Vuoden 2017 kuntavaaleissa Helsingissä ehdolla olleista reilusta tuhannesta henkilöstä 55 oli maahanmuuttajaehdokkaita. Tässä artikkelissa peilataan maahanmuuttajaehdokkaita kantaväestön ehdokkaisiin ja valituiksi tulleisiin ehdokkaisiin muun muassa iän ja vaalikoneaktiivisuuden mukaan, ja lisäksi kartoitetaan maahanmuuttajaehdokkaiden vaalimenestystä eri äänestysalueilla sekä puolueittain.
Taustaa
Maahanmuuttajataustaisten ehdokkaiden tutkimus on jäänyt Suomessa vielä vähälle huomiolle. Tämä ei kuitenkaan poikkea kansainvälisestä tilanteesta, sillä myöskin eurooppalaista tutkimustietoa maahanmuuttajien poliittisesta osallistumisesta on toistaiseksi vielä vähän (Bloemraad ja Schönwälder 2013, 567). Yhdysvalloissa vähemmistöjen suhdetta politiikkaan on tutkittu jo pidempään näiden muodostaessa vaalituloksen kannalta merkittäviä äänestysdemografioita (katso esim. Rocha ym. 2010; Dawson 1994). Keskeisenä kansainvälisenä tutkimusintressinä on ollut maahanmuuttajien pääsääntöisesti matalan äänestysaktiivisuuden selittäminen sekä heidän poliittisen aliedustuksensa syiden tunnistaminen (katso esim. Bird ym. 2011; Dancygier ym. 2015; Pirkkalainen ym. 2016). Matalasta äänestysaktiivisuudesta ja poliittisesta aliedustuksesta on syntynyt käsitys maahanmuuttajien poliittisesta passiivisuudesta, mikä on Martiniellon (2005) mukaan ongelmallinen näkemys, koska se ei ota huomioon, että maahanmuuttajat osallistuvat usein poliittiseen toimintaan esimerkiksi ammattiliittojen ja järjestöjen kautta tai kanavoivat poliittisen toimintansa lähtömaan asioihin.
Puolueet ovat alkaneet viime vuosina nähdä maahanmuuttajaäänestäjät myös Suomessa poliittisena voimavarana. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat monissa Pohjoismaiden suurkaupungeissa ison osan väestöstä, noin kolmasosa on ulkomaalaistaustaisia Tukholmassa, Göteborgissa ja Oslossa, kun Helsingin vastaava osuus on noin 15 prosenttia (Helsingin… 2017a). Saadakseen osan maahanmuuttajien äänistä puolueet ovat asettaneet listoilleen maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita, joiden avulla vähemmistöjä on saatu aktivoitua äänestämään kyseisiä puolueita (Bloemraad ja Schönwälder 2013, 565). Yhdysvalloista onkin empiiristä näyttöä siitä, että kun vähemmistöjen edustus on kasvanut poliittisissa päätöksentekoelimissä, on myös äänestysaktiivisuus noussut afroamerikkalaisten ja latinoiden keskuudessa jopa 10–40 prosenttiyksikköä (Rocha ym. 2010). Maahanmuuttajaehdokkaita nimittämällä puolueille voikin täten tarjoutua mahdollisuuksia saada uusia äänestäjiä. Zapata-Barrero (2017, 771, 776) on kuitenkin esittänyt, että puolueiden motivaatio ottaa maahanmuuttajat osaksi puolueen näkyvää toimintaa tapahtuu kuitenkin aina puolueiden hyöty–haitta-analyysin jälkeen ja vain tapauksissa, joissa laskelmoidut hyödyt ylittävät mahdolliset haitat.
Suomessa on tehty muutamia kansallisen tason tutkimuksia maahanmuuttajien poliittisesta osallistumisesta. Wass ja Weide (2015) ovat tutkineet maahanmuuttajataustaisten äänestämisintoa vuoden 2012 yksilötason rekisteriaineistoilla, kun taas Sipinen ja Wass (2018) ovat kartoittaneet maahanmuuttajataustaisten ehdokkaiden deskriptiivisiä ominaisuuksia ja asenteita vuoden 2017 kuntavaalien ehdokaskyselyllä. Suomen kontekstiin keskittyvistä tutkimuksista kuitenkin puuttuu syvällisempi analyysi maahanmuuttajaehdokkaista ja -äänestäjistä. Emme nimittäin tiedä, mitä puolueita tai ehdokkaita maahanmuuttajaäänestäjät äänestävät tai kuinka paljon heidän puoluevalintansa muistuttaa kantasuomalaisten äänestyskäyttäytymistä koulutusasteen, iän ja sukupuolijakojen suhteen. Myöskään ei ole tietoa, mitkä mekanismit (esimerkiksi sosiaalinen pääoma tai etninen tausta) vaikuttavat ensisijaisesti maahanmuuttajien äänestyspäätökseen Suomessa tai paikallisesti. Maahanmuuttajaehdokkaiden vaalimenestystä ei ole aiemmin tarkasteltu paikallisesti eikä heidän merkitystä puolueilleen ole aiemmin arvioitu. Oma tutkimukseni (ks. myös Isotalo 2018) pyrkii paikkaamaan tutkimusaukkoja maahanmuuttajaehdokkaiden menestyksen ja merkityksen osalta. Tässä artikkelissa käsitellään seuraavia tutkimuskysymyksiä:
• Minkälaisia demografisia ja kampanjointiin liittyviä eroja on havaittavissa maahanmuuttajataustaisten ehdokkaiden, kantaväestöön kuuluvien ehdokkaiden ja valituksi tulleiden välillä?
• Mille alueille maahanmuuttajataustaisten ehdokkaiden ja heidän puolueidensa vaalimenestys on keskittynyt?
Aineisto ja menetelmät
Tutkimukseni aineistona hyödynsin Helsingin kaupungin tilastoaineistoja (ks. Helsinki Region Infoshare 2017), oikeusministeriön tulos- ja ehdokkaiden tausta-aineistoja (2017) sekä Ylen (23.3.2017) ja Helsingin Sanomien (28.3.2017) vaalikoneita. Maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat tunnistettiin oikeusministeriön tausta-aineiston ehdokkaan äidinkielen perusteella. Ehdokkaat, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi, ruotsi tai saame, luokiteltiin maahanmuuttajataustaisiksi (ehdokkaista voidaan täten myös käyttää nimitystä vieraskieliset ehdokkaat; käytän tässä maahanmuuttajataustaisista ehdokkaista lyhennelmää maahanmuuttajaehdokkaat). Maahanmuuttajaehdokkaat voidaan myös tunnistaa muilla tavoin, esimerkiksi vanhempien synnyinmaan perusteella, mutta tämä tieto ei ollut julkisesti saatavilla ja näin päädyin käyttämään äidinkielitietoa ehdokkaiden luokittamiseen. Ehdokkaiden asenteita ja taustoja kartoitettiin oikeusministeriön tausta-aineiston ja ehdokkaiden vaalikoneisiin antamien vastausten perusteella.
Vaalien tulosaineistot ladattiin äänestysaluetasoisina, minkä jälkeen äänestysalueet sovitettiin Helsingin kaupungin osa-aluejaon kanssa yhteneväisiksi yhdistelemällä äänestys- ja osa-alueita toisiinsa ja antamalla osa-alueille painokertoimia. Lopullinen ehdokkaiden menestystä mittaava tutkimusaineisto koostui 106 äänestysalueesta tai useamman yhdistelmästä, joille kaikille oli sovitettu demografinen tausta-aineisto, joka sisälsi tietoja muun muassa väestön tuloista, koulutustasosta ja ikäryhmien osuuksista.
Tulokset
Maahanmuuttajaehdokkaiden tausta-analyysi
Maahanmuuttajaehdokkaiden kannatusta tarkastellaan puoluekohtaisesti ja kaikki maahanmuuttajaehdokkaat yhdistettynä. Taulukossa 1 on esitettynä maahanmuuttajaehdokkaiden tietoja puolueittain. Taulukon perusteella näemme, kuinka edustettuina maahanmuuttajaehdokkaat olivat puolueiden listoilla ja kuinka merkittävä rooli maahanmuuttajaehdokkailla oli kunkin puolueen äänimäärän kerryttämisessä. Lisäksi viimeisessä sarakkeessa on listattuna puolueen kaksi menestyneintä maahanmuuttajaehdokasta ja heidän äänimääränsä.
Kuten taulukosta näkyy, suurista puolueista vihreiden ja SDP:n maahanmuuttajaehdokkaat onnistuivat saamaan ääniä ylitse oman suhteellisen ehdokasosuutensa. Toisin sanoen maahanmuuttajaehdokkaiden osuus puolueen kokonaisäänimäärästä oli suurempi kuin maahanmuuttajaehdokkaiden osuus puolueen ehdokkaista. Kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset eivät menestyneet yhtä hyvin tällä mittarilla. Äänien lukumäärien perusteella vihreät, SDP ja vasemmistoliitto olivat menestyksekkäimmät maahanmuuttajia nimittäneet puolueet. Vihreiden maahanmuuttajaehdokkaiden menestys rakentui pitkälti yhden ehdokkaan varaan, joka oli yli 4 800 äänellään vaalien merkittävin maahanmuuttajataustainen ääniharava. Taulukon ulkopuolelta voidaan mainita, että vuoden 2017 kuntavaaleissa valittuja maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita oli kuusi kappaletta, mutta tästä luvusta ei voida suoraan päätellä, onko maahanmuuttajaehdokkaiden osuus valtuustossa kasvanut, koska äidinkielitietoa sisältävää vertailuaineistoa vuodelta 2012 ei ole saatavilla.
Taulukossa 2 on listattu maahanmuuttajaehdokkaiden, kantaväestöön kuuluvien ehdokkaiden eli natiivien sekä valittujen ehdokkaiden jakautumista muun muassa iän, sukupuolen ja vaalikoneisiin vastaamisen suhteen. Taulukosta voidaan huomata, kuinka maahanmuuttajaehdokkaiden ikäjakauma on painottunut natiiviehdokkaita nuorempiin ikäryhmiin. Vain 7 prosenttia maahanmuuttajataustaisista ehdokkaista oli yli 60-vuotiaita, kun vastaava luku on kantaväestön ehdokkailla 21 % ja valituiksi tulleilla 19 %. On kuitenkin huomattava, että valtaosa maahanmuuttajaehdokkaista kuului 45–59-vuotiaiden ikäryhmään, kun taas valituista ja natiiveista valtaosa ehdokkaista oli 30–44-vuotiaita. Ehdokkaiden ikäryhmien perusteella voidaan todeta, että maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat ovat edustavia oman viiteryhmänsä suhteen, sillä Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö on kantaväestöä nuorempaa (Helsingin... 2017b).
Sukupuolijaon suhteen on havaittavissa vain pieniä eroja ryhmien välillä. Maahanmuuttajaehdokkaista yli puolet (51 %) oli naisia, ja tämä luku on pari prosenttiyksikköä suurempi kuin valituilla ehdokkailla, sekä viisi prosenttiyksikköä suurempi kuin natiiviehdokkailla.
Ehdokkaiden poliittisesta toiminnasta ennen vaaleja voidaan huomata, että maahanmuuttajaehdokkaista yli puolet oli ollut ehdolla vuoden 2012 kuntavaaleissa. Luku on 10 prosenttiyksikköä suurempi kuin kantaväestön ehdokkailla. Valituista ehdokkaista vain 26 % oli tullut valituksi ilman vuoden 2012 vaalien ehdokkuutta. Viime vaalien ehdokkuustieto saatiin 2017 vaaliaineistossa ilmoitetusta vertailuvaalin äänimäärästä. Jos ehdokkaan äänimäärä oli vertailuvaalissa nolla, niin ehdokas luokiteltiin uudeksi ehdokkaaksi. Tämä on realistinen olettamus, sillä pienin ehdokkaan saama äänimäärä Helsingissä 2017 oli kaksi ääntä. Taulukosta 2 nähdään myös, että alle puolet valituista ehdokkaista oli istuvia kaupunginvaltuutettuja. Prosentuaalisesti maahanmuuttajaehdokkaissa oli eniten sitoutumattomia ehdokkaita (11 %), mutta määrällisesti kyse on vain kuudesta ehdokkaasta. Vain kolme sitoutumatonta ehdokasta tuli valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon.
Taulukon viimeisiltä riveiltä nähdään, että Ylen ja Helsingin Sanomien vaalikoneisiin vastasi vain noin 60 % maahanmuuttajaehdokkaista. Tämä on 20 prosenttiyksikköä vähemmän kuin natiiviehdokkailla ja yli 30 prosenttiyksikköä vähemmän kuin valituilla ehdokkailla. Tulos herättää kysymyksiä, miksi maahanmuuttajaehdokkaiden vaalikonevastausprosentti on näin alhainen. Ovatko matalasta vastausprosentista vastuussa tiettyjen puolueiden ehdokkaat, tai onko vaalikoneprofiilin tekemisellä ylipäätään merkitystä ehdokkaiden kannatukselle? Jatkoanalyysini aiheesta toi ilmi, että etenkin maahanmuuttajaehdokkaat kristillisdemokraateista, kokoomuksesta ja perussuomalaisista jättivät vaalikoneen täyttämättä. Lisäksi puolueilla, joilla oli useampia maahanmuuttajaehdokkaita, oli vaalikoneiden vastaamatta jättäneiden kerryttämä äänimäärä pienempi kuin vaalikoneeseen vastanneilla ehdokkailla, mikä kertoo siitä, että vaalikoneen täyttäneet ehdokkaat olivat menestyksekkäämpiä. Tämä herättääkin kysymyksen, miksi maahanmuuttajaehdokkaiden vastausprosentti on kantaväestön ehdokkaita huomattavasti alhaisempi, jos sillä vaikuttaa olevan vaikutusta ehdokkaan vaalimenestykseen.
Mahdollinen selitys on, että maahanmuuttajaehdokkaiden heikommat kielelliset kyvyt tai tietotekniset taidot vaikeuttavat vastaamista vaalikoneeseen suomen kielellä. Kyse voi olla myös ehdokkaan heikosta kampanjointimotivaatiosta. Jos hyväksytään selitys heikosta kampanjointimotivaatiosta maahanmuuttajaehdokkaiden keskuudessa, voisi miettiä, miksi maahanmuuttajaehdokkaat ovat ylipäänsä päätyneet ehdokkaiksi. Tällöin kyse voi olla pelkästä puolueiden halusta lisätä monikulttuurisia nimiä listoilleen ilman todellista luottamusta kyseisiin ehdokkaisiin, jotta puolueet voivat vaikuttaa ulospäin suvaitsevaisilta ja näin houkutella maahanmuuttajien ääniä.
Maahanmuuttajaehdokkaiden alueelliset äänestystulokset
Maahanmuuttajaehdokkaiden alueellinen menestys on havainnollistettu kuviossa 1 absoluuttisten äänien lukumäärän ja alueellisten ääniosuuksien kautta. Kuvan a-paneelista nähdään, että maahanmuuttajaehdokkaat saivat suurimmat äänimäärät (yli 400 ääntä) Töölössä ja Kontulassa. Näiden alueiden jälkeen ääniä tuli absoluuttisesti eniten Kampin, Kallion, Vuosaaren, Kannelmäen ja Myllypuron alueilla. Vähiten ääniä kertyi harvaan asutuilla alueilla (mm. Suomenlinna), kokoomuksen ydinkannatusalueilla (mm. Lehtisaari, Kuusisaari ja Pakilat), sekä Helsingin ja Vantaan kuntarajan lähistöllä.
Maahanmuuttajaehdokkaiden kannatus alueellisten ääniosuuksien mukaan mitattuna antaa erilaisen kuvan maahanmuuttajaehdokkaiden alueellisesta kannatuksesta (ks. b-paneeli). Alueellisen kannatuksen painopiste ääniosuuksin mitattuna siirtyy Töölön seudulta voimakkaasti kohti Kalliota ja Itä-Helsinkiä. Maahanmuuttajaehdokkaat saivat yli 10 prosenttia äänistä Itäkeskuksen, Kurkimäen, Kallahden (Vuosaari B) ja Meri-Rastilan (Vuosaari A) äänestysalueilla. Vähäisimmät ääniosuudet maahanmuuttajaehdokkaat saivat suurin piirtein samoilla alueilla, joissa he myös saivat absoluuttisesti vähiten ääniä. Kaikista pienimmät ääniosuudet (n. 2 %) olivat Paloheinässä, Pakiloissa, Maununnevassa ja Lehti- ja Kuusisaaren alueilla. Seuraavaksi esittelen kokoomuksen, vihreiden ja vasemmistoliiton maahanmuuttajien äänisaaliita tarkemmin.
Kokoomuksen ja sen maahanmuuttajaehdokkaiden ydinkannatusalueet on havainnollistettu kuviossa 2. Puoluekohtaisessa aluetarkastelussa keskitytään yksinomaan ääniosuuksiin absoluuttisten äänimäärien sijaan. Voimme nähdä, että kokoomuksen ydinkannatusalueita ovat ydinkeskustan alueiden ohella erityisesti Tammisalo (58 %), Lehtisaari, Kuusisaari ja Vanha Munkkiniemi (52 %), Vattuniemi (52 %) ja Länsi-Pakila (50 %).
Kokoomuksen listoilla olevien maahanmuuttajaehdokkaiden suurimmat alueelliset kannatusluvut tulivat Vuosaaren, Ruoholahden, Kurkimäen, Itäkeskuksen ja Jakomäen äänestysalueilta (katso b-paneeli). Paneelista c nähdään, että kokoomuksen maahanmuuttajaehdokkaiden osuus puolueen alueittaisista äänisaaliista oli parhaimmillaan Kurkimäessä ja Vuosaaressa vähän yli 13 prosenttia. Voimme verrata paneelin c tuloksia a-paneelin puoluekannatukseen ja havaita, että kokoomuksen maahanmuuttajaehdokkaat menestyivät alueilla, jotka olivat puolueen heikoimman kannatuksen alueita.
Paneelissa d on havainnollistettu yksittäisten äänestysalueiden merkitystä puolueen ja maahanmuuttajaehdokkaiden kokonaiskannatukselle Helsingissä. Metriikka on laskettu yhdelle äänestysalueelle siten, että ehdokkaiden ja puolueiden kyseisen alueen äänet on jaettu kaikilla ehdokkaiden ja puolueiden Helsingin äänillä, ja tämän jälkeen ehdokkaiden alueellisesta suhdeluvusta on vähennetty puolueen vastaava suhdeluku samalle alueelle. Sitten tämä prosessi toistetaan jokaiselle alueelle (metriikan matemaattinen kuvaus ks. Isotalo 2018). Mitä suurempi positiivinen luku on kyseessä, sitä enemmän alueella on merkitystä puolueen maahanmuuttajaehdokkaille ja mitä negatiivisempi luku on, sitä enemmän alueella on merkitystä puolueelle. Lähellä nollaa oleva luku viittaa siihen, että maahanmuuttajaehdokkaat menestyivät alueella Helsingin mittakaavassa samalla tavoin kuin puolueensa. Paneelin d mukaan kokoomuksen maahanmuuttajaehdokkaat eivät siis menestyneet puolueensa keskeisillä kannatusalueilla.
Vihreiden maahanmuuttajaehdokkaiden ja itse puolueen ydinkannatusalueet näkyvät kuviossa 3. Vihreät nauttivat suurinta kannatusta Kalliosta Viikkiin jatkuvalla akselilla. Suurimpia puolueen kannatusalueita ovat Vallila (38 %), Kallio (38 %), Alppila (37 %) ja Kalasatama (36 %). Vihreiden maahanmuuttajaehdokkaiden suurin alueittainen ääniosuus sijoittuu puolueen ydinkannatusalueille. Kalliossa (C ja D) puolueen maahanmuuttajaehdokkaat saivat 4,5 % alueen kaikista äänistä. Puolueen maahanmuuttajaehdokkaat saivat huomattavaa kannatusta myös Itäkeskuksessa (3,9 %) ja Punavuoressa (3,6 %). Kuvan 3 c-paneelista nähdään, että vihreiden maahanmuuttajaehdokkaat saivat lähes kaikissa äänestysalueissa vähintään 5 prosenttia oman puolueensa äänistä. Matalimmillaan osuus oli Paloheinässä ja Tapanilassa. Suurimmillaan maahanmuuttajaehdokkaiden osuus puolueensa äänistä oli Itäkeskuksessa, Vuosaaressa ja Jakomäessä, joissa näiden äänet kattoivat yli 15 % puolueensa äänistä. Etenkin Käpylä, Vallila, Vattuniemi ja Kotkavuori ovat puolueelle ainakin vähän tärkeämpiä kannatusalueita kuin maahanmuuttajaehdokkaille (ks. paneeli d). Vastaavasti maahanmuuttajaehdokkaille tärkeimpiä alueita ovat Punavuori, Linjat ja Kallio. Kokonaisuudessaan voidaan sanoa, että vihreiden maahanmuuttajaehdokkaat menestyivät poikkeuksellisen hyvin ympäri kaupunkia erityisesti vihreiden omilla ydinalueilla ja maahanmuuttajavoittoisilla Itä-Helsingin alueilla. Pitää kuitenkin huomioida, että yli puolet vihreiden maahanmuuttajaehdokkaiden äänistä keskittyi yhdelle ehdokkaalle, joka kansanedustajan statuksellaan veti puoleensa yhtä lailla maahanmuuttajien sekä kantaväestön ääniä.
Vasemmistoliiton maahanmuuttajaehdokkaiden ja itse puolueen ydinkannatusalueet on havainnollistettu kuviossa 4. Paneelista a huomaamme, että vasemmistoliiton suurimmat alueelliset ääniosuudet ovat Kumpulassa (30 %), Alppilassa (22 %), Vallilassa (21 %) ja Käpylässä (21 %). Vasemmistoliitolla on myös melko tasaista yli 10 prosentin kannatusta Itä-Helsingissä. Vasemmistoliiton listoilla olevien maahanmuuttajaehdokkaiden keskeisimmät kannatusalueet olivat Kurkimäessä (3 %), Vuosaaressa (yli 2 %), sekä Itäkeskuksessa (katso b-paneeli). Paneelista c nähdään, että maahanmuuttajaehdokkaiden osuus puolueen kaikista äänistä oli myös kyseisillä alueilla suurimmillaan (n. 20 %). Vasemmistoliiton maahanmuuttajaehdokkaiden ääniosuudet olivat pienimmillään rantaviivaa myötäilevillä alueilla, jotka ovat myös kokoomuksen ydinkannatusalueita. Vaikkakin vasemmistoliiton maahanmuuttajaehdokkaat saivat verrattain suurta kannatusta Kallio–Kumpula-akselilla, voimme havaita d-paneelista, että kyseisten alueiden merkitys oli suurempi puolueen kokonaiskannatukselle. Erityisesti Toukola (äänestysalueet A ja B) oli puolueen kokonaiskannatukselle keskeisempi kuin maahanmuuttajaehdokkaille. Itä-Helsingin alueet Kontula, Myllypuro, Vuosaari ja Itäkeskus olivat maahanmuuttajaehdokkaille puoluettaan tärkeämpiä.
Kaksi tässä artikkelissa esitettyä keskeistä havaintoa olivat, että ensinnäkin maahanmuuttajaehdokkaat loivat vähemmän vaalikoneprofiileja suhteessa Helsingin kantaväestön ehdokkaisiin. Toiseksi maahanmuuttajaehdokkaiden keskeiset kannatusalueet, vaikkakin keskittyivät pääsääntöisesti Itä-Helsingin äänestysalueille, vaihtelivat merkittävästi puolueittain. Kokoomuksen maahanmuuttajaehdokkaat paikkailivat puolueen kannatusta alueilla, joilla puolue ei menestynyt, kun taas vihreiden maahanmuuttajaehdokkaat nauttivat tasaista kannatusta puolueen äänimäärään suhteutettuna ympäri Helsingin. Vasemmistoliiton maahanmuuttajaehdokkaiden äänet painottuivat enemmän Itä-Helsinkiin kuin puolueen kokonaisuudessaan.
Kokonaiskuvan osalta voidaan sanoa, että maahanmuuttajat ovat selvästi aliedustettuina Helsingin kaupunginvaltuustossa, vaikkakin Helsingin vuoden 2017 kuntavaalissa maahanmuuttajaehdokkaat saivat 5,5 prosentilla kaikista annetuista äänistä kuusi paikkaa valtuustoon, mikä vastaa seitsemää prosenttia valtuustopaikoista. Maahanmuuttajaehdokkaiden ääniosuuttaan suurempi edustus kaupunginvaltuustossa kertoo maahanmuuttajaehdokkaiden korkeista sijoituksista puoluelistoilla, minkä mahdollistaa äänten voimakas keskittyminen puoluelistoilla yksittäisille maahanmuuttajaehdokkaille.
Lisäksi huomionarvoista on, että vasemmistopuolueet nimittivät enemmän maahanmuuttajaehdokkaita kuin keskustaoikeistolaiset puolueet, ja nämä ehdokkaat myös menestyivät oikeistolaisia maahanmuuttajaehdokkaita paremmin. Jos maahanmuuttajaehdokkaiden äänet tulkitaan maahanmuuttajaäänestäjien ääninä, sijoittuu Helsinki eurooppalaiseen trendiin, jossa maahanmuuttajat suosivat vasemmistopuolueita (ks. Bergh ja Bjørklund 2011).
Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään maahanmuuttajaäänestäjien puolue- ja ehdokasvalintaa sekä tuottamaan tietoa näitä valintoja ohjaavista tekijöistä. Oliko puoluevalinnan perustana esimerkiksi oman yhteisön maahanmuuttajaehdokas vai äänestettiinkö ensisijaisesti puoluetta? Mikä on lähtömaan vaikutus puoluevalintaan? Näihin kysymyksiin olisi mahdollista hakea vastauksia maahanmuuttajaäänestäjille kohdennetulla kyselytutkimuksella.
Veikko Isotalo toimii yleisen valtio-opin tieteenalan tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan (Isotalo 2018).
Lähteet:
Bergh, J. ja T. Bjørklund (2011). The Revival of Group Voting: Explaining the Voting Preferences of Immigrants in Norway. Political Studies 59(2), 308–327. DOI: 10.1111/j.1467- 9248.2010.00863.x.
Bird, K., T. Saalfeld, ja A. M. Wüst (2011). The political representation of immigrants and minorities: Voters, parties and parliaments in liberal democracies. London: Routledge.
Bloemraad, I. ja K. Schönwälder (2013). Immigrant and Ethnic Minority Representation in Europe: Conceptual Challenges and Theoretical Approaches. West European Politics 36(3), 564–579. DOI: 10.1080/01402382.2013.773724.
Dancygier, R. M., K.-O. Lindgren, S. Oskarsson, ja K. Vernby (2015). Why are immigrants underrepresented in politics? Evidence from Sweden. American Political Science Review 109(4), 703–724.
Dawson, M. C. (1994). Behind the mule: race and class in African-American politics. Princeton, N.J.: Princeton University Press.
Helsinki Region Infoshare (2017). Helsingin piirijako. Helsingin kaupunkiympäristön toimiala - Kaupunkimittauspalvelut. http://www.hri.fi/fi/dataset/helsingin-piirijako
[Viitattu 7.9.2017].
Helsingin Sanomat (28.3.2017). HS:n vaalikoneen vastaukset on julkaistu avoimena datana. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005145724.html [Viitattu 25.9.2017].
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö (2017a). Joka seitsemäs helsinkiläinen on ulkomaalaistaustainen. Helsingin kaupungin tietokeskus. http://www.ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/nykytilanne [Viitattu 27.12.2017].
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö (2017b). Ulkomaalaistaustaisissa on paljon nuoria työikäisiä. Helsingin kaupungin tietokeskus. http://www. ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/sukupuolijaika [Viitattu 27.12.2017].
Isotalo, V. (2018). Maahanmuuttajataustaisten ehdokkaiden osallistuminen ja vaalimenestys Helsingin kuntavaaleissa 2017. Pro gradu -tutkielma. Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsinki: Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/277721
Martiniello, M. (2005). Political Participation, Mobilisation and Representation of Immigrants and their Offspring in Europe. Teoksessa M. Povrzanovic Frykman (toim.), Willy Brandt Series of Working Papers in International Migration and Ethnic Relations, 1/05. Malmö: School of International Migration and Ethnic Relations, Malmö University.
Oikeusministeriön vaalien tulos- ja tietopalvelu (2017). Kuntavaalit 2017. Ladattavat tiedostot. Vaalit.fi. http://tulospalvelu.vaalit.fi/KV-2017/fi/ladattavat_tiedostot. html [Viitattu 3.9.2017].
Pirkkalainen, P., H. Wass, ja M. Weide (2016). Suomen somalit osallistuvina kansalaisina.
Yhteiskuntapolitiikka 81(1), 69–77.
Rocha, R. R., C. J. Tolbert, D. C. Bowen, ja C. J. Clark (2010). Race and Turnout: Does Descriptive Representation in State Legislatures Increase Minority Voting? Political Research Quarterly 63(4), 890–907.
Sipinen, J. ja H. Wass (2018). Ulkomaalaistaustaiset äänestäjät ja ehdokkaat. Teoksessa E. Kestilä-Kekkonen, J. Sipinen, S. Borg, A. Tiihonen, ja H. Wass (toim.), Kuntademokratiaindikaattorit 2017, ss. 50–81. Oikeusministeriö: Oikeusministeriön julkaisu.
Wass, H. ja M. Weide (2015). Äänestäminen osana poliittista kansalaisuutta: Maahanmuuttotaustaisten äänioikeutettujen osallistuminen vuoden 2012 kunnallisvaaleissa. Oikeusministeriö: Oikeusministeriön julkaisu.
Yle (23.3.2017). Nyt kuntavaalitiedon kimppuun – Ylen vaalikoneen aineisto julkaistu avoimena datana. https://yle.fi/uutiset/3-9526290 [Viitattu 25.9.2017].
Zapata-Barrero, R. (2017). How do political parties deal with the “diversity gap”? Democratic deficits and party strategies. Ethnic and Racial Studies 40(5), 766–786. DOI: 10.1080/01419870.2016.1259486.