Vaikka opiskelu on yläkoulussa ja toisella asteella nuoren päätoiminen työ, moni Helsingin nuorista tekee myös palkkatyötä koulunkäynnin ohella. Koululaisten työssäkäynti herättää aika ajoin keskustelua. Keskiössä on usein pelko siitä, että lukuvuoden aikainen työssäkäynti haittaa koulumenestystä sekä toisaalta huoli siitä, että työnteko muodostuisi taloudellisesti välttämättömäksi nuorille, jotka tulevat pienituloisista perheistä. Aihe limittyykin laajemmin useisiin ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin, kuten koulutuksen maksuttomuuteen, nuorten jaksamiseen sekä nuorten elämänpiirien eriytymiseen.
Huoli lukuvuoden aikaisesta työssäkäynnistä on saanut vastakaikua myös tutkimuksesta. Suomessa yläkoululaisen 10 tuntia viikoittain ylittävä työssäkäynti on yhdistetty muun muassa haitallisiin toimintamalleihin nuoren elämässä, kuten päihteiden käyttöön (Kouvonen 2002). Kuitenkin olosuhteet, kuten työnteon määrä ja laatu, mutta myös nuoren tausta ja työnteon motiivi on todettu olennaiseksi tulkittaessa työssäkäynnin mahdollisia seurauksia nuoren elämässä (ks. Mortimer 2010). Suomessa alaikäisten työntekoa säädellään lailla ja etenkin oppivelvollisuusikäisen koulunkäynti pyritään turvaamaan työnteon määrää ja luonnetta rajoittamalla (Laki nuoresta työntekijästä 998/1993).
Helsingin nuorten työssäkäyntiä on kartoitettu edellisen kerran Nuoret Helsingissä 2011-tutkimuksessa. Tuolloin tarkastellussa aineistossa työssäkäynnin yleisyys ei ollut yhteydessä perheen taloudelliseen tilanteeseen, vaan nuoret kokivat oman rahan lähinnä tarpeellisena oman kuluttamisen rahoittamiseksi (Keskinen & Nyholm 2012).
Työssäkäyntiin koulutyön ohella liittyy myös paljon hyvää. Työelämässä nuori saa hyödyllistä työkokemusta ja oppii tärkeitä vuorovaikutustaitoja. Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville työ parhaassa tapauksessa tukee opintoja. Omien menojen kattaminen itse tienatulla rahalla voi olla nuorelle tärkeää ja toimia keinona harjoitella taloudenhallintaa. Se voi myös toisaalta auttaa epäsuorasti perheen taloudellista tilannetta, kun nuori kustantaa joitain menojaan itse sen sijaan, että vanhemmat maksaisivat kaiken.
Aineisto ja tutkimuskysymys
Helsinkiläisnuoret elävät erilaisissa perheissä ja moninaisissa elämäntilanteissa. Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, eroavatko erilaisista taustoista tulevat nuoret työssäkäynnin suhteen ja ovatko nuorten elinolot yhteydessä työssäkäynnin yleisyyteen. Artikkelissa myös analysoidaan työssäkäyntiä nuoren koulussa jaksamisen näkökulmasta: Onko työssäkäyvien nuorten ja muiden nuorten välillä eroja koulumotivaation tai uupumisen kokemuksissa?
Artikkeli pohjautuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn Helsinki-aineistoon. Työssäkäynnistä opiskelun ohella on aiemmin kouluterveyskyselyssä kysytty vuosina 2008, 2010 ja 2013. Tuoreimmassa kyselyssä [1] työssäkäyntiä selvitettiin kysymyksellä Teetkö opiskelun ohella iltapäivisin, iltaisin tai viikonloppuisin työtä, josta sinulle maksetaan palkkaa (kyllä / en)? Työssäkäynnin määrää selvitettiin kysymyksellä Työskenteletkö keskimäärin viikossa 1-5 tuntia / 6-10 tuntia / yli 10 tuntia? Peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista työssäkäyntiä koskevaan kysymykseen vastasi 4 691 nuorta, lukioissa vastanneiden määrä oli 3 644 ja ammattioppilaitoksissa 1 959.
Artikkelissa esitettyjen tulosten voidaan olettaa edustavan Helsingin perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvien sekä toisen asteen 1. ja 2. vuosikurssilla opiskelevien työssäkäyntiä. Huomionarvoista kuitenkin on kyselyyn vastanneiden ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoiden vanhempi ikärakenne: lähes 60 prosenttia heistä oli yli 20-vuotiaita, kun lukiolaisista vastaava osuus oli prosentti. Ero ikärakenteessa osittain selittikin eroja toisen asteen koulutusmuotojen välillä.
Alkuun erittelen nuorten työssäkäynnin yleisyyttä, määriä ja muutosta verrattuna aiempiin vuosiin. Sen jälkeen siirryn tarkastelemaan työssäkäyntiä nuoren taustan – sukupuolen, syntyperän ja äidin koulutuksen – mukaan. Tämän jälkeen nostan esiin eroja työssäkäyvien nuorten elinoloissa verrattuna muihin nuoriin. Lopuksi analysoin kouluinnon ja uupumisen yhteyksiä työntekoon opiskelun ohella.
Työssäkäynti yleisintä toisella asteella opiskelevilla tytöillä
Helsingin yläkoulujen 8.- ja 9.-luokkalaisista noin joka kymmenes tekee koulunkäynnin ohella palkallista työtä. Työssäkäynti yleistyy toiselle asteelle mentäessä: toisen asteen opiskelijoista työssäkäyviä on noin joka viides. Työssäkäynti on hieman yleisempää ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla kuin lukiolaisilla. Helsingin lukiolaisista lukuvuoden aikana palkkatyössä käy 19 prosenttia ja ammattioppilaitosten opiskelijoista 23 prosenttia. Tämä ero selittyi näiden kahden oppilaitostyypin opiskelijoiden erilaisella ikärakenteella; kun ikä vakioitiin, työssäkäynnissä ei ollut eroja toisen asteen koulutusmuotojen välillä. Koko maan tasolla nuorten työssäkäynti ei eroa merkittävästi Helsingistä.
Työssäkäynti opiskelun ohella on vähentynyt selvästi viimeisen vuosikymmenen aikana (Kuvio 1). Vielä vuonna 2008 Helsingin yläkoululaisista joka viides teki töitä opiskelun ohessa. Lukiolaisista palkkatyössä lukuvuoden aikana oli tuolloin 27 prosenttia ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 35 prosenttia.
Yläkoulussa työssäkäynti on yhtä yleistä tytöillä ja pojilla, mutta toisella asteella sukupuolten väliset erot kasvavat: sekä lukiossa että ammatillisessa oppilaitoksessa tytöt käyvät töissä lukuvuoden aikana selvästi poikia useammin (Kuvio 2). Lukiossa palkkatyötä opiskelun ohella teki 22 prosenttia tytöistä ja 14 prosenttia pojista. Yleisintä työssäkäynti on ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla tytöillä, joista reilu neljännes teki töitä koulun ohella. Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista pojista työssäkäyvien osuus oli vajaa viidennes. Toisella asteella sukupuolten välinen ero työssäkäynnissä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä.
Osa nuorista työskenteli opintojen ohella verrattain tiiviisti, eli enemmän kuin 10 tuntia viikossa (Kuvio 2). Yläkoululaisten keskuudessa 10 tuntia viikossa ylittävä työskentely on hyvin vähäistä, osuus on noin prosentti kaikista 8.- ja 9.-luokkalaisista. Lukiossakin osuus kasvoi vain hieman: lukiolaisista kolme prosenttia työskenteli viikoittain 10 tuntia tai enemmän. Yleisintä intensiivinen työssäkäynti oli ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla, joista vajaa kymmenesosa teki töitä viikon aikana vähintään 10 tuntia. Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien vanhempi ikärakenne selitti kuitenkin noin puolet tästä erosta toisen asteen oppilaitostyyppien välillä.
Sukupuolten väliset erot olivat kaikilla kouluasteilla tilastollisesti merkitseviä myös keskimäärin yli 10 tuntia viikoittain työskentelevien nuorten keskuudessa. Pojat tekivät yläkoulussa hieman tyttöjä useammin yli 10 tuntia viikossa töitä. Toisella asteella taas ero sukupuolen mukaan tarkasteltuna oli päinvastainen. Suurin ero tyttöjen ja poikien välillä oli ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla: tytöistä 11 prosenttia ja pojista kuusi prosenttia työskenteli viikoittain 10 tuntia tai enemmän.
Kaikkiaan Helsingin työssäkäyvät yläkoululaiset ja lukiolaiset työskentelevät useimmiten keskimäärin 1–5 tuntia viikossa. Peruskoulun 8. ja 9. luokkien työssäkäyvistä opiskelijoista 1–5 tuntia viikossa töitä tekevien osuus oli 70 prosenttia ja lukio-opiskelijoilla vastaava osuus oli vajaa 60 prosenttia. Ammattiin opiskelevilla työskentelyn määrä jakautui siten, että suurimman osuuden muodostivat yli 10 tuntia viikossa työskentelevät, 38 prosenttia. Kolmasosa työssäkäyvistä ammattikoululaisista työskenteli 1–5 tuntia viikossa ja 29 prosenttia teki töitä 6–10 tuntia viikossa.
Yläkoulussa erityisesti ulkomaalaistaustaiset nuoret tekevät töitä
Yläkoulussa ja lukiossa nuoren syntyperän ja työssäkäynnin välillä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys (Kuvio 3). Peruskoulun 8.- ja 9.- luokkalaisilla palkkatyön tekeminen koulutyön ohella oli huomattavasti yleisempää ulkomaalaistaustaisilla [2] kuin suomalaistaustaisilla nuorilla. Ulkomaalaistaustaisista yläkoululaisista 18 prosenttia kävi töissä, kun suomalaistaustaisilla vastaava osuus oli 10 prosenttia. Erityisesti ensimmäisen sukupolven ulkomaalaistaustaiset nuoret kävivät töissä, mutta myös toisen polven ulkomaalaistaustaiset olivat työssäkäyviä selvästi suomalaistaustaisia yleisemmin. Yläkoulussa myös yli 10 tuntia työskentelevä nuori oli yleisemmin ulkomaalaistaustainen kuin suomalaistaustainen.
Ero nuoren syntyperän mukaan kuitenkin kääntyi päinvastaiseksi lukiossa: lukio-opintojen ohessa töitä teki suomalaistaustaisista lukiolaisista joka viides, mutta ulkomaalaistaustaisista nuorista vain joka kymmenes. Etenkin ensimmäisen sukupolven ulkomaalaistaustaiset kävivät harvemmin töissä. Kuitenkin myös toisen sukupolven ulkomaalaistaustaisten työssäkäynti oli suomalaistaustaisia selvästi vähäisempää. Ammatillisessa oppilaitoksessa työssäkäynti oli hieman yleisempää suomalaistaustaisilla kuin ulkomaalaistaustaisilla, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Ammatillisessa oppilaitoksessa maahanmuuton eri sukupolvet eivät eronneet työssäkäynnin suhteen.
Äidin koulutustason mukaan tarkasteltuna työssäkäynnissä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Yläkoulussa työnteko oli hieman muita yleisempää vain perusasteen suorittaneiden äitien lapsilla, lukiossa taas yleisimmin työssäkäyviä olivat korkeakoulutettujen äitien lapset. Lukiolaisten äidit ovat ylipäätään korkeimmin kouluttautuneita. Ammattioppilaitosten työssäkäyvien nuorten osuudet eivät poikenneet toisistaan äidin koulutustason mukaan.
Lukiolaiset työssäkäyvät kokevat perheen taloudellisen tilanteen heikoksi muita useammin
Kokemus perheen taloudellisesta tilanteesta oli yhteydessä nuoren työssäkäyntiin ainoastaan lukiossa. Työssäkäyvät lukiolaiset kokivat perheensä taloudellisen tilanteen korkeintaan kohtalaiseksi keskimäärin useammin kuin ei-työssäkäyvät. Lukio-opintojen ohella työssäkäyvistä 35 prosenttia piti perheensä taloudellista tilannetta kohtalaisena tai sitä huonompana, kun muilla nuorilla vastaava osuus oli 30 prosenttia. Yli 10 tuntia viikoittain työskentelevistä lukiolaisista taas hieman useampi, 38 prosenttia koki taloudellisen tilanteen perheessä korkeintaan kohtalaiseksi. Vanhemman työttömyys ei millään kouluasteella ollut yhteydessä nuoren työssäkäyntiin.
Työssäkäyvät nuoret eroavat opiskelutovereistaan myös perhemuodon suhteen (Kuvio 4). Erot olivat kaikilla kouluasteilla tilastollisesti erittäin merkitseviä silloin, kun nuori ei asunut molempien vanhempiensa kanssa. Etenkin toisella asteella lukuvuoden aikana työssäkäyvät asuvat muita nuoria yleisemmin ilman vanhempiaan. Niin ikään molempien vanhempien kanssa asuminen on harvinaisempaa työssäkäyville kuin muille toisen asteen opiskelijoille. Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat erottautuvat ylipäätään varsin selvästi lukiolaisista, mikä pitkälti liittyy vastaajien vanhempaan ikärakenteeseen.
Yli 10 tunnin viikoittainen työaika yhteydessä koulu-uupumukseen yläkoululaisilla ja lukiolaisilla
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kouluinnon [3] ja koulu-uupumuksen [4] yhteyttä työssäkäyntiin lukuvuoden aikana. Kouluinto ei merkittävästi poikennut työssäkäyvien ja muiden nuorten kesken. Lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat työssäkäyvät nuoret kokivat hieman muita useammin energisyyttä, innostusta sekä uppoutumista koulutyöhön. Yhteys ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä.
Työssäkäynti itsessään ei ollut yhteydessä nuorten kokemaan uupumukseen koulutyössä. Työnteon määrä näyttäisi kuitenkin olevan avainasemassa siinä, kokeeko nuori myös uupumuksen tunnetta opinnoissa: Yläkoulussa ja lukiossa opiskelevista nuorista yli 10 tuntia viikoittain työskentelevät kokivat muita useammin koulu-uupumusta ilmentäviä tunteita, kuten hukkumista koulutyöhön, opintojen merkityksettömyyttä sekä riittämättömyyden tunteita opinnoissa (Kuvio 5).
Yläkoulussa uupumuksen kokemuksia oli jopa 35 prosentilla yli 10 tuntia työskentelevistä nuorista, mutta vain 15 prosentilla muista nuorista. Lukiossa koulu-uupumusta koki 26 prosenttia yli 10 tuntia viikossa työskentelevistä ja 16 prosenttia muista nuorista. Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien kohdalla tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ei ollut. Ammattioppilaitosten opiskelijat kokivat ylipäätään muita harvemmin uupumuksen tunteita koulutyöhön liittyen.
Päätelmät
Yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden lukuvuoden aikainen työssäkäynti on selvästi harvinaisempaa nyt kuin vajaa kymmenen vuotta sitten. Kehitys voi johtua taloustaantumasta. Suhdannemuutokset työmarkkinoilla heijastuvat muuta väestöä voimakkaammin etenkin nuoriin. Nuoret ovat joustavaa työvoimaa – osa-aikaiset ja määräaikaiset työsuhteet ovat nuorille tyypillisiä.
Viikoittainen työssäkäynti on kuitenkin edelleen osa monen helsinkiläisnuoren arkea. Vielä yläkoulussa työssäkäyvät nuoret jakautuvat tasaisesti tyttöihin ja poikiin, mutta myöhemmin työnteko koulutyön ohella eriytyy sukupuolen mukaan; niin lukiossa kuin ammatillisessa oppilaitoksessa tytöt ovat palkkatyössä selvästi poikia useammin. Toisella asteella tytöt myös työskentelevät yleisemmin tiiviisti, eli vähintään 10 tuntia viikoittain.
Kiinnostavaa on syntyperän ja työssäkäynnin välisen yhteyden muutos yläkoulusta lukioon mentäessä. 8.- ja 9.-luokkalaisista erityisesti ulkomaalaistaustaiset nuoret käyvät koulun ohessa töissä, kun taas lukiossa ero oli päinvastainen: suomalaistaustaiset nuoret olivat selvästi yleisemmin työssäkäyviä kuin ulkomaalaistaustaiset. Ammatillisessa oppilaitoksessa eroja syntyperän mukaan ei ollut. Perusasteen jälkeisessä siirtymässä tapahtuu ehkä jonkinlaista valikoitumista siinä, miten nuoret jakautuvat lukioon ja ammattioppilaitokseen meneviin. Aineisto ei kuitenkaan mahdollista tuloksen selittämistä tällä tarkastelulla.
Tarkastellun aineiston perusteella voidaan todeta, että kouluvuoden aikana palkkatyötä tekevien ja muiden nuorten elinolot Helsingissä eroavat jossain määrin toisistaan. Perhemuoto oli yhteydessä työssäkäyntiin: Itsenäisesti asuvat nuoret kävivät ikätovereitaan useammin töissä. Toisen asteen opintojen ohessa työssäkäyvät nuoret asuivat muita nuoria harvemmin molempien vanhempiensa kanssa. Lisäksi lukiolaisista juuri työssäkäyvät nuoret kokivat muita useammin perheensä taloudellisen tilanteen korkeintaan kohtalaiseksi. He myös asuivat yleisemmin vain yhden vanhemman kanssa tai ilman vanhempiaan, eli oletettavasti pienempituloisissa kotitalouksissa.
Nuorten opintomenestystä ja tulevaisuutta koskevien paineiden kasvaminen sekä etenkin toisella asteella opiskelevien tyttöjen uupumus puhuttavat aika ajoin. Tässä artikkelissa esitetyt tulokset antavat viitteitä siitä, että etenkin tiiviisti kouluvuoden aikana työssäkäyvien nuorten jaksamiseen on syytä jatkossakin kiinnittää huomiota. Yli 10 tuntia viikoittain yläkoulun ja lukion aikana työskentelevien nuorten joukko on verrattain pieni. Nämä nuoret kuitenkin kokevat selvästi ikätovereitaan useammin uupumusta koulutyössä.
Syitä koululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden työssäkäynnille tai työnteon mahdollisia hyötyjä tai haittoja ei tämän aineiston puitteissa ole mahdollista selvittää. Tulokset tarjoavat kuitenkin aihetta pohtia, onko tietynlaisesta taustasta tai elinoloista tuleville nuorille toisia tärkeämpää hankkia tuloja työskentelemällä myös lukuvuoden aikana. Jokaiselle nuorelle on tärkeää taata yhdenvertainen mahdollisuus keskittyä opiskeluun ja viettää palautumisen kannalta tärkeää vapaa-aikaa. Toisaalta työnteolla on myös positiivisia vaikutuksia – kosketuspinta työelämään voi motivoida suorittamaan opinnot loppuun ja työkokemuksen kerryttäminen on usein hyvä panostus tulevaisuuteen.
Hanna Ahtiainen toimii projektitutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.
[1] Kysymyksenasettelu on muuttunut hieman, sillä ennen vuotta 2017 nuorilta kysyttiin: Oletko käynyt viime lukukauden aikana työssä opiskelun ohessa iltapäivisin, iltaisin tai viikonloppuisin? Työskenteletkö keskimäärin viikossa En / Kyllä / 1-5 tuntia / 6-10 tuntia / yli 10 tuntia?
[2] Ulkomaalaistaustaisella eli syntyperältään ulkomaalaisella tarkoitetaan henkilöä, jonka molemmat vanhemmat tai ainut tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Ulkomaalaistaustaiset jakautuvat ulkomailla syntyneiden ensimmäiseen sukupolveen ja Suomessa syntyneiden toiseen sukupolveen.
[3] Kouluintoa mittaava indikaattori tuottaa tietoa kouluintoa kokevien nuorten osuudesta ja perustuu kysymykseen: "Entä kuinka usein olet kokenut seuraavia koulutyöhön tai opiskeluun liittyviä tunteita?" 1) en juuri koskaan (0 pistettä), 2) muutaman kerran kuukaudessa (0 pistettä), 3) muutamana päivänä viikossa (1 piste), 4) lähes päivittäin (2 pistettä). Summaindikaattori muodostuu kolmesta osiosta: 1) koulussa olen täynnä energiaa, 2) olen innostunut koulusta, 3) olen uppoutunut koulunkäyntiin. Tarkastelussa ovat mukana yhteensä 3–6 pistettä saaneet vastaajat. Vastaajan on täytynyt vastata kaikkiin osioihin. Indikaattori perustuu kouluinnon mittaamiseen kehitettyyn Schoolwork Engagement Inventory (SEI) -kyselylomakkeeseen.
[4] Koulu-uupumusta mittaava indikaattori tuottaa tietoa koulu-uupumusta kokevien nuorten osuudesta ja perustuu kysymykseen: "Oletko kokenut seuraavanlaisia tunteita koulutyöhösi tai opiskeluusi liittyen?" Vastausvaihtoehdot: 1) en juuri koskaan (0 pistettä), 2) muutaman kerran kuukaudessa (0 pistettä), 3) muutamana päivänä viikossa (1 piste), 4) lähes päivittäin (2 pistettä). Summaindikaattori muodostuu kolmesta osiosta: 1) tunnen hukkuvani koulutyöhön, 2) tuntuu, ettei opinnoillani ole enää merkitystä, 3) minulla on riittämättömyyden tunteita opinnoissani. Tarkastelussa ovat mukana yhteensä 3–6 pistettä saaneet vastaajat. Vastaajan on täytynyt vastata kaikkiin osioihin. Indikaattori perustuu koulu-uupumuksen mittaamiseen kehitettyyn School Burnout Inventory (SBI-10) -kyselylomakkeeseen.
Lähteet:
Kouvonen, A. (2002): Part-Time Work and Deviant Behaviour among Finnish Adolescents. National Research Institute of Legal Policy, Publication No. 191.
Keskinen, V. & Nyholm, A. S. (2012). Nuoret Helsingissä 2011. Vapaalla, koulussa ja vaikuttamassa. Helsingin kaupungin tietokeskus, Tutkimuksia 2012:3.
Laki nuorista työntekijöistä (998/1993). http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930998 (Viitattu 27.11.2018).
Mortimer J. T. (2010). Benefits and Risks of Adolescent Employment. The prevention researcher, 17(2), 8-11.