Kuntalaisten hyvinvoinnin tilan seuraaminen on muodostunut tärkeäksi osaksi kunnan tehtäviä. Muun muassa terveydenhuoltolaissa määritellään kunnan tehtäväksi terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Lain mukaan ”Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. ” (Terveydenhuoltolaki). Myös tänä vuonna voimaan tulleessa sosiaalihuoltolaissa määritellään, että kunnallisten viranomaisten kuuluu yhteistyössä seurata ja edistää sekä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden että lasten ja nuorten hyvinvointia ja lisäksi poistaa epäkohtia ja ehkäistä niiden syntymistä (Sosiaalihuoltolaki). Samanlaisia velvoitteita löytyy muista laeista kuten nuorisolaista. Oletettavaa on, että kunnan väestön hyvinvoinnin seuraamisen velvoite säilyy kunnilla myös tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennemuutoksen jälkeen.
Vaikka Suomessa on kansainvälisesti kattavat rekisterit, ne eivät kuitenkaan pysty kertomaan kaikkea. Varsinkin rekisteritieto hyvinvoinnista kertoo ennemminkin pahoinvoinnista ja palvelujen ja etuuksien käytöstä kun varsinaisesta hyvinvoinnista. Rekisterit kertovat, kuinka moni ikääntynyt asuu yksin, mutta niiden avulla ei pystytä sanomaan, kuinka moni heistä on yksinäinen. Saamme rekistereistä tiedon siitä, kuinka moni asuu pienituloiseksi määritellyssä asuntokunnassa tai on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen, mutta tämä ei välttämättä kerro sitä, kuinka moni on joutunut tinkimään ruuasta rahan puutteen vuoksi. Niin ikään rekisteritieto terveydestä kuvaa pikemminkin sairastavuutta.
Tästä syystä rekisteritietoa tukemaan tarvitaan tietoa koetusta hyvinvoinnista ja terveydestä, elintavoista ja muista hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Esimerkiksi elintavoilla nähdään olevan iso merkitys kansantautien ehkäisyyn ja sosioekonomisten terveyserojen syntyyn. Rekistereistä tiedämme, kuinka moni sairastaa kansantautejamme, mutta emme pääse käsiksi niihin vaikuttaviin tekijöihin. Rekisterit eivät esimerkiksi pysty kertomaan, millä väestöryhmillä on suurin riski alkoholin liikakäyttöön tai tupakointiin ja mihin ryhmiin terveyskäyttäytymiseen liittyviä ehkäiseviä toimenpiteitä kannattaisi ensisijaisesti kohdentaa.
Tähän selkeään tiedon puutteeseen pyrkii vastaamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH). Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen tavoitteena on tukea kuntia niiden palveluiden suunnittelussa ja arvioinnissa. ATH-tutkimuksessa kerätään väestöryhmittäistä seurantatietoa juuri niistä väestön hyvinvointiin ja terveyteen liittyvistä keskeisistä ilmiöistä, joista ei saada tietoa rekistereistä. Tutkimus käynnistyi vuonna 2010 muutamilla pilottialueilla ja muuttui vuodesta 2012 valtakunnalliseksi, jatkuvaksi tutkimukseksi. Vuosina 2013–2015 ATH-tutkimus on kerännyt tietoa yli 90 000:ltä 20 vuotta täyttäneeltä suomalaiselta, joista helsinkiläisiä oli lähes 10 000. ATH-tutkimuksen tulokset ovat kaikkien käytettävissä interaktiivisen verkkopalvelun kautta (www.thl.fi/ath).
***********
Mitä Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus sitten kertoo meille helsinkiläisten koetusta hyvinvoinnista ja elintavoista? Rekisteri- ja tilastotietojen perusteella tiedämme jo, että helsinkiläisten terveydentila on parempi kuin suomalaisten keskimäärin. Helsingissä sairastetaan harvemmin ja käytetään lääkkeitä keskimääräistä vähemmän. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirrytään koko maata harvemmin (mm. Helsingin kaupungin tietokeskus 2015).
Tätä tukevat myös Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen tulokset. Vuonna 2015 vastanneista 20 vuotta täyttäneistä helsinkiläisistä joka kolmas (32 %) koki terveytensä enintään keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi, kun koko maassa 38 prosenttia vastanneista koki terveytensä enintään keskitasoiseksi. Odotetusti ikääntyneet 75 vuotta täyttäneet helsinkiläiset kokivat terveytensä nuorempia ikäryhmiä useammin heikommaksi, mutta myös koulutustasolla näyttäisi olevan merkitystä koettuun terveyteen. Matalan koulutustason omaavista helsinkiläisistä 40 prosenttia koki terveytensä enintään keskitasoiseksi, kun korkeasti koulutetuista näin koki 27 prosenttia. Lisäksi huomattavaa on, että 29 prosenttia kyselyyn vastanneista helsinkiläisistä aikuisista, ja joka kolmas 20–54-vuotias helsinkiläinen, oli kokenut vähintään kaksi viikkoa jatkunutta masennusoireilua viimeisen vuoden aikana. Koko maassa masennusoireilua oli ollut joka neljännellä vastaajalla.
Rekisterien pohjalta tiedämme kuitenkin myös sen, että vaikka helsinkiläisten terveydentila on keskimääräistä parempi, helsinkiläisten kuolleisuus on hieman koko maata suurempaa ja elinajanodote hieman koko maata matalampi (Mäki 2015a). Osaltaan helsinkiläisten korkeampaa kuolleisuutta selittävät alkoholiperäiset kuolemansyyt (Mäki 2015b). Alkoholi näyttäytyy Helsingin ongelmana myös ATH-tutkimuksessa. Vaikka muuten helsinkiläisten aikuisten elintavat ovat suomalaisten keskimääräistä parempia, on alkoholin liikakäyttö ja humalahakuinen juominen selkeästi yleisempää kuin koko maassa. Joka kolmas 20 vuotta täyttänyt helsinkiläinen käytti liikaa alkoholia. Koulutustasolla ja sukupuolella oli suuri yhteys alkoholin liikakäyttöön: matalasti koulutetuista miehistä 45 prosenttia ja korkeasti koulutetuista naisista 23 prosenttia käyttivät liikaa alkoholia.
Alkoholikäyttäytymistä lukuun ottamatta helsinkiläisten aikuisten elintavat ovat ATH-tutkimuksen tulosten mukaan terveellisempiä kuin koko maassa. Helsinkiläiset tupakoivat vähemmän ja harrastavat useammin liikuntaa. Helsinkiläiset ovat myös harvemmin lihavia ja syövät useammin riittävästi kasviksia. Kuitenkin niin Helsingissä kuin koko maassa erityisesti juuri elintavoissa on väestöryhmien välillä suuria eroja koulutustaustan, sukupuolen ja iän perusteella. Esimerkiksi joka viides helsinkiläinen matalasti koulutettu mies tupakoi päivittäin, kun korkeasti koulutetuista naisista päivittäin tupakoi 6 prosenttia. Matalasti koulutetusta miehistä 41 prosenttia käytti ravinnossaan niukasti tuoreita kasviksia ja 27 prosenttia ei harrastanut ollenkaan vapaa-ajan liikuntaa. Korkeasti koulutetuista naisista 11 prosenttia söi niukasti tuoreita kasviksia ja 12 prosenttia ei harrastanut liikuntaa.
Terveydenhuoltolain tarkoituksena on muun muassa edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta ja kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja (Terveydenhuoltolaki). Tämän pohjaksi tarvitaan ajantasaista tietoa väestöryhmien hyvinvoinnista ja terveydentilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Lisäksi meidän pitää päästä pureutumaan keskiarvoja syvemmälle ilmiöihin. Erityisesti 621 000 asukkaan Helsingissä keskiarvot eivät aina anna todenmukaista kuvaa ilmiöstä, vaan hävittää usein väestöryhmien välisiä eroja.
Helsingin seudulla on tapahtunut asuinalueiden sosioekonomista ja etnistä eriytymistä (Vilkama ym. 2014). Alueiden väliset erot näkyvät myös hyvinvointi- ja terveyseroina. Esimerkiksi helsinkiläisten sairastavuudessa ja elinajanodotteessa löytyy suuria alueellisia eroja kaupungin sisällä (Helsingin kaupungin tietokeskus 2015; Mäki 2015a). Olisikin tärkeää tarkastella, löytyykö kaupunkilaisten koetussa hyvinvoinnissa, terveystottumuksissa ja elintavoissa eroja kaupungin sisällä, ja mitkä tekijät vaikuttavat mahdollisiin hyvinvointieroihin.
Alueelliseen terveys ja hyvinvointitutkimukseen on vastannut vuosina 2013–2015 lähes 10 000 helsinkiläistä aikuista, mikä mahdollistaa aineistoon pureutumisen nykyistä tarkemmalla tasolla. Helsingin kaupungin tietokeskuksessa onkin tarkoitus hyödyntää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Alueellista terveys- ja hyvinvointitutkimusta ja tuottaa tarkasteluja helsinkiläisten terveydestä ja hyvinvoinnista muun muassa eri väestöryhmistä sekä tarkemmalla aluetasolla. Suppean perusraportin Helsingin tuloksista olisi tarkoitus ilmestyä alkuvuodesta 2016. Lähiaikoina luvassa on myös ainakin tarkastelua yksinasuvien näkökulmasta.
Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen tulosraportteja voi tarkastella aihepiireittäin interaktiivisen verkkopalvelun kautta: www.terveytemme.fi/ath
Elise Haapamäki toimii tutkijana Helsingin kaupungin tietokeskuksessa.
Lähteet:
Helsingin kaupungin tietokeskus (2015): Sairastavuus ja kansantauti-indeksit Helsingissä ja peruspiireittäin 2013. Tilastoja 2015:18. Helsingin kaupungin tietokeskus. http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/15_05_25_Tilastoja_18_Haapamaki.pdf
Kaikkonen R, Murto J, Pentala O, Koskela T, Virtala E, Härkänen T, Koskenniemi T, Ahonen J, Vartiainen E & Koskinen S. Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen perustulokset 2010–2015. Verkkojulkaisu: www.thl.fi/ath
Mäki N (2015a): Elinajanodotteen kehitys Helsingissä alueittain 1996–2014. Kvarttti 2015:2. Helsingin kaupungin tietokeskus. http://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/elinajanodotteen-kehitys-helsingissa-alueittain-1996-2014
Mäki N (2015b): Kuolleisuus Helsingissä ja muualla Suomessa. Julkaisematon käsikirjoitus.
Sosiaalihuoltolaki, Finlex http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301
Terveydenhuoltolaki, Finlex https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326#L2
Vilkama K, Lönnqvist H, Väliniemi-Laurson J, Tuominen M (2014) Erilaistuva pääkaupunkiseutu. Sosioekonomiset erot alueittain 2002-2012. Tutkimuksia 2014:1. Helsingin kaupungin tietokeskus. http://www.hel.fi/hel2/helsinginseutu/liitteet/PKS_erilaistuva_seutu_tieke.pdf