Johdanto
Riittävä turvallisuudentunne on tärkeä edellytys hyvälle elämälle. Turvallisuudentunnetta voivat horjuttaa erilaiset pelot ja huolet. Huolenaiheet voivat olla mittakaavaltaan hyvinkin erilaisia henkilökohtaisen elämän ongelmista aina globaaleihin ongelmiin asti. Paikallisia huolenaiheita ovat esimerkiksi turvallisuudentunnetta uhkaavat kaupunkitasoiset tai asuinalueen ilmiöt. Asukkaiden ajankohtaisia huolenaiheita on tärkeää tutkia. Näin voidaan kaupungin toimenpitein yrittää vähentää huolia ja tehdä kaupungista mahdollisimman turvallinen paikka elää.
Helsingin kaupunki kartoittaa helsinkiläisten kokemuksia turvallisuudestaan laajassa turvallisuustutkimuksessa kolmen vuoden välein (ks. tutkimuksen kuvailusivu(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) ). Tuorein kyselyaineisto kerättiin marras-tammikuussa 2024‒2025. Kysely lähetettiin noin 12 000 satunnaisotannalla poimitulle iältään 15–79-vuotiaalle helsinkiläiselle, joista vastasi 6205 henkeä. Vastausosuus muodostui varsin korkeaksi (52 prosenttia), joten aineisto edustaa hyvin Helsingin aikuisväestön kokemuksia.
Uusimman turvallisuuskyselyn tuloksia on aiemmin julkaistu kahdessa artikkelissa. Näistä ensimmäinen käsitteli turvallisuuskokemuksia julkisessa kaupunkitilassa ja sen kehitystä (Erjansola & Hirvonen 2025a). Toinen artikkeli käsitteli turvallisuuskokemusten alueellisia eroja sekä sitä, mitkä taustatekijät selittävät koettua turvattomuutta (Erjansola & Hirvonen 2025b).
Turvallisuudentunnetta heikentävät erilaiset pelot ja huolet. Helsinkiläisten huolenaiheet ovat yksi teema, jota turvallisuuskyselyissä on toistuvasti tutkittu. Tämän kyselyn huolenaiheissa oli hyvin eritasoisia asioita. Ensinnäkin kysyttiin vastaajan omaa ja läheisten ihmisten elämää koskevista huolista. Toiseksi mukana oli koko Suomea koskevia tai vielä laajempia, valtioiden rajat ylittäviä huolenaiheita.
Artikkelin aluksi tarkastelemme yleisimpiä koko Suomea tai valtiorajat ylittäviä ilmiöitä koskevia huolenaiheita eri ikäisillä sekä vieras- ja kotimaankielisillä vastaajilla. Kiinnostavia ovat myös muutokset edellisiltä kyselykierroksilta. Sen jälkeen kerromme vastaajan omaan asuinalueeseen liittyvistä huolenaiheista. Niiden pohjalta pääsemme tarkastelemaan myös sosiaalisen epäjärjestyksen ilmentymiä. Analysoimme sosiaalisen epäjärjestyksen yhteyksiä alueen sosioekonomiseen tilanteeseen, koettuun turvattomuuteen sekä muiden asukkaiden alttiuteen puuttua häiriötilanteisiin.
Aiempaa tutkimusta
Turvallisuus on keskeinen inhimillinen perustarve. Riittävän turvallisuuden on tutkimuksissa todettu olevan olennainen edellytys monelle ihmisen hyvinvointiin liittyvälle asialle. Hyvä turvallisuudentunne edistää esimerkiksi rentoutumista ja palautumista, nukkumista, ihmissuhteiden luomista, oppimista sekä luovuutta. (Lynch ym. 2025; Suojanen 2022.)
Turvallisuudentunnetta voivat horjuttaa erilaiset uhat sekä pelon- ja huolenaiheet. Zygmunt Bauman (2001) erottaa kolmenlaista turvattomuutta ja uhkatyyppiä. Niillä on englannin kielessä omat terminsä, jotka eivät aivan sellaisenaan käänny suomeksi. Unsafety viittaa konkreettisiin itseen ja lähipiiriin kohdistuviin uhkiin, esimerkiksi pelkoon joutua rikoksen uhriksi kadulla. Insecurity kattaa yhteiskunnan toimintaan liittyvät uhat, esimerkiksi huolen siitä, saanko hoitoa sairastuessani tai ikääntyessäni. Uncertainty sisältää tulevaisuuden epävarmuuteen ja ennakoimattomuuteen liittyvät uhat, kuten esimerkiksi ilmastonmuutos tai sodan uhka. (Puustinen 2019.)
Suomalaisten ajankohtaisia huolenaiheita on kartoitettu viime vuosina E2-tutkimuslaitoksen kyselytutkimuksissa. Pelottavimmista tai huolestuttavimmista asioista kysyttäessä kärkeen ovat nousseet sodat ja konfliktit, läheisten terveyden ja hyvinvoinnin vaarantuminen sekä ympäristön tila ja ilmastonmuutos (Eronen ym. 2022). Kysyttäessä, mihin huolestuttaviin ilmiöihin päättäjien Suomessa tulisi puuttua, kärkeen nousivat terveyden- ja vanhustenhoidon tilanne, nuorten jaksaminen ja hyvinvointi sekä elinkustannusten kasvu (Pitkänen ym. 2024). Näissä tutkimuksissa on huolenaiheista kysytty valmiiden listojen avulla. Jokin tärkeäkin huolenaihe on siis saattanut jäädä pimentoon, jos sitä ei ole sillä kertaa kysytty.
Sosiaalinen epäjärjestys (social disorganization) on klassinen kaupunkisosiologian käsite ja näkökulma tutkittaessa asuinalueiden huono-osaisuutta, rikollisuutta ja turvattomuutta. Keskeisiä piirteitä sosiaalisessa epäjärjestyksessä ovat heikko paikallinen sosiaalinen kontrolli, vähäinen asukkaiden osallistuminen ja vahvojen instituutioiden puute (Junnilainen 2019). Myös naapuruston asukkaiden yhteenkuuluvuus (cohesion, koheesio) on usein vähäistä (Markowitz ym. 2001).
Sosiaalista epäjärjestystä Suomessa tutkineen Teemu Kemppaisen (2017) mukaan suomalaisilla asuinalueilla sosiaalista epäjärjestystä kuvaa naapuruston puutteellinen integraatio ja heikko luottamus asukkaiden välillä. Heikko integraatio tarkoittaa, että asukkailla on vain vähän vuorovaikutusta keskenään. Tällöin epävirallinen sosiaalinen kontrolli ei toimi kunnolla, eikä yhteiseloa ohjaavista normeista vallitse yksimielisyyttä. Asukkaat ovat haluttomia puuttumaan alueella tapahtuviin asioihin. Ympäristössä on havaittavissa sosiaalisen epäjärjestyksen ulkoisia merkkejä, kuten erityyppistä häiriökäyttäytymistä sekä ilkivallan ja puuttuvan huolenpidon merkkejä. Koetulla sosiaalisella epäjärjestyksellä on vahva yhteys alueen sosioekonomiseen huono-osaisuuteen sekä siellä koettuun turvattomuuteen. (Kemppainen 2017, Kemppainen ym. 2020.)
Sosiaalisen epäjärjestyksen piirteiden keskinäiset kausaalisuhteet eivät ole aivan selviä ja niitä on myös vaikeaa saada analyyseissa esille ainakaan poikkileikkausaineistoista. Markowitz ym. (2001) tutkivat ilmiötä Britannian rikoskyselyn pitkittäisaineistosta. He löysivät aineistostaan osaksi kehämäisen kausaaliketjun: naapuruston heikko koheesio vaikutti epäjärjestykseen, tämä taas turvattomuuskokemukseen ja se puolestaan takaisin koheesioon.
Yksi sosiaaliseen epäjärjestykseen usein liittyvistä piirteistä on runsas asukasvaihtuvuus. Sosiaalisella epäjärjestyksellä onkin osoitettu olevan selvää itsenäistä selitysvoimaa asukkaiden poismuuttohalukkuuteen senkin jälkeen, kun muun muassa alueen sosioekonominen tilanne on vakioitu (Parikka 2017). Samansuuntaisia tuloksia muuttohalukkuudesta saatiin myös Vilkaman ym. (2016) tutkimuksessa.
Huolestuneisuus lasten ja nuorten tulevaisuudesta yleistä
Vuoden 2024 turvallisuuskyselyssä tiedusteltiin helsinkiläisten huolenaiheista yhdeksäntoista kohdan listalla. Kuviossa 1 on esitelty vastauksia näihin kysymyksiin koko vastaajakunnassa.
Suomen tilaa koskevat huolet olivat yleisempiä kuin omaan elämään tai maailmanlaajuisiin kysymyksiin liittyvät huolet. Kysytyistä aiheista yleisintä oli huoli lasten ja nuorten tulevaisuudesta, josta kaksi kolmasosaa vastaajista oli vähintään melko paljon huolestuneita.
Myös huoli huumeisiin liittyvästä rikollisuudesta oli lähes yhtä yleistä: noin 60 prosenttia oli siitä paljon tai melko paljon huolestunut. Edelleen yli puolet vastaajista oli huolestunut vähintään melko paljon myös tuloerojen kasvusta, valeuutisten levittämisestä ja kaupunginosien eriytymisestä Suomessa sekä ilmastonmuutoksesta ja sodista ja sotilaallisista konflikteista Suomessa ja lähialueella. Lähes joka toinen oli vähintään melko paljon huolissaan ampuma-aseiden käytön lisääntymisestä, katujengeistä, ääriliikkeiden vahvistumisesta ja eri väestöryhmien välisistä jännitteistä. Huoli terrori-iskuista oli selvästi vähäisempää.
Ylipäänsä lähes kaikkien kysymysten kohdalla oli yleistä vastata olevansa asiasta vähintään hiukan huolestunut. Kuitenkin merkittävä osuus vastaajista ei ollut lainkaan huolestunut omassa elämässä tai lähipiirissään paloturvallisuudesta, omien vanhempien hoidon järjestämisestä, yksinäisyydestä, työttömyydestä tai terrori-iskusta Suomessa.
Huoli sotilaallisista konflikteista kasvanut, huoli pandemioista vähentynyt kolmen vuoden takaisesta
Useimpia huolenaiheita on kysytty aiemmissakin turvallisuuskyselyissä (Keskinen ym. 2020; Keskinen ym. 2023). Siten pystyimme tutkimaan niiden kehitystä. Seuraava kuvio 2 kertoo huolestuneisuuden muutoksista kahteen edelliseen kyselyyn verrattuna.
Suurin muutos ei ole yllättävä: Huoli sotilaallisista konflikteista on yleistynyt huomattavasti, mikä selittyy vuonna 2022 alkaneella Ukrainan sodalla. Huolestuneisuus pandemioista on puolestaan vähentynyt huomattavasti vuodesta 2021. Tuolloin elettiinkin vielä koronapandemian aikaa.
Huoli lasten ja nuorten tulevaisuudesta Suomessa on kasvanut edellisistä kierroksista selvästi, kymmenkunta prosenttiyksikköä. Myös huumeisiin liittyvä rikollisuus ja kaupunginosien eriytyminen huolestuttavat aiempaa enemmän.
Ilmastonmuutos oli edelleen yleisimpiä huolenaiheita, kolmanneksi yleisin kysytyistä. Huolestuneisuus siitä on kuitenkin hieman vähentynyt vuodesta 2018. Samoin terrori-iskusta huolestuneiden osuus on asteittain vähentynyt joka kyselykierroksella. Myös laajamittaisesta maahanmuutosta oltiin uusimmassa kyselyssä hieman vähemmän huolissaan kuin edellisellä kyselykierroksella.
Vanhimpien vastaajien huolenaiheissa korostuvat huumerikollisuus, ilmastonmuutos ja sodat
Huolestuneisuus oli selvästi yleisempää vanhemmilla ikäryhmillä, kuten aiempinakin kyselyvuosina. Vanhin 65–79-vuotiaiden ikäryhmä erottui muita suuremmalla huolestuneisuudellaan kaikkien kysyttyjen maailmanlaajuisten huolien kohdalla sekä myös huolissa, jotka liittyivät huumerikollisuuteen, valeuutisten levittämiseen, ampuma-aseiden käytön lisääntymiseen sekä katujengeihin Suomessa. Sen sijaan nuorimpien ikäryhmien huolestuneisuus oli muita vastaajia yleisempää oman elämän asioista: rahan riittävyydestä, työttömyydestä tai yksinäisyydestä. Edelliseen vuoden 2021 kyselyyn verrattuna ikäryhmien erot muuttuivat joidenkin kysymysten kohdalla hieman. Esimerkiksi huoli ilmastonmuutoksesta eriytyi ikäryhmien välillä aiempaa suuremmaksi, sillä aiemmasta poiketen vastaajien vanhimman ikäryhmän huolestuneisuus oli nyt siinäkin suurinta. Myös huolestuneisuus maailmanlaajuisista tarttuvista taudeista erosi ikäryhmittäin aiempaa selkeämmin. Vanhimman ikäryhmän huolestuneisuus pandemioista on jäänyt merkittäväksi, vaikka muilla ikäryhmillä huoli on vähentynyt. Tämä onkin ymmärrettävä tulos koronapandemian kokemusten valossa, sillä tauti on erityisen suuri riski iäkkäille ihmisille.
Omaa elämää ja lähipiiriä koskevat huolet olivat muita vastaajia yleisempiä vieraskielisten vastaajien joukossa. Rahan riittävyys tai työttömyys huolestuttivat vähintään melko paljon lähes puolta niistä vastaajista, jotka ilmoittivat äidinkielekseen jonkin muun kuin suomen tai ruotsin. Myös omien vanhempien hoidon järjestäminen, yksinäisyys ja paloturvallisuus huolestuttivat heitä muita enemmän. Lisäksi muun muassa pandemiahuolet ja huoli terrori-iskuista olivat heidän keskuudessaan yleisempiä. Sen sijaan suomen- ja ruotsinkieliset vastaajat olivat vieraskielisiä yleisemmin huolestuneita ilmastonmuutoksesta, lasten ja nuorten tulevaisuudesta tai kaupunginosien eriytymisestä. Kieliryhmien väliset erot olivat samansuuntaisia kuin edelliselläkin kyselykierroksella vuonna 2021 (Keskinen ym. 2023).
Omalla asuinalueella huolettavat yleisimmin viheralueiden väheneminen, ilkivalta, syrjäytyminen ja nuorisorikollisuus
Omaan asuinalueeseen liittyvistä huolenaiheista kysyttiin erikseen neljäntoista kohdan listalla (kuvio 3). Helsinkiläisten huolestuneisuus asuinalueensa ongelmista ei ollut yleisesti ottaen yhtä suurta kuin huolestuneisuus koko maan asioista. Yleisintä oli huoli viheralueiden vähenemisestä, josta oli vähintään melko paljon huolissaan noin 40 prosenttia vastaajista. Lähes yhtä suurta oli myös huoli paikkojen rikkomisesta ja töhryistä, ihmisten syrjäytymisestä ja nuorisorikollisuudesta. Kysytyistä asioista vähiten vastaajia huolestuttivat erityisryhmien asuntolat sekä alkoholin anniskelu päihtyneille tai sen juominen julkisella paikalla.
Vanhemmat ikäryhmät olivat kaikista kysytyistä aiheista merkittävästi huolestuneempia asuinalueellaan kuin nuoremmat vastaajat. Esimerkiksi ilkivalta (paikkojen rikkominen ja töhryt) oli yleisin huolenaihe kahden vanhimman ikäryhmän eli 45–64-vuotiaiden ja 65–79-vuotiaiden keskuudessa, muttei merkittävä huolenaihe nuorimpien keskuudessa. Vähintään melko paljon ilkivallasta oli huolissaan 60 prosenttia 65 vuotta täyttäneistä vastaajista ja 27 prosenttia alle 25-vuotiaista vastaajista. Nuorisorikollisuus oli nuorimpien vastaajien kärkihuolia, vaikkakin tässäkin kysymyksessä vanhempien vastaajien huolestuneisuus oli selvästi muita yleisempää. Ikäryhmien väliset erot huolestuneisuudessa olivat pienimpiä ihmisten häiriökäyttäytymiseen liittyvissä asuinaluehuolissa. Erot huolestuneisuudessa ovat olleet samansuuntaisia aiemminkin, eivätkä ikäryhmien kokemusmaailmat näyttäisi ainakaan kaventuneen edelliseen vuoden 2021 kyselyyn verrattuna.
Vieraskielisiä vastaajia huolestuttivat alkoholin käyttöön liittyvät asiat omalla asuinalueellaan huomattavasti yleisemmin kuin suomen- tai ruotsinkielisiä helsinkiläisiä (Kuvio 4). Noin 38 prosenttia vieraskielisistä vastaajista on huolestunut alkoholin juomisesta julkisella paikalla vähintään melko paljon, kun kotimaankielisistä vastaava osuus on 15 prosenttia. Lähes kaikki muutkin asuinaluehuolet ovat yleisempiä vieraskielisten vastaajien keskuudessa. Huolestuneisuus on suurempaa esimerkiksi huumeiden käyttäjistä tai huumekaupasta, rikollisuudesta sekä ympäristön epäsiisteydestä. Vieraskielisistä vastaajista merkittävä osuus asuu sosioekonomisesti heikommilla asuinalueilla.
Huoli katuväkivallasta ja huumeiden käytöstä lisääntynyt
Kuvio 5 kertoo, kuinka asuinaluetason huolet ovat muuttuneet kahdesta edellisestä kyselystä. Huoli katuväkivallasta on muuttunut eniten. Siitä vähintään melko paljon huolestuneiden osuus on kasvanut asteittain. Vuonna 2018 joka neljäs, mutta vuonna 2024 joka kolmas, oli huolissaan katuväkivallasta. Vastaajilta kysyttiin myös konkreettisemmin, ovatko he nähneet viimeisen vuoden sisällä tappelua tai pahoinpitelyä asuinalueellaan. Tällaista nähneiden osuus oli kasvanut kolmen vuoden takaisesta 16 prosentista 20 prosenttiin, mikä todennäköisesti selittää huolestuneisuuden kasvua.
Myös huolet huumeiden käytöstä ja kaupasta sekä häiritsevästä käyttäytymisestä yleistyivät hieman vuoteen 2021 verrattuna. Sen sijaan huolestuneisuus ympäristön epäsiisteydestä ja alkoholin juomisesta julkisella paikalla väheni hieman kolmen vuoden takaisesta.
Havaitut sosiaalisen epäjärjestyksen merkit asuinalueilla
Helsingin turvallisuuskyselyn asuinaluetta koskevien huolenaiheiden listasta kuusi kohtaa liittyi konkreettisiin sosiaalisen epäjärjestyksen ilmentymiin ja merkkeihin. Nämä huolenaiheet sisälsivät sekä fyysisen ympäristön piirteitä että ihmisten epäsosiaalista käyttäytymistä. Kuusi kohtaa olivat huumeiden käyttö ja -kauppa, häiriökäyttäytyminen, julkinen juopottelu, ympäristön epäsiisteys, ilkivalta (rikkominen ja töhryt) sekä katuväkivalta.
Näistä kuudesta kysymyksestä muodostettiin summamuuttuja, joka nimettiin ”sosiaalisen epäjärjestyksen mittariksi”.[1] Mittari skaalattiin vaihtelemaan välillä 0–10. Mitä suurempi arvo, sen enemmän vastaajilla oli huolta sosiaalisen epäjärjestyksen merkeistä asuinalueellaan. Arvot kasautuivat selvästi pienten arvojen eli vähäisen huolen päähän (kuvio 6). Suurin osa vastaajista asui siis alueilla, joilla ei oltu vahvasti huolissaan sosiaalisen epäjärjestyksen ilmiöistä.
Mittariin sisältyvät kysymykset olivat mukana myös kolmessa aiemmassa turvallisuuskyselyssä. Mittarin keskiarvo koko kaupungin vastaajilla vuonna 2015 oli 3,32. Siitä se on joka kierroksella vähän kasvanut. Vuonna 2018 keskiarvo oli 3,43, vuonna 2021 se oli 3,56 ja tuoreimmassa kyselyssä 3,68. Huoli sosiaalisen epäjärjestyksen merkeistä on siis lisääntynyt, mutta vain hyvin hitaasti.[2]
Alueen sosiaalisella epäjärjestyksellä yhteys asukkaiden heikkoon sosioekonomiseen tilanteeseen, mutta on myös poikkeuksia
Sosiaalisen epäjärjestyksen alueellista vaihtelua voitiin tarkastella peruspiireittäin. Peruspiirit ovat melko suuria yksiköitä. Usein ne ovat laajempia alueita kuin asukkaan ”omaksi asuinalueekseen” mieltämä naapurusto. Sosiaalisen epäjärjestyksen mittarin keskiarvo vaihteli peruspiireittäin selvästi (kuvio 7). Yksitoista peruspiiriä erosi tilastollisesti merkitsevästi kaupungin keskiarvosta heikompaan eli suuremman sosiaalisen epäjärjestyksen suuntaan (kartan tummin värisävy). Tämä alueiden luokka sijoittui enimmäkseen koilliselle ja itäiselle lähiövyöhykkeelle, mutta siihen kuului myös itäisen kantakaupungin peruspiirejä. Neljätoista peruspiiriä erosi kaupungin keskiarvosta parempaan suuntaan (kartan vaalein värisävy). Ne sijoittuivat etupäässä eteläiseen, läntiseen ja pohjoiseen Helsinkiin. Yhdeksän peruspiiriä ei eronnut merkitsevästi kaupungin keskiarvosta. Alueellisen kuvan yleispiirteet ovat pysyneet varsin samanlaisina kolmen vuoden takaisesta (Hirvonen 2022).
Kartta: Topias Tanska
Sosiaalisen epäjärjestyksen ilmiöiden on havaittu liittyvän asukkaiden huono-osaisuuteen. Alueen sosioekonomista tilannetta voidaan mitata esimerkiksi sosioekonomisella summaindeksillä.[3] Indeksin arvolla ja sosiaalisen epäjärjestyksen mittarilla olikin vahva korrelaatio (r=0,87). Siis mitä heikompi alueen asukkaiden sosioekonominen tilanne on, sitä suurempi on sosiaalisen epäjärjestyksen mittarin arvo. Kuviosta 8 havaitaan melko johdonmukainen riippuvuus peruspiirin sosioekonomisen summaindeksin arvon ja sosiaalisen epäjärjestyksen välillä. Tähän oli kuitenkin myös selviä poikkeuksia. Esimerkiksi Pitkänsillan pohjoispuoliset peruspiirit – Kallio, Alppiharju ja Vallila – eivät ole sosioekonomisesti heikkoja alueita vaan kaupungin keskitasoa. Silti ne sijoittuivat keskimääräistä suuremman sosiaalisen epäjärjestyksen luokkaan (edellinen kartta).
Kuvio 9 kertoo, kuinka asukkaiden kokemukset sosiaalisesta epäjärjestyksestä ovat muuttuneet vuoden 2021 ja 2024 turvallisuuskyselyiden välillä. Yhdeksässätoista peruspiirissä keskiarvo on kasvanut ja viidessätoista vähentynyt. Alueiden erot eivät kuitenkaan näyttäisi kuvion perusteella kasvaneen. Tätä tulkintaa tukee se, että peruspiirien keskiarvojen keskihajonta ei ole kasvanut, vaan päinvastoin vähentynyt hieman: 0,91:stä 0,89:ään.
Sosiaalisen epäjärjestyksen merkeillä ja asukkaiden turvattomuuskokemuksella on havaittu olevan vahva yhteys. Tämä havaittiin myös tämänkertaisessa turvallisuuskyselyssä (kuvio 10). Niissä peruspiireissä, joissa sosiaalisen epäjärjestyksen mittari sai korkeita arvoja, olivat myös viikonloppuiltojen turvattomuuskokemukset yleisimpiä. Näiden kahden ilmiön välinen korrelaatiokerroin oli huomattavan korkea (0,92) peruspiireittäin tarkasteltuna.
Luottamus asukkaiden puuttumisalttiuteen kehittynyt myönteiseen suuntaan
Sosiaalisen epäjärjestyksen piirteisiin on tutkimuskirjallisuudessa katsottu kuuluvan asukkaiden haluttomuus puuttua alueella tapahtuviin häiriöihin ja muihin normaalista arjesta poikkeaviin tapahtumiin (Kemppainen ym. 2020). Puuttuminen voi olla suoraa tai epäsuoraa. Suoraa puuttumista olisi omakohtainen tilanteeseen meneminen ja sen selvittäminen, kun taas epäsuoraa puuttumista olisi esimerkiksi poliisin tai pelastuslaitoksen hälyttäminen paikalle. Heikko puuttumisalttius asuinalueella saattaa merkitä sitä, että esimerkiksi sairauskohtauksen saanut tai tapaturman uhri jätetään vaille apua.
Tätä asiaa oli mahdollista tutkia turvallisuuskyselyn aineistosta. Vastaajilta kysyttiin, kuinka todennäköisenä he pitävät naapurustonsa asukkaiden puuttumista muutamiin esimerkkitilanteisiin (kuvio 11). Vastaukset kuvastavat vastaajan luottamusta muihin alueen asukkaisiin. Jos julkisessa tilassa tapahtuu jotain normaalista elämänmenosta poikkeavaa, puuttuvatko ihmiset asiaan vai ovatko he välinpitämättömiä? Osa näistä kysymyksistä on ollut mukana myös edellisillä kyselykierroksilla, joten saatoimme tutkia myös puuttumisalttiuden muutoksia.
Selvästi suurin osa uusimman turvallisuuskyselyn vastaajista (79 %) arvioi naapuruston asukkaiden puuttuvan tilanteeseen vähintään melko todennäköisesti, jos kadulla makaa ihminen tai vastaaja itse joutuisi sairauskohtauksen/onnettomuuden uhriksi ja tarvitsisi apua. Nämä kaksi kysymystä mittaavat suureksi osaksi samaa asiaa, mutta eri kannalta: kadulla makaava ihminen saattaa hyvinkin olla sairauskohtauksen tai onnettomuuden uhri. Vastauksilla näihin kahteen kysymykseen olikin vahva korrelaatio (r=0,72).
Palovaroittimen äänen kohdalla kaksi kolmesta vastaajasta piti asukkaiden puuttumista todennäköisenä. Asuintalon edustalla syntyvän tappelun kohdalla runsaat 40 prosenttia arveli asukkaiden puuttuvan tilanteeseen.
Luottamuksen kokemus oli vahvistunut edellisistä kyselykierroksista. Aiempaa useampi arvioi naapuruston asukkaiden auttavan hyvin tai melko todennäköisesti, mikäli vastaaja saisi itse sairaskohtauksen tai joutuisi onnettomuuteen. Myös luottamus kadulla makaavan ihmisen auttamiseen on lisääntynyt: vuonna 2018 osuus oli 68 prosenttia, vuonna 2021 se oli 75 prosenttia ja vuonna 2024 jo 79 prosenttia. Myös vastaajien todennäköisyysarvio tappeluun puuttumisesta on kasvanut. Kaikkiaan nämä tulokset voi summata siten, että vastaajien luottamus naapuruston asukkaiden puuttumisalttiuteen on ollut kasvamaan päin eli kehittynyt myönteiseen suuntaan.
Koetulla sosiaalisella epäjärjestyksellä ja tilanteisiin puuttumisalttiudella käänteinen yhteys
Summaamalla vastaukset neljään puuttumisalttiutta arvioivaan kysymykseen muodostettiin tilanteisiin puuttumisalttiuden mittari.[4] Mittari skaalattiin vaihtelemaan välillä 0–10, missä 0 edustaa pienintä puuttumisalttiutta ja 10 suurinta. Mittarin arvot kasautuivat selvästi suurempien arvojen päähän (kuvio 12). Kysyttyihin tilanteisiin puuttuminen arvioitiin siis useimmilla alueilla suhteellisen todennäköiseksi. Vastaajien keskiarvo mittarilla asettui 6,9:ään.
Luottamuksessa asukkaiden puuttumisalttiuteen ilmeni alueellisia (peruspiireittäisiä) eroja, mutta ne olivat suhteellisen lieviä. Mittarin keskiarvot peruspiireittäin vaihtelivat välillä 5,8–7,9. Lisäksi ilmeni, että peruspiirin sosiaalisen epäjärjestyksen asteella ja luottamuksella puuttumisalttiuteen oli käänteinen yhteys. Mitä suurempaa oli sosiaalinen epäjärjestys, sitä vähäisemmäksi arvioitiin puuttumisalttius (kuvio 13). Niiden välinen korrelaatiokerroin oli -0,85.
Merkittävä tulos oli kuitenkin se, että näistä kahdesta mittarista puuttumisalttius vaihteli peruspiireittäin selvästi vähemmän kuin sosiaalinen epäjärjestys. Edellisen keskihajonta oli 0,45 ja jälkimmäisen 0,89. Niissäkin peruspiireissä, joissa sosiaalisen epäjärjestyksen mittari sai suurimmat arvot, luottamus puuttumisalttiuteen oli kohtalaisen hyvällä tasolla. Suurimmassa osassa (22/34) Helsingin peruspiireistä asukkaiden arvio muiden asukkaiden puuttumisalttiudesta ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi kaupungin keskiarvosta. Viisi peruspiiriä erosi siitä heikompaan suuntaan ja seitsemän parempaan suuntaan.
Lopuksi
Helsingin vuonna 2024 toteutetussa turvallisuuskyselyssä vastaajien yleisimpiä koko Suomea koskevia huolenaiheita olivat lasten ja nuorten tulevaisuus, huumerikollisuus ja ilmastonmuutos. Lasten ja nuorten tilanne on noussut esiin myös puolivuosittain toteutettavassa Helsinki-barometrissa, missä lasten ja nuorten hyvinvointi oli kysytyistä ongelmista eniten huolta aiheuttava asia (Järvelä 2024).
Huoli sotilaallisista konflikteista on lisääntynyt huomattavasti vuodesta 2021 ja huoli pandemioista vastaavasti vähentynyt. Koronapandemia on saatu hallintaan, mutta pandemioiden uhka yleisesti ei liene kuitenkaan vähentynyt. Luultavasti tulosta selittää se, että ihmiset eivät jaksa olla voimakkaasti huolissaan yhtä aikaa kovin monista asioista. On mahdollista, että uusi huolenaihe osittain syrjäyttää vanhan ihmisten mielissä. Suuret ja yleiset huolenaiheet eivät ole täysin erillisiä asioita, vaan osaksi liittyvät toisiinsa. Esimerkiksi huoli lasten ja nuorten tulevaisuudesta saattaa monen vastaajan mielessä liittyä juuri ilmastonmuutokseen ja sodanuhkaan.
Omaa asuinaluetta koskevista huolista yleisimpiä olivat viheralueiden väheneminen, paikkojen rikkominen ja töhryt sekä ihmisten syrjäytyminen. Osa kysytyistä huolenaiheista liittyi sosiaaliseen epäjärjestykseen alueella. Näitä olivat huumeiden käyttö ja kauppa, häiriökäyttäytyminen, julkinen juopottelu, ympäristön epäsiisteys, ilkivalta sekä katuväkivalta. Näistä koostetun sosiaalisen epäjärjestyksen astetta kuvaavan mittarin keskiarvoissa oli selviä eroja Helsingin peruspiirien välillä.
Tutkimme myös sosiaalisen epäjärjestyksen yhteyttä eräisiin muihin indikaattoreihin Helsingin peruspiirien tasolla. Sosiaalisella epäjärjestyksellä oli ensinnäkin vahva yhteys alueen koettuun turvattomuuteen. Toiseksi sillä oli käänteinen yhteys siihen, kuinka todennäköisesti alueen asukkaiden arvioitiin puuttuvan erilaisiin tilanteisiin, kuten onnettomuuksiin, sairauskohtauksiin tai tappeluihin. Nämä yhteydet olivat ennakko-odotusten ja aiemman tutkimuskirjallisuuden tulosten suuntaisia. Myönteistä oli, että suurimmalla osalla Helsingin alueista sosiaalinen epäjärjestys oli kohtalaisen vähäistä ja luottamus asukkaiden puuttumisalttiuteen puolestaan melko suurta. Toinen positiivinen tulos oli, että luottamus puuttumisalttiuteen oli kehittynyt myönteiseen suuntaan vuodesta 2018 lähtien.
Saadut tulokset tarjoavat tärkeää tietopohjaa Helsingin kaupungille, kun se pyrkii tekemään kaupungista kokonaisuutena ja sen jokaisesta asuinalueesta entistä turvallisempia ja viihtyisämpiä. Artikkelissa esitellyt tulokset kertovat, millaisia huolia ja uhkia kaupunkilaiset kokevat. Jotkut näistä huolista ovat sellaisia, joita kaupungin toimenpiteillä voidaan yrittää lieventää.
Jukka Hirvonen ja Jenni Erjansola toimivat tutkijoina Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Kuviot on tehnyt Mai Korhonen ja kartan Topias Tanska.
Viitteet
1. Mittarin reliabiliteetti oli erittäin hyvä. Cronbachin Alphan arvo oli 0,88.
2. Vuoden 2024 mittarin keskiarvon ero vuoden 2021 keskiarvoon ei yllä tilastolliseen merkitsevyyteen, mutta vuosien 2024 ja 2018 keskiarvojen ero on jo merkitsevä.
3. Sosioekonominen indeksi summaa pienituloisten, matalasti koulutettujen ja työttömien osuudet alueen asukkaista ja suhteuttaa ne kaupungin keskiarvoon siten, että koko kaupungin arvo on aina 100. Mitä suurempi summaindeksin arvo, sitä sosioekonomisesti heikompi alue.
4. Neljä kysymystä korreloivat selvästi keskenään. Cronbachin Alphan arvo oli 0,821, joten mittarin reliabiliteetti oli hyvä.
Lähteet
Bauman, Z. (2001) The Individualized Society. Polity Press.
Erjansola, J. & Hirvonen, J. (2025a). Turvallisuuskokemukset Helsingin kaupunkitilassa: turvallisuuden tunne ennallaan, silti tilanteen nähdään heikentyneen. Julkaistu 17.6.2025. Kaupunkitietopalvelujen verkkoartikkeli.
Erjansola, J. & Hirvonen, J. (2025b). Turvattomuuskokemukset Helsingin asuinalueilla: viikonloppuiltaisin turvattomuus joissakin kaupunginosissa melko yleistä. Julkaistu 28.8.2025. Kaupunkitietopalvelujen verkkoartikkeli.
Eronen, E., Jutila, K. & Pitkänen, V. (2022). Miten meillä menee? Katsaus suomalaisten mielenmaisemaan. E2 Tutkimuksen katsauksia 1/2022.
Hirvonen, J. (2022). Huolenaiheet ja sosiaalinen epäjärjestys omalla asuinalueella. Helsingin turvallisuustutkimuksen tuloksia. Kvartti verkkoartikkeli 21.6.2022.
Järvelä, S. (2024). Huoli Helsingin tulevaisuudesta on lisääntynyt – eniten kaupunkilaisia huolettaa lasten ja nuorten hyvinvointi. Kaupunkitietopalvelujen verkkoartikkeli. https://kaupunkitieto.hel.fi/fi/huoli-helsingin-tulevaisuudesta-on-lisaantynyt-eniten-kaupunkilaisia-huolettaa-lasten-ja-nuorten(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Junnilainen, L. (2019). Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Vastapaino, Tampere.
Keskinen, V., Hirvonen, J., Erjansola, J., Kainulainen-D’Ambrosio, K. & Paasonen, K. (2023). “Korona-aikaan en juuri ole liikkunut kaupungilla”. Helsingin turvallisuustutkimus 2021. Tutkimuksia 2023:1. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/23_03_17_Tutkimuksia_1.pdf
Keskinen, V. & Pyyhtiä, E., Lehtelä, P. & Ahola, N. (2020). Turvallista ja rauhallista. Helsingin turvallisuustutkimus 2018. Tutkimuksia 2020:3. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/20_10_03_Tutkimuksia_3_Keskinen_ Pyyhtia_Lehtela_Ahola.pdf
Kemppainen, T., Keskinen, V. & Pyyhtiä, E. (2020). Turvallisuustutkimus: Naapuruussuhteet ja turvallisuuden tunne Helsingin asuinalueilla. Kvartti verkkoartikkeli 15.01.2020.
Kemppainen, T. (2017). Disorder and insecurity in a residential context. A study focusing on Finnish suburban housing estates built in the 1960s and 1970s. Helsingin kaupunki, Kaupunkitutkimus ja tilastot. Tutkimuksia 2017:2.
Lynch J.M., Stange K.C., Dowrick C., Getz L., Meredith P.J., Van Driel M.L., Harris M.G., Tillack K. & Tapp C. (2025). The sense of safety theoretical framework: a trauma-informed and healing-oriented approach for whole person care. Front. Psychol. 15:1441493. doi: 10.3389/fpsyg.2024.1441493.
Markowitz, F.E., Bellair, P.E., Liska, A.E., Liu, J. (2001). Extending Social Disorganization Theory: Modeling the Relationships Between Cohesion, Disorder, and Fear. Journal Criminology Volume: 39 Issue: 2 Dated: May 2001 Pages: 293–320.
Parikka, T. (2017). Sosiaalisen epäjärjestyksen vaikutus muuttohalukkuuteen Helsingissä. Pro Gradu tutkielma, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos.
Pitkänen, V., Väyrynen, T., Jutila, K., Niemi, M.K. Simonen, J. ja Manninen, A. (2024). Miten meillä menee? Katsaus suomalaisten mielenmaisemaan. E2 Tutkimuksen katsauksia 2024.
Puustinen, S. (2019). Vapauden ja pelon kaupunki ‒ Koettu turvallisuus kaupunkisuunnittelun tavoitteena. Tutkimuskatsauksia 1/2019. Turku: Turun kaupunki, Kaupunkitutkimusohjelma.
Suojanen, I. (2022). Onnellinen turvallisuus. Turvallista arkea etsimässä. Gaudeamus. Tallinna.
Vilkama, K., Ahola, S. & Vaattovaara, M. (2016). Välttelyä vai vetovoimaa? Asuinympäristön vaikutus asuinalueilla viihtymiseen ja muuttopäätöksiin pääkaupunkiseudulla. Helsingin kaupungin Tietokeskus, tutkimuksia 4/2016.