Taustaa
Nykyinen osaamispohjainen talous perustuu entistä vahvemmin kaupunkialueille sijoittuviin yrityksiin ja niissä syntyviin innovaatioihin. Yhdyskuntarakenne vaikuttaa yritysten toimintaedellytyksiin ja liiketoimintaan, joten maankäyttö ja sen ohjaus ovat keskeisiä tekijöitä kaupunkiseutujen elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden kehittämisessä. Kaupunkialueen toimialojen monipuolisuuden, saman alan yritysten läheisyyden sekä korkean työpaikkatiheyden on todettu lisäävän talouden tuottavuutta (Loikkanen & Susiluoto 2011; Loikkanen 2013). Tutkimuksemme tavoitteena on tarkastella näiden kasautumishyötyjen taustalla olevia yritystason mekanismeja analysoimalla sitä, miten yhdyskuntarakenne vaikuttaa yritysten verkostoitumiseen ja sitä kautta tuottavuuteen. Lähestymme tätä kysymystä tarkastelemalla pääkaupunkiseudun osaamisintensiivisten yritysten keskinäisen läheisyyden vaikutusta työvoiman liikkuvuuteen ja liikkuvuuden yhteyttä yritysten liiketoimintaan verkostoanalyysin menetelmin.
Yritysten keskinäisen sekä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välisen verkostoitumisen positiivisesta vaikutuksesta innovatiivisuuteen, osaamispääomaan, kilpailukykyyn ja kasvuun on paljon yleisiä tutkimustuloksia. Verkostoitumisen katsotaan johtavan osaamisen ja innovaatioiden leviämiseen yritysten välillä, mikä lisää niiden tuottavuutta (mm. Audretsch & Feldman 2004). Verkostoitumista käsitellään tutkimuskirjallisuudessa kuitenkin usein yleisluontoisena ilmiönä, vaikka verkostoanalyysimenetelmät mahdollistavat myös alueellisten verkostojen tarkemman tarkastelun (mm. Ter Wal & Boschma 2009; Maggioni & Uberti 2011).
Viitekehys
Taloudellinen toiminta keskittyy vahvasti kaupunkialueille, ja erityisesti tutkimus- ja kehittämistoiminta on alueellisesti keskittynyttä (Carlino ym. 2012). Taloudellisen toiminnan keskittyneisyyden tuottamien kasautumishyötyjen onkin katsottu liittyvän läheisesti osaamisen luomisen ja leviämisen prosesseihin. Toisaalta informaatioteknologian kehittymisen on ennustettu hajauttavan innovaatiotoimintaa (Asheim & Gertler 2005). Maantieteellisen läheisyyden merkitystä arvioitaessa täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että yritykset voivat olla läheisiä myös muilla tavoilla. Keskeistä on tehdä analyyttinen erottelu läheisyyden maantieteellisen ja organisatoristen ulottuvuuksien välillä (Boschma 2005). Maantieteellinen läheisyys ei sinänsä ole riittävä ehto tiedonkululle, vaan se vaatii aktiivista osallistumista tiedonvaihdon verkostoihin. Työntekijöiden palkkaaminen kilpailevista yrityksistä, yhteistyökumppaneista tai muista yrityksistä voi olla keskeinen keino luoda yhteys tällaisiin verkostoihin (Breschi & Lissoni 2003).
Työvoiman liikkuvuuden yritysten välillä katsotaankin olevan merkittävä tekijä alue- ja kaupunkitalouden kehityksen ja innovaatiotoiminnan kannalta. Tutkimustulosten mukaan työpaikanvaihdokset yritysten välillä edistävät alueen työmarkkinoiden rakennemuutosta ja tuottavuuden kehitystä (Maliranta ym. 2008; Böckerman & Maliranta 2012; Piekkola 2015). Työpaikanvaihdoksissa työntekijä ei ainoastaan siirry yhdestä työpaikan verkostosta toiseen, vaan muodostaa myös yhteyden näiden verkostojen välille mahdollistaen näin tiedon ja ideoiden helpomman liikkumisen (Granovetter 1995). Vaikka työpaikanvaihdoksiin liittyy yrityksen kannalta myös haittoja, kuten kokeneiden työntekijöiden menetys kilpailijoille, tutkimukset esittävät työvoiman liikkuvuuden edistävän yrityksen sisäisiä oppimisprosesseja ja menestystä (esim. Combes & Duranton 2006).
Organisatorisen samankaltaisuuden lisäksi työvoiman liikkuvuutta mallinnettaessa on tärkeää ottaa huomioon yritysten sijainti kaupunkialueella. Tilastollisessa analyysissä aluevaikutuksia kontrolloivan sijaintimuuttujan tarkoituksena on tavoittaa yritysten työvoiman kysyntään ja siten sijaintipäätöksiin vaikuttavia tekijöitä, joita ei mallissa ole voitu huomioida, kuten esimerkiksi yritysten rahoitustilanne (Haaparanta & Piekkola 2006) tai investoinnit organisaatioon (Piekkola 2015). Läheisyyden maantieteellisen ulottuvuuden yhteyttä työvoiman liikkuvuuteen arvioitaessa kontrolloiminen yritysten sijainnin suhteen on keskeistä, sillä yritysten sisäiseen dynamiikkaan liittyvät vaikutukset voivat olla alueellisesti jakautuneita, kuten esimerkiksi elektroniikkateollisuuden ja siihen liittyvien liike-elämän palveluiden uudelleen organisoituminen pääkaupunkiseudulla juuri tutkimuksemme tarkastelujakson aikana. Sijaintiin liittyvät, maan hintaan ja sitä kautta vuokratasoon perustuvat kustannukset vaikuttavat lisäksi yritysten sijoittumiseen siten, että korkeampien ja matalampien kustannusten alueille valikoituu erilaisia yrityksiä, mikä vaikuttaa myös yritysten verkostoitumismahdollisuuksiin (Arzaghi 2005).
Maantieteellisen läheisyyden ohella osaamisen leviämiseen keskeisesti vaikuttava organisatorinen läheisyys liittyy vahvasti sosiaalisen pääoman rooliin alueellisissa verkostoissa. Sosiaalisen pääoman käsite määritellään ja sitä käytetään kirjallisuudessa eri tavoin. Tämän tutkimuksen yhteydessä erotellaan käsitteestä kaksi versiota: yksi sosiaaliseen koheesioon keskittyvä ja toinen, joka keskittyy ”välittäjyyteen” yli ”rakenteellisten aukkojen”. Sosiaalisena koheesiona ymmärretyn sosiaalisen pääoman käsityksen mukaan vahvat ja tiheät suhteet tarjoavat verkostoissa mukana oleville tavoitteiden toteuttamisen mahdollisuuksia, joita heillä ei muuten olisi. Välittäjyyteen sosiaalisena pääomana keskittyvä näkemys painottaa puolestaan ryhmien tai yhteisöjen välisiä yhdyssiteitä, jotka mahdollistavat ideoiden ja resurssien liikkumisen niiden välillä. Tämän näkemyksen mukaan tiheä verkosto tarjoaa mahdollisuuksia tavoitteiden saavuttamiselle vain tiettyyn pisteeseen asti, sillä vahva koheesio voi johtaa enemmänkin yhteisen kuin uuden tiedon jakamiseen.
Aineisto
Tutkimuksessamme olemme käyttäneet työntekijöiden ammatillista liikkumista toimipaikkojen välillä indikaattorina organisaatioiden välisille yhteyksille. Olemme hahmottaneet työntekijöiden siirtymät Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston henkilötason aineiston pohjalta. Organisaatioiden välinen yhteys muodostetaan sekä työntekijöiden sisään- että ulosvirtauksen perusteella, sillä yritysten työvoiman liikkuvuutta käsittelevän tutkimuskirjallisuuden mukaan organisaatiot oppivat niin uusilta työntekijöiltä (esim. Song ym. 2003) kuin muihin organisaatioihin siirtyneeltä henkilöstöltä (esim. Corredoira & Rosenkopf 2010). Muodostamamme aineisto kattaa työpaikanvaihdokset pääkaupunkiseudun osaamisintensiivisten alojen toimipaikkojen välillä vuosina 2008–2012. Työpaikanvaihdoksia oli valituilla toimialoilla kyseisenä ajanjaksona yhteensä noin 52 500. Osaamisintensiivisiksi toimialoiksi on tässä tutkimuksessa määritelty seuraavat palvelualat ja teknologiateollisuuden keskeiset alat:
- tutkimus ja kehittäminen
- tietojenkäsittely
- liike-elämän palvelut
- yksityinen ja julkinen koulutus
- ohjelmistojen kustantaminen
- ohjelmistoala
- tietopalvelutoiminta
- sähkö- ja elektroniikkateollisuus
- muu metalliteollisuus.
Vuonna 2012 pääkaupunkiseudulla toimi määritellyillä toimialoilla noin 18 400 toimipaikkaa, joiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä oli noin 158 800 henkeä (HSY 2013). Työvoimavirtaverkostoissa oli mukana 7 820 toimipaikkaa, jotka työllistivät tarkastelujakson aikana keskimäärin 136 300 henkeä.
Henkilötason työssäkäyntiaineistoon olemme yhdistäneet Tilastokeskuksen toimipaikka- ja yritystunnusten avulla tietoja toimipaikkojen sijainnista ja liiketoiminnasta Tilastokeskuksen ylläpitämästä yritysrekisteristä sekä Tilastokeskuksen yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintaa, vientiä ja henkilöstön koulutustasoa kuvaavista aineistoista.Liittämällä työssäkäyntitilaston pohjalta hahmotetun verkoston analyysin tulokset tietoihin yritysten sijainnista ja liiketoiminnasta on mahdollista tarkastella toimipaikkojen välisten läheisyysmuotojen ja verkostoaseman sekä verkostoaseman ja liiketoiminnan välisiä yhteyksiä.
Soveltamamme verkostonäkökulma poikkeaa tilastollisen analyysin menetelmien suhteen ekonometriseen mallintamiseen perustuvasta taloustieteellisestä kasautumishyötyjä käsittelevästä tutkimuksesta. Ekonometriset mallit perustuvat yleensä oletukseen toisistaan riippumattomista yrityksistä, jotka reagoivat ainoastaan kuluttajien kysyntään (Granovetter 1985). Spatiaalisen ekonometrian autokorrelaatiomalleissa tunnistetaan alueiden keskinäinen riippuvuus, mutta verkostoanalyysimenetelmien avulla voidaan tarkastella riippuvuussuhteita yritystasolla. Verkostoanalyyttisessä näkökulmassa yksilö tai organisaatio asemoidaan sosiaalisten tai taloudellisten suhteiden verkostoon ja tarkastelun keskiöön asetetaan nimenomaan toimijoiden keskinäiset riippuvuudet (vrt. Abbott 1997).
Osaamisen leviämisen kannalta keskeisillä työvoiman liikkuvuudella ja yhteisillä työmarkkinoilla vaikuttaa tutkimuksemme valossa olevan vahva alueellinen ulottuvuus, sillä tilastoanalyysin mukaan maantieteellinen läheisyys on yhteydessä työvoiman liikkuvuuteen toimipaikkojen välillä myös, kun muut läheisyysmuodot ja organisatoriset tekijät on otettu huomioon. Tulosten mukaan kaupunkialueen sisällä maantieteellisesti läheisemmät [1] toimipaikat muodostavat sekä vahvempia että tiheämpiä työvoimavirtaverkostoja [2]. Tutkimuksen kohteena olleilla pääkaupunkiseudun osaamisintensiivisillä toimialoilla neljännes työpaikanvaihdoksista tapahtui alle kilometrin ja puolet alle neljän kilometrin etäisyydellä sijaitsevien toimipaikkojen välillä. Helsingin ydinkeskusta, ulommat keskustavyöhykkeet sekä Otaniemen-Tapiolan-Leppävaaran vyöhyke Espoossa muodostavat osaamisintensiivisten alojen työvoimavirtojen selvästi vahvimman alueellisen keskittymän, jota täydentävät erityisesti Pitäjänmäki ja seudun ulommat työpaikka-alueet.
Havaitun läheisyyden ja työvoiman liikkuvuuden välisen yhteyden voi katsoa tukevan näkemystä siitä, että työntekijän ja työnantajan kohtaaminen ei tapahdu ainoastaan työmarkkinoiden hintamekanismien kautta, vaan työnhaun prosesseja määrittävät lisäksi sosiaaliset tekijät, jotka vaativat läheisiä henkilökohtaisia kontakteja (Granovetter 1995). Liikkuvuus työpaikkojen välillä yhdistää verkostoja, mikä luo sosiaalista koheesiota henkilöstöä vaihtavien yritysten välille. Näin muodostuu verkostoja, jotka voivat lisätä liikkuvuutta entisestään. Työn etsintää ohjaavat sosiaaliset prosessit voivat olla paikallisia, sillä lyhyet etäisyydet edistävät ihmisten suoria kontakteja mahdollistaen sellaisen tiedon vaihtamisen, mikä on helpommin siirrettävissä kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen kautta (vrt. Storper & Venables 2004). Näin voi olla erityisesti hyvin verkottuneilla osaamisintensiivisillä palvelualoilla, joilla epämuodollinen vuorovaikutus on keskeisessä roolissa taloudellisessa toiminnassa (Arzaghi & Henderson 2008). Vaikka informaatioteknologian kehittymisen myötä verkostot eivät välttämättä ole enää maantieteellisesti rajattuja, alueellisella läheisyydellä vaikuttaa edelleen olevan merkitystä taloudellisen toiminnan kannalta.
Työvoiman liikkumisen kautta tapahtuva verkostoituminen on tulosten mukaan positiivisessa yhteydessä toimipaikkojen korkeampaan tuottavuustasoon, jota on tutkimuksessa mitattu henkilöstömäärää kohden lasketulla liikevaihdolla. Tämä tukee käsitystä siitä, että työvoiman liikkuvuus lisää yritysten, toimialojen ja alueiden tuottavuutta ja kilpailukykyä (mm. Maliranta ym. 2008; Böckerman & Maliranta 2012; Piekkola 2015). Työntekijöiden siirtymien myötä muodostuneiden verkostositeiden ja tuottavuuden välinen yhteys on mielenkiintoinen myös sosiaalisen pääoman teorioiden näkökulmasta, sillä erilaisilla lähestymistavoilla on vastakkaiset näkemykset siitä, kuinka verkostot luovat sosiaalista pääomaa. Uusiin ideoihin, informaationlähteisiin ja resursseihin pääsyn ja siten yritysten kilpailukyvyn kannalta keskeisenä pidetyn välittäjyyden sijaan toimipaikkojen tuottavuuteen ovat tämän tutkimuksen tulosten mukaan positiivisessa yhteydessä vahvat ja tiheät verkostosuhteet työvoimavirtojen verkostoissa. Tätä voi selittää se, että työvoiman liikkuvuus on rajallista ja tiheämmätkin työvoimavirtaverkostot ovat siten melko harvoja. Näin ollen myös tiheämpiin verkostoihin kuuluu toimijoita, joilla ei ole yhteyksiä keskenään, mikä tarjoaisi mahdollisuuden välittäjyydelle ja siten edullisen aseman informaation ja resurssien kulun kannalta. Verkostorakenteiden vaikutuksia tuottavuuteen on kuitenkin vaikeaa arvioida, sillä erilaisiin verkostoasemiin voi valikoitua tuottavuuden suhteen erilaisia yrityksiä.
Johtopäätökset
Vaikka maantieteellinen läheisyys vaikuttaa rinnakkain ja vuorovaikutuksessa organisatoristen läheisyysmuotojen kanssa ja työvoimavirtojen verkostot ja yritysten tuottavuus ovat puolestaan keskenään monimutkaisissa vaikutussuhteissa, maankäytön suunnittelun näkökulmasta pääasiana voidaan nähdä, että ilmiöt ovat keskenään positiivisessa yhteydessä. Jos yritysten välinen läheisyys on yhteydessä lisääntyneeseen työvoiman liikkuvuuteen, työmarkkinoiden toimivuutta voidaan parantaa luomalla yrityksille entistä paremmat maankäytölliset edellytykset sijaita lähekkäin.
Pääkaupunkiseudulla oli vuonna 2015 noin 610 000 työpaikkaa, joista noin 160 000 eli neljännes oli tässä tutkimuksessa käytetyn rajauksen mukaisesti määritellyillä osaamisintensiivisillä toimialoilla (HSY 2016). Nämä toimialat vastaavat lähes kokonaan pääkaupunkiseudun ja suurimmaksi osaksi myös koko maan palveluviennistä sekä teknologiateollisuuden myötä pääosasta pääkaupunkiseudun tavaraviennistä. Tuotannon ja työpaikkojen kasvu on pitkällä aikavälillä ollut osaamisintensiivisillä toimialoilla selvästi nopeampaa kuin koko taloudessa. Ne edustavat myös sekä omistuksen että henkilöstön suhteen kansainvälisintä osaa Suomen elinkeinoelämästä. Osaamisintensiivisten alojen sijoittumis- ja toimintaedellytyksillä on suuri merkitys pääkaupunkiseudun ja myös koko maan talouden kehitykselle.
Yritykset sijoittuvat kaupunkialueelle ja muodostavat yhteydet muihin yrityksiin ja sidosryhmiin omien liiketaloudellisten kriteeriensä mukaisesti. Kaupungit voivat kuitenkin luoda edellytykset menestyvien yrityskeskittymien kehitykselle. Keskeisiä tekijöitä ovat toimitilojen tarjonta, liikenneyhteydet sekä alueilla tarjolla olevat palvelut yrityksille ja niiden henkilöstölle. Tutkimuksen tulosten perusteella osaamisintensiivisten alojen toimintaedellytysten kannalta on tärkeää, että pääkaupunkiseudun kaupungeissa edistetään vahvimpien keskittymien kasvua suuremmiksi, tiiviimmiksi, monipuolisemmiksi ja toimivammiksi yritysalueiksi. Tämä vaatii täydennysrakentamisen ja vanhojen rakenteiden uudistamisen mahdollistamisen, jotta toimitilatarjonta voi sopeutua yritysten muuttuvaan kysyntään vetovoimaisilla alueilla. Yritysten toimintaedellytysten kehittämisen näkökulmasta on myös keskeistä hyödyntää uusien raideliikenneyhteyksien sekä hyvin saavutettavien asema- ja pysäkkiympäristöjen tarjoama potentiaali yritysten toimitilatarjonnassa.
[1] Toimipaikkojen välinen maantieteellinen etäisyys on mitattu työvoiman liikkumisen määrällä painotettuna keskimääräisenä etäisyytenä niiden toimipaikkojen välillä, joilla on ollut tarkastelujakson aikana työpaikanvaihdoksen myötä muodostuva yhteys. Toimipaikkojen välinen etäisyys on laskettu toimipaikkojen osoitteen postinumerotiedon perusteella, mikä on tarkin Tilastokeskuksen luovuttama sijaintitieto. Kullekin postinumeroalueelle on määritelty maantieteelliset painopistekoordinaatit toimitilarakennusten kerrosalalla painotettuna keskiarvona. Postinumeroalueiden välinen etäisyys on määritelty alueiden painopisteiden välisenä suorana etäisyytenä.
[2] Toimipaikan työvoimavirtaverkoston vahvuus on työntekijöiden siirtymien määrän keskiarvo. Verkoston tiheys on laskettu suhteuttamalla, kuinka paljon toimipaikkaan työvoiman siirtymisen kautta yhteydessä olevilla toimipaikoilla on yhteyksiä keskenään verrattuna kaikkien mahdollisten yhteyksien määrään toimipaikan työvoimavirtaverkostossa.
Tamás Lahdelma toimii tutkijana Kaupunkitutkimus TA Oy:ssä.
Lähteet:
Abbott, A. (1997). Of time and space: The contemporary relevance of the Chicago school. SocialForces, 75(4), 1149–1182.
Arzaghi, M. (2005). Quality sorting and networking: Evidence from the advertising agency industry.Working Paper 05-16, Center for Economic Studies, U.S. Bureau of the Census, October.
Arzaghi, M. & Henderson, V. J. (2008). Networking off Madison Avenue. Review of Economic Studies, 75(4), 1011–1038.
Asheim, B. & Gertler, M. S. (2005). The geographyof innovation: Regional innovationsystems. Teoksessa Fagerberg, J., Mowery, D. & Nelson, R. (Eds.), The Oxford Handbook of Innovation (s. 291–317).Oxford University Press.
Audretsch, D. & Feldman, M. (2004). Knowledge spillovers and the geography of innovation. Teoksessa Henderson, J. V. & Thisse J.-F. (Eds.), Handbook of Regional and Urban Economics. Volume 4. Cities and Geography (s. 2713–2739). Elsevier Norh-Holland.
Boschma, R. A. (2005). Proximity and innovation: A critical assessment. Regional Studies, 39(1), 61–74.
Breschi, S. & Lissoni, F. (2003). Mobility and social networks: Localised knowledge spillovers revisited. CESPRI Working Paper 142.
Böckerman, P. & Maliranta, M. (2012). Kaupunkialueen työmarkkinat ja niiden dynamiikka. Teoksessa Loikkanen, H. A., Laakso, S. & Susiluoto, I. (Eds.), Metropolialueen talous. Näkökulmia kaupunkitalouden ajankohtaisiin aiheisiin (s. 227–239). Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelma & Helsingin kaupungin tietokeskus.
Carlino, G., Carr, J., Hunt, R. & Smith, T. (2012).The agglomeration of R&D labs. Federal Reserve Bank of Philadelphia Working Paper 12-22.
Combes, P. & Duranton, G. (2006). Labour pooling, labour poaching and spatial clustering. Regional Science and Urban Economics, 36(1), 1–28.
Corredoira, R. A. & Rosenkopf, L. (2010). Should auld acquaintance be forgot? The reverse transfer of knowledge through mobility ties. Strategic Management Journal, 31(2), 159–181.
Granovetter, M. (1985). Economic action and social structure: The problem of embeddedness. American Journal of Sociology, 91(3), 481–510.
Granovetter, M. (1995). Getting a Job: A Study of Contacts and Careers. University of ChicagoPress.
Haaparanta, P. & Piekkola, H. (2006). Liquidity constraints faced by firms and employment. Applied Economics Quarterly, 52(1), 3–28.
HSY (2013). Helsingin seudun yritysraportti. HSY:n julkaisuja 11/2013.
HSY (2016). Helsingin seudun yritysraportti. HSY:n julkaisuja 11/2016.
Loikkanen, H. A. (2013). Kaupunkialueiden maankäyttö ja taloudellinen kehitys – maapolitiikan vaikutuksista tuottavuuteen sekä työ- ja asuntomarkkinoiden toimivuuteen. VATT valmisteluraportit.
Loikkanen, H. A. & Susiluoto, I. (2011). Kasautuminen, tiheys ja tuottavuus kaupunkialueilla. Teoksessa Schulman, H. & Mäenpää, P. (Eds.), Kaupungin kuumat lähteet. Helsingin metropolialueen innovaatioympäristöt (s. 42–59). Helsingin kaupungin tietokeskus.
Maggioni, M. A. & Uberti, T. E. (2011). Networks and geography in the economics of knowledge flows. Quality & Quantity, 45(5), 1065–1066.
Maliranta, M., Mohnen, P. & Rouvinen, P. (2008). Is inter-firm labor mobility a channel of knowledge spillovers? Evidence from a linked employer-employee panel. Industrial and Corporate Change, 18(6), 1161–1191.
Piekkola, H. (2015). Talouden kasvun veturit – investoinnit osaamiseen ja aineettomat investoinnit. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 111(3), 330–353.
Song, J., Almeida, P. & Wu, G. (2003). Learning-by-hiring: When is mobility more likely to facilitate interfirm knowledge transfer? Management Science, 49(4), 351–365.
Storper, M. & Venables, A. J. (2004). Buzz: Face-to-face contact and the urban economy. Journal of Ecoconomic Geography, 4(4), 351–370.
Ter Wal, A. L. & Boschma, R. A. (2009). Applying social network analysis in economic geography: Framing some key analytic issues. The Annals of Regional Science, 43(3), 739–756.