Kuutoskaupunkien ekologisen kestävyyden indikaattorit (2019) on neljäs yhteenveto Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteisesti sopimista ekologisen kestävyyden indikaattoreista. Neljän vuoden välein julkaistussa vertailuraportissa on tyypillisesti tarkasteltu vain edellisen neljän vuoden tarkastelujakson aikana tapahtunutta kehitystä.
Viimeisimmässä raportissa vertailua on kuitenkin tehty pidemmällä aikavälillä, sillä ympäristön muutokset ovat hitaita eivätkä näy lyhyen aikavälin vertailussa. Kaikkien indikaattoreiden osalta vertailutietoa ei ole silti saatavilla kovinkaan pitkältä ajalta.
Meluntorjuntaan panostettava jatkossakin
Kaikissa kuutoskaupungeissa väestömäärä on kasvanut tasaisesti. Kaupunki- ja kuntapalveluita koskevan asukaskyselyn (ns. KAPA-tutkimuksen) mukaan kuutoskaupunkien asukkaat ovat myös varsin tyytyväisiä asuinpaikkaansa ja asukastyytyväisyys on ollut nousussa. Viime vuosina Tampere ei ole ollut mukana tutkimuksessa.
Vuoden 2016 KAPA-tutkimuksen ympäristöindikaattoreissa (Taulukko 1) eniten hajontaa havaittiin juomaveden laadussa ja julkisessa liikenteessä. Näissä molemmissa indikaattoreissa tyytyväisimmät asukkaat ovat Helsingissä ja tyytymättömimmät Oulussa. Vertailussa Helsinki erottautuu edukseen myös puistojen ja viheralueiden sekä jalankulkijoiden liikenneolojen osalta. Asukastyytyväisyyttä tarkasteltaessa Helsingillä on eniten parannettavaa meluntorjunnassa ja vesistöjen puhtaudessa.
Taulukko 1. Asukastyytyväisyys ympäristön tilaan
Indeksin asteikko on 1–5, missä 1 kuvaa negatiivisinta, arvo 3 neutraalia ja arvo 5 myönteisintä suhtautumista. Kaupunkivertailussa vihreä väri kuvaa kyseisen muuttujan parasta indeksiä ja punainen väri heikointa. Lähde: KAPA-tutkimus.
Taulukon 1 vihreää ja punaista korostusväriä tarkastelemalla Espoo erottuu edukseen kuudella parhaalla indeksiarvolla ja vastaavasti Turku seitsemällä heikoimmalla indeksiarvolla. Verrattuna koko aineiston keskiarvoon, kuutoskaupunkien ympäristöindeksit jakautuvat tasaisesti keskiarvon molemmille puolille. Ainoastaan meluntorjunnan osalta kaikki kuutoskaupungit jäävät keskiarvon alapuolelle.
Pitkäjänteistä työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi
Kasvihuonekaasupäästöjen kehitys asukasmäärään suhteutettuna on ollut pitkällä aikavälillä tavoitteen mukaisesti laskusuunnassa kaikissa kuutoskaupungeissa (Kuvio 1). Vuonna 2018 vähiten päästöjä asukasta kohden syntyi Tampereella ja eniten Vantaalla.
Kuvio 1. Kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohti (ilman teollisuutta)
Kaikissa kuutoskaupungeissa päästöjä syntyy eniten kaukolämmöstä, liikenteestä ja sähkönkulutuksesta. Näiden päästömäärissä ei ole viime vuosina tapahtunut juurikaan muutoksia. Kasvihuonekaasupäästöt on laskettu CO2-raporttimenetelmällä, joka vastaa päästöraportoinnin kansainvälisiä standardeja. Laskentatavat ovat kuitenkin yhtenäistyneet vasta vuonna 2011, joten vuoden 1990 lähtötason laskentatavoissa saattaa olla kaupunkien välillä eroavaisuuksia. Laskenta ei sisällä päästökaupan piiriin kuuluvan teollisuuden päästöjä, mutta niitä erikseen tarkasteltaessa teollisuuden päästöjen osuus on selvästi suurin Oulussa ja pienin Helsingissä.
Laskusuuntainen kehitys näkyy myös tarkasteltaessa kuutoskaupunkien kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärää (pl. teollisuus) vuosina 2011–2018 (Kuvio 2). Määrällisesti kasvihuonekaasupäästöjä syntyy selvästi eniten Helsingissä ja vähiten Turussa. Oulussa, Tampereella ja Turussa kasvihuonekaasupäästöjen kehitys on ollut pitkällä aikavälillä erittäin tasaista, mikä näkyy kuvion 2 päällekkäisinä viivoina.
Kuvio 2. Kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärä
Selkein laskusuunta on Helsingissä, mutta viime vuosina päästövähenemä on kuitenkin hidastunut kaikissa kuutoskaupungeissa. Tämä selittyy ainakin osaksi sillä, että kaupunkien väestömäärä kasvaa jatkuvasti. Ajankohtaisen ilmastokeskustelun myötä
kuutoskaupungit ovatkin asettaneet uusia, entistä kunnianhimoisempia ilmastotavoitteita, joiden avulla päästöjen väheneminen toivottavasti jatkuisi.
Kaukolämmön energialähteet kestämättömällä pohjalla
Asukasmäärään suhteutettuna kuutoskaupunkien energiankulutuksessa on tavoitteen mukaisesti laskeva kehityssuunta. Muutokset viime vuosina eivät kuitenkaan ole suuria, joten energiankulutuksen vähentämiseksi on etsittävä jatkuvasti uudenlaisia
energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja. Kaukolämmön osalta energialähteet ovat edelleen kestämättömällä pohjalla, sillä suurin osa kaukolämmöstä tuotetaan fossiilisilla energialähteillä (kuvio 3).
Kuvio 3. Kaukolämmön tuotantotapaosuudet %
Positiivisin kehitys on tapahtunut Oulussa, Tampereella ja Turussa, joissa uusiutuvien energialähteiden osuus tasaisesti lisääntynyt. Pääkaupunkiseudulla kaukolämpö tuotetaan edelleen pääosin fossiilisilla energialähteillä: kivihiilellä ja maakaasulla. Helsingissä kivihiilen osuus on jopa lisääntynyt. Vantaalla jätteen osuus energialähteenä on viime vuosina kasvanut ollen vuonna 2018 jo 45 %. Myös Espoossa ja Helsingissä biomassan ja lämpöpumppujen osuus on aavistuksen lisääntynyt. Vaikka Oulussa biomassan osuus on lisääntynyt, yli puolet kaukolämmöstä tuotetaan edelleen turpeella. Tampereella maakaasun osuus on selvästi vähentynyt, ja se on korvautunut pääasiassa biomassalla ja jätteillä. Turussa jo noin puolet kaukolämmöstä tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä ja kivihiilen osuus on vähentynyt huomattavasti.
Toiminnan kuormituksen ja ekotehokkuuden indikaattoreihin sisältyvät myös sähkönkulutus, yhdyskunnan jätevesikuormitus sekä ilmanlaatu. Asukaskohtaisesti laskettu sähkönkulutus (Kuvio 4) on jonkin verran laskenut vuodesta 2007. Selvin laskusuuntainen kehitys on Helsingissä ja Tampereella. Oulussa sähkönkulutusta nostaa voimakkaasti teollisuuden suuri osuus.
Kuvio 4. Sähkönkulutus sektoreittain
Muissa kaupungeissa asumisen ja maatalouden, teollisuuden sekä palveluiden ja rakentamisen osuudet jakautuvat tasaisemmin. Sektorikohtaisesti sähkönkulutus on laskenut eniten teollisuudessa. Asumisen ja maatalouden sekä palveluiden ja rakentamisen sähkönkulutus on pysynyt kaikissa kaupungeissa pääasiassa ennallaan.
Jätevesikuormituksessa fosforin ja biologisen hapenkulutuksen osalta ei ole suuria eroja kaupunkien välillä. Sen sijaan typen osuus on sisämaan kaupungeilla suuri, sillä jätevedenpuhdistamoilta ei edellytetä typenpoistoa.
Ilmanlaatu on parantunut
Ilmanlaatu on viime vuosina parantunut erityisesti kansainvälisten ja kansallisten ilmanlaatuvaatimusten, epäpuhtauspäästöjen kokonaismäärien raja-arvojen ja erityislainsäädännön vuoksi. Ilmanlaadun vertaaminen kaupunkien välillä ei ole kuitenkaan helppoa, sillä mittausasemien ympäristöt ja sijainnit suhteessa liikenneväyliin ovat kaupungeissa erilaisia. Esimerkiksi Espoon Leppävaaran mittausaseman sijainti poikkeaa eniten kaupunkikeskustan mittauspisteestä sijaiten lähellä suuria väyliä.
Vuosina 2015–2018 ilmanlaatuindeksin mukaisia huonoja tai erittäin huonoja ilmanlaatutunteja oli useimmin Espoossa (yht. 467 h) ja harvimmin Tampereella (70 h). Typpioksidin osalta vuosikeskiarvot ovat pysyneet kaikissa kuutoskaupungeissa alle 40 μg/m3 raja-arvon (Kuvio 5). Pitkällä aikavälillä eniten laskua on tapahtunut Helsingissä, vaikka Helsingissä typpioksidin vuosikeskiarvo on edelleen kuutoskaupungeista selvästi korkein.
Kuvio 5. Typpioksidin vuosikeskiarvo
Hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausiraja-arvon ylityksiä oli vuosina 2015–2018 kuutoskaupungeissa tavoitteen mukaisesti selvästi alle 35 vuorokautena vuodessa. Neljän viime vuoden yhteenlaskettujen ylityksiä (Taulukko 2) tarkasteltaessa, useimmin vuorokausikeskiarvo ylitti 50 μg/m3 raja-arvon Espoossa ja Tampereella - ja harvimmin Oulussa. Selkein positiivinen muutos on tapahtunut Helsingissä, jossa vuorokausikeskiarvon ylitykset ovat lähes puolittuneet verrattuna edelliseen tarkastelujaksoon.
Taulukko 2. Hengitettävien hiukkasten yhteenlasketut vuorokausikeskiarvon ylitykset
Tiivis kaupunkirakenne parantaa joukkoliikenteen edellytyksiä
Maankäytön ja kaupunkirakenteen kestävyyden osalta kehitys on ollut oikeansuuntaista, kun asemakaava-alueelle rakentaminen on lisääntynyt, eikä virkistysalueiden osuus ole siitä huolimatta kääntynyt laskuun. Samanaikaisesti luonnonsuojelualueiden osuus on kasvanut. Kaupunkien väliset erot ovat kuitenkin suuria. Ääripäitä tässä vertailussa edustavat Helsingin tiivis kaupunkirakenne sekä pinta-alaltaan laaja Oulu, jossa vuoden 2013 kuntaliitosten jälkeen harvaan asuttujen alueiden osuus on lisääntynyt aiemmasta.
Tiiviisti asuttujen alueiden osuus (Taulukko 3) on hieman noussut kaikissa kuutoskaupungeissa vuodesta 2014 vuoteen 2018. Selvästi eniten tiiviisti asuttuja alueita on Helsingissä (62 %) ja vähiten on Oulussa (11 %). Tätä selittää ainakin kaupunkien erilainen väestörakenne ja vaihtelevat pinta-alat. Tiiviisti asutuiksi alueiksi määritellään sellaiset alueet, joilla asukasmäärä on vähintään 20 asukasta hehtaarilla. Mittausalueina käytetään Suomen ympäristökeskuksen yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR) 250 metrin ruudukkoja.
Taulukko 3. Tiiviisti asuttujen alueiden osuus kaikista asutuista alueista, %
Tiiviillä alueilla asuvien osuus (Taulukko 4) on noussut tai pysynyt ennallaan kaikissa kuutoskaupungeissa vuosina 2014 ja 2018. Selvästi suurin osa kaupunkien asukkaista asuu tiiviillä alueilla, vaikka tiiviisti asuttujen alueiden osuus kaupunkien kaikista asutuista alueista ei olisikaan kovin korkea. Esimerkiksi Turussa väestöstä jopa 80 % keskittyy tiiviille alueille, vaikka niiden osuus kaikista asutuista alueista on vain 23 %. Oulussa harvaan asutuilla alueilla asuu sen sijaan jopa 43 % kaupunkilaisista.
Taulukko 4. Tiiviillä alueilla asuvien osuus kaupungin väestöstä, %
Liikkumisen indikaattoreissa autojen määrä suhteutettuna asukaslukuun on pysynyt lähes ennallaan vuosina 2011 ja 2018. Helsingissä kehitys on tavoitteen mukaisesti laskussa, Oulussa ja Vantaalla sen sijaan nousussa. Aktiivisimmat joukkoliikenteen käyttäjät löytyvät Helsingistä, jossa julkisen liikenteen hyvä tarjonta ja kaupunkirakenne luovat kilpailukykyisen liikkumismuodon autoilulle. Palveluiden saavutettavuudessa ei ole tapahtunut kuutoskaupungeissa suuria muutoksia.
Kulkumuotojakaumaa ei selvitetä kaupungeissa säännöllisesti, ja sen toteutustavat vaihtelevat. Näin ollen kaupunkien kulkumuotojakaumat eivät ole suoraan keskenään vertailukelpoisia. Kuvion 6 kulkumuotojakaumassa on verrattu jokaisen kaupungin osalta kahta viimeisintä vuotta, jolloin kulkumuotojakauma on selvitetty. Kävelyn osuus on lisääntynyt kaikissa kaupungeissa paitsi Turussa. Pyöräily on lisännyt suosiota eniten Tampereella.
Kuvio 6. Kulkumuotojakauma
Ympäristövastuullisuuden vertailu haastavaa
Kaupunkien ympäristövastuullisen toiminnan vertaaminen keskenään on todettu vuosien varrella hyvin mutkikkaaksi. Kaupunkien tavat hyödyntää ympäristökriteereitä hankinnoissa vaihtelevat, eikä niitä tämän vuoksi voida suoraan vertailla keskenään. Hankintasopimukset ovat yleensä useamman vuoden mittaisia, jolloin samojen tuotteiden ja palveluiden välillä vuosittaisen vertailun toteuttaminen ei ole yksiselitteistä edes kaupungin sisäisesti. Joka tapauksessa kaikissa kuutoskaupungeissa hyödynnetään hankintojen ympäristökriteereitä, ja toimintatapoja on pitkäjänteisesti kehitetty.
Mahdollisuus vaikuttaa markkinoihin kestävillä hankinnoilla ympäristöystävällisten ja vastuullisesti tuotettujen ratkaisuiden edistämiseksi on tunnistettu kaikissa kuutoskaupungeissa. Käytännössä tämän toteuttaminen vaatii kuitenkin resurssien lisäämistä nykyisestä ja erityisesti ympäristö- ja vastuullisuusosaamisen kehittämistä. Hankintojen strategisessa johtamisessa on myös kehittämistä ja kestävien hankintojen edistäminen edellyttää systeemistä muutosta vastuullisuusasioiden viemiseksi käytännön tasolle keskeiseksi osaksi hankintojen valmisteluprosessia.
Kaupunkien hankintojen lisäksi ympäristövastuullisuutta on seurattu myös tarkastelemalla ekotukihenkilöiden määrää, mutta indikaattorissa on edelleen kehitettävää. Nykyinen indikaattori ei huomioi ekotukihenkilöiden todellista määrää, eikä kerro toiminnan aktiivisuudesta. Myös ympäristösertifioitujen oppilaitosten ja päiväkotien määrää on seurattu, mutta tiedot eivät ole kaupunkien kesken vertailukelpoisia johtuen kaupunkien haasteista saada tarvittavia tietoja laskentaa varten. Toisaalta ympäristökasvatukseen voidaan panostaa myös sellaisissa oppilaitoksissa ja päiväkodeissa, jotka eivät ole saaneet virallista ympäristösertifikaattia.
Ympäristövastuullisen kulutuksen ja ympäristökasvatuksen indikaattoreita kehitetään edelleen, jotta ne olisivat vertailukelpoisia ja kuvaisivat mahdollisimman luotettavasti ja monipuolisesti kaupunkien nykytilaa.
Ympäristövertailun merkitys
Ympäristöindikaattoreita on kehitetty kuutoskaupungeissa jo vuodesta 2004 alkaen. Sinä aikana tietojen saanti on useiden indikaattoreiden osalta parantunut ja samalla niiden sisältöjä on kehitetty selkeämmiksi. Yhteistyön avulla kuutoskaupungit ovat voineet oppia toisiltaan parhaita käytäntöjä ja selkeyttää kaupunkien omia seurantamenetelmiä ja ympäristöraportointia.
Indikaattoreissa riittää kuitenkin edelleen kehitettävää, sillä tiedot eivät ole aina täysin vertailukelpoisia. Indikaattoreiden kehittämisessä tulee keskittyä erityisesti niiden ohjaavuuteen ja vertailukelpoisuuteen. Ei ole tarkoituksenmukaista esittää vertailuraportissa kaikkia erilaisia indikaattoreita, vaikka ne tuovatkin arvokasta tietoa kaupunkien omaan kehittämistyöhön. Sen sijaan tarvitaan keskustelua siitä, mitkä asiat kuvaavat kattavimmin ympäristön muutoksia ja miten näitä asioita voidaan seurata nykyaikaisesti ja luotettavasti. Indikaattoritietojen kerääminen ei myöskään saa osoittautua liian vaikeaksi, sillä muuten ne todennäköisesti jäävät keräämättä ja vertailun tekemisestä tulee mahdotonta.
Haasteista huolimatta ympäristöindikaattoreiden pitkäjänteinen kehittäminen ja säännöllinen vertailu tuottaa merkityksellistä lisäarvoa kaupunkien ympäristötyölle. Vertaileminen kuutoskaupunkien välillä antaa arvokasta tietoa kaupungeille oman toiminnan tilasta ja vaikuttavuudesta verrattuna muihin kaupunkeihin.
Avoimen raportin ansiosta ja yhteisesti sovittujen julkisten laskentaohjeiden (2016) avulla vertailusta voivat oppia myös muut. Vertailua tekemällä kunnat voivat tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehityshaasteitaan, sekä kehittää toimintaansa yhteistyössä oppien toisiltaan.
Toisaalta indikaattorit ovat myös suoraan kopioitavissa minkä tahansa kunnan toimintaan, jolloin niiden käyttöönottaminen on helppoa. Näin voidaan parhaimmillaan tukea erityisesti sellaisia kuntia, joilla on rajalliset resurssit kehittää itse ympäristön seurantamenetelmiä. Vertailulla on täten myös kansallista merkitystä: kun indikaattoreiden käyttö yleistyy ja yhtenäistyy, saadaan tarkempi kuva kansallisesti saavutetuista tavoitteista. Samalla se auttaa tunnistamaan suomalaisten kaupunkien yleisesti kohtaamia esteitä tavoitteiden edistämisessä.
Vertailuraportti
• Kuutoskaupunkien ekologisen kestävyyden indikaattorit: https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/julkaisut/julkaisut...
HTK Heta Itämäki on toiminut vertailuraportin asiantuntijana Helsingin kaupungin ympäristöpalveluissa.
Kirjallisuus:
Energiateollisuus ry (2019). Sähkönkäyttö kunnittain 2007–2018. https://energia.fi/ajankohtaista_ja_materiaalipankki/materiaalipankki/sa...
HSY (2019). Tiiviisti asutut alueet. Excel-tiedosto. Saatavilla Helsingin kaupungilta pyydettäessä.
KAPA-tutkimus (2016). Kaupunki- ja kuntapalvelut. FCG Konsultointi Oy. https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/...
Kuutoskaupunkien ekologisen kestävyyden indikaattorit (2019). https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/julkaisut/julkaisut...
Laskentaohjeet ekologisen kestävyyden indikaattoreille (2016). https://www.hel.fi/static/ymk/yrap/fi/laskentaohjeet-paivitetty-2016.pdf
Tilastokeskus (2019). Kuntien avainluvut vuosina 1987–2018. Noudettu 5.11.2019 osoitteesta http://pxnet2.stat.fi/explorer/Kuntien_avainluvut_2017/kuntapylvaat.html