Tutkimuksen taustaa
Vuonna 2015 Euroopan puheenaiheena olivat turvapaikanhakijat, joita saapui Suomeenkin huomattavasti tavallista enemmän. Kyseisenä vuonna Suomeen tehtiin yli 32 000 turvapaikkahakemusta, kun esimerkiksi vuonna 2014 hakemuksia saapui noin 3 600 ja vuonna 2016 enää hieman yli 5 600 (Maahanmuuttovirasto 2015; 2018). Vuoden 2015 kaikista turvapaikkahakemuksista reilu 20 000 oli irakilaisten tekemiä (Maahanmuuttovirasto 2018). Vuonna 2016 tehdyn selvityksen mukaan noin puolella turvapaikanhakijoista oli peruskoulun jälkeisiä opintoja. Kartoitukseen osallistuneesta noin tuhannesta turvapaikanhakijasta 16 prosenttia oli suorittanut korkeakoulututkinnon, ja 11 prosentilla oli korkeakouluopintoja takanaan. (Sandberg & Stordell 2016, 17.)
Helsingin kaupungin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä päätettiin tehdä tutkimus pienestä, valikoituneesta joukosta ammattitaitoisia tai muutoin hyvin koulutettuja turvapaikanhakijoita. 22:ta englannin kielen taitoista irakilaista haastateltiin ensimmäisen kerran marraskuun 2015 ja huhtikuun 2016 välisenä aikana, jotta Suomeen turvapaikanhakijana tulleiden alkutaipaleesta ja uuteen maahan sopeutumisesta saataisiin lisää tietoa. Tämän jälkeen haastatelluista seitsemän, joista kolme naisia, sai luvan jäädä Suomeen, ja heidän polkujaan Suomessa ja suomalaisilla työmarkkinoilla seurattiin kaupungin tutkimuksissa aina kevääseen 2018 asti (Yijälä & Luoma 2018; Yijälä & Nyman 2017).
Suomen ja Irakin välinen kulttuurinen etäisyys on suuri, minkä vuoksi monet tavat ja käytänteet voivat olla vieraita juuri maahan muuttaneelle. Tässä artikkelissa tarkastellaan, millaisia asioita vuonna 2015 Suomeen saapuneet irakilaiset osaajat ovat oppineet maassa asuessaan. Millaisia muutoksia heidän arvoissaan ja asenteissaan on tapahtunut? Miten heidän suhteensa suomalaisiin on kehittynyt noin kahden ja puolen vuoden maassaolon aikana?
Kulttuurista oppimista voidaan lähestyä akkulturaatioteorian näkökulmasta. Akkulturaatiolla tarkoitetaan yksilön sopeutumis- ja muutosprosessia, joka edellyttää pitkäkestoista vuorovaikutusta eri kulttuureja edustavien ihmisten välillä ja jonka seurauksena joko toisen tai molempien kulttuuriset mallit muuttuvat ja sopeutuminen uuteen kulttuuriin alkaa (Redfield, Linton & Herskovits 1936). Akkulturaatioprosessin aikana maahanmuuttajan on valittava, kuinka paljon hän haluaa säilyttää omaa kulttuuriaan uudessa maassa ja kuinka paljon puolestaan omaksua uutta (Berry 1997).
Akkulturaatiotutkimuksessa sopeutumista voidaan kuvailla eri ulottuvuuksien avulla. Sosiokulttuurinen sopeutuminen on kulttuurista oppimista: maahanmuuttajan on tärkeää omaksua sellaisia taitoja, joita hän tarvitsee uudessa maassa arjessa selviytymiseen ja sosiaalisten suhteiden luomiseen (esim. Ward 2001). Psykologinen sopeutuminen on yhteydessä psyykkiseen ja emotionaaliseen hyvinvointiin ja elämäntyytyväisyyteen (Berry 1997). Taloudellisen sopeutumisen käsitteellä voidaan mitata työllistymistä sekä työn mielekkyyttä ja vaikuttavuutta uudessa kulttuurissa (Berry 1997, 14). Neljäntenä ulottuvuutena on tutkittu maahanmuuttajien sosiopsykologista sopeutumista, jolla tarkoitetaan yksilön identiteetissä, arvoissa ja asenteissa tapahtuvia muutoksia (Liebkind ym. 2012). Tässä artikkelissa huomio kiinnittyy haastateltujen oppimiskokemusten tarkastelun vuoksi pääasiassa heidän sosiokulttuuriseen ja sosiopsykologiseen sopeutumiseensa.
Aineisto
Tutkimukseen osallistunut joukko irakilaisia turvapaikanhakijoita on pieni ja valikoitunut. Toisin kuin monet muut vuonna 2015 Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat, haastatellut ovat koulutettuja ja englannin kielen taitoisia. Monella oli kotimaassaan mieluisa työpaikka ja hyvät ansiot, mutta Suomessa heidän tehtävänään on ollut elämän rakentaminen täysin vieraassa kulttuurissa ja ympäristössä.
Ensimmäiselle haastattelukierrokselle osallistui 22 oleskelulupahakemukseensa päätöstä odottavaa turvapaikanhakijaa. Tällöin haastatellut asuivat vastaanottokeskuksessa tai kotimajoituksessa Helsingissä ja Turussa. Heistä seitsemän, joista kolme naisia, sai luvan jäädä Suomeen, ja heidät haastateltiin toistamiseen alkuvuodesta 2017 ja kolmannen kerran keväällä 2018. Tavoitteena oli tuottaa tietoa koulutettujen turvapaikanhakijataustaisen maahanmuuttajien taloudellisesta sopeutumisesta Suomessa, mutta tarkastelussa hyödynnettiin myös sopeutumisen muita ulottuvuuksia: millaisia sosiaalisia suhteita haastatellut ovat luoneet suomalaisiin, millaisena suomalainen kulttuuri näyttäytyy heille, millaisia työelämäpolkuja heillä on ollut ensimmäisen vajaan kolmen Suomessa vietetyn vuoden ajan ja miten he ovat pärjänneet Suomessa taloudellisesti?
Seuraavaksi tarkastelun kohteena ovat seitsemän turvapaikanhakijana tulleen kokemukset siitä, millaisia asioita he ovat Suomessa asuessaan oppineet. Analyysin tulokset pohjautuvat pääsääntöisesti kolmannella haastattelukierroksella saatuihin vastauksiin. Tällöin haastatellut olivat asuneet Suomessa noin kaksi ja puoli vuotta ja heillä oli mahdollisuus reflektoida kokemiaan asioita jo melko pitkällä aikavälillä.
Haastateltujen oppimiskokemuksia vajaan kolmen Suomessa vietetyn vuoden ajalta
Tuloksia luettaessa on hyvä pitää mielessä se, että Irakissa vallitsee kollektivistinen kulttuuri, jossa perhettä ja yhteisöä arvostetaan suuresti. Maassa ei tunneta sosiaaliturvaa, ja vaikeina aikoina perheenjäsenet huolehtivat toisistaan. Naisten asema on Irakissa monin tavoin rajoitettu, eikä heillä ole samanlaisia oikeuksia tai vapautta, kuin mihin Suomessa on totuttu. Laajan perheen ympäröimänä asuneet haastatellut jättivät kotimaansa ja lähtivät hakemaan turvapaikkaa yksin, ilman läheisten tukea ja turvaa. Haastatelluista naiset pääsivät Suomeen tulon alkuaikoina asumaan suomalaisiin perheisiin, kun taas miehet asuivat pääsääntöisesti vastaanottokeskuksissa ja yksityismajoituksissa. Kolmannen haastattelukierroksen aikoihin seitsemästä haastatelluista viisi asui yksin, yksi perheensä kanssa ja yksi suomalaisen puolisonsa kanssa.
Suomalaisesta kulttuurista opittua
Usein toistuvia stereotypioita suomalaisesta kulttuurista ovat runsas kahvin juominen, hiljaisuus sekä ihmisten vaalima yksityisyys ja oman tilan tarve. Nämä stereotypiat ovat myös todellisia haastateltujen kokemuksia ja kuvauksia siitä, mitä he mainitsevat oppineensa suomalaisesta kulttuurista tai millaisia tapoja he ovat omaksuneet. Yksi haastatelluista kertoo alkaneensa perisuomalaiseen tapaan juoda kahvia päivittäin. Toinen taas sanoo ensin vihanneensa suomalaista ruokaa, mutta hänen inhonsa on lopulta vaihtunut mieltymykseksi suomalaiseen ruokaan sen terveellisyyden vuoksi. Samaisen haastatellun mukaan hänen oma äänekäs käyttäytymisensä esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä on vaihtunut kovaäänisten ihmisten karsastamiseen: ”I think I was noisy in the buses and now I am super super quiet. And I hate noisy people. [nauraa] I have integrated.”
Suomalaisten täsmällisyys ja lakien noudattaminen saavat myös mainintoja haastatteluissa. Sitä, että lakia ja erilaisia sääntöjä kunnioitetaan ja noudatetaan, on opittu arvostamaan. Toimivaan järjestelmään sisältyy kuitenkin byrokratiaa, joka on aiheuttanut harmaita hiuksia niille haastatelluista, jotka ovat yrittäneet yhdistää pieniä tuloja ja sosiaalietuuksia. Byrokratia saa siitä huolimatta myös kiitosta, sillä säännöt ovat samat kaikille ja niiden kanssa oppii elämään.
Suomalaisen kulttuurin omaksuminen on silti paljon muutakin kuin kahvin nauttimista ja sääntöjen opettelemista. Osa oppimiskokemuksista on sävyltään negatiivisia. Monen haastatellun on ollut vaikea ymmärtää ihmisten välistä etäisyyttä ja yksityisyyden tarvetta Suomessa. Toisaalta yksi haastelluista kuvaa itseään epäsosiaaliseksi persoonaksi, jonka on helpompi olla Suomessa, jossa jokainen on vastuussa omista tekemisistään, kuin yhteisöllisessä Irakissa. Kyseinen haastateltu kokee suomalaisen tavan olla ja elää läheisemmäksi itselleen kuin irakilaisen, mutta hän myös toteaa, että hänen erakkomainen luonteensa on vain vahvistunut Suomessa. Maahanmuuttajien sopeutumisesta tehtyjen tutkimusten mukaan kantaväestön edustajien kanssa solmittujen sosiaalisten suhteiden vähyys voi hidastaa sosiokulttuurista mutta myös taloudellista sopeutumista uudessa maassa (esim. Vinokurov ym. 2017). Tämän vuoksi maahanmuuttajien sosiaalisia taitoja tulisi tukea sen sijaan, että heidän annetaan sulkeutua yksinäisyyteen tai omiin etnisiin ryhmiinsä.
Suomen kielen oppimisessa haastatellut ovat yhtä lukuun ottamatta vielä siinä vaiheessa, että kommunikointi suomalaisten kanssa onnistuu parhaiten englannin kielellä. Suomen kielen merkitys sopeutumisen edistäjänä sai kuitenkin vain vähän mainintoja. Suomen kielen osaaminen on haastateltujen mukaan ennen kaikkea työllistymisen edellytys, ja tunne yhteiskunnan täysivaltaisesta jäsenyydestä näyttäisi vahvistuvan ennemminkin kantaväestön osoittamasta arvostuksesta ja hyväksynnästä kuin sujuvasta kielitaidosta.
Henkilökohtaiset oppimiskokemukset ja arvot
Voimakkaimpana henkilökohtaisena oppimiskokemuksena haastateltujen puheessa toistuu itsenäistyminen ja vastuun ottaminen omasta itsestään. Perheen ja yhteisön luomat tukiverkot jäivät Irakiin, ja vaikka monen haastatellun sosiaaliset verkostot koostuvat Suomessa pääosin muista irakilaisista, jokaisen on pitänyt Suomessa oppia tulemaan toimeen omillaan.
Suomessa yhteiskunta vastaa taloudellisesta turvasta, mikä on uusi asia Irakista muuttaneille. Kattavan sosiaaliturvan ansiosta jonkinlainen toimeentulo on taattu kaikille, mutta perusturvan varassa eläminen voi olla vaikeaa lähtömaan mittapuulla hyvään elintasoon tottuneille. Rahat on saatava riittämään korkeiden elinkustannusten Suomessa, ja etenkin Helsingissä jo pelkät asumismenot vievät suuren osan kuukausittaisista tuloista. Yksi naisista kertoo panostaneensa Irakissa kauniisiin merkkivaatteisiin, mutta Suomessa hänen on täytynyt opetella ostamaan vaatteensa käytettyinä. Haastatellun mukaan muutos elintasossa oli alkuun vaikea kohdata, mutta kokemus on vaikuttanut merkittävästi hänen arvoihinsa: elämässä on muitakin sisältöjä kuin kalliit vaatteet ja tavarat.
Arvomaailman ja ajatusten muuttuminen on toinen haastateltujen mainitsema tärkeä henkilökohtainen oppimiskokemus. Uskonnollisessa ja patriarkaalisessa maassa asuneille Suomen vapaa ilmapiiri on uusi asia. Etenkin naiset kokevat, että Suomessa he ovat vapaita olemaan sellaisia, kuin haluavat. Täällä ei myöskään tarvitse pelätä, millaisista asioista voi keskustella tai kirjoittaa. Kaksi naisista mainitsee, että Suomessa heille on tarjoutunut mahdollisuus harrastaa asioita, joita Irakissa ei pidetty naisille soveliaana. Sallivaan ilmapiiriin pääseminen onkin saanut haastatellut kyseenalaistamaan oman kotimaansa sekä kulttuurisia että uskonnollisia tapoja ja normeja: ”There is a lot of things like… we have them already from the family and the culture, but we don’t think [if] it is right or no, is it wrong or no. So, now I think here in Finland, the best thing [is that] now I can think.”
Vaikka tiukkoihin sääntöihin tottuneille naisille ero suomalaisen ja irakilaisen yhteiskunnan välillä voi olla jopa suurempi kuin miehille, myös miesten ajatusmaailmassa on tapahtunut muutoksia. Yksi miehistä kertoo tulleensa aiempaa tietoisemmaksi ihmisoikeuksista ja olevansa avoimempi kohtaamaan esimerkiksi erilaisuutta. Hänen mukaansa monet edellä mainitun kaltaiset asiat ovat osin vielä abstrakteja hänelle, mutta Suomessa asuessaan hän on alkanut pohtia tällaisia kysymyksiä aiempaa enemmän.
Sosiaalisten suhteiden opettamaa
Yksi kiinnostavimmista teemoista haastatteluaineistossa on se, millainen prosessi sosiaalisten suhteiden luominen suomalaisiin on ollut haastatelluille. Suomalaista yhteiskuntaa pidetään yleisesti ottaen melko sulkeutuneena ja vaikeasti lähestyttävänä, mutta siitä huolimatta toisen haastattelukierroksen aikaan kaikki kolme naista ja yksi mies kertoivat saaneensa useita suomalaisia ystäviä ja ammatillisia kontakteja. Heidän sosiokulttuurinen sopeutumisensa näytti tuolloin edistyvän myönteisellä tavalla. Kolmannella haastattelukierroksella heidän näkemyksensä suomalaisista olivat kuitenkin muuttuneet aiempaa kielteisemmäksi. Alun innostus verkostojen luomisesta oli vaihtunut pettymykseen ja kantaväestön edustajista etääntymiseen. Seitsemästä haastatellusta kolme mainitsi sanan ”luottamus” siinä merkityksessä, että he ovat oppineet olemaan luottamatta suomalaisiin.
Luottamuspula juontuu haastateltujen kertoman perusteella ihmissuhteissa kohdattuihin pettymyksiin. Haastatellut eivät halunneet kertoa yksityiskohtaisesti henkilökohtaisista asioistaan, mutta heidän puheestaan on tulkittavissa mahdollinen syy välien viilenemiseen. Suomalaisten innostus tarjota apuaan maahan saapuneille turvapaikanhakijoille on laantunut, ja ihmissuhteet, joita haastatellut pitivät ystävyytenä, olivatkin jotain muuta: kantaväestön edustajien hetkellistä halua auttaa hädässä olevia. Yhden laajasti verkostoituneen haastatellun mukaan suomalaiset hyväksyvät turvapaikanhakijat niin kauan, kun nämä käyttäytyvät suomalaisten näkökulmasta oikealla tavalla. Toisaalta toinen sosiaalisten suhteiden haalenemista kokenut haastateltu kertoo oppineensa ymmärtämään, että ihmissuhteiden täytyy perustua realistiseen asetelmaan, eli kahden tasavertaisessa asemassa olevan ihmisen molemminpuoliseen haluun pitää yllä ystävyyttä. Tällöin suomalaisesta voi hänen mukaansa saada todellisen ja pitkäaikaisen ystävän.
Tulevaisuudensuunnitelmia
Kolmen haastattelukierroksen aikana korostui sosiaalisten suhteiden merkitys haastateltujen sosiokulttuuriselle sopeutumiselle mutta myös kokonaisvaltaiselle akkulturaatiolle. Myönteiset kokemukset suomalaisten kanssa solmituista suhteista ovat lisänneet haastateltujen hyvinvointia merkittävästi, kun taas pettymykset ihmissuhteissa ja vaikeudet luoda kontaktia suomalaisiin ovat aiheuttaneet ulkopuolisuuden tunteita. Haastateltujen kokemukset niin suomalaisista kuin suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta voivatkin vaikuttaa merkittävästi siihen, miten heidän akkulturaatioprosessinsa etenee ja millaiseksi he kokevat tulevaisuutensa Suomessa.
Viimeisellä haastattelukierroksella seitsemästä haastatellusta kaksi oli sitä mieltä, että Suomesta pois muuttaminen on realistinen vaihtoehto. Heidän lisäkseen yksi saattaisi palata kotimaahansa, jos olot siellä paranisivat. Kahdessa ja puolessa vuodessa suomalainen yhteiskunta on jäänyt kahdelle muuttoa harkitsevalla etäiseksi, vaikka toisella heistä oli maahanmuuton alkuvaiheessa suomalaisia ystäviä ja tuttavia. Sopeutumista on vaikeuttanut ennen kaikkea se, että riittävää ja oikeanlaista työtä on ollut vaikea saada. Harjoitteluista ja pienimuotoisista keikkatöistä huolimatta kiinnittyminen yhteisöihin, joissa olisi myös kantaväestön edustajia, on ollut hidasta. Vaikka jonkun haastatellun tie veisi jossain vaiheessa pois Suomesta, täällä vietetty aika on kuitenkin opettanut jotain tärkeää: itsenäistä elämää ja itsestä huolta pitämistä.
Loput haastatelluista voivat nähdä itsensä Suomessa myös tulevaisuudessa, vaikka kolmannen haastattelukierroksen aikaan vain yksi heistä oli kokopäivätöissä. Kulttuuristen käytäntöjen oppiminen ja yhteiskunnan toimintatapojen ymmärtäminen ovat auttaneet kotoutumisessa, ja Suomi koetaan paikaksi, joka voi tarjota Irakia paremmat edellytykset hyvään elämään. Toive työllistymisestä ja veronmaksajaksi pääsemisestä on kuitenkin toistunut voimakkaasti kaikilla haastattelukierroksilla. Työpaikan saaminen ja työyhteisöön pääseminen voisivatkin vahvistaa merkittävästi haastateltujen kokemusta siitä, että heillä on oma paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja että he voivat osallistua sen ylläpitämiseen yhdessä muiden kanssa (ks. myös Yijälä & Luoma 2018).
Kirjallisuus:
Berry, J. W. (1997). Immigration, Acculturation, and Adaptation. Applied Psychology: An International Review 46(1), 5–68.
Liebkind, K., Jasinskaja-Lahti, I. & Mähönen, T. A. (2012). Specifying social psychological adaptation of immigrant youth: Intergroup attitudes, interactions, and identity. Teoksessa Masten, A., Liebkind, K. & Hernandez, D. (toim.) Capitalizing on migration: The potential of immigrant youth. Cambridge: Cambridge University Press, 117–158.
Maahanmuuttovirasto (2015). Tilastograafit 2015. https://migri.fi/documents/10197/5798793/64996_Tilastograafit_2015_valmis.pdf (5.7.2018)
Maahanmuuttovirasto (2018). Tilastot. Turvapaikkahakemukset. http://tilastot.migri.fi/#applications/23330/49?start=576 (5.7.2018)
Redfield, R., Linton, R. & Herskovits, M. J. (1936). Memorandum for the study of acculturation. American Anthropologist 38(1), 149–152.
Sandberg, T. & Stordell, E. (2016). Vastaanottokeskuksissa toteutettu alkuvaiheen osaamisen tunnistaminen. Testipiste. https://minedu.fi/documents/1410845/4240776/VOK-raportti_2016/86ea0123-d929-4aa6-b453-95eaa1ec2dd7/VOK-raportti_2016.pdf (5.7.2018)
Vinokurov, A., Trickett, E. & Birman, D. (2017). Community context matters: Acculturation and underemployment of Russian-speaking refugees. International Journal of Intercultural Relations, 57, 42–56.
Ward, C. (2001). The A, B, Cs of acculturation. Teoksessa Matsumoto, D. (toim.) The handbook of culture and psychology. New York: Oxford University Press: 411–445.
Yijälä, A. & Luoma, T. (2018). ”En halua istua veronmaksajan harteilla, haluan olla veronmaksaja itse” – Haastattelututkimus maahanmuuttajien työmarkkinapoluista ja työnteon merkityksestä heidän hyvinvoinnilleen. Tutkimuksia 2018:2. Helsinki: Helsingin kaupunginkanslia.
Yijälä, A. & Nyman, M. (2017). Living in limbo – Qualitative case study of skilled Iraqi asylum seekers in Finland. Tutkimuksia 2017:1. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.