Mistä nuorten mielenterveysoireilun yleistyminen johtuu? Yhteiskunnallisia ja sosiaalipsykologisia näkökulmia ilmiön kehitykseen

Kuten muuallakin länsimaissa, mielenterveysoireilu on yleistynyt erityisesti nuorten parissa myös Helsingissä. Tässä kirjoituksessa kuvaillaan, miten lukuisat yhteiskunnallis-kulttuuriset kehityskulut ovat heijastuneet tähän kehitykseen.
Kirjoittaja:
Kuuluu sarjaan:

Helsinkiläisnuorten mielenterveys on heikentynyt vajaan viimeisen kymmenen vuoden aikana (Högnabba & Määttä, 2025; Määttä, 2023). Heikentyminen näkyy erityisesti kyselytutkimuksiin perustuvissa koettua mielen hyvinvointia 1 mittaavissa indikaattoreissa, mutta myös useissa rekisteritiedoissa, jotka liittyvät yleensä erityyppisiin psyykkisiin sairauksiin 2 . Muutos heikompaan on alkanut vuoden 2016 tienoilla. Nopea käännös huonompaan onkin ollut yllättävä, sillä monen indikaattorin osalta kehitys on ollut aiemmin 2000-luvulla hyvin tasaista. (Kuvio 1).  

Kyseessä ei ole vain Helsinkiä koskeva muutos, vaan vastaava heikentyminen on havaittavissa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan erityisesti lieväasteinen mielenterveysoireilu on yleistynyt viime vuosien aikana. Suomalaisista lapsista noin 15 prosentilla on arvioitu esiintyvän mielenterveyden häiriöitä, joista tyypillisiä lapsuudessa esiintyviä ovat tarkkaavuuden ja keskittymisen häiriöt (ADHD), käytösongelmat sekä ahdistuneisuus (THL, 2024.) Monet mielenterveyden häiriöt ilmaantuvat ensi kertaa nuoruudessa ja onkin arvioitu, että noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä (THL, 2024b).  Samankaltainen johtopäätös mielenterveysoireilun yleistymisestä voidaan tehdä muiden maiden, erityisesti länsimaiden osalta (Cosma, ym., 2023; Haidt, 2023; McGorry ym., 2024; Psychiatry, 2024). Oireina erityisesti ahdistuneisuus, masennusoireilu, ADHD-häiriöt, käytösongelmat ja syömishäiriöt ovat yleistyneet viimeisen vuosikymmenen aikana (Keyes & Platt, 2024; McGorry ym., 2024; Psychiatry, 2024; UNICEF, 2021; Xu ym., 2018).  

Kuten edellä kuvatuista esimerkeistä käy ilmi, mielenterveysoireiluun kuuluvaksi voidaan luokitella monentyyppisiä oireita, ja niiden syntymekanismeihin voivat vaikuttaa lukuisat tekijät. Mielenterveyttä onkin pidetty yksilöllisten kehityskulkujen seurauksena, jolloin mielenterveysongelmien aiheuttajana ovat esimerkiksi lapsuuden elinolot, traumaattinen elämäntapahtuma, perinnölliset tekijät tai työ- tai kouluympäristön riskit (Väänänen, 2024). Koska nuorten mielenterveysoireilu on nopeasti yleistynyt,  tutkimuskirjallisuudessa on yhä useammin alettu perustella yleistymistä vallitsevilla, länsimaisia yhteiskuntia läpileikkaavilla yhteiskunnallis-kulttuurisilla olosuhteilla (esim. McGorry ym., 2024; Patton ym., 2016). Tämä kirjoitus keskittyykin kuvaamaan näitä muuttuneita olosuhteita. Myös ratkaisun avaimia mielenterveyden vaalimiselle voidaan tunnistaa näiden kehityskulkujen myötä, ja näitä esitellään kirjoituksen lopuksi. Kirjoituksessa käytetään termejä mielenterveys ja mielenterveysoireilu tiedostaen kuitenkin, että käsitteellisesti mielenterveyttä voidaan lähestyä sekä toimintakykyä ja elämänlaatua tukevana voimavarana tai psyykkisen oireilun ja sairauksien näkökulmasta (Vorna ym., 2020) ja edelleen myös yksilölliset kehityskulut muovaavat mielenterveyttä.

Mielenterveyden asema on korostunut nyky-yhteiskunnassa

Mielenterveydessä havaitut muutokset liittyvät vahvasti yhteiskunnassa tapahtuneisiin muutoksiin viime vuosikymmeninä. Nykyajan ihmiset elävät erityyppisissä elinympäristöissä kuin aiemmin. Asuinympäristöt ovat muuttuneet maaseutumaisista, yhtenäiskulttuuria korostavista kaupunkimaisiin, yksilökeskeisyyttä painottaviin oloihin. Muuttuneet olosuhteet ovat heijastuneet muun muassa perherakenteisiin, sosiaalisiin suhteisiin, työelämään sekä arvojen ja elämäntyylien monipuolistumiseen. (Hideka, 2012; Väänänen, 2024.) Teknologinen kehitys on ollut voimakasta, mikä näkyy siinä, että ihmiset viettävät aiempaa enemmän aikaansa digilaitteiden parissa niin töissä, kouluissa kuin vapaa-ajalla (Patton ym., 2016; Twenge ym., 2022).  Myös työelämä on muuttunut. Aiempaa useampi tekee työtä, jossa kognitiivinen kuormitus ja stressi on yleistä. Samanaikaisesti jatkuvan oppimisen merkitys on kasvanut. (Pyöriä ym., 2005; Sutela & Lehto, 2014.) Yksilöllistä elämänhallintaa, itsensä kehittämisen tarvetta ja itseohjautuvuutta arvostetaan aiempaa yleisemmin ja kyseisten taitojen merkitys on korostunut koulutuksessa ja työelämässä. (Baumeister, 1986; Cóte, 2018). Näin ollen mielenterveydestä on tullut entistä keskeisempi voimavara yksilöille.    

Samanaikaisesti mielenterveyteen liittyvät käsitteet ovat arkipäiväistyneet, minkä seurauksena oireilua tunnistetaan paremmin. Kun vielä muutama vuosikymmen sitten mielenterveydellä viitattiin pääasiassa neuroosien kaltaisiin mielenterveyshäiriöihin ja vakaviin sairauksiin, nykyään terveydenhuollon ammattilaisten apua haetaan yleisemmin ja kattavammin erityyppisiin elämän vastoinkäymisiin matalammalla kynnyksellä. (Brinkmann, 2016; Helén, 2007; Väänänen, 2024.) Tunnistamisen kynnystä madaltaa ja ruokkii se, että puhe mielenterveydestä leviää nopeasti erityisesti sosiaalisen median alustoilla (Korkeila, 2024; Yeung ym., 2022). Myös diagnosointi on hienosyisempää ja entistä useammalle oireelle on tullut tautiluokituksia. Terveydenhuollon asiantuntijat tunnistavat mielenterveysoireilua aiempaa paremmin. (Brinkmann, 2016; Helén, 2007; Väänänen, 2024.) Mielenterveysoireilun medikalisoitumisella tarkoitetaan yhteiskunnallista ilmiötä, jossa uusia ja aikaisemmin lääketieteeseen liittymättömiä asioita määritellään lääketieteellisesti, ja niistä puhutaan terveyteen ja sairauteen liittyvillä käsitteillä. Medikalisoitumisen vaikutukset voivat olla myönteisiä, esimerkiksi stigman lieventyminen, mutta myös kielteisiä, kuten ylitutkiminen, ihmisten turha huolestuminen terveydestään tai lääketieteellisen lähestymistavan ja termien soveltaminen yhteiskunnallisten ongelmien ratkomiseen. (Conrad, 2007; Lääkäriliitto, 2021.)  

Medikalisoitumisen lisäksi voidaan puhua mielenterveysoireilun psykologisoitumisesta.  Tällä tarkoitetaan sitä, että arkielämän tilanteita ja muutoksia sekä omaa minuutta suhteessa toisiin ihmisiin määritetään psykologisten näkökulmien ja käsitteistön avulla (Pescosolido, ym. 1998; Rose, 2009). Erilaisista terapiamuodoista ammentavat sanastot ovatkin levinneet osaksi arkipuhetta. Myös itsediagnostiikan ja tietoisuustaitojen opettelun suosio on kasvanut. (Horwitz, 2002; Madsen, 2018; Madsen 2019.) Puhutaan terapeuttisesta kulttuurista, eli vallalla olevat kulttuuriset normit ja arvot houkuttelevat ihmisiä rakentamaan itsestään omaa itseään tuntevia ja itsensä toteuttamista tavoittelevia yksilöitä (Salmenniemi, 2022). Terapeuttisessa kulttuurissa yksilöt käyttävät psykologisia termejä ja käsitteistöä, kun puhuvat ja tulkitsevat itseään ja maailmassa tapahtuneita muutoksia, sekä hyödyntävät psykologisia selviytymiskeinoja ja tulkintoja näitä muutoksia hallitakseen. Osa tutkijoista puhuukin terapeuttisesta vallasta, koska tällöin on vaarana se, että monia yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia naamioidaan yksilön puutteiksi ja yksilön itsensä ratkaistavaksi esimerkiksi terapiassa tai psykologin vastaanotolla. Vaikka terapiaa olisikin tarjolla kaikille halukkaille, se ei kuitenkaan tämän näkemyksen mukaan kykene yksinään ratkaisemaan mielenterveyden kriisiä, koska terapia keskittyy yksilön historiaan ja taustaan, ei ratkomaan yhteiskunnallisten muutosten merkitystä mielenterveysoireilussa. (Brunila, ym., 2021.)  

Medikalisoitumisen tai psykologisoitumisen ristiriitaista merkitystä mielenterveysoireilulle valaisee hyvin tuore hypoteesi, jonka mukaan mielenterveystietoisuutta lisäävät toimenpiteet johtavat epähuomiossa mielenterveysoireilun yleistymiseen, ja se tapahtuu kahden mekanismin eli lisääntyneen tunnistamisen ja ylitulkinnan välityksellä. Näistä mekanismeista lisääntynyt tunnistaminen on hyödyllistä, koska tällöin esimerkiksi aiemmin piiloon jäänyttä oireilua tunnistetaan. Osa yksilöistä pystyykin lisääntyneen tunnistamisen myötä tekemään tarkkoja itsediagnooseja, mutta osalla ne johtavat ongelmallisiin ylitulkintoihin. Ylitulkinnoista voi muodostua itseään toteuttavia ennusteita eli normaalien elämäntapahtumien tulkitseminen mielenterveysoireiluna johtaa muutoksiin minuudessa ja käyttäytymisessä, mikä puolestaan pahentaa entisestään olotilaa. Esimerkiksi lisääntyneen tunnistamisen myötä yksilöt voivat ylitulkita lievän ahdistuneisuuden vakavampana oireiluna, ja tämä heijastuu käyttäytymiseen niin, että he kokevat, etteivät he jaksa suoriutua tietyistä normaaliin elämään kuuluvista tehtävistä tai kohdata toisia ihmisiä. Kyseisten tilanteiden välttely ruokkii entisestään ahdistuneisuutta ja heikentää kokemusta olotilasta. Ylitulkinta ei sinänsä ole uutta, mutta tämän hypoteesin mukaan mielenterveystietoisuutta edistävät toimenpiteet voivat jopa rohkaista toteuttamaan ylitulkintaa, koska toimenpiteissä usein kehotetaan kiinnittämään huomiota negatiivisiin tunteisiin tai elämäntapahtumiin ja käsitteellistämään näitä tunteita psykologisin termein. (Foulkes & Andrews, 2023.)

Miksi erityisesti nuorilla esiintyy aiempaa enemmän mielenterveysoireilua?  

Edellä kuvatut muutokset voivat heijastua yleisesti koko väestön mielenterveyteen. On kuitenkin syytä pohtia erikseen, miksi erityisesti nuoret kokevat mielenterveysoireilua muita väestöryhmiä yleisemmin. Kehityspsykologian näkökulmasta tämä johtunee nuoruuden erityisestä merkityksestä koko elämänkaaressa aikakautena, jolloin yksilöt rakentavat omaa identiteettiään eli käsitystä omasta itsestään (Arnett, 2000; Erikson, 1980). Neuropsykologisesta näkökulmasta ilmiötä voidaan selittää sillä, että muun muassa toiminnanohjaukseen, tunteiden säätelyyn ja itsesäätelyyn liittyvä etuotsalohkojen alueen kypsyminen on kesken, ja näin yksilöiden kyky säädellä omia tunteita ja toimintaa on vaillinainen (Blakemore & Mills, 2014; Crone & Dahl, 2012; Patton ym., 2016). Nykyajan nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa ja valintojen mahdollisuuksien maailmassa nuori rakentaakin omaa identiteettiään hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin aiemmat sukupolvet (Patton ym., 2016). Toisin sanoen nykyajan nuoret länsimaisissa yhteiskunnissa elävät materiaalisten ja fyysisten olosuhteiden osalta vähemmän kuormittavammissa olosuhteissa kuin aiemmat sukupolvet, mutta psykososiaaliselta elinympäristöltään aiempaa kuormittavammassa (McGorry ym., 2024; Petersen & Wilkinson, 2007). Modernin ajan suuri paradoksi onkin se, että nuorten riski sairastua fyysisiin sairauksiin on huomattavasti vähäisempi aiempiin sukupolviin verrattuna, mutta samalla nuoret kokevat ennennäkemättömän paljon mielenterveysoireilua. (McGorry ym., 2024.)  

Vielä muutama vuosikymmen sitten siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen oli lyhyempi ja sisälsi vähemmän valinnanmahdollisuuksia. Alle 25-vuotiaana monilla oli koulutuksen jälkeinen vakituinen työpaikka, omistusasunto ja perhe. (Arnett ym., 2014; Morgan ym., 2017.) Nykyajan nuoret joutuvat tekemään valintoja opintojen, asumisen kuin työelämänkin suhteen hyvin varhain, ja harvoin nämä valinnat ovat pysyviä lopun elämän. Valintojen mahdollisuudet ovat aiempia sukupolvia laajempia. Mitä enemmän valintoja ja valinnanmahdollisuuksia taas on, sitä enemmän monimutkaisuutta, paineita, ahdistuneisuutta ja hämmennystä valinnoista seuraa. Tämä puolestaan heijastuu epävarmuutena nuorten koulutus-, työ-, asumis- tai parisuhdevalintoihin. (Bell ym., 2019.) Yhteiskunnan psykologisoitumisen myötä nykyajan nuoret tulkitsevatkin nuoruuteen ja identiteetin muodostumiseen kuuluvia perinteisiä kehitystehtäviä yhä useammin yksilöllisinä mielenterveyden haasteina, joita pyritään ratkomaan lääketieteen ja psykologian keinoin (Cóte, 2018. Brinkmann, 2016; Madsen, 2018). Tällöin osa nuorista voi kokea normaaleja elämänhaasteita merkkinä mielenterveyden heikkenemisestä, josta voi vähitellen muodostua itseään toteuttava ennuste aiemmin kuvatun hypoteesin mukaisesti. Samalla oireilusta, kuten ahdistuneisuudesta, voi tulla osa omaa identiteettiä, jolla erotutaan toisista (Foulkes & Andrews, 2023). Juuri identiteetin kehitysvaiheensa takia nuoret ovatkin erityisen herkkiä psykologisoitumiselle, mutta myös siksi, että nuoret ovat aikuisia alttiimpia murehtimiselle, vertaisryhmän tai sosiaalisen median vaikutuksille, ja näin myös mahdollisille ylitulkinnoille (Foulkes & Andrews, 2023; Foulkes & Blakemore, 2016; Twenge ym., 2022).  

Osittain nuorten valintojen painetta ruokkii se, että monissa maissa, kuten Suomessa, koulutusrakenteita on uudistettu siihen suuntaan, että nuoren on tehtävä koulutusvalintoja jo aiempaa varhaisemmassa vaiheessa (Cóte, 2018; Karhunen ym., 2022; Kupiainen ym., 2016; Moose Andrew & Bhargawa Ruma, 2024). Myös kilpailu opiskelu- ja työpaikoista on kasvanut maailmanlaajuisesti, ja nykyajan työolosuhteet ovat usein epävarmoja ilman takuuta pitkäaikaisista, vakituisista työsuhteista (Lloyd & Council, 2005; Moose & Bhargawa, 2024).  Samanaikaisesti opiskelijoiden keskuudessa on yleistynyt kokemus siitä, että nuorille ei ole työ- ja koulutuselämässä riittävästi sopivia paikkoja. Tämä kokemus johtuu osin edellä mainituista tekijöistä, mutta myös nykyajan kasvatuskäytännöistä, jossa korostetaan omaa identiteettiä vastaavien elämäntavoitteiden asettamista ja oman paikkansa löytämistä (Cote, 2018; Moose ym. 2024). Riskinä on tällöin, että nuoren omat odotukset eivät kohtaa arkielämän todellisuutta. Nuoret kokevat, että arvostetut sosiaaliset asemat ovat saavuttamattomissa, tai että tarjolla olevat työtehtävät ja uravaihtoehdot eivät ole itselle tyydyttäviä. Tämä aiheuttaa puolestaan ristipainetta oman identiteetin kehittymisessä ja näkyy lisääntyneenä mielenterveysoireiluna. (Cóte, 2018; Jacobsen & Nørup, 2020; Mohr ym., 2023.) Taustalla voi vaikuttaa myös vanhempien ylisuojeleva kasvatuskäytäntö. Ylisuojelevuudella tarkoitetaan vanhempien hyvää tarkoittavaa pyrkimystä suojella nuoria vaikeuksilta, ristiriidoilta ja epämukavuuden kokemuksilta. Tällainen toimintamalli kuitenkin estää nuoria kehittämästä omia taitojaan hallita koettua epämukavuutta tai vastoinkäymisiä. (Lukianoff & Haidt, 2018.) Vallitsevat kasvatuskäytännöt tuottavat myös eriarvoisuutta. Kaikilla nuorilla ei ole esimerkiksi samankaltaisia taloudellisia tai terveydellisiä lähtökohtia löytää omaa paikkaansa ja kehittää itseään. Berlant (2011) onkin kutsunut tätä julmaksi optimismiksi eli nuoret kiinnittyvät tavoitteisiin, vaikka heillä ei ole todellisia edellytyksiä saavuttaa niitä tai löytää onneaan niiden avulla (Berlant, 2011).  

Uudenlaisen vaikutuksen identiteetin rakentamiseen nykyaikana luo sosiaalinen media. Sosiaalisen median käytön merkitys mielenterveydelle on monisyinen, ja ilmiöiden välisiä yhteyksiä ei välttämättä täysin ymmärretä muun muassa laadukkaiden tutkimusasetelmien puutteen takia (McGorry ym., 2024). Sosiaalisen median käytöllä voi olla mieltä suojaaviakin vaikutuksia, jos sitä kautta rakentuvat sosiaaliset verkostot tukevat oman identiteetin muodostumista, terveellisiä elintapoja ja laadukkaiden sosiaalisten suhteiden muodostumista (Sala ym., 2024.) On kuitenkin tunnistettavissa lukuisia tutkimushavaintoja siitä, miten nuorten sosiaalisen vuorovaikutuksen tavat ovat muovautuneet toisentyyppisiksi lisääntyneen sosiaalisen median käytön myötä ja näin vaikuttaneet mielenterveysoireiluun (esim. Bell ym., 2019; Twenge ym., 2022).  Esimerkiksi sosiaalista vertailua voi toteuttaa toistuvasti ajasta ja paikasta riippumatta ja myös sellaisiin vertaisryhmiin, joiden kanssa ei välttämättä ole koskaan kasvokkain vuorovaikutuksessa. (Patton ym., 2016; Tomasik ym., 2012; Walrave ym., 2016.) Vertailua voi tehdä myös suhteessa ryhmiin, jotka ovat epärealistisen myönteisiä tai huonoa mallia antavia, ja näin nuori voi kokea, että muut elävät onnellisempaa elämää kuin nuori itse. (Chou & Edge, 2012; Valkenburg ym., 2022.)  

Sosiaalisessa mediassa saatetaan toimia eri tavalla kuin vastaavissa tilanteissa kasvokkain, koska vastapuolen reaktioita ei välttämättä näe, ja näin on matalampi kynnys esimerkiksi kiusata, juoruta tai levittää huhuja (Feinstein ym., 2013). Nämä muuttuneet vuorovaikutuksen tavat puolestaan voivat aiheuttaa tutkimusten mukaan nuorissa ahdistuneisuutta, riittämättömyyden tunteita ja turvattomuutta. Sosiaalisen median algoritmit puolestaan lisäävät todennäköisyyttä kohdata vastaavaa sisältöä seuraavilla käyttökerroilla, mikä voi heikentää entisestään koettua oloa. (Chou & Edge, 2012; Feinstein ym., 2013; Valkenburg ym., 2022.)  

Se, miksi sosiaalisen median yhteys mielenterveysoireiluun näkyy erityisesti nuorilla, johtuu identiteetin muodostumisen kehitysvaiheesta. Nuoret ovat erityisen herkkiä sosiaalisille vaikutuksille, sosiaaliselle vertailulle ja sosiaalisen hyväksynnän saamiselle omassa vertaisryhmässä. (Foulkes & Blakemore, 2016.) Sosiaalinen paine eli se, että muutkin ovat sosiaalisessa mediassa, ja sosiaalisen hyväksynnän hakeminen muilta vertaisryhmän jäseniltä, eivät puolestaan salli nuoren olla käyttämättä alustoja (Cassidy ym., 2013; Morin-Major ym., 2016).  

Sosiaalisen median tai ylipäätään digilaitteiden käytön lisääntyminen näkyy myös muutoksina nuorten arkirytmissä ja arjen kasvuympäristöissä. Nykyajan nuoret kokevatkin aiempia sukupolvia yleisemmin olevansa yhteisöjen ulkopuolella tai kärsivät läheisten ihmissuhteiden puutteesta, koska vertaisryhmät rakentuvat aiempaa vahvemmin sosiaalisessa mediassa eikä kasvokkain (Marquez ym., 2022; Cosma ym., 2022; McGorry ym., 2024). Lisääntyneen ruutuajan ja digilaitteisiin liittyvän aktiivisuuden myötä nuorilla jää usein vähemmän aikaa mielen hyvinvointia suojaaville toiminnoille, kuten kasvokkain tapahtuville vuorovaikutustilanteille, liikunnalle ja unelle, jotka ovat puolestaan keskittymiskykyä ja -taitoja harjoittavia toimintoja. Myös erityyppiset herätteet ja häly digilaitteiden ympärillä ovat lisääntyneet, mikä rikkoo keskittymistä toistuvasti. Samanaikaisesti kouluympäristössä on tehty lukuisia keskittymisrauhaa rikkovia muutoksia (esim. avoimet oppimisympäristöt, suuret ryhmäkoot, opettajavetoisuuden väheneminen ja itseohjautuvuusodotusten lisääntyminen) (Aalto-Setälä & Vuori, 2023; Pennanen, 2024.) Nämä arkirytmissä ja elinympäristöissä tapahtuneet muutokset voivat olla yksi keskeinen selittävä tekijä erityisesti lisääntyneille ADHD-diagnooseille, mutta myös yleisesti muulle mielenterveysoireilulle. Nimittäin aiemmin kuvatun neuropsykologisen kehitysvaiheensa takia nuoret (ja erityisesti lapset) tarvitsevat arjessa tilaa pitkäaikaiselle keskittymiselle ja laadukkaita, kasvokkain tapahtuvia vuorovaikutustilanteita (Khan ym., 2021; Lissak, 2018; Ra ym., 2018.)  

Arjen elinympäristöjen muuttumisen lisäksi myös erilaiset yhteiskuntia läpileikkaavat sosiaaliset, teknologiset ja taloudelliset megatrendit vaikuttavat keskeisesti mielenterveyskriisiin. Niiden myötä nuorten usko tulevaan ja tyytyväisyys elämään on heikentynyt. Itse asiassa lääketieteellisen aikakauslehden Lancetin asiantuntijaryhmän mukaan nämä megatrendit ovat keskeisin vaikuttava tekijä mielenterveyskriisin taustalla. Heidän mukaansa tällaisia megatrendejä ovat esimerkiksi lisääntynyt sukupolvien välinen eriarvoisuus, sääntelemätön sosiaalinen media, työllistymisen epävarmuus, ilmastonmuutos, poliittisten mielipiteiden polarisoituminen, vähentynyt sosiaalinen koheesio ja lisääntynyt sosioekonominen eriarvoisuus. (McGorry ym., 2024.) Myös viime vuosiin ajoittuneet yhteiskunnalliset kuormitustekijät (esim. Ukrainan sotaa seurannut inflaatio, korona-aika) ovat voineet vaikuttaa vastaavalla tavalla nuoriin (Blomgren & Perhoniemi, 2024). Edellä mainittu asiantuntijaryhmä toteaakin, että nuorten mielenterveysoireilu on vakava varoitus yhteiskunnan tulevaisuudesta, minkä takia siihen tulisi suhtautua nykyistä vakavammin (McGorry ym., 2024)

Miksi tytöillä esiintyy mielenterveysoireilua poikia yleisemmin?

Nuorten tyttöjen mielenterveys on heikentynyt voimakkaammin kuin poikien niin Helsingissä, Suomessa kuin muissakin maissa (esim. Cosma, ym., 2023; McGorry ym., 2024; Määttä, 2023). Tutkimuskirjallisuudessa mielenterveysoireilun sukupuolierojen on selitetty johtuvan biologisista, fysiologisista, sosiaalisista ja psyykkisistä tekijöistä, kuten esimerkiksi eroissa murrosiän alkamisessa, itsetunnon kokemuksessa, temperamenttipiirteissä, vertaisryhmän merkityksessä ja tavoissa käsitellä stressaavia tilanteita (Aanesen ym., 2017; Annandale & Clark, 1996; Campbell ym., 2021; Chaplin, 2015; Frydenberg, 1997; Van Droogenbroeck ym., 2018). Nämä erot on kuitenkin havaittu jo pitkään, minkä takia ne eivät voi ainakaan täysin selittää viime vuosikymmenen aikana tapahtunutta sukupuolten välistä mielenterveysoireilun eriytymistä. Onkin oletettavaa, että eriytymiskehitystä selittävät pitkälti jo edellä käsitellyt kulttuuriset kehityskulut. Toisin sanoen tytöt reagoivat poikia voimakkaammin erilaisiin yhteiskunnan asettamiin suorituspaineisiin, valintojen mahdollisuuksiin ja sosiaalisen median kautta tuleviin vaikutteisiin, jolloin tytöt myös kokevat poikia enemmän ristipainetta oman roolinsa suhteen, ja tämä epävarmuus heijastuu kielteisesti mielenterveyteen (Campbell ym., 2021; Cosma ym., 2022; Twenge ym., 2022.)

Sukupuolten välisten reagointierojen taustalla voivat vaikuttaa jo aiemmin mainitut biologiset, fysiologiset, sosiaaliset ja psyykkiset tekijät, mutta muuttuneet yhteiskunnalliset olosuhteet ovat muovanneet ja osin vahvistaneet näiden tekijöiden merkitystä. Esimerkiksi sosiaalisen hyväksynnän saaminen omassa vertaisryhmässä on aina ollut tytöille merkityksellisempää kuin pojille (Flook, 2011; Twenge & Campbell, 2019) ja tytöt ovat myös aina kokeneet poikia enemmän ulkonäköpaineita (Tiggemann & Slater, 2013). Silti sosiaalisen median käyttö ja sen tuomat, jo aiemmin kuvatut, muutokset sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ovat vahvistaneet ja muovanneet kyseisiä sukupuolten välisiä eroja. Tutkimusten mukaan tytöt, jotka viettävät paljon aikaa digilaitteiden parissa, ovat masentuneita ja alakuloisia todennäköisemmin kuin yhtä paljon digilaitteiden parissa viettävät pojat (Twenge & Campbell, 2019; Twenge & Martin, 2020), mikä johtunee sukupuolten välisistä eroista digilaitteiden käyttötavoissa. Pojilla yleisempi pelaaminen sisältää usein suoraa vuorovaikutusta toisten pelaajien kanssa, kun taas tytöille tyypillisempi sosiaalisen median käyttö sisältää kuvien, videoiden tai tekstien jakamista ilman välitöntä reaktiota toisilta osapuolilta. Jopa pienenkin viiveen merkitys on todettu olevan suuri – eli jos ei saada heti muilta mitään reaktiota julkaistuun kuvaan tai tekstiin, koetaan ahdistuneisuutta. (Twenge & Martin, 2020.)

Muuttuneet yhteiskunnalliset olosuhteet voivat myös heijastua ja vahvistaa sukupuolten välisiä eroja tunteiden ilmaisuissa ja vuorovaikutustilanteissa toimimisessa. Perinteisesti tytöt puhuvat omista tunteistaan avoimemmin toisille ja korostavat omien tunteiden merkitystä enemmän kuin pojat, mutta yhteiskunnan psykologisoitumisen myötä nämä erot ovat voineet kasvaa. (Chaplin, 2015; Patton ym., 2016; Shields, 2002.) Voi olla, että nykyajan nuoret tytöt puhuvat keskenään mielenterveyden ilmiöistä sekä käyttävät siihen liittyvää sanastoa yleisemmin kuin pojat tai aiemmat sukupolvet. Tällöin oma oireilu tunnistetaan paremmin. Myös sosiaalista tartuntaa eli mielenterveysoireilun leviämistä vertaisryhmän sisällä voi esiintyä tytöillä poikia yleisemmin. Maskuliiniset normit taas ohjaavat poikia tyypillisemmin siihen, että apua ei välttämättä haeta tai omista tunteista ei puhuta avoimesti, koska avun hakemisen tai tunteiden ilmaisemisen pelätään näyttäytyvän heikkona tai kuuluvan enemmänkin tytöille tyypilliseksi käyttäytymiseksi (Evans ym., 2011; Helland Lindborg ym., 2024; Rickwood ym., 2007; Van Droogenbroeck ym., 2018.) Tämän takia pojilla voikin esiintyä piiloon jäävää mielenterveysoireilua tyttöjä enemmän, mutta myös erityyppistä riskikäyttäytymistä, kuten päihteiden väärinkäyttöä (Evans ym., 2011; Helland Lindborg ym., 2024; Van Droogenbroeck ym., 2018).

Mielenterveyttä voidaan vaalia monin keinoin

Edellä kuvatut kehityskulut tarjoavat useita vastauksia siihen, miten mielenterveyttä tulisi vaalia.  Hidaka (2012) tiivistääkin, että ihmisellä olisi huomattavan paljon todennäköisemmin voimavaroja mukautua nykyajan yhteiskunnan olosuhteisiin, jos hän olisi fyysisesti hyvässä kunnossa, hyvin levännyt, vapaa kroonisista sairauksista ja taloudellisesta kuormituksesta, ja jos hän eläisi läheisten ystävien ja perheen ympäröimänä tuntien ylpeyttä omasta merkityksellisestä työstään (Hidaka, 2012). Mielenterveyttä vaalivia, suojaavia tekijöitä ovat siis esimerkiksi terveelliset elintavat ja arkirytmi, keskittymisrauhaa tarjoavat kasvuympäristöt tai laadukkaat sosiaaliset suhteet ja yhteisöihin kuuluminen (Auro ym., 2024; Breedvelt ym., 2022; Khan ym., 2021; O’Neil ym., 2014; Short ym., 2020; Zhang ym., 2022). Useat katsaukset (esim. Arango ym., 2018; Fusar-Poli ym., 2021; Patel ym., 2018) korostavat myös, että kiusaamista tai muuta kaltoinkohtelua, päihteiden väärinkäyttöä tai itsetuhoisuutta ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat keskeisiä erityisesti lapsille ja nuorille.    

Väestön mielenterveystaitojen tukeminen on myös tärkeää (Vorma ym., 2020). Mielenterveystaitoja voidaan pitää yläkäsitteenä kattavalle joukolle erityyppisiä tunne-, tietoisuus- ja vuorovaikutustaitoja, joiden myötä yksilöllä on joustavuutta selviytyä elämänkriiseistä sekä kykyä säädellä kuormitusta ja luoda merkityksellisiä suhteita muihin ihmisiin. Mielenterveystaitoja ovat esimerkiksi kyky säädellä haitallisia impulsseja, kyky tunnistaa itsessä ja muissa olevia voimavaroja, kyky ottaa puheeksi mielenterveydentilan heikentyminen tai tietoisuus saatavilla olevasta ammattiavusta. (Jorm ym., 1997; Vorma ym., 2020) Monet mielenterveystaidot kehittyvät harjoittelemalla niitä vuorovaikutuksessa riittävän turvallisissa olosuhteissa, ja vastavuoroisissa, myötätuntoisissa tilanteissa esimerkiksi omien vanhempien kanssa (McPherson ym., 2014). Mielenterveystaitoihin liittyvät koulutukset ja opetus ovatkin yleistyneet, ja osa näistä on sidottu osaksi koulujen opetussuunnitelmaa (Ecclestone & Hayes, 2019). Esimerkiksi mielenterveystaitoihin liittyvä koulutus yhdessä digitaitojen ja oman minäkuvan vahvistamisen kanssa on todettu tehokkaaksi keinoksi hallita sosiaalisen median tuottamia haittavaikutuksia mielenterveydelle (Sala ym., 2024.)  

Koulutuksen ja muidenkin toimenpiteiden onnistumisen todennäköisyys riippuu kuitenkin siitä, kuinka hyvin ne ottavat huomioon kohdentamisen merkityksen (esim. Berg ym., 2024; McGorry ym., 2024). Esimerkiksi sosiaalisen median käytön vaikutus ei ole samankaltainen kaikille nuorille, vaan yksilölliset tekijät (esim. sukupuoli, ikä, tunne- ja itsesäätelytaidot, sosiaalisen verkoston laatu) ja käytön laatu (esim. käytetty aika, passiivinen versus aktiivinen käyttötapa) muovaavat sosiaalisen median ja mielenterveysoireilun välisiä yhteyksiä. Näin näitä seikkoja tulisi huomioida myös koulutusten sisällössä (Sala ym., 2024).  Erityisesti nuorille suunnattujen toimenpiteiden kehittämistä koskevassa tutkimuskirjallisuudessa nostetaan esille nuorilähtöisyys sekä toimijuuden ja osallisuuden huomioiminen (McGorry ym., 2024). Täysin uudessa ja kehitteillä olevassa toimenpiteessä tulisi hyödyntää nuoria kokemusasiantuntijoina kaikissa prosessin vaiheissa, kun taas olemassa olevassa toimenpiteessä puolestaan tulisi kysyä palautetta nuorilta tai pyytää heitä mukaan toiminnan kehittämiseen, jotta nuoret motivoituisivat paremmin toimenpiteen toteuttamiseen (Berg ym., 2024). Toimijuuden vahvistaminen voi olla erityisen tärkeää niille väestöryhmille, joilla esiintyy muita enemmän mielenterveysoireilua. Toimijuuden vahvistamisella tarkoitetaan sitä, että nuorille tarjotaan mahdollisuuksia harjoittaa itsemääräämistaitojaan heille mielekkäässä toiminnassa yhdessä luotettavien aikuisten kanssa, jolloin nuorten kuuluvuuden kokemus ja osallisuus vahvistuvat (McGorry ym., 2024.)  

Jo aiemmin esitetyn hypoteesin mukaisesti toimenpiteiden riskinä ovat yksilöiden ylitulkinta ja itseään ennustavat kierteet. Jos mielenterveysoireilun yleistymisen seurauksena lisätään ilmiöön liittyviä toimenpiteitä tai koulutusta, lisääntyneen tarjonnan myötä aiempaa useampi oppii tunnistamaan omaa oireiluaan ja tämä voi lisätä mielenterveysoireilun esiintyvyyttä entisestään – ja tähän taas vastauksena tarjotaan lisää uusia toimenpiteitä. (Foulkes & Andrews, 2023.) Varsinkin kouluissa toteutettavia toimenpiteitä on kritisoitu siitä, että nuorten voi olla vaikea kieltäytyä toimenpiteistä, ja ryhmänormien myötä nuori omaksuu tulkitsemaan omaa käyttäytymistä samankaltaisesti kuin muut nuoret (Foulkes, 2022; Foulkes & Andrews, 2023).  Nuorten mielenterveysoireilun onkin todettu leviävän sosiaalisissa verkostoissa kuten koululuokissa (Alho ym., 2024).  Peilaten aiemmin esitettyyn teoreettisen vallan näkemykseen (Brunila, ym., 2021), voidaankin kysyä, ratkaiseeko huomion kiinnittäminen yksilön mielenterveystaitoihin mielenterveyskriisiä, jos ja kun havaittu mielenterveyskriisi johtuu yhteiskunnallis-kulttuurisista muutoksista. Esimerkiksi sen sijaan, että nuoria ohjataan psykologien pariin uupumuksen takia, kuormitusta aiheuttavien kouluympäristön olosuhteiden ratkominen voi olla merkityksellisempää.  

Tässä kirjoituksessa esitetyt toimenpiteet eivät ole kattava katsaus toimivista keinoista, vaan esille on nostettu erityisesti lapsiin ja nuoriin liittyviä ennaltaehkäiseviä näkökulmia.  Ylipäätään, kuten ei-tarttuvien tautienkin ehkäisyssä, myös mielenterveyteen liittyvien toimenpiteiden tulisi kattaa kaikki sairauden vaiheet alkaen varhaisen, ennaltaehkäisevän vaiheen toimista aina vakavampien oireiden hallintaan. Näin ollen myös toimenpiteiden tulisi olla erityyppisiä sisältäen kaikille tarkoitettuja, kohdennettuja tai erityisesti riskiryhmiin keskittyviä toimenpiteitä. (McGorry ym., 2024.)  

Nuorten mielenterveyteen tulee kiinnittää huomiota

Tämä kirjoitus on pyrkinyt tarjoamaan yhteiskunnallis-kulttuurisia selityksiä sille, miksi nuorten mielenterveysoireilu on yleistynyt. Kriittisistäkin näkökulmista huolimatta nuorten mielenterveysoireiluun on syytä kiinnittää huomiota aiempaa voimakkaammin (McGorry ym., 2024). Nimittäin nuoren mielenterveysoireilulla voi olla monia kerrannaisvaikutuksia yksilölle kuin myös laajemmin yhteiskunnalle. Yksilötasolla nuoruuden mielenterveysoireilu heijastuu myöhempään elämänkaareen, eli riskit jäädä matalamman koulutustason (Mikkonen ym., 2020) tai toimeentulon varaan (Haula & Vaalavuo, 2021) tai koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle (Ringbom ym., 2022) kasvavat. Yhteiskunnan tasolla haittavaikutukset näkyvät esimerkiksi lisääntyneinä julkisen sektorin kustannuksina sekä heikommassa työn tuottavuudessa ja työssä pysymisessä. Vuonna 2018 taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD arvioi, että Suomessa mielenterveysongelmat maksavat yhteiskunnalle yhteensä noin 11 miljardia euroa vuodessa (OECD, 2018). Voidaan olettaa kustannusten kasvaneen sen jälkeen. Tätä oletusta tukevat tuoreet tiedot, joiden mukaan Kela maksoi mielenterveysongelmiin liittyviä etuuksia yli 700 miljoonaa euroa enemmän vuonna 2023 kuin vuonna 2010 (Kela, 2024).  

Uunituoreessa kirjoituksessa Lancetin asiantuntijat nostavatkin kaupungin ja sen tarjoamien palveluiden roolin erityisen keskeiseksi nuorten mielenterveyden vaalijana. Asiantuntijoiden mukaan panostukset kouluun ja yhteisöihin, työuriin ja osallisuuteen ovat olennaisia varsinkin, jos niissä huomioidaan nuoruuden kehitysvaiheet (esim. identiteetin kehitys, autonomian tarve) sekä vertaisryhmän merkitys. Käytännön toimenpiteinä kirjoituksessa mainitaan esimerkiksi elämänhallintataitojen tai konfliktin ratkaisutaitojen opettaminen kouluissa, nuorten työllistymisen tukeminen tai nuorten osallisuuden vahvistaminen esimerkiksi kaupunkitilasuunnittelussa, harrastusmahdollisuuksissa tai muissa kaupungin päätöksentekoprosesseissa. (Baird ym., 2025.) Mielenterveys onkin ollut yksi Helsingin kaupungin nykyisen hyvinvointisuunnitelman painopisteistä (Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2022–2025, 2022). On kuitenkin kysyttävä, ovatko nykyiset toimenpiteet tarpeeksi tehokkaita ratkaisemaan yhteiskunnassa vallitsevaa – ja erityisesti nuorilla esiintyvää – mielenterveyskriisiä, vai tulisiko toimenpiteissä huomioida aiempaa enemmän lapsi- tai nuorilähtöisyyttä sekä eri väestöryhmien elinoloja, tarpeita ja näkemyksiä. Voidaan myös kysyä, purevatko yksilöihin keskittyvät toimenpiteet tarpeeksi hyvin kriisiin, jos sen taustalla vallitsevat juurisyyt johtuvat yhteiskunnallis-kulttuurisista muutoksista.    

Suvi Määttä toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä. 

Lähteet:

Aalto-Setälä, T., & Vuori, M. (2023). Lasten ADHD-lääkehoidon yleistymiskehitys ei näytä tasaantuvan. https://www.julkari.fi/handle/10024/148417

Aanesen, F., Meland, E., & Torp, S. (2017). Gender differences in subjective health complaints in adolescence: The roles of self-esteem, stress from schoolwork and body dissatisfaction. Scandinavian Journal of Public Health, 45(4), 389–396. https://doi.org/10.1177/1403494817690940

Alho, J., Gutvilig, M., Niemi, R., Komulainen, K., Böckerman, P., Webb, R. T., Elovainio, M., & Hakulinen, C. (2024). Transmission of Mental Disorders in Adolescent Peer Networks. JAMA Psychiatry, 81(9), 882–888. https://doi.org/10.1001/jamapsychiatry.2024.1126

Annandale, E., & Clark, J. (1996). What is gender? Feminist theory and the sociology of human reproduction. Sociology of Health & Illness, 18(1), 17–44. https://doi.org/10.1111/1467-9566.ep10934409

Arango, C., Díaz-Caneja, C. M., McGorry, P. D., Rapoport, J., Sommer, I. E., Vorstman, J. A., McDaid, D., Marín, O., Serrano-Drozdowskyj, E., Freedman, R., & Carpenter, W. (2018). Preventive strategies for mental health. The Lancet Psychiatry, 5(7), 591–604. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(18)30057-9

Arnett, J. J. (2000). Emerging adulthood. A theory of development from the late teens through the twenties. The American Psychologist, 55(5), 469–480.

Arnett, J. J., Žukauskienė, R., & Sugimura, K. (2014). The new life stage of emerging adulthood at ages 18–29 years: Implications for mental health. The Lancet Psychiatry, 1(7), 569–576. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(14)00080-7

Baird, S., Choonara, S., Azzopardi, P. S., Banati, P., Bessant, J., Biermann, O., Capon, A., Claeson, M., Collins, P. Y., Wet-Billings, N. D., Dogra, S., Dong, Y., Francis, K. L., Gebrekristos, L. T., Groves, A. K., Hay, S. I., Imbago-Jácome, D., Jenkins, A. P., Kabiru, C. W., … Viner, R. M. (2025). A call to action: The second Lancet Commission on adolescent health and wellbeing. The Lancet, 0(0). https://doi.org/10.1016/S0140-6736(25)00503-3

Baumeister, R. F. (1986). Identity: Cultural Change and the Struggle for Self. Oxford University Press.

Bell, J., Reid, M., Dyson, J., Schlosser, A., & Alexander, T. (2019). There’s just huge anxiety: Ontological security, moral panic, and the decline in young people’s mental health and well-being in the UK. Qualitative Research in Medicine and Healthcare, 3(2), Article 2. https://doi.org/10.4081/qrmh.2019.8200

Berg, P., Suodenjärvi, H., Lahti, T., Marttila, K., Miikki, R., & Linnaranta, O. (2024). Nuorten osallisuus ja osallistaminen mielenterveysongelmien ehkäisyyn ja hoitoon tarkoitetuissa menetelmissä. Nuorisotutkimus, 42(2), Article 2. https://doi.org/10.57049/nuorisotutkimus.9146607

Berlant, L. (2011). Cruel Optimism. Duke University Press; JSTOR. https://doi.org/10.2307/j.ctv1220p4w

Blakemore, S.-J., & Mills, K. L. (2014). Is adolescence a sensitive period for sociocultural processing? Annual Review of Psychology, 65, 187–207. https://doi.org/10.1146/annurev-psych-010213-115202

Blomgren Jenni & Perhoniemi, Riku. (2024). Mielenterveyden häiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen kasvu jatkuu – kehityksen taustalla useita yhtä aikaa vaikuttavia tekijöitä | Kelan tietotarjotin. Kelan tutkimusblogi. https://tietotarjotin.fi/tutkimusblogi/1014063/mielenterveyden-hairioista-johtuvien-sairauspoissaolojen-kasvu-jatkuu-ke…

Breedvelt, J. J. F., Tiemeier, H., Sharples, E., Galea, S., Niedzwiedz, C., Elliott, I., & Bockting, C. L. (2022). The effects of neighbourhood social cohesion on preventing depression and anxiety among adolescents and young adults: Rapid review. BJPsych Open, 8(4), e97. https://doi.org/10.1192/bjo.2022.57

Brinkmann, S. (2016). Diagnostic Cultures: A Cultural Approach to the Pathologization of Modern Life. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781315576930

Brunila, Kristiina, Harni, Esko, Saari, Antti, & Ylöstalo, Hanna (Toim.). (2021). Terapeuttinen valta—Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa (Vsk. 2021). Vastapaino. https://vastapaino.fi/sivu/tuote/terapeuttinen-valta/3856983

Campbell, O. L. K., Bann, D., & Patalay, P. (2021). The gender gap in adolescent mental health: A cross-national investigation of 566,829 adolescents across 73 countries. SSM - Population Health, 13, 100742. https://doi.org/10.1016/j.ssmph.2021.100742

Cassidy, W., Faucher, C., & Jackson, M. (2013). Cyberbullying among youth: A comprehensive review of current international research and its implications and application to policy and practice. School Psychology International, 34(6), 575–612. https://doi.org/10.1177/0143034313479697

Chaplin, T. M. (2015). Gender and Emotion Expression: A Developmental Contextual Perspective. Emotion Review: Journal of the International Society for Research on Emotion, 7(1), 14–21. https://doi.org/10.1177/1754073914544408

Chou, H.-T. G., & Edge, N. (2012). “They Are Happier and Having Better Lives than I Am”: The Impact of Using Facebook on Perceptions of Others’ Lives. Cyberpsychology, Behavior, and Social Networking, 15(2), 117–121. https://doi.org/10.1089/cyber.2011.0324

Cosma, A., Stevens, G. W. J. M., Vollebergh, W. A. M., & De Looze, M. (2022). Time trends in schoolwork pressure among Dutch adolescents, 2001–2017: Gender and educational differences. Scandinavian Journal of Public Health, 50(5), 538–541. https://doi.org/10.1177/14034948211018388

Cosma,Alina, Abdrakhmanova,Shynar, Taut,Diana, Schrijvers,Karen, Catunda,Carolina, & Schnohr,Christina. (2023). A focus on adolescent mental health and wellbeing in Europe, central Asia and Canada. Health Behaviour in School-aged Children international report from the 2021/2022 survey. Volume 1. https://www.who.int/europe/publications/i/item/9789289060356

Cóte James. (2018). Youth Development in Identity Societies: Paradoxes of Purpose. Routledge & CRC Press. https://www.routledge.com/Youth-Development-in-Identity-Societies-Paradoxes-of-Purpose/Cote/p/book/9781138353312

Crone, E. A., & Dahl, R. E. (2012). Understanding adolescence as a period of social–affective engagement and goal flexibility. Nature Reviews Neuroscience, 13(9), 636–650. https://doi.org/10.1038/nrn3313

Ecclestone, K., & Hayes, D. (2019). The Dangerous Rise of Therapeutic Education (2. p.). Routledge. https://doi.org/10.4324/9780429401039

Erikson, E. H. (1980). Identity and the life cycle (s. 191). W W Norton & Co.

Evans, J., Frank, B., Oliffe, J. L., & Gregory, D. (2011). Health, Illness, Men and Masculinities (HIMM): A theoretical framework for understanding men and their health. Journal of Men’s Health, 8(1), 7–15. https://doi.org/10.1016/j.jomh.2010.09.227

Feinstein, B. A., Hershenberg, R., Bhatia, V., Latack, J. A., Meuwly, N., & Davila, J. (2013). Negative social comparison on Facebook and depressive symptoms: Rumination as a mechanism. Psychology of Popular Media Culture, 2(3), 161–170. https://doi.org/10.1037/a0033111

Flook, L. (2011). Gender differences in adolescents’ daily interpersonal events and well-being. Child Development, 82(2), 454–461. https://doi.org/10.1111/j.1467-8624.2010.01521.x

Foulkes, L. (2022). What Mental Illness Really Is… (and what it isn’t). https://www.penguin.co.uk/books/452335/what-mental-illness-really-is-and-what-it-isnt-by-lucy-foulkes/9781529113372

Foulkes, L., & Andrews, J. L. (2023). Are mental health awareness efforts contributing to the rise in reported mental health problems? A call to test the prevalence inflation hypothesis. New Ideas in Psychology, 69, 101010. https://doi.org/10.1016/j.newideapsych.2023.101010

Foulkes, L., & Blakemore, S.-J. (2016). Is there heightened sensitivity to social reward in adolescence? Current Opinion in Neurobiology, 40, 81–85. https://doi.org/10.1016/j.conb.2016.06.016

Frydenberg, E. (1997). Adolescent Coping: Theoretical and Research Perspectives. Adolescence and Society Series. Routledge, Distribution Center, 7625 Empire Drive, Florence, KY 41042; Tel: 800-634-7064 (Toll Free) (paperback: ISBN-0-415-11212-5, $25.

Fusar-Poli, P., Correll, C. U., Arango, C., Berk, M., Patel, V., & Ioannidis, J. P. A. (2021). Preventive psychiatry: A blueprint for improving the mental health of young people. World Psychiatry: Official Journal of the World Psychiatric Association (WPA), 20(2), 200–221. https://doi.org/10.1002/wps.20869

Haidt, J. (2023, maaliskuuta 9). The Teen Mental Illness Epidemic is International, Part 2: The Nordic Nations. https://www.afterbabel.com/p/international-mental-illness-part-two

Haula, Taru & Vaalavuo,Maria. (2021). Full article: Mental health problems in youth and later receipt of social assistance: Do parental resources matter? Journal of Youth Studies, 25(7), 877–896. https://doi.org/10.1080/13676261.2021.1923676

Helén, I. (2007). Masennus massamitassa: Epidemiologinen välineistö ja psykiatrian muodonmuutos. Tiede & edistys, 32(2), Article 2. https://doi.org/10.51809/te.104883

Helén, Ilpo. (2007). Masennuksen historiat. Psykologia, 42, 196–210.

Helland Lindborg, T., Kristensson Hallström, I., Synnøve Litland, A., & Åvik Persson, H. (2024). Adolescent boys’ experiences of mental health and school health services—An interview study from Norway. BMC Public Health, 24(1), 1464. https://doi.org/10.1186/s12889-024-18952-6

Hidaka, B. H. (2012). Depression as a disease of modernity: Explanations for increasing prevalence. Journal of Affective Disorders, 140(3), 205–214. https://doi.org/10.1016/j.jad.2011.12.036

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta kaikille Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2022–2025. (2022).

Högnabba, Stina; Määttä, Suvi. (2025). Stadin HYTE-barometri 2025 – vuosittainen hyvinvointikertomus (Tilastoja No. 4/2024; Helsingin kaupunki. Kaupunkitietopalvelut.).

Jacobsen, B., & Nørup, I. (2020). Young people’s mental health: Exploring the gap between expectation and experience. Educational Research, 62(3), 249–265. https://doi.org/10.1080/00131881.2020.1796516

Jorm, A. F., Korten, A. E., Rodgers, B., Pollitt, P., Jacomb, P. A., Christensen, H., & Jiao, Z. (1997). Belief systems of the general public concerning the appropriate treatments for mental disorders. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology, 32(8), 468–473. https://doi.org/10.1007/BF00789141

Karhunen, H., Pekkarinen, T., Suhonen, T., & Virkola, T. (2022, kesäkuuta 3). Opiskelijavalintauudistuksen seurantatutkimuksen loppuraportti. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. https://www.doria.fi/handle/10024/185280

Kela. (2024, marraskuuta 18). Kela maksoi yli 1,7 miljardia euroa etuuksia mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sekä neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella | Kelan tietotarjotin. https://tietotarjotin.fi/uutinen/1127433/kela-maksoi-yli-17-miljardia-euroa-etuuksia-mielenterveyden-ja-kayttaytymisen-…

Keyes, K. M., & Platt, J. M. (2024). Annual Research Review: Sex, gender, and internalizing conditions among adolescents in the 21st century - trends, causes, consequences. Journal of Child Psychology and Psychiatry, and Allied Disciplines, 65(4), 384–407. https://doi.org/10.1111/jcpp.13864

Khan, A., Lee, E.-Y., Rosenbaum, S., Khan, S. R., & Tremblay, M. S. (2021). Dose-dependent and joint associations between screen time, physical activity, and mental wellbeing in adolescents: An international observational study. The Lancet. Child & Adolescent Health, 5(10), 729–738. https://doi.org/10.1016/S2352-4642(21)00200-5

Korkeila Jyrki. (2024). Mitä ADHD-buumista tulisi ajatella? Duodecim, 140(12), 1005–1007.

Kupiainen, S., Marjanen, J., & Hautamäki, J. (2016). The problem posed by exam choice on the comparability of results in the Finnish matriculation examination. Journal for Educational Research Online, 8.

Lissak, G. (2018). Adverse physiological and psychological effects of screen time on children and adolescents: Literature review and case study. Environmental Research, 164, 149–157. https://doi.org/10.1016/j.envres.2018.01.015

Lloyd, C., & Council, N. R. (2005). Institute of Medicine. Growing up global: The changing transitions to adulthood in developing countries. Washington, DC: The National Academies Press.

Lukianoff, Greg & Haidt, Jonathan. (2018). The Coddling of the American Mind: How Good Intentions and Bad Ideas Are Setting Up a Generation for Failure: (Vsk. 2018). Penguin Books.

McGorry, P. D., Mei, C., Dalal, N., Alvarez-Jimenez, M., Blakemore, S.-J., Browne, V., Dooley, B., Hickie, I. B., Jones, P. B., McDaid, D., Mihalopoulos, C., Wood, S. J., Azzouzi, F. A. E., Fazio, J., Gow, E., Hanjabam, S., Hayes, A., Morris, A., Pang, E., … Killackey, E. (2024). The Lancet Psychiatry Commission on youth mental health. The Lancet Psychiatry, 11(9), 731–774. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(24)00163-9

McPherson, K. E., Kerr, S., McGee, E., Morgan, A., Cheater, F. M., McLean, J., & Egan, J. (2014). The association between social capital and mental health and behavioural problems in children and adolescents: An integrative systematic review. BMC Psychology, 2(1), 7. https://doi.org/10.1186/2050-7283-2-7

Mikkonen, J., Remes, H., Moustgaard, H., & Martikainen, P. (2020). Evaluating the Role of Parental Education and Adolescent Health Problems in Educational Attainment. Demography, 57(6), 2245–2267. https://doi.org/10.1007/s13524-020-00919-y

Mohr, M., Honnudóttir, V., Mohr, M., & Helgadóttir Davidsen, A. (2023). The paradox of endless options and unrealistic expectations: Understanding the impact on youth mental health. International Journal of Adolescence and Youth, 28(1), 2242475. https://doi.org/10.1080/02673843.2023.2242475

Moose Andrew & Bhargawa Ruma. (2024, huhtikuuta 5). A generation adrift: Why young people are less happy and what we can do about it. World Economic Forum. https://www.weforum.org/stories/2024/04/youth-young-people-happiness/

Morgan, C., Webb, R. T., Carr, M. J., Kontopantelis, E., Green, J., Chew-Graham, C. A., Kapur, N., & Ashcroft, D. M. (2017). Incidence, clinical management, and mortality risk following self harm among children and adolescents: Cohort study in primary care. BMJ, 359, j4351. https://doi.org/10.1136/bmj.j4351

Morin-Major, J. K., Marin, M.-F., Durand, N., Wan, N., Juster, R.-P., & Lupien, S. J. (2016). Facebook behaviors associated with diurnal cortisol in adolescents: Is befriending stressful? Psychoneuroendocrinology, 63, 238–246. https://doi.org/10.1016/j.psyneuen.2015.10.005

Määttä, Suvi. (2023). Kouluterveyskysely 2023 – Helsinkiläislasten ja -nuorten koettu hyvinvointi, terveys ja turvallisuus. 6. https://www.hel.fi/static/kanslia/Kaupunkitieto/23_10_26_Tilastoja_6_Maatta.pdf

OECD/European Union. (2018). Health at a Glance: Europe 2018. https://www.oecd.org/en/publications/health-at-a-glance-europe-2018_health_glance_eur-2018-en.html

O’Neil, A., Quirk, S. E., Housden, S., Brennan, S. L., Williams, L. J., Pasco, J. A., Berk, M., & Jacka, F. N. (2014). Relationship Between Diet and Mental Health in Children and Adolescents: A Systematic Review. American Journal of Public Health, 104(10), e31–e42. https://doi.org/10.2105/AJPH.2014.302110

Patel, V., Saxena, S., Lund, C., Thornicroft, G., Baingana, F., Bolton, P., Chisholm, D., Collins, P. Y., Cooper, J. L., Eaton, J., Herrman, H., Herzallah, M. M., Huang, Y., Jordans, M. J. D., Kleinman, A., Medina-Mora, M. E., Morgan, E., Niaz, U., Omigbodun, O., … UnÜtzer, Jü. (2018). The Lancet Commission on global mental health and sustainable development. The Lancet, 392(10157), 1553–1598. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(18)31612-X

Patton, G. C., Sawyer, S. M., Santelli, J. S., Ross, D. A., Afifi, R., Allen, N. B., Arora, M., Azzopardi, P., Baldwin, W., Bonell, C., Kakuma, R., Kennedy, E., Mahon, J., McGovern, T., Mokdad, A. H., Patel, V., Petroni, S., Reavley, N., Taiwo, K., … Viner, R. M. (2016). Our future: A Lancet commission on adolescent health and wellbeing. Lancet (London, England), 387(10036), 2423–2478. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(16)00579-1

Pennanen Tiiamari. (2024, helmikuuta 2). Tuoreet lasten ADHD-luvut hämmästyttävät – mistä on kyse? Lääkärilehti.fi, 79(2024;79:e39552). https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/mista-kertoo-lasten-adhd-diagnoosien-nopea-kasvu/?public=4b71c3250cf288884d…

Petersen, A., & Wilkinson, I. (2007). Health, risk and vulnerability: An introduction. Teoksessa Health, Risk and Vulnerability. Routledge.

Psychiatry, T. L. (2024). Prioritising young people. The Lancet Psychiatry, 11(9), 665. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(24)00252-9

Pyöriä, P., Melin, H., & Blom, R. (2005). Knowledge Workers in the Information Society: Evidence from Finland. Tampere University Press. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/68142

Ra, C. K., Cho, J., Stone, M. D., De La Cerda, J., Goldenson, N. I., Moroney, E., Tung, I., Lee, S. S., & Leventhal, A. M. (2018). Association of Digital Media Use With Subsequent Symptoms of Attention-Deficit/Hyperactivity Disorder Among Adolescents. JAMA, 320(3), 255–263. https://doi.org/10.1001/jama.2018.8931

Rickwood, D. J., Deane, F. P., & Wilson, C. J. (2007). When and how do young people seek professional help for mental health problems? The Medical Journal of Australia, 187(S7), S35-39. https://doi.org/10.5694/j.1326-5377.2007.tb01334.x

Ringbom, I., Suvisaari, J., Kääriälä, A., Sourander, A., Gissler, M., Ristikari, T., & Gyllenberg, D. (2022). Psychiatric disorders diagnosed in adolescence and subsequent long-term exclusion from education, employment or training: Longitudinal national birth cohort study. The British Journal of Psychiatry: The Journal of Mental Science, 220(3), 148–153. https://doi.org/10.1192/bjp.2021.146

Sala, A., Porcaro, L., & Gómez, E. (2024). Social Media Use and adolescents’ mental health and well-being: An umbrella review. Computers in Human Behavior Reports, 14, 100404. https://doi.org/10.1016/j.chbr.2024.100404

Shields, S. A. (2002). Speaking from the heart: Gender and the social meaning of emotion (ss. xiii, 214). Cambridge University Press.

Short, M. A., Booth, S. A., Omar, O., Ostlundh, L., & Arora, T. (2020). The relationship between sleep duration and mood in adolescents: A systematic review and meta-analysis. Sleep Medicine Reviews, 52, 101311. https://doi.org/10.1016/j.smrv.2020.101311

Sommer, M. (2016). Mental health among youth in Sweden: Who is responsible? What is being done? Nordens välfärdscenter / Nordic Welfare Centre. https://urn.kb.se/resolve?urn=urn:nbn:se:norden:org:diva-4751

Suler, J. (2004). The online disinhibition effect. Cyberpsychology & Behavior: The Impact of the Internet, Multimedia and Virtual Reality on Behavior and Society, 7(3), 321–326. https://doi.org/10.1089/1094931041291295

Suler, J. R. (2002). Identity management in cyberspace. Journal of Applied Psychoanalytic Studies, 4(4), 455–459. https://doi.org/10.1023/A:1020392231924

Sutela, H., & Lehto, A.-M. (2014). Työolojen muutokset 1977−2013. Tilastokeskus. https://www.doria.fi/handle/10024/184208

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2024a, huhtikuuta 10). Lasten mielenterveys ja mielenterveyden häiriöt—THL. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/aiheet/mielenterveys/mielenterveyshairiot/lasten-mielenterveys-ja-mielenterveyden-hairiot

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2024b, toukokuuta 24). Nuorten mielenterveyshäiriöt—THL. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/aiheet/mielenterveys/mielenterveyshairiot/nuorten-mielenterveyshairiot

Tiggemann, M., & Slater, A. (2013). NetGirls: The Internet, Facebook, and body image concern in adolescent girls. The International Journal of Eating Disorders, 46(6), 630–633. https://doi.org/10.1002/eat.22141

Toivanen, M., Yli-Kaitala, K., Viljanen, O., Väänänen, A., Turpeinen, M., Janhonen, M., & Koskinen, A. (2016). AikaJärjestys asiantuntijatyössä. Työterveyslaitos. https://www.julkari.fi/handle/10024/131617

Tomasik, M. J., Pavlova, M. K., Lechner, C. M., Blumenthal, A., & Körner, A. (2012). Changing contexts of youth development: An overview of recent social trends and a psychological model. New Directions for Youth Development, 2012(135), 27–38. https://doi.org/10.1002/yd.20026

Twenge, J. M., & Campbell, W. K. (2019). Media Use Is Linked to Lower Psychological Well-Being: Evidence from Three Datasets. Psychiatric Quarterly, 90(2), 311–331. https://doi.org/10.1007/s11126-019-09630-7

Twenge, J. M., Haidt, J., Lozano, J., & Cummins, K. M. (2022). Specification curve analysis shows that social media use is linked to poor mental health, especially among girls. Acta Psychologica, 224, 103512. https://doi.org/10.1016/j.actpsy.2022.103512

Twenge, J. M., & Martin, G. N. (2020). Gender differences in associations between digital media use and psychological well-being: Evidence from three large datasets. Journal of Adolescence, 79, 91–102. https://doi.org/10.1016/j.adolescence.2019.12.018

UNICEF. (2021). The State of the World’s Children 2021 | UNICEF (No. 10/2021). https://www.unicef.org/reports/state-worlds-children-2021

Valkenburg, P. M., Meier, A., & Beyens, I. (2022). Social media use and its impact on adolescent mental health: An umbrella review of the evidence. Current Opinion in Psychology, 44, 58–68. https://doi.org/10.1016/j.copsyc.2021.08.017

Van Droogenbroeck, F., Spruyt, B., & Keppens, G. (2018). Gender differences in mental health problems among adolescents and the role of social support: Results from the Belgian health interview surveys 2008 and 2013. BMC Psychiatry, 18(1), 6. https://doi.org/10.1186/s12888-018-1591-4

Vorma, H., Rotko, T., Larivaara, M., & Kosloff, A. (2020). Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020-2030.

Väänänen Ari. (2024). Mielen aikakausi. Gaudeamus. https://www.gaudeamus.fi/teos/mielen-aikakausi/

Walrave, M., Ponnet, K., Vanderhoven, E., Haers, J., & Segaert, B. (2016). Youth 2.0: Social media and adolescence: Connecting, sharing and empowering. Springer.

Xu, G., Strathearn, L., Liu, B., Yang, B., & Bao, W. (2018). Twenty-Year Trends in Diagnosed Attention-Deficit/Hyperactivity Disorder Among US Children and Adolescents, 1997-2016. JAMA Network Open, 1(4), e181471. https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2018.1471

Yeung, A., Ng, E., & Abi-Jaoude, E. (2022). TikTok and Attention-Deficit/Hyperactivity Disorder: A Cross-Sectional Study of Social Media Content Quality. The Canadian Journal of Psychiatry, 67(12), 899–906. https://doi.org/10.1177/07067437221082854

Zhang, J., Yang, S. X., Wang, L., Han, L. H., & Wu, X. Y. (2022). The influence of sedentary behaviour on mental health among children and adolescents: A systematic review and meta-analysis of longitudinal studies. Journal of Affective Disorders, 306, 90–114. https://doi.org/10.1016/j.jad.2022.03.018

Alaviitteet:

  1. Ihmisen oma kokemus hyvinvoinnista tai mielen tasapainosta, ks. tarkemmin Vorna ym. 2020.
  2. Tila, joka aiheuttaa kärsimystä ja haittaa toimintakyvylle ja jossa oireiden määrän, keston ja vaikeusasteen perusteella voidaan asettaa mielenterveyden häiriön diagnoosi, ks. tarkemmin Vorna ym. 2020. 
Hyvinvointi
Nuoret
Mielenterveys