New Yorkin kaupungin terveysvirasto julkaisi lokakuussa 2015 alueellisia terveysprofiileja (New York City Community Health Profiles(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)), joissa kuvataan laaja-alaisesti terveyttä ja hyvinvointia kaupungin 59 eri alueella. Profiileissa myös kuvaillaan kaupunginosia muun muassa sosioekonomisen aseman, etnisyyden ja elinympäristön erilaisten tekijöiden mukaan.
Yhtenä käytettynä terveyden mittarina oli vastasyntyneen elinajanodote, ja se vaihtelikin enimmillään yli 11 vuotta kaupunginosien välillä. Elinajanodote oli kaikkein pisin (85,4 vuotta) Manhattanin eteläkärjessä sijaitsevalla Financial District -alueella ja lyhin (74,1 vuotta) Brooklynissa sijaitsevalla Brownsvillen alueella. Financial Districtin alueella myös pienituloisten osuus (8 prosenttia) asukkaista on yksi kaupungin pienimmistä, kun taas Brownsvillen alueella pienituloisten osuus on 37 prosenttia ja alue kuuluukin kaupungin köyhimpiin.
Tiedotusvälineet ympäri maailmaa raportoivat näitä tuloksia laajasti. Myös Suomessa aiheeseen tartuttiin ja esimerkiksi Yle Uutiset kirjoitti asiasta näin(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun):
Ympäri maailman rikkaat elävät köyhiä pidempään, mutta New Yorkissa äärimmäiset tuloerot näkyvät äärimmäisenä eriarvoisuutena. Yhdysvaltain suurimman kaupungin rikkaimmat asukkaat elävät 11 vuotta pidempään kuin kaupungin köyhimmät ihmiset.
Uutinen herätti tietenkin kiinnostuksen siitä, mikä vastaava tilanne on Helsingissä. Missä määrin näin suuret erot kuolleisuudessa ja elinajanodotteessa liittyvät siihen, että erityisesti suurkaupungeissa tuloerot ovat valtavat, ja missä määrin kyse on yleisemmästä ilmiöstä, joka on nähtävissä myös Helsingissä? Elinajanodotteen eroista Helsingin eri alueilla on tänä syksynä julkaistu tuoretta tietoa (Mäki 2015(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)). Vastaavalla tavalla kuin New Yorkissa, myös Helsingissä niillä alueilla, joilla elinajanodote on korkein, asuu vähiten pienituloisia ja päinvastoin matalan elinajanodotteen alueilla asuu paljon pienituloisia. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan näitä alueita hieman tarkemmin ja nimenomaan pienituloisuuden näkökulmasta.
Pienituloisuuden määritelmä
Asuinalueiden köyhyys voidaan määritellä usealla tavalla. Tässä tarkastelussa köyhyyden indikaattorina käytettiin samantapaista mittaria kuin New Yorkia koskevissa analyyseissä eli pienituloisten henkilöiden osuutta asuinalueen väestöstä ja pienituloisten asuntokuntien osuutta asuinalueen asuntokunnista. Näillä kahdella mittarilla mitattuna pienituloisten osuus Helsingissä oli suurin Alppiharjun ja Jakomäen peruspiireissä (yli 21 prosenttia) ja pienin Tuomarinkylän ja Länsi-Pakilan peruspiireissä (enintään 5 prosenttia).
Myös Helsingissä suuret erot elinajanodotteessa
Elinajanodote vaihteli erittäin paljon näillä alueilla. Kun koko Helsingissä miesten ja naisten elinajanodote oli vuosien 2005–2014 aikana 79,9 vuotta, ero elinajanodotteessa niiden alueiden välillä, joilla pienituloisia oli toisaalta eniten ja toisaalta vähiten, oli peräti 8,3 vuotta. Tuomarinkylässä elinajanodote oli Helsingin peruspiireistä pisin eli 83,9 vuotta ja Jakomäessä lyhin eli 75,6 vuotta. Jos tarkastelu tehdään sukupuolittain, ero muodostuu miesten osalta vielä suuremmiksi ja on 10,7 vuotta (Kuvio 1). Naisilla puolestaan ero ääripäiden välillä on 6,2 vuotta.
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Erojen taustalla useita kuolemansyitä
Erot vastasyntyneen elinajanodotteessa ovat siis suuria myös Helsingissä. Syitä tähän voi arvioida katsomalla kuolemansyiden yleisyyttä eri alueilla. New Yorkin tilanteesta paikallisen terveysviraston tutkija kertoi, että lyhyen ja pitkän elinajanodotteen alueiden asukkaat kuolivat pitkälti samoihin kuolemansyihin, mutta korkean kuolleisuuden alueella niihin kuollaan useammin ja nuorempana. Helsingin osalta kuolemansyittäistä tarkastelua varten yhdistettiin ne kaksi alueet, joilla toisaalta oli vähän ja toisaalta paljon pienituloisia, koska muuten kuolemantapausten lukumäärät olisivat jääneet hyvin pieniksi.
Jos tarkastellaan absoluuttista kuolleisuutta, myös Helsingissä eri alueiden asukkaat kuolevat pitkälti samoihin kuolemansyihin. Kaikilla alueilla kuolleisuus oli suurinta verenkiertoelinten sairauksiin ja syöpiin (Kuvio 2), nämä kun ovat niin helsinkiläisten kuin ylipäätään suomalaisten keskeisimmät kuolemansyyt. Jakomäen ja Alppiharjun alueilla kuolleisuus näihin yleisimpiin kuolemansyihin tosin oli vielä suurempaa kuin Länsi-Pakilan ja Tuomarinkylän alueella.
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuolleisuutta eri kuolemansyihin voidaan myös tarkastella suhteellisesti eli vertaamalla kuolleisuutta eri alueilla. Tällöin nähdään että niillä alueilla, joilla pienituloisia on paljon, suhteellinen kuolleisuus tiettyihin kuolemansyihin on yleisempää ja tiettyihin syihin harvinaisempaa kuin suhteellinen kuolleisuus kaikkiin kuolemansyihin.
Jakomäen ja Alppiharjun alueella ikä- ja sukupuolivakioitu suhteellinen kuolleisuus kaikkiin kuolemansyihin oli 1,37-kertainen eli 37 prosenttia suurempaa kuin vastaava kuolleisuus Länsi-Pakilan ja Tuomarinkylän peruspiireissä. Verenkiertoelinten sairauksien osalta suhteellinen kuolleisuus oli 60 prosenttia suurempaa, mutta syöpien osalta vajaa 30 prosenttia suurempaa. Sen sijaan kuolleisuus tupakointiin erittäin voimakkaasti liittyviin kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpiin oli kolme kertaa todennäköisempää Jakomäen ja Alppiharjun alueella kuin Länsi-Pakilan ja Tuomarinkylän alueella. Suuret suhteelliset erot liittyivät myös alkoholikuolemansyihin ja tapaturmiin: kuolleisuus edellisiin oli yli kolme kertaa yleisempää Jakomäessä ja Alppiharjussa verrattuna Länsi-Pakilaan ja Tuomarinkylään ja kuolleisuus jälkimmäisiin 2,6-kertaista.
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Erot kuolleisuudessa ja elinajanodotteessa alueiden välillä johtuvat pitkälti siitä että eri alueilla asuu taustaltaan erilaisia ihmisiä. Esimerkiksi sosioekonominen asema on yhteydessä kuolleisuuteen niin että korkeammin koulutettujen, korkeassa ammattiin perustuvassa asemassa olevien ja suurituloisten kuolleisuus on pienempää. Myös vaikkapa perheellisten kuolleisuus on pienempää kuin yksinasuvien.
Nämä tekijät selittävät myös osan tässä tarkastelussa nähdyistä eroista alueiden välillä. Asukkaiden erilainen koulutustaso eri alueilla selitti huomattavan osan (47%) alueiden välisestä erosta kokonaiskuolleisuudessa. Verenkiertoelinten sairauksista aiheutuvassa kuolleisuudessa sekä syöpäkuolleisuudessa erot koulutusrakenteessa ja perheasemassa selittävät noin kolmanneksen alueiden välisestä erosta kuolleisuudessa. Sen sijaan alkoholikuolemansyiden sekä tapaturmien ja väkivallan kohdalla erot koulutusrakenteessa ja perheasemassa selittävät alle viidesosan erosta kuolleisuudessa. Ilmiön ymmärtäminen vaatii siis vielä lisää tutkimusta.
Suuret erot elinajanodotteessa taloudellisesti hyvin toimeentulevien ja toisaalta pienituloisten alueiden välillä eivät ole vain suurkaupunkien ongelma, vaan näkyvät hyvin selkeästi myös Helsingissä. Väestöryhmien välisten terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen on osoittautunut vaikeaksi, mutta tarkempi tieto alueiden tilanteesta toivottavasti ohjaa politiikkoja ja vaikkapa terveydenhuollon ammattilaisia ottamaan huomioon eri alueiden erityistarpeet. Tärkeää on myös se, että valtaosa pääkaupunkiseudun huono-osaisimpienkin alueiden väestöstä on edelleen varsin keskiluokkaista, ja myös keskiluokka viihtyy heikoimmillakin alueilla varsin hyvin(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
VTT Netta Mäki on Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkija.
* * * * *