Palveluita ja mahdollisuuksia vuorovaikutukseen tarjotaan yhä enemmän digitaalisissa kanavissa. Myös Helsingin kaupunkistrategiassa digitaalisten palvelujen kehittäminen on nostettu yhdeksi keskeiseksi teemaksi. Strategiaan kirjattuja tavoitteita ovat myös syrjäytymisen ehkäiseminen, eriarvoisuuden vähentäminen ja kaupunkilaisten yhdenvertaisen osallisuuden tukeminen. Lisäksi Helsinki on vuonna 2019 aloittanut digitalisaatio-ohjelman uudistaakseen toimintatapojaan ja parantaakseen palvelujaan.
Teknologinen kehitys parhaimmillaan sujuvoittaa arkea ja edistää yhteisöllisyyttä. Kääntöpuolena on eriarvoisuuden lisääntyminen, jos haavoittuvimmassa tilanteessa olevat jäävät kehityksen vauhdista (esim. Rahikka 2013). Digitalisaation vaikutuksia onkin tästä syystä seurattava myös osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja eriarvoisuuden näkökulmista.
Kaupunkistrategian eri tavoitteiden toteutumista seurataan seurantamittareilla. Helsingin kaupunginkanslian digiosallisuutta luotaavassa tutkimushankkeessa kehitettiin tähän tarkoitukseen digikuilu-mittari, jolla mitataan digitaalisen syrjäytymisen riskiä. On tärkeää huomata, että digitaalinen syrjäytyminen ei käsitteenä suoraan tarkoita, että henkilö olisi muutoin syrjäytynyt. Tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan syrjäytymistä digitalisaatiosta eli riskiä digitaalisten palvelujen ulkopuolelle jäämiseen. Tässä artikkelissa taustoitetaan lyhyesti digitaalisen syrjäytymisen teemaa, avataan digikuilu-mittarin muodostamisen periaatteet ja tarkastellaan sen antamia tuloksia Helsingissä ja koko maassa.
Taustaa
Digitalisaatio voidaan nähdä prosessina, jossa teknologinen kehitys mahdollistaa yhä useampien toimintojen siirtymisen verkkoon sekä luo uudenlaisia vuorovaikutuksen, demokratian ja yhteisöllisyyden muotoja. Osallisuudella puolestaan tarkoitetaan pääpiirteissään sitä, että ihmisellä on käytössään riittävät aineelliset resurssit, hän tuntee kuuluvansa yhteisöön ja on mukana itseään koskevassa päätöksenteossa toimijana (Raivio & Karjalainen 2013). Kun edelliset osallisuuden oletukset toteutuvat digitaalisen toimijuuden kautta, voidaan puhua digitaalisesta osallisuudesta.
Useat tutkimukset osoittavat, että osa ihmisistä jää digitaalisten palvelujen ulkopuolelle ja samalla sivuun niiden mahdollistamasta osallisuudesta, vaikuttamisesta ja yhteisöllisyyden kokemuksesta (esim. Kallio 2019; Rahikka 2013). Digitaalinen osallisuus edellyttää kyvykkyyttä ja edistyneitä tietoteknisiä taitoja. Kaikki eivät ole samalla viivalla tarttumaan uusiin käytänteisiin, ja se voi johtaa uudentyyppiseen rakenteelliseen syrjäytymiseen (Koskiaho & Saarinen 2019). Käsitteillä digitaalinen kuilu tai digitaalinen kahtiajako (engl. digital divide) viitataan jakoon, jonka mukaan osalle sähköisten palvelujen käyttö on mahdollista ja helppoa, ja osalle se on eri syistä haasteellista tai mahdotonta (esim. Selwyn 2006). Digitaalinen syrjäytyminen viittaa siihen, mitä digitalisaation ulkoreunalle jääminen voi yksilön kannalta tarkoittaa.
Tutkimuskirjallisuudessa on tunnistettu erilaisia digitaalisia kahtiajakoja. Ensimmäinen kahtiajako muodostuu sen perusteella, onko ihmisillä ylipäätään pääsy internetiin ja käytössään tarvittavat laitteet. Toisena vaikuttavat internetin käyttötaidot ja -tavat. Kolmantena on nostettu esille näkökulma, jossa internetin käyttäjälle koituvat hyödyt nousevat keskiöön. (van Deursen & van Dijk 2019.) Tämän näkökulman mukaan sosioekonomiset tekijät vaikuttavat siihen, mitä hyötyjä yksilö saa digitalisaatiosta. Näitä hyötyjä voivat olla taloudellisen tai sosiaalisen pääoman kasautuminen. Esimerkiksi internetin käytön määrän tarkastelu voi johtaa liian suoraviivaisiin tulkintoihin osallisuuden laajuudesta, jos ei samalla huomioida erilaisten internetin käyttötapojen ja digitaalisuuden hyödyntämisen muotoja (esim. Kaarakainen & Kaarakainen 2018).
Ikä, koulutus- ja tulotaso sekä asuinpaikka vaikuttavat digitaalisten palvelujen käyttöönottoon ja hyödyntämiseen (esim. Koiranen ym. 2016). Erityisesti korkean iän on monissa tutkimuksissa havaittu selittävän verkkopalvelujen vähäistä käyttöä. Myös terveydentilaan tai kielitaitoon liittyvät haasteet vaikuttavat digitaaliseen syrjäytymisriskiin (Valtiovarainministeriö 2019).
Tietotekniikan käyttämiseen liittyy erilaisia pelkoja, osaamis- ja oppimishaasteita sekä jaksamiseen liittyviä tekijöitä myös muissa kuin seniori-ikäryhmissä. Osa nuoristakin käyttää internetpohjaisia palveluja vain vähän tai yksipuolisesti. (Kaarakainen & Kaarakainen 2018.) Osaamishaaste asioinnissa voi liittyä esimerkiksi virastojen käyttämään termistöön tai siihen, että palvelut ovat monimutkaisia ja vaikeasti hahmottuvia. Verkossa asiointi koetaan tällöin vaikeaksi, vaikka digitaidot olisivat muuten kohtuullisen hyvät (Tolkki 2020). Osaamisvajeesta voi muodostua vaikeasti kiinni kurottava osa digikuilua.
Digitaalinen jako voi uusintaa yhteiskunnassa jo esiintyvää eriarvoisuutta, jos erilaisia olosuhteita ei oteta riittävästi huomioon (van Deursen & van Dijk 2014). Siksi vähän ja yksipuolisesti verkkoa käyttävien digitukitarpeiden tunnistamisen katsotaan olevan tärkeää.
Aineisto ja tutkimuskysymykset
Empiirisenä aineistona käytettiin Tilastokeskuksen Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksen aineistoa. Sen pohjalta tässä artikkelissa vastataan seuraaviin kysymyksiin: 1) Kuinka paljon on ihmisiä, joilla ei ole taitoa tai mahdollisuutta käyttää kaupungin digitaalisia palveluja, ja mihin väestöryhmiin he painottuvat? 2) Poikkeaako Helsingin tilanne jotenkin koko maan keskimääräisestä? Aineiston pohjalta muodostettiin digikuilu-mittari, joka huomioi sekä internetiä kokonaan käyttämättömät että ne henkilöt, joilla on vaikeuksia verkkopalvelujen käytössä. Tilastokeskuksen aineistonkeruu toteutetaan vuosittain, joten mittarin avulla voidaan jatkossa seurata kehitystä.
Aineisto kerättiin vuonna 2019 ja kysely kohdistettiin 16–89-vuotiaaseen väestöön. Otoskoko oli koko maassa 5 900. Tiedot kerättiin yhdistelmätiedonkeruulla, jossa oli vaihtoehtoina puhelinhaastattelu ja verkkolomake. Vastausaste oli 50,5 prosenttia. Helsingistä poimittiin lisäotos, jotta saatiin tarpeeksi vastaajia Helsinkiä koskevaan analyysiin. Helsingistä saatiin yhteensä 673 vastaajaa. (Suomen virallinen tilasto 2019.)
Lähes kaikilla helsinkiläisillä on pääsy internetiin
Internetyhteyksien kattavuus alkaa olla Helsingissä jo varsin hyvä (Kuvio 1). Kyselyvastaajista 95 prosenttia asui kotitaloudessa, jossa oli tietokone, ja 96 prosenttia kotitaloudessa, jossa oli internetyhteys, mukaan lukien internetyhteys matkapuhelinverkon kautta. 90 prosentilla oli käytössään kosketusnäytöllinen matkapuhelin, jolla voi käyttää internetiä. Koko maan luvut jäävät hieman Helsinkiä alemmiksi, mutta internetyhteyksien kattavuus oli myös koko maan tasolla kohtalaisen hyvä, koska yli 90 prosenttia asui taloudessa, jossa oli jokin internetyhteys. Jos kyselyvastaaja ylipäätään käytti internetiä, käyttö oli yleensä päivittäistä. Helsinkiläisistä 91 prosenttia ja koko maan asukkaista 83 prosenttia käytti internetiä päivittäin.
Helsingissä käytetään internetiä enemmän kuin maassa keskimäärin
Vastaajilta tiedusteltiin, mihin tarkoituksiin he olivat käyttäneet internetiä. Tarkasteluun otettiin kolmetoista käyttötarkoitusta, jotka olivat ensinnäkin melko yleisiä ja toiseksi edustivat pikemminkin internetin ”hyötykäyttöä” kuin viihdekäyttöä. Hyöty- ja viihdekäyttö tietenkin usein myös limittyvät. Kuvio 2 kertoo, kuinka suuri osuus oli käyttänyt internetiä näihin tarkoituksiin Helsingissä ja koko maassa. Pääsääntöisesti kysymyksessä rajauduttiin internetin käyttöön yksityistarkoituksessa, työkäyttö rajattiin siis pois.
Tavallisimmat käyttötarkoitukset olivat samoja Helsingissä ja koko maassa: pankkiasioiden hoito, sähköpostin käyttö, tavaroita ja palveluita koskeva tiedonetsintä sekä verkkolehtien ja uutissivujen lukeminen. Helsingissä näitä oli viimeisen kolmen kuukauden aikana harjoittanut 85–93 prosenttia ja koko maassa 76–85 prosenttia vastaajista. Erittäin yleisiä käyttötarkoituksia olivat myös tiedonhaku terveysasioista, pikaviestit ja tv-yhtiöiden verkkopalvelut (Helsingissä 78–83 %, koko maassa noin 70 %).
Helsingissä 76 prosenttia ja koko maassa 68 prosenttia väestöstä oli viimeisen vuoden aikana hakenut internetistä virallisen lomakkeen täyttääkseen sen.
Internet- tai videopuheluja sekä yhteisöpalveluja oli käyttänyt runsaat 70 prosenttia Helsingissä ja noin 60 prosenttia koko maassa. Verkko-ostoksia oli tehnyt 60 prosenttia helsinkiläisistä ja 50 prosenttia koko maan asukkaista. Helsinkiläisistä joka toinen oli tallentanut tiedostoja pilvipalveluun, koko maassa osuus jäi 40 prosenttiin. Kaikki edellä luetellut internetin käyttötarkoitukset olivat Helsingissä yleisempiä kuin koko maassa.
Näistä vastauksista muodostettiin summamuuttuja, joka mittaa sitä, kuinka moneen 13 käyttötarkoituksesta vastaaja oli internetiä käyttänyt. Se kuvaa yleisellä tasolla internetin käytön monipuolisuutta. Tämän artikkelin varsinaisena kiinnostuksen kohteena oli syrjäytyminen kaupungin digitaalisista palveluista. Tarkasteluun otettiin kuitenkin laajempi joukko internetin käyttötapoja. Internetiä riittävästi muihin tarkoituksiin käyttävää henkilöä ei voida tulkita digisyrjäytymisriskissä olevaksi, koska hänen voidaan olettaa käyttävän tarvittaessa myös julkisia digitaalisia palveluja.
Summamuuttujan jakauma Helsingissä ja koko maassa on esitetty kuviossa 3. Helsingissä neljä prosenttia väestöstä sai mittarilla arvon 0 eli ei ollut käyttänyt internetiä mihinkään kysytyistä asioista. Koko maan väestössä tämä osuus oli selvästi korkeampi, 11 prosenttia. Varsinkin Helsingissä vastaajat kasautuivat korkeiden arvojen päähän. Joka neljäs (25 %) sai mittarilla maksimiarvon 13 eli oli käyttänyt internetiä kaikilla kysytyillä tavoilla. Lähes yhtä moni (23 %) sai arvon 12 eli heiltä puuttui vain yksi käyttötapa. Myös koko maan vastaajat kasautuivat summamuuttujan korkeiden arvojen päähän, mutta eivät niin voimakkaasti kuin Helsingin vastaajat. Jakaumakuvio kertoo, että jos internetiä ylipäätään käytetään, sitä yleensä käytetään moneen asiaan. Vastaajia, joilla oli vain yksi tai muutama käyttötapa, ei ollut juuri ollenkaan.
Julkisten verkkopalvelujen käyttö yleisintä 25–44-vuotiailla
Julkisten palvelujen käyttöä koskevia vastauksia tarkasteltiin erikseen vastaajan iän mukaan. Ikäryhmien välille muodostuikin suuria eroja (Kuvio 4). Riippuvuus iästä ei ollut lineaarinen vaan pikemminkin käyräviivainen. Julkisten palvelujen nettikäyttäjien osuus nousee siirryttäessä nuorimmasta, alle 25-vuotiaiden ikäryhmästä seuraavaan ikäryhmään ja laskee taas huomattavasti iän myötä vanhemmissa ikäryhmissä.
Julkisten verkkopalvelujen käytön huippu osuu ikäryhmiin 25–44-vuotiaat. Heistä uusimmassa kyselyssä noin 95 prosenttia on hakenut niistä tietoa internetistä ja noin 90 prosenttia on hakenut ja lähettänyt netin kautta virallisen lomakkeen. Nämä osuudet olivat samaa luokkaa sekä Helsingissä että koko maassa. Iän myötä nämä osuudet aineistossa vähenevät, jyrkemmin 64 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista helsinkiläisistä 41 prosenttia on hakenut tietoa nettisivuilta ja vain 23 prosenttia on hakenut ja lähettänyt lomakkeen. Koko maan tasolla osuudet olivat vielä selvästi alempia.
Kahdessa vanhimmassa ikäryhmässä eli 65 ikävuodesta ylöspäin Helsingin ja koko maan luvuissa oli huomattava ero siten, että Helsingissä julkisten palvelujen nettikäyttö oli koko maata yleisempää.
Niiden osalta, jotka olivat käyttäneet julkisten palvelujen verkkosivuja, tiedusteltiin mielipidettä sivujen helppokäyttöisyydestä. Kuviossa 5 on esitetty vastaukset helsinkiläisten osalta. Heistä 76 prosenttia piti sivuja vähintään melko helppokäyttöisinä, 8 prosenttia piti niitä melko vaikeakäyttöisinä ja 2 prosenttia erittäin vaikeakäyttöisinä. Koko maassa osuudet olivat lähes samat: 75 prosenttia piti sivuja helppokäyttöisinä ja 11 prosenttia vähintään melko vaikeakäyttöisinä. Koettu käytön vaikeus kasautui vanhimpaan ikäluokkaan: Helsingissä 75 vuotta täyttäneistä lähes 40 prosenttia piti sivuja vähintään melko vaikeakäyttöisinä.
Digikuilua selittävät ikä ja koulutustaso
Digitaalista osallisuutta luotaavan tutkimushankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena oli muodostaa mittari, joka mittaa digitaalisen syrjäytymisriskin yleisyyttä Helsingissä erityisesti julkisten verkkopalvelujen käytön näkökulmasta. Mittari on kaksiosainen: siinä huomioidaan sekä internetiä käyttämättömät että internetin käytössä vaikeuksia kokevat henkilöt.
Jos vastaaja ei ollut käyttänyt internetiä mihinkään edellä tarkastelluista kolmestatoista käyttötarkoituksesta, hänen voidaan katsoa olevan syrjäytymisriskissä julkisista verkkopalveluista. Edellä kävi ilmi, että näitä vastaajia oli Helsingissä 4 prosenttia ja koko maassa vajaat 11 prosenttia.
Toinen ryhmä muodostui vastaajista, jotka olivat käyttäneet julkisia verkkopalveluja, mutta pitivät niitä melko tai erittäin vaikeakäyttöisinä. Heitä oli Helsingissä runsaat 8 prosenttia ja koko maassa vajaat 8 prosenttia (Kuvio 6). Tämä tulos perustuu vain yhteen mielipidekysymykseen, mutta sen perusteella voitiin kuitenkin suuntaa antavasti arvioida lievempää syrjäytymisriskiä. Jatkossa olisi hyödyllistä miettiä, kuinka koettuja vaikeuksia palvelujen käytössä voitaisiin mitata luotettavammin, esimerkiksi useasta kysymyksestä muodostetulla mittarilla.
Yhteensä näihin kahteen ryhmään kuului Helsingissä runsaat 12 prosenttia ja koko maassa 18,5 prosenttia aikuisväestöstä. Jos yleistetään Helsingin tulokset perusjoukkoon, digitaalisista palveluista syrjäytymisriskissä olevia olisi noin 21 000 henkeä. Vaikeuksia verkkosivujen käytössä olisi noin 43 000 hengellä. Yhteensä ryhmiin kuuluisi Helsingissä noin 64 000 henkeä.
Kuviossa 6 on esitetty punaisella edellä mainittujen kahden ryhmän osuudet myös Tilastokeskuksen tilastollisen kuntaluokituksen mukaan. Se kuvaa kaupunkimaisuus–maaseutumaisuus-ulottuvuutta ja siinä on tässä neljä luokkaa: Helsinki, muut kaupunkimaiset kunnat, taajaan asutut kunnat ja maaseutumaiset kunnat.
Nettiä käyttämättömien osuus kasvaa asuinkunnan urbaanisuusasteen laskiessa, eniten (16 %) heitä on maaseutumaisissa kunnissa. Sen sijaan julkisten palvelujen nettisivut vaikeakäyttöisiksi kokeneiden osuus ei vaihtele kovinkaan paljon kuntaryhmittäin.
Entä mitkä taustamuuttujat selittivät digikuilu-mittarin tuloksia? Ilmeni, että asuinpaikan urbaanisuuden ohella ikä ja koulutustaso selittivät sitä merkitsevästi, kun taas sukupuoli ei selittänyt. Digikuilu-mittari sai korkeampia arvoja iäkkäiden ja lyhyesti koulutettujen ryhmissä. Kuviossa 7 on esitetty digikuilun osuus näiden taustatietojen mukaan Helsingissä. Nämä riippuvuudet olivat saman tyyppisiä myös koko maassa.
Vanhimman ikäryhmän (75–89 vuotta) kohdalla Helsingin ja koko maan vertailussa ilmeni huomionarvoinen tulos. Nettiä kokonaan käyttämättömiä oli ikäryhmästä koko maassa enemmän (60 %) kuin Helsingissä (39 %). Sen sijaan nettisivut vaikeiksi kokeneita oli Helsingissä enemmän (16 %) kuin koko maassa (5 %). Tulosta voi selittää se, että Helsingissä palveluja on oletettavasti enemmän saatavilla verkossa ja niiden käyttöön kannustetaan. Siksi myös vanhemmat ikäryhmät käyttävät niitä enemmän, vaikka monelle heistä se on vaikeaa.
Yhteenveto ja pohdintaa
Digikuilu-mittarin mukaan useampi kuin joka kymmenes helsinkiläinen ei joko käytä internetiä lainkaan tai kokee vaikeuksia julkisten verkkopalveluiden sivujen käytössä. Mittariin pohjautuvan arvion mukaan noin 64 000 helsinkiläistä kokee haasteita palvelujen digitalisaatiossa mukana pysymisessä.
Kaksiosainen digikuilu-mittari heijastaa sitä, että riski digisyrjäytymiseen voi olla eri asteista. Jos halutaan saada julkisten verkkopalvelujen käyttäjiksi myös ne noin 21 000 helsinkiläistä, jotka eivät käytä internetiä lainkaan, tulisi lähteä liikkeelle laitteiden ja yhteyksien saatavuudesta sekä riittävän digituen järjestämisestä. Tätä ei voida tehdä pelkästään verkossa tai muuten etänä. Keväällä 2020 koronavirusepidemia aiheutti poikkeustilanteen myös julkisissa palveluissa. Tuolloin internetiä käyttämättömien henkilöiden tilanne vaikeutui edelleen, koska palvelut siirtyivät yhä enemmän verkkoon ja samanaikaisesti digituen tarjonta putosi murto-osaan entisestä (Niilola 2020).
Edellistä ryhmää lievemmin digitaalisista palveluista syrjäytymisriskissä olevina voidaan pitää niitä julkisten verkkopalvelujen käyttäjiä, jotka kokivat käytössä jonkinasteisia vaikeuksia. Helsingissä heitä on noin 43 000. Tämän ryhmän tilannetta parantaisi palvelujen kehittäminen helppokäyttöisemmiksi ja käyttöopastuksen laajempi saavutettavuus.
Mittarin mukaan digitaalisessa syrjäytymisriskissä olevien kohdalla voi tietenkin olla kyse myös omasta valinnasta olla käyttämättä internetiä tai siitä, että verkkopalveluja ei ole syystä tai toisesta juurikaan tarvittu. Kevään koronakriisin aikana useita palveluja vietiin verkkoon nopeassa aikataulussa ja osa toimiviksi havaituista käytännöistä saattaa jäädä tavanomaisen palvelun rinnalle pysyvämminkin. Osalle helsinkiläisistä tilanne jatkuessaan voikin aiheuttaa digiloikan, erityisesti jos se tehdään tuetusti niin, että palveluntarjoaja avustaa palvelujen käyttöönotossa.
Myös läheisiltä saatu tuki voi vähentää digisyrjäytymisen riskiä. Tällöin palvelut voivat olla tuttuja ja niitä osataan hakea, vaikka omassa digiosaamisessa olisi puutteita. Toisten kohdalla voi olla niin päin, että digitaitoja on, mutta muut taidot eivät riitä palvelujen sujuvaan käyttämiseen. Digikuilu-mittarilla tämä jälkimmäinen ryhmä jää todennäköisesti ainakin osittain piiloon. Kaikkein syrjäytyneimpiä – muussa mielessä kuin digitaalisuuden kannalta – kysely todennäköisesti ei tavoittanut lainkaan.
On tärkeää huomioida, että palvelujen yhdenvertaisuus ei tarkoita niiden tarjoamista kaikille samalla tavalla. Riittävien tukipalvelujen järjestäminen ja niiden vieminen sinne, missä niille on tarvetta, tulee korostumaan digitaalisten palvelujen edelleen yleistyessä.
Laajempi raportti digitaalisesta osallisuudesta ilmestyy loppuvuodesta 2020. Raportissa käsitellään internetin käyttöä myös muissa Euroopan maissa.
* * *
Jukka Hirvonen ja Nina Ahola toimivat tutkijoina Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.
Lähteet:
van Deursen, AJAM & van Dijk, JAGM (2014). The digital divide shifts to differences in usage. New Media & Society 16(3): 507–526.
van Deursen, AJAM & van Dijk, JAGM (2019). The first-level digital divide shifts from inequalities in physical access to inequalities in material access. New Media & Society 21(2) 354–375.
Helsingin kaupunki (2019). Ennakointia, ei vain reagointia. Digitalisaatiolla teemme Helsingistä maailman toimivimman kaupungin. https://www.hel.fi/static/helsinki/digitalisaatio/helsinki-digiohjelma-s...
Helsingin kaupunki (2017). Maailman toimivin kaupunki: Helsingin kaupunkistrategia 2017–2021. https://www.hel.fi/static/helsinki/kaupunkistrategia/kaupunkistrategia-2...
Kaarakainen, S-S. & Kaarakainen, M-T. (2018). Tulevaisuuden toivot – Digitaalisten medioiden käyttö nuorten osallisuuden ja osaamisen lähteenä. Media & viestintä 41(2018): 4, 235–254.
Kallio, M. (2019). Digitaalisen tilan osallisuus ja yhdenvertaisuus. Pro Gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.
Koiranen, I., Räsänen P. & Södergård, C. (2016). Mitä digitalisaatio on tarkoittanut kansalaisen näkökulmasta? Talous ja yhteiskunta 3/2016, 24–29.
Koskiaho, B. & Saarinen, E. (2019). Ihan pihalla? Vanhat ihmiset digitaalisen maailman myllerryksessä: neuvonnan, ohjauksen ja asioiden ajamisen järjestäminen. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry. Helsinki 2019. 206 s.
Niilola, P. (2020). Ruokajonosta osallisuuteen -blogi, osa 1: Koronakriisi ja digiosallisuus? https://www.sininauhaliitto.fi/ajankohtaista/koronajadigi/?utm_campaign=...
Rahikka, A. (2013). Dialogi auttavissa verkkopalveluissa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ammattilaisten kertomuksia kommunikaatiosta. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2013:16.
Raivio H. & Karjalainen J. (2013). Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, T. (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156.
Selwyn, N. (2006). Digital division or digital decision? A study of non-users and low-users of computers. Poetics 34(4), 273-292.
Suomen virallinen tilasto, SVT (2019): Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö. ISSN=2341-8699. Helsinki: Tilastokeskus . Saantitapa: http://www.stat.fi/til/sutivi/kas.html
Tolkki, K. (2020). Moni suomalainen uhkaa pudota digikelkasta: "Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ihan kaikki muuttuu". Yle-uutiset 9.3.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11242742
Valtiovarainministeriö (2019). Digitaalinen Suomi – Yhdenvertainen kaikille: Digi arkeen -neuvottelukunnan toimintakertomus. Valtiovarainministeriön julkaisuja 2019:23. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-367-004-4