitetyissä TerveSuomi-tutkimuksen tuloksissa (ks. myös Ahlgren-Leinvuo 2025), myös THL:n Kouluterveyskyselyn Helsingin aineistossa (Määttä 2025).
Tulosten pohjalta nousee esiin kaksi viestiä käytännön toimijoille, jotka pyrkivät työssään edistämään helsinkiläisten hyvinvointia ja vähentämään eriarvoisuutta.
Ensinnäkin käytännön toimissa on kiinnitettävä erityistä huomiota niihin sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla asuviin, jotka kokevat toimeentulovaikeuksia ja jotka tarvitsevat apua heikentyneen toimintakykynsä vuoksi. Tulokset viittaavat siihen, että heidän vaaranaan on jäädä avun ulkopuolelle. Taloudellisten ja sosiaalisten vaikeuksien lisäksi haasteena voi olla palveluiden heikko saatavuus ja saavutettavuus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yhä useampi terveyspalveluita käyttävä kokee ongelmia palveluihin pääsyssä, ja ongelmien taustalla on myös sosioekonomisia eroja (THL 2023b). Helsingissä yksityisiä terveyspalveluita käytetään enemmän ja julkisia vähemmän alueilla, joilla tulotaso on keskimääräistä korkeampi ja sairastavuutta vähemmän (Sulander ym. 2022). Vastaavasti alueilla, joilla sairastavuutta on enemmän ja tulotaso matalampi, asukkaat käyttävät enemmän julkisia terveyspalveluita ja yksityisten palveluiden käyttö on vähäisempää (mt.). Terveys- ja hyvinvointierojen hillitsemiseksi on tärkeää varmistaa, että kaupungin palveluita saavat kaikki, jotka niitä tarvitsevat.
Sosioekonomisesti heikoimmilla alueilla asuvat toimeentulovaikeuksia kokevat kaipaavat tukea myös yhteisöihin kiinnittymiseen: he kokevat usein, etteivät ole tarpeellisia muille ihmisille eivätkä kuulu mihinkään itselleen tärkeään ryhmään tai yhteisöön. Tämän perusteella syrjäytymisen vaara on ilmeinen. Merkityksellisyyden ja kuulumisen tunteet ovat inhimillisiä perustarpeita ja osallisuuden kokemuksen rakennusosia (ks. Fadjukoff ym. 2022). Tutkimusten pohjalta tiedetään, että heikko osallisuuden kokemus on sekä syrjäytymisen syy että seuraus (ks. THL 2023a, s. 30).
Paikallisyhteisöjen toimintaan osallistuminen voi voimaannuttaa erityisesti pienituloisia asukkaita, vahvistaa heidän kuulumisen tunteitaan ja tarjota sosiaalista tukea (Christens & Lin 2014). Lisäksi paikallisyhteisössä tapahtuva vuorovaikutus voi suojata asukkaita alueellisen huono-osaisuuden hyvinvointia heikentäviltä vaikutuksilta (Fone ym. 2007).
Toisekseen, vaikka sosioekonomisesti vahvimmille alueille kasautuva sosiaalinen pääoma voidaan nähdä jopa yhtenä etuoikeuden muotona (Méndez ym. 2021; Mäenpää ym. 2023), myös näillä alueilla elää ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea hyvinvoinnilleen. Aiemmissa Helsingissä toteutetuissa tutkimuksissa havaittiin, että yhteisöllisyys ja hyvät naapurisuhteet eivät aina kulje käsi kädessä alueen paremman sosioekonomisen hyväosaisuuden kanssa (Hirvonen 2025; Mäenpää ym. 2023).
Matalan koulutuksen ja/tai heikon toimeentulon varassa eläminen voi olla vaikeaa alueilla, joilla toisten ihmisten voimavarat ja elämäntavat eroavat omista. Rajallisten taloudellisten resurssien lisäksi myös yhteisöjen sisällä vallitsevat sosiaaliset jakolinjat voivat kääntää sosiaaliset suhteet voimavarasta (social cure) painolastiksi (social curse, ks. Wakefield ym. 2019). Vaikka ympärillä olisi hyvinvoiva yhteisö, se voidaan kokea ulossulkevaksi, tai siihen ei ole mahdollisuuksia tai halua liittyä. Tällöin ei pääse hyötymään alueen sosiaalisista voimavaroista. Yhteisöllisyyden tukeminen kaikilla asuinalueilla on tärkeää paitsi yksilöiden hyvinvoinnin, myös kaupungin turvallisuuden ja kriisinkestävyyden kannalta (Koivula ym. 2025; Mäenpää ym. 2023).
Hyvinvointia edistävän käytännön työn lisäksi tuloksia voidaan hyödyntää helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä edistävän HYTE-työn tietopohjassa. Alustavat analyysit osoittivat, että tulokset olivat samansuuntaiset, kun tarkastelu rajattiin pelkkiin työikäisiin. Tämän tutkimuksen havainnot ovat linjassa myös aiemmin raportoitujen, lapsiperheiden vanhempiin keskittyneiden analyysien kanssa: koetut toimeentulovaikeudet (Ahlgren-Leinvuo 2025) ja tulotaso (Korhonen 2025) kuuluvat hyvinvoinnin vajeiden tärkeimpiin selittäjiin.
Tämän tutkimuksen tuloksia tulkitessa on huomioitava, että tutkimusasetelma ei mahdollista syy-seuraussuhteiden tarkastelua eikä yksilö-, yhteisö- ja aluetason vaikutusten täsmällistä arviointia. Emme pysty tällä aineistolla ja analyysilla osoittamaan, missä määrin tulokset selittyvät alue-eroilla vs. asukkaiden valikoitumisella erilaisille alueille. Tarvitaankin lisää tutkimusta esimerkiksi mahdollisten aluevaikutusten olemassaolosta (ks. esim. Mäki 2017a; Tarkiainen ym., 2023). Toistaiseksi Helsingin alueelliset erot hyvinvoinnissa ovat selittyneet pääosin sillä, että eri alueilla asuu sosioekonomisilta taustoiltaan erilaisia ihmisiä. On kuitenkin varmistuttava tutkimustiedon avulla siitä, etteivät heikompiosaiset alueet heikennä asukkaidensa hyvinvointia esimerkiksi heikompilaatuisen asuinympäristön vuoksi.
Lisäksi olisi syytä tutkia tarkemmin niiden asukkaiden tilannetta, joiden sosioekonominen asema on ympäristöään heikompi: mikä selittää sitä, että he eivät hyödy samassa määrin ympärillään olevasta hyvinvoinnista. Tämänkaltaiset kysymykset liittyvät laajempaan asuntopoliittiseen debattiin sosiaalisen sekoittamisen hyödyistä. Jo aiemmissa tutkimuksissa on nostettu esiin se kriittinen huomio, että segregaatiota ei tulisi tarkastella vain aluetason indikaattoreiden kautta: vähintään yhtä olennaista on alueilla tapahtuva vuorovaikutus (tai sen puute) eri taustoja ja elämäntilanteita edustavien asukkaiden kesken (ks. Meij ym. 2021; Pettersson ym. 2024). Väestöryhmien alueellinen sekoittaminen ei välttämättä johda sekoittuneisiin sosiaalisiin verkostoihin (Meij ym. 2021; Smets & Sneep 2017).
Syy-yhteyksiin liittyen on myös muistettava, että sosioekonomisten tekijöiden ja sosiaalisen hyvinvoinnin välinen yhteys on kaksisuuntainen, ja siihen vaikuttavat myös muut hyvinvoinnin ulottuvuudet. Esimerkiksi niin köyhyys kuin yksinäisyyskin ovat yhteydessä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin vajeisiin (Davis ym. 2025). Tämän tutkimuksen tavoitteena ei ollut niinkään testata syy-yhteyksiä kuin kuvata sosiaalisen hyvinvoinnin tilaa eri alueilla ja väestöryhmissä.
Tulosten tulkinnassa tulee myös ottaa huomioon, että alueet luokiteltiin sosioekonomisesti niin, että jokaiseen neljään alueprofiiliin tuli yhtä suuri määrä postinumeroalueita. Sosioekonomisesti vahvin ja heikoin alueryhmä eivät näin ollen edusta voimakkaasti hyvä- tai huono-osaisuuden ääripäitä, vaan niihin kuuluu sosioekonomisesti suhteellisen monen tasoisia alueita. Tämän voi olettaa pikemminkin himmentävän kuin korostavan alue-eroja. Tästä huolimatta tulokset ja erot alueiden välillä olivat osin hyvin selkeitä. Vahvemmin sosioekonomisia ääripäitä korostavalla aluejaolla erot alueiden välillä olisivat todennäköisesti olleet vielä voimakkaammat.
Vaikka edellä viitatut tutkimukset ovat puhuneet sosiaalisen pääoman tärkeydestä, tutkimustulokset vaihtelevat jossain määrin esimerkiksi tutkitun ikäryhmän, yhteiskunnallisen kontekstin ja sosiaalisen hyvinvoinnin indikaattorin mukaan (ks. esim. Vyncke ym. 2013). Jatkossa olisi tarpeen tarkastella sosiaalisen hyvinvoinnin alue-eroja esimerkiksi helsinkiläisten lasten ja nuorten keskuudessa. Myös laadulliset havainnot asukkaiden ja eri alueilla työskentelevien ammattilaisten arkikokemuksista ovat tärkeä osa alueellista tilannekuvaa (ks. esim. Tiilikainen 2025).
Lisätietoa siis tarvitaan, mutta paljon on tehtävissä jo nyt. Sosiaalinen hyvinvointi ei ole vain yksilöitä tai alueita kuvaava ominaisuus, jota voidaan seurata yhtenä eriytymiskehityksen ulottuvuutena. Siinä on kyse myös kyvyistä ja vahvuuksista, joita voidaan aktiivisesti kehittää (ks. Mäenpää ym. 2023, s. 53). Kuten myös Mäenpää ja kumppanit (2023) toteavat, helsinkiläisten sosiaalisessa pääomassa on eroja sekä alueiden ja ihmisten välillä, ja niiden tasoittamiseen tarvitaan tukea. Helsingillä on tähän hyvät valmiudet: useimpien asukkaiden sosiaalinen hyvinvointi on vahvaa, tahtoa ja tiloja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi löytyy (Järvelä & Mustonen 2025; Sarla 2023), ja kaupungin yhteiset tavoitteet eriarvoisuuksien purkamiseksi ovat selkeitä.
Tuuli Anna Renvik toimii johtavana asiantuntijana ja Netta Mäki erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Tutkimuksessa käytetyt muuttujat
Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%)
Perustuu kysymykseen: “Tunnetko itsesi yksinäiseksi?” Vastausvaihtoehtoina esitettiin 1) en koskaan, 2) hyvin harvoin, 3) joskus, 4) melko usein ja 5) jatkuvasti. Tarkastelussa on 4) melko usein tai 5) jatkuvasti vastanneiden osuus.
Niiden osuus, jota eivät koe kuuluvansa itselleen tärkeään ryhmään tai yhteisöön (%)
Perustuu kysymykseen: ”Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? Merkitse jokaisen väittämän kohdalla se vaihtoehto, joka kuvaa parhaiten omaa kokemustasi.” Alakohta Kuulun itselleni tärkeään ryhmään tai yhteisöön. Vastausvaihtoina esitettiin 1) täysin eri mieltä, 2) jokseenkin eri mieltä, 3) ei samaa eikä eri mieltä, 4) jokseenkin samaa mieltä ja 5) täysin samaa mieltä. Tarkastelussa on 1) täysin eri mieltä ja 2) jokseenkin eri mieltä vastanneiden osuus.
Niiden osuus, jotka eivät koe olevansa tarpeellisia muille ihmisille (%)
Perustuu kysymykseen: ”Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? Merkitse jokaisen väittämän kohdalla se vaihtoehto, joka kuvaa parhaiten omaa kokemustasi.” Alakohta Olen tarpeellinen muille ihmisille. Vastausvaihtoina esitettiin 1) täysin eri mieltä, 2) jokseenkin eri mieltä, 3) ei samaa eikä eri mieltä, 4) jokseenkin samaa mieltä ja 5) täysin samaa mieltä. Tarkastelussa on 1) täysin eri mieltä ja 2) jokseenkin eri mieltä vastanneiden osuus.
Niiden osuus, jotka kokevat, että eivät saa itse apua silloin, kun sitä todella tarvitsevat (%)
Perustuu kysymykseen: ”Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? Merkitse jokaisen väittämän kohdalla se vaihtoehto, joka kuvaa parhaiten omaa kokemustasi.” Alakohta Saan itse apua silloin, kun sitä todella tarvitsen. Vastausvaihtoina esitettiin 1) täysin eri mieltä, 2) jokseenkin eri mieltä, 3) ei samaa eikä eri mieltä, 4) jokseenkin samaa mieltä ja 5) täysin samaa mieltä. Tarkastelussa on 1) täysin eri mieltä ja 2) jokseenkin eri mieltä vastanneiden osuus.
Niiden osuus, joilla on vaikeuksia avun saamisessa arkipäivän askareissa toimintakyvyn rajoitteiden takia (%)
Perustuu kysymykseen: ”Tarvitsetko ja saatko heikentyneen toimintakykysi vuoksi apua arkipäivän askareissa?” Vastausvaihtoehtoina esitettiin 1) en tarvitse enkä saa apua, 2) tarvitsisin apua, mutta en saa sitä, 3) saan apua, mutta en tarpeeksi, 4) saan tarpeeksi apua ja 5) selviytyisin vähemmälläkin avulla. Tarkastelussa on 2) tarvitsisin apua, mutta en saa sitä ja 3) saan apua, mutta en tarpeeksi vastanneiden osuus.
Koulutustaso
Muuttuja perustuu Tilastokeskuksen tutkintorekisteriin. Ne, jotka eivät ole suorittaneet mitään tutkintoa tai joilta tieto puuttuu, on luokiteltu koulutustasolle Perusaste. Toisen asteen tutkinnon suorittaneet on luokiteltu Keskiasteen koulutustasolle ja vähintään alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneet Korkea-asteen koulutustasolle.
Niiden osuus, joiden mielestä kotitalouden menojen kattaminen saaduilla tuloilla on hankalaa (%)
Perustuu kysymykseen: ”Kotitaloudella voi olla erilaisia tulonlähteitä ja useammalla jäsenellä tuloja. Kun kotitaloutesi kaikki tulot otetaan huomioon, onko menojen kattaminen näillä tuloilla:” Vastausvaihtoehtoina esitettiin 1) erittäin hankalaa, 2) hankalaa, 3) melko hankalaa, 4) melko helppoa, 5) helppoa ja 6) hyvin helppoa. Tarkastelussa on 1) erittäin hankalaa 2) hankalaa ja 3) melko hankalaa vastanneiden osuus.
Alueen sosioekonominen summaindeksi
Sosioekonominen summaindeksi on laskettu postinumeroalueittain kolmesta muuttujasta: pienituloisten (eli alimpaan tuloviidennekseen kuuluvien) asuntokuntien osuus, työttömyysprosentti sekä vähän koulutettujen osuus työvoimasta. Summaindeksi on suhteutettu kaupungin keskiarvoon ja alueet on luokiteltu neljään luokkaan kuvaamaan sosioekonomista hyvä- ja huono-osaisuutta.
Kirjallisuus
Ahlgren-Leinvuo H (2025): Perheiden tulotaso heijastuu hyvinvointiin. Teoksessa TA Renvik ym. (toim.), Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin eriytyminen Helsingissä (s. 61–70). Tutkimuksia 2025:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Chen X (2015): Relative deprivation and individual well-being: Low status and a feeling of relative deprivation are detrimental to health and happiness. IZA World of Labor: evidence-based policy making, 2015, 140.
Christens BD, Galeotti T, Lenzi M, Peterson NA & Treitler PC (2025): Direct and indirect effects of socioeconomic status and neighborhood sense of community and mental health: Psychological sense of community as mediator. Social Indicators Research: 1-18.
Christens BD & Lin CS (2014): Influences of community and organizational participation, social support, and sense of community on psychological empowerment: Income as moderator. Family and Consumer Sciences Research Journal 42(3): 211–223.
Davis AJ, Cohen E & Nettle D (2025): Associations amongst poverty, loneliness, and a defensive symptom cluster characterised by pain, fatigue, and low mood. Public Health 242: 272-277.
Don BP, Lilly KJ, Sibley CG, Overall NC & Osborne D (2025): Perceived inequality and wellness: Investigating the longitudinal links between relative deprivation, facets of well-being, and self-rated health. Affective Science 6: 308–320.
Fadjukoff P, Kainulainen S, Pirhonen J, Saaranen T, Valokivi H & Vauhkonen A (2022): Sosiaalinen hyvinvointi turvaa terveyttä. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 59(3): 327–335.
Fone D, Dunstan F, Lloyd K, Williams G, Watkins J & Palmer S (2007): Does social cohesion modify the association between area income deprivation and mental health? A multilevel analysis. International Journal of Epidemiology 36(2): 338–345.
Haslam SA, Fong P, Haslam C & Cruwys T (2023): Connecting to community: A social identity approach to neighborhood mental health. Personality and Social Psychology Review 28(3): 251-275.
Haslam SA, McMahon C, Cruwys T, Haslam C, Jetten J & Steffens NK (2018): Social cure, what social cure? The propensity to underestimate the importance of social factors for health. Social Science & Medicine 198: 14–21.
Hirvonen J (2023): Naapurien kanssa juttelu ja naapuriapu – Helsingin turvallisuustutkimuksen tuloksia. Kvartti 12.2.2023. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Hirvonen J (2025): Neighbour relations in Helsinki. Chatting relations and neighbourly help in Helsinki Safety Survey 2024. European Sociological Association Midterm Conference, Coimbra, Portugal.
Holt-Lunstad J, Smith TB & Layton JB (2010): Social relationships and mortality risk: a meta-analytic review. PLoS Medicine 7(7): e1000316.
Högnabba S & Määttä S (2025): Stadin HYTE-barometri 2025. Hyvinvointikertomus 2022–2025. Tilastoja 2025:4. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Järvelä S & Mustonen P (2025): Tyhjenevä keskusta huolettaa – kaupunkilaisten näkökulmia Helsingin keskusta-alueen kehittämiseen. Kvartti 11.6.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Koivula A, Laaninen M & Niemelä M (2025): Changes in subjective well-being and its mechanisms during times of crises in Finland. Social Indicators Research.
Korhonen M (2025): Maahanmuuttaneiden psyykkinen kuormittuneisuus sosiaalisten riskitekijöiden valossa: tarkastelussa lapsiperheiden vanhemmat ja yksinasuvat. Kvartti 17.10.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Martínez-Martínez OA, Ramírez-López A, Hernández Martínez EG & Mac Kinney Romero R (2023): The multidimensionality of social wellbeing: interactions from the individual to the collective level in large cities. Frontiers in Sociology 8: 1137797.
Meij E, Haartsen T & Meijering L (2021): The time and place of social mixing: Everyday rhythms of long-term residents and newcomers in a Dutch neighborhood. Environment and Planning C: Politics and Space 39(8): 1809-1826.
Méndez M., Otero G, Link F, López Morales E & Gayo M. (2021): Neighbourhood cohesion as a form of privilege. Urban Studies 58(8): 1691–1711.
Mäenpää P, Grönlund H & Kemppainen T (2023): Yhdessä koronan aikaan. Tutkimus yhteisöllisestä resilienssistä Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut. Tutkimuksia 2023:5.
Mäki N (2015): Elinajanodotteen kehitys Helsingissä alueittain 1996–2014. Kvartti, 2015(2):42–58.
Mäki N (2017a): Segregaation ja alueiden ominaisuuksien vaikutukset yksilöiden terveyteen. Kvartti 2017(4): 22–35.
Mäki N (2017b): Sairauksien yleisyys ja koulutuksen mukaiset erot sairastavuudessa. Teoksessa Ahlgren-Leinvuo H, Högnabba S, Mäki N, Ranto S & Sulander J (2017): Hyvinvoinnin monet ulottuvuudet - Elinolojen ja -tapojen yhteyksiä helsinkiläisten terveyteen ja hyvinvointiin. Helsingin kaupunginkanslian Tutkimuskatsauksia 2017:3, 11–21.
Mäki N (2024): Helsinkiläisten kulttuurin kuluttaminen vaihtelee selkeästi koulutustason mukaan. Kvartti 28.5.2024. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Mäki N (2025a): Sairastavuudessa huomattavat alue- erot Helsingissä – kansantaudit hieman vähentyneet koronaa edeltävästä ajasta. Kvartti 13.5.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Mäki N (2025b): Huono-osaisempien lapsiperheiden tilanne on keskimääräistä heikompi huono-osaisilla alueilla. Teoksessa TA Renvik ym. (toim.), Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin eriytyminen Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Määttä S (2025): Helsinkiläisnuorten koettu hyvinvointi, terveys ja turvallisuus – sukupuoli ja perheen koettu taloudellinen tilanne tärkeimpiä selittäviä tekijöitä. Kvartti 7.1.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Määttä S & Sulander T (2025): PUHTI- Raportti – Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen palvelujärjestelmän ulkopuolisen tiedon keinoin. Tilastoja 2025:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Pettersson K, Leikas S, Lönnqvist J-P, Frejborg I & Wahrman I (2024): Birds of a feather flock together, but what about fledglings? Observational census as a method to investigate spatial, temporal, generational, and gendered dimensions of microecological segregation. Nordic Journal of Migration Research 14(3): 1-23.
Renvik TA & Mustonen P (2025): Väestösuhteiden näkökulma Helsingin alueelliseen eriytymiseen. Kvartti 18.9.2025. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Renvik TA, Saukkonen P, Sulander T, Taskinen H & Vilkama K (toim.) (2025): Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin eriytyminen Helsingissä. Tutkimuksia 2025:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Ribeiro AI, Fraga S, Severo M ym. (2022). Association of neighbourhood disadvantage and individual socioeconomic position with all-cause mortality: a longitudinal multicohort analysis. The Lancet Public Health 7(5): e447-e457.
Ruonavaara H, Rasinkangas J & Rosengren K (2025): Preventing, curing, mitigating: Anti-segregation policies in urban Finland. Cities 160: 105838.
Sarla J (2023): Tiloista merkityksellisiksi paikoiksi – kaupunkitilojen yhteisöllinen kehittäminen täydentää Helsingin kaupunkisuunnittelua. Kvartti 23.5.2023. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Sipilä P & Martikainen P (2005): Fyysisen ja psyykkisen terveyden väliset alue-erot ja niiden taustat pääkaupunkiseudulla. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 42:202–218.
Smets P & Sneep K (2017): Tenure mix: apart or together? Home-making practices and belonging in a Dutch street. Journal of Housing and the Built Environment 32(1):91-106.
Stafford M & Marmot M (2003): Neighbourhood deprivation and health: does it affect us all equally? International Journal of Epidemiology 32(3):357–366.
Stevenson C, Easterbrook M, Harkin L, McNamara N, Kellezi B & Shuttleworth I (2019): Neighborhood identity helps residents cope with residential diversification: Contact in increasingly mixed neighborhoods of Northern Ireland. Political Psychology 40(2):277-295.
Sulander T, Ahlgren-Leinvuo H & Nyman J (2022): Helsingin eriarvoisuus näkyy myös yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen käytössä. Kvartti 20.6.2022. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Teghe D & Rendell K (2005): Social wellbeing: A literature review. School of Social Work & Welfare Studies, Central Queensland University.
Tarkiainen L, Kemppainen T, Lahtinen H, Bernelius V & Martikainen P (2023): The effect of cumulative childhood exposure to neighbourhood socioeconomic disadvantage on school performance—a register-based study on neighbourhoods, schools, and siblings. European Sociological Review 40(3): 403–416.
THL (2023a): Osallisuuden edistäjän opas. Ohjaus 10/2023. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
THL (2023b): Terve Suomi -tutkimus: Kasvava joukko suomalaisia kokee pitkien jonojen ja korkeiden asiakasmaksujen vaikeuttavan sote-palveluihin pääsyä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 14.12.2023. Haettu 19.8.2025 osoitteesta https://thl.fi/-/terve-suomi-tutkimus-kasvava-joukko-suomalaisia-kokee-pitkien-jonojen-ja-korkeiden-asiakasmaksujen-vai…(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) .
Tiilikainen A (2025): Lapsiperheköyhyys Helsingissä. Sosiaalinen raportti, kesäkuu 2025. Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala.
Vaalavuo M, Kailaheimo-Lönnqvist S, Kauppinen T & Sirniö O (2021): Neighbourhood effects on psychiatric disorders among Finnish adolescents: The moderating impact of family background. Health & Place 71: 102671.
Vilkama K, Högnabba S, Bernelius V & Henriksson R (toim.) (2023): Segregaation ennalta ehkäiseminen ja lieventäminen Helsingin kaupungissa. Muistioita 2023:1. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut.
Visser K, Bolt G, Finkenauer C, Jonker M, Weinberg D & Stevens GW (2021): Neighbourhood deprivation effects on young people's mental health and well-being: A systematic review of the literature. Social Science & Medicine 270: 113542.
Vyncke V, De Clercq B, Stevens V, Costongs C, Barbareschi G, Jónsson SH, Curvo SD, Kebza V, Currie C & Maes L (2013): Does neighbourhood social capital aid in levelling the social gradient in the health and well-being of children and adolescents? A literature review. BMC Public Health 13, 65.
Wakefield J., Bowe M, Kellezi B, McNamara N & Stevenson C. (2019): When groups help and when groups harm: Origins, developments, and future directions of the “Social Cure” perspective of group dynamics. Social and Personality Psychology Compass 13(3): e12440.
Zhu Y, Duan MJ, Riphagen IJ ym. (2021): Separate and combined effects of individual and neighbourhood socio-economic disadvantage on health-related lifestyle risk factors: a multilevel analysis. International Journal of Epidemiology 50(6): 1959-1969.