Johdanto
Helsingissä niin kuin yleisemminkin Suomessa julkisia palveluja on siirretty enenevässä määrin digitaalisiksi. Yhtäältä tästä saadaan hyötyjä ja säästöjä, mutta toisaalta kehitys aiheuttaa ongelmia osalle väestöstä. Vakavimmillaan se voi syrjäyttää joitain väestöryhmiä palvelujen piiristä ja muutenkin yhteiskunnan elämänmenosta. Tästä ilmiöstä käytetään termiä digitaalinen syrjäytyminen eli lyhyemmin digisyrjäytyminen.
Palvelujen digitalisointi on jo pidemmän aikaa ollut yksi Helsingin kaupungin strategisista tavoitteista. Uusimmassa strategiassa vuosille 2025–2029 yksi painopiste on sujuva arki ja toimivat palvelut. Sen alla todetaan ”otamme käyttöön asiakasystävällisiä ja elämää helpottavia digitaalisia terveydenhuollon ja hoivan palveluita”. Helsingissä jokainen voi hyvin -painopisteeseen liittyen mainitaan: ”Turvaamme mahdollisuuden asioida muuten kuin digitaalisesti niille, jotka sitä tarvitsevat”. Turvallisuutta ja varautumista käsittelevässä strategian kohdassa lisäksi mainitaan, että ”kaupunki ylläpitää toimintavarmaa ja luotettavaa digitaalista palveluympäristöä”. (Helsingin kaupunki 2025a.)
Helsingin kaupunki tarjoaa digitukea useiden kanavien kautta. Opastusta annetaan erilaisten laitteiden, sovellusten ja digitaalisten palvelujen käyttöön. Neuvoja annetaan muun muassa chatin kautta, puhelimitse sekä paikan päällä kirjastoissa, työväenopistossa, yhteisötaloissa ja senioritaloissa. Tukitoimintaa tehdään usein yhteistyössä yhdistysten kanssa. (Helsingin kaupunki 2026.)
Helsingin kaupunkitietopalvelut julkaisi aiemmin kirjallisuuskatsauksen digitaalisten palvelujen saavutettavuudesta (Shaheen 2026). Maryam Shaheen summaa siinä useiden tutkimusten pohjalta digitalisaation kannalta heikossa asemassa olevia ryhmiä: ikääntyneet, jotkin nuorisoryhmät (esim. oppimisvaikeuksista kärsivät), jotkin maahanmuuttajaryhmät ja sosioekonomisesti heikossa asemassa olevat. Digitaalisten palvelujen täysimittaisen hyödyntämisen esteiksi voivat muodostua monenlaiset asiat, muiden muassa heikko luottamus palvelujen tarjoajiin, tarvittavien välineiden puute esimerkiksi talousvaikeuksien vuoksi sekä kotimaisten kielten osaamattomuus (Shaheen 2026).
Myös Heponiemi ja Kaihlanen (2025) ovat tutkineet digitaalisen syrjäytymisen riskitekijöitä. Ikääntymiseen liittyvät monilla huononeva terveys sekä muisti- ja näköongelmat. Muita riskitekijöitä ovat matala koulutus, maahanmuuttajatausta sekä yksinasuminen.
Aineistot ja tavoitteet
Käsillä oleva julkaisu jatkaa teemaa esittelemällä empiirisiä tuloksia digitaalisesta syrjäytymisestä Helsingissä. Siinä keskitytään julkisten digitaalisten palvelujen käyttöön. Tavoitteena on selvittää tuoreesta Helsingin väestöä koskevasta kyselyaineistosta, missä määrin digisyrjäytymistä esiintyy.
Tärkein lähde on ollut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman Terve Suomi -tutkimuksen Helsingin osa-aineisto. Tutkimuksessa kerättiin tietoa muun muassa terveys- ja hyvinvointipalvelujen käytöstä ja mielipiteitä näistä palveluista. Yhtenä teemana siinä olivat myös digitaaliset palvelut. Kohdeväestönä olivat siinä kaikki 20 vuotta täyttäneet helsinkiläiset. Koska aineistonkeruussa ei ollut yläikärajaa, siitä saatiin tietoa myös kaikkein iäkkäimmän väestönosan näkemyksistä.
Helsingin Terve Suomi -tutkimusaineisto kerättiin kahdessa vaiheessa. Ensinnäkin vuosina 2022–2023 tehtiin koko Suomea koskeva kansallinen tiedonkeruu. Toiseksi kerättiin 2023–2024 samalla kyselylomakkeella erillinen kuntien rahoittama lisäotos, johon Helsinki osallistui. Kaikkiaan helsinkiläisten vastauksia oli 3 575. Niistä 1 523 oli kansallisesta tiedonkeruusta (vastausprosentti 48,1). Helsingin lisäotos tuotti 2 052 vastausta (vastausprosentti 41,5).
Terve Suomi -kyselyssä kartoitettiin digitaalisten palvelujen käytön yleisyyttä, opastuksen tarvetta ja vastaajan arviota omasta internetin käytön osaamisestaan. Kysymyksiä oli myös digitaalisten palvelujen käytön esteistä. Aiemman tiedon valossa tärkeitä taustatietoja digitaalisen syrjäytymisen kannalta ovat vastaajan ikä ja koulutustaso (esim. Ahola & Hirvonen 2021). Ne ovat keskeisiä taustatekijöitä myös tässä analyysissä. Tarkastelimme vastauksia myös kotitaloustyypin (yksinasuvat/muut) ja sukupuolen mukaan. Muutamien tietojen kohdalla voidaan tehdä vertailua koko maan keskiarvoihin (Terve Suomi -työryhmä 2023).
Täydentävänä aineistona käytettiin KAPA – Kaupunkipalvelut -tutkimuksen aineistoa vuodelta 2024. Siinä oli muutamia kysymyksiä, jotka sivusivat digisyrjäytymisen teemaa. Se suunnattiin aikuisväestölle, mutta 80 vuotta täyttäneet puuttuvat otoksesta. Myös yhdenvertaisuutta Helsingin kaupungin palveluissa selvittänyt kysely antoi hieman lisätietoa aiheesta.
Iäkkäät matalasti koulutetut ovat usein verkkoasioinnin ulkopuolella
Terve Suomi -tutkimuksen vastaajilta kysyttiin ”Käytätkö internetiä sähköiseen asiointiin (esim. Omakanta, OmaVero, OmaKela)?” Vaihtoehtoina tähän oli ”käytän itse”, ”käytän toisen avustamana / joku muu käyttää puolestani” sekä ”en käytä”. Kaikista vastaajista 91 prosenttia käyttää itse, neljä prosenttia toisen avustamana ja viisi prosenttia ei käytä lainkaan. Helsingissä käyttäjien osuus on suurempi kuin koko maassa, missä kymmenen prosenttia ei käytä lainkaan. Tämän suuntainen ero on odotettavissa, sillä Helsingissä väestö on nuorempaa ja koulutetumpaa kuin Suomessa keskimäärin.
Nuorista ja keski-ikäisistä vastaajista eli 20-vuotiaista aina 64 ikävuoteen asti lähes kaikki käyttävät internetiä asiointiin itsenäisesti (kuvio 1). 65 ikävuodesta alkaen sähköisten palvelujen omatoiminen käyttö vähenee asteittain. Avusteinen käyttö ja käyttämättömyys vastaavasti yleistyvät. 80–84-vuotiaista runsaat puolet käyttää verkkopalveluita itsenäisesti, viidennes saa käyttöön apua ja neljännes ei käytä ollenkaan. 85 vuotta täyttäneistä enää alle 30 prosenttia käyttää niitä omatoimisesti, viidennes avustetusti ja joka toinen ei käytä ollenkaan.
Myös koulutustaso oli yhteydessä netin asiointikäyttöön etenkin vanhimmissa ikäryhmissä (kuvio 2). 75 vuotta täyttäneiden ryhmässä perusasteen koulutuksen saaneista alle puolet asioi netissä itsenäisesti. Keskiasteen koulutuksen saaneista osuus oli hieman suurempi (noin puolet) ja korkeakoulutetuista selvästi suurempi, runsaat 70 prosenttia.
Entä onko vastaajan perhetilanteella vaikutusta nettiasioinnin yleisyyteen? Kuviossa 3 on eritelty yksinasuvien ja muiden vastauksia ikäryhmittäin. Alle 75-vuotiailla yksinasuminen ei juurikaan selitä nettiasioinnin yleisyyttä, vaan lähes kaikki käyttävät nettiä itsenäisesti. 75–84-vuotiaat yksinasuvat käyttävät nettiä harvemmin asiointiin kuin näiden ikäryhmien muut vastaajat. Vastaavasti avusteinen käyttö on tässä ikäryhmissä tavallisempaa niillä, jotka eivät asu yksin. Todennäköisesti kyse on usein puolison antamasta avusta. Vanhimmassa ikäryhmässä (85+ vuotta) ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa yksinasuvien ja muiden välillä.
Vastaavia tietoja kerättiin vanhimmista ikäryhmistä myös noin viisi vuotta aiemmin FinSote 2018 -tutkimuksessa. Omatoiminen internetin käyttö oli 75–84-vuotiailla lisääntynyt mutta 85 vuotta täyttäneillä pysynyt ennallaan (kuvio 4). Avusteisen käytön yleisyys oli puolestaan 75–84-vuotiailla vastaajilla pysynyt suunnilleen samalla tasolla mutta 85 vuotta täyttäneillä vastaajilla yleistynyt hieman.
Vanhimmat vastaajat arvioivat oman verkkoasioinnin osaamisensa vaatimattomaksi
Entä millaiseksi vastaaja arvioi oman osaamisensa internetissä asiointiin? Vastaajan arvio osaamisestaan on hyvin vahvasti sidoksissa ikään (kuvio 5). Alle 40-vuotiaista noin 70 prosenttia vastasi itsellään olevan ”erittäin paljon osaamista” internetin käytöstä ja lähes kaikki loputkin vastasivat ”paljon osaamista”. Arvioitu osaaminen heikkenee johdonmukaisesti iän myötä 40 ikävuodesta lähtien. 80–84-vuotiaista viidennes vastasi ”ei lainkaan osaamista” ja neljännes ”vähän osaamista”. 85 vuotta täyttäneistä lähes puolet vastasi ”ei lainkaan” ja viidennes ”vähän” osaamista.
Iän lisäksi koulutustaso oli yhteydessä internetissä asioinnin osaamiseen. Kaikenikäisistä korkea-asteen tutkinnon suorittaneista 83 prosenttia vastasi omaavansa paljon tai erittäin paljon osaamista. Vain perusasteen suorittaneista näin vastasi hieman yli puolet (56 prosenttia). Myös yksinasuvilla ja usean hengen taloudessa asuvilla oli hieman eroa vastauksissa: yksinasuvista 70 prosentilla oli mielestään vähintään ”paljon” osaamista, kun taas muista vastaajista osuus oli korkeampi, 77 prosenttia.
Entä miltä internet-osaaminen näyttää, jos tarkastellaan yhtä aikaa ikää ja koulutustasoa? Riippuvuudet pysyvät selvinä silloinkin, kun toinen näistä taustatiedoista vakioidaan (kuvio 6). Etenkin vanhimmissa vastaajaryhmissä korkeakoulutetuista vastasi huomattavasti harvempi omaavansa ”ei lainkaan osaamista” tai” vähän osaamista” kuin matalammin koulutetuista.
Miesten ja naisten väliset erot osaamisen arviossa olivat yleisesti ottaen vähäisiä. Kuitenkin kaikkein vanhimman ikäryhmän miehet arvioivat osaamisensa paremmaksi kuin naiset. Tämän ikäisistä naisista 78 prosenttia arvioi itsellään olevan ei lainkaan tai vähän osaamista, kun taas miehistä näin arvioi 55 prosenttia.
Matala koulutustaso ja korkea ikä lisäävät tarvetta digitaalisten palvelujen käytön opastukseen
Vastaajaa pyydettiin ottamaan kantaa väittämään ”tarvitsen opastusta sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalveluiden käyttöön”. Kaikista vastaajista 12 prosenttia katsoi tarvitsevansa opastusta näiden palvelujen käytössä (täysin tai jokseenkin samaa mieltä). 80 prosenttia ei tarvinnut opastusta ja yhdeksän prosenttia ei ottanut kantaa. Koko maassa opastusta kaipaavien osuus on suurempi (18 prosenttia) kuin Helsingissä. Kun valtakunnallisesti on verrattu hyvinvointialueiden vastauksia, Helsingin hyvinvointialueen vastaajat katsoivat harvimmin tarvitsevansa opastusta (Kyytsönen ym. 2021).
Alle 45-vuotiailla opastuksen tarve oli harvinaista, mutta vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä tarve kasvaa (kuvio 7). 70–79-vuotiaista noin kolmannes kaipasi opastusta, 80–84-vuotiaista 57 prosenttia ja 85 vuotta täyttäneistä jo 65 prosenttia.
Myös koulutusaste selitti opastuksen tarvetta. Kaikenikäisistä vain perusasteen suorittaneista opastusta tarvitsi joka neljäs, keskiasteen suorittaneista joka kymmenes ja korkeakoulutetuista vajaa kymmenesosa. Edelleen yksinasuvat tarvitsivat opastusta hieman useammin (15 prosenttia) kuin muut (10 prosenttia).
Kuvio 8 kertoo, miltä opastuksen tarve näyttää, kun otetaan huomioon yhtä aikaa sekä ikä että koulutustaso. Koulutusryhmillä on selviä eroja myös silloin, jos ikä vakioidaan.
Matalimman koulutuksen ryhmässä myös monilla keski-ikäisillä on tarvetta sähköisten sosiaali- ja terveyspalvelujen opastukseen. Perusasteen koulutusryhmässä 40–69 vuotiaista noin 30 prosenttia katsoo tarvitsevansa opastusta. Osuus nousee iän myötä siten, että 80 vuotta täyttäneistä se on noin 70 prosenttia.
Keskiasteen koulutusryhmässä opastuksen tarvetta ei juuri ole alle 50-vuotiailla, mutta sen jälkeen osuus nousee varsin tasaisesti iän myötä ja on 85 vuotta täyttäneillä 70 prosenttia.
Korkeakoulutetuilla opastuksen tarve lähtee nousuun vasta myöhemmässä iässä. Mutta tässäkin ryhmässä avuntarve lisääntyy huomattavasti siirryttäessä 80 vuotta täyttäneisiin, joista joka toinen katsoo tarvitsevansa opastusta. Korkeasti koulutetut siis näyttäisivät pysyvän pitempään omatoimisina sähköisessä asioinnissa.
Enemmistö katsoo, että henkilökohtaista tapaamista ei voi korvata sähköisellä yhteydenotolla
Terve Suomi -kyselyn helsinkiläisvastaajista runsaat puolet katsoi, että "henkilökohtaista tapaamista ei voi korvata sähköisellä yhteydenotolla" (täysin tai jokseenkin samaa mieltä). 30 prosenttia oli eri mieltä ja 15 prosenttia otti neutraalin kannan (kuvio 9).
Ikäryhmillä oli kuitenkin huomattavia eroja mielipiteissä. Mitä vanhempi vastaaja, sitä vahvemmin hän painotti henkilökohtaisen tapaamisen merkitystä terveys- ja sosiaalipalveluissa. Alle 50-vuotiaissa ikäluokissa vajaat puolet yhtyi väittämään, ja runsas kolmannes oli eri mieltä. Yli 80-vuotiaista noin 80 prosenttia yhtyi väittämään ja alle 10 prosenttia oli eri mieltä.
Sukupuoli ja yksinasuminen erottelivat vastauksia mutta vain heikosti. Naisista väittämää kannatti 58 prosenttia ja miehistä 55 prosenttia. Yksinasuvista kannatti väittämää 60 prosenttia ja usean hengen taloudessa asuvista 55 prosenttia.
Matalasti koulutetut painottivat yleisemmin henkilökohtaisen tapaamisen merkitystä kuin korkeasti koulutetut. Väittämää kannatti perusasteen suorittaneista lähes 70 prosenttia mutta korkeakoulutetuista joka toinen.
Vastauksia henkilökohtaisten tapaamisten tärkeyttä koskevaan väittämään tarkasteltiin myös huomioiden yhtä aikaa sekä ikä että koulutustaso. Kuviosta 10 havaitaan, että koulutustasoryhmien erot olivat suurempia nuorilla ja keski-ikäisillä. 70 vuotta täyttäneistä kannatti väittämää jokaisessa koulutustasoryhmässä suuri enemmistö.
Näköongelmat haittaavat monilla ikääntyneillä digitaalisten palvelujen käyttöä
Digitaalisten palvelujen käyttöä voi joillakin ihmisillä vaikeuttaa tai estää näkövamma. Terve Suomi -kyselyssä asiasta kysyttiin mielipideväittämällä "Tarvitsemani sähköiset palvelut eivät ole esteettömiä minulle esim. näkövamman vuoksi". Kuvio 11 kertoo, kuinka yleistä tämä oli eri ikäryhmiin kuuluvilla helsinkiläisillä. Nuorista ja keski-ikäisistä vastaajista väittämään yhtyi melko harva, 5–10 prosenttia. 70 ikävuoden jälkeen osuus alkaa selvemmin kasvaa. 75–79-vuotiaista osuus oli 20 prosenttia, 80–84-vuotiaista kolmannes ja 85 vuotta täyttäneistä lähes puolet (45 prosenttia).
Kysymyksen muotoilu saattoi vaikuttaa siihen, että varsin moni ei ottanut kantaa. Vanhimmasta ikäryhmästä moni (viidennes) ei vastannut lainkaan tähän kysymykseen. Lisäksi melko suuri osuus tähän vastanneista (22 prosenttia) valitsi vaihtoehdon ”ei samaa eikä eri mieltä”. Väittämän muotoilu oli mahdollisesti liian ”asiantuntijakielinen”. Arkikielisempi muotoilu olisi kenties saanut useamman vastaajan ottamaan selkeästi kantaa.
Tietoturva huolestuttaa lähes joka kolmatta
Internetin käyttöön liittyy vahvasti kysymys tietoturvasta. Viime aikoina on uutisoitu vakavista tietomurroista, valesivustoista ja tietojen kalastelusta. Tämäntyyppiset rikokset ovat viime vuosina yleistyneet (Poliisi 2025, Virolainen 2025). Pahimmillaan näiden rikosten uhrit ovat menettäneet suuria summia säästöjään. Uusimman Helsingin turvallisuustutkimuksen mukaan kahdeksan prosenttia helsinkiläisistä on joutunut viimeisen vuoden aikana rikoksen, esimerkiksi nettikauppahuijauksen kohteeksi verkkoympäristössä (Hirvonen & Erjansola 2026). Huijausten pelko voi rajoittaa netin käyttöä etenkin, jos ihminen kokee, että hänen tietämyksensä ja osaamisensa internetin käytössä ei ole kovin vahvaa.
Terve Suomi -kyselyssä kysyttiin mielipiteitä sähköisestä asioinnista väittämien muodossa. Tietoturvaan liittyi seuraava mielipideväittämä: ”minua huolestuttaa henkilökohtaisten tietojeni turvallisuus”. Tulosten mukaan noin 30 prosenttia helsinkiläisistä yhtyi väittämään (täysin tai jokseenkin samaa mieltä). Hieman yli puolet oli eri mieltä, eli heitä asia ei huolestuta. Huoli oli melko yleistä kaikissa ikäryhmissä, mutta 70 vuotta täyttäneillä se oli muita vielä hieman yleisempää (kuvio 12). Heistä yli kolmannes oli huolissaan asiasta, kun taas noin 40 prosenttia ei ollut huolissaan.
Huolestuneisuus tietoturvasta oli matalammin koulutetuilla yleisempää kuin korkeakoulutetuilla. Perusasteen suorittaneista kaikenikäisistä väittämään yhtyi 37 prosenttia mutta korkeakoulutetuista vain joka neljäs.
Iällä ja koulutustasolla näyttää olevan vastauksiin myös yhdysvaikutusta eli interaktiota, kuten kuvio 13 osoittaa. Eniten huolissaan tietoturvasta olivat 70–84-vuotiaat perus- tai keskiasteen suorittaneet (noin joka toinen). Perusasteen suorittaneista myös nuoremmilla ikäluokilla (30–49 vuotta) huolestuneisuus tietoturvasta oli keskimääräistä yleisempää. Vähiten huolissaan puolestaan olivat 30–60-vuotiaat korkeakoulutetut (runsas viidennes). Korkeakoulutettujen ryhmässä huolestuneisuus lisääntyi iän myötä vain lievästi, kun taas matalammin koulutetuilla huolestuneisuus oli yli 70-vuotiailla selvästi suurempaa kuin nuoremmilla ikäluokilla.
Palvelujen digitalisoituminen aiheuttanut vaikeuksia monille
Vuonna 2024 toteutettiin Helsingissä ja muutamassa muussa kaupungissa KAPA – Kaupunkipalvelut -tutkimuksen kysely, jossa oli kysymyksiä myös palvelujen digitalisoinnista. KAPA-tutkimuksessa ikärajauksena oli 18–79 vuotta. Digisyrjäytymisen teeman kannalta on puute, että 80 vuotta täyttäneet puuttuvat aineistosta, sillä riski digisyrjäytymiseen kasvaa iän myötä voimakkaasti juuri siinä ikävaiheessa.
KAPA-kyselyssä aiheesta kysyttiin omakohtaisella mielipideväittämällä ”kunnan palveluiden siirtyminen digitaalisiksi (verkossa käytettäväksi) on aiheuttanut itselleni vaikeuksia”. Helsingissä joka neljäs oli osittain tai täysin samaa mieltä, lähes 70 prosenttia osittain tai täysin eri mieltä ja 8 prosenttia ei osannut sanoa. Vaikeuksia kokeneita oli Helsinkiä enemmän Vantaalla ja Oulussa (lähes kolmannes) ja vielä enemmän Lahdessa (40 prosenttia).
Vastaajan ikä selitti voimakkaasti vaikeuksien kokemista, mikä oli odotettavissakin (kuvio 14). Alle 50-vuotiaista jonkinasteisia vaikeuksia oli kokenut kymmenisen prosenttia. Osuus kasvaa iän myötä siten, että 70–74-vuotiaista vaikeuksia oli kokenut noin 40 prosenttia ja 75–79-vuotiaista selvästi yli puolet (57 prosenttia). Tätä vanhemmissa ikäryhmissä tällaisten vaikeuksien tiedetään olevan vielä yleisempiä (Ahola & Hirvonen 2021), mutta KAPA-kyselyssä he eivät siis olleet lainkaan mukana.
KAPA-kyselyn vastaajilta kysyttiin myös mielipidettä siitä, kuinka hyvin heidän kotikaupunkinsa on toteuttanut sähköiset palvelunsa, kuten asioiden hoitamisen verkossa. (kuvio 15). Runsaat puolet helsinkiläisvastaajista katsoi, että nämä digitaaliset palvelut on hoidettu vähintään melko hyvin, kun taas 13 prosenttia antoi kielteisen arvion. Melko moni, noin kolme kymmenestä ei osannut ottaa kantaa. Suunnilleen sama tasoa tyytyväisyys sähköisiin palveluihin oli Oulussa (59 prosenttia) ja Vantaalla (55 prosenttia). Lahdessa tyytyväisyys jäi alemmaksi (45 prosenttia).
Ikä selitti näitäkin vastauksia. Helsingissä kaikissa alle 60-vuotiaiden ikäryhmissä noin kaksi kolmesta katsoi, että digitaaliset palvelut on hoidettu vähintään melko hyvin. Sen sijaan vastaajakunnan vanhimmat ikäluokat, 60–79-vuotiaat, olivat kriittisempiä. Heistä alle puolet vastasi ”melko/erittäin hyvin”, kun taas negatiivisen arvion antoi noin joka viides.
Palvelujen digitalisoimisen aiheuttama syrjäytyminen on yksi aspekti laajemmasta yhdenvertaisuusteemasta. Vuonna 2024 Helsingin kaupunki toteutti kyselytutkimuksen, joka käsitteli yhdenvertaisuuden toteutumista kaupungin palveluissa. Kysely suunnattiin 16 vuotta täyttäneille. Siinä oli mielipideväittämä ”Kaupunki on onnistunut ehkäisemään digitaalista syrjäytymistä eli syrjäytymistä, joka johtuu palveluiden ja tiedon siirtymisestä verkkoon”. Vain 24 prosenttia vastaajista oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä, kun taas 31 prosenttia oli jokseenkin tai täysin eri mieltä. Huomattavan moni (46 prosenttia) ei ottanut kantaa. Luultavasti moni vastaaja koki, ettei hän tunne kaupungin politiikkaa ja toimintaa tässä asiassa eikä siksi ottanut kantaa. Suomenkieliset vastaajat suhtautuivat väittämään jonkin verran muita kieliä äidinkielenään puhuvia kriittisemmin. Myös naiset ja iäkkäämmät vastaajat korostuivat jonkin verran kriittisesti suhtautuvien keskuudessa. (Helsingin kaupunki 2025b.)
Lopuksi
Sekä julkisissa että yksityisissä palveluissa on jo pitemmän aikaa ollut trendinä niiden muuttaminen digitaalisiksi. Palvelujen digitalisoituminen tuottaa sekä hyötyjä että haittoja. Haittoihin kuuluu ennen muuta se, että osaa väestöstä uhkaa palveluista syrjäytyminen.
Artikkeli tarjoaa tietoja Helsingin eri väestöryhmien sähköisten palvelujen käytöstä sekä siihen liittyvistä taidoista ja opastuksen tarpeesta. Suurin paino on julkisissa terveys- ja sosiaalipalveluissa. Tulosten mukaan helsinkiläiset nuoret ja keski-ikäiset asioivat lähes kattavasti sähköisesti, mutta noin 65 ikävuodesta lähtien sähköisesti asioivien osuus asteittain vähenee iän myötä. Samoin kasvaa iän myötä niiden osuus, jotka käyttävät nettiä avustetusti tai toinen käyttää sitä henkilön puolesta. Valtakunnallisesti on havaittu tällaisen asioinnin selvästi yleistyneen (Kyytsönen ym. 2021). Tämä ei ole kuitenkaan ongelmaton vaihtoehto. Buchertin (2021) mukaan itsemääräämisoikeus ja oikeus luottamukselliseen asiointiin vaarantuvat tässä vaihtoehdossa, vaikka varsinainen asia saataisiin tätä kautta hoidettua.
Vertailussa viiden vuoden takaiseen havaittiin, että 75–84-vuotiailla itsenäinen asiointi sähköisesti oli hieman yleistynyt. Sen sijaan 85 vuotta täyttäneillä vastaajilla itsenäinen sähköinen asiointi ei ollut yleistynyt lainkaan. Tulos viittaa siihen, että uusien sukupolvien tulo vanhuusikään ei välttämättä tulevaisuudessakaan lisää itsenäistä netissä asiointia kaikkein korkeimman iän ryhmässä.
Myös koulutustaso oli yhteydessä netissä asiointiin. Vain perusasteen suorittaneista yli 75-vuotiaista vähemmistö asioi netissä itsenäisesti. Vanhimmat vastaajat ja heistä etenkin matalasti koulutetut myös arvioivat oman nettiosaamisensa vähäiseksi.
Kaupungin kannalta huomionarvoista on, että suurin osa yli 80-vuotiaista tarvitsee mielestään opastusta sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisten palvelujen käytössä. Matalimmin koulutettujen ryhmässä opastuksen tarve on suhteellisen yleistä myös keski-ikäisillä. Tämä haastaa kaupunkia pohtimaan riittäviä keinoja tukea sähköisten palvelujen käyttöä kaikissa väestöryhmissä.
Koska aineisto oli edustava otos, kyselyn tuloksia voidaan yleistää koko aikuisväestöön ja laskea arvioita, kuinka paljon eri asteisesti digisyrjäytyneitä Helsingissä asuu. On hyvä huomata, että tällä tavoin lasketut lukumäärät kuvaavat suuruusluokkaa kuitenkin vain hyvin karkeasti. Näin arvioiden noin 27 000 kaupunkilaista ei käytä nettiä sähköiseen asiointiin lainkaan ja noin 18 000 henkeä käyttää toisen avustamana. Vastaavasti niitä, joilla ei ole lainkaan osaamista internetissä asiointiin olisi likimäärin 15 000 henkeä ja ainoastaan vähän osaamista omaavia olisi 24 000 hengellä. Digitaalisista palveluista syrjäytyneitä tai ainakin syrjäytymisvaarassa olevia on siis Helsingissä merkittävä joukko. Ongelmaa korostaa vielä se, että heissä painottuvat vahvasti iäkkäät helsinkiläiset eli juuri he, jotka tarvitsevat ja käyttävät eniten terveyspalveluja.
Enemmistö vastaajista katsoi, että palveluissa henkilökohtaista tapaamista ei voi korvata sähköisellä yhteydenotolla. Tämä ajatus oli yleinen myös nuorempien ikäluokkien edustajilla, joilla internet-osaaminen on yleensä hyvällä tasolla. Tämä tulos korostaa sitä, että palvelujen digitalisoinnilla on rajansa. Monet palvelut ovat sen tyyppisiä, että niitä ei voi digitalisoida ilman että menetetään tärkeitä puolia vuorovaikutuksesta.
Tietyt internetin ongelmat kuten valesivustojen avulla tehdyt huijaukset ja petokset ovat viime aikoina yleistyneet. Tietoturva sähköisiä palveluja käytettäessä huolestuttaakin monia helsinkiläisiä, etenkin iäkkäitä ja matalammin koulutettuja. Tämä huoli voi muodostaa vakavan esteen palvelujen käytölle. 80 vuotta täyttäneiden helsinkiläisten joukossa myös näköongelmat ovat huomattavalle osalle vaikeutena ja esteenä digitaalisten palvelujen käytölle.
Kaikkiaan tuloksista voi tehdä johtopäätöksen, että kaupungin ja muiden julkisten palvelujen tarjoajien on tärkeää tarjota myös tulevaisuudessa ei-digitaalisia, henkilökohtaiseen tapaamiseen perustuvia palvelujen vaihtoehtoja. Kaupungin harjoittamaa matalan kynnyksen digitukea on myös erittäin tärkeää jatkaa ja kehittää. Tällainen digituki voi saada digitaalisten palvelujen käyttäjiksi niitä, jotka ovat niiden käyttöön halukkaita mutta kokevat taitonsa puutteellisiksi.
Jukka Hirvonen toimii tutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Lähteet
Ahola, Nina & Hirvonen Jukka (2021). Digitalisaation huipulla – ja reunalla. Verkkopalvelujen käyttö ja digisyrjäytyminen Helsingissä ja Suomessa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Helsingin kaupunki, Kaupunkitieto, tutkimuksia 2021:2.
Buchert, Ulla (2021). Sote-palvelujen digitalisointi työntää ihmisiä kyseenalaiseen kanssa- ja puolesta-asiointiin. Blogikirjoitus DigiIN-hankkeen sivustolla. https://digiin.fi/blogi/sote-palvelujen-digitalisointi-tyontaa-ihmisia-kyseenalaiseen-kanssa-ja-puolesta-asiointiin/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
FCG (2025). KAPA – Kaupunki ja kuntapalvelut 2024. FCG Finnish Consulting Group Oy.
Helsingin kaupunki (2026). https://digituki.hel.fi/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Helsingin kaupunki (2025a). Helsinki josta voimme olla ylpeitä. Kaupunkistrategia 2025–2029.
Helsingin kaupunki (2025b). Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutuminen Helsingin kaupungin palveluissa. Kaupunkilaisten kokemuksia ja näkemyksiä 2024. Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, osallisuusyksikkö.
Hirvonen, Jukka & Erjansola, Jenni (2026). Helsinkiläisten rikosuhrikokemukset ja rikoshavainnot. Julkaisematon käsikirjoitus.
Heponiemi, Tarja & Kaihlanen, Anu (2025). Digital exclusion in health and social care services: solutions implemented in Finland Open Access. European Journal of Public Health, Volume 35, Issue Supplement_4, October 2025. Published: 27 October 2025.
Kyytsönen, Maiju & Aalto, Anna-Mari & Vehko, Tuulikki (2021). Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköinen asiointi 2020–2021: Väestön kokemukset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 7/2021.
Poliisi (2025). Tietoverkkopetosrikollisuus vuonna 2024 poliisin silmin. Poliisi/Uutishuone/Uutinen. Julkaistu 17.3.2025. https://poliisi.fi/-/tietoverkkopetosrikollisuus-vuonna-2024-poliisin-silmin(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Virolainen, Antti (2025). Huijaukset rajussa kasvussa vuonna 2024 – pankit saivat pysäytettyä huijattuja maksuja yli 44 miljoonan euron arvosta. Finanssialan uutisia. Julkaistu 19.2.2025. https://www.finanssiala.fi/uutiset/huijaukset-rajussa-kasvussa-vuonna-2024-pankit-saivat-pysaytettya-huijattuja-maksuja-yli-44-miljoonan-euron-arvosta/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Shaheen, Maryam (2026). Digitalisation and Accessibility of Public Services in Finland and Helsinki. Julkaistu 26.2.2026. Helsingin kaupunki, kaupunkitutkimuspalvelut. Puheenvuoroja 2026:1.
Terve Suomi -työryhmä (2023). Terve Suomi-tutkimuksen 2022–2023 perustulokset [Verkkosivu]. Saatavana: thl.fi/tervesuomi/tulokset(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).