Työpaikan sijainti ja työllisten asuinkunta

  • Helsingissä on enemmän työpaikkoja kuin työllisiä.
  • Helsingissä työskentelevistä reilut kaksi viidestä asui muualla kuin Helsingissä.
  • Helsingissä asuvista työllisistä vajaa neljännes käy töissä muualla kuin Helsingissä.

Helsingin työpaikkaomavaraisuus, eli työpaikkojen määrän suhde työllisten määrään, oli 132 prosenttia vuonna 2022. Työpaikkoja oli Helsingissä siis noin kolmannes enemmän kuin työllisiä. Helsingissä työssäkäyvistä monet asuvatkin muualla kuin Helsingissä, eivätkä kaikkien helsinkiläistenkään työpaikat sijaitse heidän kotikunnassaan.

Vuonna 2022 Helsingissä työskenteli 180 400 muualla kuin Helsingissä asuvaa työllistä. Kun Helsingissä työskenteleviä oli kaiken kaikkiaan noin 426 700, muualla kuin Helsingissä asuvat edustivat yli 42 prosenttia kaikista Helsingissä työskentelevistä. Vajaat neljä viidestä Helsingissä työskentelevästä mutta muualla asuvasta asui Helsingin seudulla. Sen sijaan 246 400 ihmistä sekä asui että työskenteli Helsingissä.

Toisaalta monen Helsingissä asuvan työllisen työpaikka sijaitsee muualla kuin Helsingissä. Vuonna 2022 heitä oli 76 400, eli noin 24 prosenttia Helsingissä asuvasta 322 800 työllisestä. Näistä Helsingissä asuvista mutta muualla työssäkäyvistä kolme neljäsosaa työskenteli Espoossa tai Vantaalla.

Vuonna 2020 Helsingissä työskentelevien määrä putosi edeltävästä vuodesta vajaalla neljällä prosentilla koronapandemia työttömyysvaikutusten myötä. Jo vuonna 2021 Helsingissä työskentelevien määrä kuitenkin ohitti pandemiaa edeltäneen tason. Yli puolet tästä vuoden 2021 kasvusta koostui Helsingissä muualta työskentelevien määrän kasvusta. Helsingissä asuvien ja työskentelevien määrä sen sijaan ei ollut palautunut koronapandemiaa edeltäneelle tasolleen edes vuonna 2022.

Uusimmat artikkelit

Helsingissä on enemmän työpaikkoja kuin työllisiä, ja tämän suuntainen kehitys on entisestään vahvistunut viime vuosina kasvaneiden etätyömahdollisuuksien myötä. Kaksi viidestä Helsingissä työssäkäyvästä asuu Helsingin ulkopuolella, kun taas helsinkiläisistä työllisistä vain yksi neljästä...
Yhä useampi Helsingissä työskentelevä asuu muualla kuin pääkaupungissa, ja etenkin Helsingin seudun ulkopuolelta Helsingissä työssäkäyvien määrä on kasvanut. Ammateista varsinkin erityisasiantuntijoiden ja asiantuntijoiden parissa on entistä yleisempää käydä Helsingissä töissä pitkän matkan päästä...
Helsingissä kuten muuallakin Suomessa sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatuksen ja koulutuksen alalla kärsitään tällä hetkellä vakavasta työvoimapulasta, jonka voidaan ennakoida jatkuvan myös tulevina vuosina. Artikkelissa kartoitetaan tilastojen valossa toisaalta sitä, miltä aloilta...
Entistä useampi Helsingissä työskentelevä asuu muualla kuin Helsingissä. Tämän suuntainen muutos on ollut nähtävissä kaikissa ammattiryhmissä, myös sellaisissa, joissa lähityön osuus suhteessa etätyöhön on merkittävä. Kaiken kaikkiaan Helsingissä työskentelevistä hieman alle 60 prosenttia asuu...
Helsingin ja Helsingin seudun työmarkkinat ovat niin kooltaan kuin taloudelliselta merkitykseltään huomattavat. Lähes kaksi viidestä seudulla asuvasta työllisestä pendelöi seudulla kunnasta toiseen, eli työskentelee jossain muussa seudun kunnassa kuin asuinkunnassaan.

...
Helsingin työmarkkinat ovat niin kooltaan kuin taloudelliselta merkitykseltään huomattavat, ja muut Helsingin seudun kunnat ovat Helsingin työmarkkinoiden kannalta keskeisiä työvoiman kysynnän ja tarjonnan lähteitä. Helsinki on myös ammatillisesti erikoistunut, eli tietyt ammattiryhmät ovat...