Joukkoliikennevälineet ovat itsestään selvä osa Helsingin jokapäiväistä katukuvaa. Tarkastelen tässä artikkelissa sitä, millaisia slanginimityksiä nämä kulkuvälineet – raitiovaunu, juna, linja-auto ja metro – ovat saaneet, ja kuinka nuo nimitykset ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet. Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaani Sporalla stadilaiset skujaa – joukkoliikennevälineiden slanginimitykset (2015).
Aineiston tutkimukselle muodostavat slangisanakirjat, Helsingin kouluissa vuosina 1989 ja 2014 toteutetut slangikeruut, eri-ikäisten slanginpuhujien haastattelut sekä omaelämäkerrallinen slangikirjallisuus. Keskeisin sanakirjalähteistä on Heikki ja Marjatta Paunosen laatima Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii – Stadin slangin suursanakirja. Siihen on koottu aineistoa useista eri lähteistä useiden vuosikymmenten ajan järjestämällä slangikilpailuja, haastattelemalla vanhoja puhujia, keräämällä slangi-ilmauksia kirjallisuudesta ja lehdistä sekä useista arkistoista ja kielenaineskokoelmista (Paunonen 2000a, 6).
Tuorein aineistoni koostuu kuudessa Helsingin koulussa keväällä 2014 järjestetystä slanginkeruukilpailusta sekä neljän kilpailuun osallistuneen lukiolaisen haastattelusta. Vastaava slangikeruu on edellisen kerran järjestetty vuonna 1989, ja myös sen tuloksia käytän aineistonani. Keruissa vastaajat luettelivat käyttämiään slangivastineita valmiiksi annetuille yleiskielen sanoille. Lisäksi he saivat listata myös sellaisia käyttämiään slangisanoja, jotka eivät tulleet kyselyssä esille. Vuonna 2014 slangikeruuseen osallistui 243 nuorta ja vuonna 1989 heitä oli mukana 186. (Slangikeruu; Slangikeruuaineisto; Slangikeruuaineisto 1989).
Vanhempaa slangia olen kerännyt kirjallisuudesta ja laulujen sanoituksista. Olen myös käynyt haastattelemassa vanhempia slanginpuhujia. Viisi haastatelluista on syntynyt 1930-luvulla, yksi 40-luvulla ja yksi 1970-luvulla. Kirjallisuusaineistona käytän Raija Tervomaan, Edvard ”Eddu” Janzonin, Erkki ”Eki” Mattssonin ja Kaarlo Stenvallin omaelämäkerrallisia teoksia sekä Erkki Johannes Kauhasen verkossa julkaisemia omaelämäkerrallisia slangipakinoita ja sanoituksia.
Käyn seuraavaksi läpi hieman Stadin slangin taustaa. Sen jälkeen siirryn tarkastelemaan tutkimukseni tuloksia. Keskityn suosituimpiin kulkuvälineiden slanginimityksiin ja niissä vuosikymmenten aikana tapahtuneisiin muutoksiin.
Yli sata vuotta slangia
Stadin slangi syntyi Pitkänsillan pohjoispuolisissa työläiskortteleissa 1800-luvun loppupuolella suomen- ja ruotsinkielisten poikien yhteiseksi kieleksi. Sitä edelsi todennäköisesti jonkinlainen ruotsinkielisten työläispoikien ”esislangi” sekä ruotsinkielisten poikien ja nuorten miesten opiskelijaslangi. Helsinkiin muutti suuren muuttoaallon aikana, vuosina 1860–1910, paljon sekä suomen- että ruotsinkielistä työväestöä. Slangin synnyn kannalta keskeistä oli se, että he asettuivat asumaan samoille alueille synnyttäen Pitkänsillan pohjoispuolelle kaksikielisen työläisyhteisön, jossa molempia kieliä käytettiin rinnakkain. (Paunonen 2000a, 15; 2006, 34–35; 2013b.)
Muuttajasukupolvi ei yleensä oppinut kovin hyvin toista kieltä, mutta tuli toimeen vajaalla kielitaidolla. Heidän lapsensa sen sijaan kasvoivat kaksikielisessä ympäristössä ja oppivat sekä suomea että ruotsia. Saman pihan tai korttelin pojat pitivät tiukasti yhtä ja kuuluivat samoihin joukkoihin. Näiden poikien keskuudessa, kaksikielisissä työläiskortteleissa, sai alkunsa vanha Stadin slangi. Vaikka slangin keskeisintä syntyseutua oli Pitkänsillan pohjoispuolinen työläisyhteisö, puhuttiin sitä kuitenkin myös Pitkänsillan eteläpuolella sijaitsevissa vanhoissa työläiskaupunginosissa, Punavuoressa, Hietalahdessa ja Ruoholahdessa. (Paunonen 2000a, 15; 2006, 34–35, 50).
Stadin slangi säilyi melko muuttumattomana 1940–50-luvuille asti sekä sanastoltaan että äännerakenteeltaan. Sen käyttöalue ja tehtävä kuitenkin muuttuivat jossain määrin, sillä slangia ei enää juurikaan tarvittu eri kieliryhmien yhdistäjänä. Sen sijaan Stadin slangi alkoi yhä selvemmin muotoutua tietynlaiseksi nuorisokieleksi.1950–60-lukujen slangissa oli vielä paljon aineksia vanhasta Stadin slangista, mutta siinä oli jo selvästi havaittavissa äänneasun ja sanaston suomalaistuminen. Samoihin aikoihin, 1900-luvun puolivälin jälkeen slangi menetti ”katupoikakielen” leimansa, ja siitä tuli yhtä lailla tyttöjen kuin poikienkin kieli. 1970–1980-luvuilla slangi pirstaloitui erilaisten alakulttuurien kieliksi, ja siitä eteenpäin niiden kirjo on vain kasvanut. (Paunonen 2000a, 16; 2007, 15–16).
Heikki Paunonen (2007, 18) on esittänyt Stadin slangin eri kerrostumista seuraavanlaisen jaottelun, joka kuvaa hyvin slangin jakautumista eri kerrostumiin:
1. Vanha Stadin slangi:
a) Stadin slangin syntyvaiheet: 1880–1905
b) Sakilaisslangin aika: 1906–1919
c) Stadin langin kultakausi: 1920–1955
2. Uudempi Helsingin slangi:
a) yhtenäisen koululaisslangin aika: 1950–1975
b) eriytyvien nuorisokulttuurien slangit: 1976–
Sittemmin Paunonen on todennut, että nykyään myös uudemman Helsingin slangin alle tulisi lisätä c-kohta, joka käsittäisi ainakin globaalin slangin, 2000-luvun nettislangin ja etniset slangit. Hän korostaa, että slangin jakaminen vuosikymmenittäin saattaa antaa ilmiöstä liian mekaanisen kuvan, sillä kyseessä on selkeä kielellinen jatkumo. Sadassa vuodessa se on kuitenkin muuttunut niin paljon, että kyseessä on selvästi kaksi eri kielimuotoa: vanhempi suomalais-ruotsalais-venäläinen sekakieli ja uudempi nuorisokieli. (Paunonen 2000a, 17; 2006, 57; 2013a; 2013b).
Sporalla läpi vuosikymmenten
Raitovaunulla on ollut keskeinen osa Helsingin joukkoliikenteessä. Ensimmäinen hevosten vetämä raitiovaunu aloitti liikennöinnin joulukuussa 1890. Virallisesti hevosraitiovaunulinjat avattiin liikenteelle 21.6.1891, ja siitä saakka raitiovaunut ovat kuuluneet lähtemättömästi Helsingin katukuvaan. Yhdeksän vuotta myöhemmin, 4.9.1900, aloittivat liikennöintinsä sähköiset raitiovaunut. (Herranen 1988, 36–38.)
Hevosvetoisista raitiovaunuista käytettiin nimitystä skuru. Sana esiintyi myös äänneasussa sguru. Myöhemmin se laajentui tarkoittamaan sähköllä kulkevia raitiovaunujakin. (Paunonen 2000b, s. v. skuru.) Vanhemman polven käytössä skuru on edelleen, mutta nuorten puheesta se tuntuu liki kadonneen. Haastatellut nuoret eivät tunnistaneet sanaa ollenkaan, ja vuoden 2014 kyselyssäkin siitä esiintyi ainoastaan yksi maininta.
Skuru kuuluu sellaisiin slangisanoihin, joilla ei ole yhtä selkeää etymologiaa. Todennäköisiä vaihtoehtoja löytyy kuitenkin kaksi. Yhden selityksen mukaan skuru voisi olla peräisin ruotsin kielen sanasta skurvagn, jolla kutsuttiin raitiovaunukiskoilla liikkuvia puhdistusvaunuja. Toinen mahdollinen etymologia löytyy luisumista ja liukumista tarkoittavasta suomenruotsin sanasta skurra, sillä raitiovaunuhan ikään kuin liukuu kiskoja pitkin. (Paunonen 2015.)
Toinen lähes yhtä vanha raitiovaunun slanginimitys, spora, on kestänyt aikaa huomattavasti skurua paremmin. Se on ollut käytössä Stadin slangin alkuajoilta lähtien ja nauttii edelleen suurta suosiota nuorten keskuudessa. Sana esiintyy myös muodossa spåra. Tämän nimityksen etymologia on selkeä – se tulee suoraan ruotsin raitiovaunua merkitsevästä sanasta spårvagn. Slangille ominaisesti sana on lyhentynyt ja perään on lisätty slangijohdin -a. Lisäksi sporan kohdalla kirjoitusasua on hieman suomalaistettu korvaamalla å kirjaimella o.
Slangikeruukilpailun tulosten perusteella spora on nykynuorten keskuudessa ylivoimaisesti suosituin nimitys raitiovaunulle. Sitä kertoi käyttävänsä reilut 78 prosenttia kyseiseen kohtaan vastanneista. Myös kirjoitusasu spåra esiintyy joissakin vastauksissa. Suurin osa vastaajista ilmoitti sporan tai spåran ainoaksi käyttämäkseen raitiovaunun slanginimitykseksi. Haastattelemistani nuorista kolme neljästä kertoi käyttävänsä sporaa. Myös vuoden 1989 slangikeruun vastauksissa spora on ollut suosituin, mutta sillä ei ole ollut niin selvää johtoasemaa kuin nykyisin. Myös vanhemmat slanginpuhujat käyttävät sporaa. Haastattelun ja kirjallisuusaineiston perusteella se on ollut suosittu nimitys läpi vuosikymmenten.
Sporan tavoin myös nimitys ratikka on tunnettu kaikenikäisten slanginpuhujien keskuudessa. Se on ollut käytössä 1920-luvulta lähtien (Paunonen 2000b, s. v. ratikka). Ratikka on kuitenkin selvästi menettänyt slangileimaansa toisin kuin spora. Arkikokemuksen perusteella ratikka vaikuttaisi lähes yleiskielistyneen, sillä niin paljon sitä käytetään arkikeskustelun lisäksi jo uutisteksteissäkin. Vuoden 2014 slangikeruun tuloksissa ratikka esiintyy 38 prosentilla kohtaan vastanneista ja vuoden 1989 tuloksissa 42 prosentilla, eli suosio on pysynyt melko samana. Luku on yllättävänkin alhainen, mutta siihen vaikuttanee se, että vastaajat eivät välttämättä miellä ratikkaa tarpeeksi slangimaiseksi. Tätä oletusta tukee se, että haastatellut nuoret eivät enää pitäneet ratikkaa slangina, vaikka kertoivatkin käyttävänsä nimitystä jonkin verran. Eräs nuorista perusteli tätä sillä, että ”aina ku kaikki aikuisetki sanoo ratikka, ni ei se mun mielest oo slangisana”. Perustelusta käy hyvin ilmi yksi slangin keskeisistä käyttötarkoituksista jo sen syntyajoilta: slangia puhumalla on haluttu nimenomaan erottua omista vanhemmista (Paunonen 2013b). Vanhempien haastateltujen kesken mielipiteet jakautuvat: osa pitää ratikkaa slangina edelleen, mutta kaikki eivät.
Yksi lukiolaisista haastatelluista kertoi käyttävänsä raitiovaunusta pelkästään nimitystä ratikka, vaikka tunnistikin myös spora-sanan. Tämä todistaa sitä, että vaikka spora näyttäisi olevan suosituin raitiovaunun nimitys, ei se kuitenkaan kuulu kaikkien nuorten kielenkäyttöön. Siitä huolimatta uskoisin ainakin kaikkien pääkaupunkiseutulaisten nuorten kuitenkin tuntevan kyseisen nimityksen. Ratikasta esiintyy myös muoto ratika (Paunonen 2000b, s. v. ratikka), mutta se vaikuttaisi kadonneen nuorten kielenkäytöstä kokonaan.
Ratikka ja ratika ovat molemmat muodostuneet sanan raitiovaunu pohjalta. Sanaa on lyhennetty ja muokattu jonkin verran sekä lisätty perään joko slangijohdin -kka tai -ka. Samalla tavoin on saatu aikaan myös nimitys raitsikka, joka sekin on peräisin 1920-luvulta. Silloin sen äänneasu on kuitenkin ollut todennäköisemmin raitšikka. Muoto raitšika tai raitsika on ollut käytössä jo hieman aiemmin, 1910–20 lukujen taitteessa, mutta kadonnut slangista jo 1950-luvun tienoilla. (Paunonen 2000b.) Se lienee silloin vielä ollut joissakin kaveriporukoissa hyvin suosittu, sillä yksi vanhemmista haastatelluista käytti puheessaan lähes yksinomaan raitsikaa.
Haastatellut nuoret sen sijaan eivät tienneet nimitystä ollenkaan, vaikka tunnistivatkin sanan merkityksen. He kommentoivat sen kuulostavan ”hauskalta nimeltä” ja ”semmoselt mitä lapset saattais käyttää”. Myös slangikeruun tulokset osoittavat raitsikan lähes kadonneen nuorten kielenkäytöstä. Sen mainitsi ainoastaan kahdeksan vastaajaa (4,2 % kohtaan vastanneista), ja puolet heistä ilmoitti käyttävänsä lisäksi myös sporaa tai ratikkaa. Huomion arvoista on myös se, että viisi näistä maininnoista tuli samasta koulusta, mikä viittaa siihen, että raitsikka on jonkun tietyn kaveriporukan käytössä. Raitsikan suosiossa viimeisen 25 vuoden aikana tapahtunut muutos on radikaali: vuoden 1989 keruutuloksissa raitsikkaa kertoi käyttäneensä 27,5 prosenttia vastaajista.
Tulokset osoittavat, että spora on raitiovaunun slanginimityksistä selvästi suosituin ikäpolvesta riippumatta. Se kuuluu Stadin slangin kovaan ydinainekseen, eli sellaisiin sanoihin, jotka läpäisevät kaikki slangikerrostumat. Myös ratikka on tuttu kaikenikäisille slanginpuhujille, mutta se tuntuu menettäneensä slangileimaansa vuosikymmenten aikana. Raitsikka puolestaan vaikuttaa olevan katoamassa, ja skuru on käytännössä kadonnut nuorten puhumasta slangista jo vuosikymmeniä sitten.
Busasta dösään
Selkein muutos vanhemman ja uudemman slangin välillä on tapahtunut linja-auton nimityksissä. Busa on 1900-luvun alkupuolella ollut selvästi suosituin slanginimitys linja-autolle, mutta 1960-luvulla se on saanut rinnalleen variantit dösa ja dösä, jotka ovat nousseet pian suureen suosioon. Slangin suomalaistuessa vokaaliharmonian rikkova äänneasu dösa näyttää jääneen kokonaan pois käytöstä. Vuoden 2014 keruussa sitä ei ole maininnut enää kukaan. Dösä sen sijaan on vain lisännyt suosiotaan. Vuoden 1989 keruussa sitä on kertonut käyttävänsä 88,5 prosenttia vastaajista, ja vuonna 2014 määrä on noussut yli 93 prosenttiin.
Haastattelemani vanhemmat slanginpuhujat vierastavat dösä-sanaa, ja käyttävät yksinomaan busaa tai sen rinnalla jo yleiskielistynyttä bussia. Dösän kasvattaessa suosiotaan näyttää busa olevan häviämässä nuorten kielenkäytöstä kokonaan. Vuoden 1989 keruussa sitä on kertonut käyttävänsä 14 nuorta, mutta vuonna 2014 enää neljä, joista kaksi on kirjoittanut sen asussa pusa. Molemmissa kyselyissä kaikki vastaajat yhtä lukuun ottamatta ovat kertoneet käyttävänsä lisäksi myös muita nimityksiä, suurin osa dösaa tai dösää.
Nykyään yleiskielistynyt bussi on aikanaan ollut selvästi slangia. Nimitystä on käytetty linja-autosta 1920-luvulta lähtien eli siis siitä saakka, kun linja-autoliikenne on Helsingissä alkanut (Paunonen 2000b, s. v. bussi). Bussi juontaa juurensa latinan omnibus-sanaan, josta on useisiin kielimuotoihin saatu myös sana buss. Paunonen pitää mahdollisena, että ruotsin buss tai ehkä englannin bus ovat voineet toimia välittävinä elementteinä bussi-sanan tullessa slangiin, mutta on myös täysin mahdollista, että se on saatu suoraan sanasta omnibus. (2015.) Samalla tavoin on saatu slangiin myös nimitys busa. Sekin on ollut käytössä 1920-luvulta lähtien, ja sanasta on esiintynyt myös äänneasu pusa. (Paunonen 2000b, s. v. busa).
Dösä-sanan alkuperästä ei ole täysin tarkkaa tietoa. Todennäköisesti sen taustalla on ruotsin kielen dosa-sana, joka tarkoittaa pientä rasiaa tai laatikkoa (Karttunen 1979, s. v. dösä). Heikki Paunonen pitää mahdollisena, että dosa olisi voinut ruotsinkielisten slanginpuhujien kielestä siirtyä yleisemminkin slangiin. Etymologiaa tukee se, että linja-autot muistuttavat ulkomuodoltaan laatikkoa. (Paunonen 2015).
Stoget ja metrot raiteilla
Junan tunnetuin ja käytetyin slanginimitys lienee stoge. Sana on kuulunut slangiin 1910-luvulta lähtien, ja sen äänneasuina esiintyvät myös variantit ståge ja ståke (Paunonen 2000b, s. v. stoge.) Uskoisin nimityksen tulleen slangiin ruotsin kielen junaa merkitsevästä sanasta tåg.
Vanhempien slanginpuhujien haastattelussa stoge esiintyi informanttien puheissa selvästi eniten. Se on yleisimmin käytetty junan slanginimitys myös tarkastelemassani kirjallisuudessa. Joissakin kirjoissa stogen ohella esiintyy tsuge. Sen taustalla on saksan kielen junaa merkitsevä der Zug (Paunonen 2015). Haastatellut nuoret sen sijaan eivät tunteneet junalle slanginimityksiä ollenkaan, mikä johtunee pitkälti siitä, että he eivät juurikaan käytä junaa. Vastaava näkyy myös slanginkeruukilpailun vastauksissa, jossa slanginimityksiä junalle oli listannut ainoastaan 6,5 prosenttia kyselyyn osallistuneista. Stoge on mainittu seitsemässä näistä vastauksista ja sen variantti stoke kahdessa. Nimitysten vähyyteen vaikuttanee se, että mikään kyselyyn osallistuneista kouluista ei sijaitse junaradan varrella. Vuoden 1989 slangikeruussa ei valitettavasti kysytty slanginimityksiä junalle.
Aineiston perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että junan käytetyin slanginimitys on ollut stoge ainakin 1940-luvulta eteenpäin. Sen lisäksi tsuge lienee ollut käytössä joillakin puhujilla. Luonnollisesti myös yleiskielistä junaa on käytetty niiden rinnalla. Epäilisin tämän johtuvan osittain siitä, että sana on jo valmiiksi kovin lyhyt, eikä slanginimityksen käyttö siis ainakaan sanan pituuden perusteella ole ollut tarpeen.
Toinen raiteilla liikkuva juna, metro, eroaa muista tarkastelluista kulkuvälineistä siinä, että se on niitä huomattavasti uudempi. Se aloitti liikennöintinsä 1.6.1982 Itäkeskuksen ja Hakaniemen välillä. (Herranen 1988, 140–142.)Suosituin nimitys kyseiselle kulkuvälineelle näyttäisi aineiston perusteella kaikkien ikäryhmien keskuudessa olevan yleiskielinen metro. Slanginimityksiä metrolle on muodostettu 1980-luvulta lähtien, mutta mikään niistä ei ole vakiintunut laajaan käyttöön.
Tuoreimman slangikeruun perusteella suurin osa käyttää metrosta ainoastaan sen yleiskielistä nimitystä. Yleisin vastauksissa mainittu slanginimitys on 19 osallistujalla esiintyvä mete. Lisäksi yksi vastaaja on kirjoittanut sen asussa mede. Nimitys oli tuttu myös haastatelluille nuorille, mutta he kertoivat käyttävänsä sitä ainoastaan metroasemasta. Myös metris merkitsee haastatelluille ainoastaan metroasemaa, vaikka kyselyssä sitä on kertonut käyttävänsä metron nimityksenä yhdeksän nuorta. Mainintojen vähyyden perusteella voisi olettaa, että suurin osa keruuseen vastanneista pitää metristä metroasemana aivan kuten haastatellutkin. Muutamia mainintoja kyselyssä on saanut myös nimitys tuubi. Vuoden 1989 slangikeruussa ei kysytty nimityksiä metrolle.
Yhteinen spora
Edeltävä tarkastelu osoittaa, että liikennevälineiden slanginimityksissä ei esiinny kovin paljoa variaatiota. Kullakin ikäluokalla on omat suosituimmat nimityksensä, joita suurin osa käyttää. Tässä on kuitenkin eroja kulkuvälineestä riippuen: spora esimerkiksi on suosituin raitiovaunun nimitys kaikilla ikäluokilla, mutta linja-auton kohdalla on selkeä ero vanhemman Stadin slangin ja uudemman Helsingin slangin välillä. Vanhempi polvi skujaa busalla, kun taas 1960-luvulta lähtien nuoret ovat käyttäneet dösää. Junalle nuoret eivät pääosin näytä tuntevan mitään slanginimityksiä.
Vanhemmalla polvella käytössä puolestaan ovat vakiintuneet stoge ja tsuge. Metrosta slanginimityksiä sen sijaan käyttää todella harva – vaikka niitä on olemassa, eivät ne kuitenkaan ole vakiintuneet edes nuorten käyttöön. Nähtäväksi jää, vakiintuuko metrolle tulevina vuosina jokin tietty slanginimitys, kuten muille kulkuvälineille on vakiintunut, vai pysyykö yleiskielinen metro edelleen suosituimpana myös slanginpuhujien keskuudessa.
Kirjoittajan pro gradu -tutkielma palkittiin joulukuussa 2016 Helsingin kaupungin opinnäytepalkinnolla.
Kirjallisuus:
Herranen, Timo 1988: Hevosomnibusseista metroon. Vuosisata Helsingin joukkoliiken-nettä. Helsingin kaupungin julkaisuja n:o 39. Helsinki: Helsingin kaupungin liikennelaitos.
Karttunen, Kaarina 1979: Nykyslangin sanakirja. Helsinki: WSOY.
Neuvonen, Jenni 2015: Sporalla stadilaiset skujaa. Joukkoliikennevälineiden slanginimitykset. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos.
PAUNONEN, HEIKKI 2000a: Stadin slangi historiallisena, kielellisenä ja sosiaalisena ilmiö-nä. Teoksessa Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii: Stadin slangin suursanakirja. Laatineet Heikki ja Marjatta Paunonen. s. 14–44. Helsinki: WSOY.
PAUNONEN, HEIKKI 2000b: Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii: Stadin slangin suursanakirja. Laatineet Heikki ja Marjatta Paunonen. Helsinki: WSOY.
PAUNONEN, HEIKKI 2006: Vähemmistökielestä varioivaksi valtakieleksi. Stadin slangi historiallisena, kielellisenä ja sosiaalisena ilmiönä. Teoksessa Kaisu Juusela ja Katariina Nisula (toim.) Helsinki kieliyhteisönä s. 13–99. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos.
PAUNONEN, HEIKKI 2007: Stadin slangi helsinkiläisen identiteetin ilmentäjänä. Teoksessa Klaus Bremer, Outi Havia, Erkki Mattsson, Virve Obolgiani ja Raija Tervomaa (toim.) Niin gimis on Stadi… Stadin slangin juhlajulkaisu s. 8–36. Sastamala: Vammalan kirjapaino Oy.
PAUNONEN, HEIKKI 2013a: Keskustelu Heikki Paunosen kanssa 4.6.2013.
PAUNONEN, HEIKKI 2013b: Stadin slangi – Suomen ainoa urbaani kieli. Esitelmä Helsingin yliopiston suomen kielen alumnitilaisuudessa 3.12.2013. Esityksen ojenne tekijän hallussa.
PAUNONEN, HEIKKI 2015: Eräiden liikennevälineisiin liittyvien sanojen alkuperästä. Tekijän hallussa.
Slangikeruu: Slangikeruu Helsingin kouluissa 2014. Suunnittelutapaaminen 9.12.2013. Palaverin muistio tekijän hallussa.
Slangikeruuaineisto: Vuoden 2014 slangikeruun aineisto. Tekijän hallussa. Kotimaisten kielten keskus.
Slangikeruuaineisto 1989: Vuoden 1989 slangikeruun aineisto. Kotimaisten kielten keskus.