Suorittamasi haku antoi seuraavat tulokset
Rajaa aiheen mukaan
Rajaa julkaisusarjan mukaan
Rajaa kirjoittajan mukaan
916 sivua
Vuoden 2017 alussa Helsingissä asui 105 240 alle 18-vuotiasta lasta. 16 prosenttia kaikista kaupungin asukkaista on lapsia, ja joka kymmenes suomalainen lapsi asuu Helsingissä.
Ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen merkittävä osa lasten lukumäärän kasvusta Helsingissä tulee vanhasta talokannasta ja täydennysrakentamisalueilta.
Alakoululaisten osallistuminen Helsingin kaupunkikonsernin taidelaitosten järjestämiin taidekasvatushankkeisiin on aktiivista.
YK:n alaisen hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) lokakuussa julkaisema raportti nosti jälleen ilmastonmuutoksesta johtuvat ympäristöuhat julkisen keskustelun näkyvimpien aiheiden joukkoon. T
Helsingissä ja yhdeksässä muussa kunnassa kerättiin kesällä 2016 tietoa yksivuotiaiden lasten vanhemmilta lastenhoidon ratkaisuista sekä monista lapsen ja perheen hyvinvoinnin ulottuvuuksista.
Artikkelissa havainnollistetaan esimerkkilaskelmien avulla sitä, miten tulosidonnaiset päivähoitomaksut muuttuvat ja vaikuttavat perheen käytettävissä oleviin tuloihin.
Lapsiperheiden vanhempien työllisyysaste on Helsingissä keskimäärin korkeampi kuin muun väestön.
”Terveelliset elämäntavat rakentuvat liikunnasta, levosta ja hyvästä ruokavaliosta. Harrastukset ja kavereiden kanssa tekeminen kuuluvat olennaisesti nuorten hyvinvointiin.